Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Täytyy kuitenkin muistaa se, että laissa on pykälä, joka sanoo: "Oikealta saa ohittaa, jos kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa ja ajoneuvot kulkevat rinnakkaisilla ajokaistoilla." Tämän jälkeen on ihan sama mitä jokin muu pykälä sanoo, koska tämä pykälä jo antaa oikeuden mennä ohi oikealta, jos ajat eri kaistalla kuin ohitettava.
Ensinnäkin, lainaamasi kohta ei ole voimassa olevasta laista, vaan kumotusta tieliikennelaista. Toiseksi, lainsäädäntö ei toimi noin. Totta kai jokin yleisesti sallittu asia (oikealta ohittaminen) voidaan toisaalla kieltää jossakin tietyssä tilanteessa (moottoritiellä). Tuohan muuttaisi esimerkiksi pysäköintikiellot täysin merkityksettömiksi, kun laissa ensin kerrotaan, missä saa pysäköidä, ja sen jälkeen on lueteltu tarkemmat pysäköintikiellot.
 
Linkkaatko ajantasalla olevaan lakiin.
 
Se lakipykälä jota rikotaan on nimeltään liikenteen vaarantaminen.
No hohhoijaa. liikenneturvallisuuden vaarantaminen on rikosmuoto, johon voidaan tuomita tieliikennelain rikkomisesta.

Laita nyt ihmeessä viittaus siihen tieliikennelain pykälään, jonka rikkomisesta on kyse kun ajaa kesärenkailla huhtikuussa?

Ote rikoslaista:

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tai ajoneuvolakia taikka niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
 
Uutisoinnissa ei ole suoraan sanottu mitä sakkolappuihin on kirjoitettu.

Lappuja muistaakseni kirjoitettu jos kesärenkailla ei ole pärjännyt, ei ymmärtääkseni ole ns rengaratsiaa tehty, vähän vaarallista olisikin perinteisesti pysäytellä kesärenkailla ajavia.

Uuden lain myötä kuljettajalle lisättiin vastuuta, mutta siellä ne perinteiset lapasessa pysymis jutut.

Pointti kai nyt se että tässä kuussa sakotettu kesärenkailla ajavia, ja talvirenkaila mukaanlukien nastat renkaat on saanut ajelle, jopa ilman jotain selitystä miksi. Viranomaiset tiedottaa sitten kun nastat pitää olla etelässä pois alta. (normi ajaossa)
 
Laita nyt ihmeessä viittaus siihen tieliikennelain pykälään, jonka rikkomisesta on kyse kun ajaa kesärenkailla huhtikuussa?
Tieliikennelain ja ajoneuvolain alkupäästä löytyy yleisluontoista lätinää, jonka perusteella poliisi voi lapun kirjoittaa. Periaatteessa samoilla pykälillä voisi sakottaa vaikka talvella talvirenkailla mäkeen jäänyttä; varustus on ollut riittämätön/vaarallinen vallitsevaan ajokeliin.
 
* Näyttää tosiaan siltä, että täällä pk-seudulla tuo talvinen keli kesti noin 12 tuntia, nyt on tiet enää pelkästään märät ja kesänakeillakin tuolla pääsee menemään kun käyttää järkeä.

Montako päivää tämä 12h on nyt kestänyt, en haluaisi takertua tähän enää, mutta ymmärrätkö kuinka tyhmiä sun kommentit oli "nastarenkaiden sakottamisesta huhtikuussa"!?

1000016262.png
 
Turun seudulla näyttää olevan kaikki kesärenkaat vaihtaneet ja youtubesta jenkkien talviajovideoita naureskelleet nyt liikenteessä. Suoraan sanottuna kaaos. 8 km liikkumaton jono oli sisääntuloväylällä. Toki siellä oli rampeissa myös rekkoja jumissa niille nyt ei voi mitään.

Sanoisin että alueen pahin liikennekaaos mitä muistan.
 
Juu, ei tuonne ole mitään asiaa kesärenkailla Turun seudulla. Tiet ovat olleet auki ja kesäisiä jo pitkään (lukuunottamia pienempiä metsäteitä ja muutama varjoisa normitiekin), joten ymmärrän että osa on renkaat jo vaihtanut. Sitten vaan pitää tässä kelissä jättää se auto kotiin ja hoitaa liikkuminen muulla tavalla (tai jättää liikkumatta kokonaan).
 
Klaukkala on Nurmijärveä.

Uskomatonta maalitolppien hivuttelua.

Tässä Espoossa kun katselee ulos niin lunta on enää nurmikoilla, kaikki pihatietkin ihan sulia.
Joo ei ole ollut missään vaiheessa sitten lauantain. Joka aamu ollut lumet maassa ja tiet jäässä täällä Vantaan ja Espoon rajalla Hämevaarassa.

Ja tänä aamuna sitten +20 senttiä lunta jonka alla tuhti jääkerros. Länsiväylällä hieman hämminkiä kun rekka oli jotenkin päätynyt nokka tulosuuntaan.

1713852008936.jpg
 
Juu, ei tuonne ole mitään asiaa kesärenkailla Turun seudulla. Tiet ovat olleet auki ja kesäisiä jo pitkään (lukuunottamia pienempiä metsäteitä ja muutama varjoisa normitiekin), joten ymmärrän että osa on renkaat jo vaihtanut. Sitten vaan pitää tässä kelissä jättää se auto kotiin ja hoitaa liikkuminen muulla tavalla (tai jättää liikkumatta kokonaan).
Helsingissä ainakin oli liikenteessä todella hiljaista, eli täällä oltiin jääty kesärenkailla pääasiassa kotiin. Raskas liikennehän näissä keleissä ongelmissa on, kun selvästi talvikunnossapito on jo laitettu kesäteloille.

Onhan tämä todella poikkeuksellinen kevät, eli vaikka lunta voikin tähän aikaan vuodesta tulla etelässä, niin täällä se ei montaa tuntia yleensä pysy maassa. Todella kylmää ja en edes muista milloin olisin ajanut talvirenkailla vielä tähän aikaan huhtikuussa.
 
Ei ole suuri ongelma, jos AINOA lain rikkominen on oikealta ohittaminen. Yleensä kyseessä on kuitenkin kokonaisuus jossa rikotaan muitankin lakeja samalla. Useimmat oikealta ohittajat rikkoo lakia jo ennen ohitusta ajamalla ylinopeutta. Motarilla lisäksi näytetään useimmiten unohtavan myös vilkun käyttö. jne.
 
Itse olen yleensä vapun lämmössä vaihtanut talvirenkaat pois, mutta tulee jonkin verran pakollisia ajoja (random aikoihin) tuolla metsäautoteillä, joten ei tule vaihdettua renkaita koskaan kovin aikaisin.

Mutta tottahan se on, että isot tiet ovat olleet kuivalla asvaltilla jo pitkään ja yleensä vaikka tosiaan tulisi lunta niin jos ei ihan aamuvarhaisella liikkeelle joudu lähtemään niin lumi ehtii sulaa pois häiritsemästä.

Itse ei tule oikealta ohitettua tyhjällä tielläkään, tai sanotaanko että ei ole tullut tehtyä. Kait se teoriassa on mahdollista jos vasemmalla kaistalla ajettaisiin erittäin isoa alinopeutta. Harvemmin niin häiritsevää nopeutta ajetaan kun esim. nyt keväällä ei nastoilla viitsi kovin paljoa yli satasta ajella kuivaa motaria vaikka rajoitus olisi 120. Ei itsellä ole niin kiire etten jaksaisi odottaa edessä olevan autoilijan heräämistä.
 
Montako päivää tämä 12h on nyt kestänyt, en haluaisi takertua tähän enää, mutta ymmärrätkö kuinka tyhmiä sun kommentit oli "nastarenkaiden sakottamisesta huhtikuussa"!?

1000016262.png
Et haluaisi takertua, mutta tarkerrut silti?
Ei kukaan tällaista lumimäärää osannut ennustaa - ei edes meteorologit.

En ala ottamaan sanomisiani takaisin vain siksi, että sattuu tulemaan joku sääilmiö mikä tapahtuu ehkä kerran 20 vuodessa.

Tämä huhtikuu on kyllä ollut hyvä esimerkki siitä miksi pk-seudulla kannattaisi suosia kitkojen käyttöä.
 
Sitten vaan pitää tässä kelissä jättää se auto kotiin ja hoitaa liikkuminen muulla tavalla (tai jättää liikkumatta kokonaan).

Bussiyhtiökin laittoi ilmeisesti pillit pussiin kun neljännes kalustosta jumissa. Aika pakottava syy pitää olla jos tuonne aikoo lähteä.

Jostain syystä aura-autoja ei näkynyt ollenkaan. Lienevät kesälomilla.

No ensi viikolla melkein +20 :cool:
 
Itse olen yleensä vapun lämmössä vaihtanut talvirenkaat pois, mutta tulee jonkin verran pakollisia ajoja (random aikoihin) tuolla metsäautoteillä, joten ei tule vaihdettua renkaita koskaan kovin aikaisin.

Mutta tottahan se on, että isot tiet ovat olleet kuivalla asvaltilla jo pitkään ja yleensä vaikka tosiaan tulisi lunta niin jos ei ihan aamuvarhaisella liikkeelle joudu lähtemään niin lumi ehtii sulaa pois häiritsemästä.
Jees, jos puhutaan etelän isommista teistä ja kaupungeista, niin tähän aikaan vuodesta ei talvirenkaille ole oikeastaan koskaan tarvetta. Normaalisti suurin ongelma on sulamisvedet, jotka jäätyvät yöllä ja aiheuttavat ongelmia aikaisin aamulla liikkuville - sulamisvesiä ei isojen teiden varsilla enää yleensä ole ja jos yöllä on pakkasta, niin on muuten lähes varmasti kuivaa. Jos lunta tulee, niin se ehtii sulaa käytännössä heti eikä kerry, saati jäädy, tien pintaan niin kuin nyt.

Hyvin usein on tullut vaihdettua kesärenkaat maaliskuun puolella.
 
Et haluaisi takertua, mutta tarkerrut silti?
Ei kukaan tällaista lumimäärää osannut ennustaa - ei edes meteorologit.

En ala ottamaan sanomisiani takaisin vain siksi, että sattuu tulemaan joku sääilmiö mikä tapahtuu ehkä kerran 20 vuodessa.

Tämä huhtikuu on kyllä ollut hyvä esimerkki siitä miksi pk-seudulla kannattaisi suosia kitkojen käyttöä.
Eli et ymmärrä, surullinen tapaus.

Ei ole ensimmäinen kerta kun huhtikuussa tulee Suomessa lunta, sitä on satanut myöhemminkin ja silti jaksat vänkää vastaan.

Joskus kannattaa miettiä hieman pidemmälle kuin omaa nenäänsä.
 
Kuka ei muka muista vappua jolloin on satanut lunta? Ei kannata aina elää ihan kalenterin mukaan…poikkeuksia tulee säässä.
 
Näin paljon lunta on satanut tähän aikaan vuodesta etelässä viimeeksi vuonna 1974, eli ei nyt ihan jokapäiväistä ;) Kyllä tämä kevät on ihan poikkeuksellinen, kylmä ja (lumi)sateinen. Ainahan sitä lunta ja räntää tulee, mutta harvoin oikeaksi ongelmaksi asti enää huhtikuussa, varsinkaan loppupuolella. Toki tänään ei todellakaan kannata lähteä kesärenkailla liikenteeseen, vaikka mikä pakko olisi. Talvikunnossapitokin on jo kesälomilla.
 
Tässä kun olen seurannut 10 vuorokauden säätä milloin olisi otollinen aika vaihtaa renkaita, niin kuluneen viikonlopun ja tämän päiväinen myräkkä on näkynyt forecan ennusteissa jo yli viikko etukäteen.
Saderintama on näkynyt ennusteissa, mutta 10 päivää sitten ennuste sanoi, että siitä suuri osa tulisi pk-seudulla vetenä. Toki ennusteessa oli lumihiutaleita, josta pystyi päättelemään että kesärenkailla voi tulla ongelmia, mutta kirjoitin lumimäärän ennusteesta.
 
Näin paljon lunta on satanut tähän aikaan vuodesta etelässä viimeeksi vuonna 1974, eli ei nyt ihan jokapäiväistä ;) Kyllä tämä kevät on ihan poikkeuksellinen, kylmä ja (lumi)sateinen. Ainahan sitä lunta ja räntää tulee, mutta harvoin oikeaksi ongelmaksi asti enää huhtikuussa, varsinkaan loppupuolella. Toki tänään ei todellakaan kannata lähteä kesärenkailla liikenteeseen, vaikka mikä pakko olisi. Talvikunnossapitokin on jo kesälomilla.
Älä takerru lumen määrään, pakkasia ja jäisiä teitä on joka vuosi vielä tähän aikaan vuodesta ja toisekseen, talvikunnossapito ei ole "jo kesälomalla" kyllä siellä aurat on liikenteessä, teitä on vain mahdottoman monta kilometriä aurattavana.
 
Lunta voi tulla vaikka juhannuksena. On ollut niin hyviä kelejä ettei ihme että monella on jo kesärenkaat alla.
 
Saderintama on näkynyt ennusteissa, mutta 10 päivää sitten ennuste sanoi, että siitä suuri osa tulisi pk-seudulla vetenä. Toki ennusteessa oli lumihiutaleita, josta pystyi päättelemään että kesärenkailla voi tulla ongelmia, mutta kirjoitin lumimäärän ennusteesta.
No tänäkeväänä viestintä on kuitenkin onnistunut, vaikka säät jälleen yllätti.
Koko kuun viestitetty että kesärenkaiden vaihtamisella ei ole kiirettä, jos vaihtamista suunniteleville viestitetty että vaihda jos auto ei ole välttämätön, eli sillä ei tarvi ajaa jos huono keli, tai on mahdollisuus vaihtaa talvirenkaat takaisin.
Lisäksi tässä kuussa huonoilla keleillä viestitetty että lappu voi tulla kouraan jos kesärenkailla hölmöilee.

Ja ei kansalaisen tarvi arpoa milloin pitää olla nastattomat alla, viranomaiset tiedottaa etukäteen.

Kesärenkaat on saanut vaihtaa ja niillä ajaa, noilla hetkillä kun oli sellaiset kelit, ja monivaihtokin ja vaihtoivat ennen pyryjä talvirenkaat takaisin tai sitten eivät ole liukkaille lähteneet. Toki sekaan mahtuu heitä jotka sielä lipsutelleet. Jos jotain mokia pitää hakea, niin nuo jälkimmäiset.
 
Lunta voi tulla vaikka juhannuksena. On ollut niin hyviä kelejä ettei ihme että monella on jo kesärenkaat alla.
En minäkään ihmettele, ehdin jo viikon ajella moottoripyörälläkin. Ihmettelen vain sitä kun eräät täällä huutelee sakkoja nastarenkaiden käytöstä huhtikuussa.
 
Mihin se raja sitten vedetään? Onhan joskus 70- ja 80 luvuilla ollut varmasti kesäkuussakin lunta etelässä. Pitäisikö saada ajaa siis ropisijoilla sinne asti kun mahis kuitenkin on että lunta tulee? Tämähän ei ole pelkästään mikään turvallisuustekijä, vaan myös kustannuskysymys. Perustellaanko 1 tai 2 lumipäivän renkaanvaihtotarpeella sitten ne esim 100m€ lisääntyneinä väyläkustannuksina kun ihmiset ropistelevat vielä koko toukokuunkin? Näinhän käy myös monesti, kyllä minusta pitäisi sakot vetää useammin mitä nyt tehdään. Koko ajan saa kuunnella sitä valitustakin että tiet ovat huonossa kunnossa, mistähän johtuis?
 
Kyllä ainakin minä muistan että melkein joka vuosi on uutisoitu poliisin toimesta koska aijotaan asiaan kiinnittää huomiota joten ehkä sen rajan voi vetää siihen kun poliisikin on sitä mieltä että nastarenkailla ei saa ajaa. Nyt on kuitenkin poliisiltakin tullut useamman viikon ajan viestiä ettei kannata kiirehtiä renkaiden vaihdon kanssa. Vaikka laki sanoisi mitä niin minä ainakin kun joudun ajamaan kelissä kuin kelissä ja eri vuorokauden aikoina niin vaihdan sitten kun alkaa näyttämään siltä että suurempaa vaaraa ei talvikeleistä enää ole. Nyt näyttää siltä että se hetki on tämän viikon loppu puolella. Ja sitten jos toukokuussa tulee uusi takatalvi niin sitten mietin vaihdanko talvirenkaat takaisin.
 
Tietenkin näin, mutta sanoisin silti että ne jotka haluavat ajaa kesäkuulle asti talvirenkailla, heidän pitäisi valita kitkat. Aika kohtuutonta että tieverkosto kärsii suuret vauriot kun etuoikeutetut ajelevat ropisijoilla sinne asti.
 
Haastava tilanne lain puolesta, kun lait koskee koko Suomea, paljon mahtuu eri kelejä Hangon ja Nuorgamin väliin, vielä touko ja kesäkuussakin. Helppo huudella pk-seudulla että pitäisi nastoilla ajajia sakottaa huhtikuussa, pitäisikö myös lapissa nastoilla ajaa sakottaa myös huhtikuussa? Päätiet sielläkin voi olla sulat, mutta syrjemmässä helposti lunta ja liukasta.
 
Tällähän ei käytännössä ole merkitystä nykyisin, kun ropistelevat vain menemään. Poliisin pitäisi kertoa selvemmät pelisäännöt ja alkaa sakottaa ahkerammin.
 
Mihin se raja sitten vedetään? Onhan joskus 70- ja 80 luvuilla ollut varmasti kesäkuussakin lunta etelässä. Pitäisikö saada ajaa siis ropisijoilla sinne asti kun mahis kuitenkin on että lunta tulee? Tämähän ei ole pelkästään mikään turvallisuustekijä, vaan myös kustannuskysymys. Perustellaanko 1 tai 2 lumipäivän renkaanvaihtotarpeella sitten ne esim 100m€ lisääntyneinä väyläkustannuksina kun ihmiset ropistelevat vielä koko toukokuunkin? Näinhän käy myös monesti, kyllä minusta pitäisi sakot vetää useammin mitä nyt tehdään. Koko ajan saa kuunnella sitä valitustakin että tiet ovat huonossa kunnossa, mistähän johtuis?
Vuodesta toiseen on tiedotettu ja annettu ohjeita paikallisille, koska se sää aina yllättää, niin toistaiseksi mentävä noin mahdollistaa myös sopeutumisen, ilman hallitusohjelmaan kirjaamista ja raskasta eduskuntakäsittelyä, se vähän tuon lain tarkoituskin. Sopeutuu niin pitkiin talviin, kuin mahdollistaa sen että jossain Turussa voi ajella koko talven kesärenkailla jos keli sen sallii.

AI voi joskus auttaa ennakoinnissa, ja optimoinnissa.

Sitä en tiedä miksi tänävuonna tämä aiheuttanut täällä näin paljon päivittelyä, johtuuko siitä että pääsiäinen oli aika aikaisin, ja muistellaan sitä että talvirenkaat pidettiin pääsiäisen yli. niin se vähän sekoittaa. Ja olihan tuossa välillä ihan kesärengaskelejä, milloin hätäsimmät vaihteli. Ei sen takia nyt kannata ärsyyntyä jos joka nyt vetelee nastoilla kehällä.

Jos taasen haluat keskutella ihan Nasta vai Kitka, niin tuolla toinen ketju sitä varten.

Tällähän ei käytännössä ole merkitystä nykyisin, kun ropistelevat vain menemään. Poliisin pitäisi kertoa selvemmät pelisäännöt ja alkaa sakottaa ahkerammin.
Ne se on ihan selkeä, varoitellut kiirehtijöitä (kesärenkaan vaihtajia), varoitellut huonolla kelillä kesärenkaista, ilmoittannut että lappujakin kirjoiteltu.

Perinteisesti poliisi tiedottaa koska nastat pitää olla pois alta etelässä ja perinteisesti ovat niistä alkaneet laputtaa ja siitäkin tiedottaneet. Mitään tekstaria tai kirjettä ei tule, eli vähän pitää seurata.
 
Mihin se raja sitten vedetään? Onhan joskus 70- ja 80 luvuilla ollut varmasti kesäkuussakin lunta etelässä. Pitäisikö saada ajaa siis ropisijoilla sinne asti kun mahis kuitenkin on että lunta tulee? Tämähän ei ole pelkästään mikään turvallisuustekijä, vaan myös kustannuskysymys. Perustellaanko 1 tai 2 lumipäivän renkaanvaihtotarpeella sitten ne esim 100m€ lisääntyneinä väyläkustannuksina kun ihmiset ropistelevat vielä koko toukokuunkin? Näinhän käy myös monesti, kyllä minusta pitäisi sakot vetää useammin mitä nyt tehdään. Koko ajan saa kuunnella sitä valitustakin että tiet ovat huonossa kunnossa, mistähän johtuis?

Niin kauan kuin nastarenkaat ovat lailliset Suomessa, tälläisistä asioista on turha murehtia, kyllä poliisi sen kertoo.

Tehdään nastarenkaista laittomat niin kaikki ongelmat on ratkaistu.
 
Jatkoin kitka vs nasta ketjuun
Tietenkin näin, mutta sanoisin silti että ne jotka haluavat ajaa kesäkuulle asti talvirenkailla, heidän pitäisi valita kitkat. Aika kohtuutonta että tieverkosto kärsii suuret vauriot kun etuoikeutetut ajelevat ropisijoilla sinne asti.
Vähän aikaista huhtikuun lumipyryssä ärsyynytä nastarenkaista. Siirsin tänne jos kyse kuitekin enemmänkin keskustelusta nasta vai kitka.

Huhtikuussa talvirenkaat olleet ihan perustellut, eteläisessä Suomessa kellit olleet talvirengastavaativia riippuen päivästä ja ajankohdasta. Moni vaihto myös kesärenkaat, jos heille reitit ja ajankohdat sellaisia että ne sovelltu kesärenkailla ajamiseen.

Perinteisesti etelässä se talvirengaskausi loppunut toukokuussa ja monesti toukokuussa on alettu laputtaa nastarengaskuskeja, en nyt nopeasti muista kautta missä olisi kesäkuulle saakka menty. Ja moniko auto tuhannesta on enään toukokuun lopulla nastoilla rapsutellut. ja mikä niiden ajosuorite vs muut.

On siellä kesällä joukossa pohjoisenkitkoillakkin ajavia, se ei sinänsä lainvastaista, mutta ei sekään ole suositeltavaa, oli sitten kyse turvallisuus, tai ilmanlaatu.
 
Älä takerru lumen määrään, pakkasia ja jäisiä teitä on joka vuosi vielä tähän aikaan vuodesta ja toisekseen, talvikunnossapito ei ole "jo kesälomalla" kyllä siellä aurat on liikenteessä, teitä on vain mahdottoman monta kilometriä aurattavana.
Lumihan sen ongelman tekee. Joillain pikkuteillä on toki vielä penkkojen sulamisvesiä ja yöpakkaset voivat jäädyttää ne, mutta käytännössä isommat tiet ja kaupunkien kadut ovat tähän aikaan keväästä lähes poikkeuksetta kesärengaskunnossa. Normaalisti lämmöt ovat etelässä n. 10 asteen tietämillä, joten jos lunta tuleekin, niin se sulaa heti pois. Tämä ei ole enää mitään normaalia talvirengasaikaa, jos ei ajele ihan pikkuteitä. Pohjois-Suomi tietysti erikseen.
 
Haastava tilanne lain puolesta, kun lait koskee koko Suomea, paljon mahtuu eri kelejä Hangon ja Nuorgamin väliin, vielä touko ja kesäkuussakin. Helppo huudella pk-seudulla että pitäisi nastoilla ajajia sakottaa huhtikuussa, pitäisikö myös lapissa nastoilla ajaa sakottaa myös huhtikuussa? Päätiet sielläkin voi olla sulat, mutta syrjemmässä helposti lunta ja liukasta.
Kaipa sitä voi myös valita rengastuksen vallitsevan kelin mukaan. Johan sitä toista viikkoa sai ajella kesärenkailla, kunnes viikonloppuna oli taas aika vaihtaa talvirenkaat :lol:. Sääennusteen mukaan viikonloppuna voisi taas vaihtaa kesärenkaat.
 
Voisiko aihetta vaihtaa?

Jos joku haluaa tahallaan ärsyttää, voisi ihan yhtähyvin jättää vastaamatta. Siinä jää mielihyvä saamatta, kun kukaan ei tykännytkään pahaa.
 
1713936633843.png

Tällainen kiihdytteli kehätielle, minun mielestä kusipäisyyttä kun tuosta katolta lähti kuitenkin melkoisia paakkuja lentelemään 80 km/h vauhdissa ja huonolla tuurilla lentää koko kasa jonkun tuulilasiin.
 
Oli sentään talvirenkaat :think: Tuli vastaava iglu perä edellä vastaan, joka oli juuttunut 0,1 asteen ”mäkeen”. Seuraavan mäen alla teinibemari poikittain vastaantulijoiden kaistalla ja pari idioottia yrittämässä työntää. Kesärenkaat siinäkin :beye:

e: Nämä siis eilen pahimmassa myräkässä.
 
1713936633843.png

Tällainen kiihdytteli kehätielle, minun mielestä kusipäisyyttä kun tuosta katolta lähti kuitenkin melkoisia paakkuja lentelemään 80 km/h vauhdissa ja huonolla tuurilla lentää koko kasa jonkun tuulilasiin.
Onhan tuo välinpitämättömyyttä, suurin riski kai se että jarruttaessa valuu tuulilasille, tosin tuollaisessa automallissa pienempi vs joku henkilöauto.
Toki ei ne takanatulevankaan eduksi ole, mutta ei ne nyt takanatulevan tuulilasiin lävähdä kasana, jos nyt johonkin valoihin himmataan, niin eteenpäin ne liikkuu. Toki jos tuo lähtee salamana valoista niin kasa ei kerkiä mukana.

Sori, vaikka nyt vähän vähätellevän oloisesti suhtaudun, niin toki vastenmielistä laiskuutta, kuvasta näkyy ettei edes yritetty putsata. Ja turhaa riskinlisäämistä, varsinkin kun riskikelit muutenkin.
 
Yhtään vähätellen vaaraa. Tuo on oikeasti vaikea puhdistettava joissain autoissa. Joskus töissä oli ajossa Hiace ja siinä jo tuulilasin raapiminen oli välillä todella vittumainen, vaikka siinä oli portaat puskurissa. Jonkun korkean Transportterin Vito tms katon puhdistus voi olla todella hankala jos et oli yli 2m pitkä.
 
Toisaalta jos omistaa tuollaisen tai vakiosti muuten käyttää, eikä yllä katolle, niin ei ole paha vaiva omistaa jotain koroketta, jonka kotoa tai pakusta ottaa esille. Siis jos vaihtoehtona on se, että pitkän ja lumisen talven ajan harva se kerta lähtee tuollaisella puoli-iglulla liikkeelle.
 
Onko enää perinteisiä puhallusratsioita? Omalta kohdaltani sellainen osunut viimeksi 15 vuotta sitten. Vai toimiiko se vaan niin että jos useampi soittaa mahdollisesta rattijuoposta lähdetään liikkeelle. Ojaan ajaneet toki puhallutetaan..

Rengasratsiaan en ole ajanut koskaan.
 
On noita aika usein viikonloppuaamuisin, esim. motarin rampilta poistuessa yms.
 
Yöllä puolen yön jälkeen, kun ajaa sisääntuloväylää ison kaupungin keskustaan, niin tärppää puhallusratsia aika usein. Ainoa prime-timen ulkopuolella sattunut kerta oli 1-tiellä Salossa Piihovin ABC:n kohdalla (varmaan sattumaan, heh). Silloin tais olla joku eu-kampanja tms. Sitä edeltävä kerta itselle yllättävässä paikassa oli 90-luvulla, sekin oli iltahämärissä viikonloppuna.

e: Samaisella sisääntuloväylällä on myös rengasratsioita keväisin/syksyisin. Ruuhkautunut liikenne etenee hitaasti, niin siitä on helppo poimia rusinat pullasta. Ja lyhyt matka kahville...
 
Yhtään vähätellen vaaraa. Tuo on oikeasti vaikea puhdistettava joissain autoissa. Joskus töissä oli ajossa Hiace ja siinä jo tuulilasin raapiminen oli välillä todella vittumainen, vaikka siinä oli portaat puskurissa. Jonkun korkean Transportterin Vito tms katon puhdistus voi olla todella hankala jos et oli yli 2m pitkä.
Custom transitista itse putsaan isoimmat ihan katuharjalla, samalla harjalla tuulilasi.. Pituutta mulla kuitenkin alle 180cm. Saattaa siitä katuharjasta jotain naarmuja tulla katolle, koittanut kuitenkin pienen kerroksen lunta jättää.
Pitäis varmaan ostaa joku pitkävartinen pesuharja.
 
Yhtään vähätellen vaaraa. Tuo on oikeasti vaikea puhdistettava joissain autoissa. Joskus töissä oli ajossa Hiace ja siinä jo tuulilasin raapiminen oli välillä todella vittumainen, vaikka siinä oli portaat puskurissa. Jonkun korkean Transportterin Vito tms katon puhdistus voi olla todella hankala jos et oli yli 2m pitkä.
Kuskeja on tosiaan eripituisia, pidempi kuski pystyy harjalla enempiä lääppii, lyhyelle vaikeampaa, tuossa kuvassa ei edes yritetty edes maasta, ja tuossa takaovet aukeaa sivulle, ja todennäköisesti liukuovi sivulla. Toki voi olla työturvallisuus määrätykset ette kiipeillä kynnykseltä.

No ei niitä kattoja putsaa edes kaikki ne joilla mukana kulkee teikat ihan muistakin syistä.

Mutta joo, jos ikkunat puhtaat niin ei nuo nyt niin kovin yleisiä uutisia ole että katolla olevat lumet valuneet pakettiautossa ikkunalle mistä seurannut onnettomuus. Jos jotain "uutista" missä jonkun rekan katolta tippunut jotain jääpalaa kontissa roikkujan niskaan.
 
On niitä mutta aika rajallisissa paikoissa. Pitää mennä esim Kontulan ostarin kulmille viikonloppuyönä. Viimeisin mitä olen nähnyt totaali "random" paikassa oli joku vuosi sitten tuossa lähikulmilla ihan normia lähiössä joka ei ole tunnettu rattiksista.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
269 988
Viestejä
4 664 921
Jäsenet
76 542
Uusin jäsen
Jaskajoku

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom