• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Mielenkiintoista, Kokoomus hirttää itsensä ilmastotavoitteisiin.

"Kokoomus ei lähde hallitukseen, joka alkaisi pakittaa vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta. Asian vahvistaa varapuheenjohtaja Elina Valtonen."

Noinkohan on kenttäväen ja Kokoomusta äänestävien tahojen tuki tälle. Ehkäpä tuolla sektorilla odotellaan erilaisia energiatukia yrityksille kuin kuuta nousevaa.

Noh, ennen vaaleja tietenkin voi kaikennäköistä uhota ja vihreältä siiveltäkin tarvitaan ääniä.
 
Voi olla. Pieni yllätys kuitenkin tuon Valtosen siirtyminen puisto-osastolle. Aikoinaan pidin tuota kovinkin järkevänä, mutta suunta alkaa olla kyllä ikävänkin selvä.
Varmaan sellaina 'vaalitaktinen' linjanveto. Jos sitten neuvotellaan hallituspaikoista tosissaan, niin ainahan ennenkin nuo kynnyskysymykset ovat joustaneet.
 
Varmaan sellaina 'vaalitaktinen' linjanveto. Jos sitten neuvotellaan hallituspaikoista tosissaan, niin ainahan ennenkin nuo kynnyskysymykset ovat joustaneet.
Itse asiassa, tässä uudistuneessa kirjallisessa prosessissa kynnyskysymysten yksityiskohtaisuus, rooli ja tiukkuus on kasvanut. Aiemmin vain hallitustunnustelijan kynnyskysymykset oli aitoja ja pitäviä kynnyskysymyksiä.
Edellisissä hallitusneuvotteluissa kuitenkin myös vastaajat (erityisesti Kepu ja Kokoomus) asettivat omat kynnysehtonsa, joista eivät olleet valmiita neuvottelemaan.
 
Varmaan sellaina 'vaalitaktinen' linjanveto. Jos sitten neuvotellaan hallituspaikoista tosissaan, niin ainahan ennenkin nuo kynnyskysymykset ovat joustaneet.
Vaihtaisiko PS oman kynnyskysymyksensä maahanmuutosta tuohon Kokoomuksen kynnyskysymykseen?
 
Tähän on aika vaikeaa löytää vastausta, koska me ei tiedetä kuinka päästöjä tullaan hinnoittelemaan tulevaisuudessa.

Ne hinnoitellaan päästöoikeuksien kautta, jolloin luonnollisesti mitä nopeammin ollaan hiilineutraaleja, sitä vähemmän tarvii maksaa päästömaksuja. Ja ne hinnoitellaan yritysten toimesta, kun yritykset alkavat imagosyistä suosimaan hankintaketjuissaan niitä, joiden päästöt ovat alhaisemmat. jolloin hiilineutraalisuus lisää yritysten kilpailukykyä.

Joten sieltä on sitten vaikea löytää sitä break even kohtaa, missä hiilineutraalisuus alkaa tuottamaan enemmän kuin maksamaan.

Tärkeintä on se että seuraava halitus pitää puolia, meidän tiukka tavoite käy kalliiksi jos sitä ei lasketa meidän eduksi, vaan kiristää entisestään meidän vastuita.

Nyt jo me kipuillaan sopimuksista joista uhkaa tulla miljardilasku, siis sen takia että metsän omistajat ovat sitoneet hiiltä ja sitovat edelleen.

Nyt meitä uhkaa energidirektiivit, joilla ei mitään tekemistä ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Meitä uhkaa monimuotoisuus direktiivit joilla ei tekemistä ilmastonmuutoksen torjunnassa, päinvastoin vaikeuttaa tavoitteiden saavuttamista.

Meitä uhkaa biomassa käyttörajoituksia jotka vaikeuttavat meidän tavoitteiden saavuttamista.

Kunnianhimoiset tavoitteet on ok ja kannatettavia, mutta pitää varmistaa se että siitä on meille hyötyä, ettei ne ole meille haitaksi. Lisäksi pitää puolustaa laskentatapoja jotka meille eduksi.

Edit:
Se onjo huonoa sopimista, tai vääriä päätöksiä jos jälkikäteen meidän vähennykset tulee meille kaliiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Käytännössä olen samaa mieltä siitä, että mitä nopeammin sitä parempi ja mitä enemmän saadaan Suomessa kulutettua energiaa tehtyä Suomessa, sitä parempi.

Silti selitykset siitä, miten nopeampi aikataulu jotenkin edistäisi suomalaisten yritysten kilpailukykyä tuntuu olevan vain halpa heitto, jolla voidaan yrittää mustamaalata niitä, jotka ehdottavat EU:n tahdissa hiilineutraaliuteen pääsyä.

Miksi se olisi halpa heitto?
Kun päästöoikeuksien hinnat nousevat, sitä kalliimmaksi se fossiilinen energia tulee. Nyt tuo hinnannousu näkyy etenkin sähkössä ja lämmityksessä. Tulevaisuudessa se tulee näkymään mitä todennäköisemmin myös liikenteessä. Mitä nopeammin siihen hiilineutraalisuuteen päästään, sitä nopeammin päästään irti noista maksuista.
Toki tuossa ei ole kyse mistään "niin nopeasti kuin mahdollista"-periaatteesta, koska silloin ne toimet voivat tulla reippaasti kalliimmiksi kuin niiden päästöjen hinnat. Mutta kun Suomi on asemassa, missä meidän on paljon helpompi saavuttaa tuo hiilineutraalisuus kuin valtaosalla muusta Euroopasta, olisi aika hölmöä jos me ei hyödynnetä tuosta saatavaa kilpailuetua.
 
En vain pysty vetämään yhtäläisyysmerkkejä kilpailuedun ja muita EU-maita kireämmän vuosilukutavoitteen välille. En näe, että vuosilukutavoitteella on mitään tekemistä yritysten teknologisten innovaatioiden kanssa. Se olkoon sitten minun ongelmani.

Laitetaan tähän nyt vielä varmuudeksi että olen sitä mieltä, että mitä nopeammin fossiilisista polttoaineista päästään eroon, sitä parempi.
 
Kuten tuolla jo aiemmin totesin, kyse ei ole "yritysten innovaatioista", vaan ihan siitä, että mitä se energia maksaa. Mitä maksaa niiden koneiden pyörittäminen, mitä maksaa niiden tuotteiden siirtäminen paikasta A paikkaan B. Ja niin edelleen.

Ja sähkössä tämä jo nähdään. Meillä on todella paljon hiilivapaata sähköä, joka tarkoittaa, että Suomen teollisuus saa tuosta kilpailuetua Keski-Eurooppaan nähden. Ja tuo kilpailuetu tulee kasvamaan vielä entisestään sitä mukaa, kun päästöoikeuksien hinnat nousevat. Keski-Euroopassa joudutaan nojaamaan vielä pitkään fossiilisiin polttoaineisiin sähköntuotannossa, kun taaskin Suomessa me aletaan lähestymään tilannetta, missä kaikki sähkö on hiilivapaata/vähähiilistä.
Lämmityksessä sama juttu, mitä enemmän lämmityksessä käytetään fossiilisia, sitä kalliimmaksi se tulee päästöoikeuksien nousun myötä. Mitä kalliimpaa se on, sitä vähemmän kansalaisilla on varaa kuluttaa esim. paikallisia palveluja tai ostaa kulutustavaroita. Ja sitä korkeammat yritysten lämmityskulut ovat.
Liikenne on se seuraava asia, missä tuo tulee näkymään kun päästöoikeudet laajennetaan koskemaan sitä.

Kaiken tuon lisäksi saadaan sitten etua siitä, että sen sijaan että ostetaan miljardien edestä vuodessa energiaa ulkomailta, tuo energia tuotetaan kotimaisesti ja rahatkin pysyvät paremmin kotimaassa.
 
Tämä kaikki on ihan yritysten ja kansalaisten itsensä päätettävissä riippumatta siitä, onko hiilineutraaliustavoite 2035 vai 2050.

Ei sen päästöoikeuden hinta ole sen korkeampi tai matalampi vaikka Suomen tavoite olisi mikä.
 
Ei ole, vaan valtion teot vaikuttavat merkittävästi siihen, että minkälaisella aikataululla noista fossiilisista polttoaineista päästään eroon.
Siihen vaikuttaa valtion verotuspolitiikka, siihen vaikuttaa valtion luvituspolitiikka ja siihen vaikuttaa valtion tukipolitiikka.

Kun valtion toimesta kommunikoidaan, että tavoitteena on 2035 eikä 2050, niin se kertoo yrityksille ja sijoittajille, että valtio aikoo toimia siten, että tuo tavoite saavutetaan.
 
Tukipolitiikka on tärkeä muutenkin kilpailukyvyn vahvistamisessa. Mielestäni siihen kannattaisi satsata, kaikki yritystuet eivät ole pahoja.
 
Tärkeintä on se että seuraava halitus pitää puolia, meidän tiukka tavoite käy kalliiksi jos sitä ei lasketa meidän eduksi, vaan kiristää entisestään meidän vastuita.

Nyt jo me kipuillaan sopimuksista joista uhkaa tulla miljardilasku, siis sen takia että metsän omistajat ovat sitoneet hiiltä ja sitovat edelleen.

Nyt meitä uhkaa energidirektiivit, joilla ei mitään tekemistä ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Meitä uhkaa monimuotoisuus direktiivit joilla ei tekemistä ilmastonmuutoksen torjunnassa, päinvastoin vaikeuttaa tavoitteiden saavuttamista.

Meitä uhkaa biomassa käyttörajoituksia jotka vaikeuttavat meidän tavoitteiden saavuttamista.

Kunnianhimoiset tavoitteet on ok ja kannatettavia, mutta pitää varmistaa se että siitä on meille hyötyä, ettei ne ole meille haitaksi. Lisäksi pitää puolustaa laskentatapoja jotka meille eduksi.

Edit:
Se onjo huonoa sopimista, tai vääriä päätöksiä jos jälkikäteen meidän vähennykset tulee meille kaliiksi.

Joo. Veikkaan kanssa, että yritykset lypsää Suomelta kaikenlaiset tuet kunnianhimoisten vihreän siirtymän tavoitteiden saavuttamiseksi, mutta valtaosa rahoista kuitenkin valuu ulkomaisille sijoittajille. Samalla vientimarkkinat joista on mehusteltu jäävät unelmiksi, ja EU vetää Suomea kölin alta muita säännöksiä tiukentaessaan... lasku sitten jää valtion ja kuluttajien maksettavaksi.
 
Viimeksi muokattu:
"Elina Valtonen linjasi uuden kynnyskysymyksen – Petteri Orpo ei lämpene

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ottaa etäisyyttä puolueen varapuheenjohtajan Elina Valtosen puheisiin tulevan hallituksen kynnyskysymyksestä."
 
Myös perussuomalaiset eturivin taustaviulistit (Ranne, Meri) ovat ladelleet kynnyskysymyksiä joita puoluejohtaja ei kuitenkaan vahvista puolueen lupaukseksi.
 
Mielenkiintoista, Kokoomus tosiaan hirttää itsensä ilmastotavoitteisiin.

"Kokoomus ei lähde hallitukseen, joka alkaisi pakittaa vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta. Asian vahvistaa varapuheenjohtaja Elina Valtonen."

Noinkohan on kenttäväen ja Kokoomusta äänestävien tahojen tuki tälle. Ehkäpä tuolla sektorilla odotellaan erilaisia energiatukia yrityksille kuin kuuta nousevaa.
Elina Valtosesta ollaan oltu tekemässä Orvon seuraajaa. Tämä linjanveto tulee mahdolliselta Kokoomuksen seuraavalta puheenjohtajalta.

Minusta tämäntyyppinen vahva neuvottelukannan ankkurointi hallitusneuvotteluiden alla viittaa siihen, että Kokoomus pelaa tarkoituksella persuja ulos hallituskeskusteluista ja jonkinlaisella silmänkääntötempulla synnytetään sinipunahallitus. Eli spekulaatiot kassakaappisopimuksesta olisivat totta.

Suomen poliittisessa skenessä tärkeintä näyttää olevan se, ettei EU-kriittinen ja maahanmuuttokriittinen puolue pääse koskaan vallankahvaan. Kokoomus on valmis heittämään kaikki "tiukan talouskurin linjaukset" romukoppaan ja menemään vassaripuolueiden kanssa kimppaan, vain estääkseen Persujen nousun hallitukseen. Kataisen Kokoomus teki jo tämän 2011, saa nähdä tuleeko nyt jatkoa.
 
Viimeksi muokattu:
Elina Valtosesta ollaan oltu tekemässä Orvon seuraajaa. Tämä linjanveto tulee mahdolliselta Kokoomuksen seuraavalta puheenjohtajalta.

Minusta tämäntyyppinen vahva neuvottelukannan ankkurointi hallitusneuvotteluiden alla viittaa siihen, että Kokoomus pelaa tarkoituksella persuja ulos hallituskeskusteluista ja jonkinlaisella silmänkääntötempulla synnytetään sinipunahallitus. Eli spekulaatiot kassakaappisopimuksesta olisivat totta.

Suomen poliittisessa skenessä tärkeintä näyttää olevan se, ettei EU-kriittinen ja maahanmuuttokriittinen puolue pääse koskaan vallankahvaan. Kokoomus on valmis heittämään kaikki "tiukan talouskurin linjaukset" romukoppaan ja menemään vassaripuolueiden kanssa kimppaan, vain estääkseen Persujen nousun hallitukseen. Että semmoinen konservatiivinen oikeistopuolue meillä.:whistling::beye::facepalm:
Hienoa meillä tasa-arvo taas tässäkin toteutuessaan vahvistuu, meillähän on ollutkin naispuolisia puoluejohtajia niukanlaisesti.

Ei taida vielä mikään puolue yksin päästä päättämään joten sopimuksia on pakko tehdä. Persuille on jo voitto? että heidät otetaan jo vakavasti vaalikeskusteluissa (näin ei aina ole ollut) ja heitä tukevien kansalaisten kannalta se, että Persujen kannatus pakottaa muut puolueet huomioimaan vähän paremmin persujen esiin nostamiin ongelmiin reagoimisen.

Veikkaan, että ensivaalikaudella talouden hoitamisen merkitys kasvaa. Ei Suomen pankki voine enää (ainakaan nopeasti) paljon tasettaa nostaa, muistelen Suomen pankilla olevan jo 200 miljardia lainaa valtiolle ja yrityksille.
 
Mielenkiintoista, Kokoomus tosiaan hirttää itsensä ilmastotavoitteisiin.

"Kokoomus ei lähde hallitukseen, joka alkaisi pakittaa vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta. Asian vahvistaa varapuheenjohtaja Elina Valtonen."

Noinkohan on kenttäväen ja Kokoomusta äänestävien tahojen tuki tälle. Ehkäpä tuolla sektorilla odotellaan erilaisia energiatukia yrityksille kuin kuuta nousevaa.
Valtosen puheilla ei ole mitään arvoa kun neuvottelut käy Orpo ja hän jo tuosta irtisanoutui. Tämä on maailman vanhin neuvottelustrategia että laitetaan sylikoira haukkumaan ja uhoamaan ja sitten isä aurinkoinen tulee jälkikäteen rauhoittelemaan ja esittämään kohtuullista järjen ääntä.

Toiseksi Kokoomus ei voi lyödä pöytään mitään joustamatonta listaa, koska heillä ei ole sen kummempaa vipuvartta kuin muillakaan.

Kokoomus ja Persut hallitus on vaalien voittajapuolueesta riippumatta lähes 95% varma. Ilmastoasia tullaan ratkaisemaan jonkinlaisella puolivälimallilla jossa molempien osapuolten kasvoja säilytetään. Voi olla että toinen tulee enemmän vastaan tai sitten voi olla että koko ilmastotavoite jää vain latteudeksi jonka suhteen ei tehdä mitään konkreettisia toimia. Tai sitten sovitaan että "ilmastoasia käsitellään syksyllä" jotta saadaan hallitus muodostettua ja voidaan kiukutella myöhemmin.

En vielä sanoisi että Hesari on poliittista ääripäätä, mutta on se selkeästi vihervasemmalle kallellaan oleva media, kuten myös Yle. Harvassa ovat artikkelit vasemmiston politiikan riskeistä ja toistuvasti lisääntyvät artikkelit oikeistopolitiikan veronkevennyksen lovista budjettiin, ottamatta kantaa niiden tarkoitukseen kasvattaa pitkäkestoista muutosta työn kannattavuuden lisäämisessä ja sitä kautta vaurauden ja verotulojen lisäämisessä.

Leikkaa Ylen pelissä valtiontalous kuntoon ja katso, kuka valinnoistasi kärsii | Yle Uutiset

Esimerkkinä Ylen peli, missä esimerkiksi verotukselliset vaikutukset ei pyrikään kuvaamaan niiden tarkoitusta millään tasolla, ainoastaan todetaan että jos otan sinun pussistasi nyt enemmän rahaa, niin minä saan enemmän rahaa.
Täällä taisi joku pelatakkin tuota Ylen leikkauspeliä.

Pikkaisen vituttaa että verorahoilla pyöritetään näin vasemmistoasenteellista paskaa. Iskikö yleläisillä hätä päälle kun pienpuoluetentissä Liberaalipuolue sanoi leikkaavansa 80% ylen toiminnasta? Nyt on lähtenyt "neutraalin" Ylen toimesta vihapuhekampanja käyntiin. Yleläisten läskit tutisee kun melkein 600 miljoonan budjetilla pyörivä toimija ei löydä omasta toiminnastaan mitään leikattaavaa. Tämä retoriikkahan on aivan linjassa Sanna Marinin sinimusta huuteluiden kanssa.

Leikkauspelissä pyörivät sellaiset kannustavat ja motivoivat valtion tasapainotuksen sanat kuin: "iso kärsimys, kiristä kunnolla, leikkaa niin että näkyy ja tuntuu, pikku kiristys, ota kovempi keino käyttöön, nipistä kovempaa, verota omistajaa vielä enemmän "

Lisäksi nää leikkausmäärät on naurettavan pienet. MAX 10% yritystuista ja kulttuurista? Miksi vaihtoehtoja ei ole aina 100% asti?? NYT LOPPUU SE VÄSSYKÖINTI JA MOOTTORISAHA KÄTEEN!! Kyllä töitä riittää julkisen ulkopuolellakin, yksityisellä puolella MARKKINAEHTOISESTI hinnoiteltuna.

1680028123049.png

1680028272709.png

1680028381752.png

1680028442148.png

1680028656195.png

Julkaistu: 28.3.2023
Tekijät: Taneli Arponen, Tulikukka de Fresnes, Timo-Pekka Heima, Antti Parviala, Eetu Pietarinen, Mika Pippuri, Maria Stenroos

Näille vässyköille voisi lähettää vähän palautetta ja listan 200 000 työpaikasta mitä on tällä hetkellä avoinna.
Harvinaisen paska peli jopa YLE:n tasolla ja hyvin osoittaa sen miksi heidän budjetista kuuluu leikata. Rajallisten vaihtoehtojen, kunnollisten kohdistamisen puutteen ja ennen kaikkea ennalta päätettyjen ja lukittujen leikkausprosenttien kanssa tuon pelin arvo on aivan totaalinen nolla. Tuolla yritetään harhaanjohtaa ja vääristää kansaa luulemaan ettei tarvittavia budjettitavotteita saada nostamatta ALV ja tuloveroa.

Tuosta saa kuitenkin hyvää osviittaa jos oletetaan ettei YLE:n toimittajat ole töhöilleet tai valehdelleet laskuissansa. Otin notepadin viereen ja laskin pikaisesti ilman näitä kommunistisia rajoitteita. Esim. Yritystukiin kunnon leikkaukset, kehitysapu kokonaan seis, YLE:n massiiviset leikkaukset, asumistukiin leikkauksia ja eläkkeiden korotukset tauolle, kulttuuriin kunnon leikkaukset ja tupakka-askin hinnan korotus 4e.

Lopputuloksena valtion budjetti on 800 miljoonaa euroa plussalla ja kaikki tämä vielä kaupan päälle pudottamalla tuloveroa 1%. Suurimpaan osaan yhteiskunnasta ei kohdistu leikkauksia eikä veroihin korotuksia. Vaihtoehtoisesti tupakan hinnan korotus voidaan perua ja ollaan edelleen 400 megaa plussalla tai esim. tupakan hinnan korotus jää voimaan ja perutaan tuloveron lasku jolloin eläkkeisiin tarvitsee tehdä vain erittäin lyhytaikainen indeksijäädytys ja ei velkaannuta senttiäkään.

Tämäkin vain tuon YLE:n propagandakoneen piirissä eli esim. haittamamujen ja sossuilijoiden karkoituksia ja niistä saatavia etuja ei ole laskettu mukaan yms. Koulutukseen voidaan myös ehdottomasti tehdä leikkauksia poistamalla turha humanistipaska kuten naistutkimus ja kieltämällä kaiken kulttuurimarxismin yms. poliittisen roskan opettaminen ja promoaminen valtiorahotteisissa laitoksissa. Pakkoruotsin ja toisen kotimaisen kielen aseman voi ajaa kokonaan tai pääosin alas.

1680153903421.png

Leikkaaminen on välittämistä. :thumbsup:
 
Viimeksi muokattu:
Tämäkin vain tuon YLE:n propagandakoneen piirissä eli esim. haittamamujen ja sossuilijoiden karkoituksia ja niistä saatavia etuja ei ole laskettu mukaan yms. Koulutukseen voidaan myös ehdottomasti tehdä leikkauksia poistamalla turha humanistipaska kuten naistutkimus ja kieltämällä kaiken kulttuurimarxismin yms. poliittisen roskan opettaminen ja promoaminen valtiorahotteisissa laitoksissa. Pakkoruotsin ja toisen kotimaisen kielen aseman voi ajaa kokonaan tai pääosin alas.

Taas ollaan sen äärellä, että kun joku ei miellytä, niin keksitään omat teoriat joilla perustellaan leikkauksia. Hyvin tyypillistä ajattelua, kun halutaan ajaa Suomea autoritarismiin.
 
Se että on nainen ei ole itseisarvo. Muut asiat ratkaisee. Sama toki miesten kohdalla.
Totta kai se on ,on asioita, joissa nainen arvottaa asian erilailla kuin mies ja päin vastoin. Tietysti henkilöiden väliset erot ovat olemassa sukupuolittainkin.
Se onko sillä kenenkin mielestä mitään vaikutusta on sitten yksilöllistä. Politiikassa on vain vuosikausia huudettu tasa-arvon perään, nyt kun vaaka on kallistunut monisssa paikoissa toiseen suuntaan, niin sieltä ei enää niinkään paljon huutelua kuulu?
 
Taas ollaan sen äärellä, että kun joku ei miellytä, niin keksitään omat teoriat joilla perustellaan leikkauksia. Hyvin tyypillistä ajattelua, kun halutaan ajaa Suomea autoritarismiin.
Yhteiskunnalle tuottamattomien ja kalliiden mamujen karkoittaminen on täysin normaali toimenpide käytännössä missä tahansa Suomen ulkopuolisessa maassa riippumatta yhteiskuntajärjestyksestä tai kulttuurista. Valtion rahojen polttamisen estäminen pseudotieteisiin tai autoritäristen valtioiden kehittämiin psykologisiin aseisiin ei ole autoritarismia vaan itseasiassa sen vastakohta.

Tätä paskaa saa kuitenkin leikkaustenkin jälkeen yksityisesti rahoittaa ja tukea vaikka laittaisin kyllä sinnekin Supon analysoimaan rahoituksen lähteitä.
 
Viimeksi muokattu:

Persut ehti rikkoa vaalilupauksensa jo ennen kun vaalit ovat ohi.
"SAK:lle aiemmin antamassa vastauksessaan perussuomalaiset kannatti maksujen siirtoa työnantajille, mutta keskiviikkona MTV:n pääministeritentissä(siirryt toiseen palveluun) perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vastusti sitä.

Purran mukaan SAK:lle on annettu perussuomalaisten puoluetoimistolta väärä vastaus. Kukaan perussuomalaisten johdosta ei ole asiaan ottanut kantaa, Purra sanoi Uudelle Suomelle(siirryt toiseen palveluun) torstaina."
 
Vai että ihan vaalilupaus on rikottu, hajoaisi varmaan puolue sisäisesti tuollaisen asian takia jos olisi hallituksessa. Harmittaa kun ennakkoääni meni jo.

Vähän kyllä nyt hakemalla haetaan asioita jotka, ainakin vahvasti veikkaisin, on täysin merkityksettömiä kys. puoluetta äänestäville. Koko asiasta ei ole mielestäni puhuttu edes missään eikä ketään kiinnosta pätkänvertaa.

Edit: otsikot hienoja
Perussuomalaisten kanta kiky-maksuihin muuttui yhtäkkiä – palkansaajajärjestöt ja Sdp kuvailevat takinkääntöä petokseksi
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman pitää tapahtunutta perussuomalaisten palkansaajapetoksena.
 
Vai että ihan vaalilupaus on rikottu, hajoaisi varmaan puolue sisäisesti tuollaisen asian takia jos olisi hallituksessa. Harmittaa kun ennakkoääni meni jo.

Vähän kyllä nyt hakemalla haetaan asioita jotka, ainakin vahvasti veikkaisin, on täysin merkityksettömiä kys. puoluetta äänestäville. Koko asiasta ei ole mielestäni puhuttu edes missään eikä ketään kiinnosta pätkänvertaa.

Edit: otsikot hienoja
Voi olla että heidän äänestäjiä ei kiinnosta, silloin vahinkoa ei ole tapahtunut. Ei kiky ole ollut kovinkaan esillä muutenkaan.

Kokoomuksen suuntaan tuo on viesti että heillä on halua sopeuttaa ohjelmaansa yhteensopivaksi. Siinä mielessä Purralta hyvä veto. Parempi nyt kuin kokonaan vaalien jälkeen.
 
Vai että vaalipetos, kun johonkin SAK:n kyselyyn on vastattu väärin. Kylläpä on taas psykoosit tulilla kun persujen kannatus on hieman liian korkealla.
Kellä psykoosi? Ei kellään.

Et taida tykäta teollisuusliitoista taikka muista ammattiliitoista?

Editoitu
 
Persut taipuvat aivan kaikessa kunhan mamutukseen tulee oikeita ja selkeitä rajoituksia. Asiaa voi tietysti käännellä ja väännellä mutta se on se asia johon persut ovat vahvimmin profiloituneet ja siitä olisi syytä pitää kiinni. 2017:sta ei ole kovin pitkä aika.
 
Vai että vaalipetos, kun johonkin SAK:n kyselyyn on vastattu väärin. Kylläpä on taas psykoosit tulilla kun persujen kannatus on hieman liian korkealla.
Kellä psykoosi? Ei kellään.

Et taida tykäta teollisuusliitoista taikka muista ammattiliitoista?

Editoitu

Kyllä AY-liikkeellä on nyt psykoosit tulilla. Siellä koitetaan viimeiseen asti laittaa persuille kapuloita rattaisiin niin että heidän rahoittamansa SDP voittaisi vaalit kun petturi ja valehtelusanat on otettu käyttöön. Kai porukka tajuaa että puoluepolitiikan ulkopuoliset tahot pyrkivät vaikuttamaan vaalitulokseen?

Masentavaa katsella kuinka läpikyllästetty koko Suomen poliittinen järjestelmä on ulkoparlamentaarisella vallankäytöllä. Yhteiskunnallinen muutos markkinaehtoisesti toimivaan järjestelmään etenee tuskaisen hitaasti. Jos tätä muutosta markkinaehtoiseen yhteiskuntaan estetään jatkuvilla voimakkailla toimilla ja tämän vuosikymmenen aikana niitä rakenteellisia uudistuksia ei saada ehtyä niin viimeistään 2030-luvulla IMF:t ja EKP:t tulevat sanelemaan Suomen leikkauslistat.
 
Masentavaa katsella kuinka läpikyllästetty koko Suomen poliittinen järjestelmä on ulkoparlamentaarisella vallankäytöllä.
Eikä vain sillä vaan niin massiivinen joukko hyötyy nykyisestä status quosta ja täysin riippuvaisia hallinnosta ja palkka maksetaan veroista, tavalla tai toisella.

Tämä julkishallinnon pöhöttyminen on ihan kaikkialla, joka paikassa, joka instituutiossa oleva ongelma joka alkanut jokaisessa länsimaassa sieltä 90 luvulta lähtien. Nippelitietona California State University Office of the Chancellor | CSU hallintovirkailijoiden määrä nousi 1975->2008 3800 -> 12183. Opettajien määrä nousi samana aikana 11641 -> 12019. Opettajille nousua 3,5%, hallintoa 221%. On selvää että tämä pätee aivan joka ikiseen hallintoalaan, jokaisessa länsimaassa. Aivan upea esimerkki on uusinta uutta oleva "hyvinvointi"alueet, eli taas lisää byrokratiaa uutena hallintokerroksena. Naurattaahan tämä ikiliikkuja jos ei itkettäisi maksaa kolmannes palkasta tähän sirkukseen. Siihen tietysti kaikki minulle näkymättömät maksut kuten boomerien pyramidihuijaukseen menevät maksut johon valtio pakottaa osallistumaan. Hassua kun suomen rikoslain mukaan ovat laittomia, silti siihen pakotetaan. Noh, kuten sanoin aiemmin, tässä järjestelmässä on aivan liikaa riippuvaisia ja tälle nykyiselle eläkeponzille ei tulla tekemään mitään niin kauan kun boomerit kykenevät äänensä antamaan. Hieno kampaus ja valmis kahvipöytä kertovat vaalitoimitsijoille kotiäänestyksen tärkeydestä loppuun asti mennään. Veteraanit ja köyhät eläkeläiset narratiivi on tosiaan jo aika aikansa elänyttä, nyt nämä boomerit äänestävät näitä Kimmo Kiljusia viimeiseen hengenvetoonsa asti.

Ehkä asia muuttuu 10v päästä tältä osin, saapa nähdä. Tuskin.

Kyllä, suututti kirjoittaa tämä viesti. Aivan helvetisti.
 
Aiempaan konkretiaa. Miksi meillä on seitsemän Aluehallintovirasto – Wikipedia ? Mistä raha tulee? Mitä tapahtuisi jos 6 katoaisi ja yksi hoitaisi kaiken? Tai mitä jos jokainen katoaisi? Mitä tapahtuisi?

Mikä virka näillä on, miksi näin monta? Mikä muu funktio näillä on kuin luoda työpaikkoja keskustalaisille? Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus – Wikipedia . Mitä tapahtuisi jos jokainen lakkaisi olemasta? Tai yksi pieni virasto joka hoitaa koko maan?

Pari esimerkkiä jotka mieleen tulisi. Vaikea käsittää miten viitsii itseä peiliin aamuisin katsoa jos on tuollaisissa virastoissa "töissä".
 
Joo tällä nykysysteemillä tuntuu olevan sellainen valitettava taipumus vuotaa aina vain enemmän rahaa aivan kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Ja aina vain lisääntyvä byrokratia on varmasti tässä isona osana. Jotkut sanoo tätä hyvinvointivaltioksi, mutta mielestäni hyvinvointivaltio ei tarkoita sitä, että rahaa tuhlataan kaikenlaiseen turhuuteen.

Pelkästään Kela työllistää noin 8000 ihmistä. Aika pysäyttävää miettiä, että enemmän kuin joka tuhannes Suomalainen työskentelee tuolla.
edit: Tuo on reilusti enemmän kuin mitä esim. Nokia työllistää nykypäivänä Suomessa. Ja se nyt on kuitenkin edelleenkin aika suuri firma :D
 
Viimeksi muokattu:
Aiempaan konkretiaa. Miksi meillä on seitsemän Aluehallintovirasto – Wikipedia ? Mistä raha tulee? Mitä tapahtuisi jos 6 katoaisi ja yksi hoitaisi kaiken? Tai mitä jos jokainen katoaisi? Mitä tapahtuisi?

Mikä virka näillä on, miksi näin monta? Mikä muu funktio näillä on kuin luoda työpaikkoja keskustalaisille? Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus – Wikipedia . Mitä tapahtuisi jos jokainen lakkaisi olemasta? Tai yksi pieni virasto joka hoitaa koko maan?

Pari esimerkkiä jotka mieleen tulisi. Vaikea käsittää miten viitsii itseä peiliin aamuisin katsoa jos on tuollaisissa virastoissa "töissä".

Ei näiden tarkastelu itsenäisinä objekteina varmaan tuota kellekään positiivisia ajatuksia, mutta hyvä muistaa että nämä ovat jo se kertaalleen tehostettu versio lääninhallituksista (ja niihin liittyvistä muista elimistä: )

Sinällään mallissa jossa edelleen halutaan korostaa alueiden omaa roolia päätöksenteossa ja "alueellisessa ymmärryksessä" lienee ihan loogista että meillä on jonkinlainen aluehallinto jolla on joihinkin asioihin jonkinlainen vaikutus. Trendi kuitenkin lienee se, että tämä(kin) vähenee ajan myötä, mutta tuskin kukaan puolue haluaa lähteä aiheella liikaa keulimaan - se kun on helppoa nostaa kortiksi vaaleissa kuten esim. SOTE-jutuissa paikallistasolla on nähty.
 
Vai että vaalipetos, kun johonkin SAK:n kyselyyn on vastattu väärin. Kylläpä on taas psykoosit tulilla kun persujen kannatus on hieman liian korkealla.
Olennaista ei ole se kenen kyselyyn on vastattu vaan se, että Persuilta tulee ristiriitaista viestintää linjoistaan jatkuvasti keskimääräistä enemmän.

Purra oli hyvä eilisessä tentissä.
 
Voi olla että heidän äänestäjiä ei kiinnosta, silloin vahinkoa ei ole tapahtunut. Ei kiky ole ollut kovinkaan esillä muutenkaan.

Kokoomuksen suuntaan tuo on viesti että heillä on halua sopeuttaa ohjelmaansa yhteensopivaksi. Siinä mielessä Purralta hyvä veto. Parempi nyt kuin kokonaan vaalien jälkeen.
Ei kukaan alkaisi tietoisesti spinnaamaan julkisuuteen annettua tietoa päälaelleen aivan mielettömällä riskillä juuri ennen vaalipäivää. Kokoomusta voi leppyytellä koko seuraavan viikon tai useammankin. Aivan 100% kiistaton virhe, mutta media yrittää pakottaa propagandaa joka asiasta.

Olennaista ei ole se kenen kyselyyn on vastattu vaan se, että Persuilta tulee ristiriitaista viestintää linjoistaan jatkuvasti keskimääräistä enemmän.

Purra oli hyvä eilisessä tentissä.
Persujen linjoissa ei ole missään vaiheessa ollut mitään ristiriitaista. Kaikki on ollut suoraviivaista ja selvää kokoajan eikä yksi puoluetoimiston marginaalivirhe sitä muuta mihinkään. Se mikä on ristiriitaista on kaikki mitä nykyinen hallitus on tehnyt ja luvannut viimeisen 4v aikana ja Kokoomuksen selitykset siitä kuinka tarvitaan massiivisia leikkauksia, mutta suoraan kysyttäessä kaikki on leikkausten ulkopuolella.
 
Kellä psykoosi? Ei kellään.

Et taida tykäta teollisuusliitoista taikka muista ammattiliitoista?

Editoitu
Kiky rahoilla ilmeisesti viitataan työvoimakustannuksiin joilla aikanaan tehtiin sisäinen devalvointi.
Sen jälkeen tehty useampi palkkasopimus, ja mm teollisuusliittolaiset/SAK laiset. Joten tuo enemmänkin sellainen testi millä öö ....

Kyselyyn oli ilmeisesti vastannut PS AY vastaava, joten hän osannut miettiä millä AY väkeästä kosikellaan pohjalta punaisimpia..

Julkisuus taasen nosti Purran pisteitä talouspuolella.
 
Tuossa vika käsittääkseni tuo että osa lupaa puolueen nimissä tietämättä puolueen kantaa.

Itse kiky-kanta puoluettain oli näin.
1680247826593.png

PS oli ainoa oikeistopuolue joka kannatti tuota ja vaikutti olevan duunarin puolella. Edes Keskusta ei kannattanut aloitetta. Nyt vastaukset noudattavat yleistä linjaa ilman poikkeuksia.

En tiedä on PS saanut tuon vastauksen ansiosta muutamaa hajaääntä enempää. Persujen äänestäjissä on kuitenkin ammattiliittoja kannattavia ja jopa liittojen kansanedustajia on persuissa. Esimerkiksi Sami Savio, Sakari Puisto ja Lulu Ranne ovat tekkiläisiä (muita 5xVIH, 1xKOK, 1xRKP) ja Jukka Mäkynen on teollisuusliittolainen (lisäksi 2xSDP ja 2+Vas). Muita liittoja en ole katsonut. Tuota katsoessa yllätti tuo tekin vihreiden osuus (5) sekä persujen osuus (3). Tekin puolelta ei demareita noussut eduskuntaan.
 
Tuo persujen kikykannasta uliseminen on lähinnä koomista, kun vassaripuolueet olivat kovasti jo vuonna 2019 sitä mieltä että kikyily tulisi purkaa silloin. No neljä vuotta kului ja mitään ei tapahtunut, nyt sitten viimeisenä epätoivoisena yrityksenä parantaa omaa vaalimenestystään on kitiseminen muiden puolueiden kiky-kannoista, kun tämä asia on unohtunut vähemmistöryhmille kumartelun sijasta. Vaikuttaakin siltä että oikeistohallitusta pukkaa tällä kertaa.
 
Et tainnut huomata että Keskusta oli hallituksessa (joka ei ole vassari). Tiedätkö mikä hallitus asetti kikyn voimaan? Värittynyttä että et huomioinut tuota.
 
Aiempaan konkretiaa. Miksi meillä on seitsemän Aluehallintovirasto – Wikipedia ? Mistä raha tulee? Mitä tapahtuisi jos 6 katoaisi ja yksi hoitaisi kaiken? Tai mitä jos jokainen katoaisi? Mitä tapahtuisi?

Mikä virka näillä on, miksi näin monta? Mikä muu funktio näillä on kuin luoda työpaikkoja keskustalaisille? Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus – Wikipedia . Mitä tapahtuisi jos jokainen lakkaisi olemasta? Tai yksi pieni virasto joka hoitaa koko maan?
Nuo ovat aivan oleellisia virastoja jotka valvovat että paikallinen viranomainen tekee asiat niin kuin laissa on määrätty. Jos on esimerkiksi olemassa laki, että grillikioskissa on oltava tietyt hygieeniset puitteet, on kunnan valvottava että alueellaan grillikioskien puitteet ovat kunnossa. AVI sitten valvoo että kunnan valvontatoiminta toteutuu lain mukaisesti eikä minkään puutteita katsota läpi sormien ja kaikkia grillejä kohdellaan tasavertaisesti.

Sama periaate pätee muillakin hallinnonaloilla. Kun käymme sairaalassa, varhaiskasvatuksessa, koulussa, maistraatissa, töissä, pankissa, rakennustyömaalla, jne. jne. viranomaiset rajaavat ja ohjaavat toimintaamme kuten lait määräävät, ja meidän on voitava luottaa että viranomainen noudattaa sitä lakia ja pystyttävä valittamaan, mikäli meidän mielestä ei noudata, ja luotettava että kolmas osapuoli ottaa sen valituksen vakavasti.

Valvontatehtävien lisäksi AVI on tärkeä viranomainen joka usein vastaa paikallistasolla viranomaisyhteistyön koordinoinnista. Kun pelastuslaitos, poliisi, puolustusvoimat, keskussairaala, spr ja vapepa harjoittelevat yhden viikon yhdessä paikallispuolustusta, sitä on vuoden suunnitellut AVIn alaisuudessa toimiva valmiustoimikunta.

Kun valtio otti käyttöön poikkeusolojen valmiuslait ja sääti poikkeuksellisia määräyksiä tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi, aluehallintovirastojen vastuulla oli hoitaa että ne määräykset paikallisesti toteutuvat ja päättää joudutaanko sen vuoksi esim. määräämään kuntosalit tai ravintolat suljettaviksi.

Itsehän olen vain automekaanikko että kovin vahvoja mielipiteitä en voi omata että montako miljoonaa tai miljardia pitäisi mihinkin tehtäviin ehdottomasti käyttää (enkä suosittelisi sitä muillekaan aluehallintovirastojen toimintaa tuntemattomille), mutta tuntuisi vaikealta ajatukselta että Helsingistä käsin mietittäisiin onko Lapissa päiväkodinjohtaja tai eläinlääkäri tehtäviensä tasalla, vaan kyllä siellä paikan päällä on paikallisviranomaisen toimittava.
 
Ei sellaista ole, muut ovat hoitaneet sen paljon paremmin.

Tarkoitit varmaan että muut puolueet ovat hoitaneet sen paskasti koska olemme toistamassa Ruotsin virheitä ja luomassa maahanmuuttajista koostuvia rikollisjengejä kovaa vauhtia?
 
Tuo persujen kikykannasta uliseminen on lähinnä koomista, kun vassaripuolueet olivat kovasti jo vuonna 2019 sitä mieltä että kikyily tulisi purkaa silloin. No neljä vuotta kului ja mitään ei tapahtunut, nyt sitten viimeisenä epätoivoisena yrityksenä parantaa omaa vaalimenestystään on kitiseminen muiden puolueiden kiky-kannoista, kun tämä asia on unohtunut vähemmistöryhmille kumartelun sijasta. Vaikuttaakin siltä että oikeistohallitusta pukkaa tällä kertaa.

Niin, minkäköhänlainen hallitus ne kikyt työnantajalle siirtäisi jos se ei vasemmistohallitukseltakaan onnistunut?
 
Tarkoitit varmaan että muut puolueet ovat hoitaneet sen paskasti koska olemme toistamassa Ruotsin virheitä ja luomassa maahanmuuttajista koostuvia rikollisjengejä kovaa vauhtia?
Sanoin paremmin, tarkkuutta...

Niin, minkäköhänlainen hallitus ne kikyt työnantajalle siirtäisi jos se ei vasemmistohallitukseltakaan onnistunut?
Ei taida vasemmisto saada tarpeeksi kannatusta jotta tulisi puhdas vasemmistohallitus.
 
Sanoin paremmin, tarkkuutta...

Muut puolueet ovat paskoneet maahanmuuttajien integroimisen pään silittelyllä, olemalla vaatimatta maahanmuuttajilta kielitaitoa tai mitään sekä ulisemalla rasismista kuinka se on kantaväestön vika kun rasismi on viennyt työhalut jne. Kaikella tuolla on ollut passivoiva vaikutus jonka hedelmiä korjaamme nyt kun maahanmuuttajanuoriso jengiytyy.
 
Et tainnut huomata että Keskusta oli hallituksessa (joka ei ole vassari). Tiedätkö mikä hallitus asetti kikyn voimaan? Värittynyttä että et huomioinut tuota.

Niin miksipä Keskusta ulisisi päätöksestä jota oli aikoinaan tekemässä? Mitä värittynyttä on todeta vassaripuolueiden munattomuus asiassa? Kovat oli vaalilupaukset aikoinaan, mutta kovin tuhnuksi jäi tälläkin kertaa.
 
Marinin hallitus on saanut paljon aikaan vaikka Keskusta oli mukana. Siitä voi olla eri mieltä onko menty hyvään suuntaan mutta paljon he tekivät.

Tuleva hallitus on varmaan pettymys monelle jos kuvittelee PS:n saavn hirveästi aikaan. He jäävät vielä enemmän munattomiksi.

Suomen järjestelmä vastustaa muutoksia.
 
Muut puolueet ovat paskoneet maahanmuuttajien integroimisen pään silittelyllä, olemalla vaatimatta maahanmuuttajilta kielitaitoa tai mitään sekä ulisemalla rasismista kuinka se on kantaväestön vika kun rasismi on viennyt työhalut jne. Kaikella tuolla on ollut passivoiva vaikutus jonka hedelmiä korjaamme nyt kun maahanmuuttajanuoriso jengiytyy.
Laita ne persujen integroitumisonnistumiset joita kyselin. Hallituksessa he olivat vuodet 2015 - 2017 Suomen toiseksi suurimpana puolueena. Mitkä ovat heidän kaavailunsa tulevalle hallitustaipaleelle. Nyt ei ole kyse maahanmuuton supistamisesta vaan integroitumisesta.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 377
Viestejä
5 129 143
Jäsenet
81 982
Uusin jäsen
Aleksi94

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom