• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Luottamus tulee äänestyksessä toki, mutta ihmettelen miten Purrakaan ei osannut pitää näitä junniloita, mäkelöitä ym. töräytteleviä ajatusten tonavia pois avainpaikoilta, näyttelevätkö he todella persuissa niin suurta osaa?

Luulen että ministerinkin alkaa olla vaikea toimia jos julkisuuskuva on tämä, esimerkiksi suuremmat yritykset eivät todennäköisesti halua näkyä kovin laajasti tämän Junnilan yhteyksissä. Ulkomaankauppaministeri on onneksi erikseen. Jenkeissä olisi kiva käydä Junnilan
kanssa kun KKK -lumiukot hirttosilmukoineen feedeissä, Saksassa kaasutukset ja heil hitlerit kysymyksenä joka haastattelussa.

Aivan sama mistä puolueesta on, mutta jos alkaa olla mahdoton hoitaa hommiaan niin vaihtoon vaan maan edun vuoksi.
Tuon Ku klux -lumiukon nousu eilen kiertoon saattoi olla ratkaiseva isku Junnilalle. Itse ainakin olin taustahälinössä kuulevinani ihan edustajien keskustelevan siitä tyyliin ja tämäkin vielä tuli… toki saattoivat puhua jostain muustakin.
Saapa nähdä.
 
Se on yksi piikki, mutta kyllä se RKP pitäisi puolustaa hallitusta viimeiseen saakka, jos haluaa olla hallituksessa.
Toki varmaan sama toiseen suuntaan? PS pitäisi puolustaa hallitusta viimeiseen saakka kun seuraavaa EU tukipakettia viedään läpi ja jos Biaudet päättyisi epäluottamusäänestykseen, kun olisi tehnyt julkisesti jotain vastaavia juttuja kuin Junnila?

Lasketaanko hallituksen kaataminen muuten sen puolustamiseksi?
 
Tuon Ku klux -lumiukon nousu eilen kiertoon saattoi olla ratkaiseva isku Junnilalle. Itse ainakin olin taustahälinössä kuulevinani ihan edustajien keskustelevan siitä tyyliin ja tämäkin vielä tuli… toki saattoivat puhua jostain muustakin.
Saapa nähdä.
Ja alkuperäisen arvion mukaan luottamus kuitenkin piti. Saa nähdä, jatkuuko menneisyyden kaivaminen silti vielä joitakin päiviä, vai oliko tällä erää tässä.
 
Se on yksi piikki, mutta kyllä se RKP pitäisi puolustaa hallitusta viimeiseen saakka, jos haluaa olla hallituksessa.

No ei oikeastaan. RKP kyllä puolustanee hallitusohjelmaa ja sen edistämistä, mutta se ei tarkoita että RKP hyväksyisi kaikki luurangot, joita PS:n ministerien kaapeista löytyy. RKP voi halutessaan kaataa hallituksen koska tahansa, joten toivottavasti Junnilalta ei löydy enää uutta kun penkominen ei varmaan tähän lopu.
 
Ei auttanut kommunistien ja vihreiden kiukuttelu. Läpi meni luottamusäänestys

RKP näytti aika selkeästi valtansa ja voi kaataa hallituksen, jos PS:n touhut eivät miellytä. Hiukan huolestuttavaa, että hallituksen luottamuksesta äänestetään näin alussa, kun hallitus ei ole vielä kunnolla edes päässyt aloittamaan.
 
Joo eipä taida hallitus pitkään kestää... tuleekohan pian uudet vaalit? :kahvi:
 
Huolestuttavaa minkä suhteen? Senkö suhteen että oppositiolla ei ole luottoa hallitukselle?
 
Ihmetyttää edelleen se että miksi RKP lähti hallitukseen kun kerta noi tekee kipeää siellä olla.
RKP:ssa puoluejohdon analyysi oli, että ei uskalleta jäädä hallituksesta pois, siellä on pakko olla. Painavia seikkoja oli monia, ruotsin kielen asema, ruotsinkielen oppiaineen asema, ruotsinkielisten sairaaloiden asema sekä koko talven keskusteluissa pyörinyt Ahvenanmaan asema.
 
Antti Kurvinen vahvisti Facebookissa, että keskusta ei hyväksy Orpon hallitusohjelmaa eikä se luota Junnilaan.

– Natsismilla vihjaileminen ei ole soveliasta ja se voi vaarantaa Suomen maakuvan maailmalla, Kurvinen kirjoitti.
Junnilaan kepu saa olla luottamatta jos haluaa, mutta olisi varmaan kannattanut vastailla niihin hallitustunnustelijan kysymyksiin ja lähteä hallitusneuvotteluihin kun aika monta kertaa pyydettiin. Ei tarvitisi nyt sitten kipuilla vihervasemmiston apupuolueena, tällä kertaa oppositiossa.
 
jonkun HS:n lähetyksessä esiintyneen haastattelijan mukaan seuraavat elinkeinoministerin reissut ovatkin sopivasti Business Finlandin järkäämät vienninedistämisreissut Saksaan ja Israeliin
 
Melkein kaikki tässä näytöksessä voittivat. Hallitus sai näytettyä että on yhtenäinen. PS voitti että on ok heitellä läppää natseista ja vain tyhmien punavihreiden mielestä paha juttu. RKP sai näytettyä että tukee hallitusta mutta samaan aikaan vähän heristellään sormea että soo soo. Keskusta sai näytettyä että ei tue punavihreitä kun ei lähtenyt mukaan kysymykseen vaikka äänesti vastaan. Punavihreä oppositio sitten hävisi mutta ei tämä nyt tainnut olla muuta kuin tyhjästä temmattu testikuti hallituksen paattia kohti.
 
Joo eipä taida hallitus pitkään kestää... tuleekohan pian uudet vaalit? :kahvi:

Ei uusia vaaleja tule oikein missään tilanteessa. Vaan nykypuolueet vääntävät uutta hallitusta jos tämä kaatuisi. Ja sitä ennen on vielä mahdollista jatkaa nykykokoonpanolla mutta niin, että ministereitä vaihdetaan jos sillä saadaan luottamus pidettyä.
 
Tämä hallitus kestää tuskin loppuun asti. Kokoomus pitää sen verran pystyssä että saa hoidettua itselleen tärkeät asiat.
 
jonkun HS:n lähetyksessä esiintyneen haastattelijan mukaan seuraavat elinkeinoministerin reissut ovatkin sopivasti Business Finlandin järkäämät vienninedistämisreissut Saksaan ja Israeliin

Sinänsä muuten yllättävää ettei elinkeinoministeri ole Kokoomuksesta. :hmm:

Tämä hallitus kestää tuskin loppuun asti. Kokoomus pitää sen verran pystyssä että saa hoidettua itselleen tärkeät asiat.

Ai, onko persujen asiat sitten laitettu hoidettavaksi hallituskauden lopussa vai?
 
Tämä hallitus kestää tuskin loppuun asti. Kokoomus pitää sen verran pystyssä että saa hoidettua itselleen tärkeät asiat.
Aika monta kertaa 2000-luvulla povattu hallituksen nimittämisen jälkeen että tämä hallitus ei täyttä kautta istu. Totta kai puolueet medioissa röyhistelevät rintaansa ja pyrkivät kärjistämään tilannetta mutta kyllä se sopu lopulta löytyy. Neljä vuotta on niin lyhyt aika, että Kokoomus ei siinä ajassa saa muutenkaan itselleen tärkeitä asioita loppuun tehtyä ja mikäli seuraava hallitus on taas vasemmalle kallellaan, se perunee ison osan tämän hallituksen päätöksistä.
 
Tuon Ku klux -lumiukon nousu eilen kiertoon saattoi olla ratkaiseva isku Junnilalle. Itse ainakin olin taustahälinössä kuulevinani ihan edustajien keskustelevan siitä tyyliin ja tämäkin vielä tuli… toki saattoivat puhua jostain muustakin.
Saapa nähdä.

Joo voi spekuloida että esimerkiksi Yhdysvaltain tämän hetkisen puolustusministerin kanssa ei olisi kovin hyvät tunnelmat, vaikka miten KKK -lumiukko hirttosilmukalla olisi 'hauska vanha läppä'. Toivotaan tosiaan että ainakin ymmärtävät pitää Junnilan lieassa kotimaassa. Kyllä se kertoo ihmisen luonteesta ja harkintakyvystä, että on koskaan mennyt tuollaisia julkisuuteen tuuttaamaan.
 
Kyllä se kertoo ihmisen luonteesta ja harkintakyvystä, että on koskaan mennyt tuollaisia julkisuuteen tuuttaamaan.

Jep. Kertoo huumorintajusta ja että henkilö ei paljoa välitä herkkähipiäisistä jotka vetävät herneitä nenään toisten vitseistä.
 
Mikä on ihan ok. Jos tarkoitus ei siis ole toimia ja tavata ihmisiä, joille nuo asiat eivät ole vitsi. Naurakoon vaikka syöpäsairaille vuodesta toiseen, mutta ehkä voi olla vähän nihkeä vastaanotto syöpäosastolla.
 
Musta ja mauton huumori on ihan ok ja vähän inhottaa lukea tuota moralisointia ja jeesustelua, en usko hetkeäkään etteikö asian ympärillä poseeraavat itsekkin ole sortuneet vastaavanlaisiin mauttomiin letkautuksiin.

Ero on siinä että näitä on hyvin harkitsematonta tuupata yleisiin somekanaviin. Etenkin jos on ns. julkisuuden henkilö. Yksityiselämän läpät ja työtehtävien/julkisen raja pitäisi pystyä erottamaan. Tosin, on aivan varmaa että samanlainen poru tulisi vaikka konteksti olisi 10 hengen whatsappiryhmässä letkauttelu.
 
jonkun HS:n lähetyksessä esiintyneen haastattelijan mukaan seuraavat elinkeinoministerin reissut ovatkin sopivasti Business Finlandin järkäämät vienninedistämisreissut Saksaan ja Israeliin

No mut sehän on ihan hyvä. Ärsyttää kun Saksa aina hyssyttelee menneisyydestään ja sensuroi kaiken Natsismiin liittyen niin Junnila voi nostaa kissan pöydälle :D
 
Musta ja mauton huumori on ihan ok ja vähän inhottaa lukea tuota moralisointia ja jeesustelua, en usko hetkeäkään etteikö asian ympärillä poseeraavat itsekkin ole sortuneet vastaavanlaisiin mauttomiin letkautuksiin.

Ero on siinä että näitä on hyvin harkitsematonta tuupata yleisiin somekanaviin. Etenkin jos on ns. julkisuuden henkilö. Yksityiselämän läpät ja työtehtävien/julkisen raja pitäisi pystyä erottamaan. Tosin, on aivan varmaa että samanlainen poru tulisi vaikka konteksti olisi 10 hengen whatsappiryhmässä letkauttelu.

Musta ja mauton huumori on ok tietty. Ja itsekin tulee käytettyä. Tosin varmaan vähän vähemmän valkokaavuista ja natseista. Enkä osana vaalikampanjaa. Jeesustelu ei liene siis yllätys, kun lienee vähän poikkeuksellista siihen sortuminen.

No mut sehän on ihan hyvä. Ärsyttää kun Saksa aina hyssyttelee menneisyydestään ja sensuroi kaiken Natsismiin liittyen niin Junnila voi nostaa kissan pöydälle :D

Juu, kai sen Suomen edun ajamisen voi ihan rehellisesti tiputtaa pois tavoitteista, jos haluaa.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

tämä ennustus vanheni hyvin

Junnila ei ole näköjään itsekään tajunnut, että ei tuolla ole mitään tekemistä Hitlerin Saksan kanssa. Natsikäytössä hakaristin kuuluu seisoa kärjellään.
 
Hauska miten natsi- ja klaanikvitsit ovat sananvapautta mutta hallituspuolueiden kutsuminen kahden eri värin yhdistelmällä (en mainitse värejä ettei kukaan triggeröidy mutta eivät ole punainen ja valkoinen) tai maalaisten kutsuminen vaimonhakkaajiksi ovat verisiä loukkauksia joita muistella vielä vuosienkin päästä
 
Hallituksen puolustaminen on woke?

Jos vaan heitit muutaman random sanan hatusta satunnaiseen järjestykseen niin kokonaisuudesta ei saa järjellistä kuin tuurilla.

Ilmeisesti oli liian vaikea yhtälö ratkaista, että woke ja cancel maalittaa lähinnä miehiä, erityisesti konservatiivirasistipersuja.
 
Ketä Suomessa on canceloitu? Yksi levykaupan myyjä joskus kymmenen vuotta sitten ja yksi elokuvaohjaaja joka on ohjannut ainakin kaksi elokuvaa tuon jälkeen? Ja toki ruisleipäpaketissa oli triggeröiviä kuvia.

Isossa maailmassa virvoitusjuomayhtiö otti kantaa vaaleihin ja toinen teki tiktokin transhenkilön kanssa sekä viihdeyhtiö sanoi tuhmasti kuvernööristä ja kauppa myi raidallisia lippuja ja näillä kuvitettuja vaatteita
 
Väitettiinkö tuon liittyvän natseihin? Kaunis kohokuviointi?

Yksittäisenä kommenttina tuo hakaristi ei vielä tarkoita mitään, mutta tässä laajemmassa Junnila-kontekstissa ei ole vaikea päätellä mitä Junnila on tuon porttikongin nähdessään ajatellut - natsien hakaristiä ja sitä kuinka kaunis se onkaan.

Jos se näyttää ankalta, ui niin kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka, niin se on todennäköisesti ankka.
 
Junnila ei ole näköjään itsekään tajunnut, että ei tuolla ole mitään tekemistä Hitlerin Saksan kanssa. Natsikäytössä hakaristin kuuluu seisoa kärjellään.
En nyt tiedä oletko tosissasi, mutta kyllähän ne natsit käytti laajalti hakaristia ihan tuossakin asennossa.
 
Tästä voi vielä tulla Ilkka Kanervan tyyppinen keissi. Yksikin lipsahdus Junnilalta tästä eteenpäin ja Orpo antaa fudut. Miten lie onnistuu, jos on vuosia suoltanut natsiläppää julkisesti ja varmaan paljon useammin yksityisesti?
 
Hauska miten natsi- ja klaanikvitsit ovat sananvapautta mutta hallituspuolueiden kutsuminen kahden eri värin yhdistelmällä (en mainitse värejä ettei kukaan triggeröidy mutta eivät ole punainen ja valkoinen) tai maalaisten kutsuminen vaimonhakkaajiksi ovat verisiä loukkauksia joita muistella vielä vuosienkin päästä

Mulle tulee mieleen, että Johan Bäckmänin ei tarvitse kuin tehdä lumiukko ja kertoa tehneensä osan jutuista kännissä ja läpällä, niin ilmeisesti olisi valmis eduskuntaan, ehkä ministeriksi. Varmaan joku puolue löytyy, joka tarpeeksi huolissaan 'perhevastaisesta propagandasta' ja pitää hesaria pahana, mitä nopeasti noita antamiaan lausuntoja katsoin. Varmaan jotain jeesustelijoitakin löytyisi.
 
Tästä voi vielä tulla Ilkka Kanervan tyyppinen keissi. Yksikin lipsahdus Junnilalta tästä eteenpäin ja Orpo antaa fudut. Miten lie onnistuu, jos on vuosia suoltanut natsiläppää julkisesti ja varmaan paljon useammin yksityisesti?
Muistaakseni Kokoomus ei ollut pääministeripuolue tuolloin ja fudut antoi Katainen joka oli oisko valtiovarainministeri mutta samasta puolueesta. Eli tässä tapauksessa siis Purra.

Pikku juttujahan tekstarit ja lumiukot tietty ovat

Onneksi VKK:n kannatus mitattiin todella alas vastikään ja se lienee Putin-myönteisin julkinen puolue. Saiko koko maassa alle 10k ääntä?
 
Toista se on jos pääministeri heiluu huumebileissä.
No onhan se toista joo. Kyseinen pääministeri - jos arvaan ketä tarkoitat - ei itse julkaissut materiaalia tai ollut julkisessa tilaisuudessa vaan tuntee epäluotettavia ihmisiä. Huumeista on todisteena yksi epäselvä sana videolla. Jos tuo olisi kriteeri olisin varmaan itsekin rikollinen koska olen vitsaillut huumeidenkäytöstä vaikken olisi nauttinut sinä päivänä muuta kuin kahvia
 
Muistaakseni Kokoomus ei ollut pääministeripuolue tuolloin ja fudut antoi Katainen joka oli oisko valtiovarainministeri mutta samasta puolueesta. Eli tässä tapauksessa siis Purra.

Pikku juttujahan tekstarit ja lumiukot tietty ovat

Musta tuntuu, että puolue ja Purra seisoo loppuun asti Junnilan takana. Jos lähtö tulee, niin paine tulee sitten Kokoomukselta ja RKP:ltä.
 
Tästä voi vielä tulla Ilkka Kanervan tyyppinen keissi. Yksikin lipsahdus Junnilalta tästä eteenpäin ja Orpo antaa fudut. Miten lie onnistuu, jos on vuosia suoltanut natsiläppää julkisesti ja varmaan paljon useammin yksityisesti?
Kanervan tapaus oli toki siitä erilainen, että hän lupasi vuonna 2007, että lopettaa "rietastelun", mutta seuraavana vuonna kävi ilmi että sama meno jatkui kun Tuksulle lähetetyt viestit paljastuivat. Junnilan tapauksessahan kaivellaan jotain vanhoja juttuja. Toki tämän päivän jälkeen Junnila joutuu tarkasti katsomaan mitä sanoo tai tekee eikä sekään välttämättä riitä. Jos oppositio jatkaa grillaamista, niin epäilen että pienen ajan kuluttua Junnila jättää ministeriyden omasta vapaasta tahdostaan.
 
Tuo on mielestäni ristiriidassa sananvapauden kanssa. Jos ministeri saa sanoa mitä haluaa, pl. laittomat uhkaukset, miksi hän pyytäisi anteeksi tai siivoaisi juttujaan?
 
Kanervan tapaus oli toki siitä erilainen, että hän lupasi vuonna 2007, että lopettaa "rietastelun", mutta seuraavana vuonna kävi ilmi että sama meno jatkui kun Tuksulle lähetetyt viestit paljastuivat. Junnilan tapauksessahan kaivellaan jotain vanhoja juttuja. Toki tämän päivän jälkeen Junnila joutuu tarkasti katsomaan mitä sanoo tai tekee eikä sekään välttämättä riitä. Jos oppositio jatkaa grillaamista, niin epäilen että pienen ajan kuluttua Junnila jättää ministeriyden omasta vapaasta tahdostaan.

Oikeastaan samaa tarkoitin eli nyt tästä hetkestä lähtien, kun Junnila on irtisanoutunut näistä jutuista, niin jatkossa ei saa lipsahtaa. Kanervalla lipsahti.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
301 548
Viestejä
5 136 571
Jäsenet
81 998
Uusin jäsen
kkaloine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom