Ettei vaan ollu Google Streetview -auto?Saatanan Tesla onko se tehnyt näitä itsestään ajavia kuorma-autojakin jo?
Ettei vaan ollu Google Streetview -auto?Saatanan Tesla onko se tehnyt näitä itsestään ajavia kuorma-autojakin jo?
![]()
![]()
Parrakas poika näyttää olevan pidätettynä ainakin.
Taitaa vaikuttaa vain positiivisesti. Kotimaassaanhan tuo voisi saada terrorismista kuolemantuomion. Sellaiseen maahan ei voi humanitäärisesti ihmistä lähettää, eli suurella todennäköisyydellä elelee loppuelämänsä Ruotsissa kansan verorahoilla.Kuinkahan monessa vastaanottokeskuksessa tai vankilassa tms tänään juhlitaan tapahtunutta?
Toivottvasti vaikuttaa ainakin negatiivisesti turvapaikan saantiin.
Musliminaapuri murhasi juutalaisen vanhuksen Pariisissa julmasti
27 vuotias muslimi murtautui 66 vuotiaan juutalaisnaisen kotiin, puukotti ja työnsi sitten alas kolmannen kerroksen ikkunasta huutaen "Allahu akbar"
ULKOMAAT pe 07.04.2017 16:55
![]()
Pariisin juutalaisyhteisöä on järkyttänyt 66 vuotiaan ortodoksijuutalaisen Sarah Halimin raaka murha.
Syytetty, 27 vuotias muslimi, on poliisille tuttu lukuisista aiemmista häiriköinneistään. Muslimi murtautui naisen kotiin noin puoli viiden aikaan maanantaina aamuyöllä, puukotti tätä kuolettavasti ja työnsi hänet alas kolmannen kerroksen asunnon ikkunasta kadulle. Murhaaja asui samassa rapussa, vanhempiensa asunnossa.
Kolme aseistettua poliisia oli partioimassa alueella murhan aikoihin ja naapureiden mukaan myös poliisit kuulivat "Allahu akbar" huudot samaan aikaan kun rikos tapahtui.
Syytetyn motiivia ei ole vielä saatu selville. Murhaa tutkitaan viharikoksena, mutta myös muut vaihtoehdot kuten ryöstö tutkitaan.
Halimi haudataan mahdollisesti Israeliin.
Tapaus tuo mieleen nuoren juutalaisen, Ilan Halimin, jota nuoret radikaalit muslimit kiduttivat viikkoja ja lopuksi murhasivat raa'asti Pariisissa vuonna 2006. Ilan Halimi kuoli matkalla sairaalaan.
nokun ei olla räbän puolella vaan YK:ssahattua pitää muuten keskustelijoille nostaa täällä että ei mitään ylilyöntejä ja räsisminatsi huutelua ole tippaakaan, vähän mustaa huumoria viljellään toki.
varmaan toki löytyy niitäkin foorumeita jossa lähtee totaalisesti lapasesta. Myönnettäkööt että olen harvinaisesti itse selvinpäin, muuten voisi ehkä jotain lipsahtaakin.
Vassarimarksistien ja mussejen false flag.Polttopulloisku Oulussa.
Turvapaikanhakijoiden mielenosoitustelttaan heitettiin pulloja - haju viittaa polttoöljyynTurvapaikanhakijoiden mielenosoitustelttaan heitettiin pulloja - haju viittaa polttoöljyyn
Perjantai 7.4.2017 klo 15.37
Sisällä teltassa oli pulloiskun aikaan kolme henkilöä.
Silminnäkijän mukaan paikalta poistui valkoinen vanhanmallinen henkilöauto. (ARI KETTUNEN)
Oulun torilla mieltään osoittavien turvapaikanhakijoiden telttaan heitettiin Oulussa nestettä sisältäviä lasipulloja perjantaina aamuyöllä puoli viideltä.
Nestettä roiskui teltan päälle, mutta teltta ei syttynyt palamaan. Sisällä teltassa oli pulloiskun aikaan kolme henkilöä.
Vielä ei ole tietoa siitä, mitä pullojen sisältämä neste on.
Silminnäkijän mukaan paikalta poistui valkoinen vanhanmallinen henkilöauto.
- Tuli auto, josta heitettiin meitä kohtaan kaksi tai kolme polttopulloa. Tilanne oli vaarallinen. Yksi pulloista osui minuun, kertoo silminnäkijä.
Paikalla käynyt poliisipartio kertoo kyseessä olleen kaksi pulloa, joissa molemmissa oli rätti suuaukossa. Hajusta päätellen pullojen sisältämä neste on polttoöljyä.
Epäiltyjä tekijöitä eikä autoa ole vielä tavoitettu.
Poliisi jatkaa saamiensa vihjeiden tarkistamista viikonlopun aikana.
ARI KETTUNEN
Muistakaa ilmiantaa noita sitte poliisille vihapuheesta yms. Sitä varten suomessa ja euroopassa(?) on noita vihapuhepoliiseja.Onkos Al Jazeeran katsojat jo ehtineet juhlia Tukholmaa, kuten Pietarin iskuja:
http://mvlehti.net/2017/04/04/al-jazeeran-katsojat-riemuitsevat-pietarin-pommi-iskusta/
Mielenkiintoista sinänsä, ettei tunnetusti Venäjä-mielisen Iljan (arvostan toki hänen matupolitiikkakritiikkiään, vaikka olemme eri mieltä Putlerista ja parista muustakin jutusta) mediassa näy toistaiseksi mitään Syyrian iskusta. Ehkä niillä on Venäjällä niin kiire tällä hetkellä, etteivät ole vielä ehtineet lähettää ohjeita? (juu siellä lienee useita kirjoittajia, mutta Ilja kuitenkin päättänee linjat isommissa asioissa)
No jospa kommentti tähän tuonne alakertaan...17:11 Valtiovarainministeri Petteri Orpo Twitterissä: Kauheita uutisia Tukholmasta. Olette ajatuksissamme.
Liekö väärät uutislähteet?Epäilty ei sittenkään ole kiinni. Liekö väärä tyyppi aiemmassa kuvassa?
Expressen: Tukholman poliisi etsii vihreätakkista miestä epäiltynä iskusta, ketään ei ole otettu kiinni
Tyypillistä käytöstä, joka selvästi oikeuttaa halventavan s-alkuisen nimityksen käytön. Ei tajuta, että kostoa kyllä tulee, vaikka myönnyttäisiin, ja itseasiassa silloin vielä enemmän.Tuo muuten kuvaa hyvin suvakin ajatusmaailmaa. "Meidän täytyy myöntyä musujen vaatimuksiin tai muuten ne kostaa meille".
Ei jumalauta. Voiko tosiaan olla noin sekaisin?
Juu noissa kulttuureissa ei arvosteta muuta kuin voimaa, mitä ei täällä Euroopassa nykyään osata enää näyttää. Jos jollain on linkkiä mielipidetiedusteluihin esim. Al-Jazeeran toimesta musumaissa, Obaman (Hillary Clintonin), Trumpin jne. suhteen, voisi olla kiinnostavaa seurata - esim. tämän Syyrian iskun vaikutusta.Tyypillistä käytöstä, joka selvästi oikeuttaa halventavan s-alkuisen nimityksen käytön. Ei tajuta, että kostoa kyllä tulee, vaikka myönnyttäisiin, ja itseasiassa silloin vielä enemmän.
"Sitä saa mitä tilaa".. Kirjoittaja siis kirjaimellisesti kannattaa pyhää väkivaltaa, vaikka tulijoiden piti olla juuri sitä pakenemassa.
Päivittäin tapahtuva pyhä lahtaus arabimaissa ei myöskään tule loppumaan millään pohjoismaisten kikkailuilla. Mutta kun ei media eikä suosikkikuplapoliitikot asiaan perinpohjin tartu eikä asiaa avoimesti käsittele, ei mielipiteetkään voi juuri olla sen hienostuneempia.
Ja ei ole kovin vaikeaa arvata missä Helsingissä tällainen tapahtuu. Mutta en viitsi mainita, jospa 17v partalapset eivät itse tajuaisi.Supo Tukholman iskusta: Yksittäisten terroritekojen uhka noussut myös Suomessa
Tämä nyt on ilmiselvää, mutta pitäisköhän näitä jotenkin ennaltaehkästä... esim laivaamalla kaikki vähänkään epäillyt ihmiset pois täältä?
Ei auta että todetaan et uhka on noussu ja sitte ei niitä voida mitenkää estää, jos iskut on jotain sellasia rekkailuja.
Ei tuo kyllä naurata, muttei myöskään yllätä. Samat kommentit käydään läpi eri naamojen osalta "pelolle ei saa antaa valta etc." ja loppupeleissä mitään ei opita. Tulee olemaan pitkä ja kivinen tie ennenkuin tähän reagoidaan tarvittavalla jämeryydellä. Tiedä sitten minkälaisen mullistuksen se loppujenlopuksi vaatii.En tiedä onko vika minussa, mutta minua ainakin hieman nauratti kun tästä iskusta kuulin. Toki helvetin ikävä juttu että ihmisiä kuoli, mutta kyllä tämä oli Ruotsille jo tulossa. Nyt voi taas sosiaalisesta mediasta bongata "pray for Sweden" yms pasketta profiilikuvista, mikään ei muutu, asioille ei tehdä mitään, kunhan sympataan ja varotaan antamasta pelolle valtaa.
Meinaavatkohan tehdä perinteiset "Ruotsin poliisit" eli jättää keikan ratkaisematta. En yllättyisi jos olisivat jo kertaalleen ottaneet oikean syyllisen kiinni, mutta päästäneet karkuun kun olisi lähtenyt rimpuilemaan tai jotain.Epäilty ei sittenkään ole kiinni. Liekö väärä tyyppi aiemmassa kuvassa?
Expressen: Tukholman poliisi etsii vihreätakkista miestä epäiltynä iskusta, ketään ei ole otettu kiinni
Tai eivät vain saa otettua kiinni. Johan Ruotsin poliisivoimien tehokkuus on nähty.Meinaavatkohan tehdä perinteiset "Ruotsin poliisit" eli jättää keikan ratkaisematta. En yllättyisi jos olisivat jo kertaalleen ottaneet oikean syyllisen kiinni, mutta päästäneet karkuun kun olisi lähtenyt rimpuilemaan tai jotain.
Ei tietenkään, koska sillä keinolla loputon ja työllistävä jälkisiivouspuuhastelu saattaisi loppua joskus.Järjelle ei saa antaa valtaa
Viina tappaa, oikeassahan systembolaget taisi olla.![]()
Ajoivat näköjään olutrekan sisään (tai ainakin kyljessä on olutmainokset, saattoi olla tyhjäkin)![]()
Ei nyt naurattanut, mutta kun tämä on vääjäämättä ollut 'not if but when', niin ei tähän osaa niin tunteella enää suhtautua, kuin vaikkapa Nizzan iskuun.En tiedä onko vika minussa, mutta minua ainakin hieman nauratti kun tästä iskusta kuulin. Toki helvetin ikävä juttu että ihmisiä kuoli, mutta kyllä tämä oli Ruotsille jo tulossa. Nyt voi taas sosiaalisesta mediasta bongata "pray for Sweden" yms pasketta profiilikuvista, mikään ei muutu, asioille ei tehdä mitään, kunhan sympataan ja varotaan antamasta pelolle valtaa.
Pitää kyllä olla aika tyhmä, että laittaa polttopulloon polttoöljyä, joka syttyy vain kovassa puristuksessa. Työttömällä vassarilla ei ollut rahaa bensaan ja otti halvinta ainetta eli polttoöljyä?Vassarimarksistien ja mussejen false flag.
Joujou, mään! Ehkäpä epäilty löytyy Palefacen luolta harjoittelemassa uutta biisiä...![]()
Epäiltyä haetaan.
Ideologia sumentaa järjen juoksun. Ja eihän sitä omia tapeta, eiii..Pitää kyllä olla aika tyhmä, että laittaa polttopulloon polttoöljyä, joka syttyy vain kovassa puristuksessa. Työttömällä vassarilla ei ollut rahaa bensaan ja otti halvinta ainetta eli polttoöljyä?![]()
Nämä on kyllä niin hyviä, että pankaas Orvojen ja lestojen twättereihinkin. Samoin alakerran kaverin "Pellolle ei saa kantaa lantaa!".Järjelle ei saa antaa valtaa
Sori vaan Paula, mutta en ole lainkaan vakuuttunut. Teillä on jo paskat housuissa.Sisäministeri Paula Risikko: "Olen koko ajan yhteydessä Suojelupoliisin kanssa"
No nyt on jämerät otteet matuongelman ratkaisussa!Katso suora lähetys kello 20.45 – Sisäministeri Paula Risikko: "Olen koko ajan yhteydessä Suojelupoliisin kanssa"
Sori vaan Paula, mutta en ole lainkaan vakuuttunut. Teillä on jo paskat housuissa.Sisäministeri Paula Risikko: "Olen koko ajan yhteydessä Suojelupoliisin kanssa"
Hyvä Paula! SuPoa pitääkin valvoa, mutta kuka valvoo meidän turhiksia?Katso suora lähetys kello 20.45 – Sisäministeri Paula Risikko: "Olen koko ajan yhteydessä Suojelupoliisin kanssa"
Sori vaan Paula, mutta en ole lainkaan vakuuttunut. Teillä on jo paskat housuissa.