Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.
Tämäpä näin, vahvempi vie aina heikompaa, se on aina ollut tämän ihmisrodun tapa. Kannattaa myös muistaa, että suurin osa niin eurooppalaisista kuin suomalaisistakin edelleen kannattaa tätä massamaahanmuuttoa, joten saadaan tasan sitä mitä tilataan.

Juuri tuon takia en itse pahemmin enää jaksa seurata näitä kulttuuribileitä, kunhan katselee vierestä kun iso kasa sinisilmäisiä idiootteja laittaa yhteiskuntaa uusiksi suvakkiunelman nimissä.

Tämäpä juuri, mutta sehän on vain luonnon kiertokulkua ja luonnonvalintaa. Heikot kuolevat ja vahvat selviävät.

Olemme siirtyneet vahvoista (sodan aikainen/jälkeinen sukupolvi) heikkoihin, on ihan meidän valinta, haluammeko muuttua.
 
Se on nykyprogressiivisuuden mittari ikävän monelle, että kunhan Helsinki/oma kaupunki tuntuu henkilökohtaiselta Eläintarhalta missä on jos jonkin värisiä ihmisiä, niin voi ajatella olevansa hyvä ihminen. HD-indekseillä ei mitään väliä, kunhan vaan autetaan "hätää" kärsiviä.
 
Tämäpä juuri, mutta sehän on vain luonnon kiertokulkua ja luonnonvalintaa. Heikot kuolevat ja vahvat selviävät.

Olemme siirtyneet vahvoista (sodan aikainen/jälkeinen sukupolvi) heikkoihin, on ihan meidän valinta, haluammeko muuttua.
Mielestäni luonnonvalinta ei päde tässä täysin, sillä vaikka olisit miten vahva kaikilla mahdollisilla mittareilla se ei vaan ole sinusta kiinni mitä hallintoelimet päättävät esimerkiksi käynnissä olevan vieraiden kansojen invaasion suhteen.
 
Tämäpä näin, vahvempi vie aina heikompaa, se on aina ollut tämän ihmisrodun tapa. Kannattaa myös muistaa, että suurin osa niin eurooppalaisista kuin suomalaisistakin edelleen kannattaa tätä massamaahanmuuttoa, joten saadaan tasan sitä mitä tilataan.

onko lähteitä boldatulle? en nimittäin tähän kovin hevillä usko, sillä olen käynyt asiasta keskusteluja useiden ihmisten kanssa niin lähipiirissäni kuin muutoinkin.

omien havaintojeni perusteella massamaahanmuuttoa kannattaa euroopassa ja suomessa lähinnä:

1. taloudellinen ja poliittinen eliitti niin vasemmalta kuin oikealta (hivenen eri syistä, vasemmalla lähinnä hyvesignaloidaan, oikealla riemuitaan "halvasta työvoimasta" tai vähintään tulija-aallon aiheuttamasta tuuppauksesta rakennemuutokselle jonka varjolla saadaan ajettua eurooppalainen sosiaaliturva alas mikä tarkoittaa samalla myös palkkakustannusten alenemista ja yhteiskuntien sekä yksilöiden tulemista entistä enemmän riippuvaiseksi liike-elämästä)

2. ^ lähinnä tuon 1 -kohdan elementtien vallassa/hallussa oleva MEDIA (=valtiolliset yleisradiot poliittisen eliitin, ja kaupallinen media puolestaan osakkeenomistajiensa/rahoittajiensa/mainostajiensa eli taloudellisen eliitin) joka rummuttaa omaa agendaansa ja syytää "valemedia" -syytöksiä niitä tahoja kohtaan jotka kehtaavat kyseenalaistaa massamaahanmuuton ideologiaa.

sivuhuomautuksena: tietenkään tätä tilannetta ei yhtään helpota se, että kieroa lusikkaansa soppaan sekoittaa myös ulkovallat kuten vaikkapa eräs itäinen V:llä alkava, joka sponssaa sitten vaikkapa MV-lehden kaltaisia toimijoita jotka ikävästi sitten sekoittelevatkin epätotuuksia, liioittelua ja silkkaa mustamaalausta juttuihinsa, vaikka osa niistä pohjautuisikin päättäjille kiusalliseen totuuteen ja olisi hyvä saada ulos hieman luotettavammilta tahoilta..

3. kansalaisista lähinnä PIENI mutta valitettavan äänekäs vähemmistö "äärisuvaitsevaisia" ja feminatseja jotka masinoivat #meilläonunelma -miekkareita pitkälti 1:ltä saaman taloudellisen avun (rahoitus esim Rasmus Ry:lle, kaikki projektit kuten koodaribussit afrikkaan ymsmyms) sekä 2:lta saamansa mediahuomion ja propagandatoimien, kuten muunmuassa vastamiekkareiden vähättelyn ja uutiskuvien-ja kuvauksien avulla.

mieti nyt vaikka itsekin, että suomen ykkösyhteisöt massamaahanmuuton kannattajien parissa ovat Refugees Hospitality Club Finland sekä Rasmus, joissa pyörii suht isoilta osin samoja naamoja, jäsenmäärät ovat

RHC 14 700: Refugee Hospitality Club (Finland)

Rasmus 16 000: RASMUS-valtakunnallinen rasismin ja muukalaispelon vastainen verkosto

jos nyt oletetaan, että vain 1/3 olisi molemmissa päällekkäin, niin ei tästä saada kuin 20 000 semiaktiivista, julkisesti massamaahanmuuttoa kannattavaa - ja kun noita ryhmiä seuraa, niin oikeasti näistä ryhmistä aktiivisia toimijoita ja kirjoittelijoita on hyvin pieni osa jäsenistöstä.

en millään suostu uskomaan, että noihin ryhmiin kuulumattomia, "passiivisia" massamaahanmuuton kannattajia olisi millään muotoa merkittävä, huomattava tai vaikea olisi uskoa itseasiassa edes viittä prosenttia äänestäjäjoukosta enempää - todellakaan mistään enemmistöistä puhumattakaan.

näiden "passiivisten" massamaahanmuuton kannattajien, jotka eivät siis ole edes niin semiaktiivisia että liittyisivät RHC:hen tai Rasmukseen, mutta kuitenkin äänestelisivät massamaahanmuuton puolesta, osuus voisi olla myös ainakin jonkun verran pienempi ellei lähinnä media ajaisi massamaahanmuuton asiaa.

sitten tietysti on asia erikseen ihmiset, jotka eivät varsinaisesti välitä massamaahanmuutosta, ja äänestelevät ihan muiden seikkojen valossa vaikkapa vihreitä multikultin kannattajia huolimatta massamaahanmuuton ongelmista - he yksinkertaisesti elävät tilanteessa jossa (massa)maahanmuuton ongelmiin ei tule törmättyä, hyvillä esikaupunkialueilla tahi ydinkeskustassa, käyvät päivätöissä ja viettävät viikonloput harrasteiden tai viiteryhmiensä parissa, eivätkä täten vahingossakaan altistu matu-notkujille lieveilmiöineen.

näiden osuus äänestäjistä voi toki olla hyvinkin 20, jopa 25% - ja tähän porukkaan voisi median saamisella takaisin reaalimaailmaan ja pois mokutusagendan ajamisesta hyvinkin suuri merkitys.

mutta mikä oli lopputulema? jos mennään maximien mukaan, niin äänestäjistä näkemykseni valossa massamaahanmuuttoa ajaa max 5% (aktiiviset+semiaktiiviset) + max 25% (passiiviset, välittämättömät) eli yht ~30% (max) äänioikeutetuista.

sitten on tietysti väkeä joka äänestää aina samaa puoluetta/ideologiaa/ehdokasta vuosikymmenestä toiseen, he saattavat toki hyvinkin törmätä multikultin ongelmiin, mutta ovat niin puolue/ideologia-uskovaisia, että kuvittelevat vaalitorilla mumiseviensa vastalauseiden (joille ehdokkaansa toki nyökyttelevät ymmärtäväisesti) jotain vaikuttavan, ja jatkavat äänestysuskollisuuttansa hamaan hautaan saakka. näihin on hyvin vaikea vaikuttaa, ja he nähdäkseni ovat sitten se lopullinen vaa'ankieli, joka keikauttaa kelkan ikävästi valtapuolueiden (eli massamaahanmuuton kannattajien) puolelle.

viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli 67%: Äänestysprosentit eduskuntavaaleissa 1945–

eli 33% äänioikeutetuista ei äänestänyt ketään. miettikäähän miksi - ei kiinnosta, ei uskota että pystytään vaikuttamaan koska nähdään mediasumutuksen ja -propagandan läpi ja kelataan että koska systeemi on näin perseestäolevan puolueellinen, on turha tehdä mitään. <--- tätä porukkaa voisi olla mahdollista saada aktiivisemmaksi mikäli saadaan muutos mediatilassa eli median antama kuva realistisemmaksi ja lopettamalla matuongelmien lakaiseminen maton alle/islamin jne valkopesu.

summa summarum; karkea jakauma:

33% ei äänestä ketään (luovuttaneet toivonsa koska mediaa ei kiinnosta asiansa/ongelmansa, esim juuri mokutus)

~18% persuja (suht aktiivisia tai vähintään semiaktiivisia mokutusta vastaan)

5% aktiivisia/semiaktiivisia mokutuksenpuolustajia

25% passiiviset/välittämättömät = äänestävät mokutuksen puolesta koska eivät (vielä) koe sen haittoja <--- tähän voisi myös vaikuttaa hyvällä mediatoiminnalla ja ilmapiirin muutoksella

~20% puolue/ideologia-uskovaiset = eivät luovu puolueensa/ehdokkaansa tai kannattamansa ideologian äänestämisestä (almost) no matter what.

TLDR; en todellakaan henkkoht suostu näkemään mitään enemmistöä/suurinta osaa väestä ajamassa (vielä vähemmän aktiivisesti/semiaktiivisesti) massamaahanmuuttoa, kun jo äänestämättömät (33%) + persut (~18%) ylittää 50% äänioikeutetuista...

:psmoke:

edit:

tämä postaus ei tietenkään ole minkään tieteellisen tutkimuksen tulos, vaan stetson-harrison menetelmällä tupakkiaskin kanteen kasattu pikainen laskelma. ihmisten lokeroiminen on tehty hyvin yksinkertaistaen, vaikka todellisuus on luonnollisesti monimuotoisempi, ja eri äänestäjäkuntasegmenttejä voisi eritellä liki loputtomiin..

omaan kuitenkin taustaa mm. niin sosiaali (ml. sosiaalipsykologia)-kuin tilastotieteistäkin.
 
Viimeksi muokattu:
No eipä lähteitä löydy muuten kuin äänestäjistä; eihän persujakaan kannata kuin jotain 10%, sama Saksassa ja Ruotsissa. Eli äänestäjät ainakin äänestävät edelleen samoja puolueita valtaan.

Omasta lähipiiristä pitää se sanoa, että en ole tavannut ainuttakaan miestä joka tätä massamaahanmuuttoa kannattaa, mutta lukuisia naisia. Syy tähän on usein täysin aivopesty argumentti, eli luetaan mitä nyt on iltapäivälehdistä ja Ylestä luettu ja toistetaan sitä samaa mantraa, koska aivokapasiteetti ei muuhun kykene.

Euroopan ongelma saattaa olla naisten äänioikeus, koska suurin osa näistä kyllä äänestää tasan sitä mitä paikallinen hesari käskee. Omien aivojen käyttö on yksinkertaisesti liikaa, joten tehdään niin kuin media sanoo, helppoa elämää.
 
luitko ollenkaan postaustani? massamaahanmuutolla itsellään ei todellakaan ole mitään merkittävää aktiivista/semiaktiivistakaan kannatusta, pikemminkin valtapuolueita äänestetään pitkälti joko a) vanhoista tottumuksista/ideologisista syistä, tai b) sen vuoksi että yhteiskunnallinen keskusteluilmapiiri on ajettu eliitin toimesta ja mediapropagandan myötävaikutuksella sellaiseksi että esim persut, ruotsidemokraatit ja afd on saatu demonisoitua ja marginalisoitua, tai c) massamaahanmuutto/mokutus ei niinkään kosketa itseä ja äänestetään ihan muiden syiden takia vaikkapa vihreitä huolimatta matuasioista.

(toki "kaikki vaikuttaa kaikkeen" ja todellisuus koostuu vähän monimutkaisemmista osasista, mutta karkeasti yksinkertaistaen)

lisäksi kuten osoitin, 33% ei äänestä lainkaan, ja väittäisin että näihin lukeutuu aika moni joka näkee mediapropagandan ja on vittuuntunut vallitsevasta asiainlaidasta siinä määrin että ei huvita äänestää lainkaan. tai sitten niinpäin, että mediapropaganda puree ja lannistaa niin että ei halua lokeroitua "rassistiseksi"/"junttiluuseriksi" joka äänestää "väärin" eli persuja..

persujen kannatus puolestaan oli sen ~18% viime vaaleissa, ja väitän että oikeasti se jatkuu vähintäänkin tuollaisena jatkossakin, pikemminkin vain nousee koska massamaahanmuuton haitat tulevat useamman nähtäviksi eikä eliitin ja median damagecontrol toimi täydellisesti, kyllä sitä tietoa tihkuu muualtakin + joku ei pysy hiljaa. tietysti "jostain kumman syystä" medialla on tarvetta esittää lukuja jotka näyttävät persujen kannatuksen huonossa valossa - todellinen kannatus mitataan aina kun vaalitulos on julki, kaikki muu on enempivähempi propagandaa.

persut+äänestämättömät=yli puolet äänioikeutetusta kansasta (2015 ek-vaalit) eli jo tällä perusteella alkuperäinen väitteesi on virheellinen.

ja kertauksen vuoksi vielä tarkennettuna, niistä lopuistakaan suurin osa ei sinänsä HALUA mokutusta ja multikultia kuin käärmettä pyssyyn kuten jo yllä esitin, vaan eivät vain ole (toistaiseksi) törmänneet juurikaan sen haittapuoliin ja/tai uskovat vähän liian sinisilmäisesti mediaa/poliitikkoja (tästä "kiitos" medialle + yleiselle ilmapiirille jota ajetaan ihan valtiotasolta asti, vai mistä kuvittelit kaiken vihapuhekohuamisen lähteneen liikkeelle - poliitikoiltapa hyvinkin, kätevää kun voi vaientaa kritiikin keksimällä kivan leimakirveen vastustajilleen..), TAI sitten ovat puolue/ideologiauskovaisia...

eli edelleen pysyn kannassani, että aktiivisesti mokutusta, massamaahanmuuttoa ja multikultia halajavia ei helvetissä ole montaakaan prosenttia tästä kansakunnasta. hyödyllisiä idiootteja ja tarkemmin ajattelemattomia sen sijaan valitettavasti sitäkin enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Luin kyllä postauksen, mutta vähän turhan nopiaan. Kirjoitat vähän epäselvästi, niin kiinnostus ei pysy yllä. Ihan asiaa kyllä kirjoitat, ei siinä mitään.

Itse kuulun noihin ei-äänestäjiin, koska tämä pelleily ei voisi enää vähempää kiinnostaa, niin tuossa olet kyllä ihan asian ytimessä. Kaippa se on ensi vaaleissa aktivoiduttava.
 
Kannattaa myös muistaa, että suurin osa niin eurooppalaisista kuin suomalaisistakin edelleen kannattaa tätä massamaahanmuuttoa, joten saadaan tasan sitä mitä tilataan.

onko lähteitä boldatulle? en nimittäin tähän kovin hevillä usko, sillä olen käynyt asiasta keskusteluja useiden ihmisten kanssa niin lähipiirissäni kuin muutoinkin.
Itse olen mieltänyt tämän asian niin että ymmärtäisin suurimman osan päättävissä elimissä olevista kannattavan maahanmuuttoa koska asialle ei tehdä mitään. Eli ei jarruteta tänne tulemista ja niitä satojen miljoonien vuosittaisia kuluja. Ja ketkä ovat valinneet päättäjät? Kansa. Eli hieman "oikaisten" tulee kyllä ajatus että noin olisi kuten Salariff asian muotoilee.
 
ei. päättävissä elimissä nimenomaan ajetaan tätä massamaahanmuuttoa, koska siitä koetaan olevan monin tavoin hyötyä -

1. mieti nyt kuka/ketkä kerää massit näistä vokeista, matujen kursseista ja koulutuksista.. vuositasolla useampi satamiljoonaa* pelkästään suomessa uppoaa jo näihin kuluihin ja taustalla toimivat liikeyritykset jauhavat sammon lailla sitä rahaa taustavoimilleen

*ellei näissäkin jo (vähintään lähivuosina) mene miljardi rikki? kokonaiskuluissa ainakin menee kyllä ihan taatusti jo nyt.

2. ideologiset hyödyt eli massamaahanmuutolla

-vasemman puolen puolueet sekä hyvesignaloivat, että toisaalta saavat uusia, vähäosaisia äänestäjiä itselleen

-oikean puoluen puolueet puolestaan saavat sekä halpaa työvoimaa, että toisaalta porukkaa joka pakottaa euroopan sosiaaliturvajärjestelmät polvilleen ---> sosiaalituet alas tarkoittaa myös palkat alas tarkoittaa myös sitä että sekä yhteiskunnat että yksilöt tulevat riippuvaisemmiksi liike-elämästä

3. divide et impera (hajoita ja hallitse) sekä olemassaolevan vallan status quo: valtaapitävät yleisesti haluavat luonnollisesti säilyttää valtansa, ja massamaahanmuutolla luodaan kätevästi ongelmia joiden avulla muita ongelmia, poliitikkojen kyvyttömyyttä ja haluttomuutta tehdä oikeasti kansakuntaa hyödyttäviä ratkaisuja sekä suoranaista kähmintää voidaan lakaista maton alle kun saadaan liuta syntipukkeja tuotettua maahan, ja toisaalta myös ehkäistään kansallisvaltioiden vahvistumista jolloin niiden väestörakenteen "monipuolistuessa" ja "kulttuurin rikastuessa" ei enää kyetä vastustamaan EU:n liittovaltiokehitystä..

eli kyllä summa summarum se ikävästi on vain niin, että valtaapitävien aktiivinen etu on tukea aktiivisesti massamaahanmuuttoa.

katsoppa huviksesi mitä tapahtuu Kataloniassa, sehän on EU:n ja Espanjan kauhistus kun yksi Espanjan osa-alue kokee kansallista yhtenäisyyttä ja haluaa itsenäistyä omaksi valtiokseen.. jos Katalonian väestöä "rikastettaisiin" ja "vaihdettaisiin" matuihin niin luuletko että heitä huvittaisi enää erota heidän omaa asiaansa ajavista (mutta vastoin paikallista etua) Espanjasta ja (mutta vastoin kansallista etua) EU:sta? tuskinpa vain. en kyllä yhtään ihmettelisi, että joissain piireissä saatetaan myötävaikuttaa seuraavaan hyökyaaltoon ja koittaa suunnata sitä vaikkapa Kataloniaan..

sanoisin, että on täyttä typeryyttä kuvitella että "asiat vain passiivisesti tapahtuvat" ja ettei mainitsemillani syillä olisi vaikutusta siihen miten enemmistö poliitikoista ja valtapuolueet toimivat (=ajavat mokutusta ja massamaahanmuuttoa)

--

ja kyllä, tavallaan kansa on "valinnut" päättäjät - mutta tavallaan toisaalta myöskään EI ole valinnut; ihan lähtökohtana se seikka, että Suomessakin on käytössä perustuslain hengen (ja kaiken järjen) vastainen puoluekuri, jonka avulla yksikään (valtapuolueen) kansanedustaja ei lipeä mokutuksen ruodusta vaikka kuinka tekisi mieli.

eli niin kauan, kuin persut eivät saavuta yli 50% enemmistöä äänistä, niin "kansa valitsee" mokutuksen, vaikka kuten olen jo aiemmin esittänyt, niin aktiivisesti mokutusta tuskin oikeasti ajaa yli 5% väestöstä, ja semiaktiivisesti tuskin enempää kuin 20-25%. ja ikävä kyllä on vaikea nähdä että persut tuollaista tulosta saavuttaisivat, koska kuten olen nyt jo runsaasti perustellut, niin on moniaita syitä joiden vuoksi persuja ei äänestetä eikä ne todellakaan isoin osin edes liity massamaahanmuuttoon; yleiseen ilmapiiriin ja mediapropagandaan toki kuitenkin.

olikohan nyt tarpeeksi ratakiskosta väännettyä että ymmärsit..?

edit: ja lisäyksenä vielä, että koska tuskin persut koskaan pystyvät yli 50% äänisaaliiseen, niin olisi ensiarvoisen tärkeää voittaa muistakin puolueista jalansijaa "massamaahanmuuton vastaiseen rintamaan".

eli jos toimit jossain muussa puolueessa kuin persuissa, niin kannattaa ihan omalla toiminnalla pyrkiä pitämään kriittisiäkin puheenaiheita ja näkökulmia pinnalla, sekä äänestää kriittisiä ehdokkaita (tai olla itse sellainen, mutta kieltämättä aika vaikea pala kyllä olla kriittinen ehdokas muissa kuin persuissa, koska sosiaalinen paine ja puoluekuri..), tai sitten äänestät ihan suoraan persuja, eipä siellä äänestyskopperossa kukaan kysele miksi et äänestä "omaa" puoluettasi..
 
Viimeksi muokattu:
Olet aivan oikeassa!

Vuoden yrittäjä -palkinnonhan tuon pitäisi saada!

Erityisen kunniamaininnan ansaitsee mielestäni yrittäjän innovatiivinen tapa jakaa kassavirtaa käyttämällä hyväkseen yhteisellä sopimuksella takavarikoituja henkilötietoja ja pankkitilejä. Tällainen mahdollisimman tarkka työntekijäresurssien hyödyntäminen mahdollistaa entistä kattavamman verosuunnittelun.
 
Voitaisiin tylsässä suomessakin ottaa mallia näistä Astrokirurgeista sun muista, jotka pelastavat euroopan osaamisellaan.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Korkeasaaren apinatalossakin on rauhallisempia asiakkaita ruoka-aikana.
 
Ei päivää ilman kulttuuriuutisia :cigar2:

Poliisi epäilee seitsemää miestä Itäkeskuksessa tapahtuneesta puukotuksesta – kolmelle tuli vammoja

Poliisi epäilee seitsemää miestä Itäkeskuksessa tapahtuneesta puukotuksesta – kolmelle tuli vammoja
Puukotus tapahtui julkisella paikalla torstai-iltana.

HELSINGIN käräjäoikeus on vanginnut viisi miestä epäiltynä Itäkeskuksessa tapahtuneesta puukotuksesta. Poliisin mukaan epäiltyjä on yhteensä seitsemän.

Puukotus tapahtui Itäkeskuksessa torstai-iltana julkisella paikalla. Tutkinnanjohtaja Kirsi Kanth ei halua tässä vaiheessa tutkintaa kertoa tapahtumapaikkaa tarkemmin.

Puukotuksen uhreja on yhteensä kolme. Kanthin mukaan he eivät loukkaantuneet vakavasti.

Sekä epäillyt että uhrit ovat ulkomaalaistaustaisia, ja poliisin käsityksen mukaan heillä on jonkinlainen yhteys. Tapausta tutkitaan murhan yrityksinä, koska poliisi epäilee, että tekoa oli suunniteltu ennakkoon.

Kanth kertoo, että poliisilla on jo jonkinlainen käsitys teon motiivista. Sitä ei voi vielä kertoa julkisuuteen, koska tutkinta on vasta alussa.
 
"Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka." A.Stubb
 
Tämä kehitys on kuitenkin ollut kansan ja sen valitsemien päättäjien tahtotila. Kun seuraa uutisia, mitä nyt kehdataan uutisoida, niin monikulttuurisuuden rikkaudet ovat lisääntymään päin melkoisella vauhdilla. Vain äärimmäisen hölmö ihminen kuvittelee, että haittamaahanmuuton ongelmat poistuvat ajan kanssa. Jos ei anneta porkkanaa ja keppiä sopivalla suhteella, niin siinä tapauksessa ollaan samalla suoralla esimerkiksi Saksan, Ranskan ja Ruotsin kanssa - kustannuksien ja yhteiskunnallisien haittojen suhteen siis. Tuossa juoksussa viimeinen sija ei välttämättä ole häpeä.

Kyyti on vielä kylmää. Sanoin näin vuonna 2015 Muropaketin puolella ja en nähdäkseni ollut kovin väärässä. Naurettiin jo silloin harhaisille kuvitelmille insinööreistä ja tohtoreista. Niistä, jotka tulevat pelastamaan Suomen työvoimavajeelta. Naurettiin hetkeä myöhemmin täysin alakanttiin arvotuille haittamaahanmuuton kustannuksille. Muistimme myös nauraa kaikki tietävälle Päivi Nergille, joka oli tietoinen jokaisen läpsyttelijän taustoista. Ei mennyt hukkaan ne naurut. Mitäpä veikkaatte naurattaako vielä tulevaisuudessa?
 
Voitaisiin tylsässä suomessakin ottaa mallia näistä Astrokirurgeista sun muista, jotka pelastavat euroopan osaamisellaan.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kulttuurieroja. Kun tarpeeksi kotoutetaan, heistä tulee pian huoltosuhteen korjaajia ja saavat vanhan mantereen talouden taas käyntiin.

Alkaa itähelsingissä ja turussakin olemaan jo melkein valmiita no-go zoneja. Vaasassakin taitaa olympakortteli olla siinä hilkulla.
Pikkuhiljaa ruotsin perässä.
"Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka." A.Stubb
Tämä johtuu vain ja ainoastaan epätasa-arvosta ja huono-osaisuuden keskittymisestä. Kunhan panostetaan enemmän tukitoimiin ja nostetaan toimeentulotukea ja kotoutetaan enemmän niin kyllä suunta vielä kääntyy. Meillä on kuitenkin loistava pormestari Vapaavuori joka varmasti ottaa voimakkaasti vaikutteita Tukholman metropolista.
 
Viimeksi muokattu:
Alkaa itähelsingissä ja turussakin olemaan jo melkein valmiita no-go zoneja. Vaasassakin taitaa olympakortteli olla siinä hilkulla.
Pikkuhiljaa ruotsin perässä.

Missäs turuus ny tollane no-go zone? Tekis miäli oikein tutustuu käymällä, notta sais sitä 'rikkautta'.
 
Mielestäni luonnonvalinta ei päde tässä täysin, sillä vaikka olisit miten vahva kaikilla mahdollisilla mittareilla se ei vaan ole sinusta kiinni mitä hallintoelimet päättävät esimerkiksi käynnissä olevan vieraiden kansojen invaasion suhteen.
Suomi on demokratia, joten kansa saa juuri sitä mitä ansaitseekin.

Demokratia ei tietenkään tarkoita sitä, että jokainen yksilö saa mitä haluaa. Mutta kansa kokonaisuutena saa juuri sitä mitä tilaa ja ansaitsee.
 
Näköjään on taas päässyt julkisuuteen tämä Turun terrori-iskun kaikista oudoin tapaus. Tässä jos missä haiskahtaa tuhannen ja yhden yön tarinat niin pahasti kun vaan on mahdollista:

Turun terrori-iskun sankari Hassan Zubier vammautui iäksi: En pysty kävelemään enkä tunne vessahätää!
Siis suoraansanottuna mitä ihmettä? Tyypistä kerrottiin että joutuu takuuvarmasti käyttämään pyörätuolia ja nyt sitten tuossa jutussa kerrotaan että pystyy seisomaan. Aikaisemmissa jutuissa kerrotaan kuinka tyyppi on haavoittunut käteen. En ole lääkäri, mutta jotenkin ihmetyttää Hassanin diagnoosi ja näköjään tämmöstä se on sitten Suomessa. Haavoitut käteen ja lääkäri kertoo että se on sitten pyörätuolissa istumista loppuelämä. Vaikka muutaman kuukauden päästä pystyt jo seisomaankin, niin vitut mistään kuntoutuksesta... Voisiko tässä olla kenties ajatuksena käyttää hyvää tilaisuutta saada sairaseläkepaperit? :think:

Edit:

Mielenkiintoiseksi tapauksen tekee myös se että uutisissakin on kovin vaihtelevaa tarinaa Hassanista. Syyskussa pystyi jo vähän kävelemään, mutta nyt sitten on jo todettu toivottomaksi tapaukseksi ja tuomittu pyörätuoliin...

Turun puukotuksista kuukausi – ruotsalaisturisti onnistui pelastamaan puolisonsa, mutta vammautui itse ehkä pysyvästi
 
Viimeksi muokattu:
Rahaa ja kotoutumista olisi ollut tämäkin somppu vailla.

Pakolaisia kiduttanut ja raiskannut mies tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Italiassa - syyttäjäkin järkyttyi: ”Koko urani kammottavin rikos”

Kymmeniä pakolaisia kiduttanut 22-vuotias somalialainen Osman Matammud tuomittiin tiistaina Italiassa elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Matammudin kammottavien rikosten kohteeksi joutui niin hänen maanmiehiään kuin muiden maidenkin kansalaisia.

Matammud yritti viimeiseen asti kiistää syyllisyytensä ja esittää tavallista turvapaikanhakijaa.

Kaksi nuorta naista todisti oikeudessa kuinka Matammud oli raiskannut heidät väkivaltaisesti. Heidän lisäkseen 15 muuta uhria todisti Matammudia vastaan ja kertoi kuinka hän oli hakannut ihmisiä hengiltä ja tappanut ihmisiä nälkään.

Myös Matammud ujuttautui rikostensa jälkeen Eurooppaan ja tekeytyi turvapaikanhakijaksi.
 
Kun puhutaan sipilän kutsuvieraista, mieleen saattaa juolahtaa fahad firas, 17v lapsukainen.

Pääministerin kutsuvieraita saattaa odottaa junan sijaan tuntien bussikyyti Ouluun – syynä ratatyöt

Odottelua voi olla edessä myös pääministerin kutsuvierailla. Sipilä on kutsunut yhteiskunnallisia vaikuttajia Suomen itsenäisyyden valtakunnalliseen 100-vuotisjuhlaan Ouluun 2.12.
PB-2015-09-10.jpg
 
Kotoutunut matu iRakista esittää: parempaa kulttuuria Suomeen lapsiavioliiton muodossa.

Poliisi epäilee: Mies hankki itselleen lapsivaimon Irakista Turkuun

Poliisi epäilee, että Irakista naimisiin Suomeen tulleen 14-vuotiaan tytön ikä olisi väärennetty täysi-ikäiseksi.
Lounais-Suomen poliisi tutkii erittäin poikkeuksellista tapausta, jossa Turussa asuvan miehen epäillään hankkineen Irakista alaikäisen tytön vaimokseen Suomeen.

Tyttö rekisteröitiin Suomen väestötietojärjestelmään täysi-ikäisenä vuonna 2014, jolloin avioliitto solmittiin. Nyt on herännyt epäilys, että hän olisikin ollut naimisiin mennessään vain 14-vuotias lapsivaimo.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut 27-vuotiaan miehen epäiltynä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä raiskauksesta, törkeästä vapaudenriistosta, ihmiskaupasta ja väärennyksestä.

Mies kiistää kaikki rikosepäilyt ja on vastustanut vangitsemistaan.
 
Irakin partalapset valehtelevat ja väärentävät ikänsä ala-ikäisiksi mutta taasen irakista tuotujen lapsimorsianten ikä valehdellaan ja väärennetään täysi-ikäisiksi.

Selvästi kyseessä on meitä paljon parempi korkeakulttuuri, keitä me olemme tuomitsemaan?
 
Ihanan rikasta meininkiä. Varmaan sellainen rasistien salajuoni taas. :(
Saa olla aika "kehittynyt" tyttö jos menee 14v ikäisenä 19 vuotiaasta.Samaan aikaan sieltä tulee näitä 17v jotka paljastuukin >30v eikä kukaan viranomainen ihmettele yhtään.prkl,pitäisköhän muuttaa irakiin niin lähtisi ainakin >20v iästä pois kun niillä on ilmiselvästi joku maaginen nuoruudelähde siellä ja samalla voisi vaihtaa nimekseen sen aku ankan.Ton jälkeen tulisi suomeen 17v aku ankka nimisenä "pakolaisena" eikä suomen viranomaiset voisi sanoa mitään jos vielä saisi turvapaikkapäätöksen ja hakisi ankka perheen perheenyhdistämistä.:rofl::kahvi:
 
Viimeksi muokattu:
Saa olla aika "kehittynyt" tyttö jos menee 14v ikäisenä 19 vuotiaasta.Samaan aikaan sieltä tulee näitä 17v jotka paljastuukin >30v eikä kukaan viranomainen ihmettele yhtään.prkl,pitäisköhän muuttaa irakiin niin lähtisi ainakin >20v iästä pois kun niillä on ilmiselvästi joku maaginen nuoruudelähde siellä ja samalla voisi vaihtaa nimekseen sen aku ankan.:rofl::kahvi:
Eipä sitä ikää sen mustan säkin läpi pysty päättelemään.
 
Irakin partalapset valehtelevat ja väärentävät ikänsä ala-ikäisiksi mutta taasen irakista tuotujen lapsimorsianten ikä valehdellaan ja väärennetään täysi-ikäisiksi.

Selvästi kyseessä on meitä paljon parempi korkeakulttuuri, keitä me olemme tuomitsemaan?

Oman ja läheisten iän sekä nimien valehtelu vaikuttaa olevan iRakilaisten ydinosaamista. Voisikohan tätä taitoa muuttaa mitenkään rahaksi.

Kenties myymään väärennettyjä passeja kantasuomalaisille ja iästä 10-20v pois?
 
Valehtelu on lähi-idän kansojen ydinosaamista, piste.
 
Muistakaa nyt vaan, että ikä on vaan numeroita ja mikä me olemmekaan heidän kultturiaan tuomitsemaan. Hyväksytään nyt mukisematta monikulttuurisuuden nimessä kaikki meistä hieman kummalliselta tuntuvat heidän uskonsa tavat.

Kenties tässä nyt Suomen oikeuslaitos teki hieman hätäisen päätöksen ja rikkoi hienon rakkausavioliiton. Onhan suomalaisiakin saatettu avioliiton satamaan alaikäisinä presidentin poikkeusluvalla. Varmasti heilläkin oli heimopäällikön tai jonkun sellaisen siunaus?
 
Irakin partalapset valehtelevat ja väärentävät ikänsä ala-ikäisiksi mutta taasen irakista tuotujen lapsimorsianten ikä valehdellaan ja väärennetään täysi-ikäisiksi.
Tätä kans naurahdin. Ikä on tosiaan vaan numeroita ja viranomaisten papereihin tuntuu olevan tapana hieman pyöristellä ikä sellaiseksi että toimii paremmin oman agedan kanssa. Yleensä vaan törmää siihen että vaikka kaveri näyttää +30v niin viileästi vaan ilmoitetaan iäksi 16,9v :D :D
 
Muistakaa nyt vaan, että ikä on vaan numeroita ja mikä me olemmekaan heidän kultturiaan tuomitsemaan. Hyväksytään nyt mukisematta monikulttuurisuuden nimessä kaikki meistä hieman kummalliselta tuntuvat heidän uskonsa tavat.

Kenties tässä nyt Suomen oikeuslaitos teki hieman hätäisen päätöksen ja rikkoi hienon rakkausavioliiton. Onhan suomalaisiakin saatettu avioliiton satamaan alaikäisinä presidentin poikkeusluvalla. Varmasti heilläkin oli heimopäällikön tai jonkun sellaisen siunaus?
Taisi olla joku <16v joka pamahti paksuksi silloin joskus jos oikein muistan?.Ei ole taidettu hakea poikkeusluvalla avioliittoa todella pitkään aikaan suomessa?.:think::kahvi:

Shotgun wedding - Wikipedia
eli
bc_shotgunwedding_MrWright.jpg
:D
 
Seppälä toivoo, että tutkimus banaanien sisällöstä valmistuu parissa viikossa, jotta mahdollinen tutkinta voi alkaa. Hän ei halua ottaa kantaa, voivatko banaanit olla myrkytettyjä tai onko kyseessä jonkun sairas pila.

- Tässä muuttuvassa yhteiskunnassa mikään ihmisen toiminta ei pääse yllättämään. Tulee mieleen, että paikka on valittu tietoisesti, rikoskomisario Seppälä muotoilee.

Mita, oliko tama vihapuhe?
 
Kotoutunut matu iRakista esittää: parempaa kulttuuria Suomeen lapsiavioliiton muodossa.

Poliisi epäilee: Mies hankki itselleen lapsivaimon Irakista Turkuun

Poliisi epäilee, että Irakista naimisiin Suomeen tulleen 14-vuotiaan tytön ikä olisi väärennetty täysi-ikäiseksi.
Lounais-Suomen poliisi tutkii erittäin poikkeuksellista tapausta, jossa Turussa asuvan miehen epäillään hankkineen Irakista alaikäisen tytön vaimokseen Suomeen.
Suomessa saa muuten mennä oikeusministeriön erikoisluvalla naimisiin alaikäisenä, joten teoriassa kaikki tämä "voisi" olla laillista, jos oikeusministeriön paperinpyörittäjällä sattuisi olemaan sopivan vihervasemmistolainen tausta ja kuukautiskierto hyvässä vaiheessa.

Naimisiin alaikäisenä?

Avioliittoon ei saa mennä alle kahdeksantoistavuotias. Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon.

Näin säädetään Suomen avioliittolaissa. Naimisiin siis pääsee myös alaikäisenä. Toisin kuin täysi-ikäisen, alle 18-vuotiaan on kuitenkin perusteltava viranomaisille, miksi hän haluaa naimisiin. Oikeusministeriöstä kerrotaan, että mikä tahansa syy ei kuitenkaan riitä. Hyväksyttyjä syitä ovat esimerkiksi tuleva perheenlisäys, uskonnollinen vakaumus tai kulttuurinen tausta, joka käytännössä kieltää tai merkittävästi rajoittaa seurustelua ennen avioliittoa.

Saa olla aika "kehittynyt" tyttö jos menee 14v ikäisenä 19 vuotiaasta.Samaan aikaan sieltä
No jaa, ei iän arviointi päätältä päin ole aina erityisen helppoa. Kyllä 14-vuotias voi mennä 19-vuotiaasta helpostikin, koosta riippuen ehkä... Tarpeeksi kookas ja karvainen kun on, niin menee vaikka parikymppisestä miehestä. :D
 
Helsingin kanta-apinat pudotelleet banskujaan ympäri puistoja, ihme touhua.

Helsinkiläisen leikkipuiston laitamille ilmestyy selittämättömiä banaaneja

Onkohan VOK:ien ruokalistoille uskallettu laittaa lainkaan banaanituotteitta vai onko pelätty razzismia?

Seppälä toivoo, että tutkimus banaanien sisällöstä valmistuu parissa viikossa, jotta mahdollinen tutkinta voi alkaa. Hän ei halua ottaa kantaa, voivatko banaanit olla myrkytettyjä tai onko kyseessä jonkun sairas pila.

- Tässä muuttuvassa yhteiskunnassa mikään ihmisen toiminta ei pääse yllättämään. Tulee mieleen, että paikka on valittu tietoisesti, rikoskomisario Seppälä muotoilee.

Mita, oliko tama vihapuhe?

Haiskahtaa rasselta. Onhan noita lentänyt mm jalkapallokentille Euroopassa. Spain Fines Team Of Racist, Banana-Throwing Fan, But Is It Enough?
 
Aijai se hetki, kun pahaa aavistamaton opiskelijanuorukainen kävelee banaanit kainalossa lähikaupasta kotiin ja matkalla poliisi pysäyttää epäilyttävän ääriajattelijan. "Väität siis, että nämä 12 banaania tulee omaan käyttöön?"
 
Eikös silloin kauppaakin voisi syyttää rasistisen materiaalin myynnistä? :D
 
No nyt ollaankin asialla! Mä syyllistyin sitten rasistiseen tekoon, kun ostin koko tertun banaaneja äskettäin. Mitä muita rasistileiman omaavia einestä tai ruokaa kaupoissa onkaan?
On tää nii syvält, nää rasistilöydökset!
 
Aikoinaanhan Bayernin arjalaisen molarin Kahnin ympärille heitettiin banaaneja:

hqdefault.jpg

Miten tämä liittyy kyltyyrin rigastukseen? Jaa-a :think:
 
Vesimeloni, kana, falafel, kaikki kosher ja halal, maksalaatikko.

Parempi vaan että kaupoissa siirryttäisiin myymään pelkästään soseutettua laatikkoa jonka sisältöä ei paljasteta.
 
No hups! Yli 90% Tanskan tutkimista turhiksista on valehdellut alkuperänsä.

"Danish authorities have found that 634 out of 700 asylum seekers under investigation for lying about their identity were claiming to be persecuted minorities in Kuwait but almost all were really from Iraq.
Over the course of several months, Danish authorities investigated the identities of 700 asylum seekers who claimed to be fleeing persecution in Kuwait. The vast majority of them, according to authorities, were from elsewhere and have been given a rejection to their asylum applications and will be deported Jyllands-Posten reports.
.
According to investigators almost half of the migrants, around 300 people, were from the same Iraqi family. The investigators say they found evidence through social media and international cooperation that showed the migrants to be from Iraq.
.
They even claimed to have found manuals detailing how migrants could scam the migration service and portray themselves as being stateless."
Over 90 Per Cent of Asylum Seekers Investigated in Denmark Caught Lying About Their Origin

Kauheeta rasismia tuollainen tutkiminen! :mad:
 
Voitaisiin tylsässä suomessakin ottaa mallia näistä Astrokirurgeista sun muista, jotka pelastavat euroopan osaamisellaan.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Siinähän niitä menee; insinöörejä, lääkäreitä, filosofeja. Ainoa ero meidän ja heidän välillä on ihonväri.
 
No hups! Yli 90% Tanskan tutkimista turhiksista on valehdellut alkuperänsä.

"Danish authorities have found that 634 out of 700 asylum seekers under investigation for lying about their identity were claiming to be persecuted minorities in Kuwait but almost all were really from Iraq.
Over the course of several months, Danish authorities investigated the identities of 700 asylum seekers who claimed to be fleeing persecution in Kuwait. The vast majority of them, according to authorities, were from elsewhere and have been given a rejection to their asylum applications and will be deported Jyllands-Posten reports.
.
According to investigators almost half of the migrants, around 300 people, were from the same Iraqi family. The investigators say they found evidence through social media and international cooperation that showed the migrants to be from Iraq.
.
They even claimed to have found manuals detailing how migrants could scam the migration service and portray themselves as being stateless."
Over 90 Per Cent of Asylum Seekers Investigated in Denmark Caught Lying About Their Origin

Kauheeta rasismia tuollainen tutkiminen! :mad:

Mitenkähän aineisto oli valittu?
Arvalla kaikista lähi-idän pakolaisista vai "epäilyttävistä tapauksista"?

Toivottavasti ottivat biotunnisteet ylös tai nuo ovat vuoden päästä tuolla eri nimellä, eri paikasta uudestaan.
 
Angry Foreigner kertoo taas länsinaapurin "batiikkinoidista", eli turhis"auttajista" jotka paneskelevat turhiksia:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Paljonko tätä meillä tapahtuu? No, sen enempää Ruotsissa kuin meilläkään puolueellinen media ei koske aiheeseen pitkällä tikullakaan.
 
Siinähän niitä menee; insinöörejä, lääkäreitä, filosofeja. Ainoa ero meidän ja heidän välillä on ihonväri.
Kyllä mustalla miehellä on tutkitusti suurempi mela ja satasen sileällä ovat aivan ylivertaisia. Mutta siihen sitten eroavaisuudet loppuvat ja kaikilta muilta ominaisuuksilta olemme samanlaisia.
 
Suomessa saa muuten mennä oikeusministeriön erikoisluvalla naimisiin alaikäisenä, joten teoriassa kaikki tämä "voisi" olla laillista, jos oikeusministeriön paperinpyörittäjällä sattuisi olemaan sopivan vihervasemmistolainen tausta ja kuukautiskierto hyvässä vaiheessa.

Naimisiin alaikäisenä?

Avioliittoon ei saa mennä alle kahdeksantoistavuotias. Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon.

Vai vihervasemmistolainen?:D Suomi on näitä tajapajuloita missä lapsen kanssa on saanut mennä aina naimisiin poikkeusluvalla. Esim. Ruotsissa ei onnistu.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
285 073
Viestejä
4 898 892
Jäsenet
78 912
Uusin jäsen
RALE70

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom