Luottokortit

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
724
Samaa mieltä. Itselle Nordea myönsi masteriin 10keur luoton, Norski visaan 8keur niin Kompletilta sain tonnin luoton ja silloinkin piti palkkatodistus lähettää heille ihmeteltäväksi ennen lopullista myöntämistä.

Norskin ja Nordean luottorajaa on tosin vuosien mittaan pariin kertaan nostettu, ei ne ihan noita heti myöntäneet..
Se palkkatodistuksen pyyntö taisi muuten olla enemmänkin muodollisuus. Lähetin sinne epähuomiossa suojatun pdf:n eikä sieltä ikinä kuulunut mitään asiasta ja kortti tuli.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 835
Samaa mieltä. Itselle Nordea myönsi masteriin 10keur luoton, Norski visaan 8keur niin Kompletilta sain tonnin luoton ja silloinkin piti palkkatodistus lähettää heille ihmeteltäväksi ennen lopullista myöntämistä.

Norskin ja Nordean luottorajaa on tosin vuosien mittaan pariin kertaan nostettu, ei ne ihan noita heti myöntäneet..

Oma käsitykseni taas on, että juuri tuo että ei ole lainaa ja tulot ok ovat se syy miksi tulee hylky. Samoin käy yhdelle tutulle. Komplettin kortin kohderyhmänä taitaa olla ihmiset, joilla saattaa olla ongelmia maksaa luottokortti lasku kokonaan pois kerralla, ja näin ollen saada tuota n. 20% korkoa kiskottua. Tuskin ne tietoja saa muista korteista.
Saatatte olla hyvinkin oikeassa. Ei tuo Komplett ole sikäli tuttu joten en osannut ajatella tällaista.
Siitä ei toki ole tietoa, saavatko muista mitä tietoa vai saavatko mitään. Ensimmäisenä mieleen tullut asia toisaalta kuitenkin. Mutta mitään palkkatodistuksia ei kyselty, suoraan vaan hylky.

Itsellä ei ihan noita mainittuja summia ole, taitaa kaikkineen olla korteissa se vähän reipas 10k, ei sen enempää. Mutta pariin otteeseen on kysytty "riittääkö varmasti vai laitetaanko suurempi?". Eli mahdollisuuksia olisi nostaa.
Toisaalta kokeilin taannoin mielenkiinnosta (taisi olla Verkkokaupan) "lähetä viesti, saat lainatarjoukse" ja tulos oli 500€. Samaan aikaan osa ostaa rahattomana osamaksulla paljon suuremmilla summilla ties mitä joten myös sikäli tuo kertomanne ajatus on kyllä aivan kurantti.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
881
Itsellä Norskin visa ja Nordean gold Mastercard, molemmissa on vakuutukset mutta tästä huolimatta pidän Turvassa voimassa jatkuvan matkavakuutuksen. Turvan vakuutus on kattavampi, lisäksi se on voimassa myös Suomessa kunhan kotoa on matkaa 60km tms. Vakuutus joitain kymppejä/vuosi niin katsoin sen olevan maksun arvoinen.
Norskin vakuutus on voimassa myös kotimaassa, olikos 50km matkaraja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Norskin vakuutus on voimassa myös kotimaassa, olikos 50km matkaraja.
Siinä saat vain olla kohtuu 'houdini' että pystyt perustelemaan maksaneesi 50% matkasta kortilla kun käyt vaikkapa vanhempien tai sukulaisten luona autolla...

Nähdäkseni oikeasti noilla korttien vakuutuksilla ei pärjää a) joudut vääntämään mitä on maksettu ja millä välineellä ja mitkä maksut kuuluvat matkaan ja mitkä ei b) kattavuus on suppeampi kuin oikeassa matkavakuutuksen c) uskoisin että koomapotilaana saan parempaa palvelua 'oikealla matkavakuutuksella' kuin kortin mukana tulevalla jollain AIG:n common pool vakuutuksella d) pahimmassa tapauksessa kortin vakuutuksissa joudut maksamaan kulut ensin itse ja sitten periä kuitteja vastaan - se onkin kätevää kun jossain meksikossa sulle löytää 150ke lasku sydän infarktin jälkeen tassuun...

jos A kohta vaatii 100% maksua niin kyseessä on täysin järjetön himmeli, 50% vaatimuksellakaan ei välttämättä vielä pelkkien lentojen maksaminen riitä. Road-tripillä tai mökkivuokralla Suomessa ko. vakuutusta ei saa voimaan oikein mitenkään (tai sitten sun pitää varata se mökki jonkun kalliin palvelun kautta jossa voit maksaa kortilla ja erotuksella olisit hankkinut tavallisen matkavakuutuksen jo pariksi vuodeksi). Ulkomaillakin käteinen on king, helposti saat jo viikon majoituksella säästettyä erotuksen normivakuutukseen...
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
881
Hyviä pointteja ja niitähän pitää punnita omaan tarpeeseen. Norskilla näytti olevan 50% tuo ostoprosentti.

Onko kellään käytännönkokemuksia norskin matkavakuutuksesta?
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 853
Alkaa mennä aika kauas luottokorteista mutta kotimaan matkoilla erillisen matkavakuutuksen tarve on tapauskohtaista, useimmilla on kotivakuutus ja yleensä niissä on jotain turvaa matkatavaroille. Samoin monilla on tapaturmavakuutus, joko oma, työn, liiton tms. kautta. Tällöin matkavakuutuksen lisäarvo tahtoo jäädä myöhästymisen, peruuntumisen tai sairastumisen korvaamiseen. Yksi lentää Helsingistä Ivaloon jolloin lennolta myöhästyminen sotkee suunnitelmat, toinen kiertää omalla autolla rentoon tahtiin Suomea, kolmas matkustaa junalla naapurikaupunkiin kumminkaiman 75 v -päiville.

Mutta minuakin kiinnostaisi kokemukset Norwegianin vakuutuksesta, @jinx1980 pohti maksuosuuksia, jotenkin epäilen ettei vakuutusyhtiö alkaisi vaatia selvitystä missä yövyit sekä paljonko ja millä maksoit jos kortilla olisi ostettu pelkät lennot.

Itse olen eri mieltä majoituksen varauksista, enpä muista milloin viimeksi olisin voinut varata antamatta korttitietoja, onhan se ihan myyjää turvaava tapa varmistaa ettei tule pilavarauksia kun myyjä saa veloittaa ainakin ensimmäisen yön vaikkei varaaja tulisi paikalle eikä peruisi määräajassa. Vaikka varmaan yksityisiä mökkiään käteisellä vuokraavia on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Mutta minuakin kiinnostaisi kokemukset Norwegianin vakuutuksesta, @jinx1980 pohti maksuosuuksia, jotenkin epäilen ettei vakuutusyhtiö alkaisi vaatia selvitystä missä yövyit sekä paljonko ja millä maksoit jos kortilla olisi ostettu pelkät lennot.
Mä olen internetin ihmeellisestä maailmasta saanut käsityksen että ensinnäkin tämä kiinnostus on tapauskohtaista yhtiöstä riippumatta. Toisin sanoen jos joku on saanut jotain korvauksia ilman selvityksiä/tutkintaa niin se ei tarkoita että joku muu tai edes sama henkilö saisi saman kohtelun seuraavassa samanlaisessa tai erilaisessa tapauksessa. Nuo on yksityisoikeudellisia sopimuksia joten vanhat (goodwill) päätökset eivät sido yhtiötä mitenkään.

Itse olen kysynyt ihan suomalaisen pankin kortista tyyliin ”korvaako automatkan mummolaan Suomessa jos olen tankannut kortilla”, vastaus oli ehdoton ehkä :) - eli ei muutakuin tankki täyteen ja vailla huolia reissuun? Sitten kuvitellaan tapaus että oletkin tankannut auton viimeksi kuukausi sitten niin mites todistat että se reissu edes tehtiin kortin bensoilla etkä ole tankannut vaikkapa käteisellä välissä? Tai jos ennen matkaa lurutat sen 10L tankkiin koska enempää ei mene niin millä bensoilla matka silloin tehtiin ja entäpä jos reissu pituus onkin sellainen että siihen menisi 40L ainetta, pitääkö tankata 10L tai 20L välein jos kortti on 100%/50%... Ja eihän polttoaine ainoa matkakulu ole - se on ainoa josta suht riidattomasti voinee olla yhtiön kanssa samaa mieltä, renkaat kuluu jne jne...

Siitä olen varma että nuo maksuosuudet alkaa kiinnostamaan mitä isompi piikki pitäisi korvata. Toisin sanoen kun otat sinne acapulcoon 400€ tarjouslennon ja paikan päältä 500€ hotlan käteisellä viikoksi niin pieni kylmähiki saattaa olla persuksissa kun sairaalanjohtaja kiikuttaa sitä 10(0)+k$ laskua nenän eteen massiivisen operaation jäljiltä (operaatiota et todennäköisesti edes saa ellet hoida riittäviä vakuuksia tai katevarausta kortilta tai suostumusta yhtiöltä etukäteen - jota on yleensä hankalahko saada edes suomalaiselta firmalta).

Sitten kun vanhemmat on laittanut sen 10k western unionilla tulemaan jotta poika saa sairaalasta passinsa ja pääset kotona täytteleen korvaushakemusta, joka tulee bumerangina takas niin on vähän myöhäistä alkaa miettimään ”ei kai tää nyt voi oikeesti näin mennä - kuka niitä kuluja nyt _niin_ tarkkaan laskee” :)
Vaikka varmaan yksityisiä mökkiään käteisellä vuokraavia on.
Muutaman viime vuoden aikana on tullut vuokrattua 5 mökkiä ja missään näistä korttimaksu ei ole edes ollut vaihtoehto (ja vain 1 oli oikeasti etäisesti siskon kummin kaiman tutun mökki). Joku on halunnut pienen summan tilisiirtona etukäteen, osa kaikki rahat käteisenä perillä ja jollekin taidettiin maksaa vasta kotiin palattua ja jollekin koko pompsi etukäteen.. Hinnat ovat olleet ’satasia’ ”luottokorttia kelpuuttavien palveluiden” hintoja halvempia.

Suomessa matkavakuutus korvaa tavarat ilman omavastuuta toisin kuin kotivakuutus eli tuolla omavastuun hinnalla saa jo muutamaksi vuodeksi vakuutuksen jos on tapana tavaraa paskoa. Sairastuessa ei tartte mennä arvauskeskukseen jonottamaan, yksityislekurin hinnalla saat sen vakuutuksen taas pariksi vuodeksi. Se on toki totta että jos lomailee vain Suomessa niin koko matkavakuutus on vähän turha riippumatta mistä se on.

Itse olen todennut 1-3 kertaa vuodessa ulkomailla käyvänä että risk reward-suhde muutaman kympin 365-matkavakuutuksen ottamatta jättämisestä ei todellakaan ole kohdallaan, jotta edes harkitsisin sniiduilemista pelkkien korttien vakuutuksilla.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
34
Heräisikö halu kysellä lisää, jos kaveri toteaisi että olipas tyhmää maksaa aiemmin 50.000€ autosta, kun Tattarisuolta sain nyt auton tonnilla? Vakuutusten kanssa yllättävän moni pitää edellämainittua loogisena. Siellä ehdoissa usein piilee ne hintaerot vakuutuksissa.
 
Liittynyt
02.06.2019
Viestejä
328

[/QUOTE

50k auto tonnilla +vakuutukset? Tahdon pastori tahdon . hetkinen kaveri sai auton jo tonnilla?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
824
Hyviä pointteja ja niitähän pitää punnita omaan tarpeeseen. Norskilla näytti olevan 50% tuo ostoprosentti.

Onko kellään käytännönkokemuksia norskin matkavakuutuksesta?
Meillä oli viime kesänä buukattu lennot ja Airbnb-majoitus pidennetylle viikonlopulle Amsterdamiin. Läheinen kuitenkin menehtyi muutama viikko ennen matkaa ja hautajaiset sovittiin juuri sille viikonlopulle, jolloin olisi pitänyt olla reissussa. Airbnb palautti rahat kokonaisuudessaan kuolintodistusta vastaan ilman vakuutusyhtiötä ja lentoyhtiö (Transavia) palautti lentojen perumisen yhteydessä muistaakseni lentokenttäverot tai jotain muuta. Loput lentojen kuluista saatiin takaisin AIG:ltä (Norwegian-luottokortin vakuutusyhtiö) yksi nettihakemus täyttämällä. Liitteenä oli kuolintodistus ja lehti-ilmoitus hautajaisajankohdasta. Tuosta vähennettiin tietysti 50 € omavastuu/henkilö, eli ei sieltä lopulta hirveästi tullut takaisin, mutta toimi mutkattomasti kuitenkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Tavallisessa matkavakuutuksessa ei oo omavastuuta eli tuolla 50€/nuppi saisi vakuutuksen ~1,5 vuodeksi köörille... Mutta siis kuvatunlaisessa casessa saa varmasti lafkasta kuin lafkasta sen korvauksen koska asia on ”päivän selvä”.

Miksi ette hakenut koko pottia AIG:lta vaan käytitte aikaa/vaivaa asioida airbnb ja lentoyhtiön kanssa, siksi koska AIG vaati? Tavis vakuutuksesta olisi käsittääkseni saanut yhdestä luukusta kaikki...
 
skiip

올드보이
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
234
Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta.

edit: hävinnytkin koko viesti yläpuolelta, ehkä hyvä niin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
824
Tavallisessa matkavakuutuksessa ei oo omavastuuta eli tuolla 50€/nuppi saisi vakuutuksen ~1,5 vuodeksi köörille... Mutta siis kuvatunlaisessa casessa saa varmasti lafkasta kuin lafkasta sen korvauksen koska asia on ”päivän selvä”.

Miksi ette hakenut koko pottia AIG:lta vaan käytitte aikaa/vaivaa asioida airbnb ja lentoyhtiön kanssa, siksi koska AIG vaati? Tavis vakuutuksesta olisi käsittääkseni saanut yhdestä luukusta kaikki...
Koska en ollut ennen joutunut vastaavia peruutuksia tekemään, niin kokeilumielessä testasin, että mitä muualta saa takaisin, ennen kuin otan "loput" vakuutusyhtiöltä. AIG:lle laitoin hakemuksen vetämään vasta, kun muualta oli tullut päätökset.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
659
Hyviä pointteja ja niitähän pitää punnita omaan tarpeeseen. Norskilla näytti olevan 50% tuo ostoprosentti.

Onko kellään käytännönkokemuksia norskin matkavakuutuksesta?
Pari vuotta sitten jäätiin jumiin Dubliniin koska koko maa suljettiin lumimyrskyn vuoksi. Tuurista kertonee jotain se, että oli kovin myrsky 30 vuoteen... Toki totuus oli se, että maassa oli muutama sentti loskaa. :asif:

Noh, Finnair luonnollisesti perui lennot. Tarjosivat kyllä lennot seuraavalta vapaata lennolta, mutta eivät korvanneet ylimääräisiä majoituksia ja muita kuluja vedoten forces majeureen. Norskin tarjoama AIG korvasi kuitenkin kaikki kulut mukisematta, vaikka heidänkin ehdoissa forces majeure tilanteet oli lueteltu pois korvattavista.
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
372
Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta.
Onneksi ei tarvitse mennä pelkän kuulon perusteella sillä Crypto.comin Visat ovat olleet Jenkeissä ja APACissa saatavilla jo pitkän aikaa.

Sellainen pointti tuohon Torzin viestiin vielä lisäksi, että kortille ladataan rahaa joko vaihtamalla sinne kryptoja euroiksi tai sitten ihan suoraan euroilla, jotka on ensin tilisiirrolla laittanut Crypto.comin apin henkilökohtaiselle IBAN-tilille.

Suurimpana haittapuolena näkisin sen, ettei Crypto.comin prepaid debit Visoilla saa luottokorttien tasoista suojaa jos myyjäosapuoli tekee Anttilat. Toisaalta, kun joka maksusta saa reilun cashbackin niin sillä kyllä kuittaa yksittäisen oharinkin.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
135
Aktian luottokortissani on ainakin matkavakuutus joka kattaa myös kotimaan (vähintään 50km matkat) ja matkaa ei tarvi olla maksettu ko. luottokortilla. En ole nähnyt tarpeen ostaa erillistä matkavakuutusta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
311

Ja mitä maksat luottokortista? Jos on tuo Platinum (mikä vissiin edullisin noista), niin:
”Aktia Platinum Credit/Debit -kortti myönnetään kun bruttovuositulosi ovat yli 60 000 euroa. Kortin kuukausimaksu on 15 euroa ja rinnakkaiskortin kuukausimaksu on 7,50 euroa. Kortti edellyttää Aktian asiakkuutta.”
Korttimatkavakuutus on osana Aktia World Elite Private Banking Credit/Debit, Aktia World Elite Credit ja Aktia Platinum Credit/Debit kortteja.
Eli kortti maksaa 180€/v, ei ihan reilu vertailu korttiin joka maksaa 0€ (Norwegian)
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
135
Ja mitä maksat luottokortista? Jos on tuo Platinum (mikä vissiin edullisin noista), niin:
”Aktia Platinum Credit/Debit -kortti myönnetään kun bruttovuositulosi ovat yli 60 000 euroa. Kortin kuukausimaksu on 15 euroa ja rinnakkaiskortin kuukausimaksu on 7,50 euroa. Kortti edellyttää Aktian asiakkuutta.”

Eli kortti maksaa 180€/v, ei ihan reilu vertailu korttiin joka maksaa 0€ (Norwegian)
Pankkiasiointi Aktiassa niin kortin vuosimaksut ovat pienemmät. Pointti lähinnä että kortti + erillinen jatkuva matkavakuutus voi tulla saman hintaiseksi tai jopa kalliimmaksi kuin esim. oman pankin vähän parempi luottokortti jossa on mukana kattava vakuutus.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489

Eli mitä maksat itse kortistasi/vuosi?
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900
Eikö tuo matkavakuutus ole käytännössä lähes kaikissa luottokorteissa ja aivan perusominaisuus (vaatinee kuitenkin siis sen, että 50-75% matkakuluista maksettu luottokortilla)? Ja käytännössähän riittää varmasti esim. se, että lennot on kortilla maksettu. Ainakaan se nyt ei varsinaisesti mikään erityinen myyntivaltti voi olla. Itselle (ainakin ennen koronaa...) oli hyvä tuo autovakuutuksen omavastuun poisto, mikäli autonvuokra maksettu luottokortilla, mutta sekin varmasti useammassa kortissa.
 
Tossa aktian kortissa on etuna nolla omavastuu ja se ettei matkaa tarvitse maksaa kortilla. Tämä siis vain noissa platina korteissa. Halvimmissa aktian korteissa on jo huonommat ehdot.

Miinuksena se että pääsääntöisesti pitää kulut maksaa ensin itse ja rahat hakea jälkikäteen. Ja vakuutusyhtiö on Belgialainen joten kiistatilanteissa riitely hankalampaa. Muuten en ehtoja tarkemmin vertaillut normi matkavakuutukseen.
 
Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
756
Sain nyt Curven. Pitääkö maksut tehdä appista, curve-kortilla vai mun linkatulla OP-kortilla jotta saan cashbackit vaikka Lidlistä?

(ja pitääkö sinne prepaid puolelle jotenkin uploadata rahaa?)
 
Torz

Premium-jäsen
Liittynyt
17.02.2017
Viestejä
331
Sain nyt Curven. Pitääkö maksut tehdä appista, curve-kortilla vai mun linkatulla OP-kortilla jotta saan cashbackit vaikka Lidlistä?

(ja pitääkö sinne prepaid puolelle jotenkin uploadata rahaa?)
Curvella. Valitse Curvesta OP-kortti maksutavaksi ja maksa Curven kortilla. Mikäli valitset sen prepaid/bonuspuolen, niin et pysty maksamaan ostosta joka ylittää sinulla olevan bonussumman. Rahaa ei Curveen tarvitse ladata, jos edes voi.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
881
OP:n gold-kortissa pitää olla matkasta 100% luottokortilla, että matkavakuutus on voimassa. En tykkää tästä ajatuksesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Tuo Curven cashback melko turha Suomessa. Spotifyyn ei voi Curvea liittää, koska herjaa että tilin ja maksukortin maatieto poikkeaa toisistaan. Pitäisi vaihtaa tilin maa, mutta se taas aiheuttaisi muita ongelmia toiminnassa.
Lidlistä kun ostaa ruuat niin ihan hyvin tolla tuli rahaa takaisin.
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
372
Jos on kovasti cashbackien perään niin suosittelen lämpimästi tutustumaan MCO prepaid Visoihin. Ilmaisella Midnight Blue kortilla saa 1% cashbackin kaikista ostoista kaupasta riippumatta. Ja ei ole mikään 90 päivän tarjous vaan ihan jatkuva ominaisuus. Jos on valmis laittamaan hieman rahaa kiinni niin on mahdollisuus hankkia kortti, jossa 2% cashback kaikista ostoksista ja bonuksena 100% takaisin Spotify-tilauksesta.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Sen 1-2% saa myös Kompletin kortista takaisin. Kompletin cashback on hyvä vaikka muuten aspaan ja sovelluksen puuttumista (vrt. Norskin) olenkin arvostellut..
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
Sen 1-2% saa myös Kompletin kortista takaisin. Kompletin cashback on hyvä vaikka muuten aspaan ja sovelluksen puuttumista (vrt. Norskin) olenkin arvostellut..
Jep itsekin siirryin Kompletin käyttäjäksi kun Norwegianin (lentoyhtiön) tulevaisuus ja CashPointsien arvo/käyttö on arpa tulevaisuudessa ja Finnairin MC muuttui maksulliseksi myös Platskuille vuoden alussa. Norwegian jää pöytälaatikkoon varakortiksi ja tulevaisuuden ulkomaan matkoille käytettäväksi ilmaisiin käteisnostoihin ja hotellien incidentals-takuisiin.

Tuo nettiostoksista 2% cashback alkaa jo tuntumaan mukavasti - plussaa, että kortin saa myös Apple Payhin mutta tosiaan tuo käyttökokemus ei ole niin hyvä kuin muilla puuttuvan apin ja aspan takia (aspasta ei itsellä kokemusta kun ei ole tarvinnut asioida vielä).
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 853
Tavallisessa matkavakuutuksessa ei oo omavastuuta eli tuolla 50€/nuppi saisi vakuutuksen ~1,5 vuodeksi köörille...
Haluaisitko mainostaa että mistä saa n. 35 e/v kattavan jatkuvan matkavakuutuksen?

Katsoin hintoja muutaman yhtiön laskureilla, summat valitsin 1) pysyvä haitta ja kuolema 40000 e, 2) matkatavarat 1500 e, 3) matkan kesto 90 vrk, eli lähelle täällä ilmeisen monelta löytyvän Norwegianin summia. Varmasti tulee eroja esim. matkan maksimihinnassa peruuntumistapauksessa tai matkalta myöhästymisessä, omavastuusta puhumatta. Monille riittäisi yleensä kestoksi 45 vrk, laskenee hintaa. Laskureissa kysytään henkilötunnus ja kotikunta joten moni saanee eri hinnat.

LähiTapiola: n. 213 e/v
OP: n. 138 e/v matkustaja ja n. 66 e/v matkatavarat = 204 e/v
IF: n. 131 e/v, mutta pysyvä haitta tai kuolema ei sisälly vaan täytyisi soittaa myyntiin, toisaalta sallii riskilajien kokeilun jos ei sellaista harrasta ennestään, matkatavarat 1000 e asti, kotimaan matkan täytyy olla yön yli ja 150 km päähän

Kuten itsekin aiemmin kirjoitin, monen kotivakuutus korvaa jo matkatavaroita ja ainakin IF:llä voisi valita ettei kotimaa sisälly jos tuntuu että täällä pärjää muutenkin. En yhtään epäile etteikö 0 e/v vs. 200 e/v olisi eroja juuri kun tulkitaan ehtoja hankalassa tilanteessa.
 
Minulla on Lähitapiolasta. Piti oikein katsoa ja eihän tuo nykyään enää ihan 35e/v ole, jota luokkaa se oli vakuutusta joku parivuosikymmentä sitten ottaessa (mutta ei toisaalta kovin kaukanakaan siitä). Perushinta 77,23e ja siihen alennuksia 26e eli 51e/v, vaimolla vuotta nuorempana perushinta 76,60e ja alennuksien kanssa 50,9e eli ainakaan sukupuoli ei hintaan juuri vaikuta.

Matkavakuutuksen olennaiset osat (matkan raja on 50km kotoa):
"Matkasairauden ja matkatapaturman hoitokulut korvataan ilman euromääräistä ylärajaa ja omavastuuta."
"Turva on voimassa Suomesta alkavilla enintään 3 kuukautta kestävillä työ- ja lomamatkoilla kaikkialla maailmassa, myös Suomessa, vakuutusehtojen mukaisesti."

Matkatavarat tuohon ei siis kuulu - ne menee kotivakuutuksesta (150e? omavastuulla - kerran tarvinnut vuosikymmenten aikana), omavastuun pystyy nollaamaan "matkatavaravakuutus"-lisäosalla ja hinta sille muistaakseni oli tässä 6 vuotta sitten joku 50-70e/vuosi (ja tämä nollaus koskee perhettä eli ei tarvi ottaa kuin 1x tai sitten "kokoperhe" oli ikäänkuin väkisin leivottu tuohon hintaan sisään) eli jos paskot kamaa vain 3v välein niin ei kannata ottaa - no saisi sillä vissiin vastuuvakuutuksen kaveriksi ulkomaille, mutta sama saattaa kuulu kotivakuutukseen (en katsonut minne se on rajattu).

Pysyväthaitat ja kuolemat menevät siis itsellä tapaturmavakuutuksen kautta - ei mitään käryä onko tuossa matkavakuutuksessa vielä jotain erillistä päällekäistä turvaa, arvaisin että ei ole alla olevan ehdon pohjalta. Tapaturmaisen haitan (310ke) kohdalla on näin:
"Tämä turva on myönnetty tapaturman hoitokuluturvan ja/tai matkasairauden ja -tapaturman hoitokuluturvan lisäturvana. Mikäli edellä mainitut hoitokuluturvat päättyvät, pättyy tämä turva samaan päivään."
Ja sen lisäksi mulla on (tapaturman hoitokuluturva (21ke) ja tapaturmainen kuolema turva (8ke), joissa kummassakaan ei ole vastaavaa noottia). Mutta siis nämä kaikki muut olisi minulla kuitenkin vaikka matkavakuutusta ei olisikaan, joten en laske mitään näitä summaan mukaan, sillä nämä korvaavat jos vaikka kotona skeittaan pään kainaloon, hinta kaikille kolmelle alennusten kanssa 90e/v - enkä tiedä olisiko tämä könttä halvempi/kalliimpi jos ei olisi matkavakuutusta.

Tuon 310ke saa siis ilman matkavakuutustakin ulkomaillakin tapahtuneesta neliraajahalvaus haitasta (tai 8ke kuolemasta), mutta vaatinee sitten tapaturman pohjalle johon epäilen että esim. hoitovirhe sairaalassa (jonne on hakeuduttu vaikkapa flunssan takia ja neropatti keksii sörkkiä aivoja) ei kuulu. Hoitokuluturva itsessään korvaisi käsittääkseni myös ulkomailla 21ke:n edestä lääkärihoitoa tapaturmasta johtuen (mutta summa on toki veivattu tyyliin Suomessa tehtävää yksityissairaala jalkaoperaatiota silmällä pitäen).

Sanoisin siis että osittain olet nyt ainakin verrannut omenoita appelsiiniin tuossa eli yhtälössä pitäisi ottaa huomioon muut Suomessa jo muutenkin olevat vakuutukset (käytännnössä koti ja jonkinlainen tapaturma on "jokaisella"), jolloin olettaisin että mikään noista hinnoista ei sinänsä suoraan pidä paikkaansa. Toki jos otat yhtiöstä A kotivakuutuksen, B:stä tapaturman ja C:stä matkavakuutuksen niin reiluhkoa päällekäisyyttä saattaa tulla ja siten myös extra kuluja sekä korvaustilanteessa jonkinlaista pompottelua yhtiöiden välillä... Keskittämisalennukset ainakin menettää...
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Ja kannattaa huomioida että osa maksaa vakuutusyhtiölle ihan turhaan siitä että vakuutus on voimassa max 90pvä yhtäjaksoisella matkalla.. Normi perheellinen työssäkäyvä se 45 päivää riittää hyvin. Harvalla on mahdollisuus tai halua lähteä yli 45 vuorokauden reissulle. Itse lähtisin jos pystyisin mutta töissäkin on käytävä jne. Jos lähden pidemmälle matkalle joskus niin sitten päivitetään vakuutus vastaamaan sitä. Toistaiseksi mennään tolla nykyisellä ja hyvin on riittänyt. Oma Turvan vakuutus alennuksineen on samaa luokkaa kuin edellisellä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
824
Huhtikuun alussa tein vaihdoksen Norskista Komplettiin ns. daily driverina ja hyvin tuo on pelittänyt. Tuntuu, että lähimaksu ei tahdo mennä niin usein läpi mitä muilla korteilla, mutta pääasiassa tuolla tulee verkossa maksettua. Makselin ensimmäisen laskun 20.5. ja ja eilen tuli muistutus, että lasku maksamatta. Kerkesin jo laittaa aspaan viestiä, että mitäs helvettiä, mutta vielä samana iltana maksettu summa oli päivitetty tilille. Varmaan helatorstai ja viikonloppu siinä häiritsi. Kokeilin äsken nostaa kertyneet bonarit ja tuo kävi helposti, seuraavasta laskusta lähti reilu 20 € pois.

Norwegian on edelleen pöytälaatikkokorttina ulkomaanreissuja varten ja varakorttina, jos sattuu tarvitsemaan isompaa luottoa, mutta muuten ajelen kyllä Komplettia jatkossankin. Google Payhynkin ehdin tuon jo rekisteröimään, mutta en ole sitä vielä kokeillut. Mobiilisoftaa ja e-laskua toki kaipaan, mutta olkoon tämä nyt hinta noista bonareista, kun Norskin pisteillä ei tällä hetkellä juuri mitään tee. Niitäkin näyttäisi olevan melkein 2000 plakkarissa...
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
372
No nyt on MCO Visa kortti saapunut perille. On kyllä jämäkän tuntuinen laitos, etenkin kun en ole ennen metallista korttia käpistellyt.

MCO.jpg

Latasin kortille heti saldoa (prepaid debit kortti kun on) Nordean Visalla ja siirsin kortille Curven avulla maksuja viimeisen kahden viikon ajalta. Kortti toimi odotetusti. Cashbackia sain Netflixistä ja Amazon Primestä 100 % (kortin tarjoama jatkuva etu), Lidlistä 10% (Covid-19 promo) ja lopuista maksuista 4% (kortin perusominaisuus kaikista maksuista). Kävin myös aktivoimassa korttiin kuuluvan ilmaisen 1+1 LoungeKeyn vaikka nyt ei hetkeen varmaan lentokenttäloungeen pääsekään. Spotifya en ottanut käyttöön vaikka siitäkin saisi sen 100% cashbackin kun ei tule musiikkia juurikaan kuunneltua. Kait sen voisi jollekin tutulle nimellistä korvausta vastaan ottaa käyttöön.

LIDL.jpg
Kuvassa Curvella MCO Visalle siirretty Lidl-ostos ja siitä saatu 10% cashback.
Curven kautta tulee varmaan jatkossakin käytettyä tuota korttia kun MCO Visa ei vielä tue GPayta natiivisti EU korteissa (jenkeissä natiivituki jo löytyy).

Alkutuntumien pohjilta kyllä lämmin suositus MCO Visa kortille.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 150
Tutustuin pikaisesti noihin Curven vaihtoehtoihin, maksuton Blue riittää jos haluaa pääasiassa käyttää mobiilimaksamista kaupassa? Maksullisilla korteilla sai matkavakuutuksen ja jonkun vakuutuksen vuokra-autoihin, en tarvi niitä. Matkavakuutuksen saan vaikka Norskin kortilla sitten kun matkailen.
 
Juurikin näin, ei noissa maksullisissa korteissa ole paljoakaan tarjottavaa. Kalleimman kortin matkapuhelinvakuutuksesta nyt voi olla hyötyä jos on tapana heitellä puhelinta katukivetykseen.

Toki jos kuukausitasolla tulee lähemmäs tuhat euroa käytettyä noihin cashback valikoimassa oleviin liikkeisiin niin eipä noille kauheasti hintaa jää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Mihin nuo MCO:n 4%-100% cashbackit perustuvat tai siis mikä on kantava bisnesvoima tuossa takana? Kuka tuon cashbackin antaa, ei ainakaan lidl olettavasti joten mistä rahat tuohon 10% revitään (joka on muuten aika helvetin kova alennus päivittäistavarakauppaan == vastaa henkilökuntaetua), puhumattakaan noista 100% cashbackeista joissa netflix ja kumppanit eivät tuota takuulla maksa. Jos maksu komissio on 2% (ja tässä on vielä muita välistä vetäjiä) niin 4% cashbackistakin jää aivan hitosti maksettavaa...

Toisin sanoen mistä se raha tehdään tuon touhun pyörittämiseksi, rahaa noihin cashbackkeihin uppoaa aivan helvetisti?
 
Visa kortit ovat Crypto.comille ns. sisäänheittotuotteita. Firman vetäjä sanoo ihan suorilta, että kortit pyörivät asiakashankintaa varten miinuksella. Rahan tekoon ekosysteemissä on pörssialusta sekä erilaiset lainoituspalvelut niin kuluttajille kuin instituutioillekin.

Tuossa kohdin avaa tarkemmin

Covid-19 promo on rajattu 50 US dollariin per käyttäjä, Netflix, Spotify yms. noin 12 dollariin per kuukausi.

Lisäksi on tärkeä huomata, ettei noita paremman pään kortteja tule olemaan markkinoilla kovinkaan paljoa. MCO tokenin kierrossa oleva määrä on rajattu noin 15 miljoonaan kappaleeseen. 4% cashback kortti vaatii 5000 MCOn lukottamista eli jos kaikki kortit olisivat 5000 MCO tasolla, korttien maksimimäärä olisi 3000 kappaletta. Tämän lisäksi tiedän muutaman henkilön projektin Discordissa, joilla on 50 000 MCO lukotettuna, joka jo yksistään vähentää mahdollisten top-end korttien saatavuutta. Tavoitteena pidemmällä aikavälillä on se, että suurimmalla osalla asiakkaista on noita 1% kortteja, johon ei lukita lainkaan MCOta sekä 2% kortteja, joita varten lukotetaan 50 MCO.

Kun MCOn likvidi määrä pienenee alkaa hinta nousta. Tuon alimman lukitusta vaativan (50 MCO) kortin lukkosumma muutetaan dynaamisesti jos hinta lähtee kovaan nousuun mutta sitä ylempien lukkojen on kerrottu pysyvän paikallaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
Mihin nuo MCO:n 4%-100% cashbackit perustuvat tai siis mikä on kantava bisnesvoima tuossa takana? Kuka tuon cashbackin antaa, ei ainakaan lidl olettavasti joten mistä rahat tuohon 10% revitään (joka on muuten aika helvetin kova alennus päivittäistavarakauppaan == vastaa henkilökuntaetua), puhumattakaan noista 100% cashbackeista joissa netflix ja kumppanit eivät tuota takuulla maksa. Jos maksu komissio on 2% (ja tässä on vielä muita välistä vetäjiä) niin 4% cashbackistakin jää aivan hitosti maksettavaa...

Toisin sanoen mistä se raha tehdään tuon touhun pyörittämiseksi, rahaa noihin cashbackkeihin uppoaa aivan helvetisti?
Pikaisen Googlettelun perusteella ainakin noissa kalleimmissa korteissa joudut sijoittamaan, eli lukitsemaan x euroa noihin MCO:n höpöhöpö virtuaalivaluuttoihin
 
Johto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
344
Tosta MCO:sta sen verran mitä ymmärsin, eli joudut stakettaa 27k USD edestä (tällä hetkellä MCO 5.56USD) massia MCO:n muodossa että saa noita 4% hyötyjä. Missä vaiheessa olet 5000kpl hankkinut, joskus halvemmalla vai äskettäin? Aika tyhmältä kuulostaa parkkeerata 25k edestä tuon takia, että saat kulutuksestasi 4% alennuksen. Tuossa kun on riski että tuo MCO rojahtaa. Itse laittasin tuon 25k muihin sijoituksiin josta varmaan paremmat kuin 4% vuosituotto. Jos missasin jotain oleellista, niin saa korjata.
 
Vaikuttaa siis, että tuossa on porkkana, että jengi stakettaa, eikä myy niin hinta pysyy ja jopa kasvaa. Mutta mutta...
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
372
Tosta MCO:sta sen verran mitä ymmärsin, eli joudut stakettaa 27k USD edestä (tällä hetkellä MCO 5.56USD) massia MCO:n muodossa että saa noita 4% hyötyjä. Missä vaiheessa olet 5000kpl hankkinut, joskus halvemmalla vai äskettäin? Aika tyhmältä kuulostaa parkkeerata 25k edestä tuon takia, että saat kulutuksestasi 4% alennuksen. Tuossa kun on riski että tuo MCO rojahtaa. Itse laittasin tuon 25k muihin sijoituksiin josta varmaan paremmat kuin 4% vuosituotto. Jos missasin jotain oleellista, niin saa korjata.
Keskihinta omille ostoille on 3.5€ kun tällä hetkellä tuo pyörii viiden euron paikkeilla. 5000 MCO lukolle maksetaan myös 8% vuosikorkoa, jonka tilitykset kerran viikossa eli ei jää täysin idlailemaan tuollainen rahasumma. Muutenhan tuossa ei olisikaan mitään järkeä. Toki erittäin suuri riski tuohon sisältyy arvonvaihtelun vuoksi. Siksi suurimmalle osalle esim. 50 MCO kortti ilmaisella Spotifylla on paljon fiksumpi valinta.

5000 MCO lukitsijat saavat myös Crypto.comin EARN palvelussa todella kilpailukykyisiä talletuskorkoja niin stablecoineille kuin bitcoinillekin. Se ollut itselle tärkein syy laittaa noin paljon rahaa kiinni MCO tokeniin. Itse kortin edut ovat vain kiva pieni bonus.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
187
Hah... noista vuosikoroista tulee mieleen menneet islantilaispankit, mutta erona tuohon MCO:hon taitaa olla talletussuoja (jota ei ole). Kannattaa olla tuon kanssa varovainen ja miettiä tarkasti mikä on oma riskinsietokyky.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742

Kyllähän tuo vähän ponzi-pyramidilta kuulostaa. 4 prosenttia jos saa cashbackia luottokortilla ostetuista asioista ja 25 kilorahaa pitää oikeaa rahaa tallettaa sinne jotta saa ne hyödyt ja ostaa jotain höpöhöpö-virtuaalirahaa.

Tappiotahan ne tekee rajusti ainakin EU-alueella tuolla 4 prosentin cashbackilla. Sehän on paljon enemmän mitä luottokorttimaksuista saavat komissiota.

Joku päivähän se firma voi kaatua nurin ja se on sitten menoa niille höpöhöpövirtuaalirahoille ja sille oikealle rahalle millä niitä oli pakko ostaa.
 
Torz

Premium-jäsen
Liittynyt
17.02.2017
Viestejä
331
Icy.jpg

Oma MCO Icy White kortti tuli myös eilen, ja mukavasti on pelittänyt. Siirtelin sille heti melkein kaikki tämän kuun aikana Curvella tehdyt ostokset ja cashbackia ropisi oikein mukavasti. Lisäksi kävin Lidlissä testaamassa Curve+MCO -yhdistelmää, jolla sai peräti 11% takaisin (josta 1% Curven cashbackia). Tosiaan tuo Lidlin sisältävä 10% cashback COVID-promo on vain ensi kuun loppuun ja rajattu $50, mutta ihan kiva kuitenkin. Amazon Prime Videosta en saanut mitään takaisin, eli pitänee päivittää se Primeen vaikka sillä ei täällä mitään teekään :rolleyes:

Tosiaan eipä näissä 5000+ korteissa ole järkeä kuin vahvasti projektiin ja kryptovaluuttoihin uskoville. Oma syyni hankkia tämä kortin lisäksi oli se, että pidän MCO-tokenin arvoa nykyisellään hyvin kohtuullisena ja näin sen sijoituksena. Lisäksi alusta tarjoaa muillekin kryptovaluutoille n. 6-8% vuosikorkoa, kun ne aiemmin minulla vain makasi lompakossa. Toki en koko omaisuuttani tuonne tietenkään uskaltaisi laittaa.

0, 50 ja 500 lukitsemista vaativat kortit ovat se, mikä useimmille kannattaa. Noissa joutuu riskeeraamaan paljon vähemmän (tai ei lainkaan 0 MCO kortin tapauksessa), ja edut ovat silti selvät muihin maksukortteihin verrattuna. Esimerkiksi 50 MCO kortilla on tienannut 50 MCO nykyarvon verran noin vuodessa, tai alle.

Mitä tulee lafkan pysyvyyteen, kuten Jeggu sanoi, nämä ovat sisäänheittotuotteita ja itse uskon, että edut tulevat ajan myötä kuihtumaan sekä korteissa että koroissa. Firmallahan on käsittääkseni tavoitteena saada pankkilupa, ja omaa kryptopörssiään he pyörittävät jo. Rahaa heillä on rutkasti käyttää käyttäjien hankkimiseen, mikäli ovat fiksusti myyneet näitä tyhjästä generoituja lappusia, niin kuin uskon heidän tehneen.

Täältä löytyy korteista enemmän tietoa, jos kiinnostaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
736
Krypto-prepaid-"luottokortteja" - eletäänkö me taas jotain uutta kryptojen hype aikaa vai?
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
372
Krypto-prepaid-"luottokortteja" - eletäänkö me taas jotain uutta kryptojen hype aikaa vai?
No ei oikeastaan. Crypto.com on saman hype ajan (2017) tuotos. Mutta siinä missä ensimmäinen aalto kryptokortteja tuli (ja erinäisten Visan sääntöjen rikkomisen vuoksi myös meni) nopeasti, Crypto.com on panostanut siihen, että kaikki tehdään "by the book". Ja tämän vuoksi korttien tuominen markkinoille on vienyt paljon aikaa. Ensin kortit saatiin Singaporeen 2018, Jenkkeihin 2019 kesällä ja nyt vihdoin kortit saatavilla myös Euroopassa. Viime viikolla kerrottiin Crypto.comin saaneen Visalta vihreän valon korttien tuomiseksi Kanadan markkinoille. Nyt Crypto.com on ainoa markkinoiden toimija, jolla kryptokortteja on tarjolla aidosti globaalisti (vaikka toki Etelä-Amerikka ja Afrikka vielä ilman kortteja ovatkin). Seuraavana steppinä on saada Crypto.comille oma pankkilisenssi, mikä mahdollistaa palvelutarjonnan laajentamisen huomattavasti.

Ovat pyrkineet myös välttämään kryptojen "pimeää puolta" kuin ruttoa, jotta ongelmia ei Visan ja kumppanipankkien kanssa tulisi jatkossakaan. Crypto.comilla on tiukat KYC ja AML -prosessit ennen kuin raha pääsee heidän kauttaan liikkumaan. Itsellekin tuli selvityspyyntö rahojen alkuperästä heti kun siirsin palveluun hieman suuremman summan rahaa. Lisäksi heidän palvelunsa ei tue ns. privacy coineja, kuten Moneroa, jotta rahaliikenne pysyy seurattavissa.

Jotta ei keskustelu ajaudu täysin pois raiteiltaan niin pitänee tässä avata vaikka oma ketju Crypto.comille jossain kohtaa.

Nuo Komplettin kortit vaikuttavat kyllä myös mielenkiintoisilta. Voisi melkeimpä hankkia sellaisen varakortiksi. Lisäksi Curven avulla voisi käyttää Komplettilta luottoa ja siirtää maksut parempaa cashbackia varten MCO Visalle ennen kuin niistä alkaa kertymään korkoa. Toki en tiedä mitä Komplett tykkää jos 100% ostoksista vedetään Curven avulla pois.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 321
Täällä on viime aikoinakin keskusteltu Amexin eduista jotka tosiaan liittyvät lähinnä matkustamiseen. Ovatko kaikki niin optimistisella mielellä että lähitulevaisuudessa uskovat matkustelevansa jälleen niin että kortin pitäminen olisi järkevää? :hmm:
Varmaan aika moni on pohtinut lopettamista / downgradeamista, plattarille tuuppaa tarjouksia:
  • 20.7. asti pisteet x 2, jos maksaa laskua pisteillä, pisteet vielä tuplataan (en kyllä laskenut onko se siltikään fiksua, yleensä tuolla saa huonosti vastinetta rahalle)
  • Käytä Platinum-korttiasi arkiostostesi maksamiseen K-ryhmän, S-ryhmän, Verkkokauppa.comin ja Woltin ostopaikoissa. Hyvitämme laskuasi enintään 225 eurolla ostoksesi arvon mukaisesti. Tämä etu on voimassa 27.8.2020 asti. Myös Stockmann kuuluu edun piiriin, joten kun maksat ostoksesi kortilla, saat hyvityksen myös niistä.
1.6. edit:

  • Nyt tipahti jo toinen Woltin 35e lahjakortti, voimassa 30.6. asti, unohdin sen aiemman tuosta listasta, se tuli jo toukokuulle. Periaatteessa noita kai voisi käyttää vain yhden / Wolt -tili.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
145
No perhana, täällähän on tuttuja naamoja. Olen aiemmin itse erikoistunut lähinnä Yhdysvaltalaisiin luottokortteihin, siellä kun on nuo cashbackit, ilmaiset hotelliyöt ja lennot vähän eri tasolla kun täällä, vaikkakin vaatii jo varsin kovaa kiinnostusta sillä tarvitset paikallisen osoitteen, veronumeron, puhelinnumeron, sekä joudut nostamaan credit scorea ylöspäin pidemmänkin aikaa. Vaatii siis paljon tutkimusta, mutta koska aihe on kiinnostava järjestelin moiset itselleni harrastustoimintana sillä olen vähän erikoinen ja kaikenkarvaiset kortit ovat erittäin lähinnä sydäntäni.

Anyway, tästä johtuen ei liene ihme että sain itsekin mukavan 933 päivän odottelun jälkeen crypto.comin MCO Visa-kortin ja tähän asti pelittänyt muuten loistavasti, paitsi että bensa-asemalla jouduin käyttämään Curven kautta. Ei se sinäänsä ongelma kun molemmat löytyy. Tein tuosta kortista myös YouTubeen videon josta tulikin vähän pidempi kun alkuun oletin. Video vertailee noita kortteja eri riskinsietokykyyn ja käytettävissä olevaan kapitaaliin nähden, sekä tietysti alkuun kertoo mistä hommassa on kyse. Kyseessähän ei ole luottokortti, mutta pisteiden ja muun kivan perässähän me kaikki olemme, joten sama kai se lukeeko kortissa Debit, Credit vai jotain muuta. Ymmärrän kyllä että jengi keskimäärin suhtautuu kryptovaluuttoihin sekä niiden parissa toimiviin firmoihin suurella epäluuloisuudella. Niin minäkin, en seuraa kryptovaluutta-sceneä pois lukien tämä firma. Suosittelisin silti skeptikoille esim. tuota ilmaista korttia, sillä se on varsin hyvä sekä matkailuun ulkomailla sekä vieraassa valuutassa käytävään nettishoppailuun.

IcyWhite-small.PNG
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
145
Metallinen kortti olisi aika pähee. Töissä joskus hypistellyt asiakkaiden Chade Sapphire Preferred korttia ja miettinyt jos hankkisi itsellekin, $95/vuosi. En tosin tiedä mitä kommervenkkejä pitää tehdä että sen suomalaisena saisi.
Joudut hankkimaan veronumeron (ITIN), osoitteen, puhelinnumeron ja tarpeeksi kovan luottohistorian, sekä muutaman muun kortin. Sanoisin että CSP vaatii 1.5-2v "työtä" (= harrastelua). Alkuun joudut myös lukitsemaan $200 Secured-korttiin jotta ylipäätään pääset edes aloittamaan matkan kohti korkeampaa luottoluokitusta. Ei siinä vielä kaikki, jopa luottokorttilaskun maksaminen on oikeastaan työn ja tuskan takana sekin, koska pankkisysteemi on sen verran erilainen. Sanoisin siis että metallikortteja on tarjolla helpomminkin, mutta kyllähän tolla liittymisbonuksella jotain jopa tekee :)

Curve muuten auttaa hyvin näiden USA:n korttien valuutanvaihtokulun (3%) kanssa, koska vaikka maksat kaupassa euroissa, Curve kääntää ostoksen automaattisesti dollareiksi (max 500£/kk) mikä mahdollistaa paljon useamman kortin käyttämisen täälläpäin palloa ilman häviöitä.
 
Liittynyt
21.10.2017
Viestejä
114
Maaliskuun lennot peruttiin, toiset maksettu Norskin kortilla (TAP Portugal) toiset Kompletilla.

Molemmista tein reklamaatiot kun lentoyhtiöltä ei saanut rahoja.

Tulos: Norski hyvitti tilille parissa päivässä rahat. Norskin sivuilta voit suoraan tehdä reklamaation maksusta ja liittää siihen tarvittavat dokumentit.
Vastaan tähän viesttin nostaakseni vain aiemmin puhutun aiheen ja sinä olet näköjään saanut norskilta rahat takaisin. Itse laitoin nyt valituksen pariisilaisesta hotellista joka ei antanut rahoja takaisin vaikka (a) minulla oli lisämaksullinen peruutusturva , (b) he peruivat hotellin (c) olen ollut yhteydessö heihin kirjallisesti ennen hotelliöitäni että en sitten tule kun olette peruneet ja haluan rahani takaisin. Sen sijaan sain voucherin joka on rajoitettu milloin sitä voi käyttää, ei taetta että rahalla saisi edes samaa määrä öitä ja on vain vuoden voimassa. Haluan ja tunnen oikeutetuksi saada rahani takaisin. Toivottavasti Norwegian pystyy auttamaan asiassa. Nähtäväksi jää, tänään lähti reklamaatio.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 325
Viestejä
4 157 283
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
maurichia

Hinta.fi

Ylös Bottom