• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Nyt on käsillä niin todellinen tilanne, että Orpon hallitus saattaa oikeasti kaatua.

Kyseessä siis palestiinan tunnustaminen. Suomi on jäämässä tässä asiassa historian väärälle puolelle, ja vähemmän yllättäen Kristilliset kera persujen haraavat vastaan. Nyt jo birititkin ovat näyttämässä vihreää valoa palestiinan valtion tunnustamiselle, ja joukko muita on ilmoittanut kannastaan Ranskan äskeisen ulostulon vanavedessä.

Koska ketju on kuitenkin Kotimaan politiikkaa, en lähtisi tässä ketjussa väittelemään siitä että miksi palestiina pitää/ei pidä tunnustaa, vaan kiinnostavaa on ihan nämä kotimaisetkin tilanteet.

Kahden hallituspuolueen kiivas vastustus jarruttaa Palestiinan tunnustamista. Toinen niistä on valmis lähtemään hallituksesta, jos näin käy.

Tosiaan kartta siitä, mitkä maat ovat jo tunnustaneet. Suomi on kohta täysin yksin tämän asian kanssa. Mutta, hajoaako hallitus? Joka tapauksessa asia tulisi saada eduskunnan päätettäväksi, pois hallitukselta, sillä hallitus on jo toimillansa osoittanut olevansa toimintakyvytön.

Suomi on saanut ulkopolitiikasta ihan ikioman sisäpoliittisen kriisin, ajureina jotkin raamattulaiset.

palestinefrkd57.jpg
Kyllä karttaa katsoessa tulee mieleen, että kannattaa tosiaan miettiä kummalla puolen historiaa haluaa olla. Tällä hetkellä tilanne onneksi vielä hyvä.
 
Miten joku voi kuvitella, että Suomi menisi parempaan suuntaan demareiden toimesta?
On varsin todennäköistä, että seuraavat vaalit demarit voittaa. Joten kaikki spekulaatiot kannattaa pohtia siltä pohjalta.
Eikä edes miettiä parempaan vai huonompaan suuntaan. Mutta onneksi varmaankin toiseen kuin nyt.

Lähihistoriassa oikeastaan kaikki on mennyt huonompaan suuntaan yhden puolueen kasvamisen jälkeen ja se on perssuomalaiset. Isoimmat sprintit on myös olleet niiden hallituskausilla, nyt ja Sipilän hallituksen, valitettavasti.

Hyvinvointivaltion rakensi käytännössä Kepu, demarit ja ajoittain jopa kommarit.
Kekkonen piti Kokoomuksen pois vallasta. Se on myös hyvä muistaa, sillä rakentajalle on aina se suurin rakkaus työnsä tuloksiin.
 
Varmaan on sitten jotain esimerkkejä siitä huonompaan suuntaan menemisestä?
 
Mitä näitä nyt, alkuunsa heti on talous, työttömyys/työllisyys, luottoluokitus, maahanmuuton vaikeuttaminen, mainetilastot, tulevaisuudesta leikkaaminen (koulutus, aikuiskoulutus, täydennyskoulutus, lisäkoulutus), asunnottomuuden kääntäminen kasvuun (oli yli vuosikymmenen laskussa aikaisemmin) jne.
 
Vähän sama kuin tilanne on mennyt huonompaan suuntaan sen jälkeen kun olet rekisteröitynyt foorumille kirjoittajaksi.

Persujen vai edellä mainitun asian syytä, kysynpähän vaan.
 
Olet varmaan samaa mieltä, että hallitus ei leikannut riittävästi eli tehnyt vaalilupaustaan? Saammeko viimeinkin SDP:n joka pistää saksikädet heilumaan?

Tässä näette suomen alamäen ja ei, en tarkoita uimataidon romahdusta vaan jotain ihan muuta. (vinkki, kuudesluokkalaisten uimataidon kehityksessä on alettu tilastoimaan muunsukupuolisia, ohitimme pahkasian horisontin kauan aikaa sitten)

eivittu.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Persujen kasvu hajotti sen kohtuullisen hyvin toimineen kolmijaon, jossa pääosin sdp, kepu ja kokoomus vuorotteli siten, että kaksi kolmesta oli aina vastuussa ja yksi lepovuorossa.

Sitä ennen oli vielä selkeämpää kun kaikissa hallituspohjissa oli samat puolueet. Vain keskinäiset valtasuhteet vaihteli.
 
Hyvinvointivaltion rakensi käytännössä Kepu, demarit ja ajoittain jopa kommarit.
Kekkonen piti Kokoomuksen pois vallasta. Se on myös hyvä muistaa, sillä rakentajalle on aina se suurin rakkaus työnsä tuloksiin.
Erotuksena toki se, että hyvinvointivaltion rakensivat isänmaalliset ihmiset puoluekantaan katsomatta. Tuolla sanalla ei voi kuvailla nykyajan sosialisteja, jotka hamuavat tänne vain lisää toimettomia elättejä, lupaavat niille sitten lisää vastikkeetonta rahaa ja saavat vaihtokaupassa äänestäjiä itselleen. Hitonmoinen kuolonluuppi. Tämän sitten ovat aikoneet loppuun saakka rahoittaa verotusta kiristämällä ja unohtivat jossain vaiheessa että veronmaksajat loppuvat kesken ja suhdeluku kääntyy nurin päin.
 
Missä nämä "sosialistit" kun kokoomus on ollut mahtipuolueena 80- luvun lopusta lähtien ja lipponen teki aimo harppauksen demareissa oikealle, kuten siimes vassareissa.

Vaikea löytää muuta syyllistä kuin kokoomus, mutta vakaasta kannatuksesta päätellen ilmeisesti joku porukka on saanut mitä haluaa
 
Olet varmaan samaa mieltä, että hallitus ei leikannut riittävästi eli tehnyt vaalilupaustaan? Saammeko viimeinkin SDP:n joka pistää saksikädet heilumaan?

Tässä näette suomen alamäen ja ei, en tarkoita uimataidon romahdusta vaan jotain ihan muuta. (vinkki, kuudesluokkalaisten uimataidon kehityksessä on alettu tilastoimaan muunsukupuolisia, ohitimme pahkasian horisontin kauan aikaa sitten)

eivittu.jpg
ei ole yllätys että muun sukupuoliset on avuttomuudessaan omalla tasollaan.
 
Persujen kasvu hajotti sen kohtuullisen hyvin toimineen kolmijaon, jossa pääosin sdp, kepu ja kokoomus vuorotteli siten, että kaksi kolmesta oli aina vastuussa ja yksi lepovuorossa.

Sitä ennen oli vielä selkeämpää kun kaikissa hallituspohjissa oli samat puolueet. Vain keskinäiset valtasuhteet vaihteli.
Laita nyt vielä persujen syyksi se, että Suomen talous on ollut käytännössä miinuksella kohta 20 vuotta. Julkinen velka kasvaa kuin pullataikina ja sinun ainoa ratkaisu on kasvattaa tätä velkaa lisää.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, ei tämä talouden tilanne ja velkaantuminen ilmestynyt tyhjästä, vielä vähemmän persujen vahtivuorolla.
 
Tuon kolmijaon toimimattomuus synnytti persut. Mikä tarve olisi protestoida jos kaikki menisi hyvin?
 
Mitä näitä nyt, alkuunsa heti on talous, työttömyys/työllisyys, luottoluokitus, maahanmuuton vaikeuttaminen, mainetilastot, tulevaisuudesta leikkaaminen (koulutus, aikuiskoulutus, täydennyskoulutus, lisäkoulutus), asunnottomuuden kääntäminen kasvuun (oli yli vuosikymmenen laskussa aikaisemmin) jne.
-Suomen talous on ollut retuperällä sitten finanssikriisin, elämme velaksi tulevien sukupolvien piikkiin.
-Työllisyyden kehitys taas riippuu erityisesti pk-yritysten kyvyistä luoda työpaikkoja, siihen vaikuttaa paljon esimerkiksi minkälainen suhdannetilanne on.
-Luottoluokitusta taas selittää julkisten menojen korkea taso ja talouden taantuma, kyseessä on pidempään jatkunut kehitys ja sen seuraus. Lisäsopeutuksilta tuskin välttyy nykyinen tai tulevakaan hallitus. Kakku on syötä, eikä ole lisää jaettavaksi.
-"Maahanmuuton vaikeuttaminen" mitä ikinä tuolla tarkoitetaan, me tarvitaan osaavaa työvoimaa eli asiantuntijoita, ei mitään puuvillan poimijoiden kakkosluokkaa nimelliskorvauksella. Muunlainen maahanmuutto taas tässä talouden jamassa pitäisi olla minimissään ja opiskeluperäinen maahanmuutto ei saa olla mikään perheenyhdistämisen käytävä tai ammatinhakukanava jonka jälkeen nostetaan kytkintä.
-"Mainetilastot", kuten? Opiskelijoita olisi tulossa jokaisesta raosta maahan opiskelemaan, nyt on oikein opiskelijoiden buumi veronmaksajien kustannuksella (perheen yhdistäminen ym) ja aasialaisten sekä venäläisten matkailijoiden puuttumisesta huolimatta Lapin matkailu näyttää vetävän hyvin, ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset ovat kasvussa maantieteellisesti haasteellisesta sijainnista huolimatta.
-Tulevaisuudesta leikkaaminen ja asunnottomuudessa nostaisin yksilön vastuuta esille, opiskella nyt joku höttöammatti minkä työllisyysnäkymät ovat helvetin heikot tai valittaa, kun talous on sössitty henkilökohtaisilla valinnoilla ja vuokrallekaan ei kukaan uskalla ottaa. (erityisesti alle 25 vuotiailla nuorilla on maksuhäiriömerkinnät kasvaneet räjähdysmäisesti, ei osata enää itsenäistyä, koska sitä ei opeteta heille ja sitten tulee yllätyksenä suuri määrä päätöksiä, kun vastuu elämästä siirtyykin itselleen.)
 
Kyllä karttaa katsoessa tulee mieleen, että kannattaa tosiaan miettiä kummalla puolen historiaa haluaa olla. Tällä hetkellä tilanne onneksi vielä hyvä.

Presidentti Stubb on jo sanonut, että palestiinan valtion tunnustaminen on enää ajan kysymys. Sillä tapahtuuko se 2025 vai vasta 2027, lienee merkityksetöntä sillä suunta on kuitenkin selvä. Nyt on jo selvää että tämän väännön Päivi Räsänen ja hänen raamattukerhonsa on hävinnyt.
 
No saadaanpahan taas lukea rakettiuutisia 5v päästä.
 
Jos se on merkityksetöntä, niin miksi vinkua täällä aiheesta? Isolle osalle sivistyneitä valtioita tuon kieltämisellä näyttää olevan merkitystä.
 
Jos terroristijärjestö Hamas saadaan pois kuvioista, se helpottanee tilannetta joka tapauksessa. Toisaalta Isreal on nyt jo suorittanut toimia palestiinalaisia kohtaan, joka mitä todennäköisimmin jatkaa terrorin ja väkivallan kierrettä vuosikymmeniksi eteenpäin.

Tilanne kuitenkin on luisumassa tällä hetkellä äärimmäisen nopeasti sellaiseksi josta ei ole enää paluuta mihinkään järjelliseen. Netanjahu Trumpin siunauksella suorittaa väestön pakkosiirtoja ( sotarikos ), tuhoaa järjestelmällisesti Gazan rakennuspohjaa ( sotarikos ), pakkosiirtää alueita oman maansa hallintaan ( sotarikos ) ja tapattaa myös nälkään Gazan siviiliväestöä, tottakai myös pommein ja ampumalla ( kansanmurha ). Mun on niin vaikea nähdä miten tästä enää seuraisi mitään hyvää. Todellinen tilanne Gazan kaistalla on tällä hetkellä jo todella, todella lohduton.

Tietenkin Isrealin äärioikeistolainen hallinto saattaa saada suoritettua kaikki tavoitteensa Gazan kaistalla, ensi alkuun siirrettyä kaikki alueen palestiinalaiset keskitysleireille ( se on se mitä Israel todellisuudessa nyt tekee, väestön pakkosiirroilla tiettyihin ulospäin suljettuihin lokaatioihin ) ja siitä hiljakseen tapettua, aivan kaikki. Mutta jos se sen tekee, koko maailma on siitä eteenpäin täysin erilainen, ja suomalaisena kysyn että milloin tulee meidän vuoro kärsiä, kun Venäjä iskee muutaman miljoonan voimalla Suomeen koko muun maailman vain toruessa ja katsellessa hiljaa vierestä. Tiettyjä rajoja siis Gazassa nyt oikeasti ylitetään, varsin perustavanlaatuisia sellaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Jos se on merkityksetöntä, niin miksi vinkua täällä aiheesta? Isolle osalle sivistyneitä valtioita tuon kieltämisellä näyttää olevan merkitystä.
Iso osa taas jo tunnustanut. Kyllä tuolla asialla näyttää olevan Suomessa merkitystä, muutoin siitä ei nousisi kohua. Jos taas tunnustaminen olisi vääjäämätön, miksi taistella vastaan?

Kannattaa tarkastella pohjoismaiden kantaa asiaan. Tanska ja Suomi ovat ainoat, jotka eivät ole tunnustaneet. Viimeistään Tanskan kanssa meidän tulisi tunnustaa, ellei aiemmin.

Kansan mielipide näyttäisi olevan tunnustamisen puolella, joten siltä kannalta voisimme edetä jo nyt. Vastustajia on puolet vähemmän kuin kannattajia.
Kyselyyn vastanneista 48 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomen tulisi tunnustaa Palestiina. Tunnustamista vastusti 24 prosenttia vastaajista, kun taas 28 prosenttia ei osannut sanoa, miten asiassa tulisi toimia.
 
Iso osa taas jo tunnustanut. Kyllä tuolla asialla näyttää olevan Suomessa merkitystä, muutoin siitä ei nousisi kohua. Jos taas tunnustaminen olisi vääjäämätön, miksi taistella vastaan?

Kannattaa tarkastella pohjoismaiden kantaa asiaan. Tanska ja Suomi ovat ainoat, jotka eivät ole tunnustaneet. Viimeistään Tanskan kanssa meidän tulisi tunnustaa, ellei aiemmin.

Kansan mielipide näyttäisi olevan tunnustamisen puolella, joten siltä kannalta voisimme edetä jo nyt. Vastustajia on puolet vähemmän kuin kannattajia.

Kansaa tälläisissä asioissa ei kannata kuunnella. Kyllä valtio tietää mitä tekee.
 
Miksi ei tässä asiassa? Missä kaikissa asioissa kansaa ei kannata kuunnellla? Ulkopolitiikka yleisesti vai joku muu rajaus?

Edit: Minä laittaisin rajan siihen, jos kansa ei voi tietää kaikkia tosiseikkoja. Esimerkiksi joitain asioita salataan turvallisuuden nimissä, esimerkiksi Venäjän osalta kansa on pimennossa. Sotilashankinnat on selviö kanssa.
 
Kyllä tuolla asialla näyttää olevan Suomessa merkitystä, muutoin siitä ei nousisi kohua.

Palestiinan tunnustaminen on ns. hot topic niiden keskuudessa, jotka tarkistavat aina päivittäin mediasta, mitä mieltä tänään täytyy asioista olla. Suurin osa näistä ihmisistä, jotka huutavat palestiinan puolesta, ovat sellaisia, joilla ei ole mitään käsitystä koko asiasta, mutta ovat lukeneet lehdestä ja kuulleet televisiosta, että sen puolella täytyy olla jos haluaa hyvesignaloida.
 
Valemedia, salaliitot, minulla on oikeaa tietoa ja ymmärrän asioita muut ovat lampaita… mitä näitä selityksiä nyt onkaan tyhmälle kansalle.
 
Voit aloittaa kertomalla, että mitkä ovat ne rajat ja mikä on se hallinto palestiinassa, jotka tulisi tunnustaa? Gaza vai sekä gaza että länsiranta? Näitähän hallitsevat eri tahot. Kumpi, ei kumpikaan vai molemmat tunnustetaan? Mitkä ovat näiden rajat?

Ja vastauksesi ei kelpaa, että "no kyllä hallitus tai joku muu sen tietää". Jos mielipide on vahva tuon puolesta, niin nämä asiat pitäisi olla selvät.

Ei pelkästään sinulle osoitettu kysymys, mutta sinun viesti nyt sattui olemaan viimeisin. Saa vastata myös PCB, Vindicator Rapeto, draco76, erihyva ja muutkin samaa mieltä olevat. Erityisesti kun tätä samaa aihetta pitää tuoda myös muihin ketjuihin, vaikka tälle aiheelle on ihan oma ketjunsa.
 
"YK:n mukaan Israelin rajat ovat ne, jotka vallitsivat ennen vuotta 1967."
Palestiinan valtion maantieteellinen alue muodostuisi tällä perusteella toisistaan erillään olevista Gazasta sekä Itä-Jerusalemista ja Länsirannasta, joista ensiksi mainittu rajoittuu Israelin lisäksi Egyptiin ja viimeksi mainittu Jordaniaan.

Israelia ei ilmeisesti enää ole, kun rajat eivät ole selvät? Pitäisiköhän meidän perua Israelin tunnustaminen? Mitkä ovat tunnustetut Israelin rajat? Kannattaa lukea muutenkin tuo artikkeli. Hamasin valtaa Suomi ei ole tunnustamassa. Sinne täytyy saada uusi hallinto, joka ei onnistu Israelin aggression takia. Siksikin tunnustamisesta olisi hyötyä.
 
"YK:n mukaan Israelin rajat ovat ne, jotka vallitsivat ennen vuotta 1967."

Israelia ei ilmeisesti enää ole, kun rajat eivät ole selvät? Pitäisiköhän meidän perua Israelin tunnustaminen? Mitkä ovat tunnustetut Israelin rajat? Kannattaa lukea muutenkin tuo artikkeli. Hamasin valtaa Suomi ei ole tunnustamassa. Sinne täytyy saada uusi hallinto, joka ei onnistu Israelin aggression takia. Siksikin tunnustamisesta olisi hyötyä.

Mitenköhän tuo tunnustaminen tehtäisiin. Mukaan joku ehdollisuus, että joo muuten hyvä mutta Hamas ei maistu hallintona. Ei kai siinä Suomi paljon voi väännellä vaan se on joko-tai tunnustetaan tai ei. Jolloin itsellä fiilis, että mikä ongelma on tunnustaa valtio myöhemmin vs. nyt karmealla hädällä.

Valtion tunnusmerkit by Montevideo 1933 on kuitenkin aika selkeä ja tiivis lista: kansa, maa-alue, hallitusvalta ja kyky täyttää kansainväliset sitoumukset.
 
Nuo tunnusmerkit eivät ole selviä vaikka kyseinen lista onkin selkeä. Valtio voi olla vaikka osa noista puuttuisi.

Tuo hallitus onkin vaikea kysymys. Periaatteessa demokratia päättää, mutta se tarvitsee rajoituksia kuten natsi-Saksa osoitti. Taikka nykyään Putin ja ehkä Trump, noissa ei ollut tosiasiallista demokratiaa.
 
Missä nämä "sosialistit" kun kokoomus on ollut mahtipuolueena 80- luvun lopusta lähtien ja lipponen teki aimo harppauksen demareissa oikealle, kuten siimes vassareissa.

Vaikea löytää muuta syyllistä kuin kokoomus, mutta vakaasta kannatuksesta päätellen ilmeisesti joku porukka on saanut mitä haluaa
Lipposesta tulee mieleen Venäjän imperialismin tukeminen sekä Suomen ajaminen Niinistön kanssa eurostoliittoon ja yhteisvaluuttaan.

Sama vanha laulu kokoomuksesta ainoana syyllisenä ei muuta sitä tosiasiaa että sosialistien (sdp, vas, vihr) päätavoite on ollut vuosikymmeniä rapauttaa Suomen taloutta, turvallisuutta ja omavaraisuutta. Siinä on heillä isot meriitit.
 
Tuo sama tavoite on kaikilla pääpuolueilla, mukaanlukien kokoomus ja ps.
 
Eiköhän Suomi tunnusta Palestiinan siinä vaiheessa vasta, kun asia on täysin selvä.
Mua on enemmänkin alkanut kiinnostamaan eroaako kristilliset hallituksesta - tämä asia kun on heille kynnyskysymys. Nähtävästi Suomi nimittäin valmistautuu Palestiinan tunnustamiseen. Ja jos britit ja Kanada tämän tekee, tulee näiden vanavedessä ihan varmasti muitakin valtioita tunnustamaan. Mutta siis, hajoaako tähän asiaan meidän hallitus?

Toinen vaaranpaikka hallitukselle on se, että Suomi on nyt ilmoittanut virallisesti olevansa kiinnostunut yhteisvelan hyödyntämisestä - jälleen kerran. Vaikka puolustusmenojen lisäyksestä EU:n velkavivulla ei puhuta yhteisvelkana, sitä se todellisuudessa on. Tainnut ainakin yksi hallituspuoluesta todeta, etteivät kannata minkäänlaista yhteisvelkaa, eli olisiko siinä toinen hallituksesta kävelemään lähtevä kristillisten lisäksi?

Monen asiantuntija-arvion mukaan Safe on teknisesti yhteisvelkaa, vaikka se poikkeaakin vuonna 2020 perustetusta elpymisvälineestä.

Yhteisvelka tarkoittaa parempia ja käytännössä siis halvempia lainaehtoja.
 
"YK:n mukaan Israelin rajat ovat ne, jotka vallitsivat ennen vuotta 1967."
Jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin sen haaveillun "palestiinalaisvaltion" rajat tulisi ainakin päätöslauselmien mukaan sopia pohjautuen vuoden 1967 aselepolinjoihin, ei automaattisesti muodostaa rajaa aselepolinjan mukaan.
Hamasin valtaa Suomi ei ole tunnustamassa. Sinne täytyy saada uusi hallinto, joka ei onnistu Israelin aggression takia. Siksikin tunnustamisesta olisi hyötyä.
Tuo on enemmän sanakikkailua. Tuollainen "tunnustaminen" tulkitaan käytännössä tunnustamiseksi riippumatta siitä mitä Hamas tekee, eikä kenelläkään EU:ssa ole minkäänlaista suunnitelmaa ja aikomusta tehdä mitään Hamasin painostamiseksi, jolloin se jää turhaksi sananhelinäksi ja poliittiseksi silmänkääntötempuksi. Samoin ajatus siitä, että aselepo automaattisesti tarkoittaisi uuden hallinnon muodostamista Gazaan on toiveajattelua - Fatahilla ei ole kykyä pakottaa Hamasia luopumaan vallasta ja vapaaehtoisesti se ei sitä tule tekemään. Joten taas kun mennään tietynlainen idealismi edellä eikä huomioida millään tavalla realiteetteja silloin kun realiteetit on liian ikäviä hyväksyä. Jollain tasolla hämmästyttävää että Kokoomus kaikista puolueista on niinkin aktiivisesti haluamassa tulla kusetetuksi.
 
Eiköhän Suomi tunnusta Palestiinan siinä vaiheessa vasta, kun asia on täysin selvä.
Tässä vaiheessa minäkin näen asian niin, että rajoilla yms ei ole vielä mitään merkitystä sillä Palestiinan valtio tulisi tunnustaa vasta siinä vaiheessa kun Hamasin vaikutusvalta alueella on saatu nujerrettua.

Nykyisellään näyttää siltä, että Palestiina olisi vain yksi paskavaltio lisää ja lopputulosta kukaan ei halua mutta ovat silti tunnustamassa saadakseen ilmeisesti jonkinlaisen hengähdystauon tms.
 
Näyttäisi siltä, että Presidentti Stubb odottaa hallitukselta liikettä kohti Palestiinan tunnustamista.

”Haluan tällä viestittää tasavallan presidentin tahtotilan, että jos valtioneuvosto esittää Palestiinan valtion tunnustamista ehdollisena tai ilman ehtoja, olen sen hyväksymään vaikka heti, Stubb sanoo.”

Harmi kun Suomen politiikka on niin vahvasti muiden myötäilyä.
 
Tässä vaiheessa minäkin näen asian niin, että rajoilla yms ei ole vielä mitään merkitystä sillä Palestiinan valtio tulisi tunnustaa vasta siinä vaiheessa kun Hamasin vaikutusvalta alueella on saatu nujerrettua.

Nykyisellään näyttää siltä, että Palestiina olisi vain yksi paskavaltio lisää ja lopputulosta kukaan ei halua mutta ovat silti tunnustamassa saadakseen ilmeisesti jonkinlaisen hengähdystauon tms.
Olen tätä ihmetellyt kuten moni muukin mutta mitä tässä on tarkoitus tunnustaa valtioksi? Gaza ja osa länsirantaa? Israel Palestiinalaisvaltioksi? Vai mitä ihmettä...

Siellä on siis terroristien valtaama p@skaläntti, ilman selkeitä rajoja, valuuttaa, kansalaisia, hallintoa, vaaleja, ilman mitään valtion tunnusmerkkejä... Ei vaan voi ymmärtää. Katalonian voi tunnustaa valtioksi, kaikki vaadittava löytyy tai sitten kurdit mutta ei ole ilmeisesti tarpeeksi vihervasemmiston uhripääomaa.
 
Muute ihan hyvä kommentti, mutta väsynyt lässytys vihervasemmistosta. Katso keitä on hallituksessa tällä hetkellä.
Ööh niin, hallituksessa on kokoomus joka on pitkälti vihervasemmiston oikeistosiipi, kuten myös RKP. Sitten löytyy kristilliset jotka ovat hörhöjä ja hallituksen ainoa (yleensä muuta ei aina) keskustaoikeistolainen puolue persut. Persut ja krisut eivät näillä näkymin hyväksy tunnustamista mutta hyvät arvoliberaalit kokoomus ja RKP kyllä.

Joten mikä meni väärin?
 
Harmi kun Suomen politiikka on niin vahvasti muiden myötäilyä.
No tämä kyllä, Suomi olisi voinut olla paljon aloitteellisempi ja aktiivisempi, ja pyrkiä voimakkaammin omilla toimillaan Palestiinan tunnustamiseen. No ehkä nyt on jo vähän pakkotilanne, ja asia etenee.
 
Ööh niin, hallituksessa on kokoomus joka on pitkälti vihervasemmiston oikeistosiipi, kuten myös RKP. Sitten löytyy kristilliset jotka ovat hörhöjä ja hallituksen ainoa (yleensä muuta ei aina) keskustaoikeistolainen puolue persut. Persut ja krisut eivät näillä näkymin hyväksy tunnustamista mutta hyvät arvoliberaalit kokoomus ja RKP kyllä.

Joten mikä meni väärin?
Kokoomuskin nyt vihervasemmistoa? Onko nyt vaan niin, että vihervasemmistoa on kaikki eri mieltä olevat? Täytyy olla aikamoisen laidalla, jos Kokoomuksesta saa vasemmiston.

Ainakin voi todeta, että vasemmisto on rakentanut Suomen.
 
  • Tykkää
Reactions: PCB

Nääh, ei kokonaan, on siellä jokunen oikea oikeistolainenkin mutta heidät on ajettu aika ahtaalle. Joku "sivistysporvari" (oikeasti demari) selitti minulle joku aika sitten suu vaahdossa, kuinka vaikka Atte ja Tero pitäisi potkia pois kokoomuksesta kun ne on "äärioikeistoa" tjms..

Vasemmisto ei nyt ole saanut aikaan mitään, koskaan. Hyviä varastamaan kyllä ovat.
 
Semmosta vaihtoehtohistoriaa sieltä sitten. Pitäiskö sun kerrata vaikka Suomen historiaa 1930-luvulta nykypäivään, että ketkä siellä on hallitusvastuussa olleet ja mitä saaneet aikaiseksi?
 
Joo tosiaan, suomellahan meneekin tosi hyvin tänä päivänä. Hyvin ovat onnistuneet.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 363
Viestejä
5 128 644
Jäsenet
81 982
Uusin jäsen
Aleksi94

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom