Hallitus vei rahat leipäjonoilta
Keskiviikkona hallituspuolueet äänestivät nurin esityksen ruoka-apua jakavien yhdistysten tuesta.
- Vuosina 2016 ja 2017 eduskunta on osoittanut miljoona euroa vähävaraisia auttaville, ruoka-apua jakaville järjestöille.
- Enää tukea ei myönnetä.
- Keskiviikkona asiasta äänestettiin eduskunnassa.
Tältä näytti lähes kilometrin pituinen leipäjono kesällä Helsingin Myllypurossa.
Kansanedustaja
Antero Laukkanen (kd) on järkyttynyt siitä, ettei hallitus halua enää myöntää ruoka-apua jakaville yhdistyksille tukea. Laukkanen kirjoittaa tiedotteessaan, että hallituksen kylmä kyyti jatkuu pienituloisille ja kaikkein vähävaraisimmille. Hän otsikoikin tiedotteen
"Hallituksen joululahja leipäjonoille: Kaikki tukirahat leikattiin pois".
Keskiviikkona eduskunnan talousarvioesityksessä hallituspuolueet äänestivät nurin esityksen ruoka-apua jakavien yhdistyksien tuesta. Laukkasen mukaan vuosina 2016 ja 2017 eduskunta osoitti miljoona euroa vähävaraisia auttaville järjestöille, jotka järjestävät ruoka-apua.
Käytännössä tuet jakoi sosiaali- ja terveysministeriö, joka osoitti varat valtakunnallisille toimijoille. Ne puolestaan jakoivat tukea yli sadalle järjestölle, jotta ruokaa olisi jaettavissa vähävaraisille niin sanotuissa leipäjonoissa.
Laukkanen sanoo Iltalehdelle, että surullista tässä kaikessa on sekin, että tukiprosessille on parin vuoden aikana luotu toimiva malli: raha meni suoraan yhdistyksille eikä väliportaisiin.
-
Nyt tämä tuki lopetettiin kokoomuksen, keskustan ja sinisten toimesta, Laukkanen toteaa.
- Olen todella tyrmistynyt tästä ”joululahjasta”, jonka hallituspuolueet järjestivät vähävaraisille. Juuri kun homma oli saatu pyörimään ja oli ministeriössä luotu hyvä käytännöt ruoka-avun antajien kanssa tuen laajasta vaikuttavuudesta koko Suomen alueella, niin hallitus toimii näin kylmä sydämisesti ja vetää maton jalkojen alta, Laukkanen sanoo.
Hän vetosi vielä keskiviikkoaamuna sähköpostitse kaikkiin kansanedustajiin, jotta he äänestäisivät tuen säilyttämisen puolesta.
- Mutta mikään ei saanut hallituspuolueiden sydämiä syttymään vähävaraisten hyväksi. Ei mukava Suomi 100 -vuotta lahja apua tarvitseville, Laukkanen toteaa.
Laukkanen toimii eduskunnan köyhyysryhmän varapuheenjohtajana.
Muun muassa kylmäautoja
Laukkanen kertoo tekevänsä itsekin aktiivisesti auttamistyötä, jo nuoresta pojasta lähtien. Hän onkin hyvin tietoinen, kuinka paljon nyt poistettava tuki on järjestöjä auttanut.
- Toissa vuonna järjestöt saivat hankittua muun muassa kylmäautoja tuen avulla.
- Pysyttiin hakemaan kaupoista esimerkiksi kalaa, ja kylmäketju pysyi kasassa, Laukkanen antaa esimerkin.
Hän ei ole kuullut palautetta tukea aiemmin saaneilta järjestöiltä. Hän arvelee, etteivät järjestöjen vetäjät ole vielä tietoisia tästä päätöksestä.
Laukkanen sanoo, että häntä harmittaa, että hallitus teki päätöksen aivan tietoisesti. Vahingosta ei hänen mukaansa ollut kyse.
- Aamulla lähetin viestin kaikille kansanedustajille: tällainen vahinko on päässyt tapahtumaan ja se olisi helppo korjata äänestämällä. Ei vaan sitten sydän voittanut.
Kun ei anneta rahaa yhdistyksille jotka jakaa ruokaa sitä tarvitseville niin suomessa ei ole ruokajonoja jotka?.