Hyvää joulua!
Osallistu io-techin piparikakkutalokilpailuun 2024 Linkki osallistumisketjuun >>>
SER-huutokaupat hyväntekeväisyyteen käynnissä! Linkki huutokauppaan >>>
Ollut sen verran jäykkä aamustondis, että pitänyt turvautua raiskaamiseen tumputtamisen sijaan.
Turvapaikanhakijat elävät nyt apeissa tunnelmissa – ”Voi tulla levottomuutta, kun suuri massa alkaa saada päätöksiä”, sanoo vastaanottokeskuksessa pulmia ratkova poliisi
Poliisi Toni Hukkanen käy joka keskiviikko vastaanottokeskuksessa Siilinjärvellä keskustelemassa asukkaiden ja työntekijöiden kanssa. Tiivis yhteys on saanut asiat sujumaan hyvin. Poliisi pitää tätä yhä tärkeämpänä tulevissa haasteissa.
Vanhempi konstaapeli Toni Hukkanen kuunteli, kun Irakin kurdialueelta Suomeen saapunut Mariwan Jawhar Mahmood (toinen oik.) kertoi, että hänen polkupyöränsä oli varastettu. Kuvassa myös vastaanottokeskuksen johtaja Juha Huttunen (vas.), Frishta Karim Faraj, Aaro Jawhar, Dina Mariwan Jawhar ja tulkki Masoud Albatran. (KUVA: AKSELI MURAJA)
Minna Pölkki HS
Julkaistu: 28.9. 2:00 , Päivitetty: 28.9. 6:35
SIILINJÄRVI
KESKIVIIKKOAAMU on valjennut sumuisena Siilinjärvellä Pohjois-Savossa. Tarinan vastaanottokeskuksen aulassa vanhempi konstaapeliToni Hukkanen tulee tervehtimään. Hänellä on poliisin liivi siviilivaatteiden päällä.
Keskiviikot ovat kummipoliisipäiviä entiseen sairaalaan perustetussa vastaanottokeskuksessa. Silloin Toni Hukkanen viettää aamupäivän keskustelemalla vastaanottokeskuksen asukkaiden ja henkilökunnan kanssa. Hän vastailee kysymyksiin, kyselee kuulumisia ja ratkoo ongelmatilanteita.
”Alussa asukkaat halusivat tietää turvapaikkaprosessista. Yhteenottojakin oli jonkin verran. Kaikki yrittivät sopeutua uuteen. Nyt on ollut hiljaisempaa”, Hukkanen kertoo.
HUKKANEN on vieraillut Tarinassa puolentoista vuoden ajan. Sinä aikana Suomen vastaanottokeskusten asukasjoukon tilanne on ehtinyt muuttua sitä mukaa kuin turvapaikanhakuprosessit ovat edenneet.
Nyt keskuksissa on iso joukko kielteisen päätöksen saaneita asukkaita. Monien valitusprosessit ovat kesken, joten odottelu jatkuu. Alkuaikojen toiveikas ilmapiiri on osittain haihtunut. Tilalle on tullut alakuloa ja turhautuneisuutta.
Poliisi on myös hakenut vastaanottokeskuksista ihmisiä käännytettäviksi. Jyväskylän Salmirannan vastaanottokeskukseen hälytettiin jopa mellakkapoliisi, kun kymmenet ihmiset vastustivat poliisin toimia afganistanilaisen perheen käännyttämiseksi.
Jatkossa poliisi hakee käännytettäväksi määrättyjä ihmisiä vastaanottokeskuksista yhä enemmän. Poliisin huolena on, että käännytykset saattavat vaikeutua.
SIILINJÄRVEN Tarinassa poliisi on tehnyt muutamia pakkopalautuksia. Ne ovat sujuneet ongelmitta.
Pääosin rauhallisesti ja hyvin on sujunut myös tavallinen arki Tarinassa koko sen kahden vuoden olemassaolon ajan, sanoo vastaanottokeskuksen johtaja Juha Huttunen Kuopion Setlementti Puijolasta.
Tällä hetkellä Tarinassa asuu 260 turvapaikanhakijaa.
Juha Huttusen ja Toni Hukkasen mielestä kummipoliisitoiminnalla on ollut iso vaikutus siihen, ettei Tarinassa ei ole koettu suuria ongelmia.
Kummipoliisin kautta vastaanottokeskus on saanut poliisille viestiä nopeasti. Poliisi on puolestaan voinut reagoida nopeasti ongelmatilanteisiin niin vastaanottokeskuksessa kuin sen ulkopuolellakin.
KUMMIPOLIISI on saanut varautuneet asukkaat luottamaan suomalaiseen poliisiin ja sen toimintatapoihin.
Juha Huttunen arvioi, että tiivis yhteistyö on parantanut kaikkien kokemaa turvallisuutta: vastaanottokeskuksen asukkaiden ja henkilökunnan mutta myös kuntalaisten.
Poliisi Hukkasen mukaan kummipoliisitoiminta perustuu siihen, että poliisi on kartalla vastaanottokeskuksen tilanteesta ja pystyy ennakoimaan tulevaa.
”Tilanne on pysynyt rauhallisena, mutta siihen ei pidä tuudittautua. Meidän täytyy varautua, että voi tulla levottomuutta, kun suuri massa alkaa saada päätöksiä”, hän sanoo.
TÄHÄN saakka Tarinassa on kuitenkin ollut rauhaisaa. Nyt asukkaat ovat hieman apeampia kuin toiminnan alkuvaiheessa.
”Asukkaiden henkisen jaksamisen tukeminen vie nyt isomman osan henkilökunnan työstä kuin aiemmin”, Tarinan johtaja Huttunen sanoo.
”Ihmiset ovat henkisesti kovilla, sillä päätökset ovat kestäneet niin pitkään. Suurin osa osallistuu kuitenkin esimerkiksi suomen kielen tunneille, vaikka he eivät aina niin hyvin jaksaisi opiskellakaan.”
MUISTAKIN vastaanottokeskuksista kerrotaan, että arki on alakuloisempaa.
Useita keskuksia pyörittävän Luona oy:n toimitusjohtajan Milja Saksinmukaan turhautuneisuus näkyy joskus muun muassa asukkaiden keskinäisinä riitoina. Luonan vastaanottopalveluiden piirissä on 2 000 turvapaikanhakijaa pääkaupunkiseudulla.
Kuopion Setlementti Puijola ylläpitää Siilinjärvellä Tarinan vastaanottokeskusta vanhassa Tarinan sairaalassa. (KUVA: AKSELI MURAJA)
Saksin mukaan ihmiset ovat passiivisempia eivätkä jaksa osallistua toimintaan yhtä hyvin kuin aiemmin. Uudessa tilanteessa korostuu hänen mukaansa henkilökunnan ammattimainen tuki.
Myös Imatran vastaanottokeskuksen johtajan Lauri Perälän mukaan ”fiilikset ovat maassa” enemmän kuin ennen mutta arki sujuu rauhallisesti.
”On enemmän toivottomuutta ja masentuneisuutta kuin aggressiivisuutta. Ihmiset vetäytyvät huoneisiin eivätkä jaksa osallistua tapahtumiin ja kerhoihin”, hän sanoo.
POLIISIN yhteydenpito vastaanottokeskuksiin korostuu tulevaisuudessa. Rikoskomisario Aku Uusitalo Itä-Suomen poliisin ulkomaalaistutkinnasta arvioi, että yhteydenpito on hyvästä myös pakkopalautuksiin liittyvissä asioissa.
”Olemme Itä-Suomessa kokeneet, että kun olemme kertoneet ihmisille tarkkaan, mikä heidän prosessinsa tilanne on, sillä saadaan vapaaehtoista paluuta helpottumaan.”
VASTAANOTTOKESKUKSET ovat panostaneet viime aikoina enemmän asukkaiden aktivointiin, perhetyöhön, kuntouttavaan toimintaan ja muun erityisen tuen järjestämiseen asukkaille.
Myös mielenterveysongelmat korostuvat turvapaikkaprosessin pitkittyessä, sanoo vastaanottotoiminnan johtaja Juho Suoramaa Suomen Punaisen Ristin Satakunnan-piiristä, joka vastaa Porin ja Rauman vastaanottokeskuksista.
”Ennalta ehkäisevää perhetyötä on lisätty, koska perheiden jaksaminen on ollut kovilla. Mielenterveystyötäkin on tehty enemmän. Sen tarve on lisääntynyt”, hän sanoo.
KESKIVIIKKONA Maahanmuuttovirasto tiedotti, että Raaseporiin avataan uusi vastaanottokeskus lokakuussa. Medivida oy:n ylläpitämässä aikuisille ja perheille tarkoitetussa vastaanottokeskuksessa on 249 paikkaa.
Uudelle keskukselle on Maahanmuuttoviraston mukaan tarve, sillä kaikki jo toiminnassa olevat keskukset ovat lähes täynnä.
Viraston mukaan turvapaikanhakijoiden määrät eivät ole merkittävästi kasvaneet mutta vastaanottokeskuksista ei poistuta ennakoituun tahtiin. Siihen ovat syynä keskeneräiset valitusprosessit. Myöskään myönteisen päätöksen saaneet eivät ole päässeet siirtymään kuntiin aiemmin arvioidulla tahdilla.
PROSESSIN pitkittyminen voi Toni Hukkasen mukaan saada monet turvapaikanhakijat unohtamaan, että lopullinen päätös tulee jossain vaiheessa. Hän muistuttelee ihmisiä myös siitä ja kertoo vapaaehtoisen paluun mahdollisuudesta.
”Että ihmiset ymmärtäisivät omat vaihtoehtonsa”, hän sanoo.
”Jos maasta joutuu lähtemään pois, ehkä vapaaehtoinen paluu on parempi, jos sen vain pystyy toteuttamaan. Poliisi toimii tässäkin viestinviejänä.”
Fakta
Vastaanottokeskuksissa 15 000 asukasta
Suomen 63 vastaanottokeskuksessa on parhaillaan kirjoilla noin 14 700 asukasta.
Heistä noin 12 000 on saanut jonkin päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Asukkaista noin 11 200 on saanut kielteisen päätöksen, 870 myönteisen päätöksen. Ensimmäistä päätöstä odottaa yhä yli 3 000 turvapaikanhakijaa.
Valitusprosessit monista päätöksistä ovat kesken. Syyskuun alussa hallinto-oikeuksien käsittelyssä oli noin 6 500 turvapaikka-asiaa.
Syyskuun alussa korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) oli tullut tämän vuoden aikana noin 2 200 valituslupahakemusta. Valituslupa oli myönnetty runsaalle 200:lle. Vireillä oli yli 900 valituslupahakemusta.
Niinpä. Saattoi olla englantilainenkin.
Eiköhän @Albireo yrittänyt sarkasmia.
Turvapaikanhakijat: EU hautaa ”sisäisten siirtojen” järjestelmän? Nyt siirrytään uuteen pakolaisohjelmaan
"Sen sijaan komissio ajaa nyt läpi uudenlaista uudelleensijoittamisohjelmaa. Se tarkoittaa pakolaisten ottamista EU-maihin suoraan pakolaisleireiltä Afrikasta, Lähi-idästä ja Turkista. Erityisesti ohjelma keskittyy pohjoisen Afrikan maihin, joista tulee paljon siirtolaisia etenkin Italiaan. Ohjelmaan osallistuminen on vapaaehtoista, mutta pakolaisia ottaville jäsenmaille on varattu puolen miljardin euron kannustinraha."
Suomi lähtee varmasti mukaan kun me tienataan tällä!
Eikä ainoastaan tienata suoraan kannustusrahan kautta, vaan myös saadaan ainakin kelpo osa ahkeraa ja osaavaa työvoimaa Kataisen muutama vuosi sitten peräänkuuluttamasta 1,8 miljoonan siirtolaisen avusta Suomen krooniseen työvoimapulaan. Mahtavaa, kun oikein kultalautasella tarjotaan jälleen roppakaupalla lääkäreitä, arkkitehtejä, webbiosaajia, astrofyysikoita ja dipolomivuohipaimenia."Sen sijaan komissio ajaa nyt läpi uudenlaista uudelleensijoittamisohjelmaa. Se tarkoittaa pakolaisten ottamista EU-maihin suoraan pakolaisleireiltä Afrikasta, Lähi-idästä ja Turkista. Erityisesti ohjelma keskittyy pohjoisen Afrikan maihin, joista tulee paljon siirtolaisia etenkin Italiaan. Ohjelmaan osallistuminen on vapaaehtoista, mutta pakolaisia ottaville jäsenmaille on varattu puolen miljardin euron kannustinraha."
Suomi lähtee varmasti mukaan kun me tienataan tällä!
Minkä takia näistä edes pitää puhua vaihtoehtoina. Jos Suomessa sodittaisiin, niin vika olisi suomalaisissa ja/tai naapurimaissa. Asiat pitäisi selvittää, sodat käydä ja rauha solmia. Ei kukaan muu olisi suomalaisille mitään velkaa. Kaikki varmasti ottaisivat apua vastaan ja apua annettaisiinkin, mutta ei apua voi vaatia keltään...
Turvapaikanhakijat: EU hautaa ”sisäisten siirtojen” järjestelmän? Nyt siirrytään uuteen pakolaisohjelmaan
"Sen sijaan komissio ajaa nyt läpi uudenlaista uudelleensijoittamisohjelmaa. Se tarkoittaa pakolaisten ottamista EU-maihin suoraan pakolaisleireiltä Afrikasta, Lähi-idästä ja Turkista. Erityisesti ohjelma keskittyy pohjoisen Afrikan maihin, joista tulee paljon siirtolaisia etenkin Italiaan. Ohjelmaan osallistuminen on vapaaehtoista, mutta pakolaisia ottaville jäsenmaille on varattu puolen miljardin euron kannustinraha."
Suomi lähtee varmasti mukaan kun me tienataan tällä!
Tanska lähetti sotilaspartiot kaduille - leviääkö malli seuraavaksi Ruotsiin?
Kööpenhaminan kaduilla on näkynyt perjantaiaamusta lähtien aseistettuja sotilaspartioita turvaamassa kaupungin rauhaa. Tanskan armeija on määrätty avustamaan poliisia tiettyjen kohteiden vartioimisessa. Muun muassa mahdolliseksi terrori-iskun kohteeksi luokiteltu synagoga on tästä lähtien sotilaiden vartioinnissa. Armeija avustaa myös rajavartiotehtävissä.
Suomessa Puolustusvoimat antoi poliisille virka-apua esimerkiksi vuonna 2015 pakolaistilanteen vuoksi. Tuolloin sotilaspoliisit avustivat poliisia Tornion järjestelykeskuksen turvaamisessa ja järjestyksenvalvonnassa.
Miten ajattelit saada visan duunarina?
edit. Laitetaan päivän rikastukset tähän samaan viestiin ettei tule spammia
Eli Kiinan valtiollinen lentoyhtiö varoittaa turisteja Lontoon matuista. Joutuivat poistamaan ton kun länkkärit saivat tietää asiasta
Tuo on muuten se sama vakioselitys, mitä on käytetty Ruotsissakin jo pitkään. Suomen mediatalot on kopioinu hyssyttelyn toimintatavat suoraan sieltä.
Sipilällä paskat housussa,ja pelkää että joku tähän touhuun vittuuntunut tulee ja vääntää niskat nurin[emoji16].Sellaiselle tyypille voisi jo oluet tarjota[emoji106][emoji106]
Terrorivaarasta tulee jatkossa varoitus kännyköihin – Olisi ollut tarpeen jo Turun iskussa - Aamulehti
Hienoa, että tekniikka kehittyy vauhdilla. Pari-kolme vuotta sitten tämä tuskin olisi ollut mahdollista, saati sitten tarpeellista? Kiitos kuitenkin päättäjille, että suovat tällekin tekniikan alueelle toimintamahdollisuuksia
Terrorivaarasta tulee jatkossa varoitus kännyköihin - Olisi ollut tarpeen jo Turun iskussa
Terrorivaarasta tulee jatkossa varoitus kännyköihin – Olisi ollut tarpeen jo Turun iskussa - Aamulehti
Täytyy kyllä sanoa, että vaikka miten olisi asiaa ja jopa oman agendan mukaista tekstiä, niin liian pitkä on liian pitkä. Usein liian pitkään mahtuu mukaan myös täyttä jaarittelua ja se syö tehoa muulta asialta. Kirjoittajan täytyy osata esittää asiansa riittävän tiiviissä muodossa ja tarvittaessa jakaa tuotoksensa useampaan itsenäiseen osaan.
Niinpä, Venäjän toimistahan se johtuu. Jos eivät sotisi Syyriassa, niin valta olisi vaihtunut vähemmällä verenevuodatuksella ja ilman pakolaisia, mutta kun alkoivat tukemaan Assadia, niin sisällissotahan siitä leimahti.
Kasvojen peittäminen kiellettiin Itävallassa – koskee myös arabituristeja: Suumaskin käyttö ja pellenä esiintyminen yhä sallittua
ULKOMAAT JULKAISTU 01.10.2017 10:00
Itävallassa havainnekuvan ylärivin kaltainen pukeutuminen on sallittua, keskimmäisen rivin pukeutuminen sallittua olosuhteen huomioon ottaen, mutta alarivin kaltainen, kasvot peittävä pukeutuminen kiellettiin.AFP / Lehtikuva
Itävallassa on tänään tullut voimaan laki, joka kieltää kasvojen peittämisen ja siis myös musliminaisten niqab-hunnun käyttämisen julkisilla paikoilla, kertoo BBC. Vastedes kasvojen pitää olla näkyvissä hiusrajasta leukaan asti.
Julkisilla paikoilla kasvot saa peittää vain poikkeustapauksissa, joita ovat esimerkiksi huivin käyttäminen kylmällä säällä, suumaskin käyttäminen hoitotyössä ja pellenä esiintyminen kulttuuritapahtumissa. Lain rikkomisesta voi saada enintään 150 euron sakon.
Maassa asuvat muslimijärjestöt ovat tuominneet lain sanoen, että vain pieni vähemmistö Itävallassa asuvista muslimeista käyttää kasvot peittävää niqab-huntua. BBC:n mukaan Itävallassa noin 150 naista käyttää koko kasvot peittävää niqab-huntua tai burkaa.
Laki koskee myös Itävallassa vierailevia turisteja. Esimerkiksi Omanin suurlähetystö Wienissä muistutti kansalaisiaan huntukiellon voimaan tulemisesta Twitter-tilillään viime viikolla.
Useissa muissa EU-maissa on voimassa samantyyppinen kielto. Ranska ja Belgia kielsivät kasvot peittävän burkan käytön vuonna 2011.
Parempi olisi kieltää naamioituneena liikkuminen julkisilla paikoilla, poikkeustapauksia lukuunottamatta.
Tanska lähetti sotilaspartiot kaduille - leviääkö malli seuraavaksi Ruotsiin?
Kööpenhaminan kaduilla on näkynyt perjantaiaamusta lähtien aseistettuja sotilaspartioita turvaamassa kaupungin rauhaa. Tanskan armeija on määrätty avustamaan poliisia tiettyjen kohteiden vartioimisessa. Muun muassa mahdolliseksi terrori-iskun kohteeksi luokiteltu synagoga on tästä lähtien sotilaiden vartioinnissa. Armeija avustaa myös rajavartiotehtävissä.
Suomessa Puolustusvoimat antoi poliisille virka-apua esimerkiksi vuonna 2015 pakolaistilanteen vuoksi. Tuolloin sotilaspoliisit avustivat poliisia Tornion järjestelykeskuksen turvaamisessa ja järjestyksenvalvonnassa.
Pisa-menestyksen takana vaanii nurja puoli: Tuhannet suomalaisnuoret lukevat niin surkeasti, etteivät selviä arjen tilanteista – miten se on mahdollista?
Lukemisen lisäksi myös kirjoittaminen on monelle vaikeaa. Ennen opettajan oli välillä vaikea saada selvää oppilaan harakanvarpaista. Nyt käy työstä saada selvää nuoren ajatuksista. Somen viimeistelemätön kieli on hiipinyt kouluteksteihin.
Tilaajille
Santeria lukeminen ei motivoi, koska hänelle ei jää siitä mitään päähän. Turhauttavimpia ovat pitkät tekstit. A4-mittainen teksti on jo liian pitkä. (KUVA:RIO GANDARA / HS)
Tuomas Kaseva HS
Julkaistu: 1.10. 2:00 , Päivitetty: 1.10. 7:37
TÄMÄ lehtijuttu on Santerin painajainen. Teksti on hänestä toivottoman pitkä.
Santeri pystyy kyllä lukemaan pitkiäkin tekstejä, mutta ongelma on se, ettei niistä jää oikein mitään mieleen. Hänen pitää lukea tekstiä uudestaan ja uudestaan.
”Jos pitää kääntää sivua, tush, ja kaikki tieto on poissa! Kaikki katoaa kuin Men in Black -elokuvan muistiinpyyhkijällä. Ja se turhauttaa”, Santeri kuvailee.
Hän on tavallinen nuori: itseironinen, tarkka havainnoissaan, vähän ujo. Välillä juttelu keskeytyy, kun kaverit lähettävät viestejä Snapchatissa. Peruskoulussa hänen keskiarvonsa oli reippaasti yli seiskan. Lempiaineita olivat englanti ja ruotsi, ”koska niissä ei vain luettu vaan opittiin paljon puhumalla ja kuuntelemalla”.
Santeri ei muista erityistä hetkeä, jolloin hän olisi tajunnut, että hänelle lukeminen on työläämpää kuin luokkatovereille. Yläkoulussa hänellä todettiin lievä luku- ja kirjoitusvaikeus.
”Aina kun sain kirjan käteeni, tuntui, että tämä lukeminen ei ole mun juttuni. Välttelin sitä koulussa”, hän sanoo.
Santeri opiskelee nyt ammattikoulussa. Hänelle oli itsestään selvää, että hän jatkaisi kouluun, jossa luetaan ja kirjoitetaan mahdollisimman vähän.
SUOMALAINEN nyky-yhteiskunta on tekstiyhteiskunta. Jos lukeminen tai kirjoittaminen ei suju, edessä on mitä todennäköisimmin vaikeuksia.
Työelämä on lukemista ja kirjoittamista: raportteja, muistioita, selvityksiä, powerpointeja, tarjouspyyntöjä, sähköpostitulvaa. Viranomaisten kanssa asioidaan lomakkeilla. Ole hyvä ja jatka selvitystäsi kääntöpuolelle, pyytää Kela.
Myös koulu nojaa paljon kirjoitettuihin teksteihin. Asioita opitaan lukemalla, ja osaamista osoitetaan kirjoittamalla. Tämän tietää Santerikin: kun hän ajattelee historian kokeisiin lukemista, hän muistaa ensimmäisenä, miten turhautuneena heitteli kirjaa seinälle.
Tutkimuksissa lukutaitoa ja kirjoitustaitoa mitataan yleensä erikseen. Itse asiassa tutkimus keskittyy usein lukemiseen, sillä sitä on paljon halvempi mitata.
Lukemistutkimuksissa Suomi juhlii. Erilaisten tilastojen mukaan yli 99 tai jopa 100 prosenttia suomalaisista aikuisista osaa lukea. Sillä ylsi otsikoihin: suomalaiset ovat maailman parhaita lukijoita.
Ongelma on se, että näin määritellyllä lukutaidolla ei kukaan pärjää edes arkielämässä. Tilastot mittaavat mekaanista lukutaitoa eli kykyä muodostaa yksittäisistä kirjaimista järjellisiä sanoja. Siis taitoa, jonka Santeri oppi jo esikouluikäisenä maitopurkin kylkeä tavaamalla.
Suomalaisten lukutaidosta puhuttaessa on totuttu nojaamaan myös Pisa-tutkimukseen, jossa mitataan 15-vuotiaiden eli käytännössä yhdeksäsluokkalaisten osaamista. Siinä lukutaitoa mitataan arkitilanteita jäljittelevillä tehtävillä, joissa tulkitaan ja analysoidaan esimerkiksi tekstien luotettavuutta, tavoitteita ja keinoja.
Tuoreimmat Pisa-tulokset ovat vuodelta 2015. Suomi on 73 maan vertailussa neljäntenä Singaporen, Hongkongin ja Kanadan jälkeen. Erot ovat niin pieniä, että oikeastaan voi puhua jaetusta ensimmäisestä sijasta. Ei ihme, että tälläkin on hekumoitu uutisissa.
Vähiten on taidettu puhua siitä tuloksesta, joka vaatisi eniten toimia. Pisan mukaan suomalaisesta peruskoulusta valmistuu joka vuosi noin 6 000 nuorta, jotka ymmärtävät ja omaksuvat tekstiä niin heikosti, että eivät selviydy edes arkisista tilanteista.
Joukko on 11 prosenttia ikäryhmästä. Prosenttiyksikön tai kaksi siitä voi selittää maahanmuuttajataustaisilla nuorilla, joiden kielitaito ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt. Loput ovat tavallisia nuoria, selvästi useammin poikia kuin tyttöjä.
Ja tämä kuudentuhannen joukko valmistuu peruskoulusta siis joka vuosi.
ENTÄ kirjoitustaito? Miksi siitä ei tehdä otsikoita, joissa Suomi juhlisi?
Arviointineuvos Elina Harjusella on heti vastaus: otsikot puuttuvat, koska kansainväliset kirjoitustaitovertailut puuttuvat.
Sen sijaan yksittäisissä maissa selvityksiä tehdään. Harjunen työskentelee Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa Karvissa yksikön päällikkönä. Karvin tuorein arviointi yhdeksäsluokkalaisten kirjoitustaidosta on kolmen vuoden takaa.
Harjunen on liimannut raportin täyteen keltaisia ja pinkkejä post-it-lappuja. Ensimmäinen lappu on sivulla 49, jossa luonnehditaan yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen kirjoittavan melko hyvin ja poikien kohtalaisesti. Samalta sivulta löytyy myös murheellinen tulos: joka neljäs peruskoulun päättävä poika kirjoittaa heikosti, tytöistä samalla tasolla on joka seitsemästoista.
”Kirjoitustaidossa näkyy sama kuin lukutaitotutkimuksissakin: tytöt pärjäävät selvästi poikia paremmin. Toki motivaation puutekin voi osittain selittää heikkoja tuloksia”, Harjunen sanoo.
Kun raporttia selailee eteenpäin, tulee Harjusen mielestä hätkähdyttävin tulos. Tuoreimmassa arvioinnissa oppilaiden piti kirjoittaa kesätyöhakemus, varsin simppeli sellainen. Yhdeksäsluokkalaisista pojista joka viides ei pystynyt tekemään hakemusta, jolla voisi mitenkään ajatella työpaikan irtoavan. Tytöistä yhtä heikkoja oli vain joka 27:s.
Harjusen näkemyksen mukaan kirjoittaminen on keskimäärin heikentynyt. Kuinka paljon, sitä hän ei halua lähteä arvioimaan. Eri vuosien raportit eivät ole täysin vertailukelpoisia.
”Mutta sen voi sanoa, että taidot ovat kovasti eriytyneet. Ääripäät ovat nykyisin jo todella kaukana. Emme uusimmassa arvioinnissa saaneet täysin selville, kuinka loistavia parhaat ovat, emmekä sitä, kuinka heikkoja kaikkein heikoimmat ovat”, Harjunen huokaa.
Lähimpänä oikeaa vastausta lienee Helsingin yliopiston tutkija Leea Lakka, joka taannoin gradussaan tarkasteli Karvin testeissä heikosti pärjänneitä. Lakan mukaan heikoksi arvioidut yhdeksäsluokkalaiset kirjoittajat olivat viidesluokkalaisen tasolla, kun osaamista verrataan opetussuunnitelmaan. Elina Harjusen mielestä Lakan näkemys kuulostaa uskottavalta.
Vuosittain peruskoulunsa päättää siis noin tuhat poikaa ja parisataa tyttöä, jotka kirjoittavat kuin viidesluokkalaiset.
LEEA LAKAN ensimmäinen työpaikka äidinkielenopettajana oli pääkaupunkiseudulla sijaitseva ammattikoulu. Herätys todellisuuteen iski heti ensimmäisillä oppitunneilla.
Lakka oli opettajankoulutuslaitoksella istunut monesti luennolla, jolla puhuttiin lahjakkaiden nuorten tukemisesta. Heikoista lukijoista ja kirjoittajista, siis niistä, joita hänen tunneillaan istui nyt lähes joka pulpetissa, ei luennoilla ollut juuri puhuttu. Suurin osa Lakan pitämistä tunneista meni sellaisten perusasioiden opettamiseen, joiden päälle hän oli luullut alkavansa opettaa.
Lakkaa alkoi kiinnostaa nuorten heikko luku- ja kirjoitustaito. Erityisesti häntä kiinnostaa se, mitä taitojen heikkoudesta seuraa. Tutkimukselle onkin tarve, sillä sitä on selvitetty todella vähän. Aiemmissa tutkimuksissa seurauksiksi mainitaan yleensä ympäripyöreästi vaikeudet sijoittumisessa opiskelu- ja työelämään, vaikeus saada apua ja hallita omaa ympäristöään, pahimmillaan syrjäytyminen.
Lakan väitöskirjan alkuosa on jo pitkällä. Siinä Lakka kertoo, mitä hän sai selville, kun haastatteli noin kymmentä heikosti lukevaa ja kirjoittavaa nuorta aikuista. Huomionarvoisinta oli se, että nuoret olivat varmoja siitä, että jos he vain yrittäisivät ja jos heitä kiinnostaisi, he kyllä osaisivat.
”Kun kysyin, ovatko he jääneet mielestään jostain paitsi opiskelu-, työ- tai yksityiselämässä, niin kaikki olivat häkellyttävän varmoja, että eivät. Ja sehän on tavallaan tosi siistiä”, Lakka sanoo.
Hän ei kuitenkaan väitettä täysin usko. Hän ajattelee, että nuorten kokemus siitä, että ilman vahvaa luku- ja kirjoitustaitoa tulee toimeen, voi olla itse asiassa keskeinen selitys sille, miksi nämä taidot heikkenevät.
Lakka perustelee asiaa esimerkillä. Tutkimushaastatteluissa hän pyysi nuoria selaamaan Metro-lehteä ja valitsemaan sieltä heitä eniten kiinnostavan lehtijutun. Moni valitsi lehtijuttua muistuttavan mainoksen, jossa hehkutettiin chiliuutteeseen perustuvaa laihdutuslääkettä.
”Kun sanoin, että tämähän on siis mainos, kaikki olivat yllättyneitä, vaikka siinä ihan suoraan tuputettiin sitä tuotetta”, Lakka sanoo.
Tuoreemman esimerkin hän kuuli kesällä ammattikoulussa työskentelevältä opettajatutultaan. Tämä oli lähettänyt ennen koulunalkua opiskelijoille viestin. Siinä kerrottiin, että koulu alkaa viikon päästä kello 8.30, oppituntien pituus muuttuu syksyllä ja tervetuloa tunneille.
Ensin yksi opiskelija otti yhteyttä ja kysyi, mitä viestissä sanottiin. Pian tuli toinen. Kolmas. Ties monesko. Vastaanottajista suurimman osan äidinkieli on suomi. ”Ja tuttuni pohti, kuinka moni ei ymmärtänyt muttei edes kysynyt.”
Lakka miettii, missä määrin heikkojen lukijoiden ja kirjoittajien tilanne liittyy älypuhelimiin. Lakan kaksivuotias poika Aaro osasi jo yksivuotiaana valita Youtubesta haluamiaan videoita. Sama helppous näkyy kaikessa arkisessa viestinnässä: ei tarvitse kirjoittaa Whatsappissa, kun voi snäpätä kuvan tai videon.
Lakka hoitaa nyt kotona pientä Hilkka-vauvaa. Jahka tytär on vähän vanhempi, Lakka palaa väitöskirjansa pariin. Hän aikoo mennä vuodeksi ysiluokan peräpenkkiin tarkkailemaan.
Hän haluaisi myös saada vastauksen kysymykseen, viivästyttävätkö heikot luku- ja kirjoitustaidot nuorten itsenäistymistä, koska he eivät saa Kelan ja pankin lomakkeita täytettyä.
SANTERILLE kirjoittaminen on ollut aina helpompaa kuin lukeminen. Tietokone on helpottanut kirjoittamista entisestään. Aloittamisessa on joskus ongelmia, mutta kun teksti lähtee, kirjoittaminen yleensä sujuu – kunnes omaa tekstiä pitäisi alkaa lukea ja työstää.
Santeri ei ole vielä asioinut Kelan tai muiden viranomaisten kanssa. Eiköhän niistä aikanaan selviydy, hän veikkaa.
Viime keväänä Santerin eteen tuli tähän mennessä tärkein kirjoitustehtävä: kesätyöhakemus. Miten kirjoittaminen sujui?
”Ihan hyvin sujui”, Santeri sanoo. ”Sain sen työpaikan!”
Santeri ei itse asiassa konkreettisesti kirjoittanut hakemustaan itse. Hän istui äitinsä kanssa kotona sohvalla. Santeri saneli sana sanalta, äiti naputteli tekstiä läppärille. ”Ja välillä korjasi, että ei noin kannata työhakemukseen laittaa.”
Samankaltaiset tilanteet ovat tuttuja 24-vuotiaalle Viivi Saloselle. Hänellä on diagnosoitu luku- ja kirjoitusvaikeus. Salonen kiittelee äitiäänAnnea, joka on jaksanut vuosien varrella kommentoida hänen hakemuksiaan ja ansioluetteloitaan.
Salonen aloitti tänä syksynä merkonomiopinnot, ja ne sujuvat mukavasti. Äiti auttoi keväällä, kun hakemusta kouluun täytettiin. Usein äidin tehtävä on varmistaa jokin. Kun Salonen lukee vaikkapa Kelan sivuja, hän haluaa varmistuksen, että on ymmärtänyt tekstin oikein.
”Olisi niin paljon helpompaa, jos asioista kerrottaisiin videolla”, Salonen miettii.
Onneksi työnhaussa videohakemukset ovat yleistyneet. ”Ei pelkkä teksti anna minusta oikeaa kuvaa. Olen paljon parempi kasvokkaisissa tilanteissa.”
Santerin ja Viivin kuvaamat tilanteet tulivat usein esille Leea Lakan tutkimuksessa. Moni kertoi hyödyntäneensä ”varjokirjoittajaa”. Useimmiten nämä olivat naisia: äitejä, siskoja, tyttöystäviä.
Viivi Salonen on kirjoittanut äitinsä sohvalla monet hakemukset ja koulutyöt. Äiti Anne auttaa, kun lukemis- ja kirjoittamistehtävissä tarvitsee apua. Salonen opiskelee merkonomiksi ja aikoo perustaa kauneus- ja hyvinvointialan yrityksen. (KUVA: RIO GANDARA / HS)
ÄIDINKIELENOPETTAJILLA on Facebookissa ryhmä, jossa sadat yläkoulun, lukion ja ammatillisen puolen opettajat keskustelevat. Lukemisen ja kirjoittamisen muutokset ovat yksi ryhmän vakioaiheista.
Varsinkin yläkoulun opettajat ovat näköalapaikalla, sillä heidän tunneillaan käyvät käytännössä kaikki nuoret. Siksi HS pyysi tätä juttua varten ryhmään kuuluvia opettajia kertomaan havaintojaan siitä, mitä muutoksia lukemisessa ja kirjoittamisessa on tapahtunut.
Pyyntöön vastasi yli kolmekymmentä opettajaa. Summittainen otos ei ole tilastollisesti pätevä, mutta vastauksissa toistuvat hyvin samankaltaiset havainnot.
Ensimmäisten joukossa pyyntöön vastaa Hämeessä työskentelevä opettaja. Hän on opettanut yläkoulussa kolmisenkymmentä vuotta. Sinä aikana tunneilta ovat käytännössä kadonneet keskitason oppilaat eli ne, jotka keräävät todistuksiinsa seiskoja ja kaseja. Opettaja kuvailee, että hänen tunneillaan on aina istunut huippuja ja heikkoja, mutta nyt nämä kaksi ovat suurimmat ryhmät.
Viestejä tulee lisää. Turusta, Helsingistä, pikkupaikkakunnalta Pohjanmaalta. Tampereelta. Kaikki kertovat samasta asiasta.
Sekin käy ilmi, että osa huipuista on todella huippuja. He kirjoittavat erinomaisesti aiheesta kuin aiheesta, oli tekstilaji essee, kolumni, runo tai ansioluettelo. Eräs opettaja sanoo jäävänsä välillä kakkoseksi, kun huiput analysoivat kirjoitettua tekstiä, kuvaa ja videota yhdisteleviä tekstikokonaisuuksia.
Huippujen ryhmää enemmän tuntuu viestien perusteella kasvaneen kuitenkin heikkojen joukko. Osa äidinkielenopettajista puhuu tuoreehkosta taitojen romahduksesta, osa jo pari vuosikymmentä kestäneestä hitaasta heikkenemisestä.
Yleisin ongelma nuorilla tuntuu olevan kyvyttömyys ymmärtää eri kielenkäyttötilanteita. Twiittien ja Instagram-postausten erot tunnistetaan, mutta esimerkiksi lehtien tekstilajit ovat monelle vieraita. Kolumnia saatetaan lukea kuin uutista, ja silloin aletaan ihmetellä, miten ihmeessä uutisointi on puolueellista.
Somekuplat ovat voimissaan. Useampi opettaja mainitsi, että jos nuori on eri mieltä vaikkapa kolumnistin kanssa, kolumnisti jyrätään heti. Halua ymmärtää tai edes kuunnella vastapuolta ei tunnu aina olevan. Erityisiä ongelmia tulee, jos kirjoittaja käyttää ironiaa tai satiiria. Se ymmärretään kyllä kaveriporukan Whatsapp-ryhmässä, mutta kolumneissa tai keskustelupalstoilla se jää huomaamatta.
Somen nopea ja viimeistelemätön kieli on hiipinyt nuorten koulussa kirjoittamien tekstien sanavalintoihin ja näkyy virkkeissä. Yhdyssanoissa on yhä enemmän horjuntaa, isoja alkukirjaimia puuttuu, ja pisteen paikka tuntuu olevan monelle vaikea.
Ammattikoulun opettaja Itä-Suomesta kertoo, että moni opiskelija kirjoittaa nykyisin nimensä esimerkiksi lomakkeisiin muodossamatti.virtanen.
Pirkanmaalainen yläkoulun opettaja sanoo väsyneensä väitteeseen, että nuoret lukevat nykyisin enemmän kuin vuosiin, kiitos sosiaalisen median. ”Kielen ja kirjoittamisen oppimisen kannalta moinen snäppäily ja sättäily on kaikkea muuta kuin hyödyksi”, opettaja kirjoittaa.
Se hyvä puoli Whatsappeilla, Messengereillä ja muilla pikaviestimillä kuitenkin on, että niiden kautta nuorilla pysyy yllä jonkinlainen kirjoittamisen rutiini. Nyt tosin viestintä näissäkin välineissä on yhä vähemmän kirjoitettua tekstiä. Alaluokilla kasvaa lapsia, jotka ovat tottuneet viestimään somessa pelkästään kuvilla, videoilla ja ääniviesteillä.
”Kirjakieli on lapsen ensimmäinen vieras kieli koulussa”, kokenut helsinkiläisopettaja luonnehtii.
”Kun ei lueta, ei ole kokemusta siitä, millaisia tekstien pitäisi olla”, jatkaa tamperelaiskollega.
2017Yläkoululaisen teksti keväältä 2017. Arvosana 8 1/2. Tekstissä on nykyoppilaille tyypillinen ongelma: pilkut korvaavat pisteet.
ÄIDINKIELENOPETTAJIEN vastauksissa toistuu havainto siitä, etteivät nuoret enää juuri lue. Kasvavaa joukkoa on todella vaikea saada lukemaan kirja, yhä useammalta se ei onnistu lainkaan. Paras kirja on ohut kirja.
Havainto on linjassa Pisa-tutkimusten kanssa. Vuosituhannen ensivuosikymmenellä omaksi ilokseen lukevien 15-vuotiaiden määrä väheni Suomessa enemmän kuin missään muussa Pisa-maassa.
Lukemisen väheneminen koskee kaikenlaisia pitkiä tekstejä. Eräs opettaja arvelee, että jos nuorten lukemisen määrän ja painettujen lehtien levikin laskun panisi samaan kaavioon, käyrät noudattelisivat hyvin samaa kulkua. Käytännössä: aamupuuron ääressä ei selata enää lehtiä vaan Instagramista ystävien ja julkkisten kuvia.
”Viisitoista vuotta sitten oppilailla ei ollut ongelmia lukea ja kirjoittaa kurssin töitä. Nykyään törmätään jatkuvasti selitykseen, että ei ole aikaa”, lukion äidinkielenopettaja Tampereelta kirjoittaa.
Lukemisen väheneminen näkyy opettajien mukaan selvimmin sanavarastossa. Kun se on kapea, kaikenlainen lukeminen on hidasta. Lukeminen tyssää tavan takaa vieraisiin sanoihin ja ilmaisuihin.
Sanavarastosta puhuu käytännössä jokainen kyselyyn vastannut. He listaavat esimerkkejä nuorten teksteistä. Yksi puhuu kiireellisestä ihmisestä kun tarkoittaa kiireistä ihmistä, toinen kirjoittaa koulun päätteeksi valmistautuvansa kokin ammattiin. Kolmannella lipas ja lipastomenevät sekaisin, neljäs pyytää opettajaa selittämään sanatpintapuolinen ja tuohtunut.
Lukemattomuus näkyy myös ajattelun sumenemisessa ja vaikeudessa kielellistää asioita. Siinä missä ennen opettajan oli välillä vaikea saada selvää harakanvarpaista, tietokoneiden aikana käy työstä saada selvää nuoren ajatuksista.
Opettaja Turun läheltä konkretisoi asiaa katkelmalla lukiolaisen esseestä. Hän sanoo, ettei kyse ole harvinaisuudesta:
Kateus on siltikin minusta negatiivinen asia sillä kyllä se paljon saa pahaa aikaan ehkä tulevaisuudessa keksitään jotain pillereitä joita vetämällä saa kateuden pois, mutta kyllä sanon, että kiitollisuus vie kateutta pois. pysykää kiitollisin ja älkää vertailko itseänne muhin se antaa kunnon onnenpotku eämälle.
Moni opettaja pahoittelee, että vastaa niin kielteisesti. Muutama muistuttaa, että yleistäminen on vaarallista.
Moni kertoo joutuneensa helpottamaan opetustaan. Ennen lukiossa kurssilla vaadittiin kahden romaanin lukemista, nyt yksi riittää. Ammattikoulussa päättötyössä vaadittiin ennen yksi kirjalähde. Se oli monelle este, joten siitä luovuttiin.
Itsekritiikkiäkin tulee, hitusen. Miksei enää uskalleta vaatia? Onko perinteinen lukeminen jäänyt äidinkielessä kuvan ja liikkuvan kuvan lukemisen jalkoihin? Miksi kielioppia jankataan yhä niin paljon?
1991Yläkoululaisen teksti keväältä 1991. Arvosana 8 1/2. Pisteet ja pilkut ovat suunnilleen paikoillaan.
VANHEMMAT kysyvät usein lukutaitotutkija Sari Sulkuselta, miten he voisivat tukea lastaan. Sulkusta huvittaa, kun hän päätyy siteeraamaan kirjailija Jörn Donnerin vanhaa slogania, jonka tämä kirjakerhon mainoksessa tokaisi: ”Lukeminen kannattaa aina.”
”Mutta se on totta!” Sulkunen sanoo. ”Ja pätee niin nuoriin kuin aikuisiinkin, joilla on lukemisen ja kirjoittamisen kanssa ongelmia. Ei ole oikotietä onneen.”
Sulkunen työskentelee Jyväskylän yliopistossa. Hänen mukaansa arvokkainta, mitä vanhemmat voivat lapselleen lukutaidon näkökulmasta antaa, on rikas kielellinen vuorovaikutus. Hän tarkoittaa sillä muun muassa arkista juttelemista ja lukemista lapselle. Malli pitää antaa jo pienenä. Ei ole sattumaa, että lapsi saa ensimmäisen kirjansa jo äitiyspakkauksessa.
”Iltasatuperinne on tutkimusten mukaan vahva osa suomalaista vanhemmuutta. Mutta kun lapsi menee kouluun ja oppii lukemaan, ajatellaan, että se taito on nyt siinä. Ääneen lukemista kannattaisi jatkaa ja kaikin muin tavoin tukea sitä lukemista”, Sulkunen sanoo.
Sulkunen on kahden pojan äiti. Kummallakin heistä on ollut vaikeuksia lukemisessa. Lukutaitotutkijana Sulkunen on osannut tukea lapsiaan, mutta hän miettii, miten hyvin tavallinen ihminen osaa ja edes tietää, mitä voisi tehdä. ”Äitinä ajattelen, että nuoret eivät saa lukemisongelmiinsa tasa-arvoisesti apua.”
Sekä Santerin että Viivin vanhemmat lukivat kotona lapsilleen ääneen. Kummankin äidit myös lukevat itse ja ovat kannustaneet lukemaan. Santerin kotona on kirjoja vaikka kuinka paljon.
Viivi Salonen seuraa lukiessaan tekstiä sormella. Näin hän pysyy rivillä. (KUVA: RIO GANDARA / HS)
Santeri muistaa hyvin kirjat, jotka hän on elämässään lukenut. Niitä on yksi: Susanne Collinsinnuortenkirja Nälkäpeli.
Romaani tuli luettavaksi koulusta. Parin viikon ajan Santeri luki kirjaa joka ilta ennen unta. ”Pakko sen oli olla kiinnostava. En mä muuten mitään lukisi 40 minuuttia illassa, vapaaehtoisesti. Olin järkyttynyt, että miten tässä näin kävi”, Santeri sanoo 335-sivuisesta romaanista.
”En ollut ikinä lukenut sellaista paksua kirjaa. Enkä varmaan tule lukemaankaan. Ei kiinnosta lähteä etsimään luettavaa.”
Viivi Salonen ei ole lukenut ikinä kirjaa alusta loppuun. Hän sanoo, ettei motivoi aloittaa, kun tietää, ettei se kuitenkaan suju. Muutoin hän kyllä lukee: selaa Facebookia ja päätyy lukemaan uutisia ja mielipidetekstejä. Puhelimen ruudulta on mielekkäämpi lukea kuin paperilta.
Santeri selaa etenkin iltapäivälehtiä. Joskus hän päätyy lukemaan pitkiä tekstejä, mutta silloin aiheelta vaaditaan paljon: sen pitää olla todella kiinnostava. Sellaisenkin tekstin lukeminen vaatii lukemista moneen kertaan, mutta kiinnostavan aiheen kohdalla hän jaksaa niin tehdä.
Koetko jääneesi lukutaitosi takia jostakin paitsi, Santeri?
”En. Paitsi hyvästä lukutaidosta, ehkä.”
YHDESTÄ asiasta kaikki haastatellut opettajat ja asiantuntijat ovat yhtä mieltä: jotain pitää tehdä. Pisa-tutkimuksen mukaan heikkojen lukijoiden määrä kasvaa koko ajan.
Kukaan ei pysty lupaamaan, että luku- ja kirjoitustaito olisivat keskiössä nykynuorten eläköityessä, mutta ainakin lähivuosikymmeninä taito on tärkeä.
Yksi haastateltavista pohti, miten lukemisen ja kirjoittamisen merkitys saataisiin näkyviin kaikkialla yhteiskunnassa. Yksikin lukeva julkkis olisi kiva aloitus. Toinen haastateltava oli ilahtunut pienestä viestistä: siitä, että futisleirin ennakko-ohjeissa käskettiin pakata kirja mukaan.
Koulultakin odotetaan paljon. Jotainhan opetuksessa pitäisi radikaalisti muuttaa, kun heikkojen lukijoiden ja kirjoittajien joukko on kohta kaksi vuosikymmentä kasvanut.
Viivi Salonen olisi toivonut peruskoulussa joiltakin opettajiltaan paljon enemmän tukea. Salonen muistaa yhä, miten loukkaavaa oli, kun hän oli päättänyt yrittää lukea ruotsin kokeeseen mahdollisimman hyvin ja sai kasin, mutta opettaja syyttikin häntä lunttauksesta.
Useampi tutkija ja opettaja totesi, että lukemisen ja kirjoittamisen tulokset paranisivat, jos motivaatio äidinkielen ja kirjallisuuden opiskeluun saataisiin laajasti palautettua. Nyt koulun, nuorten ja työelämän tekstimaailmat eriytyvät koko ajan, ja se syönee motivaatiota.
Äidinkielen pitäisi myös päästä eroon maineestaan vain lukioon menevien tyttöjen aineena.
Eräs äidinkielenopettaja pohti, tuleeko lukemisesta vihdoin koko koulun asia, kun matematiikan opettaja oli valitellut opettajainhuoneessa, että monen oppilaan laskeminen kaatuu siihen, ettei sanallisia tehtäviä ymmärretä.
JOS lukemisen ja kirjoittamisen kanssa on ongelmia, apua voidaan tarjota kahdella tavalla. Koulussa yritetään tietysti ensisijaisesti vahvistaa taitoja.
Koulutusta pitää tarjota myös aikuisille, asiantuntijat muistuttavat. Esimerkiksi Teollisuusliiton koulutuskeskuksessa Murikka-opistossa lukemista ja kirjoittamista oppimassa istuu jatkuvasti metallimiehiä ja -naisia, joista moni piti nuorena ammattinsa etuna sitä, että siinä pitää kirjoittaa ja lukea mahdollisimman vähän. Nyt työ sisältää päivittäin kirjallista raportointia, eikä vajavaisia taitoja voi loputtomasti peitellä selityksillä, että silmälasit jäivät kotiin tai käsiala on huono.
Toinen keino on tukea heikkoja lukijoita ja kirjoittajia sopeuttamalla ympäristöä niin, että heikommillakin taidoilla pärjää. Näin on tehnyt esimerkiksi Satakunnan sairaanhoitopiiri, joka muokkasi nettisivustonsa tekstit selkokielelle eli helpotetulle suomelle.
Tulevaisuudessa tuen tarvitsijoita on todennäköisesti yhä enemmän. Sitä mukaa kuin palvelut siirtyvät nettiin, kansalaisilta vaaditaan enemmän. Ennen saattoi kävellä Kelaan, verottajalle, pankkiin ja moneen muuhun virastoon lippujen ja lappujen kanssa, nyt sama pitäisi osata hoitaa itse netissä.
”Tarve asiakaspalvelulle ei ole poistunut mihinkään. Nyt sen työn vain tekee joku muu”, Sari Sulkunen sanoo.
Sulkunen miettii, mitä itsepalvelu tarkoittaa ihmiselle, jonka kirjoittaminen ja lukeminen on heikkoa. Tutkimusten mukaan moni keikkuu rajalla, jossa taidot nipin napin riittävät arjessa pärjäämiseen. Vaatimustason ei pidä paljonkaan nousta, ja tämä joukko putoaa.
Muutama vuosi sitten Sulkunen oli puhumassa lukutaitotutkimusten tuloksista työ- ja elinkeinoministeriön seminaarissa. Ministeriön edustaja pysähtyi ääneen pohtimaan ristiriitaa: monen kansalaisen taidot ovat vajavaiset, mutta valtio on viemässä palvelunsa vauhdilla nettiin.
Tutkijat nyökyttelivät. Niinpä.
”Sitten edustaja tokaisi: ’No, ei meillä ole kuitenkaan vaihtoehtoja.’”
