Mikä näyttö minulle? Näyttösuositukset ja kyselyt

Tutkin ja mietin ja tulin järkiini. En tarvitse 5K:ta mihinkään. 4K kuvankäsittelynäyttö riittää sekin enemmän kuin tarpeeksi ja hyviä löytyy 27” koossa hintaluokassa 500-1000 e vaikka minkälaisia. Asus ProArt taitaa olla sellainen perusvarma valinta kuten myös Dellin ja BenQun vastaavat.
 
Asuksella on myös hiljattain julkaistu 5K ProArt-monitori, PA27JCV. Ei vielä näy eurooppalaisissa hintaseurannoissa, mutta varmaan ihan kohta.
ProArt Display 5K PA27JCV|Monitors|ASUS Global
Jotain mainintoja löytyy että hinta saattaisi tulla olemaan 799$ (ilman veroja oletettavasti jenkkityyliin) eli suomihinta saattaisi asettua 999-1099 euron tienoille, ainakin sitten kun on vähän aikaa myyty ja otettu alkuvaiheen hypessä ensin löysät myyntikatteet pois ennen hinnan asettumista normaalitasolle. Jos on oikeasti täällä siinä hintaluokassa, olisi aika mielenkiintoinen.
 
Hei näyttötietäjät.

Tarvitsisin näytön jo tänään tai huomenna. Ajattelin että koko olisi 27" ja minulle riittää 2k tarkkuus. Käyttö on pelaamista ja työkäyttöä (koodaus ja muutenkin tekstipohjaista). Pyrin myös järkevään budjettiin.
Olen näillä kriteerein törmännyt kahteen potentiaaliseen näyttöön. Osaisitteko kertoa kumpi olisi parempi hankinta? Ja senkin saa sanoa, jos olen tekemässä virhettä ja sekakäyttöön löytyisi vielä parempi näyttö noudolla ja 2h ajomatkan päästä pk-seudulta. Pohjalla linkit kahteen harkinnassa olevaan näyttöön.

Tässä omat päässä pyörivät pohdinnat:
1. Riittääkö 2k tarkkuus 27" näytölle, vai onko hölmöläisen hommaa olla ostamatta 4k 27" näyttö?
2. AOC näytöstä on arvosteluita. Cepteristä ei. Tämän vuoksi olen kallistumassa AOC näyttöön. Onko virhe ja ostanko Cepterin ja säästän 100€?
3. Olisiko jossakin parempi näyttö, jota en ole huomannut?

AOC Q27G4X 27": AOC Q27G4X 27" pelinäyttö - Gigantti verkkokauppa
Cepter Atilius X 27: Cepter Atilius X 27" QHD-pelinäyttö - Power.fi

Kiitos jo etukäteen
 
Jos on työkäyttöä ottaisin 4k näytön, työpöytätilaa ei ole koskaan liikaa.
 
Jos on työkäyttöä ottaisin 4k näytön, työpöytätilaa ei ole koskaan liikaa.
Täältäkin ääni 4k näytölle. Itsellä on jo 4k 32" + 27" näytöt ja haaveilen toista 32" jo...
Veljelle (asuu ulkomailla, mutta tekee lähes pelkästään etätöitä ympäri länsi-eurooppaa) annoin vanhan 4k 27" näyttöni, jotta hänellä on ulkoinen näyttö mökillä ... ekan päivän jälkeen jo tokasi että pitää ostaa kotiinkin moinen kun niin paljon tarkempi vaan on. ;)
 
Jotain mainintoja löytyy että hinta saattaisi tulla olemaan 799$ (ilman veroja oletettavasti jenkkityyliin) eli suomihinta saattaisi asettua 999-1099 euron tienoille, ainakin sitten kun on vähän aikaa myyty ja otettu alkuvaiheen hypessä ensin löysät myyntikatteet pois ennen hinnan asettumista normaalitasolle. Jos on oikeasti täällä siinä hintaluokassa, olisi aika mielenkiintoinen.
Parka Blogs on näytön arvioinut. Kannattaa huomata, että MacOS on ilmeisesti optimoitu yhtiön omien monitorien ja tietokoneiden näyttöjen pikselitiheyksille. Siinä mielessä 5k olisi todennäköisesti toimivampi resoluutio kuin 4k. Itse en ole Maceja pitkään aikaan käyttänyt, niin en voi varmuudella sanoa.
5K on a 27-inch display is a great combination for Mac users since MacOS has problems with UI scaling for certain resolution and size combo, e.g. 4K 27-inch.
Designer Review: ASUS ProArt PA27JCV 5K 27-inch display | Parka Blogs
 
Uutta näyttöä etsimässä toimistokäyttöön ja varmaan pitäisi taas Dell olla kuten aina ennenkin. Tällä hetkellä käytössä Dell S2721QS, joka on muuten täydellinen omaan käyttöön, mutta 4k (163 ppi) vaatii Windowsin 175 % skaalausta ja tuo aiheuttaa ongelmia osassa toimistoohjelmia. Seuraavan näytön tulisikin olla QHD (109 ppi).

Vaihtoehtoja siis käytännössä:
Dell S2725DS - 277 €
Dell S2722DC - 260 €
Dell P2723D - 270 €

Olin jo Amazon Prime Dayn aikaan pistämässä tuon S2725DS tilaukseen, kun hintaa oli ~220 €, mutta jäi mietityttämään HDR puute (8 bit). Nykyinen näyttö 8 bit + FRC ja ainakin näyttää paremmalta, kun Windowsista tuon HDRn kytkee päälle. Eipä tuota ominaisuutta kyllä löydy näistä listan näytöistä, vaan näyttö pitäisi valita Ultrasharp-sarjasta.

Ajatuksia? :geek:
 
Haussa pojalle (10v) uus näyttö. Pelaa paljon ja katselee youtubea. 2K tarkkuus ja 30-34 tuumanen pitäis olla.
Ei curvedia. Hinta 400-600€
Löytyykö suosituksia?
Tämä löytyis alennuksesta. On kylläkin 4K mutta sais hintahaarukkaan
 
Viimeksi muokattu:

Gigabyte M34WQ yksi vaihtoehto. 34'' suora ultrawide.

Proshop 497,29€
Datatronic 505€

Alla muutama arvostelu:

Onko näillä kaikilla 4k näyttöjen ostajilla joku xx80 tai xx90 näytönohjain että tehot riittävät pelaamiseen? Ihmetellyt niiden suosiota pelaajilla, kun vaativat tehoa niin paljon.
 
Vaikea se on kovimmillakaan korteilla pitää 4k kanssa vielä tasaista reipasta 140+ fps natiivina, ilman että pelaat sopivia e-sport räiskintäpelejä/yksinpelejä. Joutuu muuten kikkailemaan dlss / render scaling ja muiden optioiden kanssa jos haluaa saada fps irti kovallakin vehkeellä. Se on ihan mausta kiinni mitä tavottelee 2k menee omasta mielestäni visuaalisesti erittäin mukavasti ja siinä nykyään saa jo todella hyvää performanssia isomman skaalan laitteistoilla. Mutta se on niin oman maun kysymys. Onhan se terävämpi, ja 32 tuuman koossa sen pixeli tiheys saavuttaa sen ihanteellisen rajan jossa ei varsinaisesti työpöytäkäytössä näe pikseleitä. 27 tuumaisen 1440p kattaa sen tiheyden varsin mukavasti. Mutta teoriassahan laitteet koko ajan paranee, joten se on jokaisen oma valinta. En monissa omissa peleissä ja paljon tapahtuvia omaavissa saa ilman kikkailuja pysymään fps kovin korkealla 4k kanssa vakiona. Hyvin optimoidut yksinpelit ja arena räiskinnät siihen pystyy, mutta siinä se suurinpiirtein on, mutta en lähtisi toivomaan mitään 200 fps vetoja missään.
 
Onko näillä kaikilla 4k näyttöjen ostajilla joku xx80 tai xx90 näytönohjain että tehot riittävät pelaamiseen? Ihmetellyt niiden suosiota pelaajilla, kun vaativat tehoa niin paljon.
Mulla on RTX 4080 Super ja 4K 144 Hz näyttö. Kyllä tämän kortin suorituskykyä tarvitaan tällä resolla. Pelasin Horizon Forbidden Westin läpi korkeilla kuvanlaatuasetuksilla ilman skaalausta eli natiivi 4K (säteenseurantaa tuosta pelistä ei löydy). FPS oli useimmiten vain 70, mikä toki itselle riitti kun laittoi GSync, Vsync ja Reflexin kaikki kolme yhtäaikaa päälle. Korkeampi FPS olisi toki kiva, mutta ei ollut varaa ostaa kahden tonnin 4090:tä, varsinkaan näin lähellä RTX 50 sarjan korttien julkaisua. Vieläkään valitettavasti ei olla tilanteessa, jossa edullisetkin näytönohjaimet jaksaisivat pyörittää 4K:ta. Toivottavasti siihen ei mene montaa vuotta.

4K:n suosiota selittää sen erinomainen kuvaterävyys, ainakin 32 tuuman kokoluokassa.
 
Kannattaako tuota samsungin 4K näyttöä ostaa 2K käyttöön? Olis ollu hinta kohdillaan.
En ostaisi ellet käytä näyttöä sen natiivilla resoluutiolla. Jos meinaat 2k resolla 2560x1440, niin 4K reso ei ole tuolla edes jaollinen joten skaalaus ei toimi kovin hyvin. 1920x1080 resolla käytettäessä sentään 4K olisi tuolla jaollinen ja skaalaus näyttäisi siten hieman paremmalta, joskin pikselöityneeltä. Eli tuossa käytännössä neljä pikseliä vastaisi yhtä. Yleisesti LCD/OLED -näyttöjä en käyttäisi kun natiivilla resolla. Kuva kärsii jos resoluutio on eri kuin natiivi.
 
Kiitos. Ei tullu mieleenkään toi skaalaus :hmm:
Pitää etsiä joku 2K reson näyttö.
Tuo Mikalepin suosittelema vaikuttaa hyvältä mutta aika ahdasta tulee pöydällä ultrawiden takia. Se näyttäisi olevan n. 10 cm leveämpi kuin toi samsung.
 
Kiitos. Ei tullu mieleenkään toi skaalaus :hmm:
Pitää etsiä joku 2K reson näyttö.

Henkilökohtaisesti suosittelen käyttämään hieman aikaa ja tutkimaan nettiä sekä sen suosituksia. Itse tein niin ja esim. näiden arvostelujen perusteella tein oman tilaukseni (ennenkuin raati hyökkää kimppuun mainittakoon että tilaukseni tein 2018 marraskuussa Saksan Amazonista 374€ enkä missään nimessä kehoita ostamaan juuri tätä näyttöä eikä sitä varmaan enää mistään uutena saisikaan):
+
+
youtube videoita:

+

EDIT: myös sen takia että hyvä näyttö kestää "pitkään" tämä on kestänyt päivittäisessä käytössä nyt 6 vuotta ja otaksun että tulee kestämään vielä jonkun aikaa pidempään ja syy miksi sen joskus päivitän tuskin tulee olemaan hajoaminen vaan se että siirryn 32" 4K monitoriin ehkä seuraavien 4 vuoden aikana / jälkeen kunhan minulle "normaali hintaan" myytävät näytönohjaimet ovat riittäviä 4K:ta pyörittämään. Eli 250-400€ hintaiset...
 
Ihan oikeassa olet. Lähdin aika hutiloiden tähän hommaan :lol:
 
Kiitos. Ei tullu mieleenkään toi skaalaus :hmm:
Pitää etsiä joku 2K reson näyttö.
Tuo Mikalepin suosittelema vaikuttaa hyvältä mutta aika ahdasta tulee pöydällä ultrawiden takia. Se näyttäisi olevan n. 10 cm leveämpi kuin toi samsung.

2K eli 1440p reso ja 30-34'' on omasta mielestä vähän hankala yhdistelmä, jos kerran tuo 34'' eli ultrawide on liian iso pöydälle. Itse katselisin siinä tilanteessa laadukasta 27'' näyttöä mieluummin, ja siinä valinnanvaraa alkaa jo olemaan tuolla ~500€ budjetilla.
 
On vähän hankala tapaus kyllä. Poika haluaa isomman näytön kuin nyt käytössä ja se on n. 27 tuumanen. Täytyy vielä tutkia asiaa.
Täytyy varmaan keksiä koneelle paikka pöydän vierestä tai alta ni mahtuu leveämpi näyttö :giggle:
 
Kiitos. Ei tullu mieleenkään toi skaalaus :hmm:
Pitää etsiä joku 2K reson näyttö.
Tuo Mikalepin suosittelema vaikuttaa hyvältä mutta aika ahdasta tulee pöydällä ultrawiden takia. Se näyttäisi olevan n. 10 cm leveämpi kuin toi samsung.
Miksi pitää olla juurikin 2K / 1440p näyttö?
 
On vähän hankala tapaus kyllä. Poika haluaa isomman näytön kuin nyt käytössä ja se on n. 27 tuumanen. Täytyy vielä tutkia asiaa.
Täytyy varmaan keksiä koneelle paikka pöydän vierestä tai alta ni mahtuu leveämpi näyttö :giggle:
Voi sille kertoa että se on huono idea, 27 on optimi koko 1440p näytölle, ja sitä suuremmat kärsivät jo siitä että näyttöalaa on pikselimäärään verrattuna enemmän.
 
Miksi pitää olla juurikin 2K / 1440p näyttö?

Otaksun että syynä on teho/hinta/koko ongelma.
Eli jos nyt on 27" ja halutaan isompaa mutta ei tahdota (täysin ymmärrettävää) ostaa 4090TI luokan korttia tms. eikä myöskään tahdota 32-34" 1080p monitoria (taasen ymmärrettävää ainakin jos katseluetäisyys ei ole luokkaa TV) ainoa järkevä ehdokas lienee 1440p. Ellei sitten ala miettimään superleveitä näyttöjä joiden tuki on vähän niin ja näin pelaamisessa ( eli luokkaa 3440 x 1440 )
 
Miksi pitää olla juurikin 2K / 1440p näyttö?
Näyttiksenä 3060ti, eli turha unelmoida 4K pelaamisesta. Sen takia isompi piti olla että mukavampi katsoa videoita vähän kauempaa.
Poika käyttää tähän myös omia rahoja ni pitää löytää varmasti mieleinen.
 
Voi sille kertoa että se on huono idea, 27 on optimi koko 1440p näytölle, ja sitä suuremmat kärsivät jo siitä että näyttöalaa on pikselimäärään verrattuna enemmän.

Itsekin allekirjoitan tämän. Sanoisin että 24" 1080p, 27" 1440p ja 32" 4K.

Onko mahdollista (miten tila riittää?) / miten poika suhtautuu ideaan että hankkisi esim. TV:n ja HDMI kaapelilla johtaisi videon (eli se olisi "kakkos" näyttö ja tarvittaessa "raahaisi" selaimen toiseen näyttöön) siihen?

Vaikka erillinen hipaisualustalla oleva langaton näppäimistö (itse käytän Logitech Media K400 PLUS näppäimistöä) jolloin voi hyvin "lojua" nojatuolilla / sohvalla ja katsoa videoita TV:stä (plussaa jos erillinen viritinvahvistin ja 5.0/7.2 tms kaiutinsysteemi) sopivalla etäisyydellä (itsellä käytössä nyt noin 1.7m etäisyyttä ja 50" LG:n tämän vuoden TV mihin tulee 5v päivitykset. Hinta halvempi kuin uusi monitori (toki hinta ei sisällä viritinvahvistinta, kaiuttimia, subbareita, ambient valoja ja muuta jos niitä kaipaa).

Toki se (TV) tukisi myös suoraan todella monia suoratoistopalveluita ollen itsessään 4K ja riittävän tehokas myös sitä pyörittämään jne... Bonuksena jos käyttää jotain konsolia niin tuollainen olisi siihen omiaan (Playstation tai X-box esim.)

Tällöin (suurimman osan aikaa) päällä olisi tuo "normaali" 27" 1440p näyttö ja sitten jos/kun tahtoisi chillata, katsoa 4K videota, kuunnella musiikkia, katsoa sarjaa tai leffaa, youtubea voisi siirtyä sohvalle/nojatuoliin ja katsoa sitä isolta ruudulta (mikä toki kuluttaa hieman enempi sähköä mutta kuitenkin).
 
Tämä on aika hyvä idea. Telkkari on suht lähellä ja siihen saisi varmaan 5 metrin johdolla kiinni :hmm:
Täytyy pitää tämä myös mielessä. Tutkin vielä eri näyttövaihtoehtoja. Ehkä poika tyytyy laadukkaaseen 27 tuumaseen tai sitten joku 27-31.5
 
Käytin tota Gespardin viestiä pojan kanssa neuvotteluun ja nyt on sitten hakusessa 27 tuumainen suora näyttö. Parasta mitä saa max 600€ hintaan Kiitos vinkeistä
:giggle:
 
LGn työkäytössä oleva ultrawide päätti lopettaa toimimisen. Nyt pitäis löytää uusi aika nopeallakin tahdilla.

Edellinen näyttö oli vähän suurpiirteinen, niin mietin että nyt voisi vähän panostaa, mutta mitä ollaan mieltä että saako näistä 120 hz näytöistä hirveesti hyötyä jos tykittää exceliä ja koodia himassa eikä niinkään pelaa? Olen nyt katellut kahta eri Dellin Ultrasharpia, toisessa on 120 hertziä ja toisessa 60 hz, hintaero näillä on reilu 600 euroa niin onko hertsit sen väärti? Toisessa on myös TB4, mikä varmaan tuo suurimman hinnaneron.
 
mutta mitä ollaan mieltä että saako näistä 120 hz näytöistä hirveesti hyötyä jos tykittää exceliä ja koodia himassa eikä niinkään pelaa?

Vaikka moni suureen ääneen sanoo että huomaa työpöydällä jokaisen alle 144Hz tai alle 165Hz ja silmät vuotaa verta ainakin itselleni herää kysymys miten sellaiset henkilöt ovat voineet elää tai käyttää mitään ATK laitetta elämänsä aikana. En sano että hinkuisin takaisin C-64, Atari ST, Amiga 500 jne aikoihin mutta kummasti se 60Hz on ihan riittävä jos työpöytäkäyttöä miettii. Myös officelle aivan riittävä emmekä ole nähneet miljoonia sihteereitä hyppimässä silmät "verta vuotaen" rakennusten katoilta koska heidän täytyy "huonoja näyttöjä" käyttää...

Eli väitän että 60Hz riittää kyllä ns. peruskäyttöön jos ei pelata.
 
LGn työkäytössä oleva ultrawide päätti lopettaa toimimisen. Nyt pitäis löytää uusi aika nopeallakin tahdilla.

Edellinen näyttö oli vähän suurpiirteinen, niin mietin että nyt voisi vähän panostaa, mutta mitä ollaan mieltä että saako näistä 120 hz näytöistä hirveesti hyötyä jos tykittää exceliä ja koodia himassa eikä niinkään pelaa? Olen nyt katellut kahta eri Dellin Ultrasharpia, toisessa on 120 hertziä ja toisessa 60 hz, hintaero näillä on reilu 600 euroa niin onko hertsit sen väärti? Toisessa on myös TB4, mikä varmaan tuo suurimman hinnaneron.
Pelkästään hiirenliikkeen sulavoituminen on huomattava 60Hz->120Hz.
 
Vaikka moni suureen ääneen sanoo että huomaa työpöydällä jokaisen alle 144Hz tai alle 165Hz ja silmät vuotaa verta ainakin itselleni herää kysymys miten sellaiset henkilöt ovat voineet elää tai käyttää mitään ATK laitetta elämänsä aikana. En sano että hinkuisin takaisin C-64, Atari ST, Amiga 500 jne aikoihin mutta kummasti se 60Hz on ihan riittävä jos työpöytäkäyttöä miettii. Myös officelle aivan riittävä emmekä ole nähneet miljoonia sihteereitä hyppimässä silmät "verta vuotaen" rakennusten katoilta koska heidän täytyy "huonoja näyttöjä" käyttää...

Eli väitän että 60Hz riittää kyllä ns. peruskäyttöön jos ei pelata.
Niin kauan kun CRT monitoreita käytettiin, en pärjännyt alle 85 Hz monitoreilla... Perusmonitorista tuli vaan päänsärky alle tunnissa. Lopulta ostin opiekelijana Nokian Trinitron 17" (vai oliko se 19"?) monitorin jolla oli 120 hz ... se oli minulle riittävä. Maksoi muuten 5500 mk niin siihen meni yli puolet kesätyön palkasta silloin ... Ja se oli todella hintansa väärtti.
Käytin sitten sitä monitoria pitkään kotona - kunnes töissä oli pakko siirtyä TFT:hen ja huomasin etten kärsi niissä 60Hz virkistystaajuudesta. (ja syytä tälle en todellakaan tiedä)
 
Käytin sitten sitä monitoria pitkään kotona - kunnes töissä oli pakko siirtyä TFT:hen ja huomasin etten kärsi niissä 60Hz virkistystaajuudesta. (ja syytä tälle en todellakaan tiedä)

Noh, lisätään nyt sitten että ellei kysyjä ole ostamassa CRT monitoria tuon 60Hz pitäisi riittää nykyisin office ja työpöytäkäyttöön :og:
 
Niin kauan kun CRT monitoreita käytettiin, en pärjännyt alle 85 Hz monitoreilla... Perusmonitorista tuli vaan päänsärky alle tunnissa. Lopulta ostin opiekelijana Nokian Trinitron 17" (vai oliko se 19"?) monitorin jolla oli 120 hz ... se oli minulle riittävä. Maksoi muuten 5500 mk niin siihen meni yli puolet kesätyön palkasta silloin ... Ja se oli todella hintansa väärtti.
Käytin sitten sitä monitoria pitkään kotona - kunnes töissä oli pakko siirtyä TFT:hen ja huomasin etten kärsi niissä 60Hz virkistystaajuudesta. (ja syytä tälle en todellakaan tiedä)
Eri tekniikka vaikuttaa. CRT-näytössä se kuva piirretään elektronisuihkulla pikseli pikseliltä ja rivi riviltä. Siellä on fosforikerros, jonka elektronisuihku saa hehkumaan, mutta samalla juuri piirretyt pikselit himmenee nopeasti. Eli kuva joudutaan piirtämään korkealla taajuudella kokoajan uudelleen tai kuva näyttää välkkyvän.

TFT-näytössä taas kun pikselille on asetettu tietty väriarvo, niin se pysyy siinä eikä nestekiteet vaadi jatkuvaa virkistystä. "Virkistys" tehdään ainoastaan jos pikselin tila muuttuu. Tämän takia TFT-näytöt ei välky pienelläkään taajuudella. Toki edelleen virkistystaajuus vaikuttaa kuvan sulavuuteen kun pikselien, eli nestekiteiden tila voidaan vaihtaa nopeammin, niin kuvakin on sulavampi. Tämän huomaa jo hyvin työpöydällä hiiren liikkeessä jos on tottunut vaikka 120 Hz näyttöön ja yrittää käyttää 60 Hz näyttöä.

Edit:
Lisätään vielä, että joissain TFT-näytöissä on käytössä PWM-ohjattu taustavalo, joka voi aiheuttaa joillain ihmisillä päänsärkyä välkynnän takia.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä kun on paljon asiantuntijoita niin mikä näyttö minulle? enimmäkseen toimisto hommia ja youtubea
tällä hetkellä käytössä 24" kakkos näyttönä ja 27" päänäyttönä.
Mietinnässä ehkä 32" 4K tai 34" ultrawide alle 700€ mielellään tietysti lähempänä 500€ mutta ehdotuksia otetaan vastaan koska hankinta ajoittuu varmaan mustaan perjantaihin

lisäksi alkaa ikänäkö vaivaamaan eli olisiko sittenkin 1440p wide parempi kuin 4k
 
Käytin tota Gespardin viestiä pojan kanssa neuvotteluun ja nyt on sitten hakusessa 27 tuumainen suora näyttö. Parasta mitä saa max 600€ hintaan Kiitos vinkeistä
:giggle:
Ei nyt "paras" mutta erinomaiset arvostelut saanut, ja huippuhyvä hinta-laatusuhde on Asus ROG Strix XG27ACS, 1440p/180Hz ja saa nyt alle 300€ Gigantista: Asus ROG Strix XG27ACS 27" pelinäyttö - Gigantti verkkokauppa

Tämä sillä periaatteella että säästetyt rahat sijottaisi näytönohjaimeen, eli 3060Ti myyntiin ja parempaa tilalle. Sitten on laadukas (ei paras) näyttö ja näytönohjain jolla saa näytöstä kaiken irti.

Tässä Monitors Unboxed-kanavan arvostelu:

LG UltraGear 27GS85Q-B 27" Nano IPS -pelinäyttö 449,99 Tämä valikoitui pojan uudeksi näytöksi. Onko mielipiteitä? En löytänyt mitään huonoa arvosteluista.
On tuo nykyisellä hinnalla kyllä aika kallis. Olen kuullut joskus että nuo LG:n Nano IPS paneelit rasittaa silmiä. Jokatapauksessa vastaavan näytön saa paljon edullisemminkin. Esim tämäkin malli on 27" 1440p 180 Hz tuote ja löytyy myös variable overdrive

Itse tilasin tämän eilen kakkosnäytöksi kun sai vielä synttärilahjakoodilla -15% pois eli 211e mutta 249e hinnallakin varmaan ihan hyvä ostos:

Mielenkiintoista että Telia mainostaa näytössä olevan USB-C 90W liitäntä kun missään muualla en ole tuollaisesta nähnyt mainintaa.
 
Hei!

Mikäs näyttö voisi olla hyvä päivittäiseen ns. toimistokäyttöön? Harvoin tulee pelattua, ja jos tulee niin football manageria vain.

Mielellään saisi olla 32 tuumaa ainakin, ja max 500e budjetti.

Onko esim tämä Samsung S34C502 34" -näyttö mistään kotoisin?
 
TFT-näytössä taas kun pikselille on asetettu tietty väriarvo, niin se pysyy siinä eikä nestekiteet vaadi jatkuvaa virkistystä. "Virkistys" tehdään ainoastaan jos pikselin tila muuttuu. Tämän takia TFT-näytöt ei välky pienelläkään taajuudella.
Itse asiassa nestekidenäyttöjä täytyy virkistää melko tiheään a-Si TFT:eiden vuotovirtojen vuoksi. Alkaisivat välkkyä muutoin nekin. Siksihän G-sync- ja freesync-monitoreissa on joku 40-48 Hz minimivirkistystaajuus.
lisäksi alkaa ikänäkö vaivaamaan eli olisiko sittenkin 1440p wide parempi kuin 4k
Siinä tapauksessa iso näyttö normaalia kauempana. LG:n 42" C4 OLED ainakin on hyvä, tosin alipikseliasettelu ei ole ihanteellinen tekstille. Tuskin saa ihan seitsemäänsataan, muttei varmaan kauaksi jää.
 
Itse asiassa nestekidenäyttöjä täytyy virkistää melko tiheään a-Si TFT:eiden vuotovirtojen vuoksi. Alkaisivat välkkyä muutoin nekin. Siksihän G-sync- ja freesync-monitoreissa on joku 40-48 Hz minimivirkistystaajuus.
Tottahan tämä :thumbsup: Eli olen ymmärtänyt tuon toiminnan väärin. Tuli kuitenkin hieman tutkittua ja jos nyt oikein ymmärsin, niin nestekiteen tilaa ylläpitävä sähkökenttä häviää hyvinkin äkkiä ja siten nestekide palautuu alkuorientaatioon, joten virkistystä vaaditaan. Ymmärtääkseni tuo nestekidekerros toimii itsessään myös kondensaattorina, mutta pitää virran vain hyvin pienen aikaa ja siksi alkaa välkkymään todella pienillä taajuksilla kun virkistys tehdään harvemmin. Meniköhän edes suunnilleen oikein?
 
Hei!

Mikäs näyttö voisi olla hyvä päivittäiseen ns. toimistokäyttöön? Harvoin tulee pelattua, ja jos tulee niin football manageria vain.

Mielellään saisi olla 32 tuumaa ainakin, ja max 500e budjetti.

Onko esim tämä Samsung S34C502 34" -näyttö mistään kotoisin?
Työkäyttöön suosittelen ehdottomasti 4k näyttöjä, erityisesti 32" koossa.
(Itselläni nyt 4k näytöt 32" + 27" ja haaveilen jo toisestakin 32" - ja teen kotitoimistolta paljon näyttöpäättyötä)

Sitten kannattaa perehtyä vähän eri panelityyppien eroihin, itse suosin IPS:ä (ja VA:sta en välitä. Uudet OLED [Whatever] eivät kuvanpalamispelon takia taida vielä työkäyttöön soveltua)
Mitä ominaisuuksia näytöltä tarviit: onko kirkas/pimeä tila? Onko Aurinko ongelma, katselukulmat. Miten tarkka väriavaruuden oltava (valokuvaatko?) Katsotko leffoja/youtube paljon? miten paljon pitää näyttöä voida kääntää, korkeutta säätää - tai peräti pystyasenatoon näyttö?

Linkkaamasi Samsung on 34" erityisleveä... Sekin on makuasia, kuten kaareva vs suora näyttö.

Mainitsemallasi budejtilla niin toki suosittelen itselläni olevaaa LG UN880 32" 4k näyttöä, jota just alta 500 EUR saa.
(Itse olen täältä vinkattuna miettimässä seuraavaksi näytökseni LG UltraGear 32GR93U, jossa myös 144Hz virkistystaajuus - se tosin vähän yli budjettisi... Myönnän että olen tykästynyt LG:n IPS näyttöihin ;) )
 
Tottahan tämä :thumbsup: Eli olen ymmärtänyt tuon toiminnan väärin. Tuli kuitenkin hieman tutkittua ja jos nyt oikein ymmärsin, niin nestekiteen tilaa ylläpitävä sähkökenttä häviää hyvinkin äkkiä ja siten nestekide palautuu alkuorientaatioon, joten virkistystä vaaditaan. Ymmärtääkseni tuo nestekidekerros toimii itsessään myös kondensaattorina, mutta pitää virran vain hyvin pienen aikaa ja siksi alkaa välkkymään todella pienillä taajuksilla kun virkistys tehdään harvemmin. Meniköhän edes suunnilleen oikein?
En mä tiedä miten se kapasitanssi on toteuttu, mutta sinne tallennettu jännite alkaa heti vuotaa tuon kytkintransistorin kautta ja pikselit täytyy siksi virkistää ennen kuin muutos tulee havaittavaksi. Jossakin pienessä määrässä nestekidenäyttöjä on IGZO TFT backplane, joka mahdollistaa sitten paljon pienemmät virkistystaajuudet.
 
Uutta näyttöä etsimässä toimistokäyttöön ja varmaan pitäisi taas Dell olla kuten aina ennenkin. Tällä hetkellä käytössä Dell S2721QS, joka on muuten täydellinen omaan käyttöön, mutta 4k (163 ppi) vaatii Windowsin 175 % skaalausta ja tuo aiheuttaa ongelmia osassa toimistoohjelmia. Seuraavan näytön tulisikin olla QHD (109 ppi).

Vaihtoehtoja siis käytännössä:
Dell S2725DS - 277 €
Dell S2722DC - 260 €
Dell P2723D - 270 €

Olin jo Amazon Prime Dayn aikaan pistämässä tuon S2725DS tilaukseen, kun hintaa oli ~220 €, mutta jäi mietityttämään HDR puute (8 bit). Nykyinen näyttö 8 bit + FRC ja ainakin näyttää paremmalta, kun Windowsista tuon HDRn kytkee päälle. Eipä tuota ominaisuutta kyllä löydy näistä listan näytöistä, vaan näyttö pitäisi valita Ultrasharp-sarjasta.

Ajatuksia? :geek:
Näyttöä pähkäilty nyt joka päivä ja tuo S2722DC olisi näistä kiinnostavin, koska se tarjoaa tuen USB-C Alt Modelle. Tällä hetkellä johtorumba on melkoinen, kun kahden läppärin taktiikka tarkoittaa kolmen johdon irrottamisen ja uudelleen kytkennän: virtaliitin (USB-C), hiiren ja näppiksen kytkentä näytön hubiin (USB-A) ja HDMI näytölle.

Olin aiemmin sitä mieltä, että 60 hz riittää hyvin työpöytäkäyttöön, mutta nyt mieli muuttunut siihen, ettei tuon S2722DC 75 hz riitäkään, vaan saisi olla esim. tuon uuden mallin S2725DS 100 hz. 27"+QHD+USB-C Alt-Mode+>75 hz -kombo tarkoittaisi halvimmillaan U2724DE, jolla hintaa 479,90 €. Toki U-sarja tarjoaa paljon muutakin kuin lisähertsejä, mutta hintaa sitten 85 % enemmän.

Varsinainen kysymys siis koskeekin tuota USB-C Alt Modea. Onko tuo yleistyvä ominaisuus vai edelleen vain joillekin pienen marginaalin näytöille tarjottava herkku? Tuo S2722DC on kuitenkin julkaistu jo vuonna 2021, joten voisiko Delliltä odottaa tuollaista budjettiluokan USB-C Alt Mode -näyttöä tulevaksi lähiaikoina?

Harvassa on myös tuo 10 bitin (8 bit + FRC) paneeli, joka nykyisestä S2721QS kuitenkin löytyy.
 
LGn työkäytössä oleva ultrawide päätti lopettaa toimimisen. Nyt pitäis löytää uusi aika nopeallakin tahdilla.

Edellinen näyttö oli vähän suurpiirteinen, niin mietin että nyt voisi vähän panostaa, mutta mitä ollaan mieltä että saako näistä 120 hz näytöistä hirveesti hyötyä jos tykittää exceliä ja koodia himassa eikä niinkään pelaa? Olen nyt katellut kahta eri Dellin Ultrasharpia, toisessa on 120 hertziä ja toisessa 60 hz, hintaero näillä on reilu 600 euroa niin onko hertsit sen väärti? Toisessa on myös TB4, mikä varmaan tuo suurimman hinnaneron.

Itselleni vastaten, niin hain viikonloppuna Dell Ultrasharp 3424WE, se oli tuo halvin kolmesta mitä pohdin. Sen sijaan että laitan 1200 euroa tai 2000 euroa näyttöön, niin ostan tommoisen reilun 700 euron näytön ja minulle sitten jää 600 tai 1200 euroa ostella jotakin muuta tyhmää. Tämä minkä ostin on ihan käyttiksen oloinen: kuva on hyvä, PD toimii, USB-hubi toimii ja sopii pöydälle ja entuudestaan omistamaani näyttövarteen.

Kiitokset kaikille jotka antoi jotakin inputtia tähän.
 
Alkanut ihan tosissaan polttelemaan rahat taskussa, kun alkaa noita 1440P 480hz oledejä tulemaan markkinoille. Tarkoituksena ois siis saada näyttö, joka tekisi kaiken aikalailla täydellisesti. Pääpaino komppipelaamisessa eli CS:ää, mutta kyllä sitä aina säännöllisesti pitää nautiskella noista kauniista yksinpeleistäkin HDR:n kera.

Tällä hetkellä näyttönä on palvellut Zowien XL2546K 240hz ja olkkarissa LG:n C3, jonka luokse oon aina koneen kiikuttanut, kun on pitänyt saada silmäkarkkia irti. Koneessa RTX 4090 ja 5800X3D, joka vaihtuu 9000-sarjaan kuhan 3D-kakut tulee, joten freimejäkin saa puskettua ihan kiitettävästi. Oisko tässä siis mitään syytä olla päivittämättä näyttöä? Asuksen mallia oon nyt katsellut, kun taitaa olla ensimmäinen, joka on kauppojen listoille tullut. Hintakin mielestäni varsin kohtuullinen, kun ottaa speksit huomioon.

Laitellaanpas käyttökokemuksia reilun kuukauden käytön jälkeen, tunteja about 230h näytöllä takana. Onhan tämä aika mellevä kampe tämmöiselle sekapelaajalle, joka haluaa sekä yksinpeleistä että komppipeleistä mahdollisimman paljon irti. HDR -pelaaminen erityisesti on nyt sillä tasolla missä sen olen toivonutkin olevan ja tuo LG C3 kyllä mielestäni häviää tälle Asukselle. Kirkkautta piisaa SDR:ssä ja HDR:ssä varsin mainiosti. Tekstin selkeyskin on hyvällä tasolla näiden uusien paneelien myötä.

480hz on luonnollisesti niin smoothia kuin kuvitella saattaakin, vaikkakaan ero 240 hertsiseeen ja strobetettuun LCD:hen verrattuna ei mikään järisyttävä ole. Kynärimatsit ei kyllä aiempaa paremmin ole menneet, mutta laitetaan se nyt vaikka tottumisjakson piikkiin. ;) Kynärissä käytän 24,5" simulaatiotilaa 1440x1080 resolla, jotta olisi mahdollisimman lähellä aiempaa näyttöä ja hienosti se toimiikin. Aiemmassa firmiksessä oli bugi tuon simulaatiotilan kanssa, jonka vuoksi teksti oli sumeaa, mutta fiksaantui uusimmassa päivityksessä. Lisättäköön vielä, että jos pelkkää komppia pelaisin, niin valinta taittuisi kuitenkin näiden uusien 540hz TN-paneelien suuntaan. Strobettamalla saatava liiketerävyys on omaa luokkaansa vaikka tässä oledissä se on ns. luonnollisempaa.

Moitittavaakin kuitenkin löytyy. Mukana tuleva jalusta on perinteinen "kolmijalka" ja saisi kyllä mielestäni olla kompaktimpaa suunnittelua. Näytön mattapinnoite on myös paikoitellen aika rujon näköistä, mutta onneksi näkyy harvemmin. Stalker Gammaa pelatessa näkyy hyvinkin selvästi himmeän harmaata yötaivasta vasten, mutta uudemmissa peleissä ongelmaa on ollut vaikeampi havaita. Jos tästä saisi kiiltävämmällä pinnoitteella olevan version, niin silloin luultavasti olisi pullat aika hyvin uunissa.

Kokonaisuutena voidaan siis todeta, että all-in-one pelinäyttöä etsivälle tämä on mainio valinta. Suurin upgrade itselleni tuli nimenomaan tuonne yksinpelien saralle, missä grafiikalla tykitellään täysillä. Jos olisin siirtynyt VA- tai IPS-paneelien maailmasta tähän, niin silloin merkittävää upgradea olisi ollut molemmissa pelikategorioissa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 348
Viestejä
4 553 454
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom