Kysymyksiä&Vastauksia (Pieniä kysymyksiä aiheesta kuin aiheesta)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mika!
  • Aloitettu Aloitettu
Onks induktiolieden lasin sisään palaneen rasvan poistamiseen tai siistimmäks saamiseen mitään toimivaa temppua? Perkules äsken paloi joku vajaa teelusikallinen oliiviöljyä liedelle. Heti keskeytin paistamaan alkamisen ja siivoilin tuollainen puolisen tuntia. Käytin alkuun uuninpesuainetta vielä kuumahkolle liedelle. Sen jälkeen hankailin märkää pintaa sokeripalalla, ja lopuksi perussiivous astianpesuaineella.

1000011104.jpg

Tuota palanutta tähnää ainakin itsellä tulee ihan vakioa silloin tällöin, lähtenyt aina skrapalla kuten House keraamisen tason puhdistaja | Prisma verkkokauppa helpohkosti pois.
 
Tänän tyyppinen terä

ja/tai jotain tälläistä

Eli jotain mikä ei naarmuta, jotkut puhdistusaineet sisältäö hiovia aineita.

Perkules. En olisi uskonut, mutta toimii. Lähdin siis kuitenkin kokeilemaan, tuollaisella kaapista löytyneellä Aliexpressistä ostetulla metallilastaraaputtimella, lisäämällä eilisillasta hautuneen uuninpuhdistusaineen päälle voiteluaineeksi muutamia tippoja vettä ja sitten vain varovasti raaputtamaan.

1000011107.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Perkules. En olisi uskonut, mutta toimii. Lähdin siis kuitenkin kokeilemaan, tuollaisella kaapista löytyneellä Aliexpressistä ostetulla metallilastaraaputtimella, lisäämä eilisillasta hautuneen uuninpoistoaineen päälle voiteluaineeksi muutamia tippoja vettä ja sitten vain raaputtamaan.

Hyvä homma! Mut.. En oo iha varma, mut kantsii olla varovainen tollaisten random skrapojen kans, jos metalli sattuuki oleen liian kovaa tolle lasille, nii voipi naarmuttaa? Ihan mutua vaa.
 
Hyvä homma! Mut.. En oo iha varma, mut kantsii olla varovainen tollaisten random skarpojen kans, jos metalli sattuuki oleen liian kovaa tolle lasille, nii voipi naarmuttaa?

Joo, otin tosi varovasti. Kokeilin alkuun lasipintaan ihan virheettömään ja kuivaan kohtaan, että skraba liukuu hyvin, eikä tunnu yhtään siltä, että naarmuttaa. En juurikaan painanut sitä, ainoastaan kevyesti yhdellä sormella terän keskeltä. Vain noissa likakohdissa tuntui pientä vastusta hangatessa.

Ja kuvissa näkyvät naarmut luultavasti kaikki jo olleet aiemmin lieden pinnassa, mutta ne Newtonin renkaat on nyt pois.
 
Joo, otin tosi varovasti. Kokeilin alkuun lasipintaan ihan virheettömään ja kuivaan kohtaan, että skraba liukuu hyvin, eikä tunnu yhtään siltä, että naarmuttaa. En juurikaan painanut sitä, ainoastaan kevyesti yhdellä sormella terän keskeltä. Ainoastaan noissa likakohdissa tuntui pientä vastusta hangatessa.

Ja kuvissa näkyvät naarmut luultavasti kaikki jo olleet aiemmin lieden pinnassa, mutta ne Newtonin renkaat on nyt pois.
Ei tuo terä eroa mitenkään noista täällä kaupoissa myytävistä. Se terä pitää vain pitää oikeassa kulmassa niin ei se silloin sitä lasia naarmuta. Kannattaa hankkia sitä oikeata puhdistusainetta, koska sillä saa yleensä jo lähes kaikki tahrat pois ja terä vain niitä pahimpia pohjaan palaneita kohtia varten.
 
Myös universal stone / savi saippua tehoaa noihin roiskeisiin tosi hyvin, tai siis omalla kohdalla kaikkein parhaiten. Kunhan jaksaa hinkata niin ihan uuden veroisen pinnan oon saanut vastaavassa tilanteessa
 
Oman kokemuksen mukaan vaan työmäärä on helposti satakertainen verrattuna kaavintaan terällä. Toki varmaan riippuu roiskeisata eli jos ne ei lähde kaapimalla, niin sitten savisaippua.
 
Oman kokemuksen mukaan vaan työmäärä on helposti satakertainen verrattuna kaavintaan terällä. Toki varmaan riippuu roiskeisata eli jos ne ei lähde kaapimalla, niin sitten savisaippua.
Mulla on taas aivan toisenlaiset kokemukset jos ei puhuta jostain todella pahasti palaneista vanhoista sotkuista.Tuolla savella on saanut keittiön palaneet rasvat ja vaikkapa kylpyhuoneen kaakelit paremmin puhtaaksi kuin vahvoilla pesuaineilla.
 
Oman kokemuksen mukaan vaan työmäärä on helposti satakertainen verrattuna kaavintaan terällä. Toki varmaan riippuu roiskeisata eli jos ne ei lähde kaapimalla, niin sitten savisaippua.
Samat kokemukset. Itse yleensä kostuttelen roiskeet ja annan hetken olla että vähän pehmeävät, sitten rapsuttelen terällä pois. Perään sitten pikkuisen pyyhkäisee joko pelkällä vedellä ja rätillä tai laittaa pikkuisen lieden pesuainetta.
 
Olikohan mikä funktio sellaisilla limu(?)pulloilla joissa oli semmonen irrallinen alaosa, tai se ainakin pyöri siinä pullossa?
Lähinnä mitä sillä irrallisella osalla haettiin?

Muistelen että lapsuudessa/nuoruudessa tämmmöisiä ois ollu. Nyt vaan tuli mieleen, jonku mutkan takaa.
 
Mutulla veikkaisin että koska oli monikäyttöpulloja niin toimi pohjan vahvikkeena varsinaiselle pullolle joka saatto elää suuntaansa. Villi veikkaus :D
 
Mutulla veikkaisin että koska oli monikäyttöpulloja niin toimi pohjan vahvikkeena varsinaiselle pullolle joka saatto elää suuntaansa. Villi veikkaus :D
En muista ihan tarkalleen. Mutta semmoinen musta, n. 5cm korkea osa siinä pullon pohjassa.

Voisin veikata, että valmistus tekninen syy ja toisaalta pullo näytti isommalta :)

Oli silloin jo myös ihan normaaleja 1,5l muovipulloja. Oisko ollu tuo koko, että näyttää isommalle muut vieressä olevat. :)
 
Olikohan mikä funktio sellaisilla limu(?)pulloilla joissa oli semmonen irrallinen alaosa, tai se ainakin pyöri siinä pullossa?
Lähinnä mitä sillä irrallisella osalla haettiin?

Muistelen että lapsuudessa/nuoruudessa tämmmöisiä ois ollu. Nyt vaan tuli mieleen, jonku mutkan takaa.
Omien tietojeni mukaan se oli valmistustekninen juttu, aikanaan ei saatu sitä pohjaa ilmeisesti tehtyä samalla tavalla muotoonsa kuin nykyisin. Tämä tieto siis on tullut erään virvoitusjuomatehtaan työntekijältä joskus vuosia sitten.
 
Ette puhu näistä smartshakeista? Muuten en yhtään tiedä mistä puhutaan ja mielellään näkisin kuvan.

Lainaukset on keksitty..

Mutta ei, kyseessä on ihan normaalin näköinen muovipullo, mutta siinä oli alaosassa eriilinen osa. Yritin etsiä googlella mutta ei tullu eteen. Olisko joskus ysärin paikkeilla noita ollu. Ennekuin tölkit valtas alan.
 
Olikohan mikä funktio sellaisilla limu(?)pulloilla joissa oli semmonen irrallinen alaosa, tai se ainakin pyöri siinä pullossa?
Lähinnä mitä sillä irrallisella osalla haettiin?

Olisikohan sen takia, että limupullossa on painetta mikä pullistaa pohjaa ja se ei pysy pystyssä ilman erillistä alaosaa.
 
Joo, itekin koitin Googlella ettiä aikaisemmin, mutta ei tullu vastaan, tai oikealla sanalla haettua.

Jäin miettimään aikaisemmin ja siitä tuli vähän mieleen, että oisko sitä voinu käyttää kuppina myös. Mutta hailakka mielikuva, että oisko ollu reikiä sen pohjaosan pohjassa.
 
Olisikohan sen takia, että limupullossa on painetta mikä pullistaa pohjaa ja se ei pysy pystyssä ilman erillistä alaosaa.
Samaan aikaan myös oli ihan normaaleja 1,5l muovipulloja. Ainahan niissä ollu ne "kyhmyt" pohjassa, että kestää pystyssä.
Voihan se olla, että nuo pyöreä pohjaiset oli niitä ensimmäisiä ja säilyi joillain tuotteilla pitempään.
 
Joo, itekin koitin Googlella ettiä aikaisemmin, mutta ei tullu vastaan, tai oikealla sanalla haettua.

Jäin miettimään aikaisemmin ja siitä tuli vähän mieleen, että oisko sitä voinu käyttää kuppina myös. Mutta hailakka mielikuva, että oisko ollu reikiä sen pohjaosan pohjassa.
Ei sitä saanu irti.
 
Ok. Jotenkin Muistelen että noita tuli räplättyä ja ois lähteny irti.
No varmaan ne jollakin ilveellä mutta ei ne ollu tarkoitettu irroitettavaks.

Voisko olla jotain että pohaj ei ole kestopulloksi tapeeksi kestävä jatkuvaa käyttöä uudelleen silmällä pitäen ja pohjan piti olla sen muotoinen että ei pysy pöydällä pystyssä joten tarvittiin "jalusta"? Ennenkuin tuli itsestään seisova malli.
 
Ok. Jotenkin Muistelen että noita tuli räplättyä ja ois lähteny irti.
Joistakin pulloista sen sai irti mutta sitä ei ollut tarkotettu irroitettavaksi. Yleensä se taisi olla itse pullossa olevassa urassa kiinni sekä jollakin kuumaliiman tyylisellä vielä liimattu mutta se liimaus petti aika helposti ja pohjaosaa sai pyöriteltyä. Ja tosiaan silloin pullon pohja oli itsessään pyöreä eli ei olisi pysynyt ilman sitä mustaa palikkaa pystyssä.

Sitten oli pitkään rinnakkain uudemman mallista pulloa jossa ei tuota mustaa osaa ollut, siirtymäaika taisi olla useampia vuosia.
 
No varmaan ne jollakin ilveellä mutta ei ne ollu tarkoitettu irroitettavaks.

Voisko olla jotain että pohaj ei ole kestopulloksi tapeeksi kestävä jatkuvaa käyttöä uudelleen silmällä pitäen ja pohjan piti olla sen muotoinen että ei pysy pöydällä pystyssä joten tarvittiin "jalusta"? Ennenkuin tuli itsestään seisova malli.

Että jäi häiritsemään, kun ei muista mitä juomaa pullossa oli. :D
Se pullon pohja oli pyöreähkö/pallomainen, kun se musta osa oli irti.
 
Löyty jotakin, kun aikansa etsi.
Tuolla näyttää olevan. Jaffapullo, joka vasemmassa reunassa taka-alalla.

1b7b48f5c6a94e34bcfd78927b2c96e6.jpg.webp

Edit.
Isovanhemmat teki paljon mehuja eri marjoista. Oisko ollu mehukäytössä ollu myös noita pulloja mitä tarkoitin ja tyhjänä ollessaan niitä räveltänyt.
Herukkamehut meni lasipulloihin, joita oli haalittu paikallisista kuppiloista. Omena, yms mehua oli muovipulloissakin.
Nuo lasipullot oli uunissa, sanomalehteen käärittynä ja siitä sitten kuumaan pulloon valuttivat herukoiden mehua mehumaijasta. Sekä korkit oli kiehumassa kattilassa. Oisko ollu joku desinfiointimetodi tuo uunitus. Vaikka oli ne pullot pesty (pääosin kolme varttisia pulloja). Kyllä ne pitkään säilyi, kun vuosiluvut oli niihin laittoivat. En muista kuinka pitkään säilyi lopulta, mutta oletan että yli vuoden, koska miksi muuten laittaa vuosilukua.
 
Viimeksi muokattu:
Toi extra muovipohja oli koska pullot oli todella pehmeätä muovia. Ja joillain valmistajilla oli vieläpä pyöreä pohja. Eivät tahtoneet pysyä pystyssä ilman sitä.

Nuo korvaantu sitten vähitellen pantillisilla, paksu muovisilla pulloilla (aluks 1l pullot jotka korvas 1l lasipulliot, mutta 1.5l pullot tuli vähän myöhemmin).

jaffa-6.jpg
 
todella pehmeätä muovia. Ja joillain valmistajilla oli vieläpä pyöreä pohja.

Nää liittyi hyvin olennaisesti yhteen, se lerppamuovi kesti paremmin mahdollista painetta ollessaan pyöreäpohjainen.
 
Miten käy vangille, joka on lusimassa telkien takana ja Suomi päätyy hyökkäyksen kohteeksi?
 
Jos tarkoitat vangeille suomessa niin ne jatkavat lusimistaan normaalisti.

Tuota tarkoitin. Evakointia on varmaan myös luvassa, jos se sotatoiminta alkaa lähestymään vankilaa. Onkohan olemassa tilannetta, jossa vankeja olisi mahdollista laittaa rintamalle muiden sotaväen kanssa?
 
Kauanko laivarannassa (eteläsatama) saa oven edessä olla invapaikalla invakortilla? Meneekö yx risteily hyvin?
 
"Invakortti" ei muuta niitä aikarajoituksia mitenkään.
 
"Invakortti" ei muuta niitä aikarajoituksia mitenkään.
Ei pidä paikkansa:
39 §
Liikkumisesteisen pysäköintitunnus

Jos ajoneuvossa on liikkumisesteisen pysäköintitunnus tai vastaava ulkomaalainen tunnus, ajoneuvon saa pysäköidä liikennemerkillä osoitetusta kiellosta tai rajoituksesta huolimatta:

1) maksulliselle pysäköintipaikalle maksua suorittamatta;
2) alueelle, jossa pysäköinti on kielletty tämän lain liitteen 3.3 mukaisella liikennemerkillä C38 tai C39;
3) rajoitusta pidemmäksi ajaksi alueelle, jossa pysäköinnin enimmäisaikaa on rajoitettu.

Saako henkilö kehittää peliä ja laittaa sen myyntiin videopelialustalle (esim. Steam tai Itch.io) saadessaan työmarkkinatukea?
Onko hänellä siis oikeus työttömyysturvaan vai katsotaanko em. toiminta päätoimiseksi yrittäjyydeksi (ja täten esteeksi kokoaikatyön vastaanottamiseksi)?

Millaiseksi tällainen toiminta ylipäätään lasketaan eli jos henkilö lähinnä harrastuksenaan tekee peliä, julkaisee sen, mutta laittaa kuitenkin pelille hintalapun? Muuttuuko se tällöin harrastuksesta tulonhankkimistoiminnaksi? Vai muuttuuko se sellaiseksi vasta jos saaduista tuloista saa pääasiallisen toimeentulon?
 
Noh.. Joku viisaampi varmaan osaa kertoa tarkemmin, mutta lähtökohtaisesti jos Steami esim tuloutta sinulle rahaa niin voihan työkkäri kysellä vähän niiden perään. Kyllä ne tuista varmaankin vähennetään.
 
Whatsup androidissa niin miten saan vaihettuu et se varmuuskopioi toiselle e-mailille joss on tilaa vapaana. En löytäny asetusta mistä dais vaihettuu siihen linkitetyn sähköposti tilin
 
Whatsup androidissa niin miten saan vaihettuu et se varmuuskopioi toiselle e-mailille joss on tilaa vapaana. En löytäny asetusta mistä dais vaihettuu siihen linkitetyn sähköposti tilin
Asetuksista klikkaa sitä nykyistä emailia niin pitäis tulla popup mistä valitaan tili
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 347
Viestejä
4 553 404
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom