Mikähän tuossa on niin epäselvää useimpien mielestä?
Ehkäpä jos on saanut ajokortin lahjomalla tms. niin eihän sitä sittten tiedä tällaistakaan sääntöä
Ukrainaketju on avannut tätä ongelmaa.
Kyse on syvästä suomalaisesta kulttuurista, luenteenlaadusta, joka ei tule ikinä muuttumaan.

(*
Taidettu tässäkin ketjussa aiheesta monesti keskustella ja on kuljettajia jotka käyttävät vilkkua vain rangaistuksen pelossa, nämä tunnistaa heistä joilla se valo vilahtaa kääntymis hetkellä.
Osa käyttää huomattavia henkisiä resursseja siihen että tarkkailevat ympäristöä jotta voisivat olla käyttämättä vilkkua.
Nimenomaan. Se vilkku kuuluu henkilöautossa olla sinne ojan puolelle siihen asti, kunnes ollaan lähtemässä liikenteen sekaan. Sillä osoitetaan se että vielä odotetaan sopivaa väliä, ja sitte vasemmalle vilkuttaessa että nyt ollaan tulossa.
Sait tästä kovaa kritiikkiä, ymmärrän kyllä ajatuksesi.
Vaikka olen muiden kanssa samaa mieltä, niin vilkkua taiten ja monipuolisesti käyttän voi viestiä muille. Sinänsä pysäkillä seistessä ojanpuolelle vilkutella ei ole tarpeellista, mutta voi kuvitella eritys tilanteita missä siitä voi olla hyötyä. Siinä samaa mieltä että jos ei ole pysäkiltä lähdössä, niin turha sitä vilkkua vasemmalle näyttää. Kunhan muistaa kytkeä sen ajoissa, ennen kuin lähtee pysäkiltä.
Veikkaan että tuo viimeinen oli se mikä aiheutti kritiikkiä, monilla jäi kuva että vilkku kytkettiin vasta sitten kun lähdettiin. SE pitää kytkeä hyvissä ajoin. Vilkulla kerrotaan omat aikeet, varoitus, se on muille arvokasta tietoa.
Busseihin viittasit, niin taajamissa, jos bussi vilkuttaa oikealle , niin muut tietää ettei ole vielä lähdössä (vaan kohta), koska taajamssa bussille pitää antaa tilaa, niin tästä on autoilijalle hyötyä, voi keskittyä enemmän muuhun, esim jalankulijoihin.
Henkilöauton kohdalla oikealle vilkuttaminen toimii päinvastoin, varoittaa, se näyttää siltä että ei jää seisoon paikalleen, vaan voi tehdä jotain nopeaa, esim lähteä liikkeelle minä hetkenä hyvänsä.
(*
Tämä käytös kattaa kaikki yhteiskuntaluokat, myös ammattikuskit, virkamiehet (mm. Poliisi, pelastus väki jne)
Pk seudulla on havaittavisa myös ikävä ilmiö tämän suhteen. Kun laitat vilkun päälle, niin joillekin iskee heti "vittu et kyllä mun edelle mene " - moodi päälle ja rako kaasutetaan umpeen. Tilaa saa ainoastaan , kun "röyhkeästi " tunkee itsensä väliin eli vilkutus jää vähän myöhäiseksi. Ikävää toimintaa molemmilta osapuolilta siis. Mutta minkäs mahdat.
Minä taas positiivisesti yllätyin siitä miten hyvä ajokulttuuri pääkaupunkiseudulla on tämän tilan tekemisen (ja muutenkin!) suhteen kun tänne muutettiin. ...
Olisko tuossa kyse siitä että kun lähellä vieressä kuski huomaa vieressä vilkun ja kaistanvaihto aikeet, niin tekee tilaa taakse, ja takana oleva löysää.

No PK seudulla on vesipäitä joilla on ihan omat kuviot, joten kyllä noita kiilaajiakin on. Mutta jos pitää sitä tilan antamisena taakse, niin helpompaa.
Vanhemmat kuskit kertoo tarinoita siltä ajalta kun kilvet oli alueellisia, niin X kilvillä ei saanut tilaa, mutta A kilvillä ei tarvinnut edes vilkkua.