Tuntuuko nykyisen kuva pieneltä joka suunnassa?
Ultrawidesta pitäisi ennemmin käyttää nimeä ultramatala, koska pääasiassa se tarkoittaa vain rajusti matalampaa kuvaa suhteessa pöytätilasyöppöyteen:
34" ei olisi yhtään korkeampi, vaikka pöytätilaa kuluu 20cm enemmän!
Eli niitä pitäisi pitää lähempänä kunnollisen kuvan pystykoon saamiseksi.
Vastaavasti vain reilut 10cm enemmän pöytätilaa vievä 32" 16:9 olisi pystykoossa selvä parannus.
21:9:llä pitäisi mennä 40" kokoon sitä vastaavan kuvan pystykoon saamiseksi.
Eli 38" olisi ensimmäinen 21:9, jossa saa jotain parannusta myös kuvan pystykokoon.
(mutta pöytätilaa kuluu jo 30cm enemmän)
LCD-paneelitekniikoista VA omaa ylivoimaisen kontrastin ja siis parhaan (=vähiten heikon) mustan tason, jos viihdyt hämärässä huoneessa.
Mutta sen vastapainona on paljon
IPS:ä hitaammat tumman pään/mustasta alkavat värisiirtymät.
Nuo uudet Samsung Odyssey näytöt, kuten tuo sinun, ovat ainoita poikkeuksia siihen.
Muuta kuin hidastempoisiin peleihin ei kannata hankkia 120-144Hz tasoa "hitaampaa" näyttöä.
Variable refresh rate kyllä pitää huolen siitä että vaikka kone ei pääsisikään tasaisesti siihen fps:ään kuva päivittyy näytöllä ilman repeilyä (ei Vsynciä) ja perinteisen Vsyncin epätasaisuutta.
- Repeilyssä näytölle piirrettävä kuva vaihtui kesken näytön virkistyksen aiheuttaen katkoksia liikkuvalla sisällöllä.
- Vsyncillä taas jos seuraava kuva ei ollut valmis ennen näytön päivityssyklin vaihtoa näyttö näytti vanhan kuvan kahteen kertaan ja käytännössä puolittaen frameraten ainakin sille hetkelle... Ja näyttäen sen myöhässä valmistuneen kuvan lähes framen pituisella viiveellä.
Variable refresh ratessa näyttö synkronoi kuvasyklinsä vaihdon siihen milloin näytönohjaimelta saadaan uusi kuva.
Eli näkyvä framerate ei tipu kerralla puoleen (tai jopa kolmasosaan) jos uuden kuvan saaminen näytönohjaimelta myöhästyy (näytön hertsiluvun vaatimuksesta) ja uuden framen valmistuttua se näytetään sitten heti.
Tuohon pystyvä tekniikka kehitettiin ensimmäistä kertaa läppäreihin virran säästämiseksi: Sen sijaan että näytönohjain olisi lähettänyt näytölle uuden kuvan aina sen 60Hz jne välein, staattisella kuvalla signalointiväliä pidennettiin.
Nvidia sitten kopioi tuon pöytäkonepuolelle tehden siitä oman poropietarin suljetun virityksen kilpailun ja kuluttajan edun vahingoittamiseksi monopolitavoitteidensa pöngittämisessä.
Sen jälkeen AMD ajoi tekniikan VESAn avoimeksi AdaptiveSync nimiseksi standardiksi, josta yleensä käytetään FreeSync nimeä tuotteissa sen korostamiseksi, että se ei ole kahle ja pallo avioliitto yhden GPU-valmistajan lypsylehmäksi.