• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Tämä on myös aika inhottava asia, että näistä lapsista on tehty pelinappuloita. Tämänkin takia olisi hyvä, että asia hoidetaan viranomaisten kautta, ilman poliittista vääntöä. Näin ilmeisesti ollaankin siis tekemässä tai on kokoajan asiaa valmisteltu viranomaisten taholta.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on tehnyt selväksi, että lapset ovat hengenvaarassa ja viranomaisten olisi kaikin keinoin tuettava heidän saamistaan pois leireiltä. Meitä sitovat laki ja kansainväliset sopimukset.

Kolumni: Lasten pelastaminen ei ole poliittinen asia
Mikä laki tai kansainvälisten sopimusten kohta velvoittaa Suomea hakemaan nuo lapset tuolta? Meillä on kyllä velvoite ottaa heidät vastaan, jos he itse tulevat.
 
Tämä on myös aika inhottava asia, että näistä lapsista on tehty pelinappuloita. Tämänkin takia olisi hyvä, että asia hoidetaan viranomaisten kautta, ilman poliittista vääntöä. Näin ilmeisesti ollaankin siis tekemässä tai on kokoajan asiaa valmisteltu viranomaisten taholta.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on tehnyt selväksi, että lapset ovat hengenvaarassa ja viranomaisten olisi kaikin keinoin tuettava heidän saamistaan pois leireiltä. Meitä sitovat laki ja kansainväliset sopimukset.

Kolumni: Lasten pelastaminen ei ole poliittinen asia
Tuntuu olevan joillekin haastava ymmärtää, että asia on poliittinen siksi, että tällaisia tehtäviä varten ei ole mitään selkeää lakia olemassa, jonka mukaan toimitaan. Poliittinen päätös pitäisi tehdä, koska sen jälkeen virkamiehillä on selkeä käsitys siitä, kuka ottaa lopullisen vastuun asiasta. Kun poliittista päätöstä ei ole, virkamiehet joutuvat ottamaan henkilökohtaisen riskin, joka pahimmillaan johtaa vankeustuomioon ja potkuihin.

Tuossa ylempänä olikin juuri siteeraus Ylen uutisesta, jonka mukaan kaikenlaisia kikkoja yritetään nyt käyttää, ettei poliittista päätöstä tarvitsisi tehdä.
 
Tämä on myös aika inhottava asia, että näistä lapsista on tehty pelinappuloita. Tämänkin takia olisi hyvä, että asia hoidetaan viranomaisten kautta, ilman poliittista vääntöä. Näin ilmeisesti ollaankin siis tekemässä tai on kokoajan asiaa valmisteltu viranomaisten taholta.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on tehnyt selväksi, että lapset ovat hengenvaarassa ja viranomaisten olisi kaikin keinoin tuettava heidän saamistaan pois leireiltä. Meitä sitovat laki ja kansainväliset sopimukset.

Kolumni: Lasten pelastaminen ei ole poliittinen asia
Laki ja etenkin "kansainväliset sopimukset" ovat kuten niitä tulkitaan. Taitaa 99% maailman maista rikkoa suomalaisen vasemmiston tulkinnan mukaan kv-sopimuksia/ihmisoikeuksia.

Itseäni inhottaa asian "mutta ajatelkaa lapsia" -argumentointi. Maailmassa on miljoonia huonoissa oloissa ja sorron alla eläviä lapsia, joten muutaman tuominen Suomeen ei muuta mitään.
 
Helpompi tehdä virkamiespäätöksenä kuin poliittisena kun mikään päätös ei varsinaisesti ole hyvä. Anton Salonen tuotiin Suomeen diplomaattiauton takaluukussa "kaapaten" koska teko oli perusteltavissa oikeaksi, vaikkakin laittomaksi ja sellaiseksi, että kukaan poliitikko ei halua käskyn takana seistä.

Toki pitää löytää ne vapaaehtoiset "sooloilijat".
 
Sitten kun ei vapaaehtoisia sooloilijoita löydy, vaihdetaan henkilöstöä niin kauan, että löytyy.
 
Moni Syyriaan Suomesta lähteneistä naisista on maahanmuuttajataustaisia, mutta kantasuomalaiset käännynnäiset ovat heidän joukossaan yliedustettuina.

Yle on haastatellut Jaanan lisäksi viittä aikuista suomalaisnaista al-Holissa. Heistä yksi on Sanna. Jaanaa lukuun ottamatta kaikki muut haastatellut toivoivat paluuta Suomeen, eikä kukaan heistä enää puolustanut Isisiä.

Kolmen lapsen äiti lähti Syyriaan auttamaan, ja saattaa pian palata Suomeen – tämä Isis-naisista tiedetään

No virheitähän tässä elämässä tekee kaikki ei siinä mitään. Mielestäni nämä valkoiset suomalaiset naiset pitäisi hakea vaikkka helikoptereilla tuolta pers'silmästä kotiinsa ja jättää hybridit sinne minne kuuluvat. Uskon, että näin ajattelee 99% kansasta, eivät vaan uskalla sanoa.

Saa toki naisetkin jäädä sinne jos haluavat, mutta olen käsittänyt, että olis kiva päästä jo kotiin.
 
Viimeksi muokattu:

Valkoiset suomalaiset naiset? Oliko niitä enemmän kuin yksi?
 
Kieltämättä harmillinen tuo lasten tilanne. Lähtökohtaisesti syyttömiä vanhempiensa ratkaisuihin, mutta miten todennäköisesti nämä tapaukset ovat peruuttamattomasti aivopestyjä?
No virheitähän tässä elämässä tekee kaikki ei siinä mitään. Mielestäni nämä valkoiset suomalaiset naiset pitäisi hakea vaikkka helikoptereilla tuolta pers'silmästä kotiinsa ja jättää hybridit sinne minne kuuluvat. Uskon, että näin ajattelee 99% kansasta, eivät vaan uskalla sanoa.
Jos nyt päädytään lapsia palauttamaan, niin vanhemmat pitäisi erottaa ensimmäiseksi lapsistaan ja äiskät tulkoot vaikka liftaamalla jos haluavat. Ihonväristä huolimatta. Ovat tuonne lähtiessään jo osoittaneet yleisen yhteiskuntakelpoisuutensa ja kykynsä huolehtia jälkikasvustaan.

Play shitty games, win shitty prizes.
 
Viimeksi muokattu:
Väittäisin että aliarvioit ihmisen tappamisen traumatisoivan vaikutuksen jopa siihen 3 vuotiaaseen joka ei vielä ehkä ymmärräkään mitä juuri teki.
Ihminen alkaa keskimäärin keräämään näkö/tapahtumamuistoja kolmivuotiaasta mutta muita muistoja alkaa tallentumaan mieleen jo aiemmin - jopa ennen syntymää.
Se ettei ihminen tietoisesti muista jotain tiettyä tapahtumaa ei myöskään tarkoita etteikö siitä olisi jäänyt useita muistoja ja traumoja mielen sopukoihin, itseasiassa traumaattisten tapahtumien suora muistaminen voi olla iästä riippumatta vaikeaa tai jopa mahdotonta, mutta se ei poista niiden aiheuttamaa vahinkoa

Tuskin on ihan sattumaa, että hirmutekoihin kykenevältä ihmiseltä löytyy usein vakavia ongelmia lapsuudesta asti, kuten väkivaltaa, hyväksikäyttöä, päihteitä jne.

En toki väitä täysin menetetyiksi tapauksiksi, mutta näin kriminaalipsykologiaan perehtymättömänä, uskoisin "aivojen muokkauksen" alkavan jo hyvin nuorena.

Varmasti traumatisoi, mutta jos semmoisen 3 vuotiaan saisi nyt johonkin tasapainoiseen sijaisperheeseen niin en kyllä milllään usko, että se olisi niin kovin suuri riski tuoda se pois noiden hullujen keskeltä.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Valkoiset suomalaiset naiset? Oliko niitä enemmän kuin yksi?
Niitä taitaa olla yllättävän monta, oliko peräti 4-6.
Katon jos löydän sen twitterketjun taas.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tosta vaan lukemaan mitä niistä ämmistä ja muksuista tiedetään.
 
Helpompi tehdä virkamiespäätöksenä kuin poliittisena kun mikään päätös ei varsinaisesti ole hyvä. Anton Salonen tuotiin Suomeen diplomaattiauton takaluukussa "kaapaten" koska teko oli perusteltavissa oikeaksi, vaikkakin laittomaksi ja sellaiseksi, että kukaan poliitikko ei halua käskyn takana seistä.

Toki pitää löytää ne vapaaehtoiset "sooloilijat".
Suhmuroinnin, yleisen sekoilun ja vastuun siirtämisen sijaan, asiasta pitäisi tehdä selkeä päätös, miten toimitaan ja kantaa myös vastuu siitä.

Taitaa olla nykypolitiikassa liikaa vaadittu.
 
Tosta vaan lukemaan mitä niistä ämmistä ja muksuista tiedetään.
Hieno homma. Olisi sitten ihan ISIS ydinjegiä tulossa. Voimme olla varmoja että kukaan ei kadu tekemisiään, kunhan oltaisiin täältä uutta nousua hakemassa, näistä hieno vahvistus Suomen Salafistiporukkoihin. Tuotahan me kaivataankin.

Alla sama Twitter juttu hieman toisaalla

Thread by @Alastontotuus: "1/15 Kun on nyt lennättämässä tulipalokiireellä, vaivaa ja rahaa säästämättä, VIP -kansalaisia 'in leiriltä Suomeen, […]"
 
No virheitähän tässä elämässä tekee kaikki ei siinä mitään. Mielestäni nämä valkoiset suomalaiset naiset pitäisi hakea vaikkka helikoptereilla tuolta pers'silmästä kotiinsa ja jättää hybridit sinne minne kuuluvat. Uskon, että näin ajattelee 99% kansasta, eivät vaan uskalla sanoa.

Saa toki naisetkin jäädä sinne jos haluavat, mutta olen käsittänyt, että olis kiva päästä jo kotiin.

Vitut, vähiten sympatiaa mulla on noita valkoisia suomalaisia naisia kohtaan. Jos jotku pitää jättää tuonne niin ne ovat ekana sillä listalla.

Jos kyseessä on joku muslimitaustainen tyttö joka on elänyt koko nuoren elämänsä jossain vanhoollisessa muslimiperheessä jossa on uskontoa tuputettu jatkuvasti ja sitten siitä siirtyy ISIS:ksen puolelle niin tunnen jonkinsorttista sympatiaa tuota kohtaan. Koska sille on kohtalo jakanut lähtökohtaisesti paskat kortit.
Mutta jos kyseessä on joku valkoinen suomalainen joka saanut sen normaalin suomalaisen tapakristillisen kasvatuksen ilman mitään massiivisia lapsuuden traumoja ja sitten jostain syystä kääntyvätkin ISIS:ksen puolelle niin tuollaiselle ei kyllä tipu yhtään sympatiaa. Hitto, yleensähän aikuisiällä uskoon kääntyneet ovat juurikin niitä pahimpia sekopäitä.
 
Suhmuroinnin, yleisen sekoilun ja vastuun siirtämisen sijaan, asiasta pitäisi tehdä selkeä päätös, miten toimitaan ja kantaa myös vastuu siitä.

Taitaa olla nykypolitiikassa liikaa vaadittu.
Jos olisin päättävä poliitikko, antaisin asian luultavasti olla. Jos päätös pakotettaisiin tekemään, luultavasti päättäisin, että lapset haetaan kun nyt perustuslakia tulkitseva oikeuskansleri sitä puoltaa. Kurdit puolestaan ei halua humanitaarisista syistä pakottaa lapsia eroon äideistä joten luultavasti tulisi ne äiditkin (minä en ainakaan ottaisi vastuuta niiden äitien jättämisestä matkan varteen).

Paras lopputulos syntyisi tässä sillä, että tosiaan vaan antaisi olla.
 
Vitut, vähiten sympatiaa mulla on noita valkoisia suomalaisia naisia kohtaan. Jos jotku pitää jättää tuonne niin ne ovat ekana sillä listalla.
Jos kyseessä on joku muslimitaustainen tyttö joka on elänyt koko nuoren elämänsä jossain vanhoollisessa muslimiperheessä jossa on uskontoa tuputettu jatkuvasti ja sitten siitä siirtyy ISIS:ksen puolelle niin tunnen jonkinsorttista sympatiaa tuota kohtaan. Koska sille on kohtalo jakanut lähtökohtaisesti paskat kortit.
Mutta jos kyseessä on joku valkoinen suomalainen joka saanut sen normaalin suomalaisen tapakristillisen kasvatuksen ilman mitään massiivisia lapsuuden traumoja ja sitten jostain syystä kääntyvätkin ISIS:ksen puolelle niin tuollaiselle ei kyllä tipu yhtään sympatiaa. Hitto, yleensähän aikuisiällä uskoon kääntyneet ovat juurikin niitä pahimpia sekopäitä.
Tämä on kyllä erittäin totta. Ikävä kyllä tuosta joukosta nuo pahimmat sekopäät (käännynnäiset) ovat juuri ne, jotka tällä hetkellä ovat vahvimmassa juridisessa asemassa, ja tuo tuskin tulee edes muuttumaan, ainoaa kansalaisuutta kun ei oikein voi pois ottaa. Kaksoiskansalaisten, tai kenties peräti pakolaisina tänne tulleiden osalta saattaisi olla jotain kansalaisuuden pois ottamisen osalta tehtävissäkin.
 
Miksi tuota "ei ole hyväksi erottaa vanhemmista" edes mainitaan? Kyllä Suomenkin vankilat on täynnä äitejä ja isejä, joiden lapset on erotettuja vanhemmastaan. Ja ulkomaan vankiloissa on kanssa suomalaisten lasten vanhempia. Miksi vaan terroristeillä on joku oikeus että lapsia ja vanhempia ei saa erottaa? Toki sen kurdien puolen ymmärrän että haluavat kaikista noista eroon siellä, mutta miksi kukaan täällä tuota puolustaa?
 
Naurattaisi enemmänkin jos ei olisi kyse maan päättäjistä ja siitä miten asioita hoidetaan :facepalm: Niinistö puhui asiaa että asiasta olisi pitänyt olla poliittinen päätös. Kunnollinen keskustelu eduskunnan edessä ja äänestys päälle. Postijupakan ja tuolileikkien jälkeen oli jo meikäläisen luotto lujilla ja tuollainen totaalinen tietämättömyys/salailu tuossa Al-Hol asiassa nakertaa entisestään. Jos vaalit olisi lähiaikoina niin tietäisin kyllä erinoimaisen hyvin minkä puolueiden ehdokkaille se ei ainakaan menisi.
Hyvin kiteytetty koko touhu.

Olemme vasta hallituskauden alku metreillä, tuskin maltan odottaa mitä huominen, saati ensi viiko tuo tullessaan.
 
Hyvin kiteytetty koko touhu.

Olemme vasta hallituskauden alku metreillä, tuskin maltan odottaa mitä huominen, saati ensi viiko tuo tullessaan.
Tuskin ens viikolla paljonkaan, koska menevät joululomalle. Seuraavan kerran sit helmikuussa ja sormet ristissä että kaikki unohtuu siihen mennessä.
 
Hieno homma. Olisi sitten ihan ISIS ydinjegiä tulossa. Voimme olla varmoja että kukaan ei kadu tekemisiään, kunhan oltaisiin täältä uutta nousua hakemassa, näistä hieno vahvistus Suomen Salafistiporukkoihin. Tuotahan me kaivataankin.

Alla sama Twitter juttu hieman toisaalla

Thread by @Alastontotuus: "1/15 Kun on nyt lennättämässä tulipalokiireellä, vaivaa ja rahaa säästämättä, VIP -kansalaisia 'in leiriltä Suomeen, […]"

Kysymys kuuluu, että miksi tuollainen infopaketti on jonkun hämärän twitteristin syötteessä eikä vaikkapa Yle ole tehnyt tuollaista juttua, missä kaikki paljastetaan? Hesari ja yle on tehnyt juttuja, joissa noille annetaan peitenimi.

Haluaako media, että jos nuo terroristit pääsevät Suomeen, niin niiden on helpompaa toimia, kun ihmiset eivät tiedä taustoja?
 
Miksi tuota "ei ole hyväksi erottaa vanhemmista" edes mainitaan? Kyllä Suomenkin vankilat on täynnä äitejä ja isejä, joiden lapset on erotettuja vanhemmastaan. Ja ulkomaan vankiloissa on kanssa suomalaisten lasten vanhempia. Miksi vaan terroristeillä on joku oikeus että lapsia ja vanhempia ei saa erottaa? Toki sen kurdien puolen ymmärrän että haluavat kaikista noista eroon siellä, mutta miksi kukaan täällä tuota puolustaa?

Siksi, että on pakko tehdä kurdien kanssa yhteistyötä jos jotain päättää tehdä ja kurdit eivät suostu erottamaan. Kieltämättä hieman eri pointin kanssa kuin se, että vanhempi voi joutua Suomessakin vankilaan. Leiri on käytännössä internointileiri eikä kurdeilla ole mitään aikomusta syyttää ulkomaalaisia siellä olevia yhtään mistään.

Tottakai tuosta pitää tehdä poliittinen päätös. Supon mukaan näiden henkilöiden kotiuttaminen muodostaa kansallisen turvallisuusriskin joka on vielä korkea. Tällaisista päätöksistä pitää aina tehdä poliittinen päätös jolla otetaan vastuu asiasta.

Siitä pakotetusta päätöksestä vaan tulee luultavasti meidän osaltamme paskempi kuin epävirallisista takaluukkuoperaatioista. Jos pelaa kyynisesti puoluepeliä niin se voi olla toki tavoitekin.
 
Vähän sama fiilis tästä Haaviston touhusta, kuin Rinteenkin touhusta. Minkä takia ei vaan rehellisesti pidä puoliaan julkisuudessa? Jos ne lapset ja äidit halutaan tuoda Suomeen, niin sanoisivat tämän sitten suoraan. Ei se oma kannattajakunta ainakaan mihinkään katoaisi ja vastapuoli nyt kritisoi joka tapauksessa. Tuosta salailusta ja nynnyilystä tulee vaan lisää vastapalloja oppositiolle.

Ei välttämättä tee kovin hyvää Haaviston mahdollisille presidenttiyshaaveillekaan...
 
Tottakai tuosta pitää tehdä poliittinen päätös.

Kyllä. Nyt on pari päivää suitsutettu ympäri maailman Suomen edistyksellistä uutta hallitusta ja pääministeriä. Näillä naisilla on nyt oiva tilaisuus näyttää esimerkkiä siitä, miten kannetaan vastuuta ja todistaa kaikille että nuoret naiset osaavat tehdä myös vaikeita päätöksiä.

Jos hallitus on sitä mieltä että vuoden äidit kotia sieltä, niin sitten sanotte sen suoraan ja seisotte suoraselkäisesti päätöksen takana. Jos taas ette tiedä mitä pitäisi tehdä, niin sitten odotellaan rauhassa kunnes mieli selkiytyy eikä tehdä mitään salaoperaatioita.
 
Hieno homma. Olisi sitten ihan ISIS ydinjegiä tulossa. Voimme olla varmoja että kukaan ei kadu tekemisiään, kunhan oltaisiin täältä uutta nousua hakemassa, näistä hieno vahvistus Suomen Salafistiporukkoihin. Tuotahan me kaivataankin.

Alla sama Twitter juttu hieman toisaalla

Thread by @Alastontotuus: "1/15 Kun on nyt lennättämässä tulipalokiireellä, vaivaa ja rahaa säästämättä, VIP -kansalaisia 'in leiriltä Suomeen, […]"
#ISISvaimo #10: Oulun kohuimaami Abdul Mannanin (#SDP) hammaslääkäritytär

ahhahhhaa :lol:
 
Jos hallitus on sitä mieltä että vuoden äidit kotia sieltä, niin sitten sanotte sen suoraan ja seisotte suoraselkäisesti päätöksen takana. Jos taas ette tiedä mitä pitäisi tehdä, niin sitten odotellaan rauhassa kunnes mieli selkiytyy eikä tehdä mitään salaoperaatioita.
Kansan ja suojelupoliisin kanta asiaan on täysin selvä. On pelkkä ajan kysymys kunnes jossain räjähtää joten tietenkään tästä ei haluta ottaa vastuuta vaan yritetään kierrellä ja kaarrella ikään kuin noiden tulo vain olisi ”tapahtunut” itsestään ilman että kukaan olisi ollut asiasta vastaamassa. Tai parhaimmillaan läjä ulkoministeriön nimettömiä ja kasvottomia virkamiehiä heitetään tarpeentullen leijonille.
 
No silloin operaatiota ei tietenkään pidä tehdä jos se ei kestä vastuunkantoa ja päivänvaloa vaan se pitää tehdä takaluukkuperiaatteella.
Salailun ja salamyhkäilyn oikeutus ei tietenkään koskaan voi olla se, että jos homma tehdään niinkuin se kuuluisi siitä olisi enemmän haittaa, joten tehdään se salaa.
Vai onko päämäärä oikeuttaa keinot sinusta kestävä pohja päätöksenteolle ?

Kukaan ei tykkää pragmaatikosta mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että Antonin "kaappaus" oli hyvin tehty ja tekijä olisi ansainnut palkinnon (vaikka syyttämättä lopulta jätettiinkin).

Jos vihervassarihallitusta tarpeeksi prässätään, tekee ne päätöksen ettei niitä lapsia voi sinne jättää. Sitten kun se on virallista ja niitä aletaan hakemaan niin hups vaan, eihän niitä sieltä ilman äitejä saadakaan. Sitten meillä on täällä koko revohka ja profit näkyy vain kannatusluvuissa.
 
Ja tulevat joululomat saisi keskeyttää eduskunnassa niin pitkäksi aikaa, että tähän(kin) asiaan on saatu yhteisymmärrys ja julkisesti puitu läpinäkyvästi. nim. Luotto mennyt
 
1 henkilö, lapsi vs. terroristi aikuiset, vertaus ei ole reilu ja tiedät sen varsin hyvin.
Tilanne on täysin eri.

Ei mutta kysymys oli, että oikeuttaako tarkoitus mielestäni keinot. Harvoin. Jos on selkeää, että lapset halutaan sieltä ja jos on kaikille selvää, että aikuisia tulee mukana virallisia reittejä noudattaen niin olisin tyytyväisempi kun olisi vaan yön pimeydessä luukutettu ne kersat rajan yli. Itse en tietenkään moista päätöstä tekisi jos siitä pitäisi vastuu kantaa mutta jos joku muu tekee sen vastuuta kantamatta niin olen ainakin salaa tyytyväinen että nyt meni näin.
 
Jos tosiaan homma pelataan loppuun asti pöydän alta ja JihadAir saapuu Suomeen niin toivottavasti seuraava hallitus pelaa pöydän alta ja toimittaa kaikki Suomen radikaalimuslimit Allegro-kyydillä Siperiaan rakentamaan rautateitä.

En ehkä oikeusvaltioperiaatteen kannattajana avoimesti asiaa juhlisi mutta salaa saattaisin skumppapullon avata :tup:
 
Oma veikkaus miten tämä tulee menemään on se että nuo rahdataan Suomeen lähipäivinä, Haavisto eroaa "syyllisenä" ja sillä kuitataan kansalle valehtelu ja sitten pari päivää menee ja ilmoitetaan että Haavisto jatkaa ministerinä. Sen jälkeen meno jatkuu samana paitsi että Suomeen saatiin se 11-44 ISIS aivopestyä terroristia lisää.
 
Kertokaas tyhmälle kun en ole tilannetta tarkemmin seurannut, miksi juuri nämä lapset pitäisi saada Suomeen kun maailmasta löytyy varmaan satoja tuhansia ellei miljoonia yhtä huonossa tai huonommassa tilanteessa olevia?
 
Käytännössä nyt vaikuttaa siltä, että joko sieltä lennätetään ihan kaikki Suomen kansalaiset, tai sitten sieltä ei lennätetä ketään.
Kepu koittaa nyt taas ajaa vähän kaksilla rattailla, kun puhuu vain pienimpien lasten tuomisesta, mutta jokainen ymmärtää ettei se ole mahdollista. Pitäisi nyt kepunkin päättää kummalla puolella asiaa seisoo.
Keskustan kansanedustajat vaativat al-Holista poliittista päätöstä: Suomeen ei pitäisi tuoda ainakaan aikuisia – ”En enää tiedä, mitä tässä maassa tapahtuu”
 
Kyllä siitä joku vastuun kantaa, nythän on kyse siitä että se vastuu on yritetty vierittää virkamiehelle joka on tilanteen vakavuuden ymmärtänyt ja kieltäytynyt, koska siitä voi tulla jopa oikeudellisia seuraamuksia.
Mutta oliko kyse em. skenaariosta, eikö kurdit ole alusta lähtien halunneet että koko poppoo otetaan eikä vain lapsia ?
En tiedä kun selonteko on ollut niin sekavaa.
Kurdit ei suostu erottamaan lapsia äideistään, eli vahtoehdot taitaa olla kaikki tai ei mitään. Hallituspuolueet eivät halua kantaa vastuuta, niin tätä siitä seuraa, suhmurointia, sekoilua ja vastuun siirtämistä.
 
Kertokaas tyhmälle kun en ole tilannetta tarkemmin seurannut, miksi juuri nämä lapset pitäisi saada Suomeen kun maailmasta löytyy varmaan satoja tuhansia ellei miljoonia yhtä huonossa tai huonommassa tilanteessa olevia?
No lue vaikka tätä ketjua hetki taaksepäin niin siellä on sama kysymys esitetty ja toiset vastaillutkin. Ja todellisuudessa sinäkin taidat tietää vastauksen. Se sitten on eriasia mikä on oikea ratkaisu tähän tilanteeseen.
 
No tuollaisen kuvan minäkin olen saanut päällimmäiseksi, en vain ollut varma, eli skenaariota jossa lapset kuljetetaan yksin salla ei ole edes olemassa ja siksi haaviston on ollut pakko suhmuroida kulisseissa ja yrittää vierittää vastuuta muualle.
Jos lapset olisi salaa kuljetettu niin sillä olisi varmaan ollut jopa kansan enemmistön tuki, mutta kun mukaan tulee terroristi vanhemmatkin niin homma on jouduttu tekemään kulisseissa vastuuta paeten.
Marinilla olisi oiva mahdollisuus näyttää johtajuutta ja kovuutta, oli päätös mikä tahansa, vaan onko rouva pääministeristä siihen...
 
Kurdit ei suostu erottamaan lapsia äideistään, eli vahtoehdot taitaa olla kaikki tai ei mitään. Hallituspuolueet eivät halua kantaa vastuuta, niin tätä siitä seuraa, suhmurointia, sekoilua ja vastuun siirtämistä.

Vähän ihmetyttää tämä kurdit ei suostu erottamaan lapsia äideistään väite. Siis kurdit tuovat koko poppoon Syyrian ja Irakin rajalle, jossa suomalaiset ottavat ne vastaan. Lentokone odottaa Irakissa jotain sadan kilometrin päässä rajasta. Suomalaiset vaan jättää eukot kentälle tai jo ennen. Mikä tässä skenaariossa meni pieleen?
 
Ei Suomi voi omilla päätöksillään jyrätä kurdiviranomaisten tai Iranin viranomaisten päätöksiä näiden omalla maaperällä. Jos päättävät siellä että lapsia ei saa erottaa äideistään, niin ei niitä silloin eroteta, ainkaan ennen kuin päästään Suomen maaperälle.
 
Kansainvälinen selkkaus tuosta syntyisi ja varmasti Irakillakin olisi sanottavansa.
 
Eikös ne äidin luvalla voi erottaa. Näin ainakin tuossa välikysymys tilaisuudessa sanottiin. Myös Tanska ja Norja tuoneet pelkkiä lapsia sieltä pois.
 
Marinilla olisi oiva mahdollisuus näyttää johtajuutta ja kovuutta, oli päätös mikä tahansa, vaan onko rouva pääministeristä siihen...
Hänen kannattaisi kuunnella presidentti Niinistöä tässä
Eikös ne äidin luvalla voi erottaa. Näin ainakin tuossa välikysymys tilaisuudessa sanottiin. Myös Tanska ja Norja tuoneet pelkkiä lapsia sieltä pois.
Kurdit sen päättävät, mutta luulisi heillekin asia sopivan.
 
Eikös ne äidin luvalla voi erottaa. Näin ainakin tuossa välikysymys tilaisuudessa sanottiin. Myös Tanska ja Norja tuoneet pelkkiä lapsia sieltä pois.
Niin se Hesarikin aiheesta kirjoittaa. Mitä ilmeisimmin ne tahot jotka ovat väittäneet ettei Kurdit päästä lapsia ilman vanhempia pois ovat siis tässäkin puhuneet "vaihtoehtoista totuutta".

Muut Pohjoismaat ovat tuoneet al-Holin leiriltä orpolapsia, Norjassa hiertää sairaan nelivuotiaan tapaus

Ilmeisesti orpolapsia, tai lapsia vanhempien luvalla on tuotu. Joten tarina siitä ettei voitaisi tuoda ilman vanhempia voidaan siis unohtaa tuonkin. Jos ei ISIS jihadisti anna lasta tänne tuoda ilman että itsekkin pääsee, niin se lienee sitten voi-voi.

Meillä ei yksinkertaisesti sanottuna ole mitään tarvetta tai syytä tuoda noita ISIS jihadistinaisia Suomeen. Jos tänne omin voimin ilmestyvät ei Suomen kansalaisten osalta maahan pääsyä estääkkään (toistaiseksi) voida.

Jos jotain pitäisi tehdä nopeasti on muuttaa lainsäädäntöä niin että kaksoiskansalaisuuden omaavilta perutaan Suomen kansalaisuus terroristijärjestön toimintaan osallistuneiden osalta.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kukaan ole sanonut, ettei voida tuoda. Se on koko ajan ollut yksi vaihtoehdoista.

Ulkoministeriö joutuu pohtimaan, onko se laillista. Ja siinä ei paljon Norjan laki merkkaa.
Kyllä on. Tässäkin keskustelussa innokkaimmat suvakit ovat korostaneet sitä ettei muka tuoda voisi ilman vanhempiaan, ja perusteluna annettu Kurdien vaatimukset.
 
Tuo alku oli varmaan sarkasmia? :) Sehän se tässä juuri vikana on, kun kansa ei äänestänyt vihreitä ja vasemmistoa. Moni äänesti SDP:tä koska luuli niiden olevan edelleen työväen puolue. Suurimmista puolueista koostuva hallitus estäisi tällaiset vääristymät äänestyksissä. Sehän tässä on hirveän huolestuttavaa, kun SDP ei enää ole se maltillinen vasemmisto vaan on nyt pahasti kallellaan äärivasemmalle varsinkin nyt, kun Sanna on vallassa. Sehän oli jo aiemmissa haastatteluissa sanonut, että mielummin olisi Vihreissä tai Vasemmistossa, mutta SDP:llä enemmän valtaa joten sitä kautta eduskuntaan. Fiksu likka siinä mielessä, että osasi hyvin pönkittää omaa uraansa.

Kuten sanottua, niin jos enemmistöäänimäärän saaneet puolueet olisi hallituksessa, niin näitä aivopieruja ei olisi. Mutta se tuntuu marginaalipuolueiden kannattajien mielestä olevan toimimatonta hallituspolitiikkaa :facepalm: Eli mielestäni äänestäjät eivät olleet väärässä vaan järjestelmä.

Eli periaatteessa haluat suomeen kaksipuoluejärjestelmän.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 414
Viestejä
4 884 873
Jäsenet
78 824
Uusin jäsen
Hugobob

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom