• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Eipä sillä ole väliä onko ne ansaittuja vai ei, kun valtiolla ei ole niihin varaa ilman leikkauksia.
Ihan paskapuhetta.
Ihan kysymyksenä, vastaa jos haluat: Oletko työntekijä vai yrittäjä?

Kerrotko miten valtiolla on varaa yritystukiin?

Olen oikeasti koko elämäni odottanut sitä, että kokoomus paljastaa todelliset korttinsa että on jotain jota vastaan taistella niin kuin oli aikoinaan kun meininki oli että torppareilta ja työntekijöiltä sai riistää.
Olen todella iloinen että naamiot on nyt otettu pois ja saadaan nähdä sitä poltiikkaa mitä kokoomus oikeasti haluaa toteuttaa.

Ilman kokoomusta en olisi lähtenyt takaisin mukaan politiikkaan. Nyt on pakko. Kiitos siitä kokoomukselle.
 
Oot kyllä ajatusmaailmastasi vitun oksettava, niin kuin on kokoomuskin.
Toivon että joskus joudut työttömäksi.

Kiitos mielipiteestäsi. Olenko oksettava siksi, että toivon valtion menojen karsimista ja velanoton hidastamista? Vai siksi että toivon toimenpiteitä jotka tutkitusti lyhentävät työttömyysjaksojen pituutta? Vai siksi että toivon veroluonteisten maksujen vähentämistä (niin työntekijältä kuin työnantajalta), mikä johtaa ostovoiman kasvuun ja tekee työn vastaanottamisesta ja tarjoamisesta kannattavampaa? Ja jätäpä noi ad hominemit pois viesteistäsi vaikka olet kuinka eri mieltä asioista.

Ansiosidonnainen on _työllä_ ansaittu ja tästä pitää leikata?

Ansiosidonnaisen rahoittaa osin valtio verotuloista (peruspäivärahan osuus), osin työnantat ja työntekijät työttömyysvakuutusmaksuissa ja osin kassat rahastoistaan joita kertutetaan jäsenmaksuilla. Leikataan siis näistä kuluista samalla kuin leikataan työttömyysetuudesta. Ja se hyöty on laskevat kustannukset ja lyhenevät työttömyysjaksot. Ja vähenevä insentiivi jäädä lokoisalle sapatille työttömyysetuuden turvin.

Kokoomis haluaa näköjään luokkasotaa, ei se mitään.

En tiedä, mistä ihmeen luokkasodasta puhut, enkä tiedä mitä kokoomus haluaa. Mutta kaikki hallituspuolueet haluavat leikata työttömyystuesta, siksi tähän ratkaisuun päädyttiin. Toisin kuin ehkä luulit, KD halusi tiukemman porrastuksen kuin Kokoomus ennen vaaleja ja siis matalampia tasoja kautta linjan. PS ei tainnut omaa ehdotustaan julkaista ennen vaaleja mutta haluaa myös porrastuksen. RKP samoin.
 
Leikkauksia tarvitaan, kyse on vain siitä kohdistuvatko ne oikein. Ansiosidonnaisen leikkaus porrastamalla on ihan hyvä vaikka mieltä kaihertaa kun kohdistuu itseen. Perustason leikkaukset (työmarkkinatuki, toimeentulotuki, opintotuki) ovat jo pahempia vaikka leikkaus tehtäisiin indeksien jäädyttämisen kautta. Perusturva on tärkein ja viimeisenä se tarkoittaa toimeentulotukea. Saa nähdä kosketaanko siihen. Ylen indeksin jäädytys on taas hyvä.

Ongelma on myös se mistä ei leikata.
 
En olisi uskonut että SDP:n pelastaja löytyykin techistä. You go girl!

En minä tiedä onko minusta minkään pelastajaksi, mutta tavoitteena olisi suoristaa myös puolueen omat rivit.

On kyse suuresta päätöksestä, koska jos olen julkisesti vasemmalle kallellaan suljen yhden oven, eli käytännössä töihin on turha hakea business puolella.

@Paapaa Vastaan sinulle, kun kerkeän paneutua. Pahoittelut sinua oksettavaksi sanomisesta, se oli virhe. Enkä puolustele sitä yhtään. Kokoomuksen suhteen se termi kuitenkin pitää paikkansa.
 
On kyse suuresta päätöksestä, koska jos olen julkisesti vasemmalle kallellaan suljen yhden oven, eli käytännössä töihin on turha hakea business puolella.
En pelkäisi tuota. Poliittisesti aktiivisen henkilön lisäarvo bisnekselle on hänen mukanaan tulevat poliittiset verkostot. Ne on bisnekselle aina hyödyllisiä ja sen parempi, mitä useampaan puolueeseen niitä on.
Ja ihan joka ainoa vähänkään isompi firma haluaa hyvät lonkerot ainakin Kokoomukseen, demareihin ja kepuun. Se on sitä hyvä veli -verkostoa siinä harvemmin käytetyssä positiivisessa mielessä.
 
Vaikea uskoa vaikka olisit SKP:n ehdokas. Toimitusjohtajatasolla voi haitata jonkun verran mutta keskijohdossa tai asiantuntijana ei.
 
Hienoa että leikataan, mutta mielestäni liian vähän.

"Kehitysyhteistyön määrärahoista leikataan tulevan hallituskauden aikana yli miljardi euroa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Kehitysyhteistyörahoista käytiin hallitusneuvotteluissa kovaa vääntöä etenkin perussuomalaisten ja RKP:n välillä.

Iltalehden tietojen mukaan PS vaati loppuvaiheessa noin 300 miljoonan euron leikkausta vuositasolla, RKP:n katto oli 100 miljoonaa vuodessa. Näyttää siis siltä, että RKP joutui antamaan selvästi periksi, koska leikkaus neljän vuoden aikana nousee yli miljardiin euroon.

Iltalehden tietojen mukaan kiistaa soviteltaessa esillä oli Ukraina-kortin käyttö. Tämä tarkoittaa, että kun kehitysapua nyt aiotaan leikata, voidaan selittää sitä siirrettävän Ukrainan avustamiseen."
 
En pelkäisi tuota. Poliittisesti aktiivisen henkilön lisäarvo bisnekselle on hänen mukanaan tulevat poliittiset verkostot. Ne on bisnekselle aina hyödyllisiä ja sen parempi, mitä useampaan puolueeseen niitä on.
Ja ihan joka ainoa vähänkään isompi firma haluaa hyvät lonkerot ainakin Kokoomukseen, demareihin ja kepuun. Se on sitä hyvä veli -verkostoa siinä harvemmin käytetyssä positiivisessa mielessä.
Vaikea uskoa vaikka olisit SKP:n ehdokas. Toimitusjohtajatasolla voi haitata jonkun verran mutta keskijohdossa tai asiantuntijana ei.
Mun sosialidemokraattisuuteen kuuluu vahvasti AY-henki ja sitä ei yleensä katsota yritysten puolelta hirveen hyvällä.

Kiitos kumminkin rohkaisusta ja kommenteista.
Pitkään olen yrittänyt tukahdutaa yhteiskunnallista ja poliittista puoltani, mutta aina se maailma vetää minua puoleensa.
Myös kun entisen sisäministerin, ääniharavakansanedustajan ja monen muun taholta pyydetään asettumaan ehdolle, niin kutsuun on vastattava.
 
Eipä toi ansiosidonnaisen porrastaminen niin paha ole, omalla alalla ainakin on "tapana" että pitkien ylityöputkien jälkeen lomautetaan "palkinnoksi" jengiä. Yleensä niitä ketkä ymmärtävät sitä pyytää tai ovat sopineet näin työnjohdon kanssa.
 
Tietysti selkeyttää tilannetta kun jos saa kenkää ei tarvitse enää valita kuin köyden ja 9mm välillä.
Ja toki valtio säästää eläkekuluissa samalla
 
En tiedä, mitä hallitusneuvotteluissa on sovittu, mutta esim. kokoomuksen esitys oli että ansiosidonnainen olisi työttömyyden alussa 5% korkeampi kuin nykyään ja laskisi siitä hissukseen 80 %:iin. Puheet jostain itsemurhasta tuon takia on kyllä taas ihan älytöntä.
 
Katsotaan ensin kun ohjelma on mustaa valkoisella ja itketään vasta sitten. Itseäni eniten kiinnostaa se, miten talouskasvua onnistutaan tukemaan, joka määrittelee Suomen tulevaisuutta enemmän kuin mikään muu asia. Tosin siihen vaikuttavia tekijöitä on useita, kuten esim. maahanmuutto ja vihersiirtymä.
 
Asumistuesta ollaan leikkaamassa.

HS:n tiedot: Asumistukeen tulossa satojen miljoonien eurojen leikkaus, vuorotteluvapaista ollaan luopumassa - Politiikka | HS.fi

HS:n tiedot: Asumistukeen tulossa satojen miljoonien eurojen leikkaus, vuorotteluvapaista ollaan luopumassa
HS:n tietojen mukaan nykyinen vuorotteluvapaajärjestelmä lopetetaan.

"

HELSINGIN Sanomien tietojen mukaan asumistukeen suunnitellaan seuraavan hallituskauden aikana noin 350 miljoonan euron suuruista leikkausta.

HS:n tietojen mukaan se on osa mahdollisen tulevan hallituksen noin neljän miljardien euron leikkaussuunnitelmaa.

HS:n tietojen mukaan myös nykyinen vuorotteluvapaajärjestelmä lopetetaan. Valtiovarainministeriön mukaan siitä koituu 20 miljoonan euron säästö julkiselle taloudelle.

"
 
Kiitos mielipiteestäsi. Olenko oksettava siksi, että toivon valtion menojen karsimista ja velanoton hidastamista? Vai siksi että toivon toimenpiteitä jotka tutkitusti lyhentävät työttömyysjaksojen pituutta? Vai siksi että toivon veroluonteisten maksujen vähentämistä (niin työntekijältä kuin työnantajalta), mikä johtaa ostovoiman kasvuun ja tekee työn vastaanottamisesta ja tarjoamisesta kannattavampaa? Ja jätäpä noi ad hominemit pois viesteistäsi vaikka olet kuinka eri mieltä asioista.

Ansiosidonnaisen rahoittaa osin valtio verotuloista (peruspäivärahan osuus), osin työnantat ja työntekijät työttömyysvakuutusmaksuissa ja osin kassat rahastoistaan joita kertutetaan jäsenmaksuilla. Leikataan siis näistä kuluista samalla kuin leikataan työttömyysetuudesta. Ja se hyöty on laskevat kustannukset ja lyhenevät työttömyysjaksot. Ja vähenevä insentiivi jäädä lokoisalle sapatille työttömyysetuuden turvin.

En tiedä, mistä ihmeen luokkasodasta puhut, enkä tiedä mitä kokoomus haluaa. Mutta kaikki hallituspuolueet haluavat leikata työttömyystuesta, siksi tähän ratkaisuun päädyttiin. Toisin kuin ehkä luulit, KD halusi tiukemman porrastuksen kuin Kokoomus ennen vaaleja ja siis matalampia tasoja kautta linjan. PS ei tainnut omaa ehdotustaan julkaista ennen vaaleja mutta haluaa myös porrastuksen. RKP samoin.
Valtio ei ole menoja karsimassa, vaan tekemässä tulonsiirtoja työntekijöiltä ja heikomassa asemassa olevilta sinne tulopuolen ylädesiiliin. Ihan samaa mitä Trump teki jenkeissä. (Toki tästä vasta varmuus kun hallitusohjelma on oikeasti paperilla)
Ongelma työn vastaanottamisessa ei ole ansiosidonnaisen suuruus vaan se, että yrityksillä ei ole halua maksaa palkkaa vaan maksaa mahdollisiman vähän. Kutsutaan korporaatiokulttuuriksi. Viisaat yritykset taas maksavat hyville tekijöille hyvin.

Miksi minä vastustan ansiosidonnaisen leikkaamista on siksi, että siinä leikataan juuri siltä ryhmältä joka ei saa "vastikeettonta" rahaa vaan on tehnyt jotain sen rahan eteen. Esim. minun tapauksessani olen ollut 14 vuotiaasta asti töistä, en ole saanut koskaan muita etuuksia ja nyt jouduin burnoutin sekä töistä savustamisen takia jäämään pois töistä. (Sain heidät kyllä maksamaan "golden handshaken" koska kerroin avoimesti, että voin lähteä vapaaehtoisesti jos tulevat vastaan, muuten nähdään liiton kautta oikeudessa) Nyt kun olen saanut mielenterveyteni paremmalle tolalle, koen että on aika mennä töihin. Vielä pari kuukautta sitten, ei oikein rehellisesti tuntunut siltä.

On myös osoitettu, että ansiosidonnaisen pituus ei korreloi työttömyyden tai työllistymisen kanssa.
Omat bruttotuloni olivat n. 5000€ kuukaudessa. Nyt saan 2200€ ansiosidonnaista ja voin sanoa, että en minä tällä summalla juhli. Tarkoitus olisi mennä töihin mahdollisimman pian, koska muuten joudun realisoimaan omaisuuttaani tuolta osakepuolelta.

Kokoomus haluaa luokkasotaa aivan selvästi. Pöydällä on olleet mm. ay-jäsenmaksujen verovapauden poisto, mutta mikä ei koskisi työnantaja järjestöjä. Sanelupolitiikan tuominen työpaikoille takaisin paikallisella sopimisella jne.

Ja edelleen jos meni ohi, niin pahoittelin jo edellisessä viestissäni sitä että kutsuin sinua "vitun oksettavaksi" Sain siitä aiheellisen varoituksen ja pyydän sitä vielä kerran anteeksi. En muokkaa sitä pois, koska en peittele virheitäni. Hyvä huomata, että moderointikin toimii.
 
Valtio ei ole menoja karsimassa, vaan tekemässä tulonsiirtoja työntekijöiltä ja heikomassa asemassa olevilta sinne tulopuolen ylädesiiliin.

Olet mielestäni väärässä. HS:n tietojen mukaan nimenomaan ansiosidonnaisesta säästetään satoja miljoonia. Siis puhutaan valtion säästöjen suuruudesta, ei tulonsiirroista. Tai en ole kuullut ainakaan tällaisesta tulonsiirrosta hyvätuloisille. Mutta kerro jos sulla on tarkempaa tietoa että tämä raha siirtyisi hyvätuloisille.

Porrastamisesta syntyy suurin piirtein 200 miljoonan euron suora säästö. Sen lisäksi julkinen talous vahvistuu, jos muutokset lisäävät työllisyyttä.

Ongelma työn vastaanottamisessa ei ole ansiosidonnaisen suuruus vaan se, että yrityksillä ei ole halua maksaa palkkaa vaan maksaa mahdollisiman vähän. Kutsutaan korporaatiokulttuuriksi. Viisaat yritykset taas maksavat hyville tekijöille hyvin.

Ansiosidonnainen on tutkimusten mukaan iso syy työttömyysjaksojen pidentymiseen. Alempana Vatt:n tutkimus. Palkka on toki yksi tapa houkutella töihin, mutta niin on ansiosidonnaisen laskukin. Sama vaikutus, mutta toisessa valtion menot ja muiden verot laskevat ja toisessa ei tai voivat jopa nousta.

Miksi minä vastustan ansiosidonnaisen leikkaamista on siksi, että siinä leikataan juuri siltä ryhmältä joka ei saa "vastikeettonta" rahaa vaan on tehnyt jotain sen rahan eteen.

Suurin osa saamistamme palveluista on jotain, jonka eteen suurin osa on jotain tehnyt. Tuo ei ole mikään peruste olla leikkaamatta. Totta hemmetissä saavutetuista eduista luopuminen korpeaa, mutta niin korpeaa se että ei saada taloutta tasapainoon. Sama koskee esim. korkeita eläkkeitä, joilla on paljon ansiosidonnaista korkeampi omaisuudensuoja.

Ansiosidonnaisen saajilta on paljon perustellumpaa leikata kuin niiltä, jotka elävät minimitoimeentulolla. Ansiosidonnaistahan ei oteta kokonaan pois, ei edes isoa osaa, vaan pieni porrastus jolla on suuri vaikutus.

On myös osoitettu, että ansiosidonnaisen pituus ei korreloi työttömyyden tai työllistymisen kanssa.

Alla olevassa tutkimuksessa nimenomaan osoitettiin, että työttömyysjaksojen pituus lyhenee kun työttömyysetuus lyhenee. Ja data on tuoretta:

Ansioturvan pituus vaikuttaa voimakkaasti työttömyyden kestoon. Ansioturvan lyhentäminen vähentää työttömyysturvamenoja ja lisää verotuloja, kun työttömyysjaksot lyhenevät ja töihin palataan nopeammin. VATT:n tutkijoiden mukaan hallitus jopa hiukan aliarvioi sitä, kuinka voimakkaasti ansioturvan lyhentäminen lyhentää työttömyysjaksoja.

Tuo on aika yksikäsittenen lopputulos.

Ja edelleen jos meni ohi, niin pahoittelin jo edellisessä viestissäni sitä että kutsuin sinua "vitun oksettavaksi" Sain siitä aiheellisen varoituksen ja pyydän sitä vielä kerran anteeksi.

:sshake:
 
On myös osoitettu, että ansiosidonnaisen pituus ei korreloi työttömyyden tai työllistymisen kanssa.
Omat bruttotuloni olivat n. 5000€ kuukaudessa. Nyt saan 2200€ ansiosidonnaista ja voin sanoa, että en minä tällä summalla juhli.
Minulla on ulkomaalainen työkaveri jonka vaimo (myös ulkomaalainen) jäi työttömäksi. Työkaveri vain totesi että ei vaimolla ole kiire etsiä töitä kun saa ansiosidonnaista 500 päivää. Ehkä jotain ihmeellistä luksusta tuollainen etu kotimaahan verrattuna, mutta kun on ulkomaalainen, osaa heikosti suomea ja ikää niin paljon että saa pisimmän ansiosidonnaisen, niin melkoinen riski jäädä nauttimaan vapaasta. Näin esimerkkinä ansiosidonnaisen motivaatiovaikutuksesta.

Paljonko sinusta olisi reilu ansiosidonnainen em. bruttotulollasi?

Sanoit aiemmin "Ansiosidonnainen on _työllä_ ansaittu". Eihän tuo voisi toteutua kuin aidossa kapitalismissa, jokainen maksaisi henkilökohtaista työttömyysvakuutusta rahastosäästön tms. muodossa josta saisi ottaa varoja ulos vain työttömänä tai eläkkeellä jäädessä. Suomen järjestelmähän on sosialistinen, suuri yhteinen kukkaro johon kaikki laittavat rahaa mutta osa ei saa koskaan mitään takaisin. Aivan kuten eläkkeet, maksat koko työuran, mutta jos satut kuolemaan viikko ennen eläkettä edes perilliset ei rahoja näe.
 
Nimenomaan työttömyysvakuutusmaksuahan palkasta peritäänkin nimen perusteella :) Suomen pakolliset työllisten "vakuutukset" tosiaan ovat niin huonoja, että eihän vastaavia kukaan ostaisi yksityiseltä tarjoajalta. Esim. eläkemaksujen takaisinsaanti eläkkeenä 0-tuotolla vie reilusti yli keskimääräisen eliniän. Normaalisti eläkesäästöille pitäisi jotain tuottoakin vuosikymmenten aikana kertyä ;) Ja tosiaan kuolema kuittaa eläkkeen osalta kaikki saatavat.

Ansiosidonnaistakaan ei välttämättä makseta vaikka jäisit työttömäksi, esimerkkinä kultaisten kädenpuristusten muuttaminen työsuhteen jälkeiseksi jaksotetuksi tuloksi siinä vaiheessa, kun niitä alettiin tavallisille työntekijöillekin maksaa herrojen sijasta. Tuokin oli hyvä jekku aikoinaan monelle, kun ravistettiin pikana uusi sääntö.
 
Ansiosidonnainen on _työllä_ ansaittu ja tästä pitää leikata?
Kokoomis haluaa näköjään luokkasotaa, ei se mitään. Vastataan kutsuun. Kokoomuksen takia on aika luopua kokoomusvaltaisesta ammatistani ja lähteä täysillä politiikkaan, että SDP saa 30% ensi vaaleissa.
Ansiosidonnaisen rahoittaa osin valtio verotuloista (peruspäivärahan osuus), osin työnantat ja työntekijät työttömyysvakuutusmaksuissa ja osin kassat rahastoistaan joita kertutetaan jäsenmaksuilla. Leikataan siis näistä kuluista samalla kuin leikataan työttömyysetuudesta. Ja se hyöty on laskevat kustannukset ja lyhenevät työttömyysjaksot. Ja vähenevä insentiivi jäädä lokoisalle sapatille työttömyysetuuden turvin.

Vähän faktantarkistusta. Otetaan kaksi karkeaa esimerkkiä jossa keskimääräinen palkansaaja Suomessa tienaa 3400€ ja jää puolen vuoden jälkeen työttömäksi. Kysyin ChatGPT:ltä pohjautuen 2021 tietoihin perustietoja työttömyysvakuutusmaksuista ja ansiosidonnaisen kestosta sekä käytin YTK:n aineistoa:

Suomessa työttömyysvakuutusmaksut koostuvat sekä työntekijän että työnantajan maksuosuudesta. Vuonna 2021 työntekijän työttömyysvakuutusmaksu oli 1,50 prosenttia bruttopalkasta ja työnantajan maksu oli 0,70 prosenttia bruttopalkasta.

Lasketaan ensin työntekijän maksu 3400€ bruttopalkasta:

Työntekijän työttömyysvakuutusmaksu = 3400€ * 0,015 = 51€. Työntekijä maksaa siis 51 euroa työttömyysvakuutusmaksuja 3400 euron bruttopalkasta.

Lasketaan seuraavaksi työnantajan maksu 3400€ bruttopalkasta. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu = 3400€ * 0,007 = 23,80€

Tiedot​
Eurot​
6 kuukauden maksut​
Mediaanipalkka​
3,400.00 €​
6​
Kuukautta töissä​
Työntekijä maksaa 1,5% palkasta​
51.00 €​
306.00 €​
Työnantaja maksaa 0,7% palkasta​
23.80 €​
142.80 €​
Työntekijä maksaa loimaan kassaan vuosimaksun (YTK.fi)​
99.00 €​
Työntekijä jää työttömäksi 26 viikon jälkeen. Valtio maksaa 70% kuukausipalkasta​
2,380.00 €​
400 päivää on yleisin ansiosidonnaisen päivämäärä. Sitä maksetaan 7 päivästä 5 päivää​
Ansiosidonnaisen kesto on siis 18,5 kuukautta. Valtio maksaa siltä ajalta​
44,030.00 €​

Väite että työntekijä olisi "ansainnut" kuulostaa mielenkiintoiselta. Työntekijä laittaa pajatsoon 405€ ja saa takaisin 44 030€? Siis euron maksulla saa yli 100€ takaisin? Kuulostaako tämä reilulta? Asian voi kääntää myös niinpäin että lainaat kaverille 100€ ja hän antaa takaisin 1€. Kun kysyt missä loput 99€ hän sanoo että hän on ansainnut ne :D.

Okei, otetaan toinen esimerkki jossa on työskennellyt 30 vuotta ja maksanut aina kassamaksut. Nyt saakin 400 päivän sijasta 500 päivää koska on yli 58 vuotta. Tässä esimerkissä työntekijä on maksanut jo huomattavasti suuremman osan itse, varsinkin jos diskonttaukset laskee mukaan. Myös muut luvut ovat vaihdelleet vuosittain joten tämä laskelma on enemmän suuntaa-antava.

Tiedot​
Eurot​
360 kuukauden maksut = 30 vuotta​
Mediaanipalkka​
3,400.00 €​
360​
Kuukautta töissä​
Työntekijä maksaa 1,5% palkasta​
51.00 €​
18,360.00 €​
Työnantaja maksaa 0,7% palkasta​
23.80 €​
8,568.00 €​
Työntekijä maksaa loimaan kassaan vuosimaksun (YTK.fi) 30 v ajalta​
2,970.00 €​
Kassamaksut + vuosittaiset työttömyysvakuutusmaksut palkasta​
21,330.00 €​

500 päivää koska työntekijä on täyttänyt 58 vuotta ja täyttää muut ehdot​

54,740.00 €​

Kassajäsenyys + työttömyysvakuutusmaksut ovat 21330€. Valtiolta saa takaisin 54,740€. Tässäkin skenaariossa jokaisesta työntekijän eurosta hän saa takaisin 2,5€.

Lopputuloksena voisikin todeta, että ansiosidonnaisen reiluus riippuu hyvin paljon siitä, kuinka pitkän työuran on tehnyt ennen työttömäksi jäämistä. Ääriesimerkissä 1€ sisään, 100€ ulos on kaikkea muuta kuin "ansaittua". Tilanne muuttuu, jos on ollut katkeamatta esim. yli 30 vuotta töissä.

Reilumpi järjestelmä olisi sellainen että ansiosidonnaista saisi sitä enemmän, mitä enemmän on maksanut työttömyysvakuutusmaksuja. Lisäksi olisi reilua että ammattiliittojen tai neutraalien kassojen pakkojäsenyydet ansiosidonnaisen saamiseksi lakkautettaisiin ja kaikki saisivat ansiosidonnaista kunhan on vähintään 6kk työputki takana. Ansiosidonnaisen kesto sen jälkeen riippuisi siitä, kuinka pitkä työputki on ollut takanapäin.

Lähde: ChatGPT ja Ansiosidonnaisen päivärahan kesto - YTK
 
Valtio ei ole menoja karsimassa, vaan tekemässä tulonsiirtoja työntekijöiltä ja heikomassa asemassa olevilta sinne tulopuolen ylädesiiliin. Ihan samaa mitä Trump teki jenkeissä. (Toki tästä vasta varmuus kun hallitusohjelma on oikeasti paperilla)
Ongelma työn vastaanottamisessa ei ole ansiosidonnaisen suuruus vaan se, että yrityksillä ei ole halua maksaa palkkaa vaan maksaa mahdollisiman vähän. Kutsutaan korporaatiokulttuuriksi. Viisaat yritykset taas maksavat hyville tekijöille hyvin.

Miksi minä vastustan ansiosidonnaisen leikkaamista on siksi, että siinä leikataan juuri siltä ryhmältä joka ei saa "vastikeettonta" rahaa vaan on tehnyt jotain sen rahan eteen. Esim. minun tapauksessani olen ollut 14 vuotiaasta asti töistä, en ole saanut koskaan muita etuuksia ja nyt jouduin burnoutin sekä töistä savustamisen takia jäämään pois töistä. (Sain heidät kyllä maksamaan "golden handshaken" koska kerroin avoimesti, että voin lähteä vapaaehtoisesti jos tulevat vastaan, muuten nähdään liiton kautta oikeudessa) Nyt kun olen saanut mielenterveyteni paremmalle tolalle, koen että on aika mennä töihin. Vielä pari kuukautta sitten, ei oikein rehellisesti tuntunut siltä.

On myös osoitettu, että ansiosidonnaisen pituus ei korreloi työttömyyden tai työllistymisen kanssa.
Omat bruttotuloni olivat n. 5000€ kuukaudessa. Nyt saan 2200€ ansiosidonnaista ja voin sanoa, että en minä tällä summalla juhli. Tarkoitus olisi mennä töihin mahdollisimman pian, koska muuten joudun realisoimaan omaisuuttaani tuolta osakepuolelta.

Kokoomus haluaa luokkasotaa aivan selvästi. Pöydällä on olleet mm. ay-jäsenmaksujen verovapauden poisto, mutta mikä ei koskisi työnantaja järjestöjä. Sanelupolitiikan tuominen työpaikoille takaisin paikallisella sopimisella jne.

Ja edelleen jos meni ohi, niin pahoittelin jo edellisessä viestissäni sitä että kutsuin sinua "vitun oksettavaksi" Sain siitä aiheellisen varoituksen ja pyydän sitä vielä kerran anteeksi. En muokkaa sitä pois, koska en peittele virheitäni. Hyvä huomata, että moderointikin toimii.
Sen verran pakko kommentoida tuohon summaan, että pitääkö juhlia? Mielestäni 2200 e on ihan hyvä raha jos on työtön.
 
Vähän faktantarkistusta. Otetaan kaksi karkeaa esimerkkiä jossa keskimääräinen palkansaaja Suomessa tienaa 3400€ ja jää puolen vuoden jälkeen työttömäksi. Kysyin ChatGPT:ltä pohjautuen 2021 tietoihin perustietoja työttömyysvakuutusmaksuista ja ansiosidonnaisen kestosta sekä käytin YTK:n aineistoa:

Suomessa työttömyysvakuutusmaksut koostuvat sekä työntekijän että työnantajan maksuosuudesta. Vuonna 2021 työntekijän työttömyysvakuutusmaksu oli 1,50 prosenttia bruttopalkasta ja työnantajan maksu oli 0,70 prosenttia bruttopalkasta.

Lasketaan ensin työntekijän maksu 3400€ bruttopalkasta:

Työntekijän työttömyysvakuutusmaksu = 3400€ * 0,015 = 51€. Työntekijä maksaa siis 51 euroa työttömyysvakuutusmaksuja 3400 euron bruttopalkasta.

Lasketaan seuraavaksi työnantajan maksu 3400€ bruttopalkasta. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu = 3400€ * 0,007 = 23,80€

Tiedot​
Eurot​
6 kuukauden maksut​
Mediaanipalkka​
3,400.00 €​
6​
Kuukautta töissä​
Työntekijä maksaa 1,5% palkasta​
51.00 €​
306.00 €​
Työnantaja maksaa 0,7% palkasta​
23.80 €​
142.80 €​
Työntekijä maksaa loimaan kassaan vuosimaksun (YTK.fi)​
99.00 €​
Työntekijä jää työttömäksi 26 viikon jälkeen. Valtio maksaa 70% kuukausipalkasta​
2,380.00 €​
400 päivää on yleisin ansiosidonnaisen päivämäärä. Sitä maksetaan 7 päivästä 5 päivää​
Ansiosidonnaisen kesto on siis 18,5 kuukautta. Valtio maksaa siltä ajalta​
44,030.00 €​

Väite että työntekijä olisi "ansainnut" kuulostaa mielenkiintoiselta. Työntekijä laittaa pajatsoon 405€ ja saa takaisin 44 030€? Siis euron maksulla saa yli 100€ takaisin? Kuulostaako tämä reilulta? Asian voi kääntää myös niinpäin että lainaat kaverille 100€ ja hän antaa takaisin 1€. Kun kysyt missä loput 99€ hän sanoo että hän on ansainnut ne :D.

Okei, otetaan toinen esimerkki jossa on työskennellyt 30 vuotta ja maksanut aina kassamaksut. Nyt saakin 400 päivän sijasta 500 päivää koska on yli 58 vuotta. Tässä esimerkissä työntekijä on maksanut jo huomattavasti suuremman osan itse, varsinkin jos diskonttaukset laskee mukaan. Myös muut luvut ovat vaihdelleet vuosittain joten tämä laskelma on enemmän suuntaa-antava.

Tiedot​
Eurot​
360 kuukauden maksut = 30 vuotta​
Mediaanipalkka​
3,400.00 €​
360​
Kuukautta töissä​
Työntekijä maksaa 1,5% palkasta​
51.00 €​
18,360.00 €​
Työnantaja maksaa 0,7% palkasta​
23.80 €​
8,568.00 €​
Työntekijä maksaa loimaan kassaan vuosimaksun (YTK.fi) 30 v ajalta​
2,970.00 €​
Kassamaksut + vuosittaiset työttömyysvakuutusmaksut palkasta​
21,330.00 €​
Työntekijä jää työttömäksi 26 viikon jälkeen. Valtio maksaa 70% kuukausipalkasta​
2,380.00 €​
500 päivää koska työntekijä on täyttänyt 58 vuotta ja täyttää muut ehdot​
Ansiosidonnaisen kesto on siis 18,5 kuukautta. Valtio maksaa siltä ajalta​
54,740.00 €​

Kassajäsenyys + työttömyysvakuutusmaksut ovat 21330€. Valtiolta saa takaisin 54,740€. Tässäkin skenaariossa jokaisesta työntekijän eurosta hän saa takaisin 2,5€.

Lopputuloksena voisikin todeta, että ansiosidonnaisen reiluus riippuu hyvin paljon siitä, kuinka pitkän työuran on tehnyt ennen työttömäksi jäämistä. Ääriesimerkissä 1€ sisään, 100€ ulos on kaikkea muuta kuin "ansaittua". Tilanne muuttuu, jos on ollut katkeamatta esim. yli 30 vuotta töissä.

Reilumpi järjestelmä olisi sellainen että ansiosidonnaista saisi sitä enemmän, mitä enemmän on maksanut työttömyysvakuutusmaksuja. Lisäksi olisi reilua että ammattiliittojen tai neutraalien kassojen pakkojäsenyydet ansiosidonnaisen saamiseksi lakkautettaisiin ja kaikki saisivat ansiosidonnaista kunhan on vähintään 6kk työputki takana. Ansiosidonnaisen kesto sen jälkeen riippuisi siitä, kuinka pitkä työputki on ollut takanapäin.

Lähde: ChatGPT ja Ansiosidonnaisen päivärahan kesto - YTK
Eikö tuo toimi enemmän vakuutuksen tapaan? Osa maksaa turhaan ja osa saa jättipotin. Mikä on siis valtion osuus oikeasti koko potista?
 
Lukujen osalta on yksi perustavaa laatua oleva ongelma, mikä on se, että rahaa saa valtiolta myös tekemättä mitään. Pitäsi siis enemmänkin laskea sen ansiosidonnaisen erotus perusturvaan. Tai ei-ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, tosin tuo kassa-himmeli on turhake, mikä voitaisiin poistaa ts. kaikille oikeus ansiosidonnaiseen ja säädetään maksuja sen mukaisesti.

Toinen on sitten tuo @draco76 :n mainitsema eli kustannus jakautuu eivätkä kaikki käytä. Itsellänikin alkaa olla 25v takana ilman yhtään työttömyysturvajaksoa.
 
Viimeksi muokattu:
Sen verran pakko kommentoida tuohon summaan, että pitääkö juhlia? Mielestäni 2200 e on ihan hyvä raha jos on työtön.
Joo onhan se, kun toimeentulotuella saisin käytännössä melkein yhtä paljon käteen jääväänä rahana. Erotus on että olen 100€ plussalla.
Mulla siis takana 15 vuoden työura ja ikää mittarissa vähän alta 30 vuotta. Tottakai väärinkäyttäjiä on niin kuin tuossa ulkomaalaispariskunta keississä, mutta sellaisia ihmisiä minä halveksun.

Enkä tarkoittanut että työntekijä on välttämättä eurosta - euroon hänelle maksettavaa ansiosiodannaista ansainnut, mutta tehnyt jotain etuudensa eteen mitä saa. Eli en tarkoittanut tätä kirjaimellisesti.

@Paapaa Tuostakin on kahdenlaisia tutkimuksia. Toisessa väitetään toista toisessa toista. Olen jopa valmis ottamaan jotain noista päivistä pois, mutta en siihen että itse tuen määrään kosketaan koska itsellänikin tekee atm aika tiukkaa vaikka ainut kulu on melkeinpä vuokra ja tonnin ruoska auto jonka otin väliaikaisesti.
Lisäksi tulonsiirroista puhuin siinä mielessä, että kokoomus on ehdottanut osakesäästötilin rajan nostamista 200 000€ minkä kulut olisi laskelmien mukaan 200 miljoonaa euroa valtiolle. Eli hyvin trumpmaista politiikkaa. Väitetään että tasapainotetaan, kun tosiasiassa tehdään jotain muuta.
 
Joo onhan se, kun toimeentulotuella saisin käytännössä melkein yhtä paljon käteen jääväänä rahana. Erotus on että olen 100€ plussalla.

@Paapaa Tuostakin on kahdenlaisia tutkimuksia. Toisessa väitetään toista toisessa toista. Olen jopa valmis ottamaan jotain noista päivistä pois, mutta en siihen että itse tuen määrään kosketaan koska itsellänikin tekee atm aika tiukkaa vaikka ainut kulu on melkeinpä vuokra ja tonnin ruoska auto jonka otin väliaikaisesti.

Toimeentulotuen ei pitäisi vähentää ansiosidonnaista, joten sun pitäisi voida hakea sekä ansiosidonnaista että toimeentulotukea. Ei ole tuosta omaa kokemusta, mutta kysy ihmeessä jos tekee tiukkaa etkä saa kaikkea sinulle kuuluvaa tukea.

Mutta tässä ei nyt ole tarkoitus sorvata juuri sinulle parhaiten sopivaa tukimallia, vaan saada säästöjä Suomen kuralla olevaan talouteen. Se tarkoittaa että saavutetuista eduista on tingittävä.

Lisäksi tulonsiirroista puhuin siinä mielessä, että kokoomus on ehdottanut osakesäästötilin rajan nostamista 200 000€ minkä kulut olisi laskelmien mukaan 200 miljoonaa euroa valtiolle. Eli hyvin trumpmaista politiikkaa. Väitetään että tasapainotetaan, kun tosiasiassa tehdään jotain muuta.

No ei. OST:n katon poisto maksaisi 200M. Korotus 100k:hon olisi vaikutukselta 30M ja 200k:hon 60M. Ja OST onerityisesti tavallisten piensijoittajien tapa säästää. Sillä ei ole mitään merkitystä rikkaille ja kovatuloisille, joiden varallisuus on paljon isompi kuin 50k. Ja jos saa oman mielipiteen sanoa, niin musta suomalaisten omistamisen kasvattamisen eteen pitäisi tehdä paljon enemmän töitä. Se lisäisi pääomatuloja, investointeja, näistä saatavia verotuloja ja sitä että isompi osa kotimaisista firmoista olisi suomalaisten omistuksessa. 30M olisi pieni raha lisätä sijoittamisen suosiota, mutta ei tuo munkaan mielestä mikään tärkein asia ole. Eikä ole vihaamasi kokoomuksenkaan mielestä.
 
Olisikohan ton pointti että toimeentulotuella saa asumistukea joka on verotonta, 2200 ansiosidonnaisesta pitää maksaa kokonaan vero, eikä saa asumistukea, jolloin niiden ero jää hyvin pieneksi?
Tämä oli se pointti.

Toimeentulotuen ei pitäisi vähentää ansiosidonnaista, joten sun pitäisi voida hakea sekä ansiosidonnaista että toimeentulotukea. Ei ole tuosta omaa kokemusta, mutta kysy ihmeessä jos tekee tiukkaa etkä saa kaikkea sinulle kuuluvaa tukea.

Mutta tässä ei nyt ole tarkoitus sorvata juuri sinulle parhaiten sopivaa tukimallia, vaan saada säästöjä Suomen kuralla olevaan talouteen. Se tarkoittaa että saavutetuista eduista on tingittävä.

No ei. OST:n katon poisto maksaisi 200M. Korotus 100k:hon olisi vaikutukselta 30M ja 200k:hon 60M. Ja OST onerityisesti tavallisten piensijoittajien tapa säästää. Sillä ei ole mitään merkitystä rikkaille ja kovatuloisille, joiden varallisuus on paljon isompi kuin 50k. Ja jos saa oman mielipiteen sanoa, niin musta suomalaisten omistamisen kasvattamisen eteen pitäisi tehdä paljon enemmän töitä. Se lisäisi pääomatuloja, investointeja, näistä saatavia verotuloja ja sitä että isompi osa kotimaisista firmoista olisi suomalaisten omistuksessa. 30M olisi pieni raha lisätä sijoittamisen suosiota, mutta ei tuo munkaan mielestä mikään tärkein asia ole. Eikä ole vihaamasi kokoomuksenkaan mielestä.

No kerrotko miksi VM on sit laskenut, että kulut olisivat juuri 200M? Jännää, että näissä työntekijöiden leikkauksissa luotetaan mutta toisissa asioissa ei :D

Ei tässä haeta säästöjä mihinkään Suomen kuralla olevaan talouteen. Tässä haetaan tapoja miten saada palkansaajat kuritettua huonopalkkaisiin töihin. Hienoa että EK:n ja Kokoomuksen viestintä on kumminkin mennyt perille. Hattua nostan siitä kuinka hyvin ovat viestinnässä onnistuneet.

On muuten jännää miten se Suomen talous on mennyt kuralle, kun 90-luvun jälkeen kokoomus on istunut siellä hallituksessa paitsi kaksi poikkeusta lukuunottamatta.
Suomessa suurimmat kulut johtuvat väestöpyramidin huonosta jakaumasta. Ei ole mitään hopealuotia millä tätä saadaan korjattua, tottakai keksitään epätosia että halpatyövoiman roudauksella tämä saataisiin korjattua. Tässä sekä vasemmisto että oikeisto kulkevat käsi kädesä.
Hienoa jos leikataan kehitysavusta, se ei hyödytä suomalaisia millään tavalla.

Mä voin ihan rehellisesti täällä sanoa, että 2500€/kk bruttotulolla en ole menossa töihin. Siinä ei ole mitään järkeä. Jos sillä rahalla tulisi toimeen, niin olisi eri asia mutta kun ei tule. Kokoomus taas ajaa sitä politiikkaa, että pitäisi mennä töihin töissäkäymisen ilosta eikä sen takia, että sillä voisi elättää itsensä. Se passaa kyllä kokoomukselle että saadaan halpatyötä jonka elämisen kustannukset maksaa veronmaksaja eri tukien muodossa, koska se ei ole pois yritysten tuloksesta.

Edelleenkin. Vanha kokoomuslainen sananlasku: "Voitot ovat yksityisiä, tappiot yhteisiä"
 
No kerrotko miksi VM on sit laskenut, että kulut olisivat juuri 200M? Jännää, että näissä työntekijöiden leikkauksissa luotetaan mutta toisissa asioissa ei :D

Sä väitit, että OST:n katon nosto 200k:hon maksaisin 200M. Ei maksa, vaan 60M. Ja siis nimenomaan VM:n mukaan. 200M kulu tulisi siitä, että OST:llä ei olisi mitään kattoa. Sulla on siis väärät tiedot. Lue vaikka täältä:

Ei tässä haeta säästöjä mihinkään Suomen kuralla olevaan talouteen.

Haetaan 6mrd säästöjä menoihin.

Mä voin ihan rehellisesti täällä sanoa, että 2500€/kk bruttotulolla en ole menossa töihin. Siinä ei ole mitään järkeä. Jos sillä rahalla tulisi toimeen, niin olisi eri asia mutta kun ei tule.

Mutta kuitenkin tulet 2200e/kk toimeen? Jatkossa ansiosidonnaisesi luultavasti laskee ehkä 10-20% jos porrastus toteutuu, eli on luokkaa 1800-2000 e/kk. Menisitkö sitten töihin 2500 eurolla kuussa? Kyllä 700e brutto on jo ihan tuntuva lisä kuukaudessa.

Se passaa kyllä kokoomukselle että saadaan halpatyötä jonka elämisen kustannukset maksaa veronmaksaja eri tukien muodossa, koska se ei ole pois yritysten tuloksesta.

TEM:n laskelmien mukaan yli 1500e ansaitseva työperäinen maahanmuuttaja maksaa enemmän veroja kuin saa tulonsiirtoja ja on siis nettomaksaja. Eli ehkä jätetään toi höpinä niistä elämisen kustannusten maksamisesta. Ja toi on erityisen irvokasta kuultavaa kaverilta, joka on omien sanojensa mukaan työtön...
 
Sä väitit, että OST:n katon nosto 200k:hon maksaisin 200M. Ei maksa, vaan 60M. Ja siis nimenomaan VM:n mukaan. 200M kulu tulisi siitä, että OST:llä ei olisi mitään kattoa. Sulla on siis väärät tiedot. Lue vaikka täältä:

Haetaan 6mrd säästöjä menoihin.

Mutta kuitenkin tulet 2200e/kk toimeen? Jatkossa ansiosidonnaisesi luultavasti laskee ehkä 10-20% jos porrastus toteutuu, eli on luokkaa 1800-2000 e/kk. Menisitkö sitten töihin 2500 eurolla kuussa? Kyllä 700e brutto on jo ihan tuntuva lisä kuukaudessa.

TEM:n laskelmien mukaan yli 1500e ansaitseva työperäinen maahanmuuttaja maksaa enemmän veroja kuin saa tulonsiirtoja ja on siis nettomaksaja. Eli ehkä jätetään toi höpinä niistä elämisen kustannusten maksamisesta. Ja toi on erityisen irvokasta kuultavaa kaverilta, joka on omien sanojensa mukaan työtön...

Okei, myönnetään virheeni tuossa 60M vs 200M. Joka tapauksessa maksaa.

Minäkin voin hakea vaikka mitä, on eri asia mitä oikeasti tapahtuu.

En tule 2200€/kk bruttotuloilla toimeen, en ole niin väittänytkään. Tämän takia tulee kiire töihin, vaikka olisi työ mitä pahemmin ei kiinnosta tehdä. En menisi 2500€ töihin siltikään, vaikka kokoomus kairaisi minua kovemmin pyllyyn.

Tottakai tänne halutaan halpatyövoimaa, kun yhteiskunta maksaa sen erotuksen. Se on juuri sitä mitä kokoomus haluaa. (TYÖ- ja elinkeinoministeriö on ehdottanut työntekijän ja yrittäjän oleskelulupien tulorajaksi 1 500:aa euroa. Ehdotus perustuu osin siihen, että ministeriön mukaan yli 1 500 bruttona ansaitsevat ulkomaalaistaustaiset ovat tyypillisesti niin sanotusti nettomaksajia.
Valtiovarainministeriön Mattilan mukaan laskelmassa on samoja puutteita: se huomioi vain henkilöiden palkastaan maksamat verot ja heidän saamansa suorat tulonsiirrot. Työ- ja elinkeinoministeriön laskelma ei myöskään erottele työperäisesti maahan muuttaneita muista maahanmuuttajista.
Tarkastelun pitäisi myös kohdistua pitkään aikaväliin, Mattila sanoo: jäävätkö töihin tulleet ylipäätään Suomeen, nouseeko heidän palkkansa vuosien mittaan tai jäävätkö he työttömiksi sosiaalietuuksien varaan? Aiheesta on tekeillä tutkimusta, mutta se on vasta alkutekijöissään.
)

Suluissa lainaus mistä jätit olennaiset asiat pois. Suomalaisen työntekijän kohdalla nettomaksajan ja nettosaajan raja menee n. 3000€/kk bruttotuloissa.

Kerrotko miten se on irvokasta? Se että ajattelen että tehdystä työstä olisi hyvä maksaa sellainen palkka millä tulee toimeen.
Tiedätkö edes miksi olen tällä hetkellä työtön? Sen takia, että edellisessä työssä ei ollut mahdollista tulla toimeen kun työnantajan riski ulkoistettiin työntekijälle. Sen enempää avaamatta, meiltä leikattiin palkoista ja vaadittiin enemmän, samaan aikaan kun kaikki kulut nousivat. Lisäksi oli kannattavampaa irtisanoutua, kun jäädä töihin rahallisesti. Onneksi on olemassa liittoja, niin selvisin tuostakin torjuntavoitolla.
 
En tule 2200€/kk bruttotuloilla toimeen, en ole niin väittänytkään. Tämän takia tulee kiire töihin, vaikka olisi työ mitä pahemmin ei kiinnosta tehdä. En menisi 2500€ töihin siltikään, vaikka kokoomus kairaisi minua kovemmin pyllyyn.
Millainen "kermaperse" pitää olla, ettei 2200e bruttotuloilla tule toimeen? Tuostahan jää käteen se joku 1700e. Toki tekkiläisten "väitettyihin" palkkatasoihin nähden tuohan on ihan orjaliksaa, mutta aika hiton moni työssäkäyvä saatikka eläkeläinen ei saa edes tuota ja jotenkin nekin pärjäävät. Ei noilla tuloilla juhlita tai lennettä Balille 4 kertaa vuodessa, mutta kannattaa varmaan niitä menoja hieman tarkastella ja asumiskuluista karsia, jos tuolla ei toimeen tule.

Olisihan se kiva jos kaikki saisivat sen 10 000e käteen joka kuukausi, asuisivat järvenrannalla omakotitalossa ja ajaisivat uutta mersua, mutta joku roti nyt tuohon ruikutukseen. :)
 
Kehitysyhteistyön leikkauksilla mennään kansan tahtoa vastaan.
 
Eiköhän kaikissa leikkauksissa mennä kansan tahtoa vastaan. Miksi tämä olisi jokin pyhä lehmä.
 
Eiköhän tämä tutkimus ole ollut tyyliin selitetään kehitysyhteistyöstä sekä mihin rahat menee ja kysytään onko tärkeätä vai ei. Moni tollaseen tutkimukseen sitten vastaa että pitää asiaa melko tärkeänä.
Jos tutkimus olisi ollut että leikataanko tästä vai tästä vai kehitysyhteistyöstä niin tulos olisi varmaan aika erillainen.
 
No sehän on useaan otteeseen todettu, että jos kansalaisilta kysytään miten valtiontalouden pitäisi toimia, niin he keskimäärin haluavat erittäin hyvät palvelut, tukea vähäosaisia (niin kotimaassa kuin ulkomaillakin) ja paljon investointeja tulevaisuuteen. He myöskin haluavat maksaa mahdollisimman vähän veroja.
 
Suluissa lainaus mistä jätit olennaiset asiat pois.

Täällä TEM:n hallitusneuvotteluihin toimittaman aineiston faktoja, jotka vastaavat noihin ihmettelyihin ja ampuu alas PS:n propagandan työperäisestä maahanmuutosta aika tehokkaasti. Kannattaa sisäistää nämä asiat ajatuksen kanssa. Oletukset työperäisesti maahan muuttaneista ovat pitkälti virheellisiä tai propagandaa:

- Työn perusteella muuttaneet työikäiset saavat sosiaalietuuksia (työttömyysturva, yleinen asumistuki, toimeentulotuki) Kelan tilastojen mukaan keskimäärin vähemmän kuin Suomessa syntyneet työikäiset, taustapaperissa todetaan.

Kymmenen maassaolovuoden jälkeen saatujen etuuksien määrä nousee lähelle samaa tasoa kuin Suomessa syntyneillä, mutta jää silti keskiarvoa alemmaksi. Suurin osa työn perusteella muuttaneista on kuitenkin Suomessa selvästi alle kymmenen vuotta, taustapaperissa todetaan.

Taustapaperin mukaan työn perusteella muuttaneet saavat myös muita Kelan maksamia etuuksia merkittävästi vähemmän kuin Suomessa syntyneet.

Työperusteisista muuttajista ei koidu lapsuusajan kustannuksia eikä suurimmasta osasta myöskään vanhuuteen liittyviä kustannuksia, sillä suurin osa ei jää maahan pysyvästi, taustapaperissa todetaan.

heidän sosiaali- ja terveyspalveluidensa käyttö on usein keskivertoa vähäisempää.

Vuoden 2018 aineiston perusteella ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten nettotulonsiirrot olivat kuitenkin lähes poikkeuksetta positiivisia ammateissa, joissa keskimääräiset palkka- ja yrittäjätulot olivat yli 18 000 euroa vuodessa (1 500 euroa kuukaudessa), selvitys jatkuu.

Kerrotko miten se on irvokasta?

Musta on irvokasta, että työtön valittaa että (työssä käyvät) veronmaksajat kustantavat työtä tekevien maahanmuuttajien tulonsiirrot ja samalla itse ei kerrytä senttiäkään niitä veroeuroja. Varsinkin kun yllä oleva VM:n selvitys kumoaa koko väitteen niistä tulonsiirroista.

PS. Kun lainaat jotain tekstiä, laita se aina Quote-tageihin.
 
Viimeksi muokattu:
Kehitysyhteistyön leikkauksilla mennään kansan tahtoa vastaan.
Ja EVAn tekemän kyselyn mukaan suomalaiset haluaisivat leikata muun muassa kehitysyhteistyöstä (60%), kun pitäisi valita mistä leikata. Toki kun kysellään "haluaisitko leikata asiasta X" vastataan helposti ei, mutta kun pitää valita mistä leikata, niin mielipiteet varmasti muuttuvat ja luonnollisesti ajatellaan omaa ja kansalaisten parasta ensisijaisesti.

EVAn kysely: Ylestä leikkaisi yli puolet - näistä suomalaiset karsisivat ensimmäisenä

Kansalaiset eivät toivo leikkauksia itselleen ja läheisilleen tärkeisiin etuuksiin tai palveluihin.

– Hyvinvointivaltio on suomalaisille tärkeä ja sen ytimeen, koulutus- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin, kansalaiset eivät toivo kajottavan, Yhtä tärkeää suomalaisille on suojella leikkauksilta turvallisuuskoneistoa, poliisia ja puolustusvoimia, Metelinen toteaa.
 
Tuo viittaisi siihen että leikkaukset ovat kansan tahtoa vastaan. EVA:n kyselyt ovat varsin johdattelevia. Sama kuin kysyttäisiin halutaanko ottaa lisää pakolaisia vai lisätä kehitysapua. Rajoitetaan kansalaisten valintaa ja nakerretaan demokratiaa.
 
Millainen "kermaperse" pitää olla, ettei 2200e bruttotuloilla tule toimeen? Tuostahan jää käteen se joku 1700e. Toki tekkiläisten "väitettyihin" palkkatasoihin nähden tuohan on ihan orjaliksaa, mutta aika hiton moni työssäkäyvä saatikka eläkeläinen ei saa edes tuota ja jotenkin nekin pärjäävät. Ei noilla tuloilla juhlita tai lennettä Balille 4 kertaa vuodessa, mutta kannattaa varmaan niitä menoja hieman tarkastella ja asumiskuluista karsia, jos tuolla ei toimeen tule.

Olisihan se kiva jos kaikki saisivat sen 10 000e käteen joka kuukausi, asuisivat järvenrannalla omakotitalossa ja ajaisivat uutta mersua, mutta joku roti nyt tuohon ruikutukseen. :)

Eipä jää, vaan 1500€ jää käteen. Mut ymmärrän että on myös näkökulmia, että kun jää työttömäksi pitäisi syödä kiviä ja kaiken pitäisi olla perseestä.
Tervetuloa elämään 1500€ kuukaudesa pk-seudulle yksin asuvana ihmisenä. En mä tiedä vituttaako teitä se, että mä en ole atm töissä vai se että ylipäätänsä saan rahaa kun en ole töissä?

Täällä VM:n hallitusneuvotteluihin toimittaman aineiston faktoja, jotka täydentävät TEM:n lukuja ja vastaa noihin ihmettelyihin ja ampuu alas PS:n propagandan työperäisestä maahanmuutosta aika tehokkaasti. Kannattaa sisäistää nämä asiat ajatuksen kanssa. Oletukset työperäisesti maahan muuttaneista ovat pitkälti virheellisiä tai propagandaa:

Musta on irvokasta, että työtön valittaa että (työssä käyvät) veronmaksajat kustantavat työtä tekevien maahanmuuttajien tulonsiirrot ja samalla itse ei kerrytä senttiäkään niitä veroeuroja. Varsinkin kun yllä oleva VM:n selvitys kumoaa koko väitteen niistä tulonsiirroista.

PS. Kun lainaat jotain tekstiä, laita se aina Quote-tageihin.

Eipä ole. Sain sinut kiinni siitä, että valikoit lainauksesi. Tarkoitus oli vaan näyttää, että minäkin osaan ettiä linkkejä. Niin kuin tuossa lainauksessa sanottiin niin ei ole tietoa ja ei ole otettu huomioon jos se työnperäinen maahanmuuttaja jää pois töiostä, joten turha sinun on väittää että asia olisi sinun väittämälläsi tavalla. Eli "oletukseni" eivät ole väärässä.

Niin musta on irvokasta, että mussutat minulle kun olen ollut elämästäni 1,5kk ansiosidonnaisella. Kun sitä ennen olen ollut töissä yli 15 vuotta ja aloittanut työelämäni 14-vuotiaana. Oon kerryttänyt muutaman veroeuron tässä elämäni aikana ja ois tarkotus kerryttää jatkossakin.
 
Niin kuin tuossa lainauksessa sanottiin niin ei ole tietoa ja ei ole otettu huomioon jos se työnperäinen maahanmuuttaja jää pois töiostä, joten turha sinun on väittää että asia olisi sinun väittämälläsi tavalla. Eli "oletukseni" eivät ole väärässä.

Ainakin tuon IL:n jutun perusteella TEM nimenomaan on ottanut huomioon sen, että työperäisesti maahanmuuttaneet ovat maassa vain lyhyen aikaa ja siksi kuluttavat vähemmän yhteiskunnan resursseja. En osaa sanoa, mihin Mattila viittaa. TEM:in laskelma myös nimenomaan tarkasteli työperäistä maahanmuuttoa, ei kaikkea.

Suurin osa työn perusteella muuttaneista on kuitenkin Suomessa selvästi alle kymmenen vuotta, taustapaperissa todetaan.

Niin musta on irvokasta, että mussutat minulle kun olen ollut elämästäni 1,5kk ansiosidonnaisella. Kun sitä ennen olen ollut töissä yli 15 vuotta ja aloittanut työelämäni 14-vuotiaana. Oon kerryttänyt muutaman veroeuron tässä elämäni aikana ja ois tarkotus kerryttää jatkossakin.

Kuten sanoin, musta on irvokasta että työttömät - joita me työtä tekevät elätämme - vinkuvat että veronmaksajat elättävät työtä tekeviä maahanmuuttajia. Varsinkin kun TEM:n mukaan lähes kaikki ovat nettomaksajia. Sinun työhistoriasi ei kiinnosta eikä ole tämän ketjun aihe. Joten ei siitä sen enempää.
 
Tuo viittaisi siihen että leikkaukset ovat kansan tahtoa vastaan. EVA:n kyselyt ovat varsin johdattelevia. Sama kuin kysyttäisiin halutaanko ottaa lisää pakolaisia vai lisätä kehitysapua. Rajoitetaan kansalaisten valintaa ja nakerretaan demokratiaa.

Screenshot_20230615_111130_Adobe Acrobat.jpg

Miten tämä oli mielestäsi johdatteleva kysely?
 
Tuossa on sisään leivottuna se että leikataan. Toimii kyllä ohjenuorana hallitukselle joka haluaa leikata mutta ei muuten.

Toisaalta pelkästään kysymys leikataanko jostain jättää liikaa äänestäjän varaan. Demokratiassa on tärkeää antaa tietoa päätösten seurauksista jottei vastattaisi mutu-menetelmällä. Kaikkein paras olisi budjetin teko jossa tulisi selväksi että kaiken säilytys vaatisi lainanottoa. Tuo saattaisi vaan olla liian vaikeaa suurelle osalle kansasta. Aiemmin esiintuotu Liberaalipuolueen lista olisi hyvä lähtökohta johon voisi ruksia kuinka paljon haluaa leikattavan.
 
Ainakin tuon IL:n jutun perusteella TEM nimenomaan on ottanut huomioon sen, että työperäisesti maahanmuuttaneet ovat maassa vain lyhyen aikaa ja siksi kuluttavat vähemmän yhteiskunnan resursseja. En osaa sanoa, mihin Mattila viittaa. TEM:in laskelma myös nimenomaan tarkasteli työperäistä maahanmuuttoa, ei kaikkea.

Kuten sanoin, musta on irvokasta että työttömät - joita me työtä tekevät elätämme - vinkuvat että veronmaksajat elättävät työtä tekeviä maahanmuuttajia. Varsinkin kun TEM:n mukaan lähes kaikki ovat nettomaksajia. Sinun työhistoriasi ei kiinnosta eikä ole tämän ketjun aihe. Joten ei siitä sen enempää.

Voit nyt vängätä vastaan kun jäit kiinni virheestä. Me kaikki tiedetään, et oikeesti 1500€/kk bruttotulolla ei olla nettomaksajia. Mutta voit tottakai uskoa siihen. Sitten haluan nähdä myös työperäisen maahanmuuttajan joka tulee tänne mielellään töihin 1500€/kk ja nyt en puhu mistään marjanpoimijoista. Tottakai siivoojia varmaan on, mutta heitäkin kusetetaan niin paljon työnantajien toimesta kun on mahdollista.

Selvä, se on sitten sun näkemys. Mä ajattelin mennä kyllä töihin, enkä maata kotona. Itse rupesit käyttämään työttömyytäni minua vastaan, joten on ihan olennaista että kerron sinulle että argumenttisi siitä että minä en kerryttä yhtään veroeuroja on aika perusteeton, koska olen maksanut niitä veroja ja tulen maksamaan jatkossakin.

Hauska on keskustella kanssasi. Motivoit vielä enemmän taistelemaan kokoomusta ja oikeistoa vastaan. Suomessa oli laittoman työvoiman tutkimiseen luotu poliisiyksikkö, jonka SDP:n Kari Rajamäki aikoinaan perusti. Kokoomuksen tultua valtaan seuraava sisäministeri kokoomuksesta, lopetti koko yksikön. Voi vaan miettiä minkäköhän takia? ;)
 
Kuten sanoin, musta on irvokasta että työttömät - joita me työtä tekevät elätämme - vinkuvat että veronmaksajat elättävät työtä tekeviä maahanmuuttajia. Varsinkin kun TEM:n mukaan lähes kaikki ovat nettomaksajia. Sinun työhistoriasi ei kiinnosta eikä ole tämän ketjun aihe. Joten ei siitä sen enempää.

No olisihan se ihan vitun tyhmää kannattaa maahanmuuttoa jos se lisää kilpailua matalapalkka-aloilla tai kuormittaa sosiaaliturvaa jos siitä ei edes olisi hyötyä valtion taloudelle? Eikä se että on työtön ole musta mikään este sen ääneen sanomiselle. Muutenkin varsinkaan lyhytaikaisessa työttömyydessä ei ole mitään ihmeellistä, vaikka joissain se saa aikaan ihan ihmeellistä mylvintää.
 
Voit nyt vängätä vastaan kun jäit kiinni virheestä. Me kaikki tiedetään, et oikeesti 1500€/kk bruttotulolla ei olla nettomaksajia.

TEM:n selvityksen mukaan tuo väite ei siis pidä paikkaansa (siis jos palkka on yhtään yli tuon 1500e/kk) jos tarkoitat tulonsiirtoja ja työperäisiä maahanmuuttajia

Vuoden 2018 aineiston perusteella ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten nettotulonsiirrot olivat kuitenkin lähes poikkeuksetta positiivisia ammateissa, joissa keskimääräiset palkka- ja yrittäjätulot olivat yli 18 000 euroa vuodessa (1 500 euroa kuukaudessa), selvitys jatkuu.

No olisihan se ihan vitun tyhmää kannattaa maahanmuuttoa jos se lisää kilpailua matalapalkka-aloilla tai kuormittaa sosiaaliturvaa jos siitä ei edes olisi hyötyä valtion taloudelle? Eikä se että on työtön ole musta mikään este sen ääneen sanomiselle.

Tuostahan ei ollut kyse, vaan siitä että henkilö joka elää 100%:isesti muiden veronmaksajien veroilla valittaa siitä kuinka työtätekevä maahanmuuttaja saa jotain tulonsiirtoja palkan lisäksi. Se on musta irvokasta. Sen toki ymmärrän, että vituttaa kun joku muu tekee sun työsi halvemmalla. Sekin on markkinataloutta. Ja se tietenkin pätee ihan kaikissa palkkaluokissa. Aina löytyy joku joka on parempi. Aina löytyy joku joka tekisi halvemmalla. Koulutuksella sä vähennät kilpailijoiden määrää.
 
Tuossa on sisään leivottuna se että leikataan. Toimii kyllä ohjenuorana hallitukselle joka haluaa leikata mutta ei muuten.
Kyllä se on itsestään selvyys että jostain pitää leikata. Valtion talous on 10 mrd alijäämäinen.
Toisaalta pelkästään kysymys leikataanko jostain jättää liikaa äänestäjän varaan. Demokratiassa on tärkeää antaa tietoa päätösten seurauksista jottei vastattaisi mutu-menetelmällä. Kaikkein paras olisi budjetin teko jossa tulisi selväksi että kaiken säilytys vaatisi lainanottoa. Tuo saattaisi vaan olla liian vaikeaa suurelle osalle kansasta. Aiemmin esiintuotu Liberaalipuolueen lista olisi hyvä lähtökohta johon voisi ruksia kuinka paljon haluaa leikattavan.
Tuo olisi hyvä idea ja konkretoisi hyvin sen valtion alijäämän ja leikkaustarpeen. Jos mistään ei voi leikata, niin sitten alv pitää nostaa vähintään 30 % ja mahdollisesti korottaa myös muita veroja.
 
Tuostahan ei ollut kyse, vaan siitä että henkilö joka elää 100%:isesti muiden veronmaksajien veroilla valittaa siitä kuinka työtätekevä maahanmuuttaja saa jotain tulonsiirtoja palkan lisäksi. Se on musta irvokasta. Sen toki ymmärrän, että vituttaa kun joku muu tekee sun työsi halvemmalla. Sekin on markkinataloutta.

Eiköhän pointti ollut se, että vituttaa kun yhteiskunta subventoi matalapalkka-aloja ja samalla mahdollistaa palkkojen pitämisen paskoina? Enkä myöskään sanoisi että elää 100% muiden rahoilla jos tilanne on väliaikainen, kun se viittaisi elämäntapatyöttömyyteen.
 
Eiköhän pointti ollut se, että vituttaa kun yhteiskunta subventoi matalapalkka-aloja ja samalla mahdollistaa palkkojen pitämisen paskoina?

No, jos noin joku ajattelee, niin hänen onneksi se subventointi vähenee kun asumistukea leikataan. Ja varmaan muutakin sosiaalitukea leikataan ihan isolla kädellä. Myös ansiosidonnainen kaventuu, joten into ottaa se "paskan palkan työ" vastaan kasvaa ihan automaattisesti. En nyt ehkä kauheasti pidättelisi henkeä, että ne palkat siellä matalassa päässä kauheasti tässä nousee noiden seurauksena.

Suomessa "subventoidaan palkkoja" aina 5000 euroon asti. Joten jos tuo on joku mittari, niin aika paljon on vielä tehtävää. Onneksi luultavasti tulee oikeistohallitus, joka vihdoin saa tukiviidakkoa karsittua. Ihan kaikilta.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 362
Viestejä
5 128 597
Jäsenet
81 982
Uusin jäsen
Aleksi94

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom