Ostin pienen määrän sijotuskultaa ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin jo lähtenyt bitcoiniin mukaan ja olen täysin samaa mieltä. Oli lähinnä hyvä oppitunti ihan käytännönkin kautta, kuinka paljon kankeampaa ja vaikeampaa toi fyysinen kulta on kaikin puolin. Voi myös miettiä kuinka paljon bitcoinin ympärille voi ohjelmoida kaikellaista hyödyllistä, samalla pitäen sen tärkeät ominaisuudet. Kullan kanssa tämä on tietenkin mahdotonta.Harkitsin vuosi sitten kullan ostamista, mutta se on kankeaa ja sen säilyttäminen on kallista. Jos siis haluaa omistaa sitä niin, että sitä joku muu taho säilyttää, saa maksaa vuosimaksua ja on vähän jopa kyseenalaista, että omistaako sitä edes jos ei sitä itse ole nähnyt. Voihan sen kullan tilata himaan toki, mutta silloinkin siihen liittyy ongelmia kuten sen oikeaksi todentaminen ja liikuttelu. Se ei ole silloin myöskään kovin likvidiä jos siitä haluaa nopeasti eroon.
Onneksi en ostanut vaan ostin vaan lisää bitcoinia. Kullan arvo laski ja bitcinin arvo nousi.
Ymmärrät väärin ei ole mahdollista.Mutta jos kaikki on kuitenkin yhdistettävissä sitä lohkoketjua analysoimalla
Ensin pitäisi mielestäni ymmärtää bitcoinin perusteet ja mitä se koittaa ratkaista, sitten vasta voi lähteä vertailemaan näitä muita lohkoketjuja ja niiden teknologiaa yms siihen.Tietty jos nämä ongelmat voidaan ratkaista esimerkiksi tuolla lightning networkilla niin okei. Mutta olen silti erittäin skeptinen, että onko järkeä korjata tuollaista vanhentunutta ja huonoksi osoittautunutta systeemiä purkalla ja teipillä, kun parempiakin ratkaisuja on olemassa. Eihän tuossa Bitcoinissa ole mitään muuta erityisen hyvää, kuin että se oli ensimmäinen kryptovaluutta. En ymmärrä, että miksi pitäisi roikkua kiinni juuri siinä.
Se että bitcoin tekee mitä tekee ja kyljessä on vielä lightning mahdollistamaan halpoja siirtoja hyvällä yksityisyydellä on kaikkea muuta kun vanhentunut bitcoin mitä koitetaan epätoivoisesti korjailla.
Mielestäni on hyvinkin ironista että kaikki retail nappikaupankävijät kuvittelevat että isot pelurit ovat vain tyhmiä ja bitcoinin hinta on korkealla koska pelkkä brändi tjsp. Eiköhän siellä ole koitettu tutkia näitä pinta raapaisua syvemmin, toisin kun iso osa taviksista.
