Kryptovaluuttojen louhintathreadi

Mjaha, raja-arvoni rumpsahti rikki ja kotiuttaahan se sitten piti. Nyt taisi mennä lopulta omilleen ja vähän päälle, jatko on voitollista. Näyttiksiä myin pois riittävästi, nyt on n. 600Mhs jäljellä, juuri sopivasti sähkötalouden kannalta. Ostan lisää jos tulee huipputarjous tai viimeistään ETH2.0 alennusmyynneistä. Uskon Bitcoinilla olevan vielä muutama sykli jäljellä.

Koska niin kovin tykkään mutuilla annan oman parhaan veikkauksen liittyen tuohon ETH2.0 (RTX 3070, whattomine):
  • ETH 618Ths 50% = 309Ths
    • Hashrate ETH2.0 vaiheessa on 50% ASIC, voi kyllä olla jopa 60%. Tuskin näyttisten määrä suhteessa hirveästi kasvaa, mutta Bitmain kyllä toimittaa ASIC ennakkotilaajille vielä ensivuoden puolellakin.
  • Ergo+Raven 28,4Ths (RVN puolitus 24,7Ths)
    • Muut liian pieniä. ERG Mhs suhteessa hieman enemmän ja RVN hieman vähemmän samalla kortilla kuin ETH, joten lasketaan kylmästi yhteen.
    • Jos haluaa huomioida RVN puolittamista 2022 alussa voi RVN antaa puolittamisen jälkeen vaikka 65% louhinta-arvoa johtuen lievästä hinnan noususta pitkälle aikavälille.
      • Tällöin 28,4Ths sijalle asetetaan 28,4-10,8*0,35 = 24,7Ths
=> 28,4/309 = 9,2% tämän hetkisestä tulosta mikäli 50% ETH hashratesta siirtyy louhimaan ERG+ RVN (RVN puolitus huomioiden 8%).
Tähän toki päälle huomioidaan kurssin lasku 25%:n tämän hetkisestä arvosta.
=> 2,3% (RVN puolitus 2%)
=> Euroina tämän päivän kurssilla 3070:lla ETH2.0 aikaan saisi:
3,88€/pv*9,2% = 0,36€/pv - sähkö 0,2€/pv = +0,16€/pv (RVN puolitus 0,31€/pv)
=> Euroina 25% tämän päivän kurssista:
3,88€/pv*2,3% = 0,089€/pv - sähkö 0,2€/pv = -0,11€/pv (RVN puolitus 0,078€/pv)
Olipas työlästä, tätä sopii kritisoida tai lisämutuilla, arvostaisin :)

Tästä rallista käteen jäi 600Mhs valikoituja piilottovoittaja lämmittimiä (+240Mhs tulematta), 2x Chia plottereita + 200tb kovoa ja mukava matka, joka on vasta alussa. Kiitos kaikille jotka ovat olleet mukana ja tukemassa, varsinkin alkuaikana. Luultavasti luette ja tiedätte.

Sitten alkaa optimointi kestoiän suhteen. Suunnitteilla oma kotelointijärjestelmä. Tästä saatan laittaa kuvaa kun saan joskus valmiiksi. Pellistä hitsattu 16x16cm peltikotelo U-muotoon, pohjalle riser + näyttis, päätyyn puhaltamaan 16cm kotelotuuletin, 6-12 rinnan, edelle suodatinkangas PILP:stä ja alle muulle elektroniikalle kotelointi. Päälle iso kansi joka sulkee jokaisen koteloidun näyttiksen U-muodon. Liikuteltava, suht puhdistusvapaa, viileä, paloturvallinen.
  • Kiitos tämän threadin, paljon ideoita kommenteista. Nyt enää tarvitsee piirtää, leikata pellit ja hitsata.
  • Miten paksusta pellistä kannattaisi tehdä? Ajattelin 1,5-2mm DC01:stä.
Harkitsen myös pienimuotoista tuulidildoa katolle pyörimään (vertical wind mill), niitä saisi riviin useampia ja syyt jokaiselle varmasti selvät.
Kotitalousvähennyskin näyttäisi mukavasti nousevan.

E: Kokonaisuutena todella tyytyväinen,
E: Editoitu sinne ja tänne, ympäriämpäri.
 
Viimeksi muokattu:
Ravenilla tienaa tällä hetkellä n. 2 dollaria/päivä enemmän kuin ethereum. Pitää varmaan kokeilla tuotakin. Olisiko suositella jotain poolia?

Miten tämä on mahdollista, ja puhutaanko me samasta Ravenista? Ravencoin/RVN näyttäisi olevan tällä hetkellä 0.1643$ kipale. Pitää melko monta yksikköä kyllä tulla tätä päivässä.

Edit: näköjään tulee useampi kymmenen tota päivässä, olisihan se jo tuon takia ihan mielenkiintoista kokeilla muutakin kuin eetteriä, alkaisi oikeasti kertymään kolikoita, eetterin kanssa ollaan vieläkin tekemässä sitä ensimmäistä kokonaista..
 
Viimeksi muokattu:
  • Miten paksusta pellistä kannattaisi tehdä? Ajattelin 1,5-2mm DC01:stä.
Nakkaan tähän oman ex-metallimiehen näkemykseni. Melko hurjalta kuulostaa kyllä aineenvahvuus, tulee ihan turhaa painoa/hintaa. Kuinka isoja meinaat koteloista tehdä? 1mm-1,25mm max sanoisin että riittää oikein hyvin, jos tulee vielä jotain kantteja yms. sisälle jotain rakenteita. Toki 1,5-2 on mukavampi hitsata, mutta tarviiko noihin muuta kuin muutamia "täppejä" sinne tänne, tai sitten pistehitsillä.
 
Nakkaan tähän oman ex-metallimiehen näkemykseni. Melko hurjalta kuulostaa kyllä aineenvahvuus, tulee ihan turhaa painoa/hintaa. Kuinka isoja meinaat koteloista tehdä? 1mm-1,25mm max sanoisin että riittää oikein hyvin, jos tulee vielä jotain kantteja yms. sisälle jotain rakenteita.
Kiitoksia.

Mietin itsekin että tuleeko liian painava. Pitää kyllä laskea painoero ennen kuin ostaa raudat.
Hinnassa ei levyllä ole niin paljoa eroa, nostokyvyn ylärajoilla. Toki voisi käyttää muutamaa eri paksuutta.

Ehkä se 2mm on ylilyönti pl. käsistä tipahtava kansi.
 
0,7mm pellistä tein itse. Riittää ihan mainiosti ja helppo kanttailla, yli milliset ei menekään helposti ”biltema” luokan vehkeillä. Samaten paikallisesta romukaupasta löytyi suoraan 50cm levyisiä levyjä joka määräsi monta mittavakiota, kun jäi monta leikkuuvaihetta pois. Runko olo ihan huonekaluputkea (20x20) ja pistehitseillä kiinni. Joskus popniitit yms ajaa ihan saman asian, ohkaista peltiä ei kannata juuri migillä hitsailla.

kannattaa käydä vielä romukaupassa katsomassa onko kenties jotain hyvää millistä alumiinialevyä tarjolla, siihen on vielä kertaluokkaa helpompi työstää reikiä yms.
 
6600 xt louhii eth:ta, afterburnerista core minimillä ja muisteille +200=31,5mhs@61w. Joku muu voisi kokeilla miten muut kolikot louhintuu
Surullista että ei sen enempää mh/s kuin vanhat polarikset ja hintaa puolet liikaa. Sentään energiatehokkuus on huomattavasti parempi.
 
Kellään kokemuksia changenow.io, coinswitch.co tai vastaavien palveluiden käytöstä? Jos nyt oletetaan tilanne että haluaisin itse jatkossa pitää coinmotionin lompakon käytössä (ei tue RVN) ja siirtyisin RVN louhintaan, louhisin esim. Ravencoinin desktop lompakkoon ja changenow.io:n kautta laittaisin RVN:t menemään BTC tai ETH coinmotioniin.

Miningpoolhubissa pystyt louhimaan molempia kolikoita ja vaihtokin onnistuu poolin sisällä. Vaihdossa tietysti otettava huomioon että se on kaikki tai ei mitään periaatteella.
 
Lompakoista puhutaan aika vähän tässä ketjussa, mutta täytyy kyllä todeta että oli paras päätös itselläni pitkään aikaan siirtyä Coinmotionista Coinbase Pro:hon. Kulut tippui mitättömäksi ja kotiutettavat eurot tuli SEPA-maksuna alle kahdessa tunnissa (Coinmotionin kanssa ei tullut kuluista johtuen kertaakaan edes kotiutettua). Prossa on hyvä mobiiliappi, josta on piilotettu kaikki työpöytäversiossa oleva tauhka. Jos nyt jotain parannusta voisi toivoa, niin tietysti vähän eksoottisempien kolikoiden (Ergo...) tukea. Mutta sen nyt joutuu jatkossa kaiketi kierrättämään esim CoinExin kautta.
 
Jos nyt pari sataa euroa kerrallaan kotiuttaa, niin aika mitätön se coinmotionin 90 senttiä minusta on. Tai onhan siinä toki lisäksi se muunnoskulu, mutta se on prosentuaalinen, niin olen jatkuvasti muuntanut. Se kyllä on ikävä, että coinmotionissa on huono valikoima kolikoita. Viimeksi kun lisäilivät tuli taas ihan ihme kolikoita. Niin ja on siellä aika huonot spreaditkin.
 
6600 xt louhii eth:ta, afterburnerista core minimillä ja muisteille +200=31,5mhs@61w. Joku muu voisi kokeilla miten muut kolikot louhintuu
Tuli nyt käytettyä teamredmineria päällä. Ravencoin tulos 16mhs@71w. Ei ollenkaan huonolta hyötysuhteelta sekään vaikuta :cool:
 
Tällei Ethereumin ohella mainaan Ravencoinia myös. GTX 1050 Ti ja Quadro P1000. Parissa viikossa 30$.. Onhan tuokin tienestiä.

E: Sillä mielellä, että en maksanut noista koneista penniäkään. Työn "romukopasta" lähestulkoon kaivoin esiin. 1050 Ti pulitin 50€.

E2: Nyt on nykyisellä hashratella ja Ethereumin arvolla n. puolet tullut takaisin siitä mitä olen investoinut. Samaa rataa olen maksanut kaiken itselleni siihen päivään mennessä kuin Ethereumin mainaus loppuu. Sitten laitan koneet jauhaa muuta kolikkoa, mikäli sellainen sopiva on silloin tarjolla.
 
Viimeksi muokattu:
Lompakoista puhutaan aika vähän tässä ketjussa, mutta täytyy kyllä todeta että oli paras päätös itselläni pitkään aikaan siirtyä Coinmotionista Coinbase Pro:hon. Kulut tippui mitättömäksi ja kotiutettavat eurot tuli SEPA-maksuna alle kahdessa tunnissa (Coinmotionin kanssa ei tullut kuluista johtuen kertaakaan edes kotiutettua). Prossa on hyvä mobiiliappi, josta on piilotettu kaikki työpöytäversiossa oleva tauhka. Jos nyt jotain parannusta voisi toivoa, niin tietysti vähän eksoottisempien kolikoiden (Ergo...) tukea. Mutta sen nyt joutuu jatkossa kaiketi kierrättämään esim CoinExin kautta.

Porukka vissiin suosii täällä coinmotionia ihan vain koska Suomalainen ja ei tarvitse lähetellä henkkareista kuvia. Esim coinbase (pro) säästyy selvästi enemmän rahaa ja huomattavasti isompi firma joten en itse näe mitään syytä käyttää coinmotionia.
Itse käytän Binancea koska krakenit ja coinbaset yms sivut kaatuneet jokaisen isomman heilahduksen kohdalla. Plussaa myös että Binanceen saa suoraan louhittua ja heillä on visa.
 
Eroa on 1,1% Coinbasen ja Coinmotionin välillä kuluissa kun mainaat vajaan tonnin kuussa.
Sen saa itse jokainen päättää että mihin rahansa haluaa tallettaa. Itse ainakin maksan sen 1,1% mielellään jo siitä että tiedän missä pankki oikeasti sijaitsee: Cryptocurrency traders struggle to sue Binance - The Verge

EDIT: Tietenkin jos treidaisin niin siirtyisin johonkin halvempaan pankkiin. Mutta perus pankki/mainaushommiin Coinmotion on enemmän kuin riittävä.
 
Viimeksi muokattu:
Aivan hiton hyvät nuo Tiihokatin linkkaamat klipsit. Jos joku tarpeeseen tarvii niin voin tulostella, sen enempää kaupallista toimintaa ei kiinnosta niiden ympärille rakentaa. Itellä yhteen Asus Z370-P:n PCIe-sloteista se ei suostunut menemään, kun Asus oli ylimpään laittanut konkan aivan liian lähelle slottia. Muut on nyt paikallaan kuin nakutettu.
 
Tuossa konkkaongelmaisiin slotteihin klipsu: PCIe Riser Quirky Clip (no supports) by alfonder - Thingiverse
 
Meikä louhii satunnaisesti 6800 radeonilla nicehashin kautta maltillisilla asetuksilla. Tällä hetkellä mittarit näyttää noin 5 dollaria päivässä. Mitenköhän tätä lähtisi virittelemään vai mitä nyt kannattaa mainata?
 
Kurkkaa ensimmäisenä täältä WhatToMine - Crypto coins mining profit calculator compared to Ethereum mitä ko. kortilla kannattaa mainata ja Googleen sen kun heittää "näytönohjain malli + mining settings" niin aika pitkälle pääsee :)
 
Meikä louhii satunnaisesti 6800 radeonilla nicehashin kautta maltillisilla asetuksilla. Tällä hetkellä mittarit näyttää noin 5 dollaria päivässä. Mitenköhän tätä lähtisi virittelemään vai mitä nyt kannattaa mainata?
Jos alla on vain yksi kortti niin sama se on siellä mainata. Voit tietysti alkaa itsenäisesti mainaamaan mutta se vaatii säätöä.

Perushyvät mainausasetukset kaikille 6800/XT/6900XT korteille on samat:
Core clock: 1470 MHz
Core voltage: 900 mV
Memory clock: 2140 MHz
 
Perushyvät mainausasetukset kaikille 6800/XT/6900XT korteille on samat:
Core clock: 1470 MHz
Core voltage: 900 mV
Memory clock: 2140 MHz
Jep, itellä on 6800 XT:ssä:
Core clock: 1170 MHz
Core voltage: 881 mV
Memory clock: 2110 MHz

Siinä se pyöreästi 61MH/s raksuttaa.
 
Pitäisi alkaa perehtymään tarkemmin tuohon sähkönkulutukseen, varsinkin nyt homman hieman laajetessa ja kun koitan mitoittaa asunnon kapasiteettia.

Millaisia mittareita porukka käyttää omissa rigeissä, ja mitä suosittelette? se mittari siis tökätään vaan johdon ja seinän väliin?

Saako tuota sähkönkulutusta laittaa muuten vähennyksiin?
 
Sellainen mittari joka kestää 24/7 käyttöä ja on ronskisti ylimitoitettu maksimikulutuksesta. Toki vikavirtasuoja mittarissa vielä bonuksena mukaan ja jos jatkojohtoa käytät niin mielellään salamankestävää, esim. APC:ta.

Tässä on Hombli smart socket duo, 3680W kesto. Ajan 1200W:lla per kappale, ei ole paras mahdollinen vaihtoehto mutta näihin nyt sattui. Ketjussa on paljon juttua kys. asiasta.

Saa laittaa vähennyksiin. E: Muistelen että piti olla todistettavasti vain louhintakäyttöön, joten rigien perässä mittarit 24/7 niin pääset helpoimmalla.
 
Viimeksi muokattu:
Sellainen mittari joka kestää 24/7 käyttöä ja on ronskisti ylimitoitettu maksimikulutuksesta. Toki vikavirtasuoja vielä bonuksena mukaan ja jos jatkojohtoa käytät niin mielellään salamankestävää, esim. APC:ta.

Tässä on Hombli smart socket duo, 3680W kesto. Ajan 1200W:lla per kappale, ei ole paras mahdollinen vaihtoehto mutta näihin nyt sattui. Ketjussa on paljon juttua kys. asiasta.

Saa laittaa vähennyksiin.

Seinään menee mulla 3600W jatkojohto, ja siinä on kiinni tämän hetken rigit, 4x 850W Corsairin virtalähdettä. Tuohon sulakesarjaan tuskin enempää kestää juuri laittaa rautaa kiinni.
 
Pistin minerstatin tulille ja nyt ystäväni McAfee ilmoittaa että blokkailee tuota phoenixmineriä oikein urakalla. Olisiko hajua mistä asetuksista sen saa pois luulemasta että tuo olisi virus?
 
Pistin minerstatin tulille ja nyt ystäväni McAfee ilmoittaa että blokkailee tuota phoenixmineriä oikein urakalla. Olisiko hajua mistä asetuksista sen saa pois luulemasta että tuo olisi virus?

Siis kumpaa kone herjaa viruksena? Phoenixmineria vai mcafeeta?

Nojoo. En keksinyt itse muuta pakettikoneen kanssa, kuin mcafeen poistoa.
 
Porukka vissiin suosii täällä coinmotionia ihan vain koska Suomalainen ja ei tarvitse lähetellä henkkareista kuvia. Esim coinbase (pro) säästyy selvästi enemmän rahaa ja huomattavasti isompi firma joten en itse näe mitään syytä käyttää coinmotionia.
Itse käytän Binancea koska krakenit ja coinbaset yms sivut kaatuneet jokaisen isomman heilahduksen kohdalla. Plussaa myös että Binanceen saa suoraan louhittua ja heillä on visa.
Nyt kun oma mainaus on aika pientä, niin enhän mä saisi järkevillä suhteellisilla kuluilla siirtoja etherminestä ollenkaan. Tuntuu ihan ok:lta, että mainaus menee mining wallettiin, josta sen saa halutessaan siirrettyä kuluitta exchangen puolelle.

Mitä tulee noihin vaihto-ongelmiin, niin niinhän se menee pörssissäkin, että hulabaloon alkaessa serverit kaatuu ja jää myynnit tai ostot tekemättä. Eipä niistä juuri kompensaatiota saa. Kryptojen kanssa ongelma vaan on se, että heilahtelut on niin tolkuttoman suuria. Tää on se yksi riski, minkä kovan luokan hodlaajat ottaa. Itsehän jänishousuna vaihdan taskurahatkin aika tiuhaan. Eipä tartte sit spekuloida.
 
6600 xt louhii eth:ta, afterburnerista core minimillä ja muisteille +200=31,5mhs@61w. Joku muu voisi kokeilla miten muut kolikot louhintuu
Pitäiskö tuo 6600XT ostaa jos sillä pääsis näihin lukemiin.
AMD Radeon RX 6600XT ETH mining efficiency puts it at risk from miners - VideoCardz.com

Ootko koittanut viritellä sitä korttia vielä parempiin lukemiin? Tosin toi 31,5MH/s 61W on jo aika hyvä, mut jos toi 32mh/s irtois alle 60W niin ois vielä parempi. Tai voi olla yksilöstäkin kiinni että mihin muistit venyvät.
 
Tein taktisen ja vaihdoin ethereumin ravencoiniin. Vaikka ethereum tuottaa tällä hetkellä enemmän laskennallisesti, niin ajattelin sen saldon päälle tehdä kasan tuota ravenia ja sitten katsoa miten se kehittyy. Tällä hetkellä maltillisilla kelloilla 3080 kortilla se tuo 4.2USD päivässä (pl. sähköt).
 
Liitteet

  • 2021-08-12 20_03_44-startti-raven - Shortcut.png
    2021-08-12 20_03_44-startti-raven - Shortcut.png
    20,5 KB · Luettu: 82
Millaisia mittareita porukka käyttää omissa rigeissä, ja mitä suosittelette? se mittari siis tökätään vaan johdon ja seinän väliin?

Motonetista (tai muusta kaupasta) Nedis etäohjattava pistorasia, 15e. Saa etänä bootattua näppärästi vehkeetkin samalla, jos menee ihan totaalisen juntturaan.
 
Bongaa EIP 1559 aiheuttama tuottojen lasku.

1628830945798.png

Joo, aika hankalaa on sitä päivätuotoista nähdä. Se teknisesti tapahtui tuossa 4. päivä, mutta ehkä vähän eri tavalla kuin juuri mitkään ennusteet tai spekulaatiot kuvailivat sen tapahtuvan.

Itse kanssa vähän harkitsin tuollaista 6600 XT koska se vaikutti aikaisempaan hintatasoon niin varsin edulliselta, ihan OK pelikortti varmaan monille joten pitäisi olla hyvä jäännösarvo, ja vaikka tuotto olisi alhaisimmasta päästä, oli tosiaan tuo ennakoitu kulutuskin alhaisempi. Siis tarkoitan sitä Jimmsillä ja ehkä Proshopissa ollut halpista, jollain 430e hinnalla.

Mulle on tulossa verrattain hyvähintainen 3070 Ti. Samanhintainen kuin mun kalliimman pään 3070:t eli 640e. Mahdollisesti kallein oli 650e, näin monen kuukauden jälkeen en muista ihan täsmällisesti. Varmaan täytyy katsella noita vähäisempiä altteja.

Edittiä:
Joo tosiaan taas uusi palkki tuohon ilmestynyt, 14. päivä ei ole ihan vielä täynnä UTC ajassa jossa tuo niitä mittaa, mutta 13. päivä tuli 41 euroa, ja ainoastaan viitenä päivänä tuon kuukauden ajan mitä tuo näyttää, on tullut enemmän. Eli eli vaikka tuotot on hieman muodollisesti laskeneet, näkyy se käytännön tuotossa todella huonosti vielä. Pooli edelleen ennustaa mulle 900 euron kuukausituottoa mikä on jotain liki satasen enemmän kuin 2-3 viikkoa sitten.

Toi on siis pitkälti tuon polttamisen ja muun diipadaan aiheuttaman kurssinousun ansiosta.
 
Viimeksi muokattu:
Bongaa EIP 1559 aiheuttama tuottojen lasku.

1628830945798.png

Joo, aika hankalaa on sitä päivätuotoista nähdä. Se teknisesti tapahtui tuossa 4. päivä, mutta ehkä vähän eri tavalla kuin juuri mitkään ennusteet tai spekulaatiot kuvailivat sen tapahtuvan.

Itse kanssa vähän harkitsin tuollaista 6600 XT koska se vaikutti aikaisempaan hintatasoon niin varsin edulliselta, ihan OK pelikortti varmaan monille joten pitäisi olla hyvä jäännösarvo, ja vaikka tuotto olisi alhaisimmasta päästä, oli tosiaan tuo ennakoitu kulutuskin alhaisempi. Siis tarkoitan sitä Jimmsillä ja ehkä Proshopissa ollut halpista, jollain 430e hinnalla.

Mulle on tulossa verrattain hyvähintainen 3070 Ti. Samanhintainen kuin mun kalliimman pään 3070:t eli 640e. Mahdollisesti kallein oli 650e, näin monen kuukauden jälkeen en muista ihan täsmällisesti. Varmaan täytyy katsella noita vähäisempiä altteja.
Kerkisin Binanceen louhimaan 5 täyttä päivää (mitä nyt pelijonne iski hiukan väliin muutamana päivänä) ennen EIP. ETH:ta tuli Binancen ilmoittamalla n. 61 MH/s tahdilla 0,001714 ETH/d. Nyt on sitten louhittu 7 päivää EIPin jälkeen ja tuotto on tippunut 0,001358 ETH/d. Jostain syystä myös Binancen ilmoittama hashrate on laskenut alle 60 MH/s, sitähän ihmettelin jo aiemmin, että staleja tai rejectiä tulee kovin vähän, mutta oliskohan niin, että Binancen tapauksessa hahsrate vaan kertoo todellisen hyväksytyn sharen perusteella lasketun hashraten ja pitää unohtaa Etherminen tarkemmat jaottelut. Joka tapauksessa, vaikka kompensoi tuota hashratea samalle tasolle, niin tuotto olisi siinäkin tapauksessa 0,001414. Näin laskien tuotto on tippunut vajaat 21 % tai 18 %, jos huomioi hashraten.

Ei tuo nyt mikään katastrofi sinällään ole ja varsinkin nykyisellä ETH-kurssilla. En olisi tuosta panikoitunut niinkään, mutta kun minun GPU:t ei todellakaan olleet mitään 650 € kortteja vaan niitä kiskurihintaisia tonnin vehkeitä, niin ne oli pakko realisoida ajoissa. Kuten joku täällä sanoi, ei olisi kesän aikana pystynyt louhimaan tuottoja niin paljon, kuin olisi ollut korttien arvonalennus 1000 => 800 €. Nyt näyttää, että suurin ALE-myynti on mennyt ohi ja korteista saa ylikin 800 taas.

Tossahan joku myi 2080 Ti 550 €, semmonen olisi kelvannut varastomaineriin nytkin, mutta "yllättäen" kauppa kävi siitä varsin sukkelaan.
 
Itse kanssa vähän harkitsin tuollaista 6600 XT koska se vaikutti aikaisempaan hintatasoon niin varsin edulliselta, ihan OK pelikortti varmaan monille joten pitäisi olla hyvä jäännösarvo, ja vaikka tuotto olisi alhaisimmasta päästä, oli tosiaan tuo ennakoitu kulutuskin alhaisempi. Siis tarkoitan sitä Jimmsillä ja ehkä Proshopissa ollut halpista, jollain 430e hinnalla.

Kunhan pitää mielessä että nyt puhutaan kuplahinnoista, missä valmistajat voivat tuoda mitä tahansa kuraa myyntiin ja kauppa käy.

6600 XT:n "normaali" markkinahinta olisi julkaisupäivänä upouutena 300 euron paikkeilla, jos vertaa AMD:n edellisiin sukupolviin.

Pelikorttina tuo on entry-tason rääpäle, millä ei yli 1080p-pelailusta kannata haaveilla. Eli jälleenmyyntiarvo ei tule olemaan päätä huimaava.
 
Käytettyjä 1660supereita on aika-ajoin ollut myynnissä 210-220€ hinnalla, ja jos sattuu olemaan samsungin muisteilla niin pääsee jonnekin 32Mh@65w. Aika vaikea olisi itselleni perustella tuplahintaista korttia jonka tuotto on käytännössä sama.
 
Haluatko lukita vastauksesi?

6600 XT pyörittää pelejä 1440p-resoluutiolla keskimäärin lähes 90fps nopeuksilla Techspotin testissä ja vastaa 1440p-resoluutiolla pelitehoiltaan esimerkiksi RTX 2070 Superia. Sellainen entry-tason rääpäle siis, jolla ei missään olosuhteissa kannata haaveilla yli 1080p pelailusta... https://static.techspot.com/articles-info/2305/bench/1440p_Average.png

420 euroon ostettu 6600 XT tulee pitämään hintansa hyvin ja pitkään. Katso ja odota, niin näet. Ja esim louhintamielessä 2x 6600 XT (420 euroa) tulee olemaan helvetisti parempi investointi, kuin esim samaan hintaan ostettu yksi kappale 3070.
 
Viimeksi muokattu:
Käytettyjä 1660supereita on aika-ajoin ollut myynnissä 210-220€ hinnalla, ja jos sattuu olemaan samsungin muisteilla niin pääsee jonnekin 32Mh@65w. Aika vaikea olisi itselleni perustella tuplahintaista korttia jonka tuotto on käytännössä sama.
Mahdoitkohan just vielä sellasen nenäni edestä :D
 
Mahdoitkohan just vielä sellasen nenäni edestä :D
Ja toisen torista :tongue:

Mikä muuten on "normaali" stalemäärä hiveonin kautta? Käytin aiemmin ethermineä ja siellä näytti useimmiten olevan alle 0,5%. Nyt hiveonissa prosentin luokkaa, eikä eroa eu tai ru palvelimilla.
 
6600 XT:n "normaali" markkinahinta olisi julkaisupäivänä upouutena 300 euron paikkeilla, jos vertaa AMD:n edellisiin sukupolviin.

Jos poistetaan kuvioista mainauksen aiheuttamat jutut ja vieläpä koronan, niin markkintilanne on silti dramaattisesti eri kuin aikaisemmin. AMD:llä on ihan yläpäähän asti hyvin toimivia malleja. AMD:n ei tarvitse yrittää väkisin kilpailla hinnalla voimakkaasti alemmassa päässä ja huonommilla keskitason malleilla.

Toinen on DXR. Edellisten sukupolven näyttisten(AMD) DXR suorituskyky oli nolla. Tän ei ole. Ei noi AMD:n puolella varsinkaan vielä hääppöisiä ole tuossa, mutta kai sekin kaikki maksaa. Luultavasti GTX on kuopattu. Onhan sinänsä nää hinnat kyllä nousseet tässä silti viime vuosina. Yhtäkään mallia ei ole alle 400, saati alle 300 luokassa. Mun mielestä ihmiset katselee vanhoja hintoja vähän liikaa. Monet asiat halpenee. Jotkut asiat kallistuu. Ihan normaalia pitkällä aikavälillä. Hinnat on tässä ja nyt. Nvidia on dominoinut näyttisalaa hyvin pitkään, ja luonnollisesti kilpailun puute ei ole se mikä hintoja hillitsee, tai laskee. Ei Nvidian tarvitse mitään erikseen tarkoituksella rahastaa, kyse on vaan hinnanmuodostuksesta. Kun ei ole mikään mikä pakottaisi karsimaan hintoja, niin ne tuppaa nousemaan.

Myös tuo väitetty GDDR6 muistin hinnannousu.

Tilanne tulee muuttumaan kun AMD saa tuotantonsa kuntoon, vielä ei todellista kilpailua kunnolla ole. Mallit kilpailisi ihan hyvin keskenään mutta oikea kilpailu on kaupassa ja se vaatii kunnolla tuotantoa josta kuluttavat valitsevat.

Ei tuo nyt mikään katastrofi sinällään ole ja varsinkin nykyisellä ETH-kurssilla. En olisi tuosta panikoitunut niinkään, mutta kun minun GPU:t ei todellakaan olleet mitään 650 € kortteja vaan niitä kiskurihintaisia tonnin vehkeitä, niin ne oli pakko realisoida ajoissa. Kuten joku täällä sanoi, ei olisi kesän aikana pystynyt louhimaan tuottoja niin paljon, kuin olisi ollut korttien arvonalennus 1000 => 800 €. Nyt näyttää, että suurin ALE-myynti on mennyt ohi ja korteista saa ylikin 800 taas.

Niinpä, nää heiluu hinnat ja tuotot niin nopeasti. En kyllä itse kauheasti panisi painoarvoa näille nykyisille "hyville" tuotoille.
 
Niinpä, nää heiluu hinnat ja tuotot niin nopeasti. En kyllä itse kauheasti panisi painoarvoa näille nykyisille "hyville" tuotoille.
Juuri siksi meinaan aika varovaisia peliliikkeitä tehdä, jos ylipäänsä teen mitään. Pitää katsoa, jos tulee hyvänhintaisia laitteita myyntiin, niin ehkä sitten voi laittaa rahoja kiinni.
 
Optimoin joo. Menee 33mhs@59w
Tuli nyt testattua omassa koneessa 6600XT hellhoundia ja pikaisella säädöllä reilu 32MH/s ja 60W. Tämä menee kyllä kaverin koneeseen mutta pakko testata ensin.
Eipä tää huono kortti ole ja miltei äänetön kun tuulettimet pyörii 1250rpm (auto asetuksella) ja lämmöt hyvin kunnossa (GPU 52C/hotspot 58C), tosin hwinfo ei näytä muistien lämpöä. En tiedä pitäisikö edes.
Edit. Siis tällä hetkellä RTX 3070 ja RX6600XT kiinni suoraan emossa.
 
Viimeksi muokattu:
Kerta hwinfo näyttää noiden muiden radeonien muistilämmöt niin varmaan vaan vaatii uudemman version(jota ei välttämättä vielä ole tehty) joka osaa tuonkin lämmöt lukea. Ei ne liikaa pitäisi olla jos core on tuon verran.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
300 011
Viestejä
5 114 072
Jäsenet
81 728
Uusin jäsen
character6

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom