• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
Tilastojen valossa homot taitavat aika paljon harrastaa irtosuhteita, kärsivät myös tämän vuoksi paljon sukupuolitaudeista. Harrastavat myös paljon päihteiden käyttöä. Nämä nyt tuli äkkiä mieleen.
Taitavat? Riittääkö taitavuus, että voi lähteä leimaamaan koko ryhmää vai olisiko edes syytä tarkastaa ensin väitteensä?

Ja tumman ihonvärin omaavat olivat sitten käytökseltään miten vaaleaihoisista eroavia, joita heitä pitäisi voida arvostella ryhmänä?
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 912

Miksi ei saisi leimata ryhmää jos tilastot ja faktat niin kertovat? Mennäänkö siihen että tilastot ovat rasistisia tai syrjiviä?

vähemmistöä edustavasta ihmisryhmästä negatiivisessa sävyssä puhuminen katsotaan yleensä asiattomaksi käytökseksi.
Tämä ei kuulosta minusta kovin järkevältä. Esim. muslimeissa on aika paljon arvosteltavaa joka menee väistämättä negatiivisiin asioihin. Tämä kuulostaa vahvasti siltä että halutaan vain kieltää tietyistä aiheista keskustelu.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 361
Miksi ei saisi leimata ryhmää jos tilastot ja faktat niin kertovat? Mennäänkö siihen että tilastot ovat rasistisia tai syrjiviä?
Koska kyse on ryhmän keskiarvosta, ei siitä, että kyseinen asia pätisi jokaiseen ryhmän edustajaan.
Jotenkin outoa, että näin yksinkertaisia asioita vielä täytyy selittää ihmisille, mutta kaippa tuokin selostaa sitä, että minkä takia maailmassa on niin helvetisti sitä rasismia ja syrjintää.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
Huomautus - olkiukkoilu, älä pistä sanoja toisen käyttäjän suuhun
Miksi ei saisi leimata ryhmää jos tilastot ja faktat niin kertovat. Mennäänkö siihen että tilastot ovat rasistisia tai syrjiviä?
Eli koet Hakkaraisen ainoastaan suorittaneen viiltävää ihonväriperustaista tilastoanalyysiä puhuessaan neekeriukoista loisimassa tyhjän panttina?

Tämä ei kuulosta minusta kovin järkevältä. Esim. muslimeissa on aika paljon arvosteltavaa.
On siellä myös paljon niitä, jotka eivät sitä arvostelua ansaitse, mutta sillä ei ilmeisesti ole väliä?
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 912
Koska kyse on ryhmän keskiarvosta, ei siitä, että kyseinen asia pätisi jokaiseen ryhmän edustajaan.
Jotenkin outoa, että näin yksinkertaisia asioita vielä täytyy selittää ihmisille, mutta kaippa tuokin selostaa sitä, että minkä takia maailmassa on niin helvetisti sitä rasismia ja syrjintää.
Kukaan ei ole sanonut että yksittäiset ryhmän henkilöt pitäisi leimata vaan kyse on siitä että voiko ryhmää käsitellä ryhmänä.

Tummaihoiset ei ole ryhmänä mitenkään erilainen kuin vaikka lapset tai eläkeläiset.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 912
Eli koet Hakkaraisen ainoastaan suorittaneen viiltävää ihonväriperustaista tilastoanalyysiä puhuessaan neekeriukoista loisimassa tyhjän panttina?
En ole näin sanonut. Aika tyhmää sanojen suuhun tunkemista.

On siellä myös paljon niitä, jotka eivät sitä arvostelua ansaitse, mutta sillä ei ilmeisesti ole väliä?
Ei sillä paljon ole väliä. Vai lopetetaanko kaikkien ryhmien analysoiminen sen vuoksi että joku siellä ryhmässä ei istu muottiin?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 158
Jos siellä tosiaan olisi homoja torien kulmat täynnä tyhjän panttina niin en varmaan pitäisi epäasiallisena.

Pidän kuitenkin vähän tyhmänä ja yksinkertaisena kenenkään tuomitsemista ja leimausyrityksiä yksittäisen sanan käytön perusteella.

Ehdottomasti en pidä tästä trendistä että riippuu siitä onko sanomasi tai tekemäsi tuomittavaa riippuen etnisestä taustastasi tai jostain muusta synnynnäisestä ominaisuudesta. Se on vähän niinkuin rasistista tai syrjivää.
Vähän kuullostaa ja tuoksuu, jos motiivi on tuo, niin vähän erikoinen valinta lähteä sitä pohtimaan neekerisanan kautta.

Miksi kukaan ei neekeri , tai kukatahansa käyttäisi neekeri sanaan jos ihan vilpittömästi haluaisi käyttää neutraali sanaa. Jos viestissä sattuisi olemaan jotain asiallista sisältöä, niin sillä neekeri sanalla sen ainakin pilattua, väärinymmärrystä aikaan.

Vertaa " kunnan työmiehet vietti taukoa torilla" vs "kunnan kommariduunarit vietti taukoa torilla"
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
En ole näin sanonut. Aika tyhmää sanojen suuhun tunkemista.

Ei sillä paljon ole väliä. Vai lopetetaanko kaikkien ryhmien analysoiminen sen vuoksi että joku siellä ryhmässä ei istu muottiin?
Et ole niin sanonut, muttet myöskään pitänyt huonona käytöksenä, koska kuitenkin tilastot ja ryhmien analysoiminen? Alkaa olla aikamoista kuperkeikkailua. Mitäs sä sitten katsot tuon Hakkaraisen neekeriulostulon edustaneen, jos ei slurria eikä toisaalta tilastollista analysointia?

Onko ryhmien tilastollisella analysoimisella ja ryhmään kuuluvien ihmisten leimaamisella mielestäsi ylipäätään mitään näkyvää eroa tässä yhteydessä? Jos niin millaista?
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 912
Et ole niin sanonut, muttet myöskään pitänyt huonona käytöksenä, koska kuitenkin tilastot ja ryhmien analysoiminen? Alkaa olla aikamoista kuperkeikkailua. Mitäs sä sitten katsot tuon Hakkaraisen neekeriulostulon edustaneen, jos ei slurria eikä toisaalta tilastollista analysointia?
Missäs olen sanonut että se ei mielestäni ole huonoa käytöstä? Ainoa mitä olen sanonut että ei ole minusta fiksua alkaa tuomita ihmisiä kovasti mitättömistä asioista. Olen sen verran ymmärtäväinen että ymmärrän myös jos vanhempi ikäpolvi, (varsinkin kun elettiin vasta vuotta 2011) ei omaksu kielenkäytön viimeisimpiä trendejä niin en jaksa siitä pahottaa mieltäni. Maailmassa on aika paljon ja mahtuu aika paljon jonkun mielestä huonoa käytöstä niin en jaksa siitäkään paljoa kohauttaa olkiani.

Voidaan toki myös leikkiä ettei Hakkaraisen caseen vaikuta persu-status. Ikäkortit toki kelpaa hienosti perusteeksi jos vaikka kyse SDP:n puheenjohtajan natsipelleilystä.

Onko ryhmien tilastollisella analysoimisella ja ryhmään kuuluvien ihmisten leimaamisella mielestäsi ylipäätään mitään näkyvää eroa tässä yhteydessä?
Tottakai on. Hakkaraisella oli ihan järkevä viesti mutta ilmeisesti monella meni ohi kun pää sekosi neekeri-sanasta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
Hakkaraiselta se on näköjään lähtenyt viime aikoina vähän muitakin "järkeviä" viestejä, ensin eetteriin ja sitten pois.

Hakkarainen kirjoitti X:ssä näin: ”Omasta puolestani sanon, että Unkarin hallituspuolue Fidesz on tervetullut ECR-ryhmään. Olen ihaillen seurannut, kuinka Unkari pistää kampoihin EU-diktatuurille. Suomen täytyy omaksua samanlainen linja. Jokaisella EU-maalla on oikeus omaan ulkopolitiikkaan.
Nyt en ole ryypännyt edes ja tehnyt kaikki niin kuin osaan ja pystyn ja yrittänyt opiskella kieliä, niin nyt minut heitetään pihalle, että tämä on puoluetta vastaan.

Pienet viulut sille. Kiitos kun ainoastaan yritit.
 
JLM

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 564
Koska kyse on ryhmän keskiarvosta, ei siitä, että kyseinen asia pätisi jokaiseen ryhmän edustajaan.
Jotenkin outoa, että näin yksinkertaisia asioita vielä täytyy selittää ihmisille, mutta kaippa tuokin selostaa sitä, että minkä takia maailmassa on niin helvetisti sitä rasismia ja syrjintää.
Jos ryhmien keskiarvoista ei saa tehdä mitään johtopäätöksiä missään asiassa, niin siinä voidaan kyllä päätyä aika erikoisiin tilanteisiin. Ainakin jos sitä sovelletaan ihan johdonmukaisesti eikä vain sillä tavalla kuin sopii ideologiaan.
 
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
999
Suomessa neekeri sanasta loukkaantuu lähinnä valkoiset paremmat kansalaiset. Ei neekerillä sanana ole Suomessa mitään historiallista negatiivista painolastia. Mitä Hakkaraiseen tukee eiköhän se alunperin agiteerattu Eurooppaan että saatiin pois pyörimästä eduskunnasta ja lööpeistä. Nyt kun se on ulkona kotimaan politiikasta niin siintä voidaan helposti päästä eroon.
Mielestäni Hakkaraisen kohtalo on kuitenkin omalla tavallaan kova, koska se osoittaa sen, että edes suuri suosio ja jo istuttu kausi euroeduskunnassa ei takaa jatkoa politiikassa. Mielestäni kaikkien istuvien parlamentikkojen kohdalla pitäisi olla painavat syyt sille. että heitä ei asetettaisi ehdolle seuraavissa vaaleissa.

Mielestäni tässä pelataan europarlamenttipaikkoja Sebastian Tynkkyselle sekä Mauri Peltokankaalle. Näistä Peltokangas on melkein samasta puusta kuin Hakkarainen, eli Hakkaraisen äänestäjät ohjataan äänestämään suorasanaista Mauri Peltokangasta.

Eli on vähän kyseenalaista, että puoluehallitus ei perustele Hakkaraisen ulosjättämistä mitenkään, vaikka samainen puoluehallitus on päästämässä kaksi hallituksen jäsentään ehdolle europarlamenttiin.

Löytyisikö muuten tästä foorumista Hakkaraista äänestäviä?

No mitä mieltä olisit, jos Hakkarainen puhuisi Helsingissä olevan homoja torien kulmat täynnä tyhjän panttina? Näkisitkö, että siinä leimattaisiin millään tavalla epäasiallisesti homoseksuaaleja ihmisryhmänä?
Enemmän siinä leimattaisiin Helsinkiä ja helsinkiläisiä, että Helsinki olisi muusta maasta todella poikkeava tapaus. Toki siinä homojakin leimattaisiin, koska heistä annettaisiin mielikuva, että ovat työttömiä ja tyhjäntoimittajia.

Mutta jos kyseessä on kansanedustaja, joka sanoo "Helsingissä on neekeriukkoja torien kulmat täynnä tyhjän panttina.", niin sanoisin, että ei se nyt kovin kaukaa haettua ole, että tuo nähdään rasistisena.
Tämä oli todella kova lausunto Hakkaraiselta vuonna 2011, kun hänet valittiin eduskuntaan. Liekköhän ajattelu muuttunut kiinnostavien eduskuntavuosien aikana toiseksi?
 
Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 050
Mielestäni tässä pelataan europarlamenttipaikkoja Sebastian Tynkkyselle sekä Mauri Peltokankaalle. Näistä Peltokangas on melkein samasta puusta kuin Hakkarainen, eli Hakkaraisen äänestäjät ohjataan äänestämään suorasanaista Mauri Peltokangasta.

Eli on vähän kyseenalaista, että puoluehallitus ei perustele Hakkaraisen ulosjättämistä mitenkään, vaikka samainen puoluehallitus on päästämässä kaksi hallituksen jäsentään ehdolle europarlamenttiin
Jos näin on, voidaan katsoa puolueen pelaavan kaksi muuta päänsärkyä europarlamenttiin samaan tapaan kuin huhtasaari ja hakkarainen.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 187
Ja luultavasti jokunen tummaihoinenkin. Ihan hyvä, että paskaa käytöstä (tai idiotismia) arvostellaan kun sitä harrastaa vaalein valittu edustaja.
Aika hienoa, että sosiaalidemokraatteja saa kutsua demareiksi, perussuomalaisia persuiksi, mutta tummaihoista ei neekeriksi (ilman mitään haukkumista vaan toteamus etnisestä taustasta), vaikka kaikista noista voi loukkaantua ja uhriutua yhtä hyvin.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
Enemmän siinä leimattaisiin Helsinkiä ja helsinkiläisiä, että Helsinki olisi muusta maasta todella poikkeava tapaus. Toki siinä homojakin leimattaisiin, koska heistä annettaisiin mielikuva, että ovat työttömiä ja tyhjäntoimittajia.
Vain toisella noista on oikeus yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 912
Enemmän siinä leimattaisiin Helsinkiä ja helsinkiläisiä, että Helsinki olisi muusta maasta todella poikkeava tapaus. Toki siinä homojakin leimattaisiin, koska heistä annettaisiin mielikuva, että ovat työttömiä ja tyhjäntoimittajia.
Jos Helsingissä olisi tilanne, että työttämiä homoja on notkumassa paljon kadulla niin eikö tätä saisi sanoa ääneen?

Ei kai tässä nyt mennä siihen että Hakkaraisen puhe neekeriukoista olikin paha juttu sen vuoksi että sanoi totuuden ääneen että Helsingissä on paljon tummaihoisia tyhjäntoimittajia notkumassa? Vai mitä nyt sanoikaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
Mielenkiintoista, että joillain ei ole oikeutta yhdenvertaisuuteen. Ei siis olekaan mikään kieliposkella tehty sarkastinen heitto se "toiset vaan ovat tasa-arvoisempia", vaikka nyt käytitkin sanaa 'yhdenvertaisuus'
Joo, Helsingillä ei ole.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
300
Jos Helsingissä olisi tilanne, että työttämiä homoja on notkumassa paljon kadulla niin eikö tätä saisi sanoa ääneen?
Varmaan saisi sanoa jos heillä olisi kyltit joissa lukisi "olemme työttömiä homoja". Muuten olisi hankala tietää olisivatko homoja saati työttömiä.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 912
Varmaan saisi sanoa jos heillä olisi kyltit joissa lukisi "olemme työttömiä homoja". Muuten olisi hankala tietää olisivatko homoja saati työttömiä.
Tämä oli teoreettista pohdintaa jos nämä asiat olisi tiedossa, ihan vaikka jos olisi tehty gallup näistä maleksijoista.

Jos nyt pelleillään että tällaisia maleksijoita ei saisi olettaa työttömiksi ihan vaikka näkyvät selkeästi tilastoissa.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
Vertauksessa oli homot ja helsinkiläiset, mikä oli harvinaisen selvää kun keskustelu seurasi. Mutta ei se mitään, näin tämä hyvin usein menee.
Vastauksessa oli, että Helsinki itsessään olisi muusta maasta erityisen poikkeuksellinen tapaus. On vähän turhan kaukaa haettua, että homot Helsingissä slurri loukkaisi tässä yhteydessä ensi kädessä helsinkiläisiä ei-homoja sen sijaan, että se lähinnä tahraisi homojen ja kaupungin mainetta.

Mulle on ihan käsittämätöntä miten kukaan edes keksii alkaa ymmärtämään tahallisesti väärin jotain tuollaista ja sitten vielä vänkäämään siitä. Tuleeko tuosta jotenkin erityisen fiksu olo?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 764
Huomautus - nämä toisten käyttjien viestien arvostelemisest typeriksi ei kuulu asialliseen keskusteluun
Vastauksessa oli, että Helsinki itsessään olisi muusta maasta erityisen poikkeuksellinen tapaus. On vähän turhan kaukaa haettua, että homot Helsingissä loukkaisivat tässä yhteydessä ensi kädessä helsinkiläisiä ei-homoja sen sijaan, että se lähinnä tahraisi homojen ja kaupungin mainetta.

Mulle on ihan käsittämätöntä miten kukaan edes keksii alkaa ymmärtämään tahallisesti väärin jotain tuollaista ja sitten vielä vänkäämään siitä. Tuleeko tuosta jotenkin erityisen fiksu olo?
Siksi kirjoitinkin, että vertauksessa, koska sinä itse esitit typerän vertaavan kysymyksen, johon kuitenkin vastattiin. On vähän turhan kaukaa haettua, että joku luulisi ei-homojen Helsingissä loukkaantuvan tuosta, saati että rupeaisi siitä vänkäämään. Kaipa tuosta viisastelusta jotenkin erityisen fiksu olo tulee sitten. Voinet itse vastata kysymykseesi.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
Asiaton käytös - henkilökohtaisuudet, toistuva toisesta käyttäjästä keskusteleminen
Siksi kirjoitinkin, että vertauksessa, koska sinä itse esitit typerän vertaavan kysymyksen, johon kuitenkin vastattiin. On vähän turhan kaukaa haettua, että joku luulisi ei-homojen Helsingissä loukkaantuvan tuosta, saati että rupeaisi siitä vänkäämään. Kaipa tuosta viisastelusta jotenkin erityisen fiksu olo tulee sitten. Voinet itse vastata kysymykseesi.
Tuliskohan niitä banneja lusittua vähän vähemmän, jos ei aina keskittyisi tahalliseen väärin ymmärtämiseen ja sillä nojalla täysin turhaan keskustelun paskomiseen ja pään aukomiseen?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 764
Tuliskohan niitä banneja lusittua vähän vähemmän, jos ei aina keskittyisi tahalliseen väärin ymmärtämiseen ja sillä nojalla täysin turhaan keskustelun paskomiseen ja pään aukomiseen?
En edes muista, koska olen viimeksi banneja lusinut, mutta kiitos huolenpidosta.

Ei ollut tahallista väärin ymmärtämistä. Puhe oli ihmisryhmistä, niin en olettanut, että jollakin on tarvetta sanoa niinkin päivä selvää asiaa, että kaupungilla ei ole oikeutta yhdenvertaisuuteen. Oletin, että puhuit ihmisryhmistä kuten muutkin. Paljon hullumpiakin kommentteja toisten yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta on saanut tälläkin forumilla lukea.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 984

Hallitus otti olevinaan Ruotsin mallin käyttöön. Ruotsalainen saa kuitenkin enemmän ansiosidonnaista, joten kyseessä puhtaasti perskokkari malli. Tälläkin hetkellä suomalainen saa vähemmän kuin ruotsalainen 2400€ tuloilla, muutoksen jälkeen huomattavasti vähemmän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
262

Ruotsilla saattaa olla varaa, mutta meillä ei?
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
867

Hallitus otti olevinaan Ruotsin mallin käyttöön. Ruotsalainen saa kuitenkin enemmän ansiosidonnaista, joten kyseessä puhtaasti perskokkari malli. Tälläkin hetkellä suomalainen saa vähemmän kuin ruotsalainen 2400€ tuloilla, muutoksen jälkeen huomattavasti vähemmän.
Jos meillä on huonommassa jamassa talous niin eikö silloin pidä maksaa yhteiskunnan tukiakin vähemmän? Vai oliko tuo kommentti siihen miten on Ruotsin malli ja sitten kuitenkin huonommat tuet? Minusta ihan turha puhua Ruotsin mallista tai Norjan tuista koska heillä menee paremmin niin on varaa parempaan hyvinvointiyhteiskuntaankin. Verrataan vaikka Italiaan kun heilläkin menee huonosti.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 158
https://yle.fi/a/74-20075585

Hallitus otti olevinaan Ruotsin mallin käyttöön. Ruotsalainen saa kuitenkin enemmän ansiosidonnaista, joten kyseessä puhtaasti perskokkari malli. Tälläkin hetkellä suomalainen saa vähemmän kuin ruotsalainen 2400€ tuloilla, muutoksen jälkeen huomattavasti vähemmän.
Luitko koko artikkellia ?
Linkistäsi lainattua
Suomessa ollaan aikeissa ottaa käyttöön Ruotsin kaltainen ansiosidonnaisen porrastusmalli. Se tarkoittaa sitä, että työttömyyden jatkuessa korvauksen määrä pienenee.
– Kun huomioidaan täydentävät tuet, kuten asumistuki, pienipalkkaisen työttömän toimeentulo voi olla Suomessa ja Ruotsissa melko samalla tasolla, mutta kun katsotaan pelkkää työttömyysrahaa, niin Ruotsissa korkeampi tukitaso, sanoo Tervola.
Se mikä taso ja porrastus on hyvä, paljonko työntekijä on halukas maksamaan ansiosidonnaisesta, valtiota, yhteiskuntaa kiinnostaa sen vaikutus työllistymiseen, isossa ansiosidonnaisessa on negatiivista se että yksilö, luonollisesti nostaa sitärahaa herkemmin jos se on hyvä ja pidempään jos se on pitkä, jos se raha olisi enemmän korvamerkitty yksilölle henkilökohtaisesti rahastomaisempi, niin valinnat voisi olla toisenlaisia. Siinä kuitenkin on oleellista vakuutusmaisuuskin.

Tuon linkin jutun jälkeen aito perskokkari varmaan korjaa esitystä, ja siirtää työttömyyden tuet ruotsinmallin mukaan enemmän ansiosidonnaisen suuntaa, ja pienentää valtion roolia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 659
Hallitus otti olevinaan Ruotsin mallin käyttöön. Ruotsalainen saa kuitenkin enemmän ansiosidonnaista, joten kyseessä puhtaasti perskokkari malli. Tälläkin hetkellä suomalainen saa vähemmän kuin ruotsalainen 2400€ tuloilla, muutoksen jälkeen huomattavasti vähemmän.
Tällaiset vertailut ovat helposti todella harhaanjohtavia - suuntaan tai toiseen. Tuissa pitää tietenkin huomioida ne muutkin oleellisesti vaikuttavat tuet, pitisi huomioida yleinen ansiotaso, pitäisi huomioida tuen kesto. Jutun oleellisin kohta, joka on se asia joka otsikossa pitäisi mainita:

pienipalkkaisen työttömän toimeentulo voi olla Suomessa ja Ruotsissa melko samalla tasolla
Esim. Ruotsissa ansiosidonnaista saa käsittääkseni enintään 300 päivää, Suomessa osa saa sitä yhä jopa 400 tai 500 päivää eli massiivisesti pidempåän. Kaikki vähintään 300 päivää.

Kun näihin faktoihin lisää sen, että Ruotsissa talous ja ennen kaikkea julkinen talous on kehittyny 20v aikana Suomea paljon paremmin, niin on helvetin hyvä, että tuota saadaan edes hiukan leikattua. Taas kerran: ei tämä ole sen työttömän syy, mutta sen työttömän tuloihin tämä iskee.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
427
Putinin kätyreiden ihailu on kyllä ihan hyvä syy olla ottamatta Hakkaraista PS:n eurovaalilistoille. Sinänsä herra on ollut ihan harmiton siellä, kun ei ole mitään saanut aikaan.
Olisi ollut puoluejohdolta rehellistä tiedottaa Teukalle ettei enää saa, ainakaan avoimesti, sympata Orbania ja Putinia. Toisaalta persuthan on brändäämässä itseään enemmänkin akateemikkojen puolueeksi elikkä Teukan kaltaiset punaniskat eivät ole enää tervetulleita.

Lisäksi kuten aikaisemmin on kirjoitettu niin persut valmistautuvat hyväksymään tukipaketit eikä Fixitläinen Hakkarainen sovi siihenkään.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 050
Lisäksi kuten aikaisemmin on kirjoitettu niin persut valmistautuvat hyväksymään tukipaketit
Olikos tähän jotain lähdettä? Se että joku huurupäinen kehitti tämän salaliittoteorian ja oksensi sen kirjalliseen muotoon tänne foorumille, ei tee tästä totta.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
427
Olikos tähän jotain lähdettä? Se että joku huurupäinen kehitti tämän salaliittoteorian ja oksensi sen kirjalliseen muotoon tänne foorumille, ei tee tästä totta.
Tämä tulee tietenkin olemaan kiusallista varsinkin Brysseliin suuntaavan Sebun kannalta joka piti eduskunnassa liki 100.000€ maksaneen satutuokion vastustaessaan tukipakettia.

Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 050
Tämä tulee tietenkin olemaan kiusallista varsinkin Brysseliin suuntaavan Sebun kannalta joka piti eduskunnassa liki 100.000€ maksaneen satutuokion vastustaessaan tukipakettia.

Yksi komissaari haluaisi uutta tukipakettia. Jutussa mainittiin ettei ajatus ole saanut lämmintä vastaanottoa kaikissa jäsenmaissa.

Tästä on pitkä matka siihen että ps olisi hyväksymässä uutta tukipakettia. Itseltä ainakin loppuu perussuomalisten äänestäminen jos menevät hyväksymään uuden tukipaketin.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 984
Luitko koko artikkellia ?
Linkistäsi lainattua

Se mikä taso ja porrastus on hyvä, paljonko työntekijä on halukas maksamaan ansiosidonnaisesta, valtiota, yhteiskuntaa kiinnostaa sen vaikutus työllistymiseen, isossa ansiosidonnaisessa on negatiivista se että yksilö, luonollisesti nostaa sitärahaa herkemmin jos se on hyvä ja pidempään jos se on pitkä, jos se raha olisi enemmän korvamerkitty yksilölle henkilökohtaisesti rahastomaisempi, niin valinnat voisi olla toisenlaisia. Siinä kuitenkin on oleellista vakuutusmaisuuskin.

Tuon linkin jutun jälkeen aito perskokkari varmaan korjaa esitystä, ja siirtää työttömyyden tuet ruotsinmallin mukaan enemmän ansiosidonnaisen suuntaa, ja pienentää valtion roolia.
Omistusasujaam työttömyys iskee huomattavasti kovemmin kuin Ruotsissa.

Asumistuen suhteen Ruotsissa on hajontaa. Ikä ja lapsettomuus vaikuttaa kuka saa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 070
Yksi komissaari haluaisi uutta tukipakettia. Jutussa mainittiin ettei ajatus ole saanut lämmintä vastaanottoa kaikissa jäsenmaissa.

Tästä on pitkä matka siihen että ps olisi hyväksymässä uutta tukipakettia. Itseltä ainakin loppuu perussuomalisten äänestäminen jos menevät hyväksymään uuden tukipaketin.
Tähän on monta hyväksi koettua keinoa kiertää asia. Jatkossa voi vaikka sanoa että ne oli Purran Persut, joilla ei ole.mitään tekemistä (lisää uusi pj tähän) persuihin. Tai sitten voi sanoa että se oli edellisen hallituksen vika. Tai sitten että nykyhallituksessa on muitakin puolueita ja se on niiden vika.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 050
Tähän on monta hyväksi koettua keinoa kiertää asia. Jatkossa voi vaikka sanoa että ne oli Purran Persut, joilla ei ole.mitään tekemistä (lisää uusi pj tähän) persuihin. Tai sitten voi sanoa että se oli edellisen hallituksen vika. Tai sitten että nykyhallituksessa on muitakin puolueita ja se on niiden vika.
Ps on hallituksen 2. Suurin puolue ja n. 40 % hallituksen paikoista. Kyllä tällöin tulee olla sanavaltaa, eikä pelkkä tyhjän äänestäminen riitä, eikä välttämättä edes ei, ja muiden toimesta läpivienti. Ja mitä tulee puheenjohtajan viaksi laittamiseen, niin viimekerta meni läpi, mutta tällä kertaa ei mene.
 
porakone700

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.08.2023
Viestejä
149
Tämä tulee tietenkin olemaan kiusallista varsinkin Brysseliin suuntaavan Sebun kannalta joka piti eduskunnassa liki 100.000€ maksaneen satutuokion vastustaessaan tukipakettia.

Puhuit siis ihan täyttä paskaa. Ainoatakaan todistetta väitteelle että persut olisivat hyväksymässä jotain määrittelemätöntä tukipakettia ei ole.

Toki tukipaketeissa ylipäätään varsinkaan tällaisena aikana ei ole perustavanlaatuisesti mitään väärää jos ehdot ja kohteet on kunnossa. Italialaisten laiskuus ja välinpitämättömyys ei ole syy kaivaa vastuullisten eurooppalaisten lompakoita jotta etelän huvilat saadaan remontoitua. Ukrainan tukipaketit ja Euroopan aseistamiseen ja puolustukseen liittyvät toimet on ehdottomasti tervetulleita kunhan ne tehdään vastuullisesti ja oikein. jne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 607

Hallitus otti olevinaan Ruotsin mallin käyttöön. Ruotsalainen saa kuitenkin enemmän ansiosidonnaista, joten kyseessä puhtaasti perskokkari malli. Tälläkin hetkellä suomalainen saa vähemmän kuin ruotsalainen 2400€ tuloilla, muutoksen jälkeen huomattavasti vähemmän.
Tämä ansiosidonnaisen porrastus nimenomaan on se Ruotsin malli, pitäisi jaksaa ihan ajatuksella lukea ne uutiset läpi raflaavien otsikkojen sijaan. Ja kuten yllä @Paapaa hyvin perusteli, Ruotsin huomattavasti parempaa taloustilannetta, sekä ansiosidonnaisen maksupäivien määriä sekä täällä maksettavia muita etuuksia ei ole juurikaan huomioitu kuvassa. Ruotsissa esimerkiksi asumistuen saaminen on perheettömällä ihmisellä huomattavasti hankalampaa, työttömyyspäivärahaa/peruspäivärahaa saa enintään 300 päivää, kun täällä taas voi käytännössä saada koko loppuelämän.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
427
Puhuit siis ihan täyttä paskaa. Ainoatakaan todistetta väitteelle että persut olisivat hyväksymässä jotain määrittelemätöntä tukipakettia ei ole.

Toki tukipaketeissa ylipäätään varsinkaan tällaisena aikana ei ole perustavanlaatuisesti mitään väärää jos ehdot ja kohteet on kunnossa. Italialaisten laiskuus ja välinpitämättömyys ei ole syy kaivaa vastuullisten eurooppalaisten lompakoita jotta etelän huvilat saadaan remontoitua. Ukrainan tukipaketit ja Euroopan aseistamiseen ja puolustukseen liittyvät toimet on ehdottomasti tervetulleita kunhan ne tehdään vastuullisesti ja oikein. jne.
Täyttä paskaa olisi jos väittäisin että velka huolettaa Orpo-lasta ja Tokmanni-Thatcheria.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 124
Vaikea kuvitella että suomi selviää enää tästä velkaantumis tahdista. Aika paljon saa talous kasvaa että kurotaan yli 10 miljardin vuosittainen alijäämä. Nopeasti laskettuna noin kaksi prosenttia vuosittain neljän vuoden ajan.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788

Todella vaikea. Jos hallitus tekisi täyskäännöksen, ja leikkaisi vaikkapa 10 miljardia sieltä, mistä kannattaa leikata, ja keskittyisi kasvun vahvistamiseen, kurjistamisen/kyykyttämisen sijaan, voisi olla mahdollista. Nyt haluavat ehdoin tahdoin vaan lisätä velkataakka.

Kaiken huipuksi valtionvarainministeri maalaa piruja seinille tavalla, joka saa mieleen jonkun 55 ÄO:lla varustetun idiootin. Tässä tilanteessa, jaksaa kylvää eripuraa, epävarmuutta ja epätoivoa. Kaikkien aikojen kyvyttömin hallitus ja typerin valtionvarainministeri.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 384
Suomalaisista tullut sen verran hienohelmoja vuosikymmenien mittaan, että kurjistaminen tekee välillä hyvää Suomelle :thumbsup:
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
867
Suomalaisista tullut sen verran hienohelmoja vuosikymmenien mittaan, että kurjistaminen tekee välillä hyvää Suomelle :thumbsup:
Ja näin taitaa käydä. Ainoa mikä harmittaa on suomalaisten ylimielinen asenne silloin kun Kreikalle kävi huonosti. Ei olisi moni uskonut silloin että voi suomalaiset tyriä, mutta lopulta mennään Kreikan jalanjäljissä.
 
UPC

Liittynyt
10.08.2020
Viestejä
250

Mutta meillä oli unelma, ja se toteutui täysmääräisenä, elämme nyt vihervasemmiston unelmaa. Ei olisi kovinkaan suurta leikkaustarvetta jos olisi uskottu vaikka Pauli Vahteraa.

Hätähuutoa ei kuuneltu

”Viimeinen hätähuutoni suomalaisille päättäjille”
Vahtera kertoo kirjoituksessaan avoimesti oman motivaationsa tehdylle työlle.

– Tämä on viimeinen hätähuutoni suomalaisille päättäjille – katsokaa, mitä olette tehneet Suomelle. Katsokaa ja miettikää, annetaanko kaiken jatkua, vai tehdäänkö todellisia korjaavia toimenpiteitä.
– Jos päättäjien mielestä 3,2 miljardia euroa on vähän ja se saadaan kerättyä veroja korottamalla ja suomalaisten etuja leikkaamalla, niin sen kanssa sitten eletään. Tulijoita tulee riittämään, joten veroja joudutaan korottamaan ja suomalaisten perusturvaa leikkaamaan kiihtyvällä vauhdilla, Vahtera kirjoittaa Iltalehden blogissaan."

Nyt tilanne räjähti käsiin kun tuli niitä oikeita pakolaisia ukrainasta. Sitten on vielä kaikki eu-tukipaketit, kaiken muun hulluuden lisäksi. Suomen hyvinvointivaltiosta ei oo mitään jäljellä kun tästä suosta päästään pois . Ei olisi kannattunut leikkiä maailman parantajaa keppikerjäläisenä, sen aika meni Nokian romahduksen myötä.

Liittynyt
08.04.2022
Viestejä
174
En kyllä tiedä, että miten tämä tilanne onkin räjähtänyt näin pahasti tässä viime vuosina. Onhan kehityssuunta ollut vähän tällainen jo sieltä 2008-2009 alkaen, mutta homma on nyt viime aikoina alkanut kyllä levitä käsiin ihan totaalisesti. Korona ja Ukrainan sotakaan ei ihan kaikkea selitä.
 
Korkojen nousu viimeisteli Suomen ainakin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 108
En kyllä tiedä, että miten tämä tilanne onkin räjähtänyt näin pahasti tässä viime vuosina. Onhan kehityssuunta ollut vähän tällainen jo sieltä 2008-2009 alkaen, mutta homma on nyt viime aikoina alkanut kyllä levitä käsiin ihan totaalisesti. Korona ja Ukrainan sotakaan ei ihan kaikkea selitä.
Kannattaa tutustua asiaan. Oikeastaan yksi kuva sosiaaliturvan menoista kertoo, mistä tämä kiikastaa. Kyseessä siis sosiaaliturvan menot vuonna 2022. Siitä näkee että muut sosiaaliturvan menot eivät ole reaalisesti juuri muuttuneet melkein kolmeenkymmeneen vuoteen. Sensijaan ikääntymiseen liittyvä kulut ovat kasvaneet räjähdysmäisesti (myös sairauden ja terveyden kulujen kasvu liittyy pääasiassa ikääntymiseen).

Eli jos kuluja oikeasti halutaan leikata, niin silloin pitää leikata ikääntyneiden kuluista ja palveluista. Nyt pelaillaan suojaosien kanssa, joiden leikkaaminen itseasiassa vähentää työssäkäynnin kannustimia.
sosiaaliturvan menot 2022.png

Nuo aikaisemmin linkatut Vahteran laskelmat maahanmuuton kuluista ovat muuten osittain ihan täyttä kukkua. Paljon kertoo se, että laskelmat on näköjään poistettu Iltalehden sivulta, vaikka itse juttu on jätetty. Mutta edelleen niitä toistellaan varmana totuutena. Tosin jopa Vaahteran luvuilla ne ovat pelkkiä pipanoita väestön ikärakenteen vanhenemisesta johtuviin kuluihin.
 
Kyllähän tämä onnettoman huono väestön ikärakenne on tämän maan suurin ongelma. Kieltämättä alkaa pikkuhiljaa mietityttää, että pitäisikö pyrkiä pois tästä mummolandiasta. Tosin en tiedä, että onko asiat niin kovin paljon paremmin muuallakaan. Kaikkialla omat ongelmat.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 415
Viestejä
4 194 602
Jäsenet
70 729
Uusin jäsen
jukkara

Hinta.fi

Ylös Bottom