• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

On se outoa, kuinka Julian Assangea voidaan pitää kiven sisällä ikuisesti, mutta näiden terroristien edessä ollaan avuttomia.

Toisissa maissa ollaan ja toisissa ei. Ne kansainväliset sopimuksetkin tuntuvat kummasti koskevan vain tätä yhtä sinisilmäistä Pohjolan hölmölää. Ranskakin lähetti aikanaan sotilaat ampumaan omia isis-jihadistejaan.
 
Lähdettä tuolle että koskevat vain Suomea ettei mene turhaksi löpinäksi
 
Eiiköhän näissä asioissa jokainen voi näsäviisastelun sijaan tehdä ne kotiläksyt itse. Montako Venäjältä tullutta turvapaikanhakijaa Suomi on laittanut bussiin ja ajattanut seuraavalle rajalle?
Eli sinulla ei ole tietoa noista rikkomuksista? Vain vahva käsitys mikä mielestäsi on tosiasia. Sinulla pitäisi olla tilastoja rikkomuksista ja tuomioista, joissa Suomi on ainoa joka ei ole saanut tuomiota rikkomuksista.

Edit: Jos jatkat tuota maahanmuuttokeskustelussa, tänne sitä ei tarvitse tuoda.
 
Viimeksi muokattu:
Kerro vielä, miten ihmeessä ISIS-lapset ja -äidit liittyvät millään tavalla Julian Assangeen? Ei ihan auennut asiayhteys.

Miten helvetissä Assangen 50 viikon tuomio nyt liittyy ketjuun, tuu kertomaan @vilkas! Whatabautismin vois heittää heti kättelyssä helvettiin ketjusta. Kitos.

Osuiko herkkään paikkaan, kun heittäydyt noin defensiiviseksi?

Assange on ollut piilossa tai vangittuna 9 vuotta. Tästä suurimman osan aikaa UK piti poliisivartiota ympäri vuorokauden suurlähetystön edessä. Lopuksi menivät suurlähetystöön, pidättivät hänet, laittoivat kiven sisään ja nyt miestä uhkaa karkoitus USA:han. Toistaiseksi melkein 10 vuoden kakku tekaistuista syytteistä, jotka Ruotsi vielä myöhemmin perui. Malliesimerkki siitä, kuinka sivistysvaltioltakin löytyvät keinot tehdä ihmisen elämästä mahdollisimman vittumaista, jos vain niin halutaan.

Näiden jihadistinaisten kohdalla pitäisi olla edes uhka siitä, että jos he joskus ikipäivänä astuvat Suomen kamaralle, heidät pidätetään, heidän lapsensa otetaan huostaan ja heidän osallisuutensa rikoksiin ihmisyyttä vastaan tutkitaan pitkään ja perusteellisesti.

Vaikka Suomella ei olisi vedenpitävää juridista mahdollisuutta tuomita noita naisia ja pelastaa heidän lapsensa, niin ainakin Suomen pitäisi tehdä noille Suomeen pääseminen ja lasten huoltajuuden säilyttäminen mahdollisimman vaikeaksi ja pitää yllä edes uhkaa siitä, että joutuvat tekemisistään vastuuseen.

Mutta ei, nyt halutaan levittää punainen matto, haetaan akat yksityiskoneella VIP-terminaalin kautta valtion laskuun, annetaan yhteiskunnan tuella niiden jatkaa lastensa aivopesua Suomessa ja katsotaan voimattomana vierestä kun äiti lahjoittaa vielä kaikki Kela-tuista ja lapsilisistä säästetyt rahat "hyväntekeväisyyteen" terroristeille.
 
Sympatiani ovat kyllä pienten lasten puolella, mutta en todellakaan halua näitä ISIS-lapsia omien lasteni kanssa samaan kouluun/päiväkotiin. Kylmästi laitan omat lapseni aina edelle, sillä muu olisi silkkaa idiotismia.
Täysin samaa mieltä, vaikkei omaa jälkikasvua löydykään. En ymmärrä mistä ne psykiatri ja lastensuojelu resurssit maagisesti ilmestyisivät näiden ISIS-lasten mielen hoitamiseen. Jo tällä hetkellä täällä asuvienkin on todella vaikeaa saada apua henkiseen tms. hätäänsä. Olisi kyllä melkoinen vääryys vetää nämä ISIS-lapset ohituskaistalla resursseja säästelemättä muiden apua tarvitsevien ohi.

Kylmää ja tunteetonta ehkä, mutta oma kantani on alusta saakka ollut, että äitejä taikka lapsia ei tänne vartavasten haeta. Vaikka osa lapsista varmaan olisi hyvinkin "henkisesti pelastettavissa", niin kyllä tuolla leirillä varmasti vallitsee jonkinlainen "vahvimman oikeus" myös lasten kesken. Tuo on varmasti aika ikävä piirre, kun tällainen lapsi pudotetaan täkäläiseen tarhaan paikallisessa turvallisessa kulttuurissa kasvaneiden keskelle. Tiedän että on kylmästi sanottu, mutta mieluummin uhraan (ei kirjaimellisesti) muutaman, kuin asetan useita mahdolliseen vaaraan.
 
Assange on ollut piilossa tai vangittuna 9 vuotta.

"Piilossa tai vangittuna", tai ainaki tekemässä jotain jossain :D Sä siis nyt otat vertaukseksi Assangen, joka ihan omasta halusta painui sinne lähetystöön Lontoossa ja sai koska tahansa poistua sieltä itse, ja vertaat tätä kurdileirillä oleviin, jotka valitettavasti EIVÄT voi poistua leiriltä ilman sopimusta Suomen valtion kanssa, vaikka haluaisivat.

Ei noilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa, joten ehkä jatkat Assangesta keskustelua jossain toisessa ketjussa?
 
Hankala ymmärtää esimerkkejä? Viestin pointti oli kohdassa:

"Malliesimerkki siitä, kuinka sivistysvaltioltakin löytyvät keinot tehdä ihmisen elämästä mahdollisimman vittumaista, jos vain niin halutaan.

Näiden jihadistinaisten kohdalla pitäisi olla edes uhka siitä, että jos he joskus ikipäivänä astuvat Suomen kamaralle, heidät pidätetään, heidän lapsensa otetaan huostaan ja heidän osallisuutensa rikoksiin ihmisyyttä vastaan tutkitaan pitkään ja perusteellisesti."

Jos ei vieläkään uppoa, niin ei voi mitään.

EDIT: Niin ja ne jihadistit on siellä vankileirillä syystäkin. Toivottavasti saavat kovat tuomiot tekemisistään.
 
"Piilossa tai vangittuna", tai ainaki tekemässä jotain jossain :D Sä siis nyt otat vertaukseksi Assangen, joka ihan omasta halusta painui sinne lähetystöön Lontoossa ja sai koska tahansa poistua sieltä itse, ja vertaat tätä kurdileirillä oleviin, jotka valitettavasti EIVÄT voi poistua leiriltä ilman sopimusta Suomen valtion kanssa, vaikka haluaisivat.

Ei noilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa, joten ehkä jatkat Assangesta keskustelua jossain toisessa ketjussa?

Itsehän muuten sitä jankkaat viestistä toiseen. Jos olisit niin fiksu, kuin oletat olevasi, olisit jo lopettanut.

Takaisin asiaan: Olipa taas Kurvinen puhumassa ympäripyöreitä, kun Haavisto oli ollut kepun tentattavana. Haavisto myös itse liukeni paikalta hyvin sukkelaan.
 
Eli sinulla ei ole tietoa noista rikkomuksista? Vain vahva käsitys mikä mielestäsi on tosiasia. Sinulla pitäisi olla tilastoja rikkomuksista ja tuomioista, joissa Suomi on ainoa joka ei ole saanut tuomiota rikkomuksista.

Edit: Jos jatkat tuota maahanmuuttokeskustelussa, tänne sitä ei tarvitse tuoda.

Kerro toki mistä tämä data on mahdollista saada niin haetaan. Jos tätä dataa ei ole saatavilla niin silloin johtopäätökset tehdään sillä datalla mitä on.

Kiistämätön tosiasia on, että esim. Dublin sopimuksella on pyyhitty täysin pöytää. Vai onko tämä mielestäsi jotenkin valikoivaa, mitä kansaiinvälisiä sopimuksia tulee noudattaa ja mitä ei, ja missä on lista sopimuksista joita tulee noudattaa ja joita ei tule?

Kummasti tämä "kansainväliset sopimukset" kortti pelataan aina kun se sattuu sopimaan pelaajan omaan agendaan.
 
En ymmärrä mistä ne psykiatri ja lastensuojelu resurssit maagisesti ilmestyisivät näiden ISIS-lasten mielen hoitamiseen. Jo tällä hetkellä täällä asuvienkin on todella vaikeaa saada apua henkiseen tms. hätäänsä. Olisi kyllä melkoinen vääryys vetää nämä ISIS-lapset ohituskaistalla resursseja säästelemättä muiden apua tarvitsevien ohi.

Vääryys kyllä, mutta välttämättömyys myös. Parempi käyttää vaikka 10 miljoonaa näiden henkisesti epävarmojen ja koulutukseltaan jälkeenjääneiden (jotka yli 10v) lasten hoitoon vaikka jonon ohi menemällä, kuin antaa niiden leikata toisten lasten kauloja. Se kun on nyt päätetty että nämä ovat maapallon tärkeimmät lapset, niin näillä eväillä tulee mennä loppuun asti.

Mitä kylmyyteen ja tunteettomuuten tulee niin karu faktahan on, että jos koko leiri olisi kuollut jo vuosi sitten johonkin virustautiin tjms, niin kukaan ei olisi jäänyt kaipaamaan eikä edes muistaisi koko asiaa. Maailmassa olisi silti yllinkyllin muita, halvempia ja turvallisempia pelastettavia ja autettavia kaikkien omatunnon kiillottamista varten.
 
Vääryys kyllä, mutta välttämättömyys myös. Parempi käyttää vaikka 10 miljoonaa näiden henkisesti epävarmojen ja koulutukseltaan jälkeenjääneiden (jotka yli 10v) lasten hoitoon vaikka jonon ohi menemällä, kuin antaa niiden leikata toisten lasten kauloja.

Menikö mulla joku sarkasmitutka nyt ihan täysin sekaisin, vai oletko oikeasti sitä mieltä että tuolla leirillä olevien pitäisi saada paremmat eväät kuin täällä syntyneiden, "normaalien" ihmisten lapsien? Minun mielestäni olisi kaikkien kannalta parempi jos vain kylmästi lyötäisiin ovet lukkoon ja sanottaisiin ettei tänne ole asiaa. Mikä helvetin hinku on raahata tänne ihmisiä jotka ovat kasvaneet terroristileireillä ja aiheuttavat mahdollisesti ongelmia täällä myöhemmällä iällä? Se ei palvele kenenkään etua. Yhteiskunnan pitää mennä muutaman yksilön edelle.
 
Mikä helvetin hinku on raahata tänne ihmisiä jotka ovat kasvaneet terroristileireillä ja aiheuttavat mahdollisesti ongelmia täällä myöhemmällä iällä?

Ei kellään olekaan hinku tuolle, vaan lasten auttamiselle. Ja lain noudattamiselle. Ei edes Haavisto halua niitä terroristeja tänne, mutta lapsia hän haluaa auttaa ja jos laki ei salli lasten auttamista ilman äitien roudausta, voi olla että äidit sitten roudataan.

Lakia pitäisi siis muuttaa tällaisten - onneksi helvetin harvinaisten - tapausten takia. Mutta oikeusvaltiossa toimitaan nykyisten - paskojenkin - lakien mukaan.

(Ja korostan, en tässä väitä, että laki pakottaa tuomaa äidit. Mutta JOS pakottaa, niin sitten ne luultavasti tuodaan.)
 
Mikähän laki se pakottaisi tuomaan ne äidit tänne?
 
Kyllä tässä joku hinku on lennättää kaikki tänne, muuten olisi yhteinen linjaveto, että aikuisilla ei ole asiaa tänne.

Ainahan sieltä voi lampsia lapsineen rajalle, sitten toimitaan lakien mukaan ja otetaan kansalaiset sisälle.
 
Menikö mulla joku sarkasmitutka nyt ihan täysin sekaisin, vai oletko oikeasti sitä mieltä että tuolla leirillä olevien pitäisi saada paremmat eväät kuin täällä syntyneiden, "normaalien" ihmisten lapsien? Minun mielestäni olisi kaikkien kannalta parempi jos vain kylmästi lyötäisiin ovet lukkoon ja sanottaisiin ettei tänne ole asiaa. Mikä helvetin hinku on raahata tänne ihmisiä jotka ovat kasvaneet terroristileireillä ja aiheuttavat mahdollisesti ongelmia täällä myöhemmällä iällä? Se ei palvele kenenkään etua. Yhteiskunnan pitää mennä muutaman yksilön edelle.
Meni varmaan, kun otit viestistäni sen loppuosan pois jolla selvästi alleviivasin vittuiluani tätä typeryyttä kohtaan?

"Se kun on nyt päätetty että nämä ovat maapallon tärkeimmät lapset"
 
Yle näki asiakirjan al-Hol-operaatiosta: Ulkoministeriö on valmistellut kaikkien halukkaiden palauttamista Syyriasta

"Marraskuun puolivälissä käynnistetyn suunnitelman päätavoite oli tuoda suomalaiset Irakin Erbilin kautta Suomeen charter-lennolla tällä viikolla."

Halla-aho veti yhtäläisyyksiä mitä todennäköisemmin Tullin harjoituksen sekä yllä mainitun asiakirjan/uutisen kanssa.
 
Maailmassa olisi silti yllinkyllin muita, halvempia ja turvallisempia pelastettavia ja autettavia kaikkien omatunnon kiillottamista varten.
Olisi mielenkiintoista nähdä jos Pekalle, Marialle, Sannalle ja muille ns. paremmille ihmisille tulisi vaihtoehdoiksi tuoda nämä n. 40 enemmän tai vähemmän suomalaista Al-Holista tai vaihtoehtoisesti kaksinkertainen määrä ISISin orjina olleita jesidinaisia ja -tyttöjä. Olisiko tällöin oikein ajatella "suomalaiset ensin" vai sittenkin "parempi auttaa useampaa".
 
Yle näki asiakirjan al-Hol-operaatiosta: Ulkoministeriö on valmistellut kaikkien halukkaiden palauttamista Syyriasta

"Marraskuun puolivälissä käynnistetyn suunnitelman päätavoite oli tuoda suomalaiset Irakin Erbilin kautta Suomeen charter-lennolla tällä viikolla."

Halla-aho veti yhtäläisyyksiä mitä todennäköisemmin Tullin harjoituksen sekä yllä mainitun asiakirjan/uutisen kanssa.

Joku voisi myös kertoa, ihan vain huhuilta siivet leikatakseen, mikä helvetti se Erbilistä peruutettu lento tk1109 oli.
 
Yle näki asiakirjan al-Hol-operaatiosta: Ulkoministeriö on valmistellut kaikkien halukkaiden palauttamista Syyriasta

"Marraskuun puolivälissä käynnistetyn suunnitelman päätavoite oli tuoda suomalaiset Irakin Erbilin kautta Suomeen charter-lennolla tällä viikolla."

Halla-aho veti yhtäläisyyksiä mitä todennäköisemmin Tullin harjoituksen sekä yllä mainitun asiakirjan/uutisen kanssa.
En näe mitenkään mahdottomana, että lento olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan tullut silloin ja harjoitus olisi osittain liittynyt myös siksi siihen. Mutta kohun takia hallitus olisi joutunut toiseen kriisiin, joten vaihtoehtona lykättiin noutoa.
 
Kyllä tässä joku hinku on lennättää kaikki tänne, muuten olisi yhteinen linjaveto, että aikuisilla ei ole asiaa tänne.

Ainahan sieltä voi lampsia lapsineen rajalle, sitten toimitaan lakien mukaan ja otetaan kansalaiset sisälle.

Niin, se hinku on lain noudattaminen. Jos ISIS-äitien jättämiselle sinne ilman lapsiaan olisi selvä oikeudellinen perusta, niin luultavasti toimittaisiin.

Oikeuskansleri linjasi suomalaisista Isis-lapsista – Selkeä oikeudellinen suositus, mutta keinot ulkoministeriön harkinnassa – Hämeen Sanomat
 
No jos laki estää pelkkien lasten auttamisen niin sitten se on varmaan voi voi, unohdetaan koko homma, ja noudatetaan sitä lakia. Ainoa kestävä vaihtoehto on silloin tämä:

"Vaihtoehto 3. Ketään ei auteta Suomeen
Lapset ja äidit saavat palata Suomeen, jos pystyvät, mutta ulkoministeriö ei auta heitä.

Oikeuskansleri ei tässä tilanteessa näkisi ulkoministeriön toimintaa tuomittavana."
 
No jos laki estää pelkkien lasten auttamisen niin sitten se on varmaan voi voi, unohdetaan koko homma, ja noudatetaan sitä lakia.

Joku poliitikko voi katsoa, että lasten auttaminen on tärkeämpää kuin terrorismiuhan kasvattaminen. Kummassakin tapauksessa (lapset jätetään sinne, lapset erotetaan äideistään) saattaa olla, että jotain lakia rikotaan. Ja tämän takia koko hommaan ei oikein saada ratkaisua/päätöstä. Ei käy kateeksi sitä, joka tuon päätöksen lopulta tekee.
 
Voi katsoa, mutta selvästi mitään laillista velvollisuutta asiaan ei ole eikä selvästi ole myöskään poliittista kannatusta.
 
Asia on siis ilmeisesti ollut kokoajan täysin oikein. Olisikohan lopulta se ainoa virhe ne tahot, mikä takia poliisinkin teki tutkintopyynnön salassa pidettävien asioiden vuodosta. Odotan kyllä mielenkiinnolla , mikä tulee lopulta olemaan niiden poliitikkojen osuus ja asema jotka jakaneet näitä salassa pidettäviä tietoja julkisesti.

Katri Kulmuni: Vain tästä on poliittinen päätös al-Holin osalta
Siis mikä asia on ollut oikein?

Tässä koko sotkussa ei kovin montaa asiaa ole mennyt oikein.
 
Suomessa on tällä hetkellä aika myrkyllinen poliittinen ilmapiiri, se on sinänsä aika sääli koska asiat junnaa paikoillaan.
Ei se ole kenenkään etu että taistellaan asioista koko ajan, tottakai oppositio hykertelee mutta jos heitä oikeasti kiinnostaa suomen tulevaisuus niin ehkä hieman tekopyhää jeesustelua sieltä päästä kun oottaa huomioon mitä edellisessä hallituksessa tapahtui, vaihdettiin muun muassa yksi puolue ihan sormia ja takakonttia napsauttamalla.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan mielenkiinnosta miksi olet pastennut tänne puolen tusinan kertaa perusteeksi oikeuskanslerin lausuntoa, jolla ei ole kuitenkaan mielestäsi mitään virkaa?

Älä olkiukkoile. Totta kai on virkaa ja varmasti käytetään päätöksen tukena. Mutta laillisuutta ei valitettavasti oikeuskanslerikaan voi lyödä lukkoon.
 
Älä olkiukkoile. Totta kai on virkaa ja varmasti käytetään päätöksen tukena. Mutta laillisuutta ei valitettavasti oikeuskanslerikaan voi lyödä lukkoon.

No kovasti olet sillä perustellut. Vähän vaikea keskustella, kun se oikeuskanslerin painoarvo muuttuu koko ajan sen mukaan mikä sattuu sopimaan. Itse en toki paljoa antaisi arvoa suuntaan tai toiseen, koska sen verran poliittisia tuntuu olevan nuo oikeuskanslerinkin lausunnot.
 
Laillisesti. Paitsi mahdollisesti tahojen osalta jotka ovat vuotaneet ja jakaneet salaisia tietoja, miksi poliisi on tehnyt tutkintapyynnön.
Jaa joo, niin kun mitään ei käytännössä ole kuitenkaan päästy tekemään kun ei ole kivoille jutuille löytynyt laillisia perusteita. Ainoastaan on siirretty yksi hankala virkamies tehtävistään syrjään, kun ei suostunut laittomuuksiin.
 
Jos haluat löytää suomen tekopyhimmät ihmiset niin suosittelen menemään Kokoomuksen puheille.
Politiikot on niin saatanan tekopyhiä että välillä oikein kuvottaa, ehkä pitäis lopettaa politiikan seuraaminen.

Kaikki ajaa vain omaa asiaa jotkut vitun laput silmillä :wtf:
 
Nollapostaus
Jos joku ei ymmärrä, niin seuraava on kieli poskella kamaa :D

Persuilla seuraavien vaalien vaalimainos on jo paljastettu:

varokaalapsia400_0609_99e.jpg
 
Rehellisesti sanottuna en.

Onhan tuokin saavutus tuoreelta pääministeriltä, että jo ensimmäisillä pääministeripäivillä harrastetaan ennakkosensuuria. Mahtaako pääministeri jatkossakin vastata vain hänelle sopiviin kysymyksiin?

Tuoreen pääministerin ensiesiintyminen Brysselissä kompastui median ennakkosensurointiin
Al holista ei kysyttäisi yhä uudestaan, jos pääministeri viitsisi vastata kysymyksiin.
Saas nähdä kuinka kauan pääministerin kujanjuoksu jatkuu. Jotenkin sellainen fiilis, että kovin montaa kertaa ei tulla kysymään kivoja kysymyksiä, vaan lähes kaikki tulevat aina liittymään johonkin kriisiin, jota hallitus ei kykene käsittelemään.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
285 032
Viestejä
4 897 607
Jäsenet
78 904
Uusin jäsen
Vermeri

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom