Kysymyksiä sähkömiehille

N. kymmenisen vuotta sitten oikein opetettiin kytkemään spotit renkaaseen, eli tuomaan ketjulle syöttö molempiin päihin, niin kauimmaiset spotit eivät palaisi himmeämpinä, kuin syöttöä lähempänä olevat. Oli tosin halogeenispottiaikakautta vielä, mutta miksei LED-spotteja saisi renkaaseen kytkeä?
12v systeemeissä tuossa on tolkkua, kun jännitehäviöt ovat ongelma, mutta 230v noin ei saa tehdä, eikä siitä olisi edes mitään teknistä hyötyäkään.
 
Siis ei saa tehdä sellaisia rengaspiirejä jossa sähkö tulee kahdesta suunnasta laitteelle.

Eihän se nyt mikään merkittävä turvallisuus uhka tuollaisessa valaisinryppäässä ole, mutta ei nyt aleta niitä sinnekään tekemään, kun ei niitä muuallakaan saa olla.
Britannia taitaa olla niitä harvoja paikkoja maailmassa jossa jostain oudosta syystä käytetään noita rengassyöttöjä pistorasiaryhmissä. Suomessakin olen sähköpääkeskuksissa nähnyt merkintöjä rengassyötöistä mutta kaikki on olleet jostain vuosikymmenien takaa.
 
Kyllä siinä renkaassa oma logiikkansa on, mutta koska niihin pätee ihan erilaiset säännöt kuin normi piireihin, ne on selkeyden vuoksi kielletty.

Briteillä pitäisi olla aina pistokkeessa sulake, jonka takia se 32A rengaspiiri on ylipäätään mahdollinen, mitta käytännössä sulaketta usein ei ole ja rengaspiirit on katkaistu jonkun rempan yhteydessa.
 
Siis ei saa tehdä sellaisia rengaspiirejä jossa sähkö tulee kahdesta suunnasta laitteelle.

Eihän se nyt mikään merkittävä turvallisuus uhka tuollaisessa valaisinryppäässä ole, mutta ei nyt aleta niitä sinnekään tekemään, kun ei niitä muuallakaan saa olla.
Eli mitään ongelmaa tuossa ei ole, jos sitä ei syötetä kuin yhdestä sulakkeesta. Tuo kahdesta suunnasta varmaan sitä tarkoittaa, muutenhan käytäväkytkentäkin olisi laiton.
 
Eli mitään ongelmaa tuossa ei ole, jos sitä ei syötetä kuin yhdestä sulakkeesta. Tuo kahdesta suunnasta varmaan sitä tarkoittaa, muutenhan käytäväkytkentäkin olisi laiton.
No eihän käytäväkytkennässä itseasiassa sähkö tule kuin yhdestä suunnasta, suunta tai johto vain vuorottelee...

Kyllähän tuo rengaskytkentäkin on yhdessä sulakkeessa, mutta siinä tietysti koko toteutuksen idea on että voidaan käyttää tuplasti isompaa sulaketta.
 
Tuli aikasemmin vääntöä Brazzien kaapeliväreistä, mutta nämä tuli määritelty asiakkaan puolesta. Spekulaatio päättyi.
 
Terve,

En tiedä onko oikea mesta tällaiselle kysymykselle, mutta tiedättekö viisaammat mikä liitin tämä on?

Kyseinen liitin löytyy sähköskootterin akkupaketista ja tästä otetaan virta. Lataus-liitin samantyyppinen mutta kolmella "pinnillä"

edit. tämä kyseinen liitin menee akkupakettiin sisällä ja liitetään XT90-liittimellä.

Etsinnässä tällainen korkeapurku-akkuun koska plussa-napa menossa ja "räpsähtää" kun liittää laitteeseen kiinni.

Kiitos ;) F033685B-0BCD-4969-9B1B-928A62372B28.jpeg
 
Olisin laittamassa mökille pöytämallisen astianpesukoneen. Poistoputken ja vesiliitännän saan kohtuunäppärästi poraamalla kaapistoon reiän. Onko vaaraa ottaa sähkö laitteeseen lyhyehköllä jatkojohdolla aina käytön aikana? Puhutaan nyt muutamasta metristä. Muuta kuormaa johdolle ei tule.

Vai onko otettava sähkäri tekemään laitteelle oma kiinteä pistoke?
 
Roikalla vaan jos koneen oma johto on toivottoman lyhyt, mutta suosittelen kuitenkin vetämään sen roikan maadoitetusta pistorasiasta.

Eihän nuo pöytätiskarit mitenkään erityisen paljoa virtaa käytä, pidempikään roikka ei haittaa.
 
Olisin laittamassa mökille pöytämallisen astianpesukoneen. Poistoputken ja vesiliitännän saan kohtuunäppärästi poraamalla kaapistoon reiän. Onko vaaraa ottaa sähkö laitteeseen lyhyehköllä jatkojohdolla aina käytön aikana? Puhutaan nyt muutamasta metristä. Muuta kuormaa johdolle ei tule.

Vai onko otettava sähkäri tekemään laitteelle oma kiinteä pistoke?
Tilapäistä käyttöähän se on, joten siitä vaan.
 
Jatketaas kattospottiasialla.
Näitä tuli hommattua ja kymmenkunta pitäis laittaa kattoon.

Kysymys kuuluu että miten noi lampunkantojen piuhat yhdistetään 240v piuhaan oikeaoppisesti? Ihan vaan sokeripala välikattoon jokaiseen lamppuun vai jonkinlainen muu liitos?
Eipä saa kyllä mitään 230V sokeripalaliitoksia olla missään välikatossa. Jonkinlaisen rasianhan ne liitokset vaatii. Nyt kun osti halvinta, niin erotus kunnollisten hintaan menetetään siinä, että joutuu hommaamaan jotain rasioita noille ja kauhea show noiden kytkemisessä.
 
Niin vähän pelkäsinkin mutta tuollaisia ehdotettiin ja oletin että ammattimiehet tietää.
Minkähänlasta rasiaa tohon vois miettiä? Vai riittääkö joku tämmönen molempiin napoihin AM 2 JH ampi jatkoliitin
Wagon pikaliitin varmaan lasketaan samaan kastiin sokeripalan kanssa?
 
Jos oikeaoppisesti kytkee nuo @Mikkos käyttämät rungot pitäisikö ne myös maadoittaa kun ovat metallia?
 
Jos oikeaoppisesti kytkee nuo @Mikkos käyttämät rungot pitäisikö ne myös maadoittaa kun ovat metallia?
Sekin vielä. Ei pitäis luottaa taas täällä annettuja vinkkejä. Alun perin kyselin käykö bilteman GU10 hyvin mutta siinä ei ole liikkuvaa pesää ja ehdotettiin noita Amzonin versioita. Ajattelin luottaa asiantuntemukseen ja eihän noissa ole maadotusta.
Hittolainen sentään. Pitääkö noi nyt vippaa mäjelle ja ostaa jotain toisia? Vähän riipoo 60e menetys ja en ostanut noita sen takia että ovat halpoja, vaan että noita liikuvalla pesällä olevia ei saa suomesta..
On tossa kyllä oikosulun mahdollisuus aika pieni koska tuo kanta ei ole missään kosketuksissa kehyksen kanssa ja en keksi mitään millä toi voi oikariin mennä vaikka jotain hajoaisikin. Voisko tohon runkoon tehdä itse maadoituksen kun kuitenkin kolminapaista kaapelia tonne vedetään?
 
Aika monissa halpamarkettien valoissa on vain tuollainen lyhyt johdonpätkä. Jos noita joutuu jälkiasentamaan, ei taida oikein muuta tapaa olla kuin etsiä riittävän pieni rasia joka mahtuu spotin reiästä sisään, esim joku tällainen: Harju jakorasia IP55 90x43mm | Puuilo Se on sitten toinen juttu miten tuollaiselle saa tehtyä vedonpoistot varsinkin kun toinen piuha on vielä ohutta narua ja todennäköisesi liian lyhyt. Ja sitten seuraavaksi varmaan pohditaan että saako tuon tyypin rasia olla irtonaisena paneelien alla vaikka vedonpoiston saisikin tehtyä. On se varmaan joka tapauksessa parempi kuin pelkkä sokeripala. Minun mielestä noita ei tarvitse maadoittaa, metalliosahan vain kannattelee lamppua eikä ole yhteydessä jännitteiseen kantaosaan mitenkään, ja kun lamppu on paikallaan, on tuo kanta "tiivis". Disclaimer: En ole sähkömies.

E: Sokerapala/wagoviritys lienee yksiselitteisesti väärin, mutta veikkaan että aika merkittävä osa noista romukauppojen valoista päätyy kattoon juuri noin. Taitaa olla esim. Led-energie sellainen, että melkein kaikki on tuollaisia johtotöpöjä. Houkutus asentaa menetelmällä "nippusiteellä johdot yhteen ja teippiä sokeripalan päälle" on korkea.
 
Viimeksi muokattu:

Juottaminen olis toinen vaihtoehto. Juottaa piuhat ja tuplakutistesukka päälle niin pitäis olla hyvä? Eikai noissa muissa lampuissakaan sen kaksisempia virityksiä ole.
Kuullostaa tosi hullulta koska lähes kaikissa suomessakin myytävissä lampuissa, juuri laitoin pihalle, on sisällä ihan normi sokeripalaliitos johon piuhat liitetään. Toki lampuilla on kiinteä asennus mutta eikö kattospottikin ole kiinteä asennus?
Vaikka en ole sähkömies niin osaan kyllä tehdä ja suojata hyvin juotokset että siitä ei pitäisi olla kyllä kiinni.
 
Saahan se sokeripalaliitos siellä laitteen sisällä olla ja kattorasian ja valaisimen kuvun väliin saa tietenkin jäädä. Mutta alakatossa ne ei saisi vapaana olla. Vähintään joku koteloitu sokeripala, joita jatkoliittimen nimellä myydään tai joku muu vastaava jatkoliitin.
 
Ok. Jatkoliittimiä itsekkin meinasin. Nehän on hyvin eristettyjä eikä pitäis olla mitään ongelmia laittaa. Eikä irtoa kovin kevyesti vedettäessä.
 
Ok. Jatkoliittimiä itsekkin meinasin. Nehän on hyvin eristettyjä eikä pitäis olla mitään ongelmia laittaa. Eikä irtoa kovin kevyesti vedettäessä.
Tai joku tällainen:
Tuo ei ole sen ihmeellisempi, kuin että siellä on sokeripala sisällä ja vedonpoistot.
1661260023178.png
 
Ainakin Biltemassa nimellä Jatkorasia.
Kiitos tuhannesti! Mä oon jakorasioilla ja jatkopaloilla ja jakoliittimillä ettiny netin tyhjäks mutta en tolla osannu hakea :D Pitää hakea noita iso pino niin päivä on pelastettu. Samoin pitää miettiä että laitanko lampulta toiselle jatkon tolla vastaavalla haaraliittimellä vai laitanko isommat jakorasiat vaikka molemmat viidelle spotille.
Hyväksytän taas täällä suunnitelmani :D
 
Spelsberg 31090801

Tuollainen pieni jakorasia jossa on lenkit jolla saa nipparilla tehtyä vedonpoiston. Varsinainen johtimien jakaminen wago liittimellä
 
Spelsberg 31090801

Tuollainen pieni jakorasia jossa on lenkit jolla saa nipparilla tehtyä vedonpoiston. Varsinainen johtimien jakaminen wago liittimellä
Aikalailla tommosia kytkentöjä tehnytkin. Toikin kuitenkin jonkinverran iso jokaiseen laitettavaksi mutta ei kai auta. toi Jatkorasia olis toki parempi mutta jos nyt halutaan koodin mukaan tehdä..
 
Aikalailla tommosia kytkentöjä tehnytkin. Toikin kuitenkin jonkinverran iso jokaiseen laitettavaksi mutta ei kai auta. toi Jatkorasia olis toki parempi mutta jos nyt halutaan koodin mukaan tehdä..
Suunnilleen saman kokoinen se on se rasia joka niiden valaisimien mukana tulee, mutta vähän litteempi ja leveämpi.
 
Ei kai sillä rasian koolla väliä jos se sinne katon sisään tulee, kunhan vain mahtuu sinne.
 
Eikös maakaapelijatkoja voi tehdä tinaamalla ihan oikeaoppisesti? Näin ainakin sähkäri mulle jutteli.
Yleensä maakaapeleihin valmistajat tarjoaa myös omia jatkosarjoja, tulee sitten ohjeineen päivineen, kuinka jatko tehdään oikein.
 
Eikös maakaapelijatkoja voi tehdä tinaamalla ihan oikeaoppisesti? Näin ainakin sähkäri mulle jutteli.
Tinatuilla jatkosholkeilla niitä jatketaan, mutta se tinaus suojaa sitä liitintä hapettumiselta, ei sitä tinaa ole tarkoitus sulattaa.
 
Mitä eroa näillä erivärisillä rasioilla on?
 
Noniin sähkärit.

Olohuone eteinen remppa menossa ja katto purettu ja pari seinää purettu ja nyt pitäis laittaa tunnelmaspotteja kattoon. Spotit on käännettävällä kehyksellä ja GU10 kannalla ja ajattelin laittaa Bilteman älypolttimot (350lm) ja jossain välissä päivittää HUE polttimoiksi.
Mutta kuinka tässä kannattaisi vetää piuhat? Niin että piiri loppuu viimeiseen lamppuun vai niin että se jatkuu vielä lähtöpisteeseen siitä eli tekee ns. loopin. Liitteenä kuva miten suurinpiirtein ajattelin laittaa. Spotteja tulisi n.12kpl mutta en ole niin tarkkaan vielä kattonut, 20kpl mulla on noita kehyksiä varattu. Kattoon tulee myös yksi tai kaksi perinteistä kattolamppua niin olkkariin kun eteiseen.

Liitteenä kuva. Näyttääkö spottiasettelu hyvältä vai miten laittaisitte ja vedänkö piuhat vaan viimeiseen lamppuun saakka vai siitä takaisin pistokkeeseen vai jotenkin muuten?

spotit.jpg

Itse itselleni vastaten, kehoituksesta ajattelin kuitenkin muuttaa lamput neljään riviin, yhteensä 10kpl. Ketjutusta ei suositeltu joten olisko tämmöinen kolmen tähden viritys parempi? Jakorasia olisi välikatossa tai sitten luukun takana, en ole varma vielä..
spotit1.jpg

E: neljään, ei kolmeen riviin.
 
Viimeksi muokattu:
Pitäisi lisätä ulkovaloja seinälle. Johto tulee pinta-asennuksena. Valaisinten ketjutettavuus olisi hyvä, ettei tarvitse tuoda omaa johtoa kullekin valaisimelle tai pistää jakorasiaa jokaisen kohdalle.

Soveltuuko valaisimet joihin johto tuodaan takaa "seinän läpi" ollenkaan, kun johto tulee pintavetona? Ymmärrän että nämä ei ainakaan ole ketjutettavia.

Valitettavasti ketjutettavia seinävalaisimia on vaikeampi löytää, kuten Cestus Hor Eye IP65 E27 WH - Airam.fi

Jos joku osaa ehdottaa kahden aiemman kaltaista ketjutettavaa E27 tai GU10 polttimoilla olisin kiinnostunut.
 
Jos löydätte ketjutettavia GU10 valaisimia niin kertokaa toki (E27 löytyy kyllä). Tai edes sellaisia, joihin saa kunnolla piuhan pintavetona. Täälläkin on aika monta valaisinta hirsiseinässä niin, että seinään on jouduttu jyrsimään ura, jonka kautta piuhat on saatu menemään valaisimen takaa. Osa on saatu asennettua hirsiseinän luontaisia viisteitä käyttäen. En tiedä onko nää edes sääntöjen mukaisia asennuksia kun on jouduttu virittämään, mutta enpä keksi toisaalta miksi eikään?

Bonuskyssäri; estääkö mikään määräys tai turvallisuusseikka asennuskauluksen 3D tulostamista tällaisille valaisimille? Etenkin G10 valaisimille olisi triviaalia tulostaa kunnon asennuskaulus, jonka läpi voidaan tuoda piuha pintavetona josta piuha käännetään valaisimen sisälle? En nyt heti keksi miksi tämä olisi ongelmallista, kunhan tuloste on matskua, joka kestää lämpenemisen.
 
Tällaisen siirtokannen päälle olen joskus asentanut noita putkivaloja pinta-asenteiseksi. Maalattiin ne mattamustaksi ensin (valaisinkin musta), valkoisen valaisimen kanssa ei välttämättä tarpeen maalata, mutta uskoisin tuon ajan kanssa kellastuvan ulkona.

Itse itselleni vastaten, kehoituksesta ajattelin kuitenkin muuttaa lamput neljään riviin, yhteensä 10kpl. Ketjutusta ei suositeltu joten olisko tämmöinen kolmen tähden viritys parempi? Jakorasia olisi välikatossa tai sitten luukun takana, en ole varma vielä..
spotit1.jpg

E: neljään, ei kolmeen riviin.

Offtopic, mutta eikai tuo saunan ovi oikeasti ole asennettu noinpäin?
 
Offtopic, mutta eikai tuo saunan ovi oikeasti ole asennettu noinpäin?
Offtopic:
Itse asiassa ei ole. Mutta ei ole tuossa pytyn vieressä tota seinääkään. Vissiin joskus ollut joku suihkuseinä. Tässä talossa on muitakin suunnittelun kukkasia.. niinkuin tossa vaatehuoneellisessa makkarissa. Sauna on jätetty pienemmäks mikä jätti semmosen ihmeellisen kolon makkarin ja vaatehuoneen seinään missä oli laattalattia kun muualla on parkettia. Siinä on saunan seinää vedetty pienemmäks. Me purettiin toi vaatehuoneen yksi seinä ovineen ja laajennettiin vaatekaappia makkarin puolelle niin että ovi on olohuonetta vasten ja vastaavasti tuota olohuoneen makkarin ovea siirrettiin ihan tohon saunan seinän viereen. Näin saatiin olohuoneeseen enemmän seinätilaa ja makkarista yksityisempi niin että ei näy sängyt vaikka ovi olis auki. Huippuratkaisu.

Sitten eteisessä toi eteisen ja olkkarin välinen kummalline pikkuseinä on purettu ja samoin KHH ja eteisen välinen niin että eteisestä pääsee KHH. Tosin keittiö on menossa seuraavaks remppaan ja KHH ja keittiö yhdistetään yhdeksi isoksi tilaksi.

Mutta kaiken komein suunnittelun kukkanen on tuo pikkuvessa. Tuulikaapista on haluttu isompi joten vessan seinää on hiukka vedetty sisään. Ja pytylle kun menit niin polvet melkein kolahti seinään. Ja ihan kun se ei olisi riittänyt niin pytyn eteen oli laitettu vielä lämpöpatteri. Eli sen lisäks että polvet kolhi seinää niin ne myös palo. Lisäks siellä oli perinteiset 90-luvun sähköt eli pistokkeet toimi vain jos oli valot päällä. Sitten latailtiin sähköhammasharjoja sun muita keittiössä..
Mutta muutama vuosi rempattiin koko pikkuvessa. Käännettiin pytty niin että se on polvet ovea kohti ja pytyn tilalla on korkea kaappi. Lattia piti piikata ja viemäri kääntää mutta oli sen väärtti. Lisäksi tonne vedettiin uudet sähköt niin että pistokkeet toimii ilman että valot on päällä.

Kyllä tää tästä pikkuhiljaa :D
 
Jos löydätte ketjutettavia GU10 valaisimia niin kertokaa toki (E27 löytyy kyllä). Tai edes sellaisia, joihin saa kunnolla piuhan pintavetona. Täälläkin on aika monta valaisinta hirsiseinässä niin, että seinään on jouduttu jyrsimään ura, jonka kautta piuhat on saatu menemään valaisimen takaa. Osa on saatu asennettua hirsiseinän luontaisia viisteitä käyttäen. En tiedä onko nää edes sääntöjen mukaisia asennuksia kun on jouduttu virittämään, mutta enpä keksi toisaalta miksi eikään?

Bonuskyssäri; estääkö mikään määräys tai turvallisuusseikka asennuskauluksen 3D tulostamista tällaisille valaisimille? Etenkin G10 valaisimille olisi triviaalia tulostaa kunnon asennuskaulus, jonka läpi voidaan tuoda piuha pintavetona josta piuha käännetään valaisimen sisälle? En nyt heti keksi miksi tämä olisi ongelmallista, kunhan tuloste on matskua, joka kestää lämpenemisen.

Mä' en puolestaan ole löytänyt sopivia ketjutettavia E27 valaisimia jotka toimisi alas- tai "ylös-alas-valoina" :hmm:.

K-raudan haulla löysin muutaman GU10 valaisimen (näistä vielä eri värejä):
https://www.k-rauta.fi/tuote/ulkoseinavalaisin-konstsmide-modena-valkoinen-gu10-ip44/7318307511253 (vastaava alasvalo)

Konstsmide taitaa valikoitua, niin ei tarvitse arpoa soveltuuko asennukseen ja pystyykö sähkäri kytkemään hankitut valaisimet.

E: Bauhausin sivuilla ei puolestaan ketjutettavuudesta ole mainintaa.
En kyllä mene takuuseen noiden Konstsmide valaisinten ketjutettavuudesta, vaikka muuallakin lukee että on.
 
Viimeksi muokattu:
Asunnossamme on 11kpl Airamin LUMI II 320 valaisimia. Valaisimet ovat 4-5v vanhoja ja joihinkin vaihdettiin jo takuuaikana led driver. Tällä hetkellä on jälleen viisi kpl valaisimia rikki ja jokaisesta pelkkä led driver. Kyseessä on ilmeisesti vakiovirtalähde(?), jonka ulostulojännite on 36-48V ja virta 250mA. Teho 13W. Minkälainen tarvikemuuntaja sopisi alkuperäisen tilalle ja mistä sellaisen saisi hankittua? Googlella löytyy useita 250mA vakiovirtamuuntajia, mutta niiden ilmoitettu teho tuntuu olevan alle 13W ja ulostulojännitettä ei välttämättä ole ilmoitettu.

IMG_20220824_134333.jpg IMG_20220824_142954.jpg
 
Tuo on ns. kertakäyttövalaisin, idea on että vaihdat koko valaisimen kun tulee jokin vika.

Eipä sinänsä alitehoinen poweri pitäisi muuta ongelmaa aiheuttaa kuin hieman himmeämpi valo.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
264 254
Viestejä
4 577 041
Jäsenet
75 400
Uusin jäsen
okmi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom