• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Itseäni kyllä vielä kiinnostaa, keitä Purra halusi miellyttää pitämällä Junnilan ministerinpestissä kun natsisymppailut tulivat julkisuuteen.

Tunnistetaan tärkeä osa jäsenistöstä?
Ehkä se osa joka juuri käytti kaksi päivää elämästään Junnilan puolustamiseen foorumeilla kertoen miten kaikki muut on vaan psykoosissa ja vasemmistolaisia.

Nyt kuitenkin vaikuttaa jo enemmän siltä että enemmistö ps. kannattavistakin on tyytyväisiä erosta.
 
Ihmettyttää kyllä itseänikin, että miksi Puistoa ei vaan suoraan laitettu ministeriksi? Yksi älykkäimpiä kansanedustajia koko eduskunnassa.
 
Minkälaisen kytköksen tarvitsisit? Oliko esim Siitoin oikea natsi vai läppämies? Vai pitääkö olla NSDAP jäsenkirja ollakseen oikea natsi?

Jotain parempaa kuin läppiä? Monestiko se pitää taivuttaa rautalangasta että läpän heitto natseista ei tarkoita mitään sympatioita.
 
Kommentoin whataboutismia. Nyt vielä varmuudeksi naulasit arkkuun lisää nauloja, hienoa.

ps. Marin ei muuten aamupalakohussa tehnyt mitään väärää, valtioneuvoston kanslia oli se joka rikkoi lakia ja sai myös nuhteet. Get over it!

Arhinmäen graffittien tekeminen on ok? --> Omaisuudensuojalla ei ole väliä
Kontulan kommunismin kannatus ok? --> Gulakit on jees
Mäkysen vieraissakäynti ok? --> Puolisoiden tunteilla ei ole väliä.
Hussein al-Taeeen väkivaltafantasiat on ok? --> ihmisten polttaminen on ok sekä homoseksuaalien ja juutalaisten solvaaminen on ok (kuulostaa muuten ihan oikealta natsilta! Pesukarhumies Junnila kuulostaa lupsakalta tähän demariin verrattuna)

Äärioikeisto paha mutta äärivasemmisto hyvä? Asia pihvi.

Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen kurditaustainen kansalaisaktivisti Anter Yaşa julkaisi blogissaan kuvakaappauksia al-Taeen vanhoista kirjoituksista Facebookissa. Yaşa piti al-Taeen kirjoituksia Iran-mielisinä ja juutalaisvastaisina. Al-Taee kirjoitti Facebookissa muun muassa toivovansa Hosni Mubarakin ”palamista”. Homoseksuaaleista ja juutalaisista hän käytti Ylen mukaan ”äärimmäisen halveksuvaa ja alatyylistä kieltä”. Hän myös solvasi somaleita ja heidän uskonnonharjoittamistaan yhdistäen heidät Isis-terroristeihin. Lisäksi hän vihjasi Yhdysvaltojen ja Israelin kouluttaneen Isis-terroristeja ja arvosteli terrori-iskun kohteeksi joutunutta Charlie Hebdo -lehteä siitä, että se oli antanut potkut työntekijälleen, joka pilkkasi Ranskan presidentin pojan kääntyvän juutalaisuuteen rahasta. Saudi-Arabiaa hän kutsui termillä ”child fuckers” (suom. lapsennussijat).

STT yritti selvittää kuvakaappausten aitoutta ennen uutisointia. Al-Taee kiisti aluksi kirjoitusten aitouden ja kutsui niitä mustamaalausyritykseksi. Hän sanoi tunnistavansa osan kirjoituksista omikseen, mutta ei muista kaikkia vanhempia päivityksiä omikseen. CMI väitti viestejä väärennetyiksi. Myöhemmin al-Taee tunnusti kuvakaappausten olleen aitoja, pyysi anteeksi ja kertoi häpeävänsä ennakkoluuloja, ajatuksia ja kieltä, jota on käyttänyt homoseksuaaleista, juutalaisista, sunneista, somaleista tai muista ihmisryhmistä.

Kohun alussa CMI ilmoitti luottavansa al-Taeehen, mutta myöhemmin CMI:n toiminnanjohtaja Tuija Talvitie ja hallituksen puheenjohtaja Alexander Stubb tuomitsivat al-Taeen kirjoitukset CMI:n arvojen vastaisina. CMI ilmoitti myös, että se ei jatkossa pitänyt al-Taeen työsuhdetta mahdollisena.

Simon Wiesenthal -keskuksen johtaja Efraim Zuroff piti The Jerusalem Post -lehdessä al-Taeeta antisemitistinä ja ihmetteli, miten hän voi toimia missään sosiaalidemokraattisessa puolueessa. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan asia oli loppuun käsitelty 23.4.2019. SDP:n eduskuntaryhmä keskusteli al-Taeen tilanteesta uudelleen 16. elokuuta ja ilmoitti antaneensa hänelle ohjeita kansanedustajana toimimiseen.

Elokuussa 2019 Helsingin poliisi aloitti esitutkinnan al-Taeen kirjoituksista. Tammikuussa 2021 valtionsyyttäjä Anu Mantila teki al-Taeen asiasta syyttämättäjättämispäätöksen. Mantilan mukaan yksi tutkituista kirjoituksista täytti todennäköisesti määritelmän kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mutta rankaiseminen tästä olisi ollut kohtuutonta suhteessa al-Taeen omaan toimintaan.
 
Ihmettyttää kyllä itseänikin, että miksi Puistoa ei vaan suoraan laitettu ministeriksi? Yksi älykkäimpiä kansanedustajia koko eduskunnassa.

Ei vetoa tarpeeksi puolueen öyhöttäjiin, jotka haluavat natsihuumoria, provosointia, trollaamista ja jauhottamista? Ja siis tämä voi olla ihan oikeasti se syy.
 
Jotain parempaa kuin läppiä? Monestiko se pitää taivuttaa rautalangasta että läpän heitto natseista ei tarkoita mitään sympatioita.

Ei kun miten määrittelet nykyään oikean natsin, eli kun vaadit oikeita natsikytköksiä niin sinulla on varmaan jonkinlainen määritelmä asialle? Kiinnostaisi kuulla millainen on mielestäsi nykyaikainen oikea natsi.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Arhinmäen graffittien tekeminen on ok? --> Omaisuudensuojalla ei ole väliä
Kontulan kommunismin kannatus ok? --> Gulakit on jees
Mäkysen vieraissakäynti ok? --> Puolisoiden tunteilla ei ole väliä.
Hussein al-Taeeen väkivaltafantasiat on ok? --> ihmisten polttaminen on ok sekä homoseksuaalien ja juutalaisten solvaaminen on ok (kuulostaa muuten ihan oikealta natsilta! Pesukarhumies Junnila kuulostaa lupsakalta tähän demariin verrattuna)

Äärioikeisto paha mutta äärivasemmisto hyvä? Asia pihvi.

Aha. Vielä että lisää whataboutismia, kun nauroin sille. Voi jeesus. Nämä ei liity Junnilaan milään tavalla. Se on edelleen fasisti, vaikka kuinka Arhis on spreijannut taidetta tunneliin.
 
Ei kun miten määrittelet nykyään oikean natsin, eli kun vaadit oikeita natsikytköksiä niin sinulla on varmaan jonkinlainen määritelmä asialle? Kiinnostaisi kuulla millainen on mielestäsi nykyaikainen oikea natsi.

Uskoakseni se on niiden tehtävä jotka tällaisia väittävät että Junnilalla on jotain natsikytköksiä tai sympatioita. Itse osaan ainakin sanoa että vitsit ei mitään tällaista ole.
 
Uskoakseni se on niiden tehtävä jotka tällaisia väittävät että Junnilalla on jotain natsikytköksiä tai sympatioita. Itse osaan ainakin sanoa kuin että vitsit ei mitään tällaista ole.

Mutta miten me voidaan tulla yhteisymmärrykseen siitä kuka on natsi jos minun mielipiteeni tai näkemykseni ei täsmää sinun kanssasi ja sinä vain toteat että olet eri mieltä kriteereistäni määrittelemättä kriteereitä?
 
Asiaton käytös - henkilökohtaisuudet
Mutta miten me voidaan tulla yhteisymmärrykseen siitä kuka on natsi jos minun mielipiteeni tai näkemykseni ei täsmää sinun kanssasi ja sinä vain toteat että olet eri mieltä kriteereistäni määrittelemättä kriteereitä?

Ei varmaan voidakkaan jos olet tyhmä ja sitä mieltä että vitsit on jotain sympatiaa?
 
tänään illalla
minäkin sytytän kynttilän
suuren humoristin ministeriuralle
tänään illalla
je suis Vilhelm
 
Mikä se vitsi on laittaa 1488 vaalimainokseen?

Se on vink vink tietylle kansanosalle.
Vaalit oli 14 päivä ja hänen vaalinumero 88 (valittiin eduskuntaan), ehkä hieman mautonta, mene ja tiedä. Saunaillassa kun hän viittasi 88 "on voittava numero" (hän nousi kyseisellä numerolla eduskuntaan 2019), hän sanoi sen toiselle perussuomalaiselle ehdokkaalle jonka vaalinumero oli sattumalta 88 2023 vaaleissa. Sitten taas kukin voi tulkita, kuinka mautonta on samalla heittää "88 viittaa myös menneisyyteen, ei siitä sen enempää" tai jotain sellaista.

Konteksti tuppaa monesti unohtumaan näissä asioissa.
 
Foliohattujutut salaliitoista voi varmaan pistää omaan ketjuunsa.

Tämä myös!

Junnila tasan tarkkaan tietää, mitä 1488 tarkoittaa.Harmi että meni sanomaan sen julkisesti ääneen, niin psykooseista härnääminen ei onnistu.

Myös äärioikeiston käsikirjasta.

Vaalit oli 14 päivä ja hänen vaalinumero 88 (valittiin eduskuntaan), ehkä hieman mautonta, mene ja tiedä. Saunaillassa kun hän viittasi 88 "on voittava numero", hän sanoi sen toiselle perussuomalaiselle ehdokkaalle jonka vaalinumero oli sattumalta 88 2023 vaaleissa. Sitten taas kukin voi tulkita, kuinka mautonta on samalla heittää "88 viittaa myös menneisyyteen, ei siitä sen enempää" tai jotain sellaista.

Konteksti tuppaa monesti unohtumaan näissä asioissa.

14 päivänä 88? Joo ihan varmasti oli outo muotoilu sattumanvaraista ja Junnila ei sitä itse huomannut
 
Hämärän peittoon jäi millä tapaa Junnila edisti äärioikeiston asiaa konkreettisesti. Jos siellä kaapissa on tosiaan valkoinen huppu niin olisin valmis vaatimaan eroa. Natsipesukarhut ym. kryptiset tulkinnat sen sijaan vaikuttaa aika ohkaisilta perusteilta. Mutta ihan hyvä 10/10 savustus. Kuka seuraavaksi vai ihan suosiolla vassarihallitus takaisin ja piikki auki?

Niin tai näin niin ei taas hyvältä näytä seuraavat 4v.
 
kaveri erosi itse ja tuleva paikkaaja on ketjun mukaan täysin terävintä kärkeä tässä maassa koulutukseltaan ja samasta puolueesta. Kuka hävisi?
 
Aha. Vielä että lisää whataboutismia, kun nauroin sille. Voi jeesus. Nämä ei liity Junnilaan milään tavalla. Se on edelleen fasisti, vaikka kuinka Arhis on spreijannut taidetta tunneliin.

Keskustelu lähti tästä liikkeelle, jossa kritisoin että vasemmiston pesä ei ole puhtoinen. Muistuttaisin että tämä ei ole mikään "keskustellaan onko Junnila natsi vai ei" ketju vaan Kotimaan politiikka ketju, jossa keskustellaan yleisesti kotimaan politiikkaan liittyvistä aiheista.

Hienoa väkeä puolueella, yksi plagioi gradunsa, toinen valehtelee koko opiskelunsa (ja vissiin patologisesti kaiken muunkin), ja sitten tämän jälkimmäisen tiedotteen medialle välittää aikanaan ay:n ja oman lompakon sekoittanut, raiskaustuomion saanut puoluetoimiston työntekijä.

No, äänestäjillä on aina sellaiset edustajat, jotka se ansaitsee.

No kyllä vasemmistostaki löytää näitä kommunisteja (Kontula), vieraissakävijöitä (Mäkynen), graffittitaiteilijoita (apulaiskaupunginjohtaja Arhinmäki), aamupala-ahmatteja (Marin), väkivaltafantasioitsijoita (Hussein) jne..

Tähän sinä vastasit että tämä on "whataboutismia".

Kommentoin whataboutismia. Nyt vielä varmuudeksi naulasit arkkuun lisää nauloja, hienoa.

ps. Marin ei muuten aamupalakohussa tehnyt mitään väärää, valtioneuvoston kanslia oli se joka rikkoi lakia ja sai myös nuhteet. Get over it!

Viestistäsi sai kuvan että mikään muu puolue ei harrasta tätä. Tätä väitettä halusin korjata tarkentamalla aikaisempaa vastaustani.

Arhinmäen graffittien tekeminen on ok? --> Omaisuudensuojalla ei ole väliä
Kontulan kommunismin kannatus ok? --> Gulakit on jees
Mäkysen vieraissakäynti ok? --> Puolisoiden tunteilla ei ole väliä.
Hussein al-Taeeen väkivaltafantasiat on ok? --> ihmisten polttaminen on ok sekä homoseksuaalien ja juutalaisten solvaaminen on ok (kuulostaa muuten ihan oikealta natsilta! Pesukarhumies Junnila kuulostaa lupsakalta tähän demariin verrattuna)

Äärioikeisto paha mutta äärivasemmisto hyvä? Asia pihvi.

14 päivänä 88? Joo ihan varmasti oli outo muotoilu sattumanvaraista ja Junnila ei sitä itse huomannut
Ei siinä ole mitään sattumanvaraista. 2019 vaalit käytiin 14 päivä ja hänen vaalinumero oli 88, taisi jossain hommaforumilla myös heittää tuosta läppää. ns vaalislogan: "muista äänestää päivänä 14 88" tjsp
 
kaveri erosi itse ja tuleva paikkaaja on ketjun mukaan täysin terävintä kärkeä tässä maassa koulutukseltaan ja samasta puolueesta. Kuka hävisi?

Jos tämä jää tähän niin ehkä voidaan keskittyä asiakysymyksiin mutta jos pakko veikata, niin tästä saadaan vettä myllyyn ja natseja alkaa löytymään joka kiven alta :- Jäämme odottelemaan...
 
Ei varmaan voidakkaan jos olet tyhmä ja sitä mieltä että vitsit on jotain sympatiaa?

Itse uskon kontekstiin, jos Nicky Crane heittää KKK läppää vs Antti Tuisku tekemässä samoin niin epäilen ekaa natsiksi ja jälkimmäistä en. Junnila on nationalistisessa puolueessa, puhuu äärioikeiston tapahtumassa, tuntee selvästi natsisaksan aikaiset jutut, jne niin se helposti painaa vaakaa ensimmäiseen ryhmään. Mutta voin tietysti olla väärässäkin, vielä ei vain ole oikein näkynyt juttua Junnilan anti-natsi/fasisti teoista joissa se selvästi tekisi pesäeron fasismiin/natsismiin (se että julistaa kiinni jäätyään ettei kuulu kyseiseen ryhmään menettää merkityksensä kun se irtisanoutuminen tuli vastareaktiona).

Mietitään vaikka minua, pidätkö minua natsina vaikka olen heittänyt natseista huumoria, levy- ja kirjahyllystä löytyy "arveluttavaa" oikeistomateriaalia ja olen ollut keikoilla joissa on tuuletettu kainaloita joidenkin henkilöiden toimesta. Olen silti aika varma että pidät minua kommarina meidän keskusteluiden perusteella, joten miten ihmeessä tähän päädyttiin? Kontekstin perusteella.

Hämärän peittoon jäi millä tapaa Junnila edisti äärioikeiston asiaa konkreettisesti.

Konkretia on aina suhteellista mutta oletko usein käynyt pitämässä puhetta äärioikeiston tapahtumassa?
 
Huumorilla voisi kuitata, että kyllähän Junnilan toimet on tosiaan tähdänneet siihen, että ministerin pestistä joutuu luopumaan. Hienoa, että saavuttaa tavoitteensa. Aivan ihmissaasta koko tyyppi:
Olihan se nyt ihan helvetin hyvä et saatiin tällainen pelle pois ajoissa. Olettaen että tuo dokumentti on aito niin sille ei riittänyt pelkkä pelleily vaan lähti rapauttamaan koko järjestelmää tuollaisilla vitseillä. Hirvittää ajatella paljonko tuosta pelle porukasta (vitsi vitsi, läpällä vaan, naurakaa!) löytyy lisää tällaisia... Ei hyvä.
On niillä jotain hyviä ajatuksia, mut esim joku Halla-Aho katsoo kauhulla kun toiset perseilee lapsellisella tasolla. Varmaan kiusallista.
 
Viimeksi muokattu:
On tämä sirkus kyllä huvittavaa seurattavaa. Liberaalivasemmisto ei tiedä mitä mieltä nyt asioista olla, kun persu ja natsivihoissaan ovat jo aborttejakin vastaan. Sen siitä saa kun on ulkoistanut ajattelun Californiaan ja valtamedialle.
 
Lehti huomauttaa Orpon kampanjoineen lupauksella ”laittaa Suomi kuntoon”. Junnilan saama luottamus eduskunnalta on lehden mukaan jo tahrannut Suomen maineen.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että hänen uusi hallituksensa on tehnyt maalleen valtavaa vahinkoa jo ennen työkalupakin aukaisemista, lehti toteaa.
Kyseessä siis Saksan toiseksi luetuin sanomalehti Süddeutsche Zeitung.

Lehden mukaan saksalaisten edistyksellisyyden idyllinä pitämä Skandinavia (toim. huom. Suomi ei kuulu Skandinaviaan) näyttää parhaillaan, kuinka äärioikeistolaisista populisteista voidaan vastustamisen sijaan tehdä ”sosiaalisesti hyväksyttäviä”.

– Myös Saksassa väitetään (äärioikeistolaisen) AfD:n kohdalla toisinaan, että liittoumat (sen kanssa) voisivat poliittisesti hillitä sitä. Että kun he olisivat hallituksessa, kaikki populistit pettyisivät, lehti kirjoittaa.

– Skandinavia osoittaa parhaillaan surullisen esimerkin siitä, kuinka vaarallisen vääriä nämä teesit ovat.

Lopuksi Süddeutsche Zeitung moittii epäluottamusäänestyksestä poissa olleita opposition edustajia, joiden äänillä Junnila olisi saanut epäluottamuksen eduskunnalta.

On tämä sirkus kyllä huvittavaa seurattavaa. Liberaalivasemmisto ei tiedä mitä mieltä nyt asioista olla, kun persu ja natsivihoissaan ovat jo aborttejakin vastaan. Sen siitä saa kun on ulkoistanut ajattelun Californiaan ja valtamedialle.

Pakkoabortteja ja kansanmurhaa vastaan.
 
On tämä sirkus kyllä huvittavaa seurattavaa. Liberaalivasemmisto ei tiedä mitä mieltä nyt asioista olla, kun persu ja natsivihoissaan ovat jo aborttejakin vastaan. Sen siitä saa kun on ulkoistanut ajattelun Californiaan ja valtamedialle.
On älytöntä tai vaan älyllisesti epärehellistä vihjata, että "liberaalivasemmiston" voisi tässä tulkita olevan yleisesti abortteja vastaan. Etkö oikeasti siis näe närkästyksen syytä, vai provosoitko vaan turhaan?
 
Hienoa väkeä puolueella, yksi plagioi gradunsa, toinen valehtelee koko opiskelunsa (ja vissiin patologisesti kaiken muunkin), ja sitten tämän jälkimmäisen tiedotteen medialle välittää aikanaan ay:n ja oman lompakon sekoittanut, raiskaustuomion saanut puoluetoimiston työntekijä.

No, äänestäjillä on aina sellaiset edustajat, jotka se ansaitsee.
Junnilan tapauksessa kannattaa nyt odottaa hänen selvitystä asioistaan ja kannattaa muistaa, että pitäisi tarkistaa myös onko se oma pesä puhtoinen, niin kirjavaa porukkaa näyttää olleen poliitikkoina: ahdistelijoita, korruptiota, lahjuksia, törkeitä petoksia/epärehellisyyttä, ryöstöjä, kuolemantuottamus ja muita Putinin aisankannattajia. Sitten on näitä murhaajia ja muita ahdistelijoita ym ollut kunnallistasolla ja puolueiden nuorisojärjestöissä.
 
Arvasin että tänne postaillaan jotain Saksalaisten vasemmistolehtien artikkeleja. Seuraava "uutinen" Demokraatista? :facepalm:
Minkä puolueen lehti on SZ? Demokraatti on SDP:n. Ei tuo ole puolueeton kuten YLEja HS Suomessa mutta validi lehti. Saksa lienee kokonaan vasemmistolainen muutenkin kun kieltää natsit.
 
On älytöntä tai vaan älyllisesti epärehellistä vihjata, että "liberaalivasemmiston" voisi tässä tulkita olevan yleisesti abortteja vastaan. Etkö oikeasti siis näe närkästyksen syytä, vai provosoitko vaan turhaan?

Kyllähän tässä aika moni vasemmistolainen nyt kiemurtelee. Odottavat varmaan seuraavia ohjeita medialta. Entä jos edes kerran ajattelisi omilla aivoillaan?
Screenshot_20230630-150025_Chrome.jpg
 
Missä he ovat väittäneet olevansa muuta vastaan. Kommentini oli siis validi, sinun ilmeisesti ei.

Esitit väitteen joten kehottaisin todistamaan sen ihan vain ettei tarvitse alkaa lainaamaan alueen sääntöjä jotka ketjun antisi perusteella ovat kuitenkin hyvin tiedossa.
 
Kyllähän tässä aika moni vasemmistolainen nyt kiemurtelee. Odottavat varmaan seuraavia ohjeita medialta. Entä jos edes kerran ajattelisi omilla aivoillaan?

Minusta on ihan hyvä idea auttaa aborteissa maita joissa väestönkasvu on ongelma, mutta oletan että PS sitten kannattaa aborttia suomessakin koska muuten tulee nopeasti mieleen että aborttikantaan vaikuttaa abortoitavan ihonväri. Mites PS äänesti aborttijutuissa?
 
Esitit väitteen joten kehottaisin todistamaan sen ihan vain ettei tarvitse alkaa lainaamaan alueen sääntöjä jotka ketjun antisi perusteella ovat kuitenkin hyvin tiedossa.
Siis tosissasi pyydät minua todistamaan että vasemmisto on pakkoaborttia vastaan? Oletko noin pihalla? Todistapas sinä butalin puolesta että vasemmisto on abortteja vastaan yleisesti. Onko antisi tuota luokkaa ja sitten käyt foorumilaiseen kiinni kun et keksi muuta?
 
Vasemmisto on Junnilaa ja PS vastaan. Junnila on tuhottava ja canceloitava keinoja kaihtamatta, vaikka sitten omista ideologioistaan joustamalla. Se on tässä nyt koko sirkuksen pointti. Vasemmiston tekopyhyys, jälleen.
 
Jaha, MOT löysi lisää ihmeteltävää Junnilasta liittyen hänen opintoihinsa ja uraan:

Saadaanko tässä aikaan vielä Suomen oma George Santos, jonka valheet vain syvenee ja syvenee? Onko nimikään aito?
 
Siis tosissasi pyydät minua todistamaan että vasemmisto on pakkoaborttia vastaan? Oletko noin pihalla? Todistapas sinä butalin puolesta että vasemmisto on abortteja vastaan yleisesti. Onko antisi tuota luokkaa ja sitten käyt foorumilaiseen kiinni kun et keksi muuta?

Implikoit tuolla alkuperäisellä viestilläsi että Junnila olisi ajanut jotain pakkoabortteja, vai mistä helvetistä se pakkoabortti tähän keskusteluun tupsahti?

Avaan vähän: Junnilan ehdotus nosti vasemmiston takajaloille koska ovat "pakkoabortteja" vastaan vaikkei siellä missään Junnilan ehdotuksessa sellaisesta mainittu. Kunnon olkiukko.
 
Järkyttävä päätös suomalaiselle demokratialle. Vihervasemmiston masinoima kampanja ilman mitään oikeita perusteita. Vihervasemmisto kykenee masiivisen vasemmistotoimittaja-armeijan avulla nykyään käytännössä päättämään kuka on kelvollinen edustamaan kansaa ja kuka kelpaa hallitukseen ohi eduskunnan.
 
Implikoit tuolla alkuperäisellä viestilläsi että Junnila olisi ajanut jotain pakkoabortteja, vai mistä helvetistä se pakkoabortti tähän keskusteluun tupsahti?
Väite oli että vasemmisto ajaa abortteja ja tarkensin sen että pakkoabortteja. Eipäs lueta muuta kuin mitä kirjoitettu. Mistä tuli väite että vasemmisto ajaisi abortteja?
 
Järkyttävä päätös suomalaiselle demokratialle. Vihervasemmiston masinoima kampanja ilman mitään oikeita perusteita. Vihervasemmisto kykenee masiivisen vasemmistotoimittaja-armeijan avulla nykyään käytännössä päättämään kuka on kelvollinen edustamaan kansaa ja kuka kelpaa hallitukseen ohi eduskunnan.

Siellä eduskunnassa se edelleen on.

Purralta (ja Orpolta) täyttä arvostelukyvyn puutetta nimittää henkilö, joka on täysin epäkelpo ministeriksi.
 
Väite oli että vasemmisto ajaa abortteja ja tarkensin sen että pakkoabortteja. Eipäs lueta muuta kuin mitä kirjoitettu. Mistä tuli väite että vasemmisto ajaisi abortteja?

Ehkä molemmat luki toisen tarkoittavan enemmän kuin mitä tekstissä luki, jätetään osaltani tähän ja nostan käteni virheen merkiksi turhasta jankkauksesta.
 
Vasemmisto on Junnilaa ja PS vastaan. Junnila on tuhottava ja canceloitava keinoja kaihtamatta, vaikka sitten omista ideologioistaan joustamalla. Se on tässä nyt koko sirkuksen pointti. Vasemmiston tekopyhyys, jälleen.
Mitä muuta ne ”vasemmisto” haluaa? Luulla että maapallo on pyöreä?
 
Vasemmisto on Junnilaa ja PS vastaan. Junnila on tuhottava ja canceloitava keinoja kaihtamatta, vaikka sitten omista ideologioistaan joustamalla. Se on tässä nyt koko sirkuksen pointti. Vasemmiston tekopyhyys, jälleen.
Tekopyhyys on edelleen osoittamatta. Närkästyminen tällasista "*vink vink* Afrikan ilmastoaborteista" ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että abortti yleisesti hyväksytään. Ei ole ristiriidassa myöskään sen kanssa, että vasemmisto on halunnut tukea "naisten ja tyttöjen asemaa, itsemääräämisoikeutta ja seksuaali- ja lisääntymisterveyttä".
 
220€ laskusta haastettu oikeuteen Sanoma Finlandin toimesta, voi elämä. :rofl2: Noh, eipä noilla tuloilla varmaan ongelmia maksaa kyseinen lasku pois, mutta meneehän tämä jo naurettavaksi.
No, jos ei ole maksanut aiemmista kehoituksista huolimatta, niin tämä on ainoa ratkaisu. Ymmärtääkseni pitää lähettää 1 tai 2 muistutuslaskua, ennen kuin voi viedä käräjille.
 
Järkyttävä päätös suomalaiselle demokratialle. Vihervasemmiston masinoima kampanja ilman mitään oikeita perusteita. Vihervasemmisto kykenee masiivisen vasemmistotoimittaja-armeijan avulla nykyään käytännössä päättämään kuka on kelvollinen edustamaan kansaa ja kuka kelpaa hallitukseen ohi eduskunnan.

Kyllä pitäisi olla lait, että nää anti-demokraattiset henkilöt ja organisaatiot saataisiin kuriin. Äärimmäisen vaarallisia meidän demokraattiselle yhteiskunnalle. Eduskunta äänesti Junnilan luottamuksen puolesta, joten asian pitäisi olla loppuunkäsitelty tältä erää.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 570
Viestejä
5 138 057
Jäsenet
82 000
Uusin jäsen
Nikhash

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom