Helsinkiläinen Beriwan Mahmood lyttää ”kunniaväkivallan” ja haluaa kaikki tytöt uimatunneille – ”Suvaitsevaisuus on mennyt liian pitkälle”
Irakilainen mies karkotettiin heinäkuussa Suomesta kotimaahansa, koska tämä oli pahoinpidellyt siskoaan ”perheen kunnian” vuoksi. Pääkaupunkiseudulla asuvien Beriwan Mahmoodin ja Marzia Nazarin mielestä kunniaväkivalta kietoutuu kulttuuriin, eikä sille pidä antaa sijaa Suomessa.
Irakilainen Beriwan Mahmood on saanut Helsingissä yhteydenottoja maahanmuuttajanaisilta, joiden mies pahoinpitelee heitä.
Mä olin kolmannella luokalla, ja sillon mun piti lopettaa uimahallissa käyminen. Mä en saanu enää käydä uimahallissa, koska musta oli tulossa nuori tyttö. [
--]
Mutta kappas vaan, mitä mun veljet, kyllä mun veljet saa ihan vapaasti...
Yllä oleva teksti on haastatteluote Ihmisoikeusliiton viime vuonna ilmestyneestä selvityksestä, jonka mukaan kunniaan liittyvä väkivalta vaihtelee Suomessa sosiaalisesta rajoittamisesta vakavaan henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Tuorein julkisuuteen tullut esimerkki kunniaväkivallasta on heinäkuulta. Silloin irakilainen mies karkotettiin Suomesta tämän pahoinpideltyä siskoaan ”perheen kunnian” vuoksi.
HS haastatteli kahta pääkaupunkiseudulla pitkään asunutta maahanmuuttajataustaista naista, joilla on kokemusta kunniaan liittyvästä väkivallasta.
”Suomen viranomaiset ja valtio toimivat täysin väärin, jos he antavat ulkomaalaisten tyttöjen olla osallistumatta esimerkiksi uimatunneille koulussa uskonnon tai kulttuurin vuoksi. Ei pidä antaa sellaisia myönnytyksiä, ja näissä asioissa täytyy olla napakka”, sanoo Irakin kurdi Beriwan Mahmood,44, ykskantaan.
Helsingin Viikissä asuva Mahmood on saapunut kiintiöpakolaisena Suomeen vuonna 1997.
”Tällä hetkellä Suomessa maahanmuuttoasioista puhutaan liian keskustelevaan sävyyn, ja ollaan hyvin herkkähipiäisiä. Suvaitsevaisuus on mennyt liian pitkälle, sillä nyt kukaan ei uskalla kritisoida kulttuuria tai uskontoa.”
Mahmoodin viesti on: tiettyjen asioiden taustat on hyvä ymmärtää, mutta se ei saa tarkoittaa niiden hyväksymistä.
Tulkkina esimerkiksi Maahanmuuttovirastolle, Helsingin poliisille ja käräjäoikeudelle työskentelevä Mahmood on nähnyt työssään ja henkilökohtaisessa elämässään lukuisia naisia, joita oma mies on pahoinpidellyt henkisesti tai fyysisesti.
”Esimerkiksi Irakissa miehet käyvät fyysisesti vaimojensa kimppuun. Suomessa väkivalta on enemmän henkistä, sillä miehet pelkäävät lakia ja poliisia. He siis pelkäävät nimenomaan oman nahkansa puolesta.”
Naiset taas pelkäävät, että he lokaavat suvun kunnian, ja siksi moni jää omaan avioliittoonsa kuin vankilaan. Osa taas ei Mahmoodin mukaan kykene päästämään irti.
”Uskon, että kyllä kaikki varmaan haluaisivat. Mutta osa ei pääse ulos siitä kulttuurista.”
Jotkut yrittävät rimpuilla irti, mutta eivät tiedä, keneen pitäisi olla yhteydessä.
”Eräs Suomessa asuva nainen soitti minulle, koska hänen miehensä pahoinpiteli häntä. Mies oli uhkaillut, että jos nainen ottaa yhteyttä viranomaisiin, hän alkaa levittää huhuja, joilla pilaa naisen kunniallisen maineen.”
”Kun ollaan Suomessa, niin on Suomen kulttuuri”, irakilainen Beriwan Mahmood sanoo.
Kun naiset soittavat Mahmoodille, hän sanoo aina saman: ottakaa yhteyttä sosiaalityöntekijään tai lastensuojeluun, sillä heillä on vahvat valtuudet auttaa teitä. Jos väkivalta on fyysistä, ottakaa yhteyttä poliisiin.
”Viranomaisten pitäisi ottaa nämä asiat vakavasti. Ei saa missään nimessä ajatella, että tämä vain kuuluu kulttuuriin. Tänne tulleiden täytyy samoin ymmärtää, että ketään ei ole pakotettu muuttamaan Suomeen. Ja kun ollaan Suomessa, niin on Suomen kulttuuri.”
HS uutisoi toukokuussa, että irakilaisten tekemiksi epäillyt seksuaalirikokset kääntyivät rajuun kasvuun viime vuonna.
Mahmood on sitä mieltä, että myös miehet ovat uhreja tiukan uskonnollisissa ja kontrolloivissa kulttuureissa.
”Miehet raiskaavat siksi, että ovat seksuaalisesti niin turhautuneita. Heillekin sanotaan, että ei seksiä ennen avioliittoa.”
Mahmood tietää Suomeen tulleita pareja, joissa mies kyllä haluaa naisen käyvän töissä ja tienaavan rahaa. Naisen ei kuitenkaan haluta omaksuvan suomalaista kulttuuria.
”Miehet pelkäävät sitä, koska vaarana on oman valta-aseman menettäminen. He pelkäävät myös, että nainen lähtee jonkun suomalaisen matkaan, ja saattavat siksi kontrolloida tätä entistä enemmän.”
Juuri tämän takia kotouttamisessa pitäisi Mahmoodin mielestä edetä askel kerrallaan. Miehille ei saa tulla sellainen olo, että heidät vain työnnetään syrjään.
Mahmoodilla itsellään on kolme poikaa.
”Mitä naisasioihin tulee, opetan heille kunnioitusta, sananvapautta ja tasa-arvoa.”
Mahmoodilla on ajatuksia siitä, miten kotouttamista ja ulkomaalaisten sopeutumista Suomeen voisi kehittää.
”Murrosikäisille pitäisi kertoa, mitkä ovat heidän oikeutensa Suomessa, ja mitkä ovat vanhempien oikeudet. Nuoret tulevat tänne ja näkevät tämän vapauden, eivätkä välttämättä osaa toimia oikein.”
Naisille taas tulisi kertoa, mihin he voivat ottaa yhteyttä, jos mies on väkivaltainen tai pakkoavioliitto uhkaa. Samoin miehille pitäisi antaa ohjausta siitä, miten toimia kahden kulttuurin välissä.
”Lapsille pitää antaa mahdollisuus elää tässä kulttuurissa. Muuten he ajautuvat nopeasti tilanteeseen, jossa joutuvat valehtelemaan vanhemmilleen ja salailemaan näiltä asioilta. Se luo paljon ongelmia.”
Iranilainen Marzia Nazari , 36: ”Kun näemme epäoikeudenmukaisuutta, sitä vastaan pitää taistella”
Iranilaisen Marzia Nazarin koulukaveri sai kuulla nuorena, että hän joutuu lopettamaan koulun ja naimaan vanhempiensa valitseman miehen.
Tyttö nautti koulunkäynnistä, eikä halunnut jättää opintoja. Hän halusi pois vanhempiensa kontrollista, ja vastusti pakkoavioliittoa. Perheen pää kuitenkin piti.
Nazarin koulukaveri teki polttoitsemurhan. Hänen siskonsa seurasi samaa tietä myöhemmin, ja poltti hänkin itsensä hengiltä.
Nykyään Espoossa asuva Marzia Nazari on taistellut tasa-arvon puolesta nuoresta tytöstä lähtien.
Kun Espoossa nykyään asuva Nazari puhuu kunniaan liittyvästä väkivallasta ja pakkoavioliitoista, hän antaa täyslaidallisen erilaisten kulttuurien kunnioittamiselle.
”Kun näemme epäoikeudenmukaisuutta, sitä vastaan pitää taistella. Ei kerta kaikkiaan voi ajatella, että tuo on vain noiden kulttuuri. Me asumme Suomessa, ja jos täällä suomalainen mies tai ulkomaalainen mies hakkaa vaimoaan, pitää kohdella heitä molempia ihan samalla tavalla”, hän sanoo.
Suomeen vuonna 2001 muuttanut Nazari noudattaa tätä neuvoa itse. Hän pakeni perheineen jo pienenä kotimaastaan Irakiin, sillä hänen isänsä puolusti šaahia ja veli oli vaarassa joutua Iranissa vankilaan vasemmistolaisten ajatustensa takia.
Juuri veli on vaikuttanut Nazarin ajatteluun paljon: tämä sai hänet kyseenalaistamaan heidän kurdiyhteisönsä arvot ja tiukan yhteisöllisyyden mukanaan tuomat tasa-arvo ongelmat.
”Kun sitten asuin Irakissa ja näin, miten naiset passasivat miehiään ja kantoivat teetä miesten vain istuessa sohvalla, puutuin siihen. Sanoin miehille: Miksette tee mitään? Eikö teidänkin pitäisi osallistua?”
Veljensä kanssa Nazari myös perusti Irakiin iranilaisten asuttamalle alueelle nuorena koulun, jossa he opettivat lähinnä naisia.
”Perheessäni kaikki ovat koulutettuja, ja me opetimme veljeni kanssa naisille niitä asioita, joita olimme itse opiskelleet: englantia, matematiikkaa ja farsin kieltä.”
Nazaria ja tämän veljeä kunnioitettiin koulun vuoksi.
”Ei kukaan katsonut minua kieroon siksi, että olin nainen ja opetin koulussa. Ei kyse ole siitä, ettei koulutusta periaatteessa arvostettaisi. Mutta kukaan ei halua rikkoa perinteitä koska pelätään, että omaa perhettä katsottaisiin oudosti. Siksi esimerkin voima on Lähi-idässä hyvin vahva. Kun joku uskaltaa avata tien, muut voivat seurata.”
Teknillisen Korkeakoulun käynyt Nazari työskentelee nykyisin Espoon Keilaniemessä tietoturvakonsulttina. Naisten asiaa hän ei kuitenkaan ole unohtanut.
Suomessa asuva iranilainen perheenäiti otti Nazariin hiljattain yhteyttä. Nainen halusi Nazarin puhuvan miehelleen, joka uhkasi tappaa tyttärensä, kun tämä kertoi suomalaisesta poikaystävästään.
”Tyttö karkasi, eikä häntä ollut näkynyt viiteen vuoteen. Sanoin miehelle, että me olemme Suomessa, ja jos suku alkaa uhkailla, laki tukee sinua. Jonkin ajan kuluttua tytär palasi kotiin.”
Nämä sanat toistuvat Nazarin puheessa: suku ja yhteisö.
”Yksi sukulaiseni tuli Iranissa raskaaksi raiskauksen seurauksena. Hän teki itsemurhan, sillä ei halunnut kenenkään yhteisössä saavan tietää asiasta. Näissä asioissa on kyse nimenomaan yhteisön kontrollista ja sen pelosta.”
Kuvio on monimutkainen. Nazari selittää, että esimerkiksi hänen lapsuutensa kurdiyhteisössä uskonto ei ollut kovinkaan rajoittava, mutta suvun ja naapureiden näkemyksille annettiin valtavan suuri arvo. Tällaisessa tilanteessa perheen kunnia nousee keskeiseen asemaan. Samaan aikaan naiset ja miehet kasvatetaan aivan eri tavalla.
”Kun syödään, miehet saavat paremmat palat. Kun kysyy, miksi minun pitää tehdä näin, vastatataan: ’koska olet nainen’. Naisen ajatellaan aina kuuluvan miehelle: isälle, veljelle tai puolisolle. Raiskauksia ja pahoinpitelyjä tapahtuu, joten on tavallaan ymmärrettävää, että perheet kontrolloivat naisten tekemisiä.”
Miehinen kulttuuri on niin vahva, ettei sitä välttämättä kumoa edes naisten koulutus.
”Iranissakin on paljon koulutettuja naisia, mutta silti Iranin islamilainen perustuslaki määrää, että nainen ei voi esimerkiksi matkustaa ilman miehen lupaa. Miehillä on valtaa, eivätkä jotkut heistä anna vaimojensa tai tyttäriensä tehdä mitään ilman lupaa. Tällainen ajattelutapa voi seurata monia hyvinkin korkeasti koulutettuja naisia Suomeen asti.”
Nazari pohtii, kuinka kunniaan liittyvää väkivaltaa ja pakkoavioliittoja voisi estää Suomessa.
”Kielitaito on todella tärkeä asia. On myös erittäin huono juttu, jos nainen jää vain kotiin hoitamaan lapsia, ja elinpiiri jää suppeaksi. Jos nainen ei kouluttaudu eikä pysty itse tienaamaan rahaa, hän on tyhjän päällä jos mies päättää häipyä.”
Jos tyttö häviää koulusta ja opettajalla on epäilyksiä, että taustalla voi olla pakkoavioliitto, asiaan pitää Nazarin mukaan ehdottomasti puuttua.
”Näiden asioiden ei voi antaa tapahtua, ja antaa perheen vain vedota kulttuurisiin syihin.”
Nazari myös toivoo, että viranomaiset tekisivät enemmän yhteistyötä hänenlaistensa kanssa.
”Me tunnemme synnyinmaidemme kulttuurin, ja olemme onnistuneet Suomessa. Meille pitää antaa mahdollisuus osallistua keskusteluun siitä, mitä näille asioille voisi tehdä. Ihmisille pitää kertoa, että toisenlainen elämä on mahdollinen.”
Tausta: Kunniaan liittyvällä väkivallalla on monia muotoja
Ihmisoikeusliiton mukaan kunniaan liittyvä väkivalta voi olla henkistä, fyysistä, seksuaalista tai taloudellista.
Kunniaan liittyvällä väkivallalla pyritään suojaamaan tai palauttamaan perheen, suvun tai yhteisön kunniaa kun epäillään, että henkilö ei noudata tai ei aio noudattaa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä käyttäytymissääntöjä, arvoja ja normeja. Esimerkiksi pahoinpitelyt ja tappouhkaukset ovat kunniaan liittyvän väkivallan muotoja, ja yleensä väkivalta kohdistuu naisiin ja tyttöihin. Kohteena voi olla myös esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuuluva mies.
Vaikka tässä jutussa haastateltiin kahta kurditaustaista naista, kunniaan liittyvää väkivaltaa esiintyy myös lukuisissa muissa maissa ja kulttuureissa.
”Monet kurdit ovat asuneet Suomessa pitkään. He ovat käyneet koulut Suomessa ja heillä on hyvä kielitaito, ja he ovat kasvaneet tähän kulttuuriin. Heillä on ehkä siksi halu puhua näistä asioista”, kertoo Monika-naiset liiton voimavarakeskuksen johtaja Natalie Gerbert.
Monika-naiset on järjestö, joka tarjoaa apua väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille.
Myös pakkoavioliitto on yksi kunniaan liittyvän väkivallan muoto. Kansainvälisesti yhtenevää määritelmää pakkoavioliitoista ei ole. Pakkoavioliitto voidaan määritellä avioliitoksi, joka on solmittu ilman toisen tai molempien aviopuolisojen täyttä suostumusta tai johon heidät tai jompikumpi heistä on pakotettu tai painostettu.
Pakkoavioliitto on kriminalisoitu esimerkiksi Norjassa, Iso-Britanniassa, Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa. Suomen rikoslainsäädäntö ei tunne pakkoavioliittoa tai avioliittoon pakottamista erillisenä rikosnimikkeenä, eikä poliisin tietoon tulleista tapausten määrästä ole tietoa.
”Mikäli koulussa epäillään pakkoavioliittoa tai lapseen kohdistuvaa kunniaväkivaltaa tai sillä uhkailua, koulun viranomaisilla on velvollisuus tehdä asiasta lastensuojeluilmoitus. Myös tavallisella kansalaisella on mahdollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus”, kertoo Helsingin johtava sosiaalityöntekijä Minna Pitkänen.
Pitkäsen mukaan on kuitenkin tyypillistä, että kun naiselta tai tytöltä kysytään, onko hänet pakotettu avioliittoon, vastaus on ei.
”Asiakas saattaa itse ottaa yhteyttä sosiaaliviranomaisiin ja pyytää apua, kun häntä ollaan pakottamassa naimisiin. Kun asiaa aletaan selvittämään miehen läsnä ollessa, nainen ei enää usein uskallakaan sanoa, että on kyse pakottamisesta vaan peruu avunpyyntönsä.”
Marzia Nazari on avustanut Suomessa esimerkiksi naista, jonka aviomies uhkasi tappaa heidän tyttärensä suomalaisen poikaystävän vuoksi.
