Se ei eroa mitenkään minun kirjoituksista, jos sinä tiedän toisen äänestävän esim. persuja ja sitten puhut perspuolueesta. Yrität vaan kiertoilmaisuilla välttää menemästä henkilökohtaisuuksiin, vaikka kaikki tietää että tarkoituksesi on käydä ihan samalla tavalla henkilöön. Ei kannata aliarvioida muita keskustelijoita tuollaisella pikkunäppärällä kirjoitustyylillä.
Mistä ihmeestä minä voisin tietää, mitä kukakin äänestää? Toki toivon, ettei persuja äänestäisi kukaan, pidän heitä edelleenkin lähinnä ksenofobisena ja usein myös misogyynisenä roskasakkina, jota vaan valitettavasti tuntuu riittävän nykyaikana.
Mutta sama juttu toisin päin. Sinä et mitenkään voi tietää ketä minä tai joku muu äänestää, ja ylipäätään äänestänkö minä tai joku muu johdonmukaisesti samaa puoluetta joka vaaleissa. Tai äänestänkö ylipäätään.
Sen olen muistaakseni todennut, että aikanaan yksi puolue nosti minut hetkeksi työhön ministeriöön ja sen pätkän jälkeen toimin vielä työssä, missä tein toimeksiantoja useammalle puolueelle, ennen kuin Nokia-yhteistyö vei minut kauemmas politiikasta ja lopulta yli vuosikymmeneksi pois Suomesta.
Kuten todettua, minun vakaumus ei liity puolueisiin sinällään, vaan pohjoismaisen hyvinvointivaltioon ja sen palvelurakenteiden puolustamiseen.
Sitä yhteistyötä sain aikanaan tehdä niin Kokoomus-, keskusta- kuin demaripoliitikkojenkin kanssa, jopa parin vassarin.
Sen ajan persutkin, Vistbacka, Aittoniemi ja nuori Soini, olivat vielä järjissään, vaikka heidän kanssaan en itse ikinä varsinaisesti työskennellytkään.
Surullista on, että myöhempi perssusakki sai hajotettua siihen asti kohtuullisen hyvin toimineen suomalaisen perinteisen politiikan. Soinin ei olisi pitänyt ottaa Halmetta eikä ainakaan Halla-Ahoa mukaan.
Sotien jälkeen ensin kepu ja demarit vaihtelivat vallassa ja rakensivat hyvinvointivaltiota erityisesti Kokoomuksen korpivaellusvuosikymmenten ajan vaihdellen vallankahvaan keskenään Kekkosen pillin mukaan. Sitten 80-luvun lopulta alkoi ”kaksi kolmesta hallituksessa” kepu, sdp, kokoomus -tuolileikki, joka myös edellytti kaikilta yhteistyökykyä.
Persujen noustua ollaan tilanteessa, missä asioita ei pystytä katsomaan kuin oma hallituskausi. Ja laajempaan tai pitkäjänteisempään yhteistyöhön ei enää kyetä. Laajempia parlamentaarista herrasmiessopimuksiakaan ei enää noudateta, kuten ennen. Vaan surutta rikotaan ne hallitusvuorolla.
Syytä on tietenkin jokaisessa puolueessa, mutta ”kaksi kolmesta” aikana vanhojen isojen oli aina tiedostettava, että seuraavassa hallituksessa pitää tulla toimeen oppositiovuorolaisen kanssa sekä lisäksi suunnittelua pystyttiin tekemään pitemmälle sopimalla asioita kolmestaan.
Persujen nousu ikään kuin rikkoi tämän. Toki siinä äänestäjät sai mitä ansaitsi. Ja saa, mitä ansaitsee. Mutta olisi tämä saanut jäädä kokemattakin. Hajottavista ja vihaisista voimista kun ei yleensä synny hyviä kehityskulkuja, vaan ainostaan vuotavia avohaavoja.
