- Liittynyt
- 01.02.2022
- Viestejä
- 361
Niin ja pohjoismaat on iso käsite sekä aika näyttää.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ei ala. Kokeilin viime vuonna ja menetin kaikki pisteet.Norwegianilla taitaa saada täyden hyvityksen lentolipusta, jos varauksen peruuttaa 24h sisällä varauksen tekemisestä. Onko kukaan testannut, että alkaako pisteiden voimassaoloaika tällöin alusta vai vanhojen pisteiden mukaisesti?
Moikka, tämä on eka postaus täällä mutta mikäli jotakuta kiinnostaa niin Amexilta saa vuoden loppuun asti 50 000 pistettä, kun tilaa Platinum-kortin. Laittakaa yksityisviestillä jos kiinnostaa, niin annan suosittelulinkin mielelläni!
Suurin etu näissä IMO on se, etteivät vanhene niin kauan, kun jäsenenä on, eli voi kerätä pidempiäkin aikoja. Mutta tosiaan ei nuo rahallisesti mitään tajuttomia ole, toki muut edut sitten päälle lisänä.Minkäs arvoisia nuo Amexin pisteet oikein on? Eli toisin sanoen, mitä esim. 10k pisteellä saa? Ja mitä 10k pisteen kerääminen vaatii?
Riippuu aina käyttökohteesta, eli siirrätkö lentoyhtiöiden tai hotellien kanta-asiakasohjelmiin vai lyhennätkö laskua eli ”ostat” tavaroita. Nyrkkisääntönä tuohon jälkimmäiseen on, että 10 000 pistettä on n. 35€ eli 50K pistettä on parisen sataa. Jos siirrät nuo pisteet Finskin kanta-asiakasohjelmaan, saat sinne 30K Finnair Plus -pistettä, joilla saa esim. kolme lentoa Pohjois-Euroopassa á 10K pistettä. Silloin pisteiden rahallinen arvo voi lähennellä jo tonnia. Pisteitä kertyy 1€ = 1P, eli 50 000 pistettä on melko hyvä tarjous.
Ihanan kallista, päällekkäin vakuuttamista.Tulipa sopivasti jälleen yksi hyvä esimerkki jonka vuoksi en ole noihin luottokorttien vakuutuksiin pelkästään luottanut. Aina ulkomaille lähtiessä tarkistetaan, että on voimassa matkavakuutus oman vakuutusyhtiön kautta.
Poikkeus on OP Platinum Visa, jossa matkavakuutuksen vakuutuksenmyöntäjä on Pohjola Vakuutus ja ehdot ovat vähintään yhtä hyvät kuin ns. tavallisissa matkavakuutuksissa, osittain jopa paremmat (mm. vakuutus korvaa monia riskilajeja).Tulipa sopivasti jälleen yksi hyvä esimerkki jonka vuoksi en ole noihin luottokorttien vakuutuksiin pelkästään luottanut. Aina ulkomaille lähtiessä tarkistetaan, että on voimassa matkavakuutus oman vakuutusyhtiön kautta.
Ihanan kallista, päällekkäin vakuuttamista.
Vaikka ei se luottokorttiin sisältyä vakuutus maksakkaan, eihän se toinen vakuutus ilmainen ole. Varsin paljon tuossa on päällekkäisyyttä.Eipä noi luottokorttien mukana tulevat vakuutukset maksa centtiäkään, itselleni ihan sama onko noissa vakuutuksia mukana vai ei.
Eikä itselläkään noihin korttivakuutuksiin riitä luottamus. Tuo OP Platina taitaa tosiaan olla poikkeus.
Yllättävää että Amexin kumppaniksi valittu tuon tasoinen yhtiö.
Miksi ei olisi valittu? Kyseessä on kuitenkin yksi tämän pallon suurimmista vakuutusyhtiöistä. Yhden uutisoidun tapauksen perusteella nyt en vielä mitään kattavaa yhteenvetoa tekisi laadukkuudesta yleisesti, tai jos niin kaikki vakuutusyhtiöt on siinä tapauksessa aivan kuraa eikä yhtäkään niistä kannata käyttää.Eipä noi luottokorttien mukana tulevat vakuutukset maksa centtiäkään, itselleni ihan sama onko noissa vakuutuksia mukana vai ei.
Eikä itselläkään noihin korttivakuutuksiin riitä luottamus. Tuo OP Platina taitaa tosiaan olla poikkeus.
Yllättävää että Amexin kumppaniksi valittu tuon tasoinen yhtiö.
Näinhän se onkin. kuraa ovat.Miksi ei olisi valittu? Kyseessä on kuitenkin yksi tämän pallon suurimmista vakuutusyhtiöistä. Yhden uutisoidun tapauksen perusteella nyt en vielä mitään kattavaa yhteenvetoa tekisi laadukkuudesta yleisesti, tai jos niin kaikki vakuutusyhtiöt on siinä tapauksessa aivan kuraa eikä yhtäkään niistä kannata käyttää.
Norskin Cashpoints (myös BN Visalla voi näitä kerryttää) pisteitä vanhenemassa parin viikon päästä 2500kpl (1kpl = 1NOK) eli noin 200€:n arvosta. Voiko näillä tehdä muuta kuin varata lentoja kun ei ole juuri nyt reissua tiedossa? Lahjakorttia ei näemmä voi ostaa pisteillä.
Moikka, tämä on eka postaus täällä mutta mikäli jotakuta kiinnostaa niin Amexilta saa vuoden loppuun asti 50 000 pistettä, kun tilaa Platinum-kortin. Laittakaa yksityisviestillä jos kiinnostaa, niin annan suosittelulinkin mielelläni!
Jäsenmaksut ja minimi käyttörajoitukset (4,5k€ 3kk aikana).Minkälaisia kuluja tuosta tulee, jos vain ottaa pisteiden takia ja hankkiutuu eroon samantien? Saako pisteet silti pitää vai onko tähän joku rajoitus?
Jäsenmaksut ja minimi käyttörajoitukset (4,5k€ 3kk aikana).
Tässä vielä perus ehdot, tarjouksessa on korotetut käyttövaatimukset näihin nähden.
Eka kyllä, toiseen en nyt osaa varmaa vastausta antaa, en ole ehdoista löytänyt tähän liittyviä rajoituksia suoraan.Eli siis yksinkertaisemmin:
- pitää käyttää korttia 4,5 k€:n edestä 3 kk aikana
- maksaa X €/kk monenko kuukauden ajan?
Pikkasen ku käyttää Hakua, niin esimerkiksiWise kortin käyttäjät: tuliko teille emailia uusista EU:n säännöistä jossa Wise kysyi lisätietoja (passi, hlö-kortti), ja nyt oma kortti ei enää toimi. Olen käyttänyt Wiseä reilun vuoden ilman mitää ongelmia, ja nyt tulee vaan decline koko ajan.
Wise kortin käyttäjät: tuliko teille emailia uusista EU:n säännöistä jossa Wise kysyi lisätietoja (passi, hlö-kortti), ja nyt oma kortti ei enää toimi. Olen käyttänyt Wiseä reilun vuoden ilman mitää ongelmia, ja nyt tulee vaan decline koko ajan.
Note to self ja muillekin et coinbase ja coinbase wallet on eri paikkoja eli jos nostaa wallettiin niin joutuu maksamaan vielä lisäkulut kun siirtää coinbaseen että voi myydä. Coinbasesta kun selaa niitä tokeneita niin sieltä voi luoda osoitteen mille suoraan nostaa rahat rabbylla. Pääsee 3e kuluilla. Nyt maksoin joku 9e. Tänään oli erikoinen piikki PLU kurssissa niin sain kohtuu hyvään kurssiin (6,12€) myytyä nostetut PLUt.Konffasin ton Plutus noston ja laitoin toimeksiannon. Ihan ok 470e / 6kk satunnaisia ostoksia. Coinbase wallet ja rabbylla ulos. Kuumotti, mutta ihan helppo loppuunsa.![]()
Note to self ja muillekin et coinbase ja coinbase wallet on eri paikkoja eli jos nostaa wallettiin niin joutuu maksamaan vielä lisäkulut kun siirtää coinbaseen että voi myydä. Coinbasesta kun selaa niitä tokeneita niin sieltä voi luoda osoitteen mille suoraan nostaa rahat rabbylla. Pääsee 3e kuluilla. Nyt maksoin joku 9e. Tänään oli erikoinen piikki PLU kurssissa niin sain kohtuu hyvään kurssiin (6,12€) myytyä nostetut PLUt.![]()
Olen nyt saanut Morrowin kortin ja käyttänyt sitä Curven kautta. Miten Morrow laskee bonuspisteet? Ovatko ne ostoskohtaisia vai lasketaanko ne kuukauden kokonaiskulutuksesta? Jos ovat ostoskohtaisia, niin mikä on minimiostos josta vielä saa bonuspisteen 2% bonusprosentilla? Vähän huono kun sovelluksesta ei näe tarkemmin tietoja bonuksesta.
Norwegianin sovelluksesta näkee kuinka paljon jokaisesta ostoksesta on tullut bonusta. Morrowista olen löytänyt vain kokonaissaldon. Yksittäisen ostoksen bonuspistekertymän päättely voi siis olla hankalaa jos samana päivänä on tehnyt monta ostosta. Muistaakseni täällä joku on maininnut että HSL:n lipuista on saanut bonuspisteen vaikka ne silloin olivat alle 3 euroa. Olisi ihan mielenkiintoista tietää mikä on minimiostos jolla bonusta saa, vai tuleeko bonus ostosten kokonaiskertymästä.Miten niin ei näe. Morrowin applikaatio seuraa tarkasti bonusten kertymistä. Jos ostat 5 euron tuotteen saat siitä 10 senttiä ja niin edelleen.
Norwegianin sovelluksesta näkee kuinka paljon jokaisesta ostoksesta on tullut bonusta. Morrowista olen löytänyt vain kokonaissaldon. Yksittäisen ostoksen bonuspistekertymän päättely voi siis olla hankalaa jos samana päivänä on tehnyt monta ostosta. Muistaakseni täällä joku on maininnut että HSL:n lipuista on saanut bonuspisteen vaikka ne silloin olivat alle 3 euroa. Olisi ihan mielenkiintoista tietää mikä on minimiostos jolla bonusta saa, vai tuleeko bonus ostosten kokonaiskertymästä.
Norwegianin sovelluksesta näkee kuinka paljon jokaisesta ostoksesta on tullut bonusta. Morrowista olen löytänyt vain kokonaissaldon. Yksittäisen ostoksen bonuspistekertymän päättely voi siis olla hankalaa jos samana päivänä on tehnyt monta ostosta. Muistaakseni täällä joku on maininnut että HSL:n lipuista on saanut bonuspisteen vaikka ne silloin olivat alle 3 euroa. Olisi ihan mielenkiintoista tietää mikä on minimiostos jolla bonusta saa, vai tuleeko bonus ostosten kokonaiskertymästä.
Kiitos, hyvä tietää tuo 2.5€ raja ja että sivuilta näkee tarkemmin tiedot. 0.99-2.49€ ostoksissa kannattaisi sitten käyttää Norwegianin korttia jos haluaa maksimoida bonukset.
Onko jotain syytä olla käyttämättä kaikkia mitkä on käytettävissä? Itse käytän aina kaikki silloin kun siellä myistaa käydäMorrow Bank ei enää anna valita paljonko bonuspisteitä käytetään. Muistaakseni vielä kesällä sai valita määrän.
Minulle Morrow on näköjään antanut yhden bonuspisteen 2,39 € ja 2,45 € ostoksista joulukuussa. Johtuukohan pyöristyksestä vai laskisiko pankki jossain välissä kruunuina kuten Bank Norwegian taitaa tehdä, jolloin valuuttakurssi voisi vaikuttaa. Sitten vieressä 12,11 € kaksi pistettä, ei noita kannata liikaa miettiä, tulee mitä tulee.
Ei muistaakseni tarvinnut. Nykyäänhän tälle sirulla aktivoinnille ei ole verkko-ostojen kannalta tarvetta, koska verkko-ostoihin voi tarvittaessa pyytää vahvan tunnistautumisen.Muistaako joku, pitikö Morrow (siis se uuden logon kortti) aktivoida jollain siruostoksella?
Mulla toimii vanhakin vielä. En oo varma mihin mennessä tulee vaihtaa. Kirjeessä ei kerrottuMuistaako joku, pitikö Morrow (siis se uuden logon kortti) aktivoida jollain siruostoksella? Näkyi Curven kautta pelaavan maksuissa ilman aktivointia, mutta yritin tehdä erään nettiostoksen niin ei antanut aktivointivaihetta näkyviin.
Johtuuko siitä, että ei ole tullut yhtään kertaa fyysistä korttia vielä käytettyä liikkeessä, kun näkyy curvessa pelaavan ilmankin?
Jaaha. Lieneekö mulla sit joku, kun ei suostu tuota korttia vahvistamaan, eli ei tule sovellukseen ilmoitusta "vahvistus tapahtumasta". Sen sijaan Curven kautta Gbit ainakin onnistui; tosin maksua en ole tainnut läpi saada..Ei muistaakseni tarvinnut. Nykyäänhän tälle sirulla aktivoinnille ei ole verkko-ostojen kannalta tarvetta, koska verkko-ostoihin voi tarvittaessa pyytää vahvan tunnistautumisen.
Tallinnan matka tuli hitto soikoon ostettua lentoineen Osuuspankin Goldilla. Vaikka olisi tietysti pitänyt Platinumilla se tehdä. Onkohan tuolla eroa matkavakuutuksen suhteen?
OP Platinumin matkavakuutus on voimassa, vaikka et olisi maksanut ko. kortilla matkasta senttiäkään.
![]()

Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.