Kulutusvaikutteiset sähkösopimukset, hinnan määräytyminen ja laskeminen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sagan
  • Aloitettu Aloitettu
Juu, kyllä kulutusvaikutus ja liukuri on itsessään ihan tuttuja juttuja, kiinnosti vaan tuo hintakiinnitys kun kuulosti ihan järkevälle systeemille. Ja tarkoitin siis tuolla aikaisemmalla viestillä että kultusvaikutus on symmetrinen eli maksimit esimerkiksi -4/+4snt.

Se tarkoittaa sitä, että se on rehellisesti kulutusvikutus. Ei minimiä eikä maksimia (kuten ei muillakaan, vaikka ilmoitettu TYYPILLINEN kulutusvaikutusalue ilmoitetaan).
 
Minun pokka petti ja kiinnitin Joulukuun.
1732097183291.png
 
Jos PKS:llä kiinniittää 50% vaikka kvarttaalin niin voiko myöhemmin ottaa saman kvarttaalin yksittäiselle kuukaudelle 50% kiinnityksen? Esim tammi-maalis laitetaan lukkoon ja sitten myöhemmin helmikuu.
 
Tämä onnistuu juurikin näin. Tosin kvartaalin ensimmäistä kuukautta ei voi kiinnittää erikseen. Q1 tapauksessa tammikuu on tärkein.
 
Eli pelkkää tammikuuta, huhtikuuta, heinäkuuta ja lokakuuta ei voi kiinnittää? Eipä ole tullut kiinnitettyä moiseen huomiota.
 
Juuri näin. PKSllä oli tälle joku meriselitys: kauden kiinnittäminen täytyy tietty tehdä ennen sen alkamista ja yksittäisten kuukausien kaudet ilmestyvät vasta kun kyseinen kvartaali on alkanut. Eli ekaa ei tule koskaan kiinnitettäväksi yksinään. Heinäkuulla ja lokakuulla nyt toki ei niin väliäkään
 
Jahti siis jatkukoon ja tähtäimessä Q1/25.

Omavoiman edullisin kiinnityshinta ja hinta nyt:
Q1/25 ~8.5c / 10.1c
Q2/25 ~4.5c / 4.9c
Q3/25 ~3.8c / 4.5c
Q4/25 ~6.3c / 7.7c
Q1/26 ~8.4c / 9.1c
Koko 2025 tällä hetkellä 8.0c.

Kyllähän noita kiinnityksiä kärkkymällä ja sitoutumalla kaukana oleviin kvartaaleihin voi saada aika hyvän kokonaisdiilin aikaan.
 
Korpelan Kvartaali sähkösopimuksen ehdoissa kerrotaan käyttövaikutuksen olevan +/- 3snt/kWh jonka laskentaperiaate on; A) Omalla kulutuksellasi painotettu keskihinta – (B) Pörssisähkön kuukausikeskihinta = Käyttövaikutus (snt/kWh)

Mikäli kuukauden pörssisähkön hinta (B) olisi 10snt/kWh ja oma käyttö 7snt/kWh (A) niin siirtyykö -3snt lopulliseen laskuun eli 8,75 - 3= 5,75snt/kWh tai onko vielä muuttujia Ö ja X jotka vaikuttaa lopulliseen sähkönhintaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ylä/alarajaa kulutusvaikutukselle (esim 3cnt) ei ole. Nuo ovat vaan esimerkkejä, eikä niitä pitäisi markkinointimateriaalissa esittää, kun asiakkaat eivät ymmärrä.
Kulutusvaikutussopimuksen kWh-hinta on: sovittu pohjahinta n euroa/kWh + [ (kuukauden ajalta tuntitasolla oma kulutus kWh * sen tunnin pörssisähkön hinta) - (koko kk:n oma kulutus kWh * pörssisähkön keskihinta sen kk-ajalta)]
Toimii silloin, jos kulutuksen pystyy siirtämään yöaikaan, ja erityisesti jos on sähköauto, jolloin pystyy 0-hinnalla käyttämään sähköä "paljon".

Jos pörssin keskihinta olisi 10, oma keskiarvo 7, niin kulutushinta olisi pohjahinta -3, kyllä.

kuvana malliksi meidän huushollin sähköt marraskuulle. Kulutusvaikutus -1,54 cnt, sähkö maksoi siis (en muista tarkkaa pohjahintaa) ehkä noin 8,7-1,54 cnt. Pörssillä olisi ollut ilman marginaalia 4,15 cnt.
kuten kuvasta ehkä näkyy, yritetty siirtää kulutusta 02-06 aikaan, jolloin aina halvin sähkö.
halpaahan tämä olisi, jos pelkkä pörssisähkö ilman siirtoja ..

sahko.png
 
Viimeksi muokattu:
Korpelan Kvartaali sähkösopimuksen ehdoissa kerrotaan käyttövaikutuksen olevan +/- 3snt/kWh jonka laskentaperiaate on; A) Omalla kulutuksellasi painotettu keskihinta – (B) Pörssisähkön kuukausikeskihinta = Käyttövaikutus (snt/kWh)

Mikäli kuukauden pörssisähkön hinta (B) olisi 10snt/kWh ja oma käyttö 7snt/kWh (A) niin siirtyykö -3snt lopulliseen laskuun eli 8,75 - 3= 5,75snt/kWh tai onko vielä muuttujia Ö ja X jotka vaikuttaa lopulliseen sähkönhintaan.
Näin se kulutusvaikutus toimii. Eli juuri kuinka sen tuoss laskit.

Jos kuukauden pörssisähkön keskihinta (B) on suurempi kuin 8,75 niin säästät pörssisähkösopimukseen verrattuna. Ja kääntäen jos B<8,75 olisi pörssisähkö ollut edullisempi.
 
Nappasin tuon Korpelan Kvartaalin nyt PKS tilalle ainakin tammikuun ajaksi.
Katellaan sitten tilanteen mukaan, koska takaisin pörssiin.
 
Miettinyt meenkö tolla Väreen 3kk 10,55snt tammi- maalis vai kokeilisko Korpelan kvartaalia 8,75snt + kulutus.. ?

Kattelin viime vuosien kulutuksia tammi, helmi, maalis liukurissa.

Kulutusvaikutus ei ollu kyllä mikään kovin hyvä jos tuota Korpelan voimaa miettii.
Tammikuu +3snt
Helmikuu +1snt
Maaliskuu 0,03snt

2023 oli kyllä parempi :)
Tammi +0,17
Helmi +0,19
Maalis +0,40

Pakko oli kattoa vielä 2022
Tammi +0,93
Helmi +0,23
Maalis +0,31

Joten oliko 2024 tammi-helmi poikkeuksellinen kylmyyden takia ja normaalisti mulla menis lähelle 0-1snt kulutusvaikutus? Tuolloin Korpela olis parempi kuin se Väreen 3kk, jonka nyt laitoin alkamaan Tammikuun 1. päivä.
 
Miltä kulutus näyttää 2.1., 4.1. ja etenkin 5.1.2024 versus muu tammikuu? Silloin kun oli hyvin poikkeukselliset sähkön hintapiikit, kuten myös muutamana päivänä helmikuussa vähän lyhyemmillä kestoilla. Ja jos ei määräaikaisella kiinteällä sopparilla huomioinut asiaa mitenkään, niin varmasti näkyy kulutusvaikutuksessa jälkikäteen tarkasteltuna. Itse sain kalliita hetkiä etenkin tuolloin 5.1. vältellen tammikuun 2024 kulutusvaikutukseksi n. -3,3 snt vaikka muutama loppukuun päivä oli puoli-ilmaisia ja ehti jo tuota hiukan heikentää.
 
Minkä takia takertu yksittäisiin päiväiviin ko vaikutus on kk tasolla?
Edit: ja mitä historialla on mitään merkitys olkoot soppari mitä tahansa ny?
 
Siksi, että noina kyseisinä päivinä olleet hinnat olivat jäätävän kovat, esimerkiksi päiväkeskiarvo 1e/kWh ja huiput pitkälti yli 2e/kWh. Jos tuolloin on ollut vaikka kiinteähintainen käytössä niin taatusti ei ole tehnyt elettäkään optimoidakseen kulutustaan. Kun taas kulutusvaikutussopparilla moni on yleensä hyvin tietoinen hinnoista. Tästä syystä kulutusvaikutuksen tarkastelu jälkikäteen voi tuottaa hyvin korkeita lukuja.
 
Mitä historiassa olevat luvut vaikuttaa tuleviin? Et sä voi missään ennustaa tulevaa katsomalla vaan historian dataa! Unohtakaa jo ne 2€ piikit ja -1€ piikit joka oli kk aijemmin ja väki poltti pääsulakkeitaan.. ne on ollu ja menny ja nyt ollaan tässä ajassa
 
Käsität väärin, kukaan ei ole tulevaa hintaa yrittänyttäkään ennustaa. Kyse oli siitä, että pohdittiin uskaltaako kulutusvaikutuksellisen sopimuksen ottaa, meneen datan perusteella. Ja menneessä datassa on selvä vääristymä äsken sinulle rautalangasta väännetystä syystä.
 
Miltä kulutus näyttää 2.1., 4.1. ja etenkin 5.1.2024 versus muu tammikuu? Silloin kun oli hyvin poikkeukselliset sähkön hintapiikit, kuten myös muutamana päivänä helmikuussa vähän lyhyemmillä kestoilla. Ja jos ei määräaikaisella kiinteällä sopparilla huomioinut asiaa mitenkään, niin varmasti näkyy kulutusvaikutuksessa jälkikäteen tarkasteltuna. Itse sain kalliita hetkiä etenkin tuolloin 5.1. vältellen tammikuun 2024 kulutusvaikutukseksi n. -3,3 snt vaikka muutama loppukuun päivä oli puoli-ilmaisia ja ehti jo tuota hiukan heikentää.
Joo tässä näitä. Näköjään 5.1 päässy parempaan kvaikutukseen, kun veikaten aiempina päivinä jo lämmitykset reagoinu ja sitte on alettu polttaa urakalla takkaakin tuossa puolivälissä viikkoa. Ehkä hieman sitten huilannu lämmitykset kriittisillä hetkillä.

2.1
Kulutusvaikutus +0,06snt
Kokonaiskulutus 228kwh
Kiinteä hinta 24,84e
Spot olis ollu 49e

4.1
Kulutusvaikutus +1,3snt
Kokonaiskulutus 220kwh
Kiinteä hinta 23e
Spot olis ollu 63e

5.1
Kulutusvaikutus -6,56snt
Kokonaiskulutus 182kwh
Kiinteä hinta 19e
Spot olis ollu 187e :)

Ehkäpä saunominen isompana voisi vaikuttaa, kun on kiinteä soppari. Aina siinä hintapiikin klo 19 aikaan varmaan sauna päällä (silloin kun on). Toisaalta taas yölläkin halvemmilla hinnoilla on kulutus kovaa kun lämmitystä jne.
 
Sen yksittäisen päivän kulutusvaikutus ei ole tässä se juttu. Vaikka tuolloin 5.1 olisi ollut kulutusvaikutus miinusmerkkistä, mutta tuolloin on käytetty paljon sähköä, niin se nosti koko kuukauden kulutusvaikutusta ja paljon.
Tuollaisena päivänä kuukauden kulutusvaikutukseen vaikuttaa sen päivän käytetty sähkön määrä, ei niinkään se mihin aikaan sitä käytti (silloinhan muistaakseni kaikki tunnit olivat poskettoman hintaisia).
 
5.1.2024 klo 00-05 oli alle 20c, 06-07 40c ja sitten rävähti.

Kulutusvaikutuksessa pitää hahmottaa, että millaiseksi oma keskihinta muodostuu. Jos sen haluaa olevan alhainen, niin sähköä pitää käyttää paljon kun se on halpaa ja vähän, kun se on kallista.
 
Muistin siis väärin tuon päivän. Muistikuva oli, että koko päivä oli kallis.
Aksellq on ollut tuolloin päivän keskihinta vajaa 29 senttiä. Ei nyt ihan edullista sekään.
Parhaitenhan kulutusvaikutusta voi parantaa, jos pystyy ajoittamiseen käyttämään suurempaa aikaikkunaa. Lämmitystä ei määräänsä enempää voi siirtellä, mutta jos on muita isoja kuluttajia (tyypillisesti esim. sähköauto), ei ole pakko käyttää sitä kalliin päivän "halpaa" sähköä. Sähköauto esimerkkinä on hyvä, koska riittää, että sen lataa noin 2 kertaa viikossa.
 
Terve

Mulla näytti olevan kulutusvaikutukset viime talvelta tammikuusta lähtien 3kk ajalta
+0,66%
+2,75%
+5,04?

Voiko nuiden lukujen perusteella arvioida miten vaikuttaa hintaa vaikka nyt tuossa Korpelan kvartaalissa joka ei ole määräaikainen, ja nyt siis pörssisähkö.

Paljoa tuossa ei ole säädettävissä sillä mökki ja käyttövesi lämpeää puilla ja kulutus
on ollut noina kuukasina n.6010-650kwh
 
Nostaa hieman hintaa, jos prosentit ovat samat. Määrää ei voi tietää kun ei tiedä tulevaa pörssin keskihintaa.
 
No otin liukurista lukemat niin voiko nuista päätellä että paljonko tuo ns. perushinta nousee jos lukemat olisivat tuollaiset.
Marraskuusta en osaa sanoa että miksi tuollaiset lukemat mutta ei anneta sen häiritä.

kuukausittaiset tulokset

Kuukausi / VuosiOma keskiarvoKulutusvaikutusSpot keskiarvoKulutusvaikutus %KulutusHinta
marraskuu / 23-10,8-17,776,96-255,1 %208,23-21,47
joulukuu / 239,36-0,19,46-1,06 %648,2763,84
tammikuu / 2413,260,0913,18+0,66 %626,1186,12
helmikuu / 246,570,186,4+2,75 %611,1343,16
maaliskuu / 247,730,377,36+5,04 %676,1655,56
huhtikuu / 245,46-0,66,06-9,95 %741,5244,13
 
Ei voi sanoa, kun ei vielä tiedetä tulevien kuukausien keskihintoja. Jos ne olisivat samat kuin kuluvan vuoden alussa, niin kulutusvaikutus on sama.

Nuo sinun plosentit ovat niin pieniä, että puhutaan alle sentistä todennäköisesti.
 
Niin joo tarkoitin että jos tulevat hinnat olisivat tuota luokkaa mitä nuo mitä mulla on ollut ja jos puhutaan vain sentin luokkaa olevista hinnoista niin kuulostaa ookoolta ettei nyt mitään viittä senttiä paiskata päälle.
 
Siihen päälle tulee pörssin kuukauden keskiarvo X kulutusvaikutusprosentti.

Kulutusvaikutusprosentti näyttää olleen huonoimmillaan +5%. Kuukauden keskihinnan pitäisi olla 20snt/kWh, että hintaan tulisi 1 sentti päälle.
 
"Ei voi sanoa, kun ei vielä tiedetä tulevien kuukausien keskihintoja. Jos ne olisivat samat kuin kuluvan vuoden alussa, niin kulutusvaikutus on sama."

Vielä Korpelan kvartaalihinnoittelusta, näkisikö jostain menneet kvartaalihinnat (1.1, 1.4, 1.7, 1.10) edellisiltä vuosilta jotta saisi osviittaa trendikäyrästä. Nyt lokakuusta -24 huhtikuulle -25 neljänneshinta on sama 8,75 snt. Jossain vilahti ennuste että talven sähkön ka. olisi noin 10snt/kWh, kvartaalisähkön hinta pysyy samana loka-maalis 8,75 snt huomioiden että loka-marraskuu pörssisähkön hinta oli kohtuullinen, jatkuuko trendi, ainakin kvartaalihinnoittelu pysyy samana.
Tai mikäli ennuste talvelle olisi korkeampi, kvartaalihinta luultavasti nousisi loka-joulukuun 8,75snt:stä..mene ja tiedä.

Tuumin vaihdanko nykyisen kuukausimaksuttoman markkinasähkön kvartaaliin, mennyt kulutusprofiili ollut noin -40% kulutusvaikutuksella kun taas kvartaalin maksimi -3snt.
 
Toistetaan nyt vielä kerran, että mitään tällaista maksimiahan ei ole. Se on vain markkinoinnissa käytetty esimerkki, jollaista ei pitäisi siellä olla koska ihmiset eivät ymmärrä miten kulutusvaikutus toimii.

Tämä selviää kyllä Korpela Kvartaalin tuotesivultakin.
 
Tuumin vaihdanko nykyisen kuukausimaksuttoman markkinasähkön kvartaaliin, mennyt kulutusprofiili ollut noin -40% kulutusvaikutuksella kun taas kvartaalin maksimi -3snt.
Ei.kai.missään ole sanottu että maksimi on -3snt. Ihan normaali kulutusvaikutus tuossa näyttää olevan.

Edit. Olikin sama ilmestynyt tuohon ylle.
 
Näihin kulutusvaikutuksellisiin sopimuksiin pitäisi saada markkinointimateriaaleihin yksiselitteinen lause, joka niiden perusteen määrää, esim:

Kulutusvaikutteinen sopimus on sama kuin pörssisähkösopimus, sillä erotuksella että pörssin spotin sijasta lukitaan jokin perushinta spotin tilalle.

- Sähköyhtiö voittaa jos pörssispot osoittautuu pienemmäksi kuin lukitushinta.
- Asiakas voittaa jos pörssispot osoittautuu suuremmaksi kuin lukitushinta.

Mitään muuta eroahan noilla ei ole.

Lähtökohtaisesti noissa lukitushinnoissa on vielä isompi kuukausimaksu kuin pörssisopparissa ja lukitushintoihin osassa sopimustyypeistä marginaalikin on isompi.
 
Ei.kai.missään ole sanottu että maksimi on -3snt. Ihan normaali kulutusvaikutus tuossa näyttää olevan.

Edit. Olikin sama ilmestynyt tuohon ylle.
Asia vilpitön mutta näkisikö niitä aiempia kvartaalin lukitushintoja jostakin eli loka-joulukuun vs. tammi-maaliskuun.
 
Huh, jäätäviä päiväkulutuksia. Millainen kartano ? :)
No 200m2 + autotalli 120 ja heppatalli parille. Yhteesä varmaan se ainakin 300, mutta eipä kaikki tilat ihan 20C ole :)

Oli niin kylmää, että hepoillekin piti lisäpatteri laittaa ettei vedet jäädy vaikka ovat vain 40m2 tilassa. Ja itse tuottavat aika paljon lämpöä.
Sinnekin joku ilppi olis aika jepa, tosin pöly tukkii vehkeen, joten säännöllistä putsausta kaipais.

Ens vuonna vois lisätä vähän villaa yläpohjaan.

Kai tuohon Korpelaan voisi lähteä, jos ei kummia tapahdu niin lähelle nollaa voisi päästä..
 
Tämä onnistuu juurikin näin. Tosin kvartaalin ensimmäistä kuukautta ei voi kiinnittää erikseen. Q1 tapauksessa tammikuu on tärkein.

Priima Live PKS -sivustolta luettua, eli ilmeisesti tammikuunkin kiinnittäminen on nykyään mahdollista aspan kautta:

"Tammikuu 2025 hintajakso

Olette toivoneet mahdollisuutta kiinnittää vuosineljännesten ensimmäiset kuukaudet omina hintajaksoinaan. Olemme kehittäneet palveluamme toiveenne mukaan. Vaikka täysin valmista ratkaisua ei vielä ole, olemme edenneet niin pitkälle, että hintakiinnityksen voi nyt tehdä Tammikuu 2025 -hintajaksolle asiakaspalvelumme kautta. Lisäksi jatkamme kehitystyötä, jotta kiinnitykset olisivat tehtävissä jatkossa suoraan Priima Live -palvelussa.

Jos haluat kiinnittää Tammikuu 2025 -hintajakson, niin toimi näin:

Jätä meille soittopyyntö ja me otamme sinuun mahdollisimman pian yhteyttä. Soittopyyntöjä otamme vastaan 26.12. asti. Puhelun aikana käymme läpi sen hetkisen hintatilanteen ja sovimme kanssasi hintakiinnityksestä.

Tammikuu 2025 -hintajakson kiinnityshinta on viime aikoina ollut 10 snt/kWh tienoilla ja hinnat vaihtelevat markkinahintojen muutosten mukaan päivittäin. Yhteydenoton aikana pystymme kertomaan sinulle sillä hetkellä voimassa olevan kiinnityshinnan.

Huomioithan, että kiinnittämällä tammikuun 100 % kiinnityksellä, sinulla ei ole sen jälkeen mahdollisuutta kiinnittää Talvi 2025 -hintajaksoa. Helmikuu ja maaliskuu avautuvat kiinnitettäviksi Priima Liveen tutusti vuoden ensimmäisenä päivänä.

Soittopyynnön jättäminen onnistuu täydentämällä oheinen lomake: Soittopyyntö

Kiitos luottamuksestasi meihin!

Ystävällisin terveisin,
PKS Sähkökauppa"
 
Juu, mutta noilla hinnoilla ei vaan ole mitään järkeä. Kehityspolku toki hyvä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 342
Viestejä
4 553 317
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom