Salaliittoteoriat (Litteä maa, Reptiliaanit, NWO, Illuminati, HAARP ja muut)

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Lättäreistä puheen ollen, jos lähestyy hommaa avoimin mielin ja osallistuu esitykseen täysin rinnoin uskomalla kritiikittömästi esitetyt todisteet niin siitä huolimatta yksi pikku kysymys alkaa kaivella jossain takaraivossa: miksi helvetissä moista vaivaa täytyisi nähdä ihan vain että saataisiin ihmiset uskomaan maan pallouteen, jos se kerran on litteä? Mitä vikaa sinänsä siinä olisi, se olisi vaan erilainen reunaehto (heh) maailmassa toimimiselle? Hirveästi aikaa, vaivaa, mammonaa ja kaikkea muuta, jolla olisi jo saanut hankittua maailman herruuden muillakin tavoilla (vaikka ostamalla), palaa aivan hukkaan. Ihan vain koska salaliitto, vai? Mun mielestä Occamin partaveitsi nyt sanoisi että tuskinpa. Muita hiukankaan järkeviä vaihtoehtoja taitaa olla aika vähän, niistä hyvin laveasti ajatellen alienit ehkä uskottavin. Jos rinnakkain asetetaan vaikka maailman herruus, alienit ja kolmanneksi vaihtoehdoksi että Maa ehkä sitten saattaisikin olla ihan vaan pallero eikä mitään satojen vuosien, satojen tuhansien ihmisien ja triljoonien valuuttayksiköiden hintaista maailman laajuista salaliittoa olisikaan olemassa niin mikähän näistä olisi se yksinkertaisin vaihtoehto? Mun euron panos pallerolle. Ja joku olisi takuulla kännipäissään tai muuten vaan vittuuntuessaan siitä salaliittoporukasta jo möläyttänyt jotakin.

Jos Illuminati tai joku asiasta kiinnostunut taho haluaa taas palkata mut tällä lausunnolla muutaman miltsin kuukausipalkalla niin kyllä, olen käytettävissä. Rahat sitten samalle sveitsiläiselle tilille kuin ennenkin, puolet kultana, jalokivinä ja sensemmosena, kuten1830-luvullakin. Ehtona että ei tarvitse työskennellä saksalaisten tai venäläisten konsulttien kanssa, ne ovat kyllä tehokkaita mutta siitä tulee joka kerta hirveä kymmenien vuosien sotku ja niillä hiipii aina pissi päähän.
Eikös siellä ollut se juutalaisten valvoma jäävalli, jonka takana on uusia mantereita ja loputtomasti timantteja tjsp. ja sinne ei voi muita päästää kun menee markkinoiden hallinta. Tai jotain tai jotain.

Ei toi mitään auta. Jokaisen flattarin pitää omin silmin nähdä. Ja kun sen näkee, tulee tästä flättarista automaattisesti valtion kätyri ja se on lahjottu tai sitä kiristetään että yrittää vakuuttaa muut flättärit että maa onkin kaareva.
Joskus jossain tai jossain oli juttu salkkarista, joka oli lopulta päästetty tutustumaan johonkin näihin kohteisiin ja keskustelemaan suoraan itse henkilöiden kanssa, jotka näistä väitetyistä salaliitoista olivat vastuussa tai jotka ainakin olisivat niistä tienneet. Mielihän siinä vähitellen muuttui ja samalla hän sai muiden salkkareiden vihat niskaansa kun oli "myynyt periaatteensa". Ei hulluja voi voittaa järjellä.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Niin sanottujen uutisten(nämä ohjelmat on jo oikeuslaitos määrännyt olemaan käyttämättä määritelmää uutiset) hahmo foxilla antaa palaa.

Tucker Carlson Just Went On A Conspiracy Theory-Filled Rant Against The 'Creepy' Metric System
Onhan se metrijärjestelmä täysin perseestä, jos vertaa mitä meillä oli ennenvanhaan, kuten peninkulmat esimerkiksi. Metreissä ei ole mitään sielua takana, ne on systemaattisesti ja mielivaltaisesti luotuja, eikä niihin kuulu mitään perinteitä.

Vanhoissa järjestelmissä esimerkiksi numero 12:a käytettiin enemmän, ja 10-järjestelmä/desimaalijärjestelmä teki matematiikasta paljo paskempaa, koska numero 12:ssa on esimerkiksi enemmän jakajia, ja se on ns. "superior highly composite number".

Sumerilaisillakin oli paljo parempia järjestelmiä mitä nykyään, mutta nykyajan ihmisillä ei vaan enää riitä älykkyysosamäärä, joten pitää olla lapsellisempia järjestelmiä, kuten numero 10 ja metri, jossa kaikki on tehty hyvin yksinkertaiseksi, mutta siinä on sitten samalla menetetty paljon. Matemaatikotkin on sanonut että 12-pohjainen numerojärjestelmä olisi parempi.

Tuskin mikään sattuma että maailman ainoa supervalta, ja maailman paras maa, USA, ei ole ottanut metrijärjestelmää käyttöön.
 
Liittynyt
14.03.2019
Viestejä
879

En tiä oliko toi trollausta, mut sanon kuitenki. USA:n imperial system on nykyisin sidottu metrijärjestelmään.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Älkää nyt hyvänen aika unohtako mittayksiköiden sieluja! Sielullisen mittayksikön hylkääjähän on vastuussa sitten tuon sielun menettämisestä henkilökohtaisella tasolla! :tdown:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002
Onhan se metrijärjestelmä täysin perseestä, jos vertaa mitä meillä oli ennenvanhaan, kuten peninkulmat esimerkiksi. Metreissä ei ole mitään sielua takana, ne on systemaattisesti ja mielivaltaisesti luotuja, eikä niihin kuulu mitään perinteitä.

Vanhoissa järjestelmissä esimerkiksi numero 12:a käytettiin enemmän, ja 10-järjestelmä/desimaalijärjestelmä teki matematiikasta paljo paskempaa, koska numero 12:ssa on esimerkiksi enemmän jakajia, ja se on ns. "superior highly composite number".

Sumerilaisillakin oli paljo parempia järjestelmiä mitä nykyään, mutta nykyajan ihmisillä ei vaan enää riitä älykkyysosamäärä, joten pitää olla lapsellisempia järjestelmiä, kuten numero 10 ja metri, jossa kaikki on tehty hyvin yksinkertaiseksi, mutta siinä on sitten samalla menetetty paljon. Matemaatikotkin on sanonut että 12-pohjainen numerojärjestelmä olisi parempi.

Tuskin mikään sattuma että maailman ainoa supervalta, ja maailman paras maa, USA, ei ole ottanut metrijärjestelmää käyttöön.
Jos kerran arvostat niin kovasti matematiikkaa ja vähemmän selkeä numerointi on siinä pop niin osaatko imperial yksiköillä vaikka heittää nopean arvion kuinka pitkä matka on jalkojesi alta maapallon keskipisteeseen? Tarvitseeko sinun käydä muuntamassa luvut ensin jonkun apuvälineen kanssa vai miten käy?
 
En oikein tajua mitä tarkoitat. Miksi pitäisi alkaa arvioimaan kun aika tarkan luvun saa googlaamalla earth radius miles? Se että onko imperial unitit selkeää vai ei on varmaan tottumuskysymys. Amerikkalaiselle imperial unitit on selkeää ja metrit on siansaksaa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
En oikein tajua mitä tarkoitat. Miksi pitäisi alkaa arvioimaan kun aika tarkan luvun saa googlaamalla earth radius miles? Tuskin metrijärjestelmä on sen selkeämpi, vaan se voi olla enemmän tottumuskysymys. Amerikkalaiselle imperial unitit toimii ihan hyvin ja metrit on siansaksaa.
Mikä siinä matematiikassa sitten siellä päin on niin erikoista, että kymmenellä kertominen muuttuu siansaksaksi? Eikö ne tajua, että se on pelkkää pilkun siirtämistä tai nollaa perään, toisin kuin imperiaalisilla yksiköillä?
Mun on suoraan sanoen hyvin vaikea heitellä hatusta vastauksia sellaisiin kysymyksiin, että montako jaardia on 35009 tuumaa tai montako tuumaa ja jalkaa on 57,69 jaardia. Sen sijaan metreissä ei tuota mitään ongelmia muuntaa.

Luulenpa, että joudut vähän lähteitä latomaan sellaisen väitteen tueksi, että joku 12-pohjainen mittajärjestelmä kymmenpohjaisessa lukujärjestelmässä olisi jotenkin helpompaa "kun siihen tottuu". Monella on vaikeusksia jopa nopeasti summata erilaisia aikamääriä vaikka 24/60/60 järjestelmän pitäisi olla hyvin tuttu.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Foorumilla on varsin tarkoin varjeltu assosiatiivisuuteen ja imagoon pohjautuva luokittelu siitä mikä on "salaliitto". Siten se tuskin hyväksyisi tätä uutisointia minkään muun sateenvarjo-otiskon alle. Siis ainakaan semmoisen otsikon alle, joka saisi ihmiset vahingossa ehkä jopa pohtimaan, olisiko tässä vyyhdissä kyse jostain muuta kuin jostain, joka voitaisiin lyödä samaan kategoriaan liskohmisten ja lättänän maan kanssa. Otsikko ohjaa vastaanottajaa suhtautumaan uutiseen sen mukaiseksi ja koska foorumin ohjeistuksen mukaisesti täysin maalliseen valtaan ja rahaankin perustuva syy-seuraussuhteiden pohdinta on nykyisin "salaliittoteoria", tämän leikin sääntöjen mukaan siis mennään.

Mutta asiaan. Eli ilmeisesti Hollywoodin ja globaalin eliitin lastenraiskailurinkiä Internet-julkisesti pohdiskellut Isaac Kappy "pakotti itsensä sillalta" melkein kuukausi sitten. Uutisointien sävy ja sanavalinnat kuolemasta ovat ehkä mahdollisesti jonkun foliohattuilijan mielestä suhteettomia.

Oletetaan, että Kappy oli Ö-luokan näyttelijä-neverwasbeen tai/ja sairas ihminen. En itse näe syytä potkia miehen ruumista kummassakaan tapauksessa. Jos miehellä eivät olleet kaikki alkuperäiset amerikkalaiset kanootissaan, luulisi näin niin kuin maalaisjärjellä sen käyneen ilmi ihan silkoista kerrotuista tarinoista - jos ne todella olivat niin järjettömiä. Merkillistä olla niin tarkka jostain, jonka vaikutusvalta, merkitys ja sanoma pitäisi olla varsin mitätön.

Oli kuinka oli, onneksi kaikki epäilys pyritään hälventämään muistuttamalla, että hän kuulemma kuristi Paris Jacksonia ja totesi olevansa Juudas Iskariotin reinkarnaatio. Pistää vain toki vähän foliohattua kutkuttamaan, että miksi ketään varsinaisesti pitäisi muistuttaa siitä. Jos minä olen kuunnellut skitsofreniaa sairastavan henkilön juttuja, joka ei ollut juuri saanut tarvittavaa hoitoa, ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että henkilö ei puhu todellisuudesta. Siitä huolimatta, että häntä ei ole niinkään "värikoodattu" hulluksi, hän ei puhu tai näytä omituiselta eikä kukaan ole vieressä muistuttamassa säännöllisesti, että hei, tämän kaverin todellisuudentaju on muuten ahvanassa, joten et voi luottaa mihinkään mitä hän sanoo. Se tulee ilmi kerrottujen asioiden sisällöstä.

Mutta tätä kaikkeahan voi vapaasti halutessaan pohtia ketjussa, koska aihe lukeutuu salaliittokategoriaan ja on siten täysin harmiton.

https://pagesix.com/2019/05/15/thor-actor-isaac-kappy-dead-at-42-after-jumping-off-bridge/
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Mikä siinä matematiikassa sitten siellä päin on niin erikoista, että kymmenellä kertominen muuttuu siansaksaksi? Eikö ne tajua, että se on pelkkää pilkun siirtämistä tai nollaa perään, toisin kuin imperiaalisilla yksiköillä?
Mun on suoraan sanoen hyvin vaikea heitellä hatusta vastauksia sellaisiin kysymyksiin, että montako jaardia on 35009 tuumaa tai montako tuumaa ja jalkaa on 57,69 jaardia. Sen sijaan metreissä ei tuota mitään ongelmia muuntaa.

Luulenpa, että joudut vähän lähteitä latomaan sellaisen väitteen tueksi, että joku 12-pohjainen mittajärjestelmä kymmenpohjaisessa lukujärjestelmässä olisi jotenkin helpompaa "kun siihen tottuu". Monella on vaikeusksia jopa nopeasti summata erilaisia aikamääriä vaikka 24/60/60 järjestelmän pitäisi olla hyvin tuttu.
Kuulostaa ihan järkevältä tuo sun pointti että on vaikea sanoa kuinka monta jaardia on 35009 tuumaa. Mutta ongelma on varmaan että me vaihdettiin kymmenpohjaiseen lukujärjestelmään, kun jättiläiset jotka eli Atlantiksessa kuoli pois, jolloin ihmisillä ei enää ollu 12 sormea [1] [2]. Siksi meillä on nyt vähä sekaisin näitä järjestelmiä, että Amerikkalaisilla on vieläkin osittain 12-pohjainen mittajärjestelmä, mutta samalla meillä on kymmenpohjainen lukujärjestelmä ja osittain 12-pohjainen ajanmittaus.

[1] Bible Gateway passage: 2 Samuelin 21:20 - Raamattu 1933/38
[2] Giants & Humans With Six Fingers & Six Toes
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
En oikein tajua mitä tarkoitat. Miksi pitäisi alkaa arvioimaan kun aika tarkan luvun saa googlaamalla earth radius miles? Se että onko imperial unitit selkeää vai ei on varmaan tottumuskysymys. Amerikkalaiselle imperial unitit on selkeää ja metrit on siansaksaa.
Edellä olikin ihan hyväksi sarkasmiksi tulkittavaa settiä, joten vähän pitää goodwilliä olla tässä hommassa. Tavallaan siis ymmärrän, ja kyllähän se ihan mielen pitää reippaana kun jotain tuuman murto-osia laskee. Niitähän on lopulta helppo laskea vrt. metrijärjestelmään desimaaleina, jos halutaan tarkka arvo päässä laskien. Paha vaan kun ovat nimellisarvoja yleensä, joten siinä meni sekin.

No, asiaan. Kyllähän sitä melkoinen moukka pitää olla, jos metriset yleisimmät yksiköt ovat siansaksaa. Minä osaan helposti hahmottaa, mitä on amerikkalaisittain yard, foot, pound, gallon, mile, acre ja niin edelleen. Kuuluu yleissivistykseen, vaikka noiden historiallisten yksiköiden käyttäjiä on optimistisestikin arvioiden kymmenesosa metristen yksiköiden käyttäjien määrästä.

Jos joku aikuinen punaniska ei tajua edes vitun metriä, on hänellä määritelmänomaisesti syvä kehitysvamma, tai oikeastaan jotain pahempaa. Käsitän kyllä jos joku hädin tuskin lukutaitoinen banjonsoittaja ei osaa, mutta helvetin pahalta tuntuu kun virheetöntä (okei, perustason) amerikanenglantia kirjoittava tyyppi ensin laskee sujuvasti päässään 3/8 + 1/2 + 5/16 + 7/64 ja miettii kymmenisen sekuntia, montako jalkaa on neljä metriä - saadakseen vastauksen yhden merkitsevän tarkkuudella. Tietäneekö edes, missä maanosassa on Pariisi tai Oslo. Täällä sentään kai peruskoulun suorittaneet enimmäkseen tietävät, että päivämäärätkin voidaan ilmoittaa muussakin muodossa kuin DDMMYY tai DDMMYYYY, ja kenties jopa ymmärtävät syntaksin. Jossain muualla taas käsittämättömästi ainoa mahdollisuus on MMDDYY, MMDDYYYY tai ehkä just ja just YYMMDD. Toinen vaihtoehto voi olla täysin uusi juttu keski-ikäiselle työssäkäyvälle ihmiselle. Miten moinen ei ole unohtanut hengittää siihen ikään mennessä? Anteeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 005
Olen luullut että osaan laskea, edes kohtuullisesti. Ilmeisesti en.

@sono-thermism voisi laittaa ihan oikeita esimerkkejä miten 12-laskut taipuu niiiiiin paljon helpommin, kuin 10-järjestelmä.

Ja ei, mä en ala lukemaan mitään satasivuista artikkelia asiasta. Eli mieluusti ihan tähän io-techiin kun heität esimerkkejä, niin voidaan niitä sitten laskutikulla opetella.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Parikymmentä vuotta internetin keskusteluja seuranneen haluaisin kysyä teiltä jotain.
Riittää että itse mietitte asiaa, ei tarvitse vastata.

Oletteko huomanneet että sen jälkeen kun internettiin alkoi tulla spekulointia vallanpitäjien piilotetuista motiiveista, nettisivuja salamurhista, fake flag hyökkäyksistä ja muuta keskustelua joissa epäillään yhtä ja toista, että täysin kahelit jutut lisääntyi kuten flat earth ja reptiliaani salaliittoteoriat?

Tahallista pulushakkia?
Täällä on tarkoitus keskustella joten paras varautua vastauksiin ja myös osallistua sen lisäksi, että heittelee "koepalloja".

Kysymyksen asettelusi on jo itsessään kompleksinen. Laitat sekopäisiä ja teoriassa järkevän kuuloisia kahteen ryhmään mutta jako ei vastaa järkeenkäypää jakoa. Esimerkiksi false flagit ovat ihan perus reptiliaanijengien juttuja. Ja syy lienee kyllä ihan vaan se, että näiden sivustojen myötä hullut ovat löytäneet toisensa ja saavat vertaistukea samalla itseään isommalta ryhmältä vaikuttaen.
 
tle88

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 117
Itse asiassa... juuri eilen ajattelin täsmälleen tuota samaa. Televisiosarjoissa salaliittoteoreetikot leimataan juurikin aina ylipainoisiksi syrjäytyneiksi äitinsä kellarissa asuviksi hihhuleiksi, ja tämä on mielestäni lisääntynyt jo niin paljon, että sen ihan huomaa. Samoin natsi teemaa esiintyy tavoilla, joilla voi päätellä sen jatkuvaa käsittelyä käskytetyn ylhäältä alaspäin. Ettei asia vain pääse jotenkin unohtumaan. Tuo jatkuva natsien esillä pitäminen on alkanut vaikuttamaan jo vähän koomiselta.

Onhan se niin, että hyvät ja aiheelliset kysymykset esim. rahasta ja taloudesta voidaan helposti peittää sillä, että samaan syssyyn nidotaan ja leivotaan mukaan ufoja, alue 52:ta, Roswell, kuunatsit etc. Näin ne aiheelliset ja ihan asialliset taloudelliset kysymykset voidaan ohittaa ad hominem periaatteella. Tuon sitten huomaa jos huomaa, ja keskimääräistä tyhmemmät ihmisethän eivät sitä tee. He eivät edes huomaa sitä, kun heihin yritetään jatkuvasti ja vaivihkaa vaikuttaa. Toiset taas tuollaisen vaikuttamisen yrittämiset huomaavat hyvinkin selvästi, ja se heitä sitten kavahduttaa ja joitakin jopa ärsyttää.

Maailmassa on esim. ilmiselvästi taloudellisesti hyvin voimakkaita tahoja, jotka ajavat eteenpäin globalisaatiota ja täysin rajatonta maailmaa.

Osa noista tausta toimijoista aivan kylmästi tavoittelee monikansallisten yritysten pääsyä ja oikeutta kaikkiin planeetan resursseihin ilman kansallisvaltioiden häiritsevää, estävää ja tavallaan hillitsevää paikallista lainsäädäntöä. Liittolaisikseen ne ovat hyvin viekkaasti onnistuneet höynäyttämään ns. hyviksi itsensä tuntevia ihmisiä, jotka näkevät rajattoman maailman hyvin ruusunpunaisten silmälasien lävitse. Käsitykseni mukaan he ajattelevat kaikkien resurssien "tasaamisen" olevan jollain lailla oikeudenmukaista. - Pahat ihmiset vievät hyviä ja tunteellisia ihmisiä kuin litran mittaa tässä maailmassa.

Koska kansallisvaltioiden paikallinen ja omien kansalaisten käsissä oleva lainsäädäntö on ainoa asia, mikä voi estää yritysten suorittamaa aivan täydellistä perseilyä ja riistoa taloudellisesti vallatuilla alueilla, juuri kansallisvaltioiden puolustajia leimataan nyt medioissa jatkuvasti takapajuisiksi impivaaralaisiksi, sotia aiheuttaviksi kansallismielisiksi, ja jopa ihmisiä halkoina poltteleviksi natseiksi. Kyllähän sen huomaa, jos itse sattuu olemaan omaa maataan varjeleva kansallismielinen. Osa tästä kaikkein yksinkertaisemmasta väestöstä on säikytelty näkemään natseja jo ihan kaikkialla. Kyllähän tämä on ihan suunnitelmallisen aivopesun tulosta. Aivopesun, jonka tavoitteena on heikentää ja hävittää kansallismielisyys kokonaan pois.

Onneksi tuo ei tule onnistumaan.

On kuitenkin niin, että ihmiset nuo kömpelöt vaikuttamisyritykset kyllä lopulta ennenpitkää huomaavat, ja yleensä noilla kavalilla pyrkimyksillä on sen jälkeen täysin päinvastainen vaikutus. Kansallismielisyys vain lisääntyy ja lisääntyy, kun sitä yritetään "koulimalla" ja suoranaisia valheita syöttämällä ihmisistä poistaa. Koska vaikuttamisen keinoina todellakin käytetään ihan suoraa valehtelemista ja asioiden jatkuvaa hienovaraista vääristelyä, asioiden oikean laidan selviäminen yleensä saa ihmiset punnitsemaan uudelleen aivan kaikkea heille sanottua ja väitettyä. Näin vaikuttamisyritys yleensä kääntyykin sitten täysin päälaelleen. Onneksi näin.

T -.-
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Sekin varmaan vaikuttaa, että netin salaliittoteoreetikot harvoin jaksavat mitään kovin maanläheisiä juttuja spekuloida. Onhan se vähän eri fantasia, että USA:n hallinto romautti tahallaan WTC:n kauko-ohjattavilla lentokoneilla, joiden väitetyt matkustajat ovat lähetetty kuolemanleirille kuin spekuloida, että Helsingin huumepoliisin johtaja saattaa olla korruptoitunut kelmi.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Parikymmentä vuotta internetin keskusteluja seuranneen haluaisin kysyä teiltä jotain.
Riittää että itse mietitte asiaa, ei tarvitse vastata.

Oletteko huomanneet että sen jälkeen kun internettiin alkoi tulla spekulointia vallanpitäjien piilotetuista motiiveista, nettisivuja salamurhista, fake flag hyökkäyksistä ja muuta keskustelua joissa epäillään yhtä ja toista, että täysin kahelit jutut lisääntyi kuten flat earth ja reptiliaani salaliittoteoriat?

Tahallista pulushakkia?
Tämän ketjun otsikkohan tuon jo tämän havainnollistaa. Ja niin tuossa jo aiemmin tuumailinkin. Lättämaahan ja reptiliaaneihin uskovia koko maailmassa on todellisuudessa täysin mitätön määrä. Veikkaan, että ne alkoivat alun perin joko vitseinä tai tahallisina yrityksinä hämärryttää, tarkoituksellisina psyopeina. Kyse on sanojen ja käsitteiden aseellistamisesta tai lataamisesta. Näin saadaan nopeita assosiaatioita, joilla vedota ihmisten imagokeskeisyyteen ja yrittää jonkinlaista julkista häpeyttämistä.

Jo sana "salaliitto" ja "salaliittoteoria" ovat sellaisia. Niiden tarkoitus on yrittää mitätöidä kokonainen diskurssi ja sen tehoa voidaan retoriikassa yrittää korostaa puhumalla tunnetuista "salaliitoista", jotka ovat jo valmiiksi absurdeja tai tyhjentävästi kumottu. Tämä toimii yleisellä tasolla, ohjaamalla väestöä jostain aiheista pois päin. Jos joku taas on yksilönä silti sinnikäs asian suhteen, häntä voidaan yrittää kaasuvalottaa. Ei siis ihme, että jos jotkut ottavat jonkun asian "ristiretkekseen", he joko vaikuttavat kajahtaneilta tai oikeasti jopa ennen pitkää saattavat menettääkin terveytensä.

Otsikossa kaksi ensimmäistä ei kuulu joukkoon muiden kanssa ollenkaan. Ensimmäinen on salamannopeasti todistettavissa vääräksi. Maa on pyöreä. Liskoihmisiä ei ole todistettu ollenkaan eikä ole todennäköistä, että sellaisia on olemassa. Nyrkkisääntönä on, että jos jokin ei vaadi mitään olemassa olematonta toimiakseen, kritiikki ja kumoaminen tulee lähteä syy-seuraussuhteiden purkamisesta. Jos tähän ei pysty, vaan huutaa foliohattua, Vriliä ja kiekkomaata, niin mitä se kertoo aiheesta ja huutajasta? Mielestäni enemmän ja vähemmän suotuisasti kuin "salaliittoteoreetikon" kyvystä logiikkaan.

Tuo spektri aiheista, joita heitellään vaivihkaa samaan kategoriaan, sen kuin laajenee. Esimerkki: "Väität siis, että miljardööri X, joka on aiemmin todistetusti paskonut kokonaisia valtioita valuutakeinotteluilta, rahoittaa mielestäsi eri ryhmiä, jotka epävakauttavat valtioita. Foliot päähän ja ota lääkkeesi. Liskoihmiset tulevat ja maa on varmaan mielestäsi lättänä". Jossain vaiheessa maallisen vallan pisteiden yhdistelystä alettiin pyrkiä samaan sama kuin jostain, sellaisesta joka vaatii jotain yliluonnollista toimiakseen. Tämä ei ole ainoastaan tuhnu yritys manipuloida, vaan silkkaa anti-intellektualismia.

Sama pätee median uutisoinnin kritisointiin. Asiat, jotka ennen olivat pikemminkin hyveitä (olla valppaana korruption ja valehtelun varalta), ovatkin yhtäkkiä ryhmäajattelun vastaisia ja siten paheksuttavia. Mielestäni tämän alati kapenevan hyväksyttyjen aiheiden kirjo on verrattavissa siihen, että alettaisiin yhtäkkiä pitää hulluna ajatusta, että vakuutusyhtiöt yrittävät parhaansa mukaan välttää maksamasta vakuutuksenottajille tai että käytettyjen autojen kauppiaat puhuvat niin sanotusti paskaa.

Ja näihin ohjeistuiksiin siitä mikä on foliohattuilua ja mikä ei, sisältyy tavaton määrä epälogisuutta. On täysin selvää, että esimerkiksi Venäjä informaatiovaikuttaa, valehtelee, propagandoi, maksaa netissä kirjoittajille ja pelaa likaista peliä. Mutta jos toteaa, että on täysin selvää, että samaa tekee joka ainoa iso valtio tai iso intressiryhmittymä Kiinasta Israeliin ja piskuisesta Suomesta Euroopan Unioniin, niin henkilöllä onkin yhtäkkiä päässään foliohattu. Tämä lapsekas "ei nämä mutta muut" - mentaliteetti on kuin kylmä sota 2.00. Ero on vain esimerkiksi Suomen osalta siinä, että nyt me olemme Neuvostoliitossa sen sijaan, että ohjaisimme informaatiota säätelemällä suomalaisia olemaan sen kanssa varuillaan.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Sekin varmaan vaikuttaa, että netin salaliittoteoreetikot harvoin jaksavat mitään kovin maanläheisiä juttuja spekuloida. Onhan se vähän eri fantasia, että USA:n hallinto romautti tahallaan WTC:n kauko-ohjattavilla lentokoneilla, joiden väitetyt matkustajat ovat lähetetty kuolemanleirille kuin spekuloida, että Helsingin huumepoliisin johtaja saattaa olla korruptoitunut kelmi.
Toki. Mutta entä jos lentokoneet eivät olleet kauko-ohjattuja ja matkustajat todella kuolivat? Missä se tarkka raja menee kosherissa salaliittoteoriassa ja uskomattomassa? Sekä mädässä kytässä että WTC:ssä olisi kyse vallan väärinkäytöstä ja korruptiosta, eri mittakaavoissa.

Itse en osoittaisi vain USA:n hallituksen suuntaan, koska se tuskin oli ainoa iskun järjestäjä. Mutta oletetaan, että se oli tietoinen asiasta ja osallisena iskun järjestämisessä. Missä menee se raja, että tämä olisi foliohattuilua? Kun kerran ihan virallisen todistetusti USA:n hallituksella on ollut tällaisia aikomuksia menneisyydessä:

Operaatio Northwoods – Wikipedia
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Toki. Mutta entä jos lentokoneet eivät olleet kauko-ohjattuja ja matkustajat todella kuolivat? Missä se tarkka raja menee kosherissa salaliittoteoriassa ja uskomattomassa? Sekä mädässä kytässä että WTC:ssä olisi kyse vallan väärinkäytöstä ja korruptiosta, eri mittakaavoissa.
Siinähän se ero selvimmin menee, että minkä tason salaliittoja on toteen näytetty. Tuon mittasuhteen salaliiton pitäisi jostain paljastua ennen pitkää. Harva silti spekuloi sellaisia "salaliittoja", joita silloi tällöin paljastuu eli lähinnä juuri laajempia korruptio/rikosjuttuja. Ja sitten kun sellaisia paljastuu, niin eipä taida vielä koskaan ollut minkään teoretisoinnin kohde vaan aina jostain ihan muualta.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Voitko antaa esimerkkejä uutisoijista ja tutkinnoista (?), jotka toimivat niin sanottuna "pään avajaana" aiheen totuudenmukaisuudelle?
En. Miten voin antaa jotain sellaista, jota ei ole? Kuten kukaan ei pysty avaamaan tuota kuviteltua salaliittoa sen enempää, koska sitä ei ole. Aina voi tietenkin keksiä lisää "todisteita" irrottamalla ne kontekstista, mutta ei se tee salaliittoa vielä. Palataan sitten taas asiaan, kun tulee jotain uutta konkreettista.
 
Liittynyt
21.01.2018
Viestejä
500
Tuo spektri aiheista, joita heitellään vaivihkaa samaan kategoriaan, sen kuin laajenee. Esimerkki: "Väität siis, että miljardööri X, joka on aiemmin todistetusti paskonut kokonaisia valtioita valuutakeinotteluilta, rahoittaa mielestäsi eri ryhmiä, jotka epävakauttavat valtioita. Foliot päähän ja ota lääkkeesi. Liskoihmiset tulevat ja maa on varmaan mielestäsi lättänä". Jossain vaiheessa maallisen vallan pisteiden yhdistelystä alettiin pyrkiä samaan sama kuin jostain, sellaisesta joka vaatii jotain yliluonnollista toimiakseen. Tämä ei ole ainoastaan tuhnu yritys manipuloida, vaan silkkaa anti-intellektualismia.
Nämä talouksilla keinottelut ei valitettavasti ole mitään salaliittoteorioita vaan niistä todella iso osa on paljastanut ja paljastuu, kun kupla puhkeaa ja niistä jää aina jäljet.

On eri asia sanoa, että Soros heilutteli markkaa 1990-luvun alussa, kuin sanoa, että Euroopan Unioni on juutalaisten suunnitelma maailmanherruuteen.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
En. Miten voin antaa jotain sellaista, jota ei ole?
Koska puhe ei ole uutisoiduista sisällöistä vaan mainitsemasti auktoriteeteista ja kriteereistä. Tutkinnoista (esimerkki: minkä tahon tutkinto) ja uutisoinneista (esimerki: kenen uutisoima). Niitä pitäisi kyllä olla olemassa, jos kerran voit niihin vedotakin.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Nämä talouksilla keinottelut ei valitettavasti ole mitään salaliittoteorioita vaan niistä todella iso osa on paljastanut ja paljastuu, kun kupla puhkeaa ja niistä jää aina jäljet.

On eri asia sanoa, että Soros heilutteli markkaa 1990-luvun alussa, kuin sanoa, että Euroopan Unioni on juutalaisten suunnitelma maailmanherruuteen.
Niin onkin. Mutta entä jos ei sanokaan, että EU on juutalaisten salajuoni maailmanherruuteen, mutta demokratian kumoava Neuvostoliitto 2?

Huomatteko, että asetatte jatkuvasti itse valmiiksi ehdot näille "salaliitoille" ja siirtelette maalitolppia oman mielenne mukaan? Ja ne vilisevät samoja assosiaatiosanoja koko ajan. Kierrätätte niitä otsikosta :D
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Koska puhe ei ole uutisoiduista sisällöistä vaan mainitsemasti auktoriteeteista ja kriteereistä. Tutkinnoista (esimerkki: minkä tahon tutkinto) ja uutisoinneista (esimerki: kenen uutisoima). Niitä pitäisi kyllä olla olemassa, jos kerran voit niihin vedotakin.
No jos siis haluat yleisesti, niin ehkäpä lehdistö, se vapaa sellainen ja FBI. Kun nyt valitettavasti Trumpkaan ei ole paljastanut sitä salaliittoa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Niin onkin. Mutta entä jos ei sanokaan, että EU on juutalaisten salajuoni maailmanherruuteen, mutta demokratian kumoava Neuvostoliitto 2?

Huomatteko, että asetatte jatkuvasti itse valmiiksi ehdot näille "salaliitoille" ja siirtelette maalitolppia oman mielenne mukaan? Ja ne vilisevät samoja assosiaatiosanoja koko ajan. Kierrätätte niitä otsikosta :D
Milläs tapaa se EU kumoaa demokratian?
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Kyllä mä näkisin, että EU syrjäyttämässä demokratian on salaliitto, joten etköhän sen voi tänne laittaa. Jos ei, niin varoituksen voi antaa minulle.
Ei voi. Se on verrattavissa siihen, että alettaisiin keskutella ammattiliitoista salaliittoina. Ihan kaikkea ei sentään vielä voida heittää salaliittosateenvarjon alle.
Lähes koko läntinen lehdistö. Sulla varmaankin on tähän joku eriävä mielipide? Voinet myös perustella ja lähteistää väitteesi suoraan.
Jos luotat lähes koko läntiseen lehdistöön, olisit varmaan voinut vastata tähänkin edes yhdellä esimerkillä. No, ei väkisin. Se siitä sitten.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Ei voi. Se on verrattavissa siihen, että alettaisiin keskutella ammattiliitoista salaliittoina. Ihan kaikkea ei sentään vielä voida heittää salaliittosateenvarjon alle.

Jos luotat lähes koko läntiseen lehdistöön, olisit varmaan voinut vastata tähänkin edes yhdellä esimerkillä. No, ei väkisin. Se siitä sitten.
Kyllä se on salaliitto, jos EU on lopettamassa demokratiaa alueellansa. Kuitenkin sen olemassaolo perustuu siihen, joten anna tulla vaan?

En sanonut, että luotan koko läntiseen lehdistöön. Täällä kuitenkin on vapaus sillä, ja jos alkaisi tulemaan vakuuttavia viitteitä wtc-salaliitosta, joku siitä kirjoittaisi. Sulta jäi ne perustelut?
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Kyllä se on salaliitto, jos EU on lopettamassa demokratiaa alueellansa. Kuitenkin sen olemassaolo perustuu siihen, joten anna tulla vaan?
Demokratian kumoaminen ei ole sama kuin sen lopettaminen. Ja EU:lle on oma viestiketjunsa. Siitä keskustelun ulottaminen tänne olisi jokseenkin sama kuin kaiken keskustelun ohjaaminen Yleistopiciin.

En sanonut, että luotan koko läntiseen lehdistöön. Täällä kuitenkin on vapaus sillä, ja jos alkaisi tulemaan vakuuttavia viitteitä wtc-salaliitosta, joku siitä kirjoittaisi. Sulta jäi ne perustelut?
Tuohon ei ole enää mitään lisättävää. Et kyennyt esimerkillistämään millä kriteereillä asialla olisi uskottavuutta, vaikka siitä huolimatta vetosit niihin. Jos et voi niitä esittää, asia on loppuunkäsitelty.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Demokratian kumoaminen ei ole sama kuin sen lopettaminen. Ja EU:lle on oma viestiketjunsa. Siitä keskustelun ulottaminen tänne olisi jokseenkin sama kuin kaiken keskustelun ohjaaminen Yleistopiciin.
No mennään sitten kumoamisella. Jos haluat, voit vastata EU-ketjuun, mutta omasta mielestä se käy ihan hyvin myös tänne. Perustele, miten EU on kumoamassa demokratiaa omalla alueellaan?

Tuohon ei ole enää mitään lisättävää. Et kyennyt esimerkillistämään millä kriteereillä asialla olisi uskottavuutta, vaikka siitä huolimatta vetosit niihin. Jos et voi niitä esittää, asia on loppuunkäsitelty.
Haluat siis esimerkin, että mikään lehdistö ei ole kirjoittanut uskottavasta wtc-salaliitosta? Jos salaliitosta olisi jotain konkreettisia ja uskottavia todisteita, siitä kirjotettaisiin. Nyt kun ei ole, siitä ei kirjoiteta tai ei ole syytä aloittaa uusia tutkintalinjoja liittovaltion toimesta.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Todistettu = syylliset vastuuseen ja tapahtumat kuvattu todistettavasti. WTC:n kohdalla ei edes salkkarit ole samaa mieltä siitä, kuka teki ja mitä.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
No mennään sitten kumoamisella. Jos haluat, voit vastata EU-ketjuun, mutta omasta mielestä se käy ihan hyvin myös tänne. Perustele, miten EU on kumoamassa demokratiaa omalla alueellaan?
Hyvä tietää. Pysy kuulolla. Ehkä postaan sinne joskus :tup:

Sitä odotellessa voit keskustella toki kaikkien niiden kanssa, jotka ovat EU:sta jokseenkin samaa mieltä. Koska kyseessä on niin merkittävä salaliittorealismi, sinulla riittää varmasti juttuseuraa.

Haluat siis esimerkin, että mikään lehdistö ei ole kirjoittanut uskottavasta wtc-salaliitosta? Jos salaliitosta olisi jotain konkreettisia ja uskottavia todisteita, siitä kirjotettaisiin. Nyt kun ei ole, siitä ei kirjoiteta tai ei ole syytä aloittaa uusia tutkintalinjoja liittovaltion toimesta.
Edelleen: mikä lehdistö? Kuka kirjoittaisi? Kuka avaisi tämän ladatun aiheen siten, että siitä tulisi uskottava? Esimerkkejä. Niitä sinä panttaat enkä voi tivata niitä tämän enempää.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Hyvä tietää. Pysy kuulolla. Ehkä postaan sinne joskus :tup:

Sitä odotellessa voit keskustella toki kaikkien niiden kanssa, jotka ovat EU:sta jokseenkin samaa mieltä. Koska kyseessä on niin merkittävä salaliittorealismi, sinulla riittää varmasti juttuseuraa.
No avaas vähän tätä demokratian kumoamista, jollain yhdellä esimerkillä?

Edelleen: mikä lehdistö? Kuka kirjoittaisi? Kuka avaisi tämän ladatun aiheen siten, että siitä tulisi uskottava? Esimerkkejä. Niitä sinä panttaat enkä voi tivata niitä tämän enempää.
WaPo, NYT, Bellincat? Jopa RT olisi huutamassa todisteista, jos sellaisia olisi. Lähes jokainen julkaisu haluaisi niistä kertoa, mutta kaikki, jotka haluavat edes jollain tasolla pitää kiinni uskottavuudestaan (RT), ei ole kirjoittanut noista juuri mitään. Miksi? No niitä ei nyt tunnu olevan. Mutta sulla varmaan tähän jotain muuta?
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
En tiedä mitä tämä tarkoittaa. Joka tapauksessa, RT on aiheesta siis todistettavasti kirjoittanut.
2016 piti jo tulla Venäjän todisteet, jolla kaatuu jenkkien hallinto. Ei tullut.

Niin on, en sanonut ettei ne missään nimessä kirjottaisi tai julkaisisi noista mitään. Jos siellä oikeasti olisi jotain konkreettista, ne tiedot olisi todella kovassa rummutuksessa. Ei ne mitään tietoja panttaisi. Spekulaatiot ilman todisteita on sitten sitä perus RT linjaa. Vähän sama kuin mh17 tapauksessa, SU-25 :D :D
 
tle88

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 117
Palataan takaisin Suomeen ja suomalaiseen "maan tavalla" korruptoituneeseen vallankäyttöön.

Kyllä kai vallanpitäjät ovat joiltain osin aina olleet vähän korruptoituneita, ja yrittäneet samalle vetää vähän omaan pussiinsa. Ihmisen luonto on tuollainen. Suoraselkäisyys on sangen katoava hyve, jota osa ihmisistä valitettavasti pitää jo pelkästään jonain tyhmyyden synonyyminä.

Tähän ihmisyyden ikuiseen ongelmaan eli henkiseen pienuuteen ja alamittaisuuteen oli kuitenkin aikoinaan olemassa julkinen vastavoima ja -vaade: Vallanpitäjien piti ainakin ulospäin näyttää moitteettomilta ja nuhteettomilta, ja olla tunnetusti hyvämaineisia. Vaatimatontakin piti ainakin julkisesti osata esittää. Vaatimukset vallanpitäjiä kohtaan ovat ennen olleet siis paljon kovemmat, ja se myös näkyi vallanpitäjien laadussa. Nyt näistä vaatimuksista on aivan kokonaan luovuttu. Niistä on luovuttu siksi, ettei valtamedia enää ollenkaan hoida omia hommiaan (=valvo vallanpitäjiä), vaan oikeammin sanottuna media on nyt liittynyt mukaan itse peliin ja pelaajiin. Nyt homma on kuin katselisi jääkiekon erotuomaria, joka omilla luistimillaan kuitenkin potkisi aina välillä sitä kiekkoa kohti toisen pään maalia. Eipä tuollaisen tuomarin toimintaa kukaan enää voisi vähääkään kunnioittaa, eikä tuomitsemisen laatuun enää mitenkään luottaa. Epärehellisyydestä ja suoranaisesta valehtelusta niin pienissä kuin isoissakin asioissa on tullut nykyisin ihan normaalia toimintaa, ja meidän oma mediamme tekee sitä kaikkein eniten. Julkisuutta tarvitsevat vallanpitäjät ovat jääneet nykyisen arvottoman median suoranaisiksi panttivangeiksi. Mediaa ei voi arvostella, eikä sen kanssa voi riitautua. Ei kannata riitautua. Median edustajien typerimmätkin heitot ja aatteet nousevat nyt aina kaikkien agendalistojen kärkeen. Suomessa on myös aivan hirveästi aivan hirveitä natseja, koska Media sanoo niin. Olihan niitä myös Saksan Chemnitzissäkin. (/s)

En minä nykyistä mediaa mitenkään sääli, itsepähän paskoivat oman työnsä. Nyt toimittajat sitten pätkätöissään freelanseilevat ja kilpailevat uutissyötteitä koostavien bottien kanssa. Suurin osa nykyisin alalla toimijoista on yksinkertaisesti vain aivan kelvottomia omiin hommiinsa. Kelvottomia myös siitä syystä, etteivät he itse enää edes tajua omaa rappiotilaansa. Ei tarvitsisi muuta kuin laittaa teipilla monitorin yläreunaan lause: "Agenda ei kuulu toimitustyöhön. Totuus kuuluu." - Mutta jos ei tähän pysty, eikä tätä enää edes ymmärrä, niin kehnoiksi ja pieniksi ovat käyneet oman ammattitaidon eväät.

"Lukijalla on oikeus vastaanottaa mielipiteitä..." :facepalm: ...Mitä tuohon voi enää mitään lisätä? Juna meni jo. Julkinen media on todellakin enää pelkkien vastenmielisten mainosten sekaan ja väliin ja sivuille kirjoiteltuja typerien toimittajien typeriä mielipiteitä. Ei ole mikään ihme, että alan tulotaso on pysyvässä laskusuunnassa. Hyvä niin. Ehkä joskus myöhemmin tulee taas tilaa laadulle. Vanhan täytyy kuitenkin ensin kuolla pois, että voi syntyä tilalle jotain uutta ja parempaa.

Valveutuneen ihmisen on vain pikku pakko yrittää itse haalia oikeita tietoja sieltä sun täältä. Ei niitä ihka oikeita tietoja enää mistään valtamediasta saa. Niistä saa vain toimittajien ja median omistavien tahojen agendoja ja miepiteitä. On sangen valitettavaa, että suurimmalta osalta ihmisistä omaehtoinen tiedonhaku jää täysin tekemättä. Aika ja mielenkiinto eivät riitä, ja sekin on ihan ymmärrettävää. Tällöin kuitenkin vääjäämättä käy niin, että valta yhteiskunnassa kenenkään estämättä liukuu kohti niitä tahoja, jotka sitä valtaa vain kuumeisesti haluavat ja himoavat. Ilman siis mitään edellytyksiä, edes niitä ulkoisia moitteettomuuden ja hyvämaineisuuden edellytyksiä.

Media laiminlyödessään vallankäyttäjien vahtimisen ja asioista toden puhumisen ja osallistuessaan itse poliittiseen peliin osallistujana rikkoi länsimaisesta demokratiasta jotain sangen olennaista. Media on mielestäni myös syypää siihen, että suoranainen täysin turha vastakkain asettelu kaikkialla on vain lisääntynyt ja jyrkentynyt. Jyrkentynyt niin, että jopa "Cordon Sanitaire" -periaatetta ei täysin demokratian vastaisena järjettömänä toimintana edes ymmärretä paheksua, vaan sitä jopa median pöljimpien kellokkaiden toimesta ihan edellytetään. Tuollainen toiminta on demokratian sisällä niin käsittämättömän absurdia, että oma uskoni demokratian kykyyn toimia toimivana hallintomallina on jo jotenkin... vähän laskenut alaspäin. Ei minulla ole kuitenkaan tarjota tilalle mitään muutakaan. Säälimättömästi tarkastellen näyttää siltä, että jokin Kiinan kaltainen valtiojärjestys näyttää sangen tehokkaalta. Se on kuitenkin aivan kauhea niille ihmisille, jotka siellä joutuvat asumaan. Jos globalisaatio ja globalismi pääsevät nielaisemaan tämän maailman, niin käsitykseni mukaan maailma näyttää sen jälkeen aikojen päästä lopulta nykyiseltä Kiinalta tai Intialta. Tuolloin lähelle hallintoa kivunneilla ja itse hallinnolla menee kyllä aina hyvin, mutta syrjään ja sivulle jääneillä menee sitten entistäkin huonommin. Korruptio ja epärehellisyys lienee jatkossa ja tuossa syntyvässä uudessa uljaassa maailmassa niin itsestään selvä asia, ettei sitä enää edes käsitetä poikkeavaksi toiminnaksi. Minusta tulevaisuus näyttää scifin dystopialta, ja se vetää vähän hiljaiseksi. - Eikä tulevaisuus mihinkään katoa, se tulee yhtä varmasti kuin huominen päivä konsanaan.

T -.-

Uskon muuten kaiken jatkuvan yhtiöittämisen olevan ulkoapäin Suomelle asetettu perusedellytys sille, että Suomi saa jatkossa halpoja lainoja. (eikä siten romahda maksuvaikeuksiinsa) Tuo kaiken yhtiöittäminen mahdollistaa yhtiöiden hallinnoimien luonnonvarojen, ja myös rakennetun infrastruktuurin myymisen myöhemmin kansainvälisille sijoittajille ja suuryhtiöille. Sen jälkeen me vasta ymmärrämme, mitä esim. puhdas vesi tässä maailmassa oikeasti maksaa. Näin tulee ehdottomalla varmuudella tapahtumaan, jos me annamme näin tapahtua. Pahalle on annettu jo pikkusormi, ja nyt se on viemässä jo koko käden. Eikä se puhdas vesi koskaan rikkailta lopu tässä maailmassa, köyhiltä se loppuu aina ensimmäisenä. Luonnollisen monopolin hinnoittelulla ei ole koskaan mitään ylärajaa. Se otetaan, mitä voidaan ottaa, ja saadaan puristettua irti.

Metsähallitus haalii omistukseensa pohjavesialueita jopa pakkolunastamisen keinoin. Soittaako sekään asia kelloja kenenkään päästä? Minulla soittaa. Edelleen: Kuka helvetti myy pois oman valtakuntansa postilaitoksen? Miettikääpä sitä. Miettikää niitä syitä, jotka ovat johtaneet tuohon lopputulokseen: Valtio myy pois oman postilaitoksensa. Miksi ihmeessä me teemme tuleville suomalaisille näin pahoja tekoja? - Kuka ja mikä on se taho, joka tällaista meiltä vaatii?
 
Viimeksi muokattu:

kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Eiköhän se ole aika selvää kaikille, jos väitetty WTC salaliitto paljastuisi.
Toisaalta jos valtio (tai ainakin valtion budjetilla toimiva taho) oikeasti pyörittäisi jotain salaliittoa, niin miten se käytännössä paljastuisi? Resurssit eivät lopu kesken ja ihmishenki on halpaa tavaraa. Kyllä mikä tahansa länsimainen "oikeusvaltiokin" saa halutessaan liikaa häiritsevän ihmisen katoamaan.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Saivartelu jostain sellaisesta, että mikä kelpaisi WTC-salaliiton paljastumiseksi on ihan pelkkää pikkunäppärää yritystä kampittaa keskustelua. Oltaisiin jo pitkällä jos edes vaihtoehtoiset ja vastamediat olisivat yhtä mieltä siitä, kuka teki, miten ja miksi. Watergate oli salaliitto. Joku operaatio gladio tai kalergi-suunnitelma on salaliittoteorioita. WTC on löyhä nippu erilaisia teorioita ja todennäköisyyslaskentaa osaamattomia mieliä hämmentäviä yhteensattumia.

Toisaalta jos valtio (tai ainakin valtion budjetilla toimiva taho) oikeasti pyörittäisi jotain salaliittoa, niin miten se käytännössä paljastuisi? Resurssit eivät lopu kesken ja ihmishenki on halpaa tavaraa. Kyllä mikä tahansa länsimainen "oikeusvaltiokin" saa halutessaan liikaa häiritsevän ihmisen katoamaan.
"Valtio" on niin iso, että mikä tahansa salaliitto vuotaisi reunoistaan.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb

juhei

Tukijäsen
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 672
Olen luullut että osaan laskea, edes kohtuullisesti. Ilmeisesti en.

@sono-thermism voisi laittaa ihan oikeita esimerkkejä miten 12-laskut taipuu niiiiiin paljon helpommin, kuin 10-järjestelmä.

Ja ei, mä en ala lukemaan mitään satasivuista artikkelia asiasta. Eli mieluusti ihan tähän io-techiin kun heität esimerkkejä, niin voidaan niitä sitten laskutikulla opetella.
En nyt ihan varmasti mene sanomaan ulkomuistista, mutta tuo taisi liittyä siihen että 12 on jaollinen luvuilla 1,2,3,4,6,12. Murtoluvuilla laskeminen ja niiden käyttäminen on siis helpompaa. Tosin nykyään sillä ei taida olla juurikaan merkitystä. Tämän takia myös 60-kantaista järjestelmää voi pitää / pidettiin hyvänä.

Ja muutenhan kaikki tollanen "ennen oli parempaa matematiikkaa" on täyttä paskaa. Matematiikka on kehittyy koko aika parempaan suuntaan, jos nyt matematiikkaa voi noin edes määritellä hyväksi tai huonoksi. Oikeastihan matematiikkaa on vain oikeaa ja väärää
 
Liittynyt
19.04.2019
Viestejä
201
Tuohon wtc salaliittoon liittyen, jos käytettiin termiittiä tai räjähteitä, niin mistä tiedettiin ennakkoon mihin kerroksiin lentokoneet osuu? Ts. miten osattiin laittaa ne räjähteet/termiitit juuri oikeaan kerrokseen/kerroksiin? Jos lentokone olisikin osunut alemmas, olisi ollut aika noloa jos sortuminen olisi alkanut ylempää tv-kameroiden pyöriessä. Ensimmäisen tornin romahtessa yläosa vaappuu siellä ihan ehjänä kunnes katoaa pölypilveen. Romahdus alkaa juuri siitä kohtaa mihin kone oli osunut. Toinen torni häipyy pölypilveen, mutta tornin katolla oleva antennihärpäke näkyy pystyssä siellä seassa, ts. yläosa seuraa sieltä perässä kutakuin ehjänä.

Sitten toinen kysymys, jos käytettiin termiittiä, niin miksi todistajat kertoivat nähneensä "sulaa metallia virtaavan" tms? Niinkuin tuo yksi video osoittaa, että termiittiä ei tarvita paljoa ja miksi ihmeessä niiden metallipulttien katkaisusta olisi syntynyt "virtaava metallivana"? Jokainen varmaan osaa laskea, että sitten sitä metallia olisi pitänyt sulattaa ihan huolella ympäriinsä, jotta sitä olisi riittänyt vanaksi asti ja se on nyt osoitettu yksiselitteisesti muutaman dollarin metalliputkilla, ettei niin tarvitse tehdä.
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 579
Usko nyt vain kiltisti kaikki. Usko on kaiken hyvän alku ja juuri. Vai menikö se juuri toisin päin?
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tuohon wtc salaliittoon liittyen, jos käytettiin termiittiä tai räjähteitä, niin mistä tiedettiin ennakkoon mihin kerroksiin lentokoneet osuu? Ts. miten osattiin laittaa ne räjähteet/termiitit juuri oikeaan kerrokseen/kerroksiin? Jos lentokone olisikin osunut alemmas, olisi ollut aika noloa jos sortuminen olisi alkanut ylempää tv-kameroiden pyöriessä. Ensimmäisen tornin romahtessa yläosa vaappuu siellä ihan ehjänä kunnes katoaa pölypilveen. Romahdus alkaa juuri siitä kohtaa mihin kone oli osunut. Toinen torni häipyy pölypilveen, mutta tornin katolla oleva antennihärpäke näkyy pystyssä siellä seassa, ts. yläosa seuraa sieltä perässä kutakuin ehjänä.
Palomiehet kävi siirtämässä ne räjähteet oikeisiin kerroksiin törmäyksen jälkeen. Älä nyt kysele.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 484
Viestejä
4 163 855
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom