Lisää kuolleita...

Jep, aikoinaan ihan yksi Suomen suosituimmista bändeistä kun billy-skene oli vahvana.
 
Shock G

Viime aikojen suurimpia kuolleita oli varmaan kuitenkin Jim Steinman, yksi legendaarisimpia biisiseppoja rock/pop-maailmassa.
 
Addams Family -tähti Felix Silla on kuollut – Näytteli myös Jedin paluussa ja Avaruusboltseissa
Hollywood Reporter uutisoi, että näyttelijä Felix Silla on kuollut 84-vuotiaana.

Sillan kasvot eivät ole monille tutut, mutta hän on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen moniin siitä huolimatta. Hänen rakastetuin hahmonsa on vuosina 1964–1966 esitetyn The Addams Family -sarjan Serkku Se. Hän näytteli hahmoa kuudessatoista jaksossa.

Sen lisäksi hän näytteli riippuliitävää Ewokia Jedin paluussa, Dinkiä Mel Brooksin Avaruusboltseissa, sekä robotti Twikiä Buck Rogersissa.

felix-silla-addams-family.jpg
 
Fredihän ei ollut edes kovin vanha mies vielä silloin kun lauloi "nuoruutein jäänyt on taa"... 26v!

Jos nuoruus jää taa tuon ikäisenä, niin mä olen ollut ihan ikäloppu papparainen jo pitkään.

Tämä on kuitenkin mulle "rakkain" biisi.. ;)

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Viime aikojen suurimpia kuolleita oli varmaan kuitenkin Jim Steinman, yksi legendaarisimpia biisiseppoja rock/pop-maailmassa.

Mennyt kokonaan ohi että Steinman on kuollut. Nyt meni kyllä yksi suurista.

Eikä turhaan Bat out of hell ole yksi maailman myydyimpiä levyjä, levyltähän ei löydy yhtään huonoa kappaletta.
 
Fredihän ei ollut edes kovin vanha mies vielä silloin kun lauloi "nuoruutein jäänyt on taa"... 26v!

Jos nuoruus jää taa tuon ikäisenä, niin mä olen ollut ihan ikäloppu papparainen jo pitkään.

Kappaleen sanoittanut Junnu Vainio oli se, joka haikaili sitä mennyttä nuoruuttaan.
 
ei näinkään vaan se henkilö kenestä laulu kertoi.

Olen parinkin Junnu Vainion tunteneen hänen ystävänsä haastattelusta lukenut siitä, että Junnu Vainio kaipasi sitä mennetty nuoruuttuun siitä ajasta lähtien kun ikä alkoi vielä kakkosella. Ja se nostalgia näkyin hänen sanoituksissaan sitten.

Ei ole nyt linkkiä heittaa kun varmaan yli 10 vuotta aikaa kun noista olen lukenut.
 
Fredi siitä nuoruuden menettämisestä kuitenkin lauloi, ja yleensäkin biisien sanat yhdistetään laulajaan.

Että olihan se sikäli hieman hassua, että mies 26-vuotiaana tuollaista lauleskeli, joskin kaipa se ulkoisesti oli ihan "kypsännäköinen" kaveri jo tuolloin.
 
^ On kyllä hieno kappale. En tiennytkään että tämä on Fredin kappale. Kuullut tämän vain Mustajärven versiona.
 
Judas Priestin ex-rumpali John Hinch on kuollut
Brittihevin ikonin Judas Priestin entisenä rumpalina tunnettu John Hinch on kuollut 73-vuotiaana, Blabbermouth kertoo. Hänen kuolinsyytä ei ole julkistettu.

Hinch kiinnitettiin Judas Priestiin vuonna 1973. Hän tutustui yhtyeen laulajaan Rob Halfordiin, kun he soittivat yhdessä Hiroshima-yhtyeessä.

Hinch soitti Judas Priestin vuonna 1974 ilmestyneellä debyyttialbumilla Rocka Rolla. Hän jätti yhtyeen seuraavana vuonna henkilökohtaisten erimielisyyksien takia. Hän jatkoi musiiikkiuraansa ja soitti myöhemmin lukuisissa muissa yhtyeissä, kuten The Pinch, The Generation ja Bakerloo.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
RIP John Hinch.
Priestin ex-rumpali Dave Holland poistui keskuudestamme 2018...kuka seuraavaksi?
 
Tawny Kitaen, kasarin hottiksia. Taisi monenkin kasari-hardisrokkarin mesessä(sängyssä) pyöriä. Monesta klassikko-musavideosta myös tuttu.
Backstagella pyörinyt 14-vuotiaana... Joo-o, on tainnut vähän rokkarit päästä maistamaan sakkolihaa.
 
Aikoinaan ei kenenkään mielestä big deal eikä ollut tätä nykyistä ikähysteriaa.
Kyllähän se taisi paheksuttua olla, mutta tosiaan sellaista hysteriaa ei asiaan ehkä liittynyt kuin nykyään. Ihmiset nussi kun mieli teki, "mitäs näistä".

Eikös Elvis Presleynkin epäillä nusaisseen tulevaa vaimoaan Priscilla Presleytä siitä lähtien kun tämä oli 14v... Virallisesti asiaa ei kai ole myönnetty eikä todistettu, mutta joka tapauksessa pariskunta hengaili epäilyttävissä merkeissä keskenään siitä lähtien kun Priscilla oli 14v.
 
Elvishön kuului ns. miljoonan dollarin kvartetttin johon kuului myös Jerry Lee Lewis, joka myös meni naimisiin 13 vuotiaan serkunplikan kanssa. Elettiin vuotta 1958 , eikä tuolloinkaan enää valtaosa porukasta ollut ok asian kanssa. Käytännössä tuo kai onnistui enää joissain jenkkilä perähikiällä, jossa nyt muutenkin kaikki olivat sukua toisilleen.

Tietysti jos mennään tarpeeksi ajassa taaksepäin, niin 14 v oli jossain kohtaa keski-ikäinen. Silloin se viimeksi tais olla ok, ehkä noin 120 vuotta sitten.
 
Elvishön kuului ns. miljoonan dollarin kvartetttin johon kuului myös Jerry Lee Lewis, joka myös meni naimisiin 13 vuotiaan serkunplikan kanssa. Elettiin vuotta 1958 , eikä tuolloinkaan enää valtaosa porukasta ollut ok asian kanssa. Käytännössä tuo kai onnistui enää joissain jenkkilä perähikiällä, jossa nyt muutenkin kaikki olivat sukua toisilleen.
Eikös ennen vanhaan nimenomaan naimisiinmeno ollut "lieventävä asianhaara" (eli porsaanreikä). (Seurustelusuhde taitaa yhä edelleen olla tuomiota lieventävä asianhaara Suomessa...)

Mutta se on muuttunut, ettei ennen vanhaan asiaan liittynyt ehkä sellaista hysteeristä ajojahtia kuin nykyään, vaikka olisi rikoksesta periaatteessa ollutkin kysymys. Ehkä näihin suhtauduttiin enemmän "asianomistajarikoksina" kuin nykyään, eli jossei uhria kiinnosta niin ei kiinnosta syyttäjääkään. Lisäksi nykyään on helpompi löytää todisteita.
 
Näinhän se oli.. 14-15v paneskelivat 18-22v kanssa eikä siitä mitään numeroa kukaan tehnyt ellei kyse ollut mistään hyväksikäytöstä tms. Ehkä olisi pitänyt..

Nykyään on jo tuomittavaa ja nousee paska myrsky kun aikuinen mies (ok, tässä tapauksessa viisikymppinen) juttelee videopuhelun 19v naisen kanssa vaikka puhelussa ei ollutkaan mitään seksuaalista.

Sitten oma lukunsa on tietty Danny.. :D :D
 
Sitten oma lukunsa on tietty Danny.. :D :D
Vähän on sellainen fiilis, että muusikoihin pätee vähän eri standardit ja säännöt kuin tavallisiin kuolevaisiin... :) Toi pätee naissuhteiden lisäksi myös esimerkiksi päihteiden käyttöön...

Lisäksi Danny on sikäli ovela, että puhuu naisista hyvin hienotunteisesti, eikä anna mitään erityistä aihetta paheksunnalle.
 
Vaikka tuo nyt kuollut Tawny Kitaen ei uraa ulkoisten avujen lisäksi kovin laajasti muilla aloilla tehnytkään, niin kyllähän tytsy oli melko varmasti kaikkien kasarilla nuoruuttaan viettäneiden päiväunissa, jos ei muuten, niin Whitesnaken musavideoiden myötä ja taisipa olla myös parin Rattin LP-levyn kannessa.

Et ihan jees panna 14v skidiä? ;)
Kukas on sanonut niin, tai varsinkaan tehnyt niin? Ei lähdetä viemään tahallaan ketjua sivuraiteille. Ajat ovat muuttuneet, mutta alaikäisten hyväksikäyttö ei ole koskaan ollut hyväksyttyä, joskin rajanveto ja tarkoitusperät molemmin puolin aitaa ovat varmaan olleet hieman erilaisia kuin nykyään. Kitaenin ura sai alkunsa jostakin teinivuosien backstage-visiitistä, mutta se ei automaattisesti tarkoita että siellä vedettiin väkisin pipoa silmille.
 
Vaikka tuo nyt kuollut Tawny Kitaen ei uraa ulkoisten avujen lisäksi kovin laajasti muilla aloilla tehnytkään, niin kyllähän tytsy oli melko varmasti kaikkien kasarilla nuoruuttaan viettäneiden päiväunissa, jos ei muuten, niin Whitesnaken musavideoiden myötä ja taisipa olla myös parin Rattin LP-levyn kannessa.
Siinä oli emäntä mikä oli vaihteeksi hyvä huumeiden vastainen mainos. Tuli aikamoisena shokkina aikoinaan nähdä kaikkien aikojen kauneimman naisen rupsahtaminen jotain vuosikymmenessä.
 
Captain Stubing

gavin-macleod-800x500.jpg.webp
 
Captain Stubing

gavin-macleod-800x500.jpg.webp
O Captain! My Captain! our fearful trip is done;
The ship has weather'd every rack, the prize we sought is won;
The port is near, the bells I hear, the people all exulting,
While follow eyes the steady keel, the vessel grim and daring:
But O heart! heart! heart!
O the bleeding drops of red,
Where on the deck my Captain lies,
Fallen cold and dead.

- Walt Whitman

Rip Cpt. Stubing
 
Viimeksi muokattu:
Oikein hyvää sunnuntaiaamua MTV:stä. Meillä on heti näin aluksi ohjelmanmuutos: valitettavasti Ihmemies jää pois, koska materiaali ei tullut ajoissa maahamme. Sen sijaan tapamme ihanat, vanhat tuttavamme Lemmenlaivalta. :/
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 486
Viestejä
4 883 506
Jäsenet
78 837
Uusin jäsen
turbomummo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom