Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
Joulutorit suljettiin Berliinissä ja Frankfurtissa epäilyttävien esineiden vuoksi

Berliinissä Prenzlauer Bergin kaupunginosassa sijaitsevat joulumarkkinat suljettiin perjantai-iltana varotoimenpiteenä. Berliinin poliisi vahvisti Spiegel-lehdelle, että alueelta löytyi hylätty selkäreppu. Repussa oli epäilyttävä sähköjohto, Berliner Kurier -lehti kertoi.

Poliisi saapui paikalle pommiryhmän kanssa. Reppu todettiin vaarattomaksi. Sähköjohto kuului ilmeisesti kännykän laturiin.

Myös Frankfurtissa koettiin vastaava joulutorin osittainen sulkeminen perjantai-iltana, kun alueelta löytyi epäilyttävä matkalaukku sekä urheilukassi. Niistäkin löytyi kaikeksi onneksi vain vaatteita, poliisi ilmoitti.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 225
Mussukalle tuli vähän maksettavaa.

Joukkotappelu oululaisessa ravintolassa toi irakilaismiehelle muhkean laskun
Joukkotappelu oululaisessa ravintolassa toi irakilaismiehelle muhkean laskun

Perjantai 15.12.2017 klo 17.28


Oulun käräjäoikeus tuomitsi perjantaina vuonna 1987 syntyneen irakilaismiehen yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä.


Tuomion mukaan Oulun Toppilassa sijaitsevassa ravintolassa syntyi joukkotappelu syyskuussa 2014 perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kuvituskuva. (MOSTPHOTOS)

LISÄÄ AIHEESTA

Joukkotappelu oululaisessa ravintolassa toi syytteen: mies uhkaili kurkunleikkaamisella ja löi naista lasilla päähän

Lisäksi mies tuomittiin maksamaan uhrille korvauksia kivusta ja särystä 5 000 euroa, henkisestä kärsimyksestä 2 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluista 8 990 euroa.

Tämän lisäksi mies joutuu maksamaan Lähi-Tapiolalle vahingonkorvausta 30 352,58 euroa sekä oikeudenkäyntikulut 210 euroa.

Tuomion mukaan Oulun Toppilassa sijaitsevassa ravintolassa syntyi joukkotappelu syyskuussa 2014 perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Paikalle saapunut poliisipartio totesi tapahtumapaikalla, että naista oli lyöty ravintolassa lasilla päähän. Uhriksi joutunut oululaisnainen sai tappelussa haavoja otsaansa. Poliisi otti paikan päältä kiinni irakilaismiehen epäiltynä teosta. Uhri ja syytetty eivät tunteneet toisiaan.

Käräjäoikeuden johtopäätöksen mukaan asiassa on riidatonta, että naista on lyöty lasilla otsaan ja että lasi on iskusta rikkoutunut ja lasista on mennyt lasinsiruja naisen otsan ihon alle. Lasinsiruja on jälkeenpäin poistettu otsan ihon alta useamman kerran. Otsaan on tullut haava, josta on tullut runsaasti verta.

Käräjäoikeuden istunnossa näytetyssä ravintolan valvontakameratallenteessa näkyy, miten tuomittu tekee ennen joukkotappelun alkamista kiihdyksissään kurkunleikkaamista esittäviä kädenliikkeitä muille ravintolassa olleille.

Tuomitun mukaan kahakka oli alkanut rasistisista puheista. Hän oli mennyt omien sanojensa mukaan rauhoittelemaan tappelijoita, jolloin hänet oli kaadettu lattialle ja hän oli saanut kämmenselkäänsä haavoja.

Uhrin mukaan ravintolassa olleet ulkomaalaiset miehet olivat käyttäytyneet uhkaavasti ja uhanneet raiskata naiset, kun he lähtevät kotiin.

Tuomittu on asunut Suomessa jo pidempään ja hän opiskelee ammattiin. Käräjäoikeudessa hänellä oli apunaan soranin kielen tulkki.

ARI KETTUNEN
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
^Onneksi sentään opiskelee ammattiin, niin on sitten joku tulolähde, millä maksaa nuo yli 50 000 euron korvaukset, sakot yms. Menee siinä kyllä hetki aikaa, kun summa kasvaa kuitenkin koko ajan korkoa. Toivottavasti pysyy jatkossa kaidalla tiellä, ettei sentään ehdollinen rangaistus realisoidu.
 

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 253
Ei. Svenska eliten är stark. Jos luulet että olen köyhä niin German Shephard syö pikku koira Avatariisi. Suomenruotsalaiset ja suomalaiset ovat kyllä aika tasa varakkaita Suomessa. Kyllä niitä Ahvenamaalla on myös veronmaksajia ja moni niistä osaa surkeasti suomea.
Koitetaas jättää turhat provoamiset pois ja keskustellaan asiallisesti. Tämä huomautuksena kaikille, ei vain sinulle, mutta lainasin, koska tästä raportoitiin.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
676
Hän on Shiia-musliimi. Ei sunni-musliimit halua mitään ongelmia minun ystäväpiirin kanssa.

Minä tunnen sunnimuslimeeja juuri pääkaupunkiseudulla ja olen vuokranantaja (pääkaupunkiseudulla on asunnot jotka vuokraan muille) ja tällä hetkellä vuokraan esim asuntoja mm. sunnimusliimille ja sitten pariskunnalle Bangladesh (joka on lähellä Intia) ja 3 asunto en kerro kennelle sen vuokraan. Onhan minulla ollut Suomalaisia myöskin mutta kun yksi suomalainen pariskunta oli alkoholisteja ja sain niin paljon valituksia naapureilta. Toinen suomalainen taas valitti kun ei saanut heti autopaikkaa taloyhtiöltä niin hän muutti pois sen takia.

En minä ole kuullut että ystäväni vihaa kaikki sunnimusliimeja. Se oli jotkut äärikiihkoilijat mutta sota Irak vs Iran oli taloudellista syistä haluttiin saada öljymaa mutta Iran oli tasa vahva Irakin kanssa sotilaallisesti. Tätä sotaa tietysti propagandana pidettin vain uskon sotana ja osa oli sitten myös uskon sotaa siis osanottajille.
Saatko jotain tukea kun vuokraat mutiaisille asuntoja. Samanlaiset vokkibisnekset kuin luonalla, mutta pienemmässä mittakaavassa. SPR:n tantat järjestää matuille tukiasuntoja, sinä tienaat, me muut maksetaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
241
Stargate vuokraa omaansa/vaimojensa kaupungin vuokra-asuntoja edelleen muille ulkomaalaisille?.:rofl::kahvi:
Minulle on nimimerkin viestien perusteella tullut ajatus, trolli....

Islamin maissa palkkasotilaana olleena, hänen ajatus on yksilöllinen ja ei siis avoin kaikille muslimille.

Minulla on edelleen muslimi ystäviä Israelissa, Egyptissä ja jopa suomessa. Uskallan siten kirjoittaa kyseisestä uskonnosta ihan faktaa ja työssäni saan nähdä myös sen muslimin negatiivisen puolen.

Internetissä on helppo huudella, osallistua tms. ja kun pitäisi henkilökohtaisesti osallistua, onkin muuta menoa....

Some on nykyään suuri vaikuttaja suomessa, mutta pelkkää tuulen huuhtomaa persettä todellisuuden kanssa...

Stargate on ymmärtänyt VOK:in periaatteen, eli voi rahastaa helposti "läpsyttelijöillä" koska rasismi....
 
Liittynyt
05.11.2017
Viestejä
102
Kyllä itse pidän enemmän suomalaisena jotain Reiskaa joka sissihengessä nukkuu puun alla. Välillä murahtelee suomeksi kirosanoja kun on paikat jäässä.
Kuin jotain trendihinttaria hörppimässä lattea ja mongertaen englantia pikkurilli pystyssä 1100€ iPhone X:ää näpytellen. Jossain Helsinkiläisessä hippikahvilassa.
Itse survivalistina en voi kuin nauraa tälle uusavuttomalle sukupolvelle.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kyllä itse pidän enemmän suomalaisena jotain Reiskaa joka sissihengessä nukkuu puun alla. Välillä murahtelee suomeksi kirosanoja kun on paikat jäässä.
Kuin jotain trendihinttaria hörppimässä lattea ja mongertaen englantia pikkurilli pystyssä 1100€ iPhone X:ää näpytellen. Jossain Helsinkiläisessä hippikahvilassa.
Itse survivalistina en voi kuin nauraa tälle uusavuttomalle sukupolvelle.
No naura hyvä mies, sekin edes auttaa survivalisoitumistasi.
 

Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Saksassa paikallinen uusasukas antaa oman joulutervehdyksensä paikalliselle 73-vuotiaalle mummelille.



"You can take a black man out of the jungle, but you can't take the jungle out of a black man" sanonta osuu kyllä tässä tapauksessa kohdilleen varsin hyvin.


Mann in Unterhose verletzt Passantin lebensgefährlich
Väärään osoitteeseen meni, Sipilälle tai edes Merkelille moniosaajan jouluterveiset ja muuta en toivo joululahjaksi seuraavaan kymmeneen vuoteen.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
Saksassa paikallinen uusasukas antaa oman joulutervehdyksensä paikalliselle 73-vuotiaalle mummelille.

Tämän videon innoittamana voisi siteerata (p)ääministeriämme parin vuoden takaa:

Minun sydäntä lähelläni on noiden ihmisten hätä, Sipilä sanoi.

Perheeni on päättänyt, että meidän oma kotimme on pakolaisten käytössä ja turvapaikan hakijoiden käytössä, koska me emme nyt sitä tällä hetkellä tarvitse.

Sipilä mainitsi Suomeen tulleen nyt pakolaisia pääasiassa Irakista. Hän kertoi tutustuneensa heikäläisiin (fahad firasiin) jo 1990-luvulla palkatessaan heitä töihin.

– Heillä on kova halu sopeutua yhteiskuntaan ja kova halu tehdä töitä ja olla osana suomalaisuutta. Monista tuli perheystäviä.

Haluan olla rakentamassa Suomesta monikulttuurista Suomea, Sipilä julisti.
 

rehunmasiina

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
549
"Heillä on kova halu sopeutua yhteiskuntaan ja kova halu tehdä töitä ja olla osana suomalaisuutta." Kyllä pääsi pääministeriltämme todellinen aivopieru!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Itävallan uusi hallinto:

"Uuden hallituksen suhtautuminen maahanmuuttajiin tulee olemaan tiukkaja todennäköisesti suhteellisen yksimielinen.
Esitysten mukaan maahanmuuttaja saisi sosiaalietuuksia vasta, kun on asunut maassa viisi vuotta.
Turvapaikan saaneiden sosiaalitukia todennäköisesti vähennetään.
Ja kun maahanmuuttaja on voinut aikaisemmin anoa Itävallan kansalaisuutta asuttuaan maassa kuusi vuotta, aikaa pidennetään nyt kymmeneen vuoteen."


Oikeistopopulistit palaavat hallitukseen Itävallassa
 

zZzz

lasciate ogni speranza, voi ch'entrate
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
525
Viimeinkin. Tätä on odotettu, toki tästä on toki aiemminkin puhuttu. Kumiveneessä korkeakoulut käynyttä porukkaa kokonaista 32 henkeä. Nyt talot jakoon Suomen päättäjät! Kuka ehtii ensin?

Yli 30 korkeakoulutettua turkkilaista saapui kumiveneellä Kreikkaan hakemaan turvapaikkaa

Torstai-iltana kumiveneellä kreikkalaissaarelle saapunut joukko koostuu virkamiehistä, professoreista, juristeista ja lääkäreistä.
..venekunnan puhemiehekseen valitseman, ainoan englantia mitenkuten takeltelevan astrofysiikan professorin Mahmud Mahzunin mukaan kaikkien veneessä olevien älymystön jäsenten passit sun muut henkilöllisyystodistukset sekä varsinkin työ-ja tutkinto-todistukset ovat kuitenkin hurjan venematkan aikana päässeet valitettavasti katoamaan Egeanmeren syövereihin.. :sori:

..onneksi sentään tohtorinmiekat kuitenkin jäivät talteen! :psmoke:

 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 225
Briteissä äiti valinnut lapsensa isän hieman väärin.

Äiti myrkytti Britanniassa poikaansa, jotta tämä ”ei joutuisi jihadisti-isän kanssa Syyriaan”
Äiti myrkytti Britanniassa poikaansa, jotta tämä ”ei joutuisi jihadisti-isän kanssa Syyriaan”

Lauantai 16.12.2017 klo 11.29


Lapsi vaipui koomaan, ja äiti sai 4,5 vuoden vankeustuomion teoistaan.


Äiti myrkytti lastaan lontoolaissairaalassa, koska uskoi näin suojelevansa häntä. Kuvituskuva. (MOSTPHOTOS)

Britanniassa 27-vuotias nainen on saanut 4,5 vuoden vankeustuomion hänen annettuaan pojalleen psykoosilääkettä sekä tuntematonta myrkkyä useita kertoja. Oikeudessa kuultiin naisen myrkyttäneen poikaansa, jotta lapsi ei joutuisi matkustamaan jihadisti-isänsä kanssa Syyriaan.

Äiti antoi pojalle tahallaan lääkettä ja myrkkyä, jotta tämä sairastuisi. Myrkyttäminen tapahtui kuuden viikon ajan elokuun ja lokakuun 2015 välisenä aikana.

Kun lapsi oli sairaalassa hoidettavana, äiti lisäsi suonensisäisiin letkuihin tuntematonta ainetta. Viranomaisten mukaan aine oli todennäköisesti joko ulostetta tai viemäriputken avaavaa puhdistusainetta.

Vakavia neurologisia oireita

Lontoossa asuva nainen, jonka nimeä ei ole annettu julkisuuteen uhrin suojelemiseksi, on kertonut pyrkineensä pitämään pojan sairaalassa, koska uskoi tämän olevan paremmassa turvassa siellä.

Naisen puolustusasianajaja Kate O’Raghallaigh kertoi päämiehensä olleen "täydessä paniikissa". Asianajajan mukaan naisen ex-aviomies oli uhannut viedä pojan Syyriaan äärijärjestö Isisin hallitsemille alueille.

- Hän keksi, että jos hän tekisi lapsesta sairaan, sairaalan olisi pakko ottaa tämä sisään. Niin kauan kuin hän olisi sairaalassa, hän olisi turvassa - niin kieroutunut kuin ajattelumalli olikin.

Lapsi oli sairaalassa useita kertoja elokuun 23. ja lokakuun 29. päivän välisenä aikana vuonna 2015. Poika sai myrkyttämisestä vakavia neurologisia oireita, bakteeritulehduksia ja hän vaipui yhdessä vaiheessa myös koomaan.

Sairaalan henkilökunta huomasi

Äiti myönsi tutkinnan aikana antaneensa lapselleen olantsapiinia, eli psykoosilääkettä, jota käytetään esimerkiksi skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon. Hän myönsi myös antaneensa lapselle kanyylin kautta tuntematonta myrkkyä, kun poika oli sairaalassa.

Äiti jäi kiinni, kun sairaalan henkilökunta havaitsi pojan voinnin kohentuneen päivällä ja heikentyneen huomattavasti illalla, kun äiti oli paikalla. Lapsen selittämättömät sairaudet loppuivat, kun hänet siirrettiin 24 tunnin valvontaan.

Tuomari huomautti oikeudessa, että äidin teko ei ollut yksittäinen vaan toistuva käyttäytymismalli.

- Tiesit, että poikasi saisi suuria kipuja ja lokakuun 29. päivänä annoit pojallesi määrän, joka olisi voinut olla tappava, tuomari Peter Lodder sanoi Guardian-lehden mukaan.

Nainen tuomittiin kahdeksasta eri syytekohdasta 4,5 vuodeksi vankeuteen Kingstonin rikostuomioistuimessa perjantaina. Tuomari totesi ymmärtävänsä, miksi nainen teki niin kuin teki, mutta jatkoi, että tuomitulla olisi ollut muitakin vaihtoehtoja kuten kertoa ahdingostaan sairaalan henkilökunnalle eikä jatkaa lapsensa myrkyttämistä.

Lapsi on sittemmin parantunut.



NINA DALE
nina.dale@iltalehti.fi
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150
Komissio väläyttää uutta enemmistöpäätöstä turvapaikanhakijoiden jyvityskiistassa
"EU-maat jakautuivat itäisiin ja läntisiin maihin turvapaikanhakijoiden jyvityskiistassa. Euroopan komissio pitää pakotettua jyvitystä esillä, kun taas Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk tuomitsi pakkojyvityksen olevan tehoton. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker väläytti kiistaan uutta enemmistöpäätöstä yksimielisen päätöksen sijaan.


– Eurooppa-neuvosto tutkii komission jättämää esitystä. Ja jos emme saavuta konsensusta, ei tässä vaiheessa voida poissulkea määräenemmistöpäätöstä, Juncker kertoi.

Määräenemmistöpäätöksen taakse tarvitaan 16 EU-jäsenmaata ja vähintään 65 prosenttia edustetusta väestöstä. Neuvosto käytti määräenemmistöpäätöstä vuonna 2015 sorvatessaan pakkoon perustuvaa taakanjakoa. Suomi ei puoltanut pakkoesitystä. Neuvostossa on tapana ollut tehdä vain yksimielisiä päätöksiä poliittisesti herkissä aiheissa.

Pakkojyvityksessä EU-maille määrätään tietty määrä turvapaikanhakijoita, jotka maan on otettava vastaan. Niskuroivaa maata voidaan rangaista sakoilla."
https://www.suomenuutiset.fi/komiss...tosta-turvapaikanhakijoiden-jyvityskiistassa/

Eli Euvostoliitto tuppaa jokaiselle jäsenmaalle turhiksia, halusi sitä tai ei.
Jyvitys, Erittäin hyvin valittu termi. Jotain siementä tässä kylvetään, jotka tulevat muuttamaan eurooppaa liiton johdon haluamaksi. Mitä suurempi maahanmuuttaja-edustus, sitä vasemmistolaisempi eli globalistisempi politiikka.
 

Tärpätti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.12.2017
Viestejä
95
"Heillä on kova halu sopeutua yhteiskuntaan ja kova halu tehdä töitä ja olla osana suomalaisuutta." Kyllä pääsi pääministeriltämme todellinen aivopieru!
Tai sitten se on oikeassa. Katsos toisilla on hieman enemmän kykyä selvittää asioita. Suomi tarvitsee pakostakin lisää työvoimaa. Nousukausi näyttää parhaat puolensa ja mamuista moni löytää töitä.

Sipilä on luonut kymmenien miljoonien firman tyhjästä ja on diplomi-insinööri. Moniko teistä on päässyt samaan? Moniko täällä on työttömänä? Yleisellä tasolla ei ole oikein varaa huudella jos itse käy Fattan luukulla...
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Tai sitten se on oikeassa. Katsos toisilla on hieman enemmän kykyä selvittää asioita. Suomi tarvitsee pakostakin lisää työvoimaa. Nousukausi näyttää parhaat puolensa ja mamuista moni löytää töitä.
Juuh, okei. :srofl:

Moniko turhiksista löytää tai edes haluaa löytää töitä? Sibylla on pelkkä paskanjauhaja.

Sipilä on luonut kymmenien miljoonien firman tyhjästä ja on diplomi-insinööri. Moniko teistä on päässyt samaan? Moniko täällä on työttömänä? Yleisellä tasolla ei ole oikein varaa huudella jos itse käy Fattan luukulla...
Ja mitä tämän pitäisi todistaa ja mistä? Sipilä on pelkkä tuholainen tälle maalle.
 

Tärpätti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.12.2017
Viestejä
95
Juuh, okei. :srofl:

Moniko turhiksista löytää tai edes haluaa löytää töitä? Sibylla on pelkkä paskanjauhaja.


Ja mitä tämän pitäisi todistaa ja mistä? Sipilä on pelkkä tuholainen tälle maalle.
Kuka tahansa voi sanoa olevansa älykäs ja aikaansaava, kuten Väyrynen. Toisilla vaan on jotain näyttöjä sen puolesta, kuten menestystä liike-elämässä, perhe-elämässä, politiikassa, sijoitustoiminnassa, opiskeluissa yms.

Moni turvapaikanhakijoista haluaa löytää töitä, koska palkka on kotimaahan verrattuna moninkertainen.
 

basistimaksaa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.12.2017
Viestejä
155
Kuka tahansa voi sanoa olevansa älykäs ja aikaansaava, kuten Väyrynen. Toisilla vaan on jotain näyttöjä sen puolesta, kuten menestystä liike-elämässä, perhe-elämässä, politiikassa, sijoitustoiminnassa, opiskeluissa yms.
Onhan Väyrysellä näyttöjä niin perhe-elämässä, politiikassa ja opiskelussa menestymisestä. Taloudellinenkin asema varmasti kohtalaisen hyvä, mihin tarvitsee enemmän rahaa kuin onnellinen elämä vaatii? Jos arvostelee toisen onnistumisia, niin pitäisi olla kompetenssia arvosteluun? Onko Tärpätillä tohtorin väitöskirja tehtynä, oletko toiminut ministerinä?

Opinnot:
– valtiotieteen kandidaatti 1970
– valtiotieteen lisensiaatti 1987
– valtiotieteen tohtori 1988

Valtiolliset tehtävät:
– eduskunnan jäsen 1970-2003, 2007-2011
– pääministerin sihteeri 1970-1971
– opetusministeri 1975-1976
– työvoimaministeri 1976-1977
– ulkoasiainministeri 1977-1982
– pääministerin sijainen ja ulkoasiainministeri 1983-1987
– ulkoasiainministeri 1991-1993
– Euroopan parlamentin jäsen 1995-2007, 2014-
– ulkomaankauppa- ja kehitysministeri 2007-2011

Tärpätti laittaa vain omaa ansioluetteloaan esiin.
 

Tärpätti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.12.2017
Viestejä
95
Onhan Väyrysellä näyttöjä niin perhe-elämässä, politiikassa ja opiskelussa menestymisestä. Taloudellinenkin asema varmasti kohtalaisen hyvä, mihin tarvitsee enemmän rahaa kuin onnellinen elämä vaatii? Jos arvostelee toisen onnistumisia, niin pitäisi olla kompetenssia arvosteluun? Onko Tärpätillä tohtorin väitöskirja tehtynä, oletko toiminut ministerinä?

Opinnot:
– valtiotieteen kandidaatti 1970
– valtiotieteen lisensiaatti 1987
– valtiotieteen tohtori 1988

Valtiolliset tehtävät:
– eduskunnan jäsen 1970-2003, 2007-2011
– pääministerin sihteeri 1970-1971
– opetusministeri 1975-1976
– työvoimaministeri 1976-1977
– ulkoasiainministeri 1977-1982
– pääministerin sijainen ja ulkoasiainministeri 1983-1987
– ulkoasiainministeri 1991-1993
– Euroopan parlamentin jäsen 1995-2007, 2014-
– ulkomaankauppa- ja kehitysministeri 2007-2011

Tärpätti laittaa vain omaa ansioluetteloaan esiin.
En ala tähän laittamaan sen tarkemmin, kuin että Maisteri ja ylemmässä keskiluokassa (80k) mennään. Anonyymius on tarkoitus säilyttää myös tulevaisuudessa.

Eihän tietenkään tuo ole mitään verrattuna esim. Väyryseen. Tarkoitus oli kritisoida Väyrysen tapaa toimia, johon kuuluu vahvasti oman osaamisen liioittelu ja heikkouksien kieltäminen.

Väyrynen on luonut yhden uran. Sipilä kaksi. Minä yhden. Kyllä itse näistä kolmesta arvostan eniten Sipilän saavutuksia. Väyrysenä sanoisin tietenkin arvostavani omiani, olenhan täydellinen kuten Paavo aina...;)
 

Ryydike

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
970
Tai sitten se on oikeassa. Katsos toisilla on hieman enemmän kykyä selvittää asioita. Suomi tarvitsee pakostakin lisää työvoimaa. Nousukausi näyttää parhaat puolensa ja mamuista moni löytää töitä.

Sipilä on luonut kymmenien miljoonien firman tyhjästä ja on diplomi-insinööri. Moniko teistä on päässyt samaan? Moniko täällä on työttömänä? Yleisellä tasolla ei ole oikein varaa huudella jos itse käy Fattan luukulla...
Kuinka paljon Sipilä maksoi suikkarista, lestapeto?
 

Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Koitetaas jättää turhat provoamiset pois ja keskustellaan asiallisesti. Tämä huomautuksena kaikille, ei vain sinulle,
Minä korjasin siis edit tein asiallisen muutoksen. Tarkoitus ei ollut loukata ketään ja tarkoitin sen hieman huumorina. Minä en halua loukata ketään forum jäsentä.
 

Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Minä korjasin siis edit tein asiallisen muutoksen. Tarkoitus ei ollut loukata ketään ja tarkoitin sen hieman huumorina. Minä en halua loukata ketään forum jäsentä.
Vielä määrittelettömän seksuaalisuuden omaavana koen sinun pilkkaavan minua.
 

Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Saatko jotain tukea kun vuokraat mutiaisille asuntoja. Samanlaiset vokkibisnekset kuin luonalla, mutta pienemmässä mittakaavassa. SPR:n tantat järjestää matuille tukiasuntoja, sinä tienaat, me muut maksetaan.
Vastaus. Irak vuorkalainen on työtön ja KELA maksaa sen vuokrat kun olet utelias. Bangladesh pari on noita ahkeria maahanmuuttajia jotka on töissä ja maksavat itse vuokransa ja KELA ei maksa yhtään mitään heidän puolesta. 3 asunto on mysteeri.

Minä en ole vastuussa SPR toiminnasta jos siitä haluat valittaa niin valita heille tai vaikka maahanmuuttovirastolle.

Kyllä minä olen vuokrannut suomalaisille mutta aina on tullut jotain esteitä. Esim suomalaisia jotka halusi muuttaa pois kun työsuhde loppui ja saivat sen sijaan työtä toisesta kunnasta.

Esim alkoholipariskunta josta tuli ihan riittävästi valituksia naapureilta. Esimerkki suomalainen joka muutti pois kun kyllästyi odottamaan autopaikkkaa taloyhtiöltä.

Minä vuokraan kaikille sekä suomalaisille ja maahanmuuttajille. Vastaus kysymykseesi KELA maksaa tukea jos on työtön riippumatta jos on suomalainen tai maahanmuuttaja.
 
Viimeksi muokattu:

Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Vielä määrittelettömän seksuaalisuuden omaavana koen sinun pilkkaavan minua.
Minä olen heteroseksuaali. Kyllä minun ystävä voisi olla jos olisi homo tai lesbo. Tarkoitin vain että jos ystävän kanssa menen yhdessä iskemään naisia niin hyvä jos kiinnostaa molempia kyseinen toiminta.

Vastaus minä kunnioitan homoja. Tarkoitin vain että mukava kun voi yhdessä iskeä naisia.

Olen katsonut myös TV sarjoja ja elokuvia ja joskus on mielenkiintoista ihmisuhteet niissä myös jos on homo tai lesbo suhde.

Minä kunnioitan homoja ja lesboja ja heteroseksuaaleja.
 

basistimaksaa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.12.2017
Viestejä
155
Väyrynen on luonut yhden uran. Sipilä kaksi. Minä yhden. Kyllä itse näistä kolmesta arvostan eniten Sipilän saavutuksia. Väyrysenä sanoisin tietenkin arvostavani omiani, olenhan täydellinen kuten Paavo aina...;)
En minä vähättelisi dosentin tehtävää yliopistossa, joka Väyrysellä on. Sinulla ei taida olla ymmärrystä, että liike-elämässä menestymiseen vaikuttaa hyvin paljon tuuri, toki Sipilän menestymiseen varmaan vaikuttaa lestaadiolainen sisäsiittoinen veljeskunta. Sipilän sijoittajakavereita on mm. Juha Kärkkäinen. Väyrysen uraan poliitikkona Sipilällä on vielä matkaa, eikä hän ole myöskään tohtori.
 

Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Minäkin kunnioitan homoja jos ovat sen arvoisia. Harvat ovat. Mutta tämä kaikki loukkaa minun seksuaalisuuttani.
Ok siis vastustat ajatusta että isketään naisia. Ok olet siis toista mieltä moraalisesti asia selvä koska muuten en pysy edes mukana mitä tarkoitat.

Ilmeisesti vastutat niitä jotka koettaa mennä iskemään naisia viikonloppuisin ja koet tuon loukkaavana. Nyt kuules kyllä on niin että minä en ole samaa mieltä jokaisen valinta on miten tekee.

Tietona myös minun Iraani ystäväni ja minä toivomme saavamme vaimon. Jos menee iskemään naisia se ei välttämättä tarkoita yhden illan juttuja vaan pitkäaikainen tyttöystävä tai jopa vaimo on mahdollista.
 

Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Ok siis vastustat ajatusta että isketään naisia. Ok olet siis toista mieltä moraalisesti asia selvä koska muuten en pysy edes mukana mitä tarkoitat.

Ilmeisesti vastut niitä jotka koettaa mennä iskemään naisia viikonloppuisin ja koet tuon loukkaavana. Nyt kuules kyllä on niin että minä en ole samaa mieltä jokaisen valinta on miten tekee.

Tietona myös minun iraani ystäväni toivoo saavan vaimon. Jos menee iskemään naisia se ei välttämättä tarkoita yhden illan juttuja vaan pitkäaikainen tyttöystävä tai jopa vaimo on mahdollista.
Kaameata sontaa vielä keksimätöntä seksuaalisuuttani kohtaan. Etkö edes häpeä?
Vihapuheen määritelmä on aika lähellä joten olisin sinuna tarkkana.
 

Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Kaameata sontaa vielä keksimätöntä seksuaalisuuttani kohtaan. Etkö edes häpeä?
Vihapuheen määritelmä on aika lähellä joten olisin sinuna tarkkana.
Nyt loukkaat minua. Tämä offtopic keskustelu loppuu nyt. Seuraava posti niin teen raportin.
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
308
Sipilä on luonut kymmenien miljoonien firman tyhjästä ja on diplomi-insinööri. Moniko teistä on päässyt samaan? Moniko täällä on työttömänä? Yleisellä tasolla ei ole oikein varaa huudella jos itse käy Fattan luukulla...
Joopa joo ihan tyhjästä :rofl:, osti solitran Rautaruukilta johon Rautruukki lainasi rahat melko reilua. Jatkokin yristysmaailmassa perustuu melko paljon valtion rahojen kuppaamiseen,sote taitaa olla jatkoa tälle.

Seuran selvitys: Juha Sipilä miljonääriksi valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 225
Apua, nyt nazit ovat Itävallan hallituksessa!

Äärioikeisto nousi hallitukseen Itävallassa
Äärioikeisto nousi hallitukseen Itävallassa

Lauantai 16.12.2017 klo 13.09


Oikeistopopulistinen Vapauspuolue sai 26 prosenttia äänistä lokakuun vaaleissa.


ÖVP:n Sebastian Kurz ja FPÖ:n Heinz-Christian Strache kertoivat lauantaina koalitioneuvotteluista Wienissä. (EPA / AOP)

Äärioikeistolainen Vapauspuolue (FPÖ) nousee toiseksi puolueeksi Itävallan hallitukseen. Lokakuun parlamenttivaalit voitti konservatiivinen Kansanpuolue ÖVP, jonka johtajasta Sebastian Kurzista tulee Itävallan liittokansleri vain 31-vuotiaana.

Hallitussopu syntyi myöhään perjantai-iltana. Sen myötä äärioikeistolainen puolue nousee Heinz-Christian Strachen johdolla hallitukseen ensi kertaa yli vuosikymmeneen.

Sekä FPÖ että ÖVP kalastelivat Itävallassa ääniä Euroopan pakolaiskriisin avulla. Itävallasta tulee nyt ainoa länsieurooppalainen maa, jolla on äärioikeistolainen puolue hallituksessa.

FPÖ oli vaalien kolmanneksi suuren puolue, sillä sosiaalidemokraatit kiilasivat sen ja ÖVP:n väliin toiseksi. ÖVP sai 31 prosenttia äänistä.

Kurz ja Strache esittelevät sopimuksensa lauantaina liittopresidentti Alexander Van der Bellenille, joka on Vihreiden entinen johtaja. Van der Bellen voitti niukasti FPÖ:n ehdokkaan presidentinvaaleissa vuonna 2015.


Jörg Haider johti äärioikeistolaiset vaalivoittoon vuonna 2008 ja kuoli pian sen jälkeen auto-onnettomuudessa. (WIKIMEDIA COMMONS)

Kurz kertoi perjantaina toimittajille, että hänen hallituksensa keskittyy verojen leikkaamiseen ja turvallisuuteen, johon kuuluu taistelu laitonta maahanmuuttoa vastaan. Kurz on vakuutellut Euroopan johtajille, että hänen hallituksensa pysyy Eurooppa-mielisenä. Myös liittopresidentti Van der Bellen totesi, että vaalien jälkeen on sovittu Itävallan pysyvän "vahvan Euroopan unionin keskiössä".

Äärioikeistolainen puolue on viimeksi noussut hallitukseen vuonna 2008 Adolf Hitlerin työllisyyspolitiikkaa ihannoineen Jörg Haiderin johdolla. Tuolloin Euroopan unioni määräsi pakotteita Itävaltaa vastaan.

Tänään tilanne on toinen, sillä oikeistopopulististen ja äärioikeistolaisten puolueiden kannatus on noussut voimakkaasti koko Euroopassa.

NINA DALE
nina.dale@iltalehti.fi
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
Ullattava raiskauspaikka:

Nuori nainen raiskattiin ravintolassa sulkemisajan jälkeen – tekijä pyysi koko ajan anteeksi

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 27-vuotiaan irakilaismiehen raiskauksesta kahden ja puolen vuoden vankeuteen. Mies oli raiskannut 19-vuotiaan naisen ravintolassa sulkemisajan jälkeen.

Teko tapahtui syyskuun alussa ravintola Kirkukissa Puhoksen ostoskeskuksessa Puotinharjussa.

Oikeus katsoi, että raiskaus tuli uhrille hyvin yllättäen ja täysin ennalta-arvaamatta. Vastustelusta ja huudoista huolimatta tekijä ei keskeyttänyt tekoaan. Oikeus katsoi myös, että teossa oli jonkin tasoista suunnitelmallisuutta, kun mies seurasi uhria vessaan.

Mies ei myöskään yrittänyt vaientaa uhria.

– Tämä osoittaa, että vastaaja on tiennyt tai pitänyt todennäköisenä, etteivät muut paikalla olleet miehet tule auttamaan asianomistajaa tai keskeyttämään tekoa, oikeus lausui.

Käräjäoikeus tuomitsi Nahro Abdulkarim Aminin raiskauksesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 2 vuoden ja 6 kuuden vankeuteen. Mies määrättiin edelleen pidettäväksi vangittuna.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
973
Ullattava raiskauspaikka:

Nuori nainen raiskattiin ravintolassa sulkemisajan jälkeen – tekijä pyysi koko ajan anteeksi

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 27-vuotiaan irakilaismiehen raiskauksesta kahden ja puolen vuoden vankeuteen. Mies oli raiskannut 19-vuotiaan naisen ravintolassa sulkemisajan jälkeen.

Teko tapahtui syyskuun alussa ravintola Kirkukissa Puhoksen ostoskeskuksessa Puotinharjussa.

Oikeus katsoi, että raiskaus tuli uhrille hyvin yllättäen ja täysin ennalta-arvaamatta. Vastustelusta ja huudoista huolimatta tekijä ei keskeyttänyt tekoaan. Oikeus katsoi myös, että teossa oli jonkin tasoista suunnitelmallisuutta, kun mies seurasi uhria vessaan.

Mies ei myöskään yrittänyt vaientaa uhria.

– Tämä osoittaa, että vastaaja on tiennyt tai pitänyt todennäköisenä, etteivät muut paikalla olleet miehet tule auttamaan asianomistajaa tai keskeyttämään tekoa, oikeus lausui.

Käräjäoikeus tuomitsi Nahro Abdulkarim Aminin raiskauksesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 2 vuoden ja 6 kuuden vankeuteen. Mies määrättiin edelleen pidettäväksi vangittuna.
Tämä on nyt vuoden tai pari jatkunut kun näistä kerrotaan mediassa vasta sitten kun tuomio on tullut. Itse teosta ja epäilystä ei ole mainittu mitään kuin vasta nyt kun tuomio tuli. Tämä on uusi linjaus ja nämä julkistetut tuomiot ovat vain jäävuoren huippu. Raiskaaminenhan on suurimmaksi osaksi piilorikollisuutta.
Aikaisemmin tällaisista rikoksista uutisoitiin heti tapahtuman jälkeen. Törkeä pimitysoperaatio menossa. Ketkä ovat tämän uutissulun takana kun kaikki mediat pimittävät yhtenä rintamana tällä hetkellä? Käskyn on täytynyt tulla todella korkealta taholta? Itse epäilen että tämän takana on Sipilä tai edellinen sisäministeri Orpo. Tai molemmat.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
241
Ketkä ovat tämän uutissulun takana kun kaikki mediat pimittävät yhtenä rintamana tällä hetkellä?
Yleistäen: Pimittämisen takana on tämän hetken vallitseva "ihquli" / "meillä on unelma" / "kaikki on rasistisen valkoisen heteromiehen syytä" ajattelutapa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 255


:D
Jo 2015 aika rapeat prosentit esim. Ile De Francessa. Ei helvetti, ei jumalauta.
Eikös tuosta vieläpä puutu Lähi-Idän prinssit ja karibialaiset :D Ja molempia on ihan reippaat määrät, diskoläpsyttelijöitä on koko Euroopassa ja Karibiassa on paljon Ranskan vanhoja siirtomaita.
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
474
"Kirkukissa" on kyllä aika sopiva nimi ravintolalle jossa muita paikalla olijoita ei kiinnosta jos joku raiskataan :D Puhos nyt on sen verran Mogadishu että jos nainen menee sinne niin ullatusseksi kuuluu asiaan, sikäli lieventäviä asianhaaroja kyllä löytyy.

Se on kylläkin Kirkut ja kebabbila missä tarjotaan myös kaljaa.

Eli sitä suuremmalla syyllä sinne kandee 19v muijan mennä 5:n kanssa, josta osa on työntekijöitä (voit varmaan tässä kohtaa jo päätelle porukan, ainakin enemmistön, etnisen alkuperän)

Sori vaan, mamupatja ja / tai sinisilmäinen suvakki. Had it coming.

Ja tällä siis tarkoitan sitä, että tuon etines taustan edustamat tyypit ovat jokseenkin rankasti yliedustettuna näissä raiskaustilastoissa. Ei se kaikista raiskareita tee, ei edes joka viidennestä mutta tuossa porukassa on silti huomattavasti paljon todennäköisemmin raiskari kuin viiden suomalaisen joukossa.

Sama juttu kun ei meistäkään kukaan varmaan mannelle puhelinta lainaa kadulla kun tulevat sitä pyytämään mutta suomalaisessa saattais lainatakin, toki riippuen siitä onko se narkki / jotain muuta. Se on vaan luonnollista ja erittäin suositeltavaa profilointia.

Ja tässä (maksumuurin takana) arvatkaa kenen maasta taivaaseen ylistävä artikkeli :p
Joku vois ottaa talteen kun vielä kerkeette.

Nyt.fi: Tässä on yksi parhaista Lähi-idän ruokia tarjoavista ravintoloista Suomessa – Kirkukissa rohkeille on tarjolla myös lampaanpäätä
 
Viimeksi muokattu:
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 808
Viestejä
4 227 019
Jäsenet
71 108
Uusin jäsen
spinal

Hinta.fi

Ylös Bottom