Lisää kuolleita...

Tarzan-näyttelijä Joe Lara. Pentuna tuli katseltua kyseistä sarjaa.

Kyseinen Tarzan näyttelijä taisi vierailla 1990-luvulla Suomessakin Tarzan roolin nimissä.

Muistaakseni lehdessä oli jotain juttua siitä vierailusta, että oli pyydetty esittämään Suomessa se "Tarzan huuto" yleisölle. Muistaakseni kieltäytyi siitä sillä perusteella, että olisi joku tekijänoikeusjuttu jonka vuoksi sitä ei saa esittää. Ellen ihan väärin muista, niin se huuto oli siinä 1990-luvun sarjassa jälkiäänitetty tai oikeastaan kopioitu suoraan vanhasta Johnny Weissmullerin Tarzan elokuvasta.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Eniten muistuu mieleen teräsmiehen karmiva metrotunnelikohtaus.
 
Voihan pee. Mitenköhän käy Syberia-peleille? Vaikka se kolmonen olikin pettymys kahteen loistavaan ekaan osaan verrattuna, niin ilmeisesti sieltä oli tulossa nelosversio joka on saanu varovaisen positiivisia arvioita julkaistun materiaalin perusteella...
 
Muun muassa Star Trek- ja The Twilight Zone -televisiosarjoista tunnettu yhdysvaltalaisnäyttelijä Joanne Linville on kuollut. Linville oli kuollessaan 93-vuotias.
Linville menehtyi lehtitietojen mukaan sunnuntaina. Hänen kuolinsyytään ei ole paljastettu julkisuuteen.

John McAfee kuollut selliin espanjassa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Huh huh. Tappoi itsensä sellissä. Oli erikoinen tyyppi ja harmi, että loppu tuli omasta kädestä.

Vai tappoiko...
44596835-9718567-Soon_after_his_arrest_last_year_McAfee_s_Twitter_account_posted_-a-28_1624486689794.jpg

Viimeksi muokattu:

McAfeella oli sen verran lepakoita tapulissa, että nuo kuolemaa edeltävät salaliittohöpinät vain alleviivaavat mielenterveysongelmia.
 
Kevyet mullat.

Skid Row -yhtyeen entinen solisti Johnny Solinger on kuollut 55-vuotiaana
Skid Row -yhtyeessä laulanut yhdysvaltalainen Johnny Solinger on kuollut 55-vuotiaana.

Yhtye kertoi Solingerin kuolemasta Facebook-sivullaan. ”Hyvää matkaa Singo”, kirjoittivat yhtyeen jäsenet julkaisussaan.

Solinger kertoi toukokuussa Facebookissa sairastavansa maksan vajaatoimintaa.

Päivityksessä Solinger kertoi syövänsä seitsemää eri lääkettä, ja että hänen vatsaansa täytyi tyhjentää kahden päivän välein sinne kertyvästä nesteestä.

Solinger pyysi ihmisiä auttamaan varainkeruussa hoitoja varten, sillä hänellä ei ollut sairausvakuutusta.

Skid Row on yhdysvaltalainen hard rock -yhtye, joka vaikutti aluksi vuodesta 1986 vuoteen 1995.

Yhtye perustettiin uudelleen vuonna 1999, jolloin Solingerista tuli sen laulaja. Solinger lauloi yhtyeessä vuoteen 2015 asti.

Solinger oli mukana Thickskin- sekä Revolutions Per Minute -albumeilla sekä United World Rebellion– ja Rise Of The Damnation Army -ep:illä.

aaa0889ab4b726dc73a7235cb95ae47e.jpg
 
Fredi siitä nuoruuden menettämisestä kuitenkin lauloi, ja yleensäkin biisien sanat yhdistetään laulajaan.

Tätähän on monet laulajat, esim. Gösta Sundqvist, ihmetelleet, että miten ihmiset on niin tyhmiä että kuvittelevat laulujen kertovan laulajasta. Samoin kuin näyttelijät ihmettelevät, että miten ihmiset on niin tyhmiä, että kuvittelevat heidän olevan roolihenkilöitään. Vaan kyllähän ihmisillä on paljon järjettömiä oletuksia ja ajatuksia.
 
Lähinnä kai Göstasta ihmeteltiin ettei kerännyt suuria hilloja mitä olisi kiertueilta saanut, kun oli tyyliin paperilla suurimpia artisteja suomessa.
 
Niin eli kun Fredi musiikkivideossa kävelee Kolmatta linjaa, laulaen biisiä samasta kadusta, niin missään tapauksessa sanoja ei saa yhdistää laulajaan...

Jep jep. Kyllä se totuus nyt vaan on, että biisit usein henkilöityy laulajaansa ja usein se jopa osuu ihan oikeaan.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
fredi oli tyyliin 20 v tuolloin. nuoruus mennyt on?

Fredin oli 26v kun kappale julkistettiin ja siihen aikaan nuoruus oli jo takana ja useimmilla perhe perustettu. Jos tuohon aikaan 25v nainen ei ollut naimisissa oli se jo vanhapiika. Miehillä n. 30v niin vanhapoika ja kaikki katsoivat vähän kieroon.

Siihen aikaan oli aika suoratie koulusta armeijaan, siitä työelämään ja perhettä perustamaan.
 
Lähinnä kai Göstasta ihmeteltiin ettei kerännyt suuria hilloja mitä olisi kiertueilta saanut, kun oli tyyliin paperilla suurimpia artisteja suomessa.

Offtopicin pieni jatko eli muistan hyvin kun Göstalta kysyttiin paria vuotta ennen kuolemaansa taas se normaali kysymys eli miksi ette koskaan keikkaile. Gösta vastasi että yleisön kosiskelu ei kiinnosta häntä pätkääkään, ja häntä kuvottaakin ajatus että olisivat viikonlopusta toiseen kiertämässä Suomea ja esiintymässä kännipäisille ihmisille. Jossain toisessa haastattelussa totesi että heillä on tuo keikkamahdollisuus vielä käyttämättä ja Olympiastadion tulisi varmasti siinä tapauksessa täyteen.
 
L&L:n vakavat teokset olisivat kokeneet varmana voimakkaan inflaation, mikäli noita olisi ruvettu esittämään rutiiniomaisesti humalaiselle yleisölle. Ei sellaista tunnelmaa pysty ylläpitämään ikuisesti, kuin studioalbumille toteutettaessa. Epäonnistuneen sellaisen voi vetää aina uusiksi, mutta livekeikalla se olisi onnistuttava aina laakista.
Sitten on näitä vähemmän vakavia artisteja, kuten Martti Servo ja Lauri Tähkä, jolle tuollainen kevyempi humalaisten viihdytys sopii konseptiin huomattavasti paremmin.
 
Jotenkin ajatteli että tuokin oli edelleen joku pari-kolmekymppinen mutta ilmeisesti ei sitten.
 
Rokkareita kuollut enemmäkin. Metal Churchin Mike Howe ja Ex-Slipknot Joey Jordison.
 
ZZ Top basisti Dusty Hill.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ny män iso.

Taas lähti suuri nimi muusikkojen taivaaseen.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 464
Viestejä
4 884 271
Jäsenet
78 836
Uusin jäsen
Myyjä88

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom