- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 3 267
Koska tämä ketju ei ole liian aktiivinen, jatkan tarinointia.
Olen tullut erilaisista syistä yhä varmemmin siihen uskoon, että ihmisen pitää saada suurin osa energiastaan ja ravinnostaan lihasta. Tästä kertoo esimerkiksi se, että lihaa syömällä ulostetta syntyy vähän ja ihminen voi sulattaa lähes kaiken ravinnon lihasta. Olen alkanut epäillä, että kasvisravinnosta imeytyy vain pieni osa.
Nyt olen syönyt viikon vain lihaa ja maitotuotteita kuten juustoa ja jogurttia. Pääasiassa naudan sisäfilettä ja maksaa ja kanaa. Pari ensimmäistä päivää olin täysin ehdoton, mutta päätin tehdä vähän loivemman muutoksen jotta keho voi tottua. Syön kerran päivässä jotain muuta, esimerkiksi marjoja, hedelmän tai piirakkaa. Myös olut on maistunut silloin tällöin, siitä on vaikeaa pidättäytyä.
Lisäys: olotila on hyvä ja olen huomannut muutoksia erityisesti mielen laadussa. Nämä on tietenkin subjektiivisia kokemuksia ja varmasti ainakin osittain placeboa. Yleinen mielenlaatu on kohentunut, itsevarmuus on parantunut, keskittymiskyky on parantunut, silmiin katsominen on helpompaa kuin aiemmin, käyttäydyn rennommin ja vähemmän autistisesti ihmisten kanssa. Huonoina puolina iltavirkkuus on lisääntynyt.
Lihalla lähtee nälkä ja on huomattavasti energisempikin.
Tosiaan kasvissyöjät ovat monesti lihavia. Saavat ihan liikaa hiilihydraatteja ja pierettää mahdottomasti mätäisiä pieruja. Kokemusta on kun tullut kokeiltua soijapoikien juttuja.
Innostuin myöskin syömää lihaa enemmän, kun tuli uusi tutkimus, että ihan ok syödä lihaa. Juustosta saa ihan hyvin proteeneja ja lihas kasvaa.

