Mekaaniset näppäimistöt

Vihdoinkin 10 vuotta vanha Duckyn näppis korvattu uudemmalla. Josko tällä mentäisiin seuraava vuosikymmen. Ihan mukava tälläkin on kirjoitella.

Keychron Q3
  • Keychronin retrohatut
  • Rasvatut Glorious Panda -kytkimet
  • Interwebissä kehottivat myös teippaamaan piirilevyn niin sekin tuli tehtyä
keychron-q3.jpg
 
Kailh Box Navyt on kyllä raskaat. Saapa nähdä tuleeko näillä kirjoiteltua. Kun hakkaa vähän reippaampaan tyyliin, niin sujuu oikein hyvin, mutta pitää kirjoitella vähän eri tyylillä kuin normaalisti.
 
Rasvasitko itse vai onko tehdasrasvat? Noista taktiilisista kiinnostaisi juuri nuo eniten.
En jaksanut lähteä itse sotkemaan joten otin tehdasrasvalliset. Mukavan sulava tuntuma näissä eivätkä ole yhtään tahmeat, joten rasvaa näissä on tuskin liikaa.
 
En jaksanut lähteä itse sotkemaan joten otin tehdasrasvalliset. Mukavan sulava tuntuma näissä eivätkä ole yhtään tahmeat, joten rasvaa näissä on tuskin liikaa.

Tasainen tuntuma eri kytkimien välillä? Jossain vaiheessa voisi kokeilla noita tehdasrasvattuja. Ei aika riitä millään käsipelillä säätämiseen.
 
Tulihan se oma Tofu60 2.0 myös vihdoinki kotiin ja oikein mukavan näköinenhän tuosta tuli. Punainen yllätti kuinka kirkas oli ja miten kivalta nää keycapit näytti kyseisen kotelon kanssa lopulta.
Alunperin oli ajatuksena toiset kytkimet ja FR4 plate, mutta viime hetkellä ajatus muuttuikin ja tuli nämä omat top3:een kuluvat kytkimet sittenkin PC platen kanssa käyttöön.

Tofu60 2.0
-E-coating red
-ePBT Duo
-Thick Thock Marshmallow (L+F)
-TX AP 1.2mm
Tofu60_1.png
Tofu60_2.png
 
Itsellä tehdasrasvatut Gateron Baby Kangaroo tactile-kytkimet menivät alle kahdessa kuukaudessa käyttökelvottomiksi, kun ohut tehdasrasva valui alas ja teki kytkimistä hirveän muhjuiset pohjaan painettaessa. Koko lauta palasiksi, kytkimet palasiksi ja liuotinkylpyyn. Sitten omat rasvat sisään ja kasaus. Tuon kokemuksen perusteella en voi suositella ko. kytkimiä, vaikka tuntuma onkin muuten hyvä.
 
Baby Kangaroot vaikuttivat todella mielenkiintoisilta, mutta laadun suhteen näytti netissä olevan ihmisillä jonkin verran pahaa sanottavaa.

Pitäisi löytää testiin jotkut vahvasti terävän taktiiliset kytkimet.
 
Melkein kehtaan väittää että Rose Glacierit on paremmat kuin Baby kangaroot. Varsinkin jos miettii että Rose Glacierit on "vain" 40$/110kpl
 
Tuli itekkin hommattua ensimmäinen vähän "parempi" näppis pari viikkoa sitten ja ymmärsin kyllä samantien miksi näihin ollaan valmiita pistämään rahaa. Aikaisemmat näppikset olivat HyperX alloy fps cherryn sinisillä kytkimillä ja toinen Logitechin G pro näppis heidän sinisillä kytkimillään. Tykännyt noista sinisistä cklicky kytkimistä eikä niissä ollut mitään vikaa, kunnes rupesin tutkimaan että josko sitä hommais vielä pienemmän näppiksen kuin tuo login tkl. Sitten tuli selväksi että vvarsinkin cherryn siniset eivät ole kauhean suosittuja ja rupesin itekkin havaitsemaan niitten raapivan äänen.

Olishan kaikki nuo tofut yms ollut varmasti hienoja ja enemmän kustomoitavissa mutta päädyin kuitenkin GMMK 2 compact barebonena johonka valkkasin Kailhin box white kytkimet ja glorioukset pbt muoviset näppäinhatut. Kytkimet tuli valkattua aika lotolla tuntuman osalta, toki hain kokemuksia ja tietoa näistä ensin mutta mitään käryä ei tuntumasta ollut. Kytkimet olivat kyllä positiivinen yllätys, kun näppiksen sai kasaan ja sitä kokeili huomasi kyllä heti kuinka paljon sulavammat nämä kytkimet on vrt cherryyn. Äänikin on mukava, ainoa että tällä hetkellä tulee vielä aika paljon typoja kun ei ole ihan täysin tottunut näppikseen ja ilmeisesti näissä kytkimissä on muutenkin hysterisis? piste eritavalla kuin cherryissä ja sekin vissiin voi aiheuttaa enemmän tuplaklikkauksia. Tottumiskysymys varmasti, eikä itse tule niin paljoa kirjoiteltua että menee hetki muutenkin tottua kirjoittamaan tällä mutta yleisfiilis on kyllä positiivinen koko näppiksestä.
IMG_2838.jpg
 
Melkein kehtaan väittää että Rose Glacierit on paremmat kuin Baby kangaroot. Varsinkin jos miettii että Rose Glacierit on "vain" 40$/110kpl

Mitenköhän mahtavat vertautua esim. Gazzew Boba U4T:n? Onko kellään kokemusta molemmista?
 
Onko vinkkejä, mikä mahtaisi olla Helsingissä, tai Vantaalla (mieluummin Jumbon paikkeilla tai siitä itään) hyvä kauppa käydä hakemassa ohut sivellin tai pari kytkinten ja stabien voiteluun? Esim. Sinellistä en löydä esim yksittäisiä ollenkaan, joko on useampi erilainen, tai 12kpl paketti mielestäni. Askarellilla ei tainnut olla valikoima netistä katsottavissa.

Ja toisaalta onko Verkkokauppa.com:n lisäksi joku kivajalka, mistä voisi löytyä hyllystä 205g0 vastaavaa rasvaa? Taino, en tiedä onko toi Keychron Klube 205 ihan vastaavaa, mutta onneksi nyt akuutisti on yks-kaks yllättäen eteen tupsahtanut stabien rasvaus ohjelmassa ja siihen toiminee hyvin (ja lisäksi sain varattua viimeisen purkin itselleni Verkkiksestä). Pikaisen Googlen perusteella on vähän paksumpaa kuin Krytox 205g0

Itse itselleni osittain vastaten. Koitettuani miettiä parempia hakusanoja, alkoi jotain ehkä löytyä. Sivellintä vaikuttaisi löytyvän yksittäisinä Hobby Pointista joitain mallje ja kokoja hyllystä. Vähän on hankala sijainti pysäköinnin kannalta, mutta toistaiseksi ainut löytämäni, jonka nettisivujen mukaan jotain hinnan perusteella yksittäistä kapeakärkistä sivellintä löytyy varastosta.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä vaihtoehtoja löytyy näppäimistöistä, joissa on numpad vasemmalla puolella? Ei kuitenkaan left-hand näppiksiä, missä nuolinäppäimetkin on vasemmalla. Pitää olla langaton ja nordic/ISO layout. Keychronilla on mukavan oloinen, mutta ANSI Keychron Q12 QMK Custom Mechanical Keyboard

Kyllä, tiedän että on myös erillisiä numpadeja, ei tarvi ehdottaa...

1687466090184.png
 
Q12 löytyy myös ISO:na, ainakin knob barebonena. Mutta langatonhan tuo ei ole.
 
Puri tässä tovi sitte joku TKL-kärpänen vaikka en olisi uskonut että 75% isompaan tulisi palattua enää. Tästä syystä myös Q3 tuli sitten tilattua, kun sattui löytymään ylimääräiset stabit, kytkimet ja hatut kaapistakin. Samalla pääsi tallentamaan vähän eroa näppiksessä kun suoraan paketista laittaa vain kytkimet ja hatut kiinni, verrattuna jos hieman modaa näppistä.

Päädyin kyllä lopulta ottamaan kuitenkin yhden foamin kotelon pohjalta pois videon jälkeen. Ääni parani hitusen omaan makuun, sekä joustavuutta tuli lautaan hieman lisää takaisin. Katsoo jos tämä vähän hillitsee ostohimoa ostaa yleisesti hieman laadukkaampi TKL, mutta aika näyttää. Ainakin tällä hetkellä tyytyväinen miltä näppis lopulta kuulostaa ja tuntuu. Mutta suoraan paketista tätä näppistä ei kyllä olisi tullut mitenkään jaksanut itse käyttää. Sama koskee myös muita Keychronin Q-sarjoja, ainakin mitä non-pro Q1 ja Q2 on tullut itse rakennettua.

Toi on kyl jännä juttu miten jotkut tykkää tosta näppiksen joustavuudesta. Omalla kokemuksella jos haluaa joustavuutta niin ääni kärsii ja itseä ainakin häiritsee joustavuudesta johtuva näppiksen tärähtely, tai ainakin sen huomaan omassa keychron q2 alumiini platella. Silloin kun se näppiksen tyhjä pohja osa täytetään hyvin jonkinlaisella fyllillä ja joustavuus on vähäistä niin äänestä tulee jotenkin täydempi ja vähemmän ontto omaan korvaan.

Edit. Siis plate on terästä, ei alumiinia.
 
Se on yleensä varsinkin halvempien näppiksien ongelma että jossei ole kotelo täynnä täytettä niin kuulostaa ontolta. Tämän kanssa ei suoranaista yhteyttä ole joustavuuden kanssa, kuin että se täyte voi rajoittaa juurikin sitä joustavuutta.

Omassa tapauksessa tämän Q3:n kanssa poron kitin kaksi foamia pohjassa (PCB ja Case foam) oli liikaa. Foamit painoi PCB:tä liikaa ylöspäin ja samaten ääni oli omaan korvaan tunkkaisempi kuin mitä nyt kun jätti vain alkuperäisen case filmin ja PCB foamin pohjalle. Lisäksi tuntuma parani kun gasketit pääsi joustamaan kuten pitääkin. Itse en tykkää esimerkiksi messinki plateista senkään takia että monesti niillä kirjoittaessa tuntuu kuin näpyttelisit tiiliskiveä, varsinkin jos traymount. Mutta tiedän että jotkut tykkää ja yhdistää sen kovan ja jäykän kirjoitustuntuman laatuunkin alitajuntaisesti. Samaten Keychronien stock teräs plate ei ole ollut koskaan omaan makuun. Alumiini platea ei ole itse tullut koskaan ostettua extrana, mutta PC, FR4 ja POM on kyllä ollut ihan mukavat käyttää mitä nyt tullut testattua omien Q-sarjan Keychronien kanssa. Ainut alumiini plate kokeilu Keychroneilla itsellä ollut oman alkuperäisen Q1:n kanssa, joka sentään tuli alumiini platella näiden nykyisten teräs platen sijaan. Mutta siitä sen verran aikaa että tähän hätään en muista ihan kauheata eroa näihin teräs plateihin mitä Keyhcron on sen jälkeen käyttänyt näissä näppiksissä.
 
Kellään kokemuksia Wooting 60HE näppäimistöstä?
Ollut käytössä nyt 4 kuukautta. Suosittelen! Itse vaihdoin siihen alumiinisen rungon, mutta muuten pitänyt "tehdasasetuksilla". Softa toimii hienosti ja näppäintuntuma on mainio ja tuo kytkimen täydellinen säädettävyys sekä rapid trigger ovat kyllä mainioita. Enpä usko että näppis tulee ihan hetkeen vaihtumaan miksikään muuksi. Aikaisempi Razer Huntsman tuntuu nyt ihan lelulta.
 
Hakusassa olis uusi mekaaninen näppäimistö. Vanha oli QPadin MK50 ja olin siihen tyytyväinen kunnes nyt sitten n. 8 vuoden jälkeen alkoi hajoamaan. Samantyyppistä olis hakussassa

Eli:
mekaaninen, ei naksumista, vanhassa cherry Red ja vastaavat sais olla nykyisessäkin. Mitä hiljasempi, sen parempi
rannetuki mukana(kiinnitettävä)
Ei tarvi vilkkuvaloja, parempi jos ei ole ollenkaan en jaksais enempää noita "poista vilkkuvalot" softia asentaa.
Hintaa mielummin alle 100€, jos päästään 50e lähelle nii parempi.
Myytävissä jossain jimms/verkkis/gigantti/datatronic tms. verkkokauppa.
Langallinen mielellään, vai saako langattomalla herätettyä nykyään konetta sammutustilasta? Nykyinen langaton ei sitä tarjoa.
Numpadi sais olla.
Musta tai valkonen.
 
Hakusassa olis uusi mekaaninen näppäimistö. Vanha oli QPadin MK50 ja olin siihen tyytyväinen kunnes nyt sitten n. 8 vuoden jälkeen alkoi hajoamaan. Samantyyppistä olis hakussassa
Keychronin V6 voisi kelvata. Vilkkuvalot voi sammuttaa suoraan näppäimistöstä ilman erillistä softaa
 
Sopiiko nämä yhteen:
?
Vähän hakusessa nämä hommat kun ensimmäistä näppäimistöä suunnittelin rakentavani, mutta tarkotus kasata jämäkkä ja hiljainen näppis, jossa hotswap kytkimet, rbg ja kytkimet tuntopisteelliset.
 
Sopii. Kytkimet on muuten ihan ok, mutta itselläni ne ei pysyneet pidemmän päälle erityisen hiljaisina.
Jos on aikaa odottaa niin suosittelen alista about saman tuntuiset Outemu Silent Lemonit tai vähän voimakkaammalla tuntopisteellä Outemu Silent Cream Yellowit. Ja vähän isommalla rahalla on toki muitakin vaihtoehtoja.
 
Sopiiko nämä yhteen:
?
Vähän hakusessa nämä hommat kun ensimmäistä näppäimistöä suunnittelin rakentavani, mutta tarkotus kasata jämäkkä ja hiljainen näppis, jossa hotswap kytkimet, rbg ja kytkimet tuntopisteelliset.
Sopii kyllä. Hieman vastaavanlaisen kyhäsin itsekkin toimistolle, mutta vain Q2 barebone, Boba U4 kytkimet ja paksut PBT Cherry-profiilin hatut.
Nuo Boba U4:t itsellä ainoat kokemukset silent kytkimistä, jotka oli kyllä oikein mukavan tuntuiset ja hiljaiset varsinkin lubeamisen jälkeen. Mutta sen mitä kuullut, niin jotkut silent kytkimet voi olla hieman tahmean tuntuiset eikä välttämättä niin hiljaiset kuin jotkut muut.

Suoraan boksista en osaa sanoa kuinka hiljainen tuo setti on, mutta toki kaikki on myös aina suhteellista.
Keychronin stabit yleensä ei ole ainakaan mitkään parhaat suoraan laatikosta (mutta ei toki huonoimmatkaan onneksi), ja usein siis hyötyvät ainakin uudelleen rasvaamisesta. Myös kytkimet saa hieman hiljaisemmiksi (ja smootheimmiksi) myös rasvaamalla.
Myös nuo Tai-Haon näppäinhatut on todella ohkaisia ja lisäksi vielä OEM-profiilia. Normaalisti tämä yhdistelmä ei auta äänen minimointiin, mutta mitä äsken testasin nopeasti omassa hiljaisessa Q2:ssa noiden Boba U4 kytkimien kanssa, niin muiden näppäimien kanssa ei isoa eroa ollut paitsi spacebarissa. Tässä ääni oli selkeästi kovempi Tai-Haon kaikukopalla, ja varmasti vielä kovempi jos stabit rätisee. Joten tässä tapauksessa mikäli näihin Tai-Haon tai muuhun OEM-profiiliin päädyt, niin laittamaan jotain täytettä spacebarin sisälle.
Mutta kuten alkuun sanoinkin, niin kaikki on tietenkin suhteellista ja ilman mitään erikoisempia rasvaamisia ja kytkimiä voi näppis olla sinulle tarpeeksi hiljainen ja hyvä.

Sen kuitenkin suoraan sanon että tuossa tuohon Q3 ja muihinkin Q-sarjan keychroneihin kannattaa tehdä ainakin force break modi. Sillä ilman tätä kotelo resonoi aika rajusti, jonka tässä heti alkuun demonstroinkin.
Force break on siis että lisäät pienet palat vaikka sähköteippiä kotelon pohjaan niiden kohtien viereen mihin ruuvit menevät kiinni. Ja sitten tietenkään ruuveja ei kannata tässäkään tapauksessa vääntää naama punaisena kiinni.

Tässä myös pieni video minkä aikoinaan tallensin kun vertasin toimistokäytössä ollutta edellistä suhteellisen halpaa muovista näppistä, tähän hiljaisempaan näppikseen minkä rakensin tilalle. Toki tuossa Dareun näppiksessä ei ollut hiljaiset kytkimet kyseessä, joten tämä ei siis mikään suora vertailu kahden näppiksen kanssa joka molemmat koittaa olla hiljaisia.
 
Kiitos vinkeistä ja kommenteista! Tässä lajissa onkin kaikenmoisia asioita mitä näköjään voi ja kannattaa huomioida äänen ym. suhteen. Kytkimet voi kyllä olla kalliimmatkin, mutta mielelläni tilaisin koko setin vaikka tuolta maxgamingistä (tai jostain muuta eu-paikasta). Ehkäpä tämä olisi parempi vaihtoehto kytkimille: T1 Shrimp Silent Tactile Switch
 
Itsellä nämä Shrimpit tällä hetkellä yhdessä näppiksessä käytössä. Mielestäni melko lähellä noita aiemmin mainittuja Boba U4:sia (joka on siis vaan ja ainoastaan hyvä asia). Itse lubennut heti nämä omat, mutta uskoisin, että ajaa myös suoraa boksista asiansa.
 
Oman Beach setin tilasin jo huhtikuun alussa, silloin piti saapua kuun loppuun mennessä. Keychronin aspasta sanoivat, että ISO Full PBT settejä tulis kesäkuun aikana heille itellensä myyntiin ja jotain siellä onkin jo, toivon mukaan ne olis näitä mitä Verkkis kauppaa että vihdoin saapuis.
Jos nämä joitain vielä kiinnostaa niin Keychronin viimeisin arvio näiden toimituksille on syyskuussa. :/
 
Itsellä nämä Shrimpit tällä hetkellä yhdessä näppiksessä käytössä. Mielestäni melko lähellä noita aiemmin mainittuja Boba U4:sia (joka on siis vaan ja ainoastaan hyvä asia). Itse lubennut heti nämä omat, mutta uskoisin, että ajaa myös suoraa boksista asiansa.

@Isopena tägätääs tähän jos oheinen jaarittelu sattuisi kiinnostamaan.

Itselleskin saapui noita shrimppejä juuri setti ja laitoin Q2:n alariviin kiinni muutamia Shrimppejä, Boba U4:ia ja Outemu Cream Yelloweja rinnakkain.
Laiskana olen voidellut Shrimpeissä ja U4:ssa vain stemmit ja jouset, Cream Yellowit on esivoideltu. Pikainen vertailu:
Tuntopiste: Shrimit taktiileimmat, U4:n "bump" himpun kevyempi ja Cream Yellowit taas siitä himpun kevyemmät.
Ääni: Cream Yellowit hiljaisimmat, Shrimpit aika samoissa mutta vähän erilaiset ja äänekkäämmät jos voimakkaammin painaa ja äänekkäimmät pienellä marginaalilla U4:t. Parempi voitelu voisi muuttaa tilannetta.

Shrimpit vaikuttaa kyllä hyviltä, mutta osa piti ilman käsittelyä niin kovaa ääntä että päätin voidella kaikki. Yllätyin vähän, että stemmin "kiskossa" näytti olevan jotain kevyttä voitelua, määrä vaihteli yksilöittäin, muuten ei mitään. U4:ssa oli taas jousessa ilmeisesti vähän rasvaa ja muuten ei sitten mitään.

Mutta edelleen sitä mieltä, että paras hinta/laatu-suhde Cream Yelloweissa koska ovat niin halpoja ja valmiiksi voideltu. Voi olla, että itse kuitenkin pidän enemmän U4:n tuntumasta tai Shrimppien äänestä, vaikka tuplat maksaakin ja joutuu näkemään voitelun vaivan.

20230704_204220116_iOS.jpg
 
Hyvä vertailu. Kun saa nuo shrimpit nyt alkuun, niin jaksaa sittten odotella kaukomailta muita kytkimiä. Oletteko laittanu o-rinkuloita kytkimiin tai sitten kytkinkalvoja? Näytti olevan maxgaminissa näitäkin tarjolla. Jos muuten joku harkitsee maxgaminista tilaamista, niin tällä hetkellä toimitus vaikuttaa nopealta (jossain oli moitittu hitautta), tuotteet lähetettiin alle vuorokaudessa.
 
O-renkaita olen kokeillut ja totesin heti että menee mekaanisen kytkimen pointti samantien kun tuntuma on melkein sama kuin halvan membrane näppiksen kanssa.
Kytkinkalvoilla ilmeisesti tarkoitat filmejä, niin näitä on tullut aina tarvittaessa käytettyä. Nämä usein hyödylliset jos kytkimen yläosa ei ole niin tiukasti kiinni kuin tahtoisi, mutta nykyään ainakin uudemmissa kytkimissä nämä toleranssit ovat sen verran hyvät että tästä syystä ei välttämättä ole tarvetta. Ainakaan Bobat ei näitä tarvitse, taisi olla jopa niin että filmejä ei edes suositella kun sen verran tiukka housing. Durockeihin ainakin voi pistää filmit jos nyt muutenkin meinaa ne rasvaa, mutta veikkaan että ääneen se ei kuitenkaan vaikuta silentissä. Jos jollakin kokemusta niin voi toki korjata.

Maxgamingistä sen verran että itse en sitä hehkuta, vaan nykyään jos mahdollista niin tilaan aina ennemmin muualta vaikka maksaisikin vähän enemmän. Itseasiassa taisin täälläkin ränttää aika kovasti tuosta pellefirmasta. Joo välillä toimitus tulee nopeasti ja palautukset toimii. Välillä taas menee kuukausi että ostettu tuote saapuu vihdoinkin perille ja välillä pitää ottaa jopa kuluttajasuojaan yhteyttä että suostuvat palauttamaan rahan takuunalaisesta tuotteesta mikä hajosi eikä heillä ollut enää samaa tuotetta lähettää korvaavana.
 
O-rinkuloita olen joskus käyttänyt kun näppäimistössä ei ole voinut vaihtaa kytkimiä eikä kytkimet ole olleet itsessään hiljaisia/vaimennettuja. Vaimentavat painalluksesta tulevaa ääntä, mutta ei vapauttamisesta tulevaa ääntä. Useimmissa vaimennetuissa kytkimissä on "kiskon" ylä ja ala päässä se kuminen vaimennus osa tätä varten.
 
O-renkaita olen kokeillut ja totesin heti että menee mekaanisen kytkimen pointti samantien kun tuntuma on melkein sama kuin halvan membrane näppiksen kanssa.
Kytkinkalvoilla ilmeisesti tarkoitat filmejä, niin näitä on tullut aina tarvittaessa käytettyä. Nämä usein hyödylliset jos kytkimen yläosa ei ole niin tiukasti kiinni kuin tahtoisi, mutta nykyään ainakin uudemmissa kytkimissä nämä toleranssit ovat sen verran hyvät että tästä syystä ei välttämättä ole tarvetta. Ainakaan Bobat ei näitä tarvitse, taisi olla jopa niin että filmejä ei edes suositella kun sen verran tiukka housing. Durockeihin ainakin voi pistää filmit jos nyt muutenkin meinaa ne rasvaa, mutta veikkaan että ääneen se ei kuitenkaan vaikuta silentissä. Jos jollakin kokemusta niin voi toki korjata.

Maxgamingistä sen verran että itse en sitä hehkuta, vaan nykyään jos mahdollista niin tilaan aina ennemmin muualta vaikka maksaisikin vähän enemmän. Itseasiassa taisin täälläkin ränttää aika kovasti tuosta pellefirmasta. Joo välillä toimitus tulee nopeasti ja palautukset toimii. Välillä taas menee kuukausi että ostettu tuote saapuu vihdoinkin perille ja välillä pitää ottaa jopa kuluttajasuojaan yhteyttä että suostuvat palauttamaan rahan takuunalaisesta tuotteesta mikä hajosi eikä heillä ollut enää samaa tuotetta lähettää korvaavana.

Voisin lisätä tähän oman tuoreen kokemuksen Maxgamingin toiminnasta. Tuli kesäkuussa tilattua nämä heidän omat Shine Through Double-shot PBT näppäinhatut mustana. Tuotteen saavuttua huomasin, että ISO Enter puuttui ja otin tietysti aspaan heti yhteyttä että "mitä ehmettiä ISO Enter puuttuu". Vastaus oli että kys. näppäinhattu puuttuu valitettavista kaikista ensimmäisen erän seteistä ja kysyivät että haluanko palauttaa setin vai odottaa tuota puuttuvaa näppäinhattua. Ihmettelen kovasti että miksi he eivät itse ole asiakkaaseen yhteydessä, jos kerta ovat itse huomanneet/tiedostaneet tuon ISO Enterin puuttuvan jokaikisestä näppäinsetistä 1. erässä? Päätin itse odotella tuota puuttuvaa namiskaa, niin katsotaan minkälainen päätös tälle rumballe tulee.

Edit: typo
 
Keychron Q3 vaikuttaa pätevältä. Näppäimistö antaa painettaessa yllättävän paljon myöden, mutta kai se auttaa vaimentamaan ääntä. Shrimpit on miellyttävän hiljaiset ilman rasvaamistakin. Tuntopiste on aika kevyt omaan makuun. Tai-Haon capsit on tosiaan melko ohutta muovia, rbg valo siintää hatun sivulta läpi hieman epätarkotuksenmukasella tavalla tästä johtuen. Välilyönti on myös varotuksen mukaisesti aika kumakka, mutta en toistaiseksi lisännyt sisään mitään, kun tuntuu ettei shrimppi jaksa palauttaa välillä näppäintä kunnolla ylös? Ehkä rasvaus auttaisi tähän, vai onko jotain muuta keinoa, kuten jousen lisäämistä tms, joka lisäisi palautusvoimaa? Vai pitääkö käyttöönotossa jotenkin virtittää noita stabilaattoreita, vakiona niissä ei ole mitään palautusvoimaa itsessään? Ovat kylläkin tehtaalta rasvattuna.

Entäpä oletteko viritelleet omia RGB asetuksia, tarkoitan siis valoasetuksien ohjelmoimista uudelleen esim. niin, että pyörittää vaan tiettyjä väriskaaloja kustomi järjestyksellä jne. Ilmeisesti QMK:lla tämä onnistuu, mutta pitäisi kai jotain koodin/scriptin kaltaista itse kirjata? Tekisi mieli saada mätsäävät väriskaalat tuohon Tai-Haon sunshinen väreihin.
 
Välilyönti on myös varotuksen mukaisesti aika kumakka, mutta en toistaiseksi lisännyt sisään mitään, kun tuntuu ettei shrimppi jaksa palauttaa välillä näppäintä kunnolla ylös? Ehkä rasvaus auttaisi tähän, vai onko jotain muuta keinoa, kuten jousen lisäämistä tms, joka lisäisi palautusvoimaa? Vai pitääkö käyttöönotossa jotenkin virtittää noita stabilaattoreita, vakiona niissä ei ole mitään palautusvoimaa itsessään? Ovat kylläkin tehtaalta rasvattuna.
Shrimpeissä oli muistaakseni 67g jousi joten tämä pitäisi olla enemmän kuin tarpeeksi nostamaan spacebarin. Cherry MX redeissäkin on kevyempi jousi.

Kuulostaisi siltä että joko stabissa on liikaa rasvaa, joka estää sitä liikkumasta sulavasti. Stabien tehdasrasvoissa on aina tämä riski, että tuikattu liikaa lubea vähentämään rätinää, mutta sitten hattu ei välttämättä jaksa palautua ylös enää hyvin. Tai sitten liian vähän että siitä lubesta ei ole paljoa hyötyä edes. Tämän takia melkeinpä pakosti pitää itse nämä aina uudelleen rasvata jotta saa hyvän lopputuloksen. Nopein tapa olisi siis tietenkin pyyhiä ylimääräisiä rasvoja pois, mutta tässä sitten riski että lähtee liikaa ja alkaa rätisemään kunnolla. Toki voi olla että käytössä rasva asettuu paremmin paikalleen ja stabi alkaa toimimaan paremmin, mutta tämä saattaa vaatia aikaa jos ollenkaan.

Toinen epätodennäköisempi voi olla tietenkin että stabi ei ole kunnolla kiinni PCB:ssä tai lanka on vääntynyt, mutta nämä on hieman harvinaisempia tapauksia. Jos kuitenkin avaat näppiksen niin tätä voi koittaa toki samalla katsoa. Ja tosiaan se force break modi auttaa Keychronin Q-sarjan kanssa erittäin huomattavasti äänee, eli se kannattaa ainakin tehdä mikäli ei ole jo tehtynä.
 
Joo sitä paksua rasvaa vaikuttaisi olevan aika paljon stabeissa, joten täytyy tovi katsoa asettuisiko käytön myötä. Force breikin ajattelin tehdä ja samoin teippaus ja pakkausvaahto ilmeisesti kuuluu kanssa asiaan :) Täytyy nämä kaikki testata.
 
Jos pakkausvaahdolla tarkoitat että laitat PCB:n ja kytkimien väliin sitä valkoista mikä tulee monesti pakkausten mukana, niin tämän kanssa kannattaa olla varovainen ettei johdata sähköä.
GMMK Pro:lla tätä testasin pakkauksen mukana tulleen kanssa, niin hieman kun oli kuivempi ilma niin meni näppis vähän väliä oikosulkuun. Huonolla tuurilla voi koko PCB hajota.
 
Jos ymmärsin oikein niin piirilevyn pohjaan tulisi "Gaffer tape" eli roudarinteippi. Siinä saa tietty olla tarkkana teipin kanssa, jotta lähtee irti ilman että repii piirilevyn hajalle. Kulkee kai nimellä Tempest mod Linkki. Sinänsä tuo suojaisi mahdollisilta oikosuluilta, jos laittaa tuon viereen pakkausvaahtoa. Ehken silti rupea ensimmäisenä kokeilemaan kyllä teippauksia.

Tuo välilyönti muuten korjaantui kun vaihdoin toisen kytkimen tilalle. Oli myös yksi toinen viallinen kytkin 90 kytkimen seassa, olisi voinu fiksumpana tilata hieman enemmän vara kytkimiä.
 
Maalarinteippiä ennemmin. Sinänsähän ei niin väliä mikä se teippi on, mutta ei ole kivaa jos teipin joskus irroittaa ja jää kunnon liimamönjät PCB:hen kiinni. Tästä syystä maalarinteippi on ollut todetusti oikein oiva ratkaisu.
Mutta en tiedä miten tuo teippi auttaisi staattisensähkön kanssa, mutta teippimodi on kyllä turvallisempi kuin vaahtomuovi. Ainut tapaus milloin teippi ehkä auttaisi, on jos PCB:n pohja olisi kontaktissa jonkun sähköä johdattavan kanssa ja teippi toimisi tässä eristeenä. Toki joku voi korjaa jos olen väärässä.
 
KBD67 Lite + Durock Shrimpit + KBDFans Simple Green
DSC_0583.jpg

Pitää vielä tarkistaa saako backspacen ääntä parannettua, mutta varsin tyytyväinen olen nyt aika monenlaisen venkslaamisen jälkeen tähän. Ja kerrankin kytkinten ja hattujen värimaailma sopii yhteen.
Seuraavaksi pääsee kokoamaan tänään saapuneen Tiger Liten, tosin siihen voi vielä vierähtää viikko pari.
 
Onko nordet eri kittiä vai heittääkö silmät nyt?
Muuten kyllä cleanin näköinen tuo valkoinen ja turkoosi (ainakin kuvassa tuo näyttää enemmän turkoosilta kuin vihreältä näin miehen silmin :D)
 
Onko nordet eri kittiä vai heittääkö silmät nyt?
Muuten kyllä cleanin näköinen tuo valkoinen ja turkoosi (ainakin kuvassa tuo näyttää enemmän turkoosilta kuin vihreältä näin miehen silmin :D)

Tietääkseni samaa kittiä, mutta kbdfans(?) tumpuloinut jotain ja international osuuden fontit ovat ohuemmat kuin perus kitin. Ostanut hatut täältä käytettynä, mutta ymmärtääkseni tästä kyse. Ja tosiaan ylempi kuva järkkärin arpomalla valkotasapainolla, lightroomin arpomalla valkotasapainolla näyttää oikeammalta.
DSC_0583.jpg
 
Onko tietoa onko uudemmissa kbd67 liteissä vakiona 1000hz polling rate-firmis vai vieläkö mennään 125hz? Ilmeisesti QMK:n kautta olisi toki itsekin mahdollista kikkailla 1000hz firmware sisään mutta aina mukavampi jos on valmistajan toimintatakuu.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
254 515
Viestejä
4 424 016
Jäsenet
73 376
Uusin jäsen
Kopander

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom