Lomamatkalle

Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Matka varattu perinteiseen Playa del ingelesiin. Onko mitään suosituksia tms. Eiköhän tuolla viikon juo ja syö hyvin.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 774
Joo Tratiin otetaan kans lennot. Ollaan joskus 10 vuotta sitten käyty Changilla ja sinne mentiin silloin privavanilla, joten ei kiitos enää.

Ootko milloin käynyt Makilla viimeksi? Silloin meidän Changilla ollessa käytiin snorklauspäiväreissun yhteydessä muutama tunti myös Makilla ja se oli silloin ainakin rauhallinen mesta, onkohan se kuinka 10 vuodessa muuttunut? Meille siis nimenomaan käy ja ehkä hakusessakin vähän tuollaiset rauhallisemmat paikat.

Itsekin yleensä tulee vähän noissa paremmissa hotelleissa majailtua ja nyt varsinkin ollaan miehen pyöreitä vuosia samalla juhlimassa, joten pitää tsekata nuo sun vinkit. Kiitos!
Makilla viime viikolla ja nyt Koodilla. Molemmat ihan superrauhallisia. Tekemistä tai näkemistätä ei juuri ole. Makilta kannattaa ehdottomasti käydä koh Khamilla ja suosittelen snorklausta Ko Rangille. Rangille pääsee myös Koodilta. Skootteri kannattaa vuokrata kummallakin saarella. Mak on nopeaan kierretty, Kood on jo aika iso ja kiertämiseen meneekin sitten enemmän aikaa. Yks hieno biitsi Koodilla on secret beach Soneva Kiri -hotellin lähellä. Sinne on tieltä muutaman sadan metrin kävely, mutta paikka on hieno.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
61

Ai näin tuoreita kokemuksia, nice! Joo Rangille mennään varmasti, siellä käytiin kans silloin viimeksikin kun tuolla päin oltiin ja oli ainakin silloin ihan huippu snorklausmesta. Kiitos näistä ja lisääkin saa reissun edetessä vinkkejä laittaa!
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Matka varattu perinteiseen Playa del ingelesiin. Onko mitään suosituksia tms. Eiköhän tuolla viikon juo ja syö hyvin.
Oltiin tuolla muutama vuosi sitten. Tylsä paikka, Kanarian kohteista mielummin Teneriffalle.

Auton vuokraus kannattaa jos haluaa saarta nähdä kunnolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
960
Onko Bukarestissä jotain must see aktiviteettejä ja mistäpäin kannattaa yrittää majoitusta etsiä?
 
Liittynyt
30.04.2019
Viestejä
118
Onko Bukarestissä jotain must see aktiviteettejä ja mistäpäin kannattaa yrittää majoitusta etsiä?
Ainoa neuvo on, että älä ainakaan viivy yli 2 yötä. Kaupunki on todennäköisesti nähty päivässä eikä sitä turistimassaa jaksa katsella paljoa kauemmin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
215
Löysin vain käsimatkatavarosita/-laukuista aihetta, joten kysytäänpäs tässä vähän isommista laukuista. Lähdössä Norwegianilla vähän pidemmälle reissulle ja ruumaan menevän tavaran painoraja 20kg. Mikä olisi optimaalisen kokoinen laukku tuonne? Kenkää/lenkkaria, vaatteita, pari kirjaa tuonne tulisi. Kova laukku lienee otollisempi ruumalaukuksi, tosin joskus portilla vapaaehtoisesti antanut pehmeän käsimatkatavaralaukun ruumaan ja ihan ehjänä sekin on säilynyt.

TLDR: ehdotuksia hyvästä ruumaan menevästä matkalaukusta.
 
Älä osta liian isoa laukkua, se 20kg tulee yllättävän nopeasti täyteen. Kova laukku hajoaa helposti jos jää tyhjää tilaa.. pehmeä kestää paremmin.
 
Diplomaatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.07.2019
Viestejä
864
Löysin vain käsimatkatavarosita/-laukuista aihetta, joten kysytäänpäs tässä vähän isommista laukuista. Lähdössä Norwegianilla vähän pidemmälle reissulle ja ruumaan menevän tavaran painoraja 20kg. Mikä olisi optimaalisen kokoinen laukku tuonne? Kenkää/lenkkaria, vaatteita, pari kirjaa tuonne tulisi. Kova laukku lienee otollisempi ruumalaukuksi, tosin joskus portilla vapaaehtoisesti antanut pehmeän käsimatkatavaralaukun ruumaan ja ihan ehjänä sekin on säilynyt.

TLDR: ehdotuksia hyvästä ruumaan menevästä matkalaukusta.
Rinkka
 
Liittynyt
08.03.2017
Viestejä
201

Maksimissaan 70cm laukku, tuossa on esimerkiksi ihan hyvä hinta &keveys combo:
Delsey Turenne 70 cm -matkalaukku, sininen 129,00
Meillä on ollut 2 kpl vastaavia Delseyn laukkuja jo noin 5 vuotta ja todettu toimiviksi.

EDIT, tulipas katsottua liian nopsasti, tuohan on loppu eikä voi tilata. Mutta siis vastaavia on usein esim. verkkokaupassa tarjouksessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
870
Mulla on vakiintunu North Facen duffelit reissulaukuiksi. Todella kestäviä ja kevyitä, remmit saa helposti irti lennon ajaksi ja semi ok kanniskella selässä lyhyitä matkoja. Tykkään noiden yksinkertaisuudesta rinkkoihin verrattuna. 20kg niin kooksi L tai XL - jälkimmäinen vetää kyllä todella paljon kamaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
29
Matka varattu perinteiseen Playa del ingelesiin. Onko mitään suosituksia tms. Eiköhän tuolla viikon juo ja syö hyvin.
Ingles on äkkiä nähty. Ruokapaikoista suosittelen argentiinalaispaikkaa Grill El Asador ja samalla Tirajana-kadulla ihan lähellä oli hyvä Aloha Hamburger Bar.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 336
Löysin vain käsimatkatavarosita/-laukuista aihetta, joten kysytäänpäs tässä vähän isommista laukuista. Lähdössä Norwegianilla vähän pidemmälle reissulle ja ruumaan menevän tavaran painoraja 20kg. Mikä olisi optimaalisen kokoinen laukku tuonne? Kenkää/lenkkaria, vaatteita, pari kirjaa tuonne tulisi. Kova laukku lienee otollisempi ruumalaukuksi, tosin joskus portilla vapaaehtoisesti antanut pehmeän käsimatkatavaralaukun ruumaan ja ihan ehjänä sekin on säilynyt.

TLDR: ehdotuksia hyvästä ruumaan menevästä matkalaukusta.
Samsoniten kevyet laukut. Itsellä firelite spinner. Saksan amazonista tai ebay.de tais olla kohtuuhintaan noita.
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
904
Amerikan reissusta muutama kyssäri, luin että kortilla kannattaisi maksaa USAssa ja jonkin verran vaihtaa dollareita lompakkoon, onko techiläisillä antaa vinkkejä ja onko edullisin tapa vaihtaa euroja dollareiksi nostaa niitä USAssa automaatista Visalla debit puolelta? USA on kuulemma wlanien luvattu maa ja tuumin pitäisikö joku vpn ottaa käyttöön, oisko suosituksia mikä vpn toimisi USAssa parhaiten? Vpn saa olla maksullinen, mutta tarvetta esim. Pidempi aikaiselle lisenssille ei ole.

E:USAssa on nyt käyty ja 500€ nostin lompakkoon euroja, mutta yhtään euroa en vaihtanut 12pvän aikana. Kortti käy melkeempä joka paikassa Floridassa, pari paikkaa oli pelkkiä cashi paikkoja ja niihin löytyi matkakumppaneilta lainaan käteistä.
 
Viimeksi muokattu:

Abe

Liittynyt
13.11.2017
Viestejä
191
Amerikan reissusta muutama kyssäri, luin että kortilla kannattaisi maksaa USAssa ja jonkin verran vaihtaa dollareita lompakkoon, onko techiläisillä antaa vinkkejä ja onko edullisin tapa vaihtaa euroja dollareiksi nostaa niitä USAssa automaatista Visalla debit puolelta? USA on kuulemma wlanien luvattu maa ja tuumin pitäisikö joku vpn ottaa käyttöön, oisko suosituksia mikä vpn toimisi USAssa parhaiten? Vpn saa olla maksullinen, mutta tarvetta esim. Pidempi aikaiselle lisenssille ei ole.
Itse nostan paikan päällä luottokortilla käteistä. Olen laskeskellut että se on halvin tapa (tai ainakin ero Forexiin tms on pieni) jos ottaa vaikka muutaman satasen kerrallaan.

Eiköhän mikä tahansa tunnettu VPN toimi ok jenkeissä, vaikka Freedome tms. Lähtökohtaisesti ilmaiset VPN:t ei toimi kovin hyvin.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
Olen ottanut euroja mukaan ja vaihtanut paikan päällä sitten hyvää kurssia tarjoavassa vaihtopisteessä joka yleensä ei ole esim. kentokenttä. Kentällä vaihtanut vain sen verta että saanut rahat siihen asti jotta pääsee vaihtamaan parempaan paikkaan. Kortilla nostaessa huonompi kurssi ja tulee maasta ja pankeista riippuen nostokulut vielä päälle.
 
Kaikkein kalleinta on varmaan vaihtaa Suomessa tai paikanpäällä lentokentällä. Oman kokemukseni mukaan Mastercardilla se vaihtokurssi on ollut ihan kohtuullinen ja kohdemaassa on tullut pari dollaria nostokuluja.
 
Niin siksi en vaihdakkaan suomessa tai lentokentällä vaan hyvän kurssin tarjoavassa paikassa joka tulee vielä tuota mastercardiakin halvemmaksi.
 
MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
Itse olen aina nostanut reissussa visalla automaatista. Kurssit kohdillaan ja vaikka ei aivan parasta mahdollista kurssia saa vrt. johonkin rahanvaihtopisteeseen niin on se huomattavasti vaivattomampaa joten siitä mielellään marginaalisesti ottaakin takkiin helppouden takia.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 318
Kuinka isot erot noissa valuutanvaihdon kursseissa on?

Oon aina vaan tilannut rahat kentälle ku on ollu niin helppoa oman pankin kanssa.

Puhutaanko että säästää sen 1% vai 10%?

Ei jaksa alkaa arvailemaan jonkun 30€ säästön takia.
 
Nämähän riippuu ihan kohteista mutta jo lentokentän sisällä olevista eri vaihtopisteistä saattaa saada esim. 5% paremmalla toisesta kuin toisesta.
 
Liittynyt
28.04.2019
Viestejä
55
Kuinka isot erot noissa valuutanvaihdon kursseissa on?

Oon aina vaan tilannut rahat kentälle ku on ollu niin helppoa oman pankin kanssa.

Puhutaanko että säästää sen 1% vai 10%?

Ei jaksa alkaa arvailemaan jonkun 30€ säästön takia.
Tämä on valitettavasti hesarin timangiartikkeli mutta kertoo hyvin tuosta lentokenttien valuuttavaihtobisneksestä: Asiakas yllättyi valuutan hurjasta vaihtokurssista Helsinki-Vantaalla – ”Minulle kerrottiin, ettei virhettä ole tapahtunut”

Eli lentokenttä (Finavia) myy suurimman suojelurahan maksavalle firmalle yksinoikeuden rahanvaihtoon ja tämän jälkeen firma (Change Group) voi pyytää asiakkailta rahanvaihdosta niin paljon kun kehtaa. Ja kyllä ne kehtaa. 10% ekstraa lienee aika minimi. Ja tämä siis koskee tapauksia kun asiakas tulee suoraan tiskille ilman tilauksia.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
Helposti on aina kohdemaissa edulliset vaihtopisteet löytynyt ja nykyään vielä helpommin kun on netissä tietoa vaikka mistä.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Helposti on aina kohdemaissa edulliset vaihtopisteet löytynyt ja nykyään vielä helpommin kun on netissä tietoa vaikka mistä.
Ei kukaan enää noita harrasta. Halvemmalla selviää, kun nostaa kortilla rahaa automaatista. Itse käytän Norwegianin korttia.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
Ei kukaan enää noita harrasta. Halvemmalla selviää, kun nostaa kortilla rahaa automaatista. Itse käytän Norwegianin korttia.
Heh. Kummasti niissä aina porukkaa on jollei kerran kukaan käytä. Miten sillä kortilla voi selvitä halvemmalla kun nyt esim. vaikka thaimaassa joka suosittu kohde suomalaisilla jokaisesta atm nostosta veloitetaan thai pankin päässä jo 220thb vaikka sattuisi itsellä olemaan kortti pankista joka ei velottaisi itse ulkomaan käteisnostoista?

Mitä nyt katsoin tuota Norwegianin hinnastoa niin 1.75% ottavat välistä valuuttamuunnostakin.

Monilla muilla pankeilla ulkomaankorttinostoista sitten veloitetaan kaiken tuon päälle vielä kertanostopalkkio ja valuuttamuunnoksesta otetaan vielä isompi siivu voittoa.
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310

Valitsee siinä automaatilla paikallisen valuutan (jos kysyy), niin ei mene valuuttamuutoskuluja. Sama kortilla maksaessa.
Automaattien kulut vaihtelee. Lähes aina on kohteesta löytynyt automaatti josta nostaa rahaa ilman kuluja. Eikä riitä kahden kädet sormet maihin joissa olen NB-korttia käyttänyt vuoden 2016 jälkeen. Toki Thaimaassa en ole kyseistä korttia kokeillut.
 
Hyvä jos noin on. Vähintään se kurssi on huonompi kuitenkin yleensä. Toisaalta jos jaksaa etsiä kuluttoman automaatin niin varmaan sen hyvän rahanvaihtopisteenkin :) Ja noita kuluttomia automaatteja ei kyllä aina ole edes.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Lähes aina on kohteesta löytynyt automaatti josta nostaa rahaa ilman kuluja.
Kerropa vaikka miten/mistä nostetaan kuluitta niinkin eksoottisesta paikasta kuin espanjan aurinkorannikolta? Itse en ainakaan ole onnistunut löytämään sellaista pankkia jonka automaatista tuo onnistuisi (2€/nosto)...
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Kerropa vaikka miten/mistä nostetaan kuluitta niinkin eksoottisesta paikasta kuin espanjan aurinkorannikolta? Itse en ainakaan ole onnistunut löytämään sellaista pankkia jonka automaatista tuo onnistuisi (2€/nosto)...
Entä sitten? Nostaa sen pari-kolme kertaa lomassa ja menettää sen 6€. Ei voi olla niin tiukkaa.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
- jos haluat päästä lasten kanssahelpolla 2, valitse joku bamse-club hotelli. Tehty nimenomaan lasten kanssa lomailuun ja ohjelma ja palvelut sen mukaisia.
Siellä siis oottaa aina tarvittaessa vanha viritetty turbo Volvo asiakkaita, vai onko kyseessä vanha linja-auto?
 
Viimeksi muokattu:

MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
Kerropa vaikka miten/mistä nostetaan kuluitta niinkin eksoottisesta paikasta kuin espanjan aurinkorannikolta? Itse en ainakaan ole onnistunut löytämään sellaista pankkia jonka automaatista tuo onnistuisi (2€/nosto)...
Juu itsellä ollut tapana että parin viikon reissussa nostan pari kertaa kertaa käteistä. Kortti messii kassakaapista, automaatille. Reilumpi summa kantoon ja hotlalle takas. Rahat ja kortit takas kaappiin.

Miä ihan mielellään maksan tuosta sen pari euroa verrattuna siihen että raahaisit nipun käteistä minkä oot raahannut Suomesta vaihtopisteelle johonkin, vaihdat osan tai kaikki ja sitten kävelet tukku seteleitä kassissa takaisin hotellille.

No mutta jokainen tyylillään. Toisaalta voisi ottaa itselleen kolmannen visan eri tilille ja maksella sillä missä vaan käy. Ei tarviis murehtia käteisen vaihtoa eikä kortin kopiointia.

edit. Ja sen verran vielä että meni sitä nyt mihin tahansa niin ihan Suomesta oon yleensä nostanut sen 200€ lompsaan jos joku menee vituiksi matkan varrella tai ennen hotelliin pääsyä.

edit2. No ei nyt ihan missä vaan mutta euroopassa vaikka ei ois euro-maa :shy:
Vähemmän tullut vanhan mantereen ulkopuolella matkailtua kun tuntuu näkemistä riittävän täälläkin enkä toisaalta tykkää istua koneessa yhtään pidempään kuin pakko.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Kerropa vaikka miten/mistä nostetaan kuluitta niinkin eksoottisesta paikasta kuin espanjan aurinkorannikolta? Itse en ainakaan ole onnistunut löytämään sellaista pankkia jonka automaatista tuo onnistuisi (2€/nosto)...
Kuinka pitkään olet/olit reissussa ? Euroopan kohteissa itsellä on 2-3vkon reissussa n. pari sataa käteistä, siitäkin osa tulee aina Suomeen takaisin.. muuten maksan kaikki kortilla. Paljon helpompaa ja turvallisempaa.. jotain.pikkukahviloita tulee vastaan missä kortit ei käy.

Espanja foorumeita kun lukee suomalaisilla on ihme hinku maksaa käteisellä ja kantaa sitä satoja euroja mukana.. sitten itketään kun jotain käy.

Jossain Thaimaassa jne onkin asia erikseen.. vaikka ei sielläkään käteistä ihan joka paikassa tarvita.
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Kerropa vaikka miten/mistä nostetaan kuluitta niinkin eksoottisesta paikasta kuin espanjan aurinkorannikolta? Itse en ainakaan ole onnistunut löytämään sellaista pankkia jonka automaatista tuo onnistuisi (2€/nosto)...
Eipä ole kauheasti kokemusta, sillä vain kaksi kertaa olen aurinkorannoilla käynyt, ensimmäisen ja viimeisen. Se oli viikon reissu ja luonnollisesti euroja kotosuomesta mukana. Kortilla kuitenkin makselin pääsääntöisesti.
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Kuinka pitkään olet/olit reissussa ? Euroopan kohteissa itsellä on 2-3vkon reissussa n. pari sataa käteistä, siitäkin osa tulee aina Suomeen takaisin.. muuten maksan kaikki kortilla. Paljon helpompaa ja turvallisempaa.. jotain.pikkukahviloita tulee vastaan missä kortit ei käy.

Espanja foorumeita kun lukee suomalaisilla on ihme hinku maksaa käteisellä ja kantaa sitä satoja euroja mukana.. sitten itketään kun jotain käy.

Jossain Thaimaassa jne onkin asia erikseen.. vaikka ei sielläkään käteistä ihan joka paikassa tarvita.
Häh?! Kortti jonka antaa jollekin ravintolassa, sitten ne sanoo hetki ei toimi menen tuonne takahuoneseen kortin kanssa klassinen asia että ei suostuta siihen.

Käteistä muka ongelma? En tiedä missä hostelleissa nukut, mutta hotelleissa on aina joku kassakaappi. Tietysti ei kanna kaikkia käteistä mukana. Otat mukaan illalle vain mitä tarvitset esim. 250 euroa koska ei halua joutua tilanteseen että ei ole rahaa kesken iltaa.

HUOM! En väitä tuhlaan joka ilta 250 euroa, mutta esim jos tuhlaisin 50-100 euroa ja on vara rahaa mukana. Toiseksi monet asiat voit ostaa joskus Internetin kautta etukäteen riippuen maasta, mutta ehkä ei niin Aasiassa.

Voihan se olla tietysti maastakin kiinni. Tiedän että USA on tyyliin että otan mukaani Mastercard, mutta Eurooppa ja Aasia käteistä kiitos. Maksukortti voi myös olla mukana, mutta se on aina riski.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Häh?! Kortti jonk antaa jollekin ravintolassa, sitten ne sanoo hetki ei toimi menen tuonne takahuoneseen kortin kanssa klassinen asia että ei suostuta siihen.

Käteistä muka ongelma? En tiedä missä hostelleissa nukut mutta hotelleissa on aina joku kassakaappi. Tietysti ei kanna kaikkia käteistä mukana.

Voihan se olla tietysi maastakin kiinni. Tiedän että USA on tyyliin että otan mukaani Mastercard, mutta Eurooppa ja Aasia käteistä kiitos. Maksukortti voi myös olla mukana, mutta se on aina riski.
Isompi riski se käteinen on. Kortti saattaa olla Euroopassa (ml. Suomi) riski pankkiautomaateilla ja itsepalvelu bensiksillä. Ravintoloissa olen aina maksanut kortilla eikä kertaakaan korttia ole mihinkään viety, 99% paikoista ravintoloilla on kannettava maksupääte kuten Suomessa.. 1% paikoista (lähinnä kahvilat) maksupääte on tiskillä ja käyn siellä maksamassa. Helppoa ja turvallista.

Saksa on korttien kehitysmaa.. siellä pitää olla rahaa mukana vähän enemmän.. sielläkin tosin tilanne on parantunut.

En yövy hostelleissa.. noin puolet reissusta hotelleissa ja toinen puoli Airbnb asunnoissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 221
Kerropa vaikka miten/mistä nostetaan kuluitta niinkin eksoottisesta paikasta kuin espanjan aurinkorannikolta? Itse en ainakaan ole onnistunut löytämään sellaista pankkia jonka automaatista tuo onnistuisi (2€/nosto)...
Käytännössä mistä tahansa automaatista.

Käytössä OP:n VISA debit ja Revolut. Ei mitään kuluja mennyt moneen vuoteen Espanjassa asuessa. Kohta 14 vuotta vinguttanut OP:n visaa ulkomailla asuessa, eikä ole senttiäkään mennyt euromaissa kuluja. Nykyisen enemmän Revolutia tulee käytettyä, mutta siinäkään ole kuluja (ja kätevämpi kun uuden saa käteen 24-48 tunnin kuluessa, jos särkee/hävittää/varastetaan).

Ilmaisia automaatteja esim: BNP (Paribas), HSBC, CA, Santander, Caixa, Sabadell, SG, BOV, ING, Credit Mutuel, Raiffeisen, Deutche Bank, Credit Lyon...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
61
Ja onhan se nyt ainakin selvää, että eurojen nosto toisessa EU-maassa suomalaisen pankin debitillä on ihan eri hintaista kuin vaikka niiden bahtien nosto Thaimaassa suomalaisella creditillä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 774
Eipä euromaissa oikein tarvetta käteiselle ole. Kortti kelpaa melkein missä vaan. Joku satku kotoa mukaan ja tarvittaessa sit nostaa lisää.
 
Liittynyt
28.04.2019
Viestejä
55
Eipä euromaissa oikein tarvetta käteiselle ole. Kortti kelpaa melkein missä vaan. Joku satku kotoa mukaan ja tarvittaessa sit nostaa lisää.
Saksa nyt ainakin on klassinen takapajula korttimaksamisen suhteen. Ainakin pari vuotta sitten tilanne vielä oli tämä, en tiedä onko mitään edistystä tapahtunut. Liittynee ainakin osittain "käteiskapina"-lankaan.

Ja sitten tietenkin välimeren veronkiertovaltiot, mutta siellä se korttikone yleensä sentään löytyy takahuoneesta jos tarpeeksi kauan tivaa.
 
Liittynyt
06.04.2017
Viestejä
66
Tammikuun lopulla Itävaltaan menossa laskettelemaan pariksi päiväksi. Salzburg lyöty lukkoon basecampin osalta. Laskettelumesta on vielä kysymysmerkki. Saalbach on tällä hetkellä ykkösenä, mutta suosituksia otetaan mielellään vastaan kohtuullisen ajomatkan päässä (vuokraan auton).
 
JHMK

-
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
712
Onko Indonesiassa seksiturismia juurikaan?

Vaikka Thaimaa muuten onkin aivan ihana maa, itseä ainakin ärsyttää avoin seksiturismi mikä siellä rehottaa. Tytöt tarjoaa itseään hanakasti baareissa, ja länsimaiset 60v ukot kävelemässä käsi kädessä 18v thaityttöjen kanssa ei ole mikään nätti näky.
Laskin nyt sitten viimein 1+1 että kun Indonesiahan on muslimimaa, niin siellä ei varmaan ole yhtä avointa seksikauppaa?

Olenko oikeassa? Saako esim balin yössä olla rauhassa oluella ilman että tullaan tyrkyttämään?
 
Liittynyt
04.02.2017
Viestejä
243
Maaliskuun puolessa välissä olisi tarkoitus lähteä talviloma matkalle, mutta paikkaa ei ole vielä päätetty, kunhan vaan lämpimään pääsee. Vaikka matkakohdekkin on vielä päättämättä, niin kysymys ei liity tällä erää siihen, vaan kysynkin, että kannattaako matka ostaa nyt vai kannattaako mielummin kytätä äkkilähtöjä lähempänä matka ajankohtaa? Jälkimmäisellä vaihtoehdolla saa jo ehkä tarkempaa sääennustettakin ja voi valita matkakohteen myös sen mukaan.
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 251
Onko Indonesiassa seksiturismia juurikaan?

Vaikka Thaimaa muuten onkin aivan ihana maa, itseä ainakin ärsyttää avoin seksiturismi mikä siellä rehottaa. Tytöt tarjoaa itseään hanakasti baareissa, ja länsimaiset 60v ukot kävelemässä käsi kädessä 18v thaityttöjen kanssa ei ole mikään nätti näky.
Laskin nyt sitten viimein 1+1 että kun Indonesiahan on muslimimaa, niin siellä ei varmaan ole yhtä avointa seksikauppaa?

Olenko oikeassa? Saako esim balin yössä olla rauhassa oluella ilman että tullaan tyrkyttämään?
Indonesia koostuu valtavasta määrästä saaria ja saarilla elää hyvinkin erilaisia uskontokuntia vaikka tasavallan pääuskonto onkin Islami. Suurinosa Balin väestöstä harjoittaa balilaista hindulaisuutta ja muslimien osuus taitaa olla ihan muutamia prosentteja. Muslimikulttuuri ei näy ainakaan Balin katukuvassa.

Itse olen käynyt tuolla muutaman kerran ja pyrkinyt välttämään niitä pahimpia bilerantoja, joten en suoraan osaa sanoa miten avoimesti seksiturismia näkyy näissä paikoissa. Canggussa ja Ubudissa on ainakin saanut olla ihan rauhassa. Kulttuuri on noin yleensäkin hyvin siveellinen, mutta varmasti nuorten turistien suosimissa Seminyakissa ja Kutassa pääsee näkemään huoria, örveltämistä ja huumeita.

Bali on kohteena hyvin monipuolinen ja sieltä löytyy tekemistä kaikille ihmistyypeille. Ubudissa voi ottaa rennosti omassa yksityisessä villassa, Canggu on surffareiden mekka, ympäri saarta löytyy hyviä snorklaus/sukelluspaikkoja, voi käydä kiipeämässä tulivuorelle tai sitten vetästä bileloma tuolla aikaisemmin mainitulla Kuta Beachilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 225
Laskin nyt sitten viimein 1+1 että kun Indonesiahan on muslimimaa, niin siellä ei varmaan ole yhtä avointa seksikauppaa?

Olenko oikeassa? Saako esim balin yössä olla rauhassa oluella ilman että tullaan tyrkyttämään?
On siellä erityisesti Balilla, islam ei vaikuta Balilla kovin olennaiselta. Yksi syy yllämainittu että Bali on hindu-saari, mutta toisaalta se hieman antaa vapaat kädet sellaiseen hedonismiin mitä ei muilla saarilla katsottaisi hyvällä. En usko, että ne maksulliset on hinduja mitenkään isolta osin.

Toisaalta onko se oikeasti jotenkin rankkaa jos maksullinen nainen tulee hieman juttelemaan? Aika tekemällä tehty ongelma.
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Onko Indonesiassa seksiturismia juurikaan?

Vaikka Thaimaa muuten onkin aivan ihana maa, itseä ainakin ärsyttää avoin seksiturismi mikä siellä rehottaa. Tytöt tarjoaa itseään hanakasti baareissa, ja länsimaiset 60v ukot kävelemässä käsi kädessä 18v thaityttöjen kanssa ei ole mikään nätti näky.
Laskin nyt sitten viimein 1+1 että kun Indonesiahan on muslimimaa, niin siellä ei varmaan ole yhtä avointa seksikauppaa?

Olenko oikeassa? Saako esim balin yössä olla rauhassa oluella ilman että tullaan tyrkyttämään?
No onpas jätkä toisenlainen kuin minä kuin päivä ja yö:D.

Ei nyt Thaimaassa vain ole seksiturismia:rolleyes:. Työtoverillani on vaimo Thaimaasta. Ystävälläni on vaimo Filipiiniltä.

Suomen presidentti hänellä on 29 vuotta nuorempi vaimo ja sitä arvostan:tup:.

Tätä kirjottaessa myönnetään yksi asia. En ole ikinä käynyt missään Aasian maassa että en nyt voi ihan omasta kannasta sanoa täsmälleen kuinka paljon "pidän" jostain Aasian maasta mutta hyvin voin kuvitella katsomalla youtube videoita ja kuulemmalla tosi tarinoita.

Prostituutiota on Suomessakin jonkun verran.

Haha kun kävin Kiev Ukrainassa sain tietää että jokaisen hoteliissa keskustan lähellä on striptease ja prostituutiota. No olinpa utelias niin tarkistin ja kyllä näin oli jokaisessa hotellissa jonka jaksoin tarkistaa siellä.

Prostituutio ei ole ikinä häirinnyt minua. Jos ei kiinnosta niin sanoo ei.

Minä olen menossa eka kerran Aasian näillä näkymin Helmikuussa 2020 ja Thaimaa.

Jos nyt neutraalisti puhutaan niin Thaimaassa on infrastrukturia julmetun paljon enemmän kuin joku esim. Kambodja.

Tietysti Thaimaa infrastrukturia ei voi verrata oikein maihin kuten Japani tai Etelä Korea ja sinne tasolle ei toki mennä.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 336
Viestejä
4 157 587
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom