• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 633
Hakkarainen pääsi eduskuntaan kyllä ihan omilla ansioillaan ja kykyjensä takia kun on ollut neuvottelemassa ja koulutustehtävissä ulkomailla ja sitä kautta luonut mainetta. Siinä nyt tuli vain kyljessä sitten alkoholiongelma sekä piittaamattomuus "vihapuheista".
ja "seksuaalisesta häirinnästä" ja "ruumiillisesta koskemattomuudesta"
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Eivät kyllä ole kovinkaan konservatiivisia tai hihhuleita ateistin Halla-ahon johdolla. Soinin aikana sai kuulla väsymiseen asti kuinka persut ovat konservatiivisia tai hihhuleita ja aina kun kysyi perusteluja niin lyötiin eteen Soinin katolilaistausta ja kuinka tämä oli sen takia aborttia vastaan.
Kuitenkin puolueen presidenttiehdokas on nimenomaan hihhuli ja konservatiivi. Kyllä siellä varmasti jonkun verran arvoliberaalejakin löytyy, mutta sanoisin että enemmistö on kallellaan toiseen suuntaan.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 037

Toki näin jos omasta mielestä se riittää hihhulileimaan jos ei usko evoluutioteoriaan. Samalla voi pitää sitten kolmasosaa suomalaisista hihhuleina.

Kolmasosa suomalaisista ei usko evoluutioon
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 037

basistimaksaa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.12.2017
Viestejä
155
Voi toki silmiäänkin käyttää:

"En toki hyväksy Teuvon humalapäissään tekemiään hölmöilyjä"
– Nyt kaikki moraalinvartijat taas tuomitsevat Teuvo Hakkaraisen. En toki hyväksy Teuvon humalapäissään tekemiään hölmöilyjä, mutta että kuristi ja pahoinpiteli Veera Ruohoa! Heh heh! Saarikangas kirjoitti.
 
Sanotaanko tuossa jossain että seksuaalinen häirintä on ok? Ainoastaan tuossa kyseenalaistetaan sitä että oliko nyt oikeasti kuristamisesta ja pahoinpitelystä kyse.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Toki näin jos omasta mielestä se riittää hihhulileimaan jos ei usko evoluutioteoriaan. Samalla voi pitää sitten kolmasosaa suomalaisista hihhuleina.

Kolmasosa suomalaisista ei usko evoluutioon
Joo minulle riittää tämä hihhulin tunnistamiseen.

Voi toki silmiäänkin käyttää:

"En toki hyväksy Teuvon humalapäissään tekemiään hölmöilyjä"
Tämä on aika klassinen tapaus. Ensin todetaan ettei hyväksytä, mutta sitten vähätellään tapahtunutta. Näissä pitäisi vaan piirijohtajien tajuta olla hiljaa.
 
basistimaksaa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.12.2017
Viestejä
155
Sanotaanko tuossa jossain että seksuaalinen häirintä on ok? Ainoastaan tuossa kyseenalaistetaan sitä että oliko nyt oikeasti kuristamisesta ja pahoinpitelystä kyse.
Mitä väkisin suuteleminen on muuta kuin toisen ruumillisen koskemattomuuden loukkaamista väkivalloin?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
172
Teuvo Hakkarainen on joskus ollut uskossa. Valitettavasti jos ihminen ei pysy yhteydessä Jeesukseen niin tällaisen ihmisen vanha syntinen luonto palaa vähitellen takaisin ohjaksiin. Jos uskovainen elää tällaisessa langenneessa tilassa, niin pahimmassa tapauksessa voi olla mahdollista, että ihminen kokee peruuttamattoman hengellisen kuoleman.

Näin ei tarvitse kuitenkaan olla asian laita kaikkien kohdalla. Minä olen elävä esimerkki siitä, että ihminen voidaan nostaa pimeyden kuilusta takaisin elämään. Omissa voimissaan langennut uskovainen ei ylös pääse kipuamaan – vain Jeesus voi hänet sieltä nostaa. Kun Jeesus puhui aikoinaan tuhlaajapojasta, Hän ei puhunut ensisijaisesti maallisista ihmisistä vaan niistä Jumalan lapsista, jotka ovat uskoontulon jälkeen ajautuneet takaisin maailman saastaisuuteen ja menettäneet kaiken hengellisen pääoman. Kun he tämän jälkeen tulevat itkien Isänsä luokse, tämä ottaa heidät avosylin vastaan ja järjestää pidot kadonneen pojan paluun kunniaksi. Toivon kaikesta sydämestäni, että tämä tapahtuisi Teuvolle myös, jos vain ei ole liian myöhäistä.

Luukas 15: 11

Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.' Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

"Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.' Niin hän lähti isänsä luo.

"Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla

Ennen kuin uskoni uudistui näin unen, jossa syntini näytettiin minulle. Se oli karmiva kokemus ja herättyäni olin kauhun valtaama. Kun nukahdin uudestaan, näin toisen unen, jossa olin vajoamassa pimeyteen, mutta Jeesus tuli, ojensi käsivartensa ja nosti minut ylös taivaaseen. Se kädenpuristus tuntui hyvin todelliselta. Myöhemmin, tuo uni toteutui oikeassa elämässä.

Aluksi en päässyt eroon pinttyneistä tavoista. Vähän yli vuosi sitten minulla oli 10 päivän ryyppyputki menossa. Tuon putken jälkeen, kun krapula oli jo hellittänyt, rukoilin Jeesusta ja Hän puhui minulle suoraan. Tuon päivän jälkeen en ole kertaakaan ryypännyt, enkä ole sortunut yhteenkään vanhaan helmasyntiin, joiden orja olin. Kiitos Jeesuksen uskomattomalle armolle, Hän otti minut takaisin, vaikka olisin ansainnut synkimmän mahdollisen pimeyden osakseni.
 
Viimeksi muokattu:

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Persujen todelliset kasvot paljastuvat kansalle, luulisi jo tyhmemmänkin tajuavan, että persujen mielestä ahdistelu ja raiskaukset on OK, jos vain on ihonväri ja uskonto sopiva.

Perussuomalaisten piiripomo puolustaa Hakkaraista: ”Kuristi ja pahoinpiteli Veera Ruohoa! Heh heh!”
Tai sitten ei.

Hakkarainen sai eduskuntaryhmältä vakavan varoituksen ja luopuu itse puolueen 2. varapuheenjohtajuudesta
https://www.suomenuutiset.fi/hakkar...en-luopuu-puolueen-2-varapuheenjohtajuudesta/

Ja mehän emme tiedä mitä on tapahtunut. Poliisi selvittää loput.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Ja pesuista muutakin kuin Hakkaraista:

PS vaati EU-maksuosuuden pienentämistä – esitys kaatui selvin luvuin

"Eduskunta on tänään jatkanut äänestyksiä liittyen vuoden 2018 talousarvioon. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä jätti talousarvioon kirjattavaksi kaksi merkittävää Euroopan unionin tulevaisuutta koskevaa esitystä.

Suomen nettomaksu ei saa kasvaa

Perussuomalaisten kirjausten mukaan Suomen hallituksen olisi toimittava siten, ettei Suomen nettomaksuosuus Euroopan unionille enää kasvaisi Brexitin johdosta, ja että maksuosuus alenisi seuraavalla rahoituskaudella.

Lisäksi Perussuomalaisten esityksessä vaadittiin, että hallitus torjuu EU:n ja Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:n liittovaltiokehityksen. Perussuomalaisten mukaan Suomelle tulisi laatia suunnitelma EMU:n ja sitä myötä euron hajoamisen varalle.

Liittovaltion kannatus voitti

Perussuomalaisten esitykset kaatuivat äänestyksessä selvin luvuin. Kaikki hallituspuolueet äänestivät niitä vastaan."

https://www.suomenuutiset.fi/ps-vaati-eu-maksuosuuden-pienentamista-esitys-kaatui-selvin-luvuin/
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ei ne seksirikokset haittaa. Vaan mamujen tekemät seksirikokset. Ohan siinä ny vissi ero.
Niinpä. Ja välillä tuntuu siltä, ettei nekään oikeasti haittaa mutta niillä nostattuu tunteet hyvin ja niitä voi käyttää vipuvartena mamujen kampeamisessa ulos.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 037
Niinpä. Ja välillä tuntuu siltä, ettei nekään oikeasti haittaa mutta niillä nostattuu tunteet hyvin ja niitä voi käyttää vipuvartena mamujen kampeamisessa ulos.
Joo oikeasti ei haittaa tippaakaan että mamut raiskaa vasemmalta ja oikealta ja loisivat sossumasseilla paskoen taloutta. Oikeasti ne halutaan ulos ainoastaan koska se iho on pari astetta tummempi kuin pohjoiseurooppalaisilla. :tup:

Eihän niillä mamujen raiskaamisilla nyt oikeasti olekkaan mitään väliä koska Hakkarainen meni nyt pussaamaan toista kansanedustajaa.

https://www.suomenuutiset.fi/hallit...tusti-perussuomalaisten-esitysta-vasemmiston/

Kummasti juuri perussuomalaiset ovat ajaneet että seksuaalirikosten rangaistusasteikkoa tiukennettaisiin. Voi hyvin lopettaa idiootin leikkimisen että perussuomalaiset jotenkin hyväksyisivät naisten ahdistelun.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 633
Joo oikeasti ei haittaa tippaakaan että mamut raiskaa vasemmalta ja oikealta ja loisivat sossumasseilla paskoen taloutta. Oikeasti ne halutaan ulos ainoastaan koska se iho on pari astetta tummempi kuin pohjoiseurooppalaisilla. :tup:

Eihän niillä mamujen raiskaamisilla nyt oikeasti olekkaan mitään väliä koska Hakkarainen meni nyt pussaamaan toista kansanedustajaa.

https://www.suomenuutiset.fi/hallit...tusti-perussuomalaisten-esitysta-vasemmiston/

Kummasti juuri perussuomalaiset ovat ajaneet että seksuaalirikosten rangaistusasteikkoa tiukennettaisiin.
Yrität olla ironinen, mutta pari pointtia:
- kannattaa olla tarkkana siitä millaista kieltä haittamaahanmuuttoa vastustaessa käyttää (et tietenkään sinä, vaan ne porukan hitaammat muumit). Ihonväristä ja uskonnosta kuulee vitsejä aika usein
- kannattaa tuomita ne suomalaistenkin seksuaalirikokset
- kannattaa olla vitsailematta lievemmistä seksuaalirikoksista
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 824
Montako persua oikeasti tuota tekoa puolustelee?
Esim. PSn Helsingin piiripomo Markku Saarikangas halusi omien sanojensa mukaan puolustaa Teuvoa kun on tehnyt myös paljon hyvää. Tilanne olisi ollut kuulemma eri jos nainen olisi puolustuskyvytön..
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 704
Esim. PSn Helsingin piiripomo Markku Saarikangas halusi omien sanojensa mukaan puolustaa Teuvoa kun on tehnyt myös paljon hyvää. Tilanne olisi ollut kuulemma eri jos nainen olisi puolustuskyvytön..
Hienosti toit tuon esille "Esim." koska tiesin hyvin ettei muita ole. Sitä paitsi ei hänkään asiaa mitenkään puolustele..

Kerropas toinen esimerkki? Nyt olikin vähän vaikeampaa..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 824
Hienosti toit tuon esille "Esim." koska tiesin hyvin ettei muita ole. Sitä paitsi ei hänkään asiaa mitenkään puolustele..

Kerropas toinen esimerkki? Nyt olikin vähän vaikeampaa..
Jos ihan tarkkaan luet kirjoitukseni, niin näet tämän lauseen: "Tuollaista ei yksikään persu voi puolustella.". En siis sanonut, että "moni persu puolustaa nyt Teuvoa". Ja se liittyi siis siihen että tässä ketjussa tekoa vähäteltiin perusteella, että "ei muutkaan ole pulmusia". Lauseeni on paremmin ilmaistuna: "edes yhdenkään persun ei pitäisi vähätellä tekoa".

Toki yllätyin, että persujen piiripomo Saarikangas Teuvoa kuitenkin puolustelee, mutta taitaa sentään olla pienessä vähemmistössä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 704
Jos ihan tarkkaan luet kirjoitukseni, niin näet tämän lauseen: "Tuollaista ei yksikään persu voi puolustella.". En siis sanonut, että "moni persu puolustaa nyt Teuvoa". Ja se liittyi siis siihen että tässä ketjussa tekoa vähäteltiin perusteella, että "ei muutkaan ole pulmusia". Lauseeni on paremmin ilmaistuna: "edes yhdenkään persun ei pitäisi vähätellä tekoa".
Pahoitteluni, en katsonut lainaustani kunnolla (kirjaimellisesti).

Tosin vähätellä on hieman erikoista. Se on vähän sama kuin minua raavasta 180cm+ miestä tulisi lähentelemään jokin 160cm pirkko ja tekisin asiasta mylläkän (koska muut sitä eivät tietenkään puolestani tekisi).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 824
Musta on hämmästyttävää, että noinkin korkealla puolueen elimissä oleva puolustaa Teuvoa. Olisin olettanut, että kukaan persu tuollaista hyväksy.

Ja myönnän, etten ole Hommaa tai vastaavia lueskellut. Vain tätä ketjua.
 
Jos Teuvon syyllistäminen paisuu kohtuuttomiin mittoihin niin mikä siinä puolustelussa on väärin? Lopulta kyse on kuitenkin melko vähäpätöisestä asiasta.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Musta on hämmästyttävää, että noinkin korkealla puolueen elimissä oleva puolustaa Teuvoa. Olisin olettanut, että kukaan persu tuollaista hyväksy.

Ja myönnän, etten ole Hommaa tai vastaavia lueskellut. Vain tätä ketjua.
Isossa puolueessa on monenlaista hiihtäjää. Kaikissa niissä. Vain yhdestä tehdään numeroa.

JA, me emme edelleenkään tiedä mitä tapahtui. Niin kuin ei välttämättä tuo puolustelijakaan. Poliisi selvittää, aika näyttää.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
"Ei yksikään" => "Yksi"

Mutta itselläni on väljemmät toleranssit ja kun ottaa huomioon, ettei edes ollut eka kerta ja äijä vaan toilailee niin kyllä uudelleen äänestjät menee mun kirjoissa jonkinasteisiksi puolustelijoiksi.
Onhan Hakkaraisen touhut aika noloja. Ei siitä mihinkään pääse. Mutta veikkaan ilman mitään tarkistustakin, että eduskunnassa on varmaan tälläkin hetkellä tyyppejä, jotka on tuomittu oikeista rikoksista eivätkä ole vain kännipäissään vähän törttöilleet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 824
Isossa puolueessa on monenlaista hiihtäjää. Kaikissa niissä. Vain yhdestä tehdään numeroa.
Meinaat, että jos jonkun toisen puolueen edustaja olisi käynyt toiseen edustajaan käsiksi, ei sitä olisi uutisoitu HS:n etusivulla? Miten tässä olisi mielestäsi pitänyt menetellä?

Persut taas uhriutumassa?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Jos Teuvon syyllistäminen paisuu kohtuuttomiin mittoihin niin mikä siinä puolustelussa on väärin? Lopulta kyse on kuitenkin melko vähäpätöisestä asiasta.
Miten mielestäsi tässä on Hakkaraista syyllistetty kohtuuttomasti? Rikosilmoitus on ilmeisesti tehty/tekeillä.
Tässä voidaan sanoa melko suurella varmuudella, että pahoinpitelytuomio on tulossa. Ainakin itse pidän tätä jo aika vakavana asiana. Ei tässä nyt tarvitse kenenkään mitään seppukuja tekemään, mutta itse laittaisin Hakkaraisen pihalle puolueesta ainakin määräajaksi.
 
Oletko lukenut somea? Hakkarainen on jo täysin lynkattu ja vaadittu jopa erotusta eduskunnasta.

Määräaikainen erotus olisi tällä hetkellä aika turha ratkaisu kun eduskunta menossa muutenkin tauolle.
 
Itseäni hämmentää se, miksi Persut itse sietävät tuota? Miksi siellä on näitä hessuja pilaamassa puolueen mainetta? Luulisi, että maahanmuuttovastaisista löytyy ihan oikeasti älykkäitä ihmisiä, jotka kykenevät pitämään itsensä poissa tällaisista uutisoinneista. Vai onko tässä vain tarkoitus olla trollipuolue oppositiossa? Silloin tuon jotenkin ehkä ymmärtäisi.

Ja sitten tuollainen pelle äänestetään kreationistin kanssa vara-pj:ksi :facepalm: Ei vaan voi olla todellista...
 
Hakkaraisella on ihan fiksut jutut vaikka onkin törttöillyt. Huhtasaari on fiksu myöskin vaikka ei uskokkaan evoluutioteoriaan.

Trollailusta voisi vaikka kysyä että miksi vihreät saa vapaasti trollata vastustamalla asioita joita ovat hetki sitten olleet ajamassa tai kannattaneet ja tästä ei kukaan välitä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Oletko lukenut somea? Hakkarainen on jo täysin lynkattu ja vaadittu jopa erotusta eduskunnasta.

Määräaikainen erotus olisi tällä hetkellä aika turha ratkaisu kun eduskunta menossa muutenkin tauolle.
Some nyt on some. Hakkaraisen omaan postaukseen tuli sitten taas sitä ymmärtämistä.
Tuo määräaikainen erottaminen voisi toki olla vaikka pari kuukautta. Luulisi että persuissakin aletaan pikkuhiljaa kyllästyä Hakkaraisen toilailuihin. Ei varmasti tee hyvää puolueelle.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 165
Meinaat, että jos jonkun toisen puolueen edustaja olisi käynyt toiseen edustajaan käsiksi, ei sitä olisi uutisoitu HS:n etusivulla? Miten tässä olisi mielestäsi pitänyt menetellä?

Persut taas uhriutumassa?
"Eeva Kuuskoski-Vikatmaa pahoinpitely" 0 osumaa. Ei ensimmäistäkään uutista Googlella, vaikka kyse on lainvoimaisesta tuomiosta. Kyseessä oli kuitenkin ministeri ja yksi ykkösrivin poliitikko aikanaan. Eeva oli toki jo siirtynyt tapahtuman aikaan laiskanpulskealle palkintoviralleen, mutta on edelleen uutisoinnin aiheena, tosin ei tämän pahoinpitelyn osalta.

Poikkeaisikohan uustiointi tästä, jos Hakkarainen pahoinpitelisi alaisensa työaikana vaikkapa Alkon toimitusjohtajana poliittisen uransa jälkeen? Mahdollisesti, hieman.

PS. Kukaan ei kai ole vähätellyt Hakkaraisen tekoa. Joku kyseenalaisti sen, oliko kyseessä todellakin pahoinpitely ja mielestäni ihan aiheesta. Oikeus päättää asian aikanaan. En yhtään yllättyisi vaikka paljastuisi, että mitään jälkiä ei jäänyt ja asiaa on paisuteltu tarkoitushakuisesti. Seksuaalista häirintää tapaus oli ihan varmasti, mutta sitä kukaan ei tiiettävästi ole kyseenalaistanut.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 704
Some nyt on some. Hakkaraisen omaan postaukseen tuli sitten taas sitä ymmärtämistä.
Tuo määräaikainen erottaminen voisi toki olla vaikka pari kuukautta. Luulisi että persuissakin aletaan pikkuhiljaa kyllästyä Hakkaraisen toilailuihin. Ei varmasti tee hyvää puolueelle.
Niin luulisi mutta kun samalla meillä on edustuksellinen demokratia eikä Hakkarainen nyt kauhean pahasti ole toikkaroinut ennen tätä kahinaa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Isossa puolueessa on monenlaista hiihtäjää. Kaikissa niissä. Vain yhdestä tehdään numeroa.

JA, me emme edelleenkään tiedä mitä tapahtui. Niin kuin ei välttämättä tuo puolustelijakaan. Poliisi selvittää, aika näyttää.
Tämä pitää paikkansa, toisaalta yleensä muissa puolueissa johtoasemiin ei valita niitä, jotka eivät osaa pitää julkisesti turpaansa kiinni.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Itseäni hämmentää se, miksi Persut itse sietävät tuota? Miksi siellä on näitä hessuja pilaamassa puolueen mainetta? Luulisi, että maahanmuuttovastaisista löytyy ihan oikeasti älykkäitä ihmisiä, jotka kykenevät pitämään itsensä poissa tällaisista uutisoinneista. Vai onko tässä vain tarkoitus olla trollipuolue oppositiossa? Silloin tuon jotenkin ehkä ymmärtäisi.

Ja sitten tuollainen pelle äänestetään kreationistin kanssa vara-pj:ksi :facepalm: Ei vaan voi olla todellista...
Jokaisessa puolueessa siedetään niitä, jotka tuovat ääniä. Oli se sitten vaikka Vapaavuori tai Hakkarainen tai Väyrynen.

Hakkarainen on pysynyt viime aikoina varsin skarpisti poissa otsikoista, eli kyllä siellä on palautetta annettu ja myös vastaanotettu. Mies taitaa tosiaan olla oikeasti niitä, kenelle ei vain pitäisi antaa viinaa, eikä ainakaan muualla kuin kaverien kesken korpimökillä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Valikoiva muisti, jos on unohtanut vaikkapa Kanervan, Jaskarin tai Vapaavuoren tekojen uutisissa selvittelyn. Kyllä media noihin tarttuu kun niitä tulee mutta se, että tänään meuhkataan Hakkaraisen viime viikonlopun törttöilystä, ei tarkoita että oltaisiin puolueellisia kun ei muistella kaikkien muiden menneitä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 824
"Eeva Kuuskoski-Vikatmaa pahoinpitely" 0 osumaa. Ei ensimmäistäkään uutista Googlella, vaikka kyse on lainvoimaisesta tuomiosta. Kyseessä oli kuitenkin ministeri ja yksi ykkösrivin poliitikko aikanaan. Eeva oli toki jo siirtynyt tapahtuman aikaan laiskanpulskealle palkintoviralleen, mutta on edelleen uutisoinnin aiheena, tosin ei tämän pahoinpitelyn osalta.
No höpsistä. HS:stä löytyy ainakin kaksi juttua aiheesta. Kalvevasta löytyy myös juttu. Ota se "Vikatmaa" pois hausta, se voi sekoittaa kun oikea nimi on Kuuskoski. Myös Yle ja MTV ovat uutisoineet. Samoin Ilta-Sanomat. Kaikki löytyy googlettamalla. (Ja on varmaan muitakin, en jaksanut jatkaa).

Poikkeaisikohan uustiointi tästä, jos Hakkarainen pahoinpitelisi alaisensa työaikana vaikkapa Alkon toimitusjohtajana poliittisen uransa jälkeen? Mahdollisesti, hieman.
Olisi outoa, jos kansanedustajia tai muita korkeassa asemassa olevia julkisuuden henkilöitä ei seurattaisi tarkemmin kuin muita. Presidentin toilailu kiinnostaa kansaa paljon enemmän kuin entisen presidentin. Sama koskee kansanedustajia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 824
Valikoiva muisti, jos on unohtanut vaikkapa Kanervan, Jaskarin tai Vapaavuoren tekojen uutisissa selvittelyn. Kyllä media noihin tarttuu kun niitä tulee mutta se, että tänään meuhkataan Hakkaraisen viime viikonlopun törttöilystä, ei tarkoita että oltaisiin puolueellisia kun ei muistella kaikkien muiden menneitä.
Ainahan tämä menee samalla kaavalla ja Persut uhriutuvat kun "oma poika" toilailee ja siitä uutisoidaan. Jos ei ihan kehtaakaan puolustaa tekijää tai vähätellä tekoa, niin ainakin uutisointi on liian suurta/puolueellista ja yleensäkin reagointi liian voimakasta. Toki varmaan myös muilla puolueilla on fanaattisia kannattajia, mutta tää persunpalvonta on tietotekniikkafoorumeilla selvästi suosituin harrastus.
 
Menee myös samalla kaavalla, että tämä ilmiselvä totuus yritetään kiistää ja selitellä, kuinka joskus on siitä toisestakin poliitikosta uutisoitu.

Eikös tästä ollut joku jo saanut tutkimuksenkin aikaiseksi ettei tämä ole kuvitelma vaan totuus. Kun katsoo tuota juttumäärää ja toimittajien verenhimoa niin vaikea nähdä, etteikö siellä taas lyötäisi niin lujaa kuin osataan. Vastaavaa ei tapahdu vasemmiston edustajalle, Kepulaiselle korkeintaan. Kansanedustajan eroa eduskunnastakin jo vaadittiin, joka ei ole mikään ihan jokapäiväinen tapahtuma.

Mutta tämä puolueellisuus oli kyllä Hakkaraisella etukäteen tiedossa, eli sitä nyt saa mitä tilaa.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Tämä pitää paikkansa, toisaalta yleensä muissa puolueissa johtoasemiin ei valita niitä, jotka eivät osaa pitää julkisesti turpaansa kiinni.
No, kyllä valitaan. Todistettavasti. Tyhmän puhujia ja tekijöitä löytyy useimmista puolueista, ihan merkittävistä asemista.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Ainahan tämä menee samalla kaavalla ja Persut uhriutuvat kun "oma poika" toilailee ja siitä uutisoidaan. Jos ei ihan kehtaakaan puolustaa tekijää tai vähätellä tekoa, niin ainakin uutisointi on liian suurta/puolueellista ja yleensäkin reagointi liian voimakasta. Toki varmaan myös muilla puolueilla on fanaattisia kannattajia, mutta tää persunpalvonta on tietotekniikkafoorumeilla selvästi suosituin harrastus.
Perustelisitko väitteesi, kiitos.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 037
Pitää varmaan taas sekin useasti mainittu fakta taas kertoa että suomalaisten medioiden kenttä on ihan tutkitusti vasemmistovihreätä. Ei se ole mitenkään tavatonta tai ihmeellistä että kun tulee tilaisuus niin persua lyödään kuin vierasta sikaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
No, kyllä valitaan. Todistettavasti. Tyhmän puhujia ja tekijöitä löytyy useimmista puolueista, ihan merkittävistä asemista.
Ei nyt ihan heti tule mieleen ketään ihan Hakkaraisen tasolla koheltanutta. Arhinmäki tosin otti olympialaisissa kuppia myös kaksin käsin.
Edit:
Joitain rattijuopumuksia on myös tässä lähimenneisyydessä ollut, mutta eivät tainneet olla puheenjohtajistossa näistä kukaan?
 
basistimaksaa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.12.2017
Viestejä
155
Ei nyt ihan heti tule mieleen ketään ihan Hakkaraisen tasolla koheltanutta. Arhinmäki tosin otti olympialaisissa kuppia myös kaksin käsin.
Edit:
Joitain rattijuopumuksia on myös tässä lähimenneisyydessä ollut, mutta eivät tainneet olla puheenjohtajistossa näistä kukaan?
"5. maaliskuuta 2007 Sasi joutui auto-onnettomuuteen Kolmostiellä Ylöjärvellä hänen autonsa ajauduttua vastaantulevien kaistalle. Sasilta murtui solisluu sekä nilkka, nokkakolarin toisista osapuolista yksi menehtyi ja toinen loukkaantui.[16][17] Sasi itse ei muistanut kolarista mitään, mutta epäili verenpaineen äkillisestä laskusta johtuvaa väsymyskohtausta. Hän oli juuri saanut uudenlaista verenpainelääkettä.[18] Sasi tuomittiin kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 70 päiväsakkoon ja hän joutui lisäksi korvaamaan 1 200 euroa todistelu- ja ruumiinavauskustannuksia."

"Sasi oli Lipposen I hallituksen liikenneministeri kolmen kuukauden ajan vuonna 1999 sekä Lipposen II hallituksen ulkomaankauppaministeri 1999–2002 ja liikenne- ja viestintäministeri 2002–2003. Liikenne- ja viestintäministerinä toimitusministeriövaiheessa hän vaihtoi VR:n hallituksen. Seuraava liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen palautti VR:n hallituksen aikaisempaa hallituspohjaa vastaavaks

Vuosina 2003–2011 Sasi toimi perustuslakivaliokunnan ja vuodesta 2011 valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana.[4] Huhtikuussa 2007 hänet valittiin Suomenruotsalaisten kansankäräjien toiseksi varapuheenjohtajaksi"
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
458
Ruoho on entinen poliisi, rauhanturvaaja ja taekwondon em ja mm-pronssimitalisti sekä Suomen olympiaedustaja ko. lajissa. Vaikka Hakkarainen varmasti on riski mies siviiliammattinsa vuoksi, niin eikö Ruoho muka edes nyyteille saanut huitaistua tai muuten humalaista Teukkaa talttumaan, jos tilanne todella on niin uhkaava ollut mitä annetaan ymmärtää? Miksi poliisia ei soitettu paikalle ja miksi rikosilmo tehdään vasta seuraavan viikon tiistaina, kun asia on tapahtunut torstaina? Voiko olettaa, että Ruoho on päätynyt r-ilmoon vasta muiden painostuksesta, eikä tilanne ole hänen mielestään ollut _oikeasti_ niin kamala, kun mitä mediat kirkuvat?
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
Valikoiva muisti, jos on unohtanut vaikkapa Kanervan, Jaskarin tai Vapaavuoren tekojen uutisissa selvittelyn. Kyllä media noihin tarttuu kun niitä tulee mutta se, että tänään meuhkataan Hakkaraisen viime viikonlopun törttöilystä, ei tarkoita että oltaisiin puolueellisia kun ei muistella kaikkien muiden menneitä.
Mitä se Kanerva teki? Viittaatko tekstiviesteihin?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 442
Viestejä
4 218 673
Jäsenet
71 044
Uusin jäsen
migosz

Hinta.fi

Ylös Bottom