Öh, kiitos nyt tästä. Mutta hyvä on.
Väitin että tarpeellinen määrä unta on myös erittäin tärkeä tekijä painonhallinnan, terveyden sekä pitkän iän saavuttamisen kannalta.
Jos nyt oikeasti tarvitaan perusteluja koska sinusta en (eikä kukaan muu kuin sinä) perustele kirjoittamiaan asioita niin aloitetaan:
On tehty toisen maailmansodan aikana jne. tutkimuksia missä huomattiin että pakottamalla valvomaan hieman päälle 2 viikkoa ihminen kuolee.
Tämä siis 100% faktana lyhentää ihmisen elinikää dramaattisesti. Se myös vaikuttaa ihmisen terveyteen (hän alkaa nähdä olemattomia eli hallusinoi) kärsiessään univajeesta.
On myös ihan fakta että väsyneenä helpommin sortuu erinäisten houkutusten alaiseksi ja tekee huonompia päätöksiä. Että silloin itsekuri ja hillllintä ei pysy yhtä hyvänä kuin hyvin nukkuneena.
Tämä helposti siis vaikuttaa myös syömiseen ja aivan varmasti ihmisen terveyteen.
Täytyykö minun oikeasti perustella tuota väittämääni lisää sinulle vai vedätkö takaisin (minusta) perättömän väitteesi että: tällä foorumilla kukaan (ei perustajat, ei moderaattorit, ei kukaan) muu kuin sinä joka perustelee sanomisensa vai täytyykö etsiä tutkimustuloksia ja faktoja asioista?
EDIT: tällä foorumilla on lähes 79 000 jäsentä, kehtaatko oikeasti väittää että kukaan muu kuin sinä ei ole perustellut puheitaan? Että esim. jokainen artikkeli ja viesti minkä Sampsa on kirjoittanut on täysin vailla mitään perustaa tai pohjaa? Ettei mitään ole perusteltu???
Ei tuota sinun ei tarvitse perustella millään tavalla. Tuo on aivan tieteellinen fakta, että unenpuute aiheuttaa vakavia terveysongelmia.
Sen sijaan, jos sinä väität, että hedelmät tai kasviskset ovat jotenkin terveellisiä, niin sinun pitää perustella, että miksi näin on. Se konteksit ratkaisee. Se, että täällä mussutetaan että siemenöljyt ja hedelmat ja kasvikset on osoitettu tutkitusti terveelliseksi, ei vain yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
Mikäli ne tutkimukset perustuu, siihen, että
a) tämä on osoittettu kliinisessä kokeessa, tarpeeksi pitkällä seuranta-ajalla ihmisessä.
b) se perustuu itseraportoituihin ruokafrekvessikyslyihin, jossa regressiomalleilla eristetään hedelmien, siemenöljyjken ja kavisten terveysvaikutukset,
niin A tapauksesa se voidaan näyttää, kun taas tapaus b on täyttä paskaa ja se ei kerro mitään hedelmien, siemenöljyjen tai kasvisten terveellisyydestä. Se kertoo vain, että tilastollisesti terveet ihmiset syövät näitä. Samaan aikaan tämä porukka on tilastollisesti kaikkein tervein. Tämä ei ole mitään tutkimusta. Tämä on ideologian kuorruttamaa paskaa.
Meillä ei ole yhtään tutkimusta, missä voidaan syy-seuraussuhteella osoittaa, että hedelmistä, kasviksista, tai siemenöljyistä olisi yhtään terveyshyötyjä. Samalla tavalla meillä ei ole yhtään tutkimusta , mikä voisi osoittaa, että jokin ruokavalio olisi terveellisempi kuin jokin toinen.