• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ihan selkeesti on hallitus linjannut, että meillä ei yli 70 hoideta koronan iskiessä kunnolla terveiden 1-69 yli. Perussairaat lähtee myös jalat edellä, jos on terveillä tarve tehohoitoon. Mitenkä tämä olisi erilailla linjattu vaikka halla-aho oli pääministeri? Edelleen ihmettelen tätä munatonta hallitusta kun ei saada esim baareja kiinni. Selkee linja pitäisi olla. Nyt on ohjeet että voihan siellä väljästi olla. Sitten ihmiset päissään erittäin väljästi ovat.

Tuohon vielä se, että jos palkeista löytyy tervaa niin jonon perälle ja se on a vot, sanos venäläinen.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 095
Ei se ihan niin mene että "yli 70 ei hoideta" vaan että kun tehohoitopaikoista ja muusta alkaa tulemaan pulaa niin priorisointi menee niin että "pyritään pelastamaan maksimaalinen määrä elinvuosia" eli vapaa tehohoitopaikka annetaan sille nuorelle vanhuksen edeltä ja lapsi menee kummankin edelle. Toki se nuori todennäköisesti menisi sen vanhuksen edelle pelkästään silläkin että sillä todennäköisesti on paljon paremmat selviytymismahdollisuudet jos keuhkokuume ja hengitysvajausta ja pitäisi saada hengityskoneeseen vs. joku 80-vuotias jolla sama tila.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Hoitopolitiikasta ja tupakoinnista tuli mieleen, että kun Kiinassa tilastojen mukaan 2010 kuoli tupakoinnin seurauksena noin miljoona ihmistä niin täytyhän siellä olla aika paljon hoitokapasiteettia juuri tämän tyyppisten sairauksien varalta? Vai onko nämä tapaukset tosiaan niin tiiviillä alueella pysyneet, ettei paikallisesti vaan riitä.

Tai sitten se pessimistisin vastaus eli ehkä niitä vaan ei hoideta koska ei tartu ja "itse aiheutettu"...
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
No tuskin on hallituksen linjaamana. Eiköhän tuo tehdä ihan yksikkökohtaisesti kun paska osuu tuulettimeen.
Joo no miksipä tuollaisia huutelemaan kun ei ole mitään syytä huudella. Mutta siis noin se menee kun aletaan puntaroimaan potilaiden elinajanodotteen perusteella ensin hoidettavia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
15 142

Mä siis kyseenalaistin sen, että hallitus olisi noin linjannut. En sitä, ettei noin tehtäisi sitten kun kapasiteetti on käytetty. Noin on valitettavasti pakko tehdä ja jotenkin päättää, kuka hoidetaan. Karmeaa, mutta todellisuutta jossain Italian ja Espanjan sairaaloissa.
 
Liittynyt
01.08.2019
Viestejä
635

Vähän vihjaillaan että millainen olisi ollut viestintä jos Antti Rinne olisi vielä pääministerinä.

Uutisessa käydään myös täällä(kin) ollutta näkemystä että ei nuorehkot naiset ymmärrä asiaa vaikka ainakin minusta on sen poikkeuslain käyttöön ottamisen jälkeen ollut tosi selkeää ja hyvin suoraselkäistä viestintää. Sitä ennen tosiaan ollut vähän hakemista kun ovat luottaneet liikaa thl ja muihin virkamiehiin.

Edit ensimmäinen kuolema Suomessa THL: Suomessa kuollut ensimmäinen ihminen koronavirukseen
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Mun on pakko sanoa, että Marin on selkeä ja luottamusta herättävä kommunikoija vaikka politiikastaan en paljoa enempää noin yleensä voisi olla eri mieltä.
 
Jos asiantuntijan on tarkoitus arvostella kriisiviestintää niin ehkä kannattaisi jättää tuollaiset omat mielipiteet ja kuvitelmat asiasta pois kuten tuossa lopussa. Vai mistä kys. henkilö sen tietää että hallitukseen ei luoteta koska ovat nuoria naisia? Eikä se nyt helvetti tarkoita että vaikka meillä nyt on kriisi päällä että kaikkien pitäisi nyt ehdottomasti tukea hallitusta ja hallitusta ja sen toimia ei saisi arvostella kuten tuossa yritetään viestittää.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 310
Mun on pakko sanoa, että Marin on selkeä ja luottamusta herättävä kommunikoija vaikka politiikastaan en paljoa enempää noin yleensä voisi olla eri mieltä.
Eniten olen huolissani miten/kenelle hallitus jakaa ne 15 miljardia. Sillä on hyvin pitkäkantoisia seurauksia. Pelkät sujuvat puheet eivät valitettavasti auta. Haastava tehtävä kenelle tahansa, jos haluaisi "tasapuolisesti" kansalaisia kohdella.
 
Liittynyt
18.12.2017
Viestejä
190
No tämä. Jos 15 miljardia Suomen kokoisessa maassa laitetaan jakoon, on se melkoinen jytky massia mitä tämä vihervasemmisto pääsee tööttäämään kavereilleen. Voin kuvitella kiimaa kun vassari saa jakaa muiden massia. Siinäpä äkkiä eriarvoistetaan kovaa ja korkealta. Sitten kuullaan niitä selittelyjä, kun ja kunkunkun.

Saattaapi olla toki niinkin, että tuota ei jaeta ilman että iso joukko vetää kuitenkin hernettä nenään. Toki jos minulle heittävät 10k€ niin olen sitä mieltä että ihkuja tyttösiä siellä :).
Menestyksen resepti:
1/3 ympäristöön liittyville jutuille (mm. julkinen liikenne, tuulivoima, äiti maa -meditointi, tasa-arvoprojektit)
1/3 mamutukseen ja kehitysapuun
1/3 edistykselliseen järjestötoimintaan
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 427
No tämä. Jos 15 miljardia Suomen kokoisessa maassa laitetaan jakoon, on se melkoinen jytky massia mitä tämä vihervasemmisto pääsee tööttäämään kavereilleen. Voin kuvitella kiimaa kun vassari saa jakaa muiden massia. Siinäpä äkkiä eriarvoistetaan kovaa ja korkealta. Sitten kuullaan niitä selittelyjä, kun ja kunkunkun.

Saattaapi olla toki niinkin, että tuota ei jaeta ilman että iso joukko vetää kuitenkin hernettä nenään. Toki jos minulle heittävät 10k€ niin olen sitä mieltä että ihkuja tyttösiä siellä :).
2750€ per Suomalainen laitettu yhtä-äkkiä jakoon, huhhuh tulee kalliiksi.
Mihin noi rahat menee?
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 310
Reilu puolet menee Finnveran takausten kasvattamiseen. Loput sitten kait pienempinä siivuina sinne sun tänne. Ihan oikeaa rahaa on jaossa huomattavasti vähemmän.
Kyllä ne takaukset voivat realisoitua maksettaviksi. 90-luvun alussa tuettiin Pankkeja (sitä velkaa ei ole maksettu vieläkään), pankit sitten kaatoivat yrityksiä oikien huolella eivät antaneet kannattavillekaan yrityksille lainojen lykkäyksiä, vaan panivat myyntiin yritysten omaisuutta puolella todellisesta arvostaan. Usein ne meni hyville "yhteistyökummpaneille". Toivotaan, ettei nyt tehdä vastaavaa virhettä toisinpäin.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 479
Perussuomalaiset ihmettelevät Ohisalon linjaa - Huhtasaari: ”Turvapaikanhakijat menevät kaiken muun edelle, vaikka olisimme konkurssissa” - Suomen Uutiset

Yhä tällaisena epidemiaiaikana vihreille ja vasemmistolle on hankala laittaa rajoja oikeasti kiinni.
Tästä rajojen kiinni laittamisesessa ei ole mitään rassitista tai ihmisarvoa loukkaavaa, kyse on kaikkien turvallisuudesta epidemia-aikana ja epidemian estäminen on priority.

Onko se niin hankalaa vihreillä aivoilla ymmärtää edes tämä?
 
Liittynyt
01.08.2019
Viestejä
635
Twitterissä menee huhu että Ohisalolle oltaisiin järjestämässä lähtöpasseja.

Jaaha taas keskusta on vaihtamassa toisen puolueen ministereitä.

Voisivat lopettaa sen pelleilyn ja joko todeta että ovat hallituksessa oikeasti tai sitten kaatavat sen.

Edit tosin itse en antaisi päivän byrokraatille korkeaa painoarvoa onko asia totta asia eri jos yle tai iltalehti tms lähtee vuotamaan tietoja asiasta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 856
Harvoin tulee seurattua twitteriä, koska se on sellainen kännikalojen ja muiden nuppivikaisten hiekkalaatikko... Mutta näköjään Purra oli kirjoittanut tuosta sairaaloiden/terveyskeskuksien kertakäyttötarvikkeiden uudelleen pesusta, koska on huoli varmuusvarastojen riittävyydestä ja toimitusongelmista. Ihmettelen, että tällaisestakin asiasta saadaan paskamyrsky aikaiseksi, Venäjä ja disinformaatio lenteli vasemmisto öyhöttäjien suusta. Jos nyt yhtään osaa päätellä loogisesti tai tuntee ihmisiä terveydenhuollon piiristä, niin ei tällaiseen kertakäyttötavaroiden kulutukseen olla totuttu (tuotteita käytetään "väärin"), jolloin käyttövarastot ja toimitusongelmat saattavat koitua ongelmaksi joillakin kunnilla/terveysalueilla. No Yle tuostakin kirjoitti muutaman tunnin Purran julkaisun jälkeen ja sitten alkoi öyhöttäjien maalitolppien siirtely.

edit: tämä siis huomiona tuosta päivänbyrokraatin linkistä ja keskustelusta
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Juu ja kaksi arkipäivää myöhemmin hallitus teki sen. Täällä kirjoitettiin aiemmin että persut olisi ottanut rankat toimet käyttöön viikkoja sitten :facepalm:

Mistä näitä maalitolppia löytyy? :btooth:

ps. Päivähoidon totaalisulku on idiotismia.
Luin tuossa uutista ja tämä muistui mieleen; "Päivähoidon totaalisulku on idiotismia"

Kuitenkin kansanterveyslaitoksella pitkän uran tehnyt emeritusprofessori Matti Jantunen sanoo näin että ""Miksi meidän pitäisi hyväksyä väistämättömänä tosiasiana että tautiin sairastuu Suomessa yli 2 miljoonaa ja kuolee kymmeniätuhansia?"

Hän laittaisi välittömästi päiväkodit kiinni.

"Ne ovat epidemian leviämisen tehokkain väylä."

Meriittejä lukemalla voisi kuvitella että varmasti yksi pätevimpiä kommentoimaan tilannetta. Oletko siis edelleen sitä mieltä että sulkeminen olisi idiotismia koska poliittinen opponentti noin sanoi vai pitäisikö vain tunnustaa persujen olleen oikeassa tuossakin? Jos edelleen väität että persut on väärässä ja se on idiotismia niin mielellään kuunnellaan jotain päteviä perusteluja sille.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 618
Twitterissä menee huhu että Ohisalolle oltaisiin järjestämässä lähtöpasseja.
Olen miettinyt Ohisalon, Haaviston, Orvon, Mykkäsen ja vastaavien tapausten motiiveja ajaa "rajat sepposen auki" politiikkaa, hinnasta ja seurauksista välittämättä.

Puolueen johtoon/johtoryhmään nouseva henkilö ei voi olla hirveän yksinkertainen tapaus. Vaaditaan jonkinlaista älykkyyttä ja ymmärrystä asioista, jotta noihin piireihin pääsee. Moni kentällä oleva puolueaktiivi ei noihin pöytiin nouse koskaan.

Jos kerta ajattelukykyä löytyy, niin miten ihmeessä voi kannattaa lähes varauksetta sosiaaliperäistä ja kouluttamattoman väen maahanmuuttoa? Onko tämä oikeasti pyyteetöntä auttamisen halua?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Luin tuossa uutista ja tämä muistui mieleen; "Päivähoidon totaalisulku on idiotismia"

Kuitenkin kansanterveyslaitoksella pitkän uran tehnyt emeritusprofessori Matti Jantunen sanoo näin että ""Miksi meidän pitäisi hyväksyä väistämättömänä tosiasiana että tautiin sairastuu Suomessa yli 2 miljoonaa ja kuolee kymmeniätuhansia?"

Hän laittaisi välittömästi päiväkodit kiinni.

"Ne ovat epidemian leviämisen tehokkain väylä."

Meriittejä lukemalla voisi kuvitella että varmasti yksi pätevimpiä kommentoimaan tilannetta. Oletko siis edelleen sitä mieltä että sulkeminen olisi idiotismia koska poliittinen opponentti noin sanoi vai pitäisikö vain tunnustaa persujen olleen oikeassa tuossakin? Jos edelleen väität että persut on väärässä ja se on idiotismia niin mielellään kuunnellaan jotain päteviä perusteluja sille.
Viestit, joita kirjoitan, on luonnollisesti sen ajanhetken tiedon ja tilanteen valossa kirjoitettu (koska arvatenkin tulet etsimään keskustelupointseja jälkiviisastellen vielä moneen kertaan) mutta kyllä, olen edelleen sitä mieltä että päiväkotien totaalisulku on idiotismia. Ja ei, en usko että korona saadaan kukistettua vaan paras mitä voidaan tehdä on hidastaa sen leviämienn karsimalla tarpeetonta kanssakäymistä. Tämä tulee kyllä vielä useana epidemiana ja toivottavasti siihen mennessä hoitomenetelmät, rokotteet, vastustuskyky ja ihmisten toimintatavat helpottaa tilannetta.
 
Itse ainakin kohtelen tällähetkellä ihmisiä kuin ruttoa, jotka pitävät nytten koulussa/päiväkodissa lapsia.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Viestit, joita kirjoitan, on luonnollisesti sen ajanhetken tiedon ja tilanteen valossa kirjoitettu (koska arvatenkin tulet etsimään keskustelupointseja jälkiviisastellen vielä moneen kertaan) mutta kyllä, olen edelleen sitä mieltä että päiväkotien totaalisulku on idiotismia. Ja ei, en usko että korona saadaan kukistettua vaan paras mitä voidaan tehdä on hidastaa sen leviämienn karsimalla tarpeetonta kanssakäymistä. Tämä tulee kyllä vielä useana epidemiana ja toivottavasti siihen mennessä hoitomenetelmät, rokotteet, vastustuskyky ja ihmisten toimintatavat helpottaa tilannetta.
Hienoa että jaksoit perustella. Pidän siltikin emeritusprofessorin mielipidettä oikeampana kuin jonkun satunnaisen nettikirjoittelijan jolla ei ole mitään kompetenssia asiaa arvioida muuta kuin mutu-tuntumalla. Veikkaan että tuo proffa ei ihan idiootin tasolle pääse vaikka kuinka täällä jonnet sitä huutaisi ihan vaan koska persut.

Kirjoitit muuten tuon viestisi torstaina ja professorin haastattelu on perjantain lehdessä joten mitään uutta ja olennaista tietoa tuossa välissä tuskin on tullut.
 
Viimeksi muokattu:

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683

Vähän vihjaillaan että millainen olisi ollut viestintä jos Antti Rinne olisi vielä pääministerinä.

Uutisessa käydään myös täällä(kin) ollutta näkemystä että ei nuorehkot naiset ymmärrä asiaa vaikka ainakin minusta on sen poikkeuslain käyttöön ottamisen jälkeen ollut tosi selkeää ja hyvin suoraselkäistä viestintää. Sitä ennen tosiaan ollut vähän hakemista kun ovat luottaneet liikaa thl ja muihin virkamiehiin.

Edit ensimmäinen kuolema Suomessa THL: Suomessa kuollut ensimmäinen ihminen koronavirukseen
Toisaalla tiedettiin, että kyseisen kriisiviestinnän asiantuntijan firma saa valtiolta toimeksiantoja ja on mm. palkinnut Päivi "tiedämme kaikkien taustat" Nergin hyvästä tiedottamisesta liittyen pakolaiskriisiin.

Tämä medioiden "puolueettomat asiantuntijat kommentoivat" alkaa olemaan aika huono vitsi.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Hienoa että jaksoit perustella. Pidän siltikin emeritusprofessorin mielipidettä oikeampana kuin jonkun satunnaisen nettikirjoittelijan jolla ei ole mitään kompetenssia asiaa arvioida muuta kuin mutu-tuntumalla. Veikkaan että tuo proffa ei ihan idiootin tasolle pääse vaikka kuinka täällä jonnet sitä huutaisi ihan vaan koska persut.
Argumentoit siis auktoriteettiin vedoten. Vastedes THL:n sana lienee jumalasta seuraavaa. Mutta miksi sivuutit ne perusteluni? Miten itse ajattelit, että päiväkodit ja koulut laitetaan totaalisulkuun ja me saisimme edelleen ruokaa, vettä, sähköä, terveydenhoitoa, lainvalvontaa jne?

"Auktoriteettiin vetoaminen on argumentaatiovirhe, kun jotain näkemystä vastaan esitetty vasta-argumentti katsotaan kumotuksi vain siksi, että jokin auktoriteetti on asiasta eri mieltä ja ohitetaan vasta-argumentin sisältö. "
Kirjoitit muuten tuon viestisi torstaina ja professorin haastattelu on perjantain lehdessä joten mitään uutta ja olennaista tietoa tuossa välissä tuskin on tullut.
Niin ja kantanikin on edelleen sama.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Argumentoit siis auktoriteettiin vedoten. Vastedes THL:n sana lienee jumalasta seuraavaa. Mutta miksi sivuutit ne perusteluni? Miten itse ajattelit, että päiväkodit ja koulut laitetaan totaalisulkuun ja me saisimme edelleen ruokaa, vettä, sähköä, terveydenhoitoa, lainvalvontaa jne?

"Auktoriteettiin vetoaminen on argumentaatiovirhe, kun jotain näkemystä vastaan esitetty vasta-argumentti katsotaan kumotuksi vain siksi, että jokin auktoriteetti on asiasta eri mieltä ja ohitetaan vasta-argumentin sisältö. "

Niin ja kantanikin on edelleen sama.
Valtaosalla mainitsemiesi ammattikuntien työntekijöitä ei liene juuri päiväkoti-ikäisiä lapsia. Ne kenellä on niin ne olisi varmasti saatu samanlaisen järjestelyn piiriin kuin alakoululaisetkin. Eiköhän tuo proffa ole osannut ottaa tuonkin aspektin huomioon. THL on taas politisoitunut siinä missä muutkin valtion laitokset ja virastot. Parhaimmat asiantuntijathan eivät nykyään noihin virkoihin pääse kun poliittiset virkanimitykset ovat arkipäivää. WHO vetää ihan eri linjoilla kuin THL. Monesti huomannut että vasta kun jäädään omasta virasta eläkkeelle niin aletaan puhumaan asioista niin kuin ne oikeasti on. Varmaan työpaikan menettämisen pelko takana noissa tapauksissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Valtaosalla mainitsemiesi ammattikunnan työntekijöitä ei liene juuri päiväkoti-ikäisiä lapsia.
Ahaa, mikä näissä ammattikunnissa (lääkärit, hoitajat, jätehuolto, vesihuolto, energiahuolto, järjestyksenvalvonta, joukkoliikenne, kuljetus, vankeinhoito, ruokahuolto, vähittäiskauppa, farmasia, varhaiskasvatus jne.) on sellaista, että juuri heillä ei tuon ikäisiä lapsia olisi?
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Ahaa, mikä näissä ammattikunnissa (lääkärit, hoitajat, jätehuolto, vesihuolto, energiahuolto, järjestyksenvalvonta, joukkoliikenne, kuljetus, vankeinhoito, ruokahuolto, vähittäiskauppa, farmasia, varhaiskasvatus jne.) on sellaista, että juuri heillä ei tuon ikäisiä lapsia olisi?
Onko nyt tarkoitus saivarrella vai esittää muuten tyhmää? Tottakai kaikissa ammattikunnissa on ihmisiä joilla on lapsia 1-5v mutta suurimmalla osalla ei. Jos on tarkoitus vetää keskustelu lähelle tuota mainitsemaasi idiotismia niin taidan jättää keskustelun kanssasi tähän.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Onko nyt tarkoitus saivarrella vai esittää muuten tyhmää? Tottakai kaikissa ammattikunnissa on ihmisiä joilla on lapsia 1-5v mutta suurimmalla osalla ei. Jos on tarkoitus vetää keskustelu lähelle tuota mainitsemaasi idiotismia niin taidan jättää keskustelun kanssasi tähän.
Ei vaan tarkoitus on saada selvyys tähän väitteeseesi: "Valtaosalla mainitsemiesi ammattikuntien työntekijöitä ei liene juuri päiväkoti-ikäisiä lapsia". Ja tässä ei mennä vielä edes alakoululaisiin ja muihin.

Päiväkotien ja muun varhaiskasvatuksen totaalisulku on edelleen idiotismia. Italiassa kokeiltiin ja ne, joiden on pakko tehdä töitä veivät lapset mummolaan. Toki Italiassa nyt perseillään muutenkin ihan kunnolla tämän kanssa koska Italia.

Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
No sinä voit jatkaa tuon professorin väittämistä idiootiksi koska sillä on eri mielipide sinun kanssa. Eiköhän jokainen osaa sitten arvioida kummalla on kompetenssia arvioida tilannetta enemmän. Tässä nyt on turha mihinkään Italiaan vertailla koska Suomen ja Italian varhaiskasvatus ja koulutusjärjestelmä lienee hieman eri tasolla.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
No sinä voit jatkaa tuon professorin väittämistä idiootiksi koska sillä on eri mielipide sinun kanssa. Eiköhän jokainen osaa sitten arvioida kummalla on kompetenssia arvioida tilannetta enemmän.
Joo, sä valitset itse auktoriteettisi ja hylkäät toiset sen mukaan mitä itse haluat asioista olla mieltä. Näppärää kun ei tarvitse käyttää omaa päätään :facepalm:
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Joo, sä valitset itse auktoriteettisi ja hylkäät toiset sen mukaan mitä itse haluat asioista olla mieltä. Näppärää kun ei tarvitse käyttää omaa päätään :facepalm:
Siis sinähän et ole mikään auktoriteetti joten sinut voi sivuuttaa ihan huoletta. Jos taas THL:ää tarkoitat niin se on jo omalla virheellisellä toiminnallaan osoittanut ettei siihen voi luottaa. Mutta hienoa seurata tuota sinun kiukuttelua. Jatka samalla linjalla kun onhan se ihan viihdyttävää.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Siis sinähän et ole mikään auktoriteetti joten sinut voi sivuuttaa ihan huoletta. Jos taas THL:ää tarkoitat niin se on jo omalla virheellisellä toiminnallaan osoittanut ettei siihen voi luottaa. Mutta hienoa seurata tuota sinun kiukuttelua. Jatka samalla linjalla kun onhan se ihan viihdyttävää.
Joopa joo. Ja erilaiset "auktoriteetit", jotka huutelee taustalla pysyy tällä logiikalla ilmeisesti luotettavana koska eivät mistään vastaa eivätkä siten virheitäkään tee? Viranomainen tekee aina ennen pitkää virheen ja muuttuu epäluotettavaksi mutta aina löytyy joku emeritus, joka ei voi virhettä tehdä :smoke:

Tää ei ilmeisesti lopu kuin estotoiminnolla. Jatka vaan.
 
Tuo esto on ihan hyvä idea. Pysyy omakin näkymä siistinä kun kiukuttelevat trollit ovat piilossa.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 527
No sinä voit jatkaa tuon professorin väittämistä idiootiksi koska sillä on eri mielipide sinun kanssa. Eiköhän jokainen osaa sitten arvioida kummalla on kompetenssia arvioida tilannetta enemmän. Tässä nyt on turha mihinkään Italiaan vertailla koska Suomen ja Italian varhaiskasvatus ja koulutusjärjestelmä lienee hieman eri tasolla.
Tuo professori ei sanallakaan maininnut sitä, miten ratkaistaan se että ne hoitajat (tai muut henkilöt, joiden toivotaan menevän töihin jotta tärkeät toiminnot saadaan jatkumaan) ei jää himaan hoitamaan niitä lapsiaan.

Vähän sama, kun Trump ilmoitti matkustuskielloista ja lentokentät pakkautuivat ihmisistä. Eli ne seuraukset pitäisi huomioida ensin, jotta päätökset olisivat järkeviä.
 
Eikö tuo lie selvin vastaus siihen että laitetaan päivähoito samalla tavalla totaalisulkuun kuin koulutkin ovat. Tärkeiden ihmisten lapset sitten erikoisjärjestelyin hoitoon ihan samalla tavalla kun 1-3.luokkalaiset olivat. Nythän hallitus ryssi osittain tuonkin asian koska antoivat käytännössä kaikille 1-3.luokkalaisille luvan mennä taas kouluun ja suosittelevat enää olemaan kotona. Opettajapiireistä tuli jo rajua kritiikkiä että miten vitussa ne luulee asian nyt hoidettavan kun kukaan ei tiedä montako lasta kouluun on tulossa ja nyt pitäisi järjestää lähi- ja etäopetusta yhtä aikaa.
 
Ketkä ovat tärkeitä ja mihin erityisjärjestelyihin?

Voisikohan se olla että kun hallitus ja päättäjät joutuvat etsimään vastauksia näihin kysymyksiin, niin on parempi pitää ne auki.
 
Liittynyt
19.04.2019
Viestejä
201
Olen miettinyt Ohisalon, Haaviston, Orvon, Mykkäsen ja vastaavien tapausten motiiveja ajaa "rajat sepposen auki" politiikkaa, hinnasta ja seurauksista välittämättä.

Puolueen johtoon/johtoryhmään nouseva henkilö ei voi olla hirveän yksinkertainen tapaus. Vaaditaan jonkinlaista älykkyyttä ja ymmärrystä asioista, jotta noihin piireihin pääsee. Moni kentällä oleva puolueaktiivi ei noihin pöytiin nouse koskaan.

Jos kerta ajattelukykyä löytyy, niin miten ihmeessä voi kannattaa lähes varauksetta sosiaaliperäistä ja kouluttamattoman väen maahanmuuttoa? Onko tämä oikeasti pyyteetöntä auttamisen halua?
No eikös Perussuomalaisten jakaantuminenkin tapahtunut juuri niin, kun tuli ensimmäinen tiukka paikka, niin Soini myi puoleensa arvot. Tai ainakin näin se on nykyjohdon suuta kerrottu. Ainakin itse ajattelen niin, että johtajalla pitää olla korkea moraali. Pitää sitten linjansa myös tiukoissa paikoissa. Se, että onko maahanmuutto nyt se asia, josta kannattaa pitää kynsin hampain kiinni on sitten eri asia.

Jos taas ajattelee niin päin, että nyt on tehty 15 miljardin tukipaketti, "kansalaispalkka" yrittäjille yms. toimia, niin aika kritiikittömästi kaikki on mennyt läpi. Mihin on ovat kadonneet seuraavat teesit:
1) Menestyminen on itsestä kiinni
2) Liiketoiminnassa on aina riskejä
3) Vapaa markkinatalous
4) Yritystukien haitallisuus
5) Vasteekkillinen sosiaaliturva

Voitanee todeta, että sosiaalidemokraattinen politiikka on tällä hetkellä voittavaa politiikkaa. Aika pitkälle ainoat, jotka eivät ole joustaneet omista arvoistaan piirun vertaa.

Luonnollisesti nykytilanne on tiukka, mutta tiukoissa paikoissa tulee ne arvot ilmi, että mitä mieltä sitä asiasta loppupelissä ollaan, kun pistetään selkä seinää vasten.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Ketkä ovat tärkeitä ja mihin erityisjärjestelyihin?

Voisikohan se olla että kun hallitus ja päättäjät joutuvat etsimään vastauksia näihin kysymyksiin, niin on parempi pitää ne auki.
No tasan ne samat ihmiset joiden lapsille mahdollistettiin lähiopetus. Samalla tavalla se hoitokin pystytään järjestämään. Ei tämä nyt niin vaikeaa pitäs olla.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 527
No tasan ne samat ihmiset joiden lapsille mahdollistettiin lähiopetus. Samalla tavalla se hoitokin pystytään järjestämään. Ei tämä nyt niin vaikeaa pitäs olla.
Eihän sitä valvottu mitenkään, eikä niitä aloja/ihmisiä ole määritelty mitenkään. Juuri sen takia, että se on hemmetin vaikeaa.

Eli voidaan sanoa, että hallitus on toiminut hyvin?

E. Ja vielä se, että me ei tiedetä mitä valmisteluja tapahtuu kulissien takana. Se voi olla mahdollista, että tuotakin toimea valmistellaan, jotta päätös pystytään tekemään ilman haitallisia seurauksia.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Eihän sitä valvottu mitenkään, eikä niitä aloja/ihmisiä ole määritelty mitenkään. Juuri sen takia, että se on hemmetin vaikeaa.

Eli voidaan sanoa, että hallitus on toiminut hyvin?
Valvottiin. Kouluilla oli listat ammateista joiden työntekijöiden lapset päästetään kouluun ja ainakin osassa kouluja myös kyseltiin onko oikeutta tuoda lasta. Hallitus toimi alkuun hyvin lähiopetuksen suhteen, nyt tyrittiin kun avattiin koulu käytännössä kaikille. Päivähoito olisi aivan varmasti saatu järjestettyä samalla tavalla kuin lähiopetuskin alkuun ja ilmeisesti se olisi ollut suotavaakin jos tuota professoria kuuntelee. Eiköhän tuon tason mies osaa puntaroida asioita joka kantilta. Hallitus taas luottaa THL:ään jonka nykyistä asiantuntemusta epäilee jopa lääkärikunta.
 
Mutta eihän hallitus antanut tästä mitään tarkempaa ohjeistusta.

Ja sehän kuulostaa oikein järkevältä, että alakoulun rehtori tekee näitä päätöksiä /s

Ja kyseisellä henkilöllä ei varmasti ole yhtä paljon asiantuntijuutta käytössään kuin hallituksella.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 527
No eikös Perussuomalaisten jakaantuminenkin tapahtunut juuri niin, kun tuli ensimmäinen tiukka paikka, niin Soini myi puoleensa arvot. Tai ainakin näin se on nykyjohdon suuta kerrottu. Ainakin itse ajattelen niin, että johtajalla pitää olla korkea moraali. Pitää sitten linjansa myös tiukoissa paikoissa. Se, että onko maahanmuutto nyt se asia, josta kannattaa pitää kynsin hampain kiinni on sitten eri asia.

Jos taas ajattelee niin päin, että nyt on tehty 15 miljardin tukipaketti, "kansalaispalkka" yrittäjille yms. toimia, niin aika kritiikittömästi kaikki on mennyt läpi. Mihin on ovat kadonneet seuraavat teesit:
1) Menestyminen on itsestä kiinni
2) Liiketoiminnassa on aina riskejä
3) Vapaa markkinatalous
4) Yritystukien haitallisuus
5) Vasteekkillinen sosiaaliturva

Voitanee todeta, että sosiaalidemokraattinen politiikka on tällä hetkellä voittavaa politiikkaa. Aika pitkälle ainoat, jotka eivät ole joustaneet omista arvoistaan piirun vertaa.

Luonnollisesti nykytilanne on tiukka, mutta tiukoissa paikoissa tulee ne arvot ilmi, että mitä mieltä sitä asiasta loppupelissä ollaan, kun pistetään selkä seinää vasten.

Jos oltaisiin korjattu kestävyysvajetta ja rakenteellisia ongelmia, niin pelivara kriiseissä olisi huomattavasti parempi.

Esim. Ruotsissa laitetaan suhteessa enemmän pätäkkää.

Ja oikeasti tämä on markkinahäiriö, kun valtiovalta laittaa paikkoja säppiin. Ja ainakin ekonomistit ovat laittaneet mielipiteitään toimista ja niiden tehokkuudesta. Mutta ei voi muuta kuin toivoa, että kun epidemia on saatu kuriin/on ohi, niin ongelmat korjattaisiin, jotta seuraavassa kriisissä olisi enemmän pelivaraa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
246 342
Viestejä
4 302 785
Jäsenet
71 832
Uusin jäsen
marita mäkelä

Hinta.fi

Ylös Bottom