Kotiautomaatio

Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 251
Onkos täällä kellään kokemuksia Oviku nero lukosta?
Oviku Unique and reliable pick & bump proof protection.
Harkitsin tuota joskus talvella, mutta lopulta päädyin hankkimaan Yale Doormanin. Jotenkin tuntuu, että tuotteen hinnoittelu on vähän metsässä tuollaiselle muoviselle vehkeelle. Minusta tuohon hintaan pitäisi löytyä tukea Z-wavelle, Alexalle ja Apple Homekitille kuten Augustin valmistamasta laitteesta. August Smart Lock | Control and Monitor Your Door From Anywhere

Tuotehan on alunperin esitelty Leijonan Luolassa (Leijonan luola - Kausi 2 - Jakso 2 - Baari perhosille) hatusta heitetyllä valuaatiolla.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
10
Osaako kukaan kertoa pystyykö vanhan G4S:n hälytysjärjestelmän ovisensoreita tai liiketunnistimia uudelleenhyödyntämään?
Kyllähän tuo voisi mahdollista olla, riippuu vähän minkälaiset sensorit noi on. Olen tehnyt perus ovisensorista ESP8266:lla ja ESPeasy firmiksellä MQTT:tä käyttävän virityksen ja toimii hyvin. Samat tein liiketunnistimelle, jos siellä vaan on NC/NO piiri niin ei ole mikään ongelma saada niitä ESP:n kautta wifi-antureiksi.
 
Liittynyt
06.09.2018
Viestejä
641
Hieno homma. OpenHAB sit päivityksessä rikkoi itsensä totaalisesti. Yksi ärsyttävin niin MQTT 2.x versioon itsestään siirtyminen ja sitä myötä PaperUI kautta MQTT -laitteiden pelleilyt entisen sijaan. Nyt tilapäisesti mennään osalla laitteista NodeRED hoitaen MQTT -keskustelut pelkkiin openhabin näppäimiin ja harkinnassa koko openHABin heittäminen hittoon. Ainoastaan etäkäytön takia siinä tällä hetkellä roikun kun NodeREDin paneelin etäkäyttö vähän hankalempaa kuin openHABin pilvikytkennän jossa raspberry muodostaa yhteyden pilveen päin. Helpompi entisestä confista ajaa muuntimen kautta tekstinä NodeREDiin tuontina noi MQTT -laitteet kuin hiirellä klikkailemalla PaperUI:n kautta. Noita MQTT kautta keskustelevia alkaa olemaan toista sataa.

Lisäksi en tykkää tuosta PaperUI:n tavasta säilöä laitteita kun en ole mistään löytänyt mainintaa mihin se säilöö ne ja miten sieltä saa joskus kummittelemaan jääneet siivottua. Ettei joka käynnistyksessä näy logissa poistettuna. Varmuuskopionkin otto vähän kyseenalaista jollei tietosäilö tiedossa. Käsin tekstitiedostoon laitetut oli selviä, mutta nyt kun päivityksen jälkeen ei pelitä enää MQTT sieltä. Niin totaalisen sillisalaattia toi dokumentaatiokin kun eri versioista miten sattuu.

Muut pikku hankaluudet menis hyvin, mutta päivitys ei saisi rikkoa missään tilanteessa toimivaa järjestelmää niin menee sen myötä usko koko openHABian kykyyn olla kotiautomaation sydän. PaperUI:n tyrkyttämisen ymmärtää, mutta tekisivät sen edes valmiiksi ensin eikä raakiletta yritä tuputtaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.09.2018
Viestejä
641
Mikähän olisi toimiva ja halpa laite millä saisi ohjattua 433MHz pistorasioita, plussaa jos saa liitettyä lämpömittarin ja magneettikytkimiä. Kännykällä olisi tarkoitus ohjata.
Clasulla on Aloituspakkaus TellStick Net, Telldus , mutta saanut huonoja arvosteluita luotettavuudesta. Pystyykö Broadlink rm pro kaikeen tohon? Broadlink RM Pro Wi-Fi yleiskauko-ohjain
RFLInk ollut paras monipuolisuudessaan. RFLink Gateway
Vaatii ympärilleen muuta ettei ole suoraan kännykällä ohjattava. Anturit melkein pakottaa käyttämään tätä, jollei sitten täsmälleen osta niitä joita luvataan tukevan.

Aika monissa tulee ongelmia napilla paritettavien laitteiden kanssa kuten esimerkiksi Nexan laitteet. RFLinkillä tuo on protokolla NewKaku ja sillä toimii hyvin. Jos on kanava-valintakytkimillä oleva laite niin todennäköisesti toimii melkein kaikilla. Muistaakseni samat ongelmat oli tuossa Broadlinkissäkin kun kävi vaan testissä hetken ja eikä toimitunut suurimmalla osalla omia. Telldus taitaa olla kaikken rajoittunein jättäen melkein kaikki lämpöanturitkin huomaamatta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.05.2019
Viestejä
2
Hei!
Uusi käyttäjä täällä ja aika keltanokka näissä hommissa joten olisiko teillä ketkä olette zigbee sillan virittänyt, mitään neuvoa mitä configuration.yaml tiedostoon pitää laittaa?

Kun kirjoitan npm start, laite ilmoittaa: Cant connect mqtt server.
Epäselviä on server kohta sekä username ja password.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
339

Mitä muuta softaa käytät tekemään sen varsinaisen automaation? Home Assistant, Domotics, OpenHAB? Ja minkälaisessa ympäristössä? Hass.io, docker, tmv?

Käytännössä se sinun automaatiosofta kytketään MQTT-palvelimeen kiinni ja Zigbee2MQTT vastaavasti samaan palvelimeen. Lähtisin seuraamaan sieltä automaatiosoftan päästä jälkiä josko siellä olisi jo MQTT toiminnassa, sitten vain jää selvitettäväksi millä osoitteella Zigbee2MQTT saadaan siihen kiinni.
 
Kiitoksia vinkistä! Sain toimimaan kun aloin tutkia sieltä domoticz päästä. Olin ajatellut tuon ihan väärin päin.
Nyt ei muuta kun lisää sensoreita tilaamaan.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Kaippa tämä voisi kotiautomaatio ketjuun sopia. Yritän löytää keinoa saada täysi android käyttis näkymään olohuoneeni TV:ssä. En vaan keksi enää miten sen saisi toteutettua ja tässä on jo muutama konsti tullut kokeiltua.

Ajatuksena oli ensin laittaa joku vanhoista puhelimista MHL tai Slimport adapterilla tai ihan vaan Cast screenillä. En kuitenkaan haluaisi pitää puhelinta jatkuvasti päällä ihan paloturvallisuuden takia, kun en luota noihin vanhoihin akkuihin. No vaikka saisinkin kolvattua esim. johdot vanhan Note4:n liittimiin, niin puhelimen näyttöä ei voi sammuttaa tai se lopettaa videon lähettämisen myös ulkoiseen näyttöön. Olen kokeillut Second Screen nimistä softaa, joka osaa joissain puhelimissa säätää taustavalon kokonaan pois, jolloin näytöstä tulee pimeä. Se on vaan ihan toivottoman buginen, eikä toimi läheskään kaikissa puhelimissa. Vanhassa Nexus 5:ssa toimii hyvin, mutta tuossa puhelimessa taas on jo akku kiinni siten, ettei sinne oikein pysty juottamaan johtoja kiinteää virransyöttöä varten. Voisin tietty irrottaa Note4:stä näytön johdon, mutta kun tuo MHL bugaa varmasti joskus tai tulee joku muu tarve käyttää puhelimen omaa näyttöä.

Kokeilin RPi 3 B+:lla paria eri versiota androidista (konstakang & emteria) ja ne olivat täysin käyttökelvottomia. Toimii jotenkin, mutta käyttäminen tökkii ja on hidasta.

Nyt viimeisimpänä kokeilin asentaa vanhalle Lenovon läppärille "Android x86" käyttistä, jolla voi käyttää androidia PC:n raudalla, mutta tuokin bugaa, jumittaa ja reboottailee itsestään. Vaikka tuokin jotenkin toimisi, niin pitäisi vielä keksiä miten saisin videon tuosta ulos TV:lle.

Tilasin vielä aliexpressistä orange pi 3:n, mutta luin juuri arvosteluista, että ei sekään taida kovin luotettava vaihtoehto olla.

Haluaisin täysverisen androidin siksi, että siinä voisi olla "KOTI" tili, jossa on yhteinen kalenteri, johon kaikki voi synkata tapahtumansa. Tässä olisi myös kaikki tarvittavat softat kodin laitteiden ohjaamiseen, roboleikkuri, ILP, PILP, valaistus, kamerat, ym. Siinä olisi samalla youtube, firetube, valokuvat, sääaseman tiedot, rss feed uutiset ja kaikki mahdollinen media. Kaikenlisäksi tuota käyttöliittymää olisi helppo ohjata android älykellosta, jota voi "wearmouse" sovelluksella käyttää bluetooth hiirenä. Taskerilla saisin tehtyä vielä näppäriä äänikomentojakin.

Oliskohan joku tehnyt jonkun vastaavan systeemin tai olisiko ideoita millä muulla tavalla tuon voisi toteuttaa? Chrome OS tai Android TV OS käyttiksistä mulla ei ole mitään kokemusta. Saako noihin normaalisti widgettejä ja toimiiko kaikki play storen ohjelmat?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
596
HA automaatio, kun valvontakamera havaitsee liikettä, HA pyytää kameralta snapshotin ja lähettää kuvan (html5/ios) notifikaationa Windows, Android ja ios kohde laitteisiin.
Automaatio toimii ja näyttää kuvan notifikaation yhteydessä kaikissa laitteissa kun jaan sen avoimesti Nginx:llä web linkkinä.

Miten jaan tuon snapshotin muuten kuin että se on ilman authentikaatiota internettiin tarjolla?
Piilotin kuvajaon client sertifikaatin taakse ja Windows Chromella toimii, eli kuvia ei näe ilman sertifikaattia, mutta Windows notifikaatioissa kuvaa ei näy ja ios app ei kai tue client sertifikaatteja, joten sitä en edes yrittänytkään saada toimimaan.
Eli mikäs on paras tapa saada notifikaatioihin kuvat salattuna/luvitetuille laitteille? Telegramilla näyttäisi olevan basic authentikaatio, mutta en välttämättä haluaisi ylimääräistä sovellusta tai third-party pilveä, jos on joku parempi ratkaisu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Tuosta luinkin vähän. Käyttis taitaa tuossa SBC:ssä toimia hyvin. Integroidun wifin ja BT:n puute vaan epäilyttää. Netinkin voisin saada kikkailtua kuparilla, mutta wifi olisi kyllä kivempi. Mahtaako BT toimia androidilla USB: n kautta?
Lähti tuo Odroid N2 tilaukseen. Siitä löytyykin integroituna kaikki tarpeelliset ja mainostavat Android pie 9 tukea.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Lähti tuo Odroid N2 tilaukseen. Siitä löytyykin integroituna kaikki tarpeelliset ja mainostavat Android pie 9 tukea.
Ja paskat tässä mitään langattomia ollutkaan integroituna. Olis voinut lukea speksit vähän tarkemmin ennen kuin pistää satasen haisemaan...

Edelleen etsin siis SBC:tä, jossa pyörisi android (7 tai uudempi), 1080p hdmi ulostulo vähintään, BT ja Wifi integroituna, mielellään vielä ilman tuuletinta.

Ei pitäisi olla paljon vaadittu, mutta näyttää siltä, ettei mikään näistä sadoista yhden piirin tietokoneista täytä kaikkia vaatimuksia.

PS. myydään kerran käytetty odroid n2 ja 16G emmc android 9:llä.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 162
@spengele, miksi et laita siihen Wifi/Bluetooth tikkua? Kokeile nyt ensin miten se toimisi muuten tuossa sinun konffissa?
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
232
Smarthings hubin myötä olisi tarjolla Rasberry 3 ja razberry z-wave kortti. Löytyy myyntiosastolta.

Ko. Yhdistelmä toimii Domoticzin kanssa todella hyvin, kantama on erinomainen ja nopeus huippuluokkaa. Miinuksena että raspberryn bluetooth pitää pakottaa poispäältä.
 
Ei pidä paikkaansa. Pitää laittaa vaan sille low speed modelle.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
@spengele, miksi et laita siihen Wifi/Bluetooth tikkua? Kokeile nyt ensin miten se toimisi muuten tuossa sinun konffissa?
Bluetooth onneksi toimii jo olemassa olevalla donglella, mutta ainoastaan 2.0 BT versiolla. 4.0 BLE ei toimi tuolla Odroidin jakamalla androidilla/kernelillä. Omat taidot ei riitä sen kuntoon laittamiseksi. Wifi donglen suhteen tuo on vähän kranttu, kun sille kelpaa vain tietyllä piirillä olevat donglet. Kahta koitin, eikä toiminut. Pitäisi tilata briteistä Odroidin nimellä brändätty dongle. Sitten olisikin jo 2/4 USB porteista käytetty.

Kyllä mä kokeilen tuota vielä, mutta vähän raakile tuo Odroid N2 vielä on. Virallisilla foorumeilla Korealaiset kehittäjätkään eivät osaa koodata esim juuri jotain laiteajureita. Ihmettelen vaan, että kuka tai mikä taho noita käyttiksiä sitten koodailee.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
573
Smarthings hubin myötä olisi tarjolla Rasberry 3 ja razberry z-wave kortti. Löytyy myyntiosastolta.

Ko. Yhdistelmä toimii Domoticzin kanssa todella hyvin, kantama on erinomainen ja nopeus huippuluokkaa. Miinuksena että raspberryn bluetooth pitää pakottaa poispäältä.
Mistäs ostit tuon Smarthingsin? Ajattelin korvata Cozifyin hubin tällä.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
232
Amazon.co.uk myy noita näköjään, sieltä saa myös kassilisen antureita mukaan samalla...
 
S#S

Liittynyt
27.05.2019
Viestejä
33
Ei onnistu Mi Homen linkitys google homeen. Olen yrittänyt sekä iPhonella että iPadilla Google home -sovelluksessa tehdä linkitystä, mutta Mi Homen kirjautumistietojen antamisen ja sign in -painikkeen painamisen jälkeen palaa vaan aina google homen kotinäkymään eikä linkitystä tapahdu. Kokeilin myös poistaa ja asentaa google home sovelluksen uudestaan, mutta ei auta..
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
634
Taas yksi uusi keltanokka kyselee täällä. Onko kellään kokemuksia Wattle kotiautomaatiojärjestelmästä, jota ainakin Gigantti kaupittelee? Wattle - Gigantti
Mitä haet kotiautomaatiojärjestelmältä? Sen pohjalta voisi olla helpompi suositella järjestelmää.

Wattleen en ole aiemmin törmännyt missään yhteydessä, vaikka näiden diy automaatiojärjestelmien kanssa on tullut askareltua.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
403
Hommasin Mi Smart Sensor Setin ja siihen kaveriksi Xiaomi Mi Home Security Camera 360° -valvontakameran. Noiden käyttäminen aiheuttaa kyllä harmaita hiuksia. Verkkis mainostaa kameran osalta näin: "Lähdet kotoa ja painat nappia, alkavat kamerat tallentamaan liikkeentunnistuksesta muistikortille ja samalla kääntyväty haluttuun kuvaussuuntaan. Kun tulet kotiin voit painaa nappia kaksi kertaa ja kamera lopettaa tallennuksen, sekä moottori kääntää kameran kokonaan eri suuntaan." Kameran käynnistäminen ja sammuttaminen onnistui lopulta (vaikkei senkään ohjelmoiminen ollut intuitiivista), mutta kääntämiselle en ole löytänyt mitään tapaa. Mitenköhän tuo onnistuisi?

Ja sitten miten saan kameran liiketunnistuksesta hälytyksen kännykkään? Äppi kyllä kerää profiilin messaging-osioon ilmoituksia satunnaisesti, kun liiketunnistus on lauennut, mutta mitään äänimerkkiä tai muuta niistä ei saa. Ja ilmoitusten satunnaisuuskin pitäisi saada korjattua.
 
Liittynyt
06.09.2018
Viestejä
641
Onkos porukka kokeillut HA, OpenHab tai muita asentaa Rapsberry Pi3 B+ -malliin muistikortin sijasta SSD-levylle? Pi3 kun osaa bootata suoraan SSD-levyiltä niin katoisi se murhe ajanmittaan muistikortin loppuun kulumisesta. SSD -levyillä kun toi seikka paremmin otettu huomioon.

Tuossa pöydällä odottaisi tuohon käyttöön vkloppuna 29.90€ Powerista ostettu Pi3 B+. Lisäksi aikasemmin Gigantinta 13,95€ hintaan hommattu PNY CS900 2,5" SSD-muisti 120GB jonka laitoin vanhaan ulkoisen HDD-levyn koteloon.

Aikasemmat asennukset on juuri muistikortilla olleen Pi2. Ja huomannut että aika paljon ainakin OpenHabissa turhaa kirjoittamista ollut sen lisäksi että tietenkin tietokantaan menee kokoaika melkoisesti tavaraa.

Asiaan liittyviä viedoita..

Liittynyt
01.09.2018
Viestejä
800
Taloprojektin alku lähestyy ja pitäs sähkösuunnittelijaa hätyytellä ensi viikolla. Ajatuksena oli, että kaikki valot tulis releiden taakse ja samaten releillä voisi tehdä jonkun kotona/poissa kytkimen millä saisi virrat pois esim. keittiön pistorasioista, uunista, kiukaasta yms. Jotain vuotovahtia voisi vielä tähän viritellä.

Valot olisi oleskelutiloihin tarkoitus saada värilämpötilasäädettäviksi ja himmennettäviksi. Zigbeetä olen tuohon suunnitellut, kun sille menis sekä ledinauhat sopivilla säätimillä, että normaalit e27t. Eli systeemin olisi tarkoitus olla sellainen, että joka paikkaan langalla painonapit ohjaamaan älyreleen kautta ainakin osittain Home Assistantin ja Zigbee2MQTT:n avustuksella. Oisko kellään noista älyreleistä kokemuksia? Esim. Cozifyn myymät P5 FutureNow releet tai Unipi Neuron PLC? Loxoneakin tuohon katselin, FutureNow:n 8x16A rele maksaa vain pikkuisen vähemmän mitä Loxonen Miniserver. Tosin Miniserverillä tai Unipin vehkeillä taitaa tarvia ainakin jokusen lisäreleen, jos ohjaa jotain isoja kuormia.

Periaate joka tapauksessa olisi, että joka paikkaan painonapit valoille ja sitten himmennyksen langattomasti esim. Zigbeellä. Sitten jos joskus haluaa päivittää, niin vaihtaa vaan releet toisenlaisiin. Samaten jos myy, niin ei olisi kovin iso urakka vaihtaa tavallisen sysärit keskukseen, jos ostajaa ei äly kiinnosta.
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
17
Putkiremontti tulossa ja muistelen joskus jostain lukeneeni z-wave ohjattavista venttiileistä, millä saisi vedet helposti poikki koko talosta, kun esim. poistuu kotoa. Nyt en enään löydä kyseisestä tietoa mistään. Osaisiko joku auttaa, vai olenko nähnyt unta?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
321
Haluaisin saada ainakin rullaverhot automaation taakse, mietinnässä ollut myös sälekaihtimet mikäli yhteensopivat löytyisivät. Vaatimuksena on kiinteästi asennettavat ilman paristo/akku systeemeitä. Ohjaus pitäisi tapahtua joko 12/24v tai 230v. Monet ovat valmistajien omilla langattomilla kytkimillä tai sovelluksen kautta ohjattavissa. Haluaisin kuitenkin saada nämä yhteen koko muun talon kanssa, jolloin eri tilanneohjaukset ovat mahdollisia. Onko vinkata keltä löytyisi kohtuuhintaista. Somfylta löytyy jotain, mutta hinnat taitaa olla 200€-500€ per moottori.
 
Liittynyt
06.09.2018
Viestejä
641
Onkos porukka kokeillut HA, OpenHab tai muita asentaa Rapsberry Pi3 B+ -malliin muistikortin sijasta SSD-levylle? Pi3 kun osaa bootata suoraan SSD-levyiltä niin katoisi se murhe ajanmittaan muistikortin loppuun kulumisesta. SSD -levyillä kun toi seikka paremmin otettu huomioon.

Tuossa pöydällä odottaisi tuohon käyttöön vkloppuna 29.90€ Powerista ostettu Pi3 B+. Lisäksi aikasemmin Gigantinta 13,95€ hintaan hommattu PNY CS900 2,5" SSD-muisti 120GB jonka laitoin vanhaan ulkoisen HDD-levyn koteloon.

Aikasemmat asennukset on juuri muistikortilla olleen Pi2. Ja huomannut että aika paljon ainakin OpenHabissa turhaa kirjoittamista ollut sen lisäksi että tietenkin tietokantaan menee kokoaika melkoisesti tavaraa.

Asiaan liittyviä viedoita..

Vastaillen itselle. OpenHab toimii SSD bootilla. Home Assistant toimii jos käyttää hassbian tai manuaalista asennusta Raspbian Lite versiosta. Hass.io versio ei toimi 32bit eikä 64bit versiona.
 
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
616
Onko kokemusta Gledopto remotesta? Philipsin LED-piuhat ovat melko kalliita, joten halvempia vaihtoehtoja olisi hakusessa. Myös suosituksia hyvistä LED-piuhoista otetaan vastaan.
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 251
Onko kokemusta Gledopto remotesta? Philipsin LED-piuhat ovat melko kalliita, joten halvempia vaihtoehtoja olisi hakusessa. Myös suosituksia hyvistä LED-piuhoista otetaan vastaan.
Asensin tuollaiset keittiön olemassa oleviin 5050-ledinauhoihin ja noin yleisesti toimivat ihan jees. Värisävyt nyt eivät tietenkään täsmää Philipsin lamppujen sävyihin, mutta muuten ovat toimineet ainakin liiketunnistimen kanssa hyvin.
 
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
616
Keittiöön tulisi myös, koska Philipsiä ei näköjään kiinnosta tuota Hueta tukevaa loisteputkea.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Pikku hiljaa olisi itselläkin mielenkiintoa alkaa näitä harrastamaan. Aika untuvikko vielä, mutta jos alkuun saisi pari vinkkiä, että osaa lähteä "oikeaan suuntaan".

Jossain kohtaa tarkoitus hommata google home, mutta varmaan tarvitsen jonkun hubin. HomeAssistant, SmartThings?

Kannattaako välttää wlaniin liitettäviä? Zigbee vai Z-wave vai onko ihan sama yhdistellä molempia tai kaikkia(BT/WLAN)?

Onko markkinoilla vieläkään seinään upotettavia rasioita, joita voi ohjata? Tai valokatkaisijoita, jotka toimii kuten manuaali, mutta myös ohjaamalla?

Saa toki antaa jotain muitakin vinkkejä, jos on jotain kovin syviä kuoppia tiedossa. Kiitos jo etukäteen, jos joku jaksaa vastailla :)
 
Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 784
Onkos kukaan koittanut näitä Home Assistantin (HASS.io) kanssa? US $15.74 20% OFF|2018 Upgraded Xiaomi Aqara Wireless Switch Single Double Button Key Smart Light Control ZigBee Version for Mi Home APP Gateway-in Smart Remote Control from Consumer Electronics on Aliexpress.com | Alibaba Group

Erityisesti hakusessa todellinen plug-play wireless nappi ratkaisu. Mahdollisimman yksinkertainen protocolla jolla saisi yksinkertaiset langattomat napit toimimaan mahdollisimman helposti. Kaikki muu toimii lähinnä mqtt:n kautta, mutta nuo langattomat pitäisi hoitaa jollain vähempi sähköä kuluttavalla tekniikalla.
 
Liittynyt
01.09.2018
Viestejä
800
Asensin tuollaiset keittiön olemassa oleviin 5050-ledinauhoihin ja noin yleisesti toimivat ihan jees. Värisävyt nyt eivät tietenkään täsmää Philipsin lamppujen sävyihin, mutta muuten ovat toimineet ainakin liiketunnistimen kanssa hyvin.
Muistaako muuten nuo Gledoptot värisävyn/himmennyksen, jos käyttää virrat pois?
 
Liittynyt
01.09.2018
Viestejä
800
Onkos kukaan koittanut näitä Home Assistantin (HASS.io) kanssa? US $15.74 20% OFF|2018 Upgraded Xiaomi Aqara Wireless Switch Single Double Button Key Smart Light Control ZigBee Version for Mi Home APP Gateway-in Smart Remote Control from Consumer Electronics on Aliexpress.com | Alibaba Group

Erityisesti hakusessa todellinen plug-play wireless nappi ratkaisu. Mahdollisimman yksinkertainen protocolla jolla saisi yksinkertaiset langattomat napit toimimaan mahdollisimman helposti. Kaikki muu toimii lähinnä mqtt:n kautta, mutta nuo langattomat pitäisi hoitaa jollain vähempi sähköä kuluttavalla tekniikalla.
Zigbee2mqtt:n läpi toimi ongelmitta Home Assistantin kanssa, muuten ei ole tullut kokeiltua. Ei tainnut tuo Zigbee2mqtt:n käyttämä dongle olla suoraan tuettu Home Assistantissa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
82
Onkos kukaan koittanut näitä Home Assistantin (HASS.io) kanssa? US $15.74 20% OFF|2018 Upgraded Xiaomi Aqara Wireless Switch Single Double Button Key Smart Light Control ZigBee Version for Mi Home APP Gateway-in Smart Remote Control from Consumer Electronics on Aliexpress.com | Alibaba Group

Erityisesti hakusessa todellinen plug-play wireless nappi ratkaisu. Mahdollisimman yksinkertainen protocolla jolla saisi yksinkertaiset langattomat napit toimimaan mahdollisimman helposti. Kaikki muu toimii lähinnä mqtt:n kautta, mutta nuo langattomat pitäisi hoitaa jollain vähempi sähköä kuluttavalla tekniikalla.
Toimii hyvin Zigbee2mqtt kanssa, päivitin äskettäin donglen softan ja mielestäni kytkimien käytös parantui aikaisemmasta. Nyt ne palautuvat välittömästi neutraaliin tilaan painikkeen päästämisen jälkeen, kun aikaisemmin painallus piti tunnistaa ehdollisena tilamuutoksena. Tätä voisi käyttää johonkin pitkän painalluksen toimintoihin tämän muutoksen jälkeen, esim. himmennys. Kahden painikkeen mallissa pystyy tunnistamaan myös molempien painamisen samaan aikaan. Nyt ollut reilu puoli vuotta käytössä ilman ongelmia, korvasin käytännössä normaalit valokatkaisijat näillä.
 
Liittynyt
18.06.2019
Viestejä
2
Mitä haet kotiautomaatiojärjestelmältä? Sen pohjalta voisi olla helpompi suositella järjestelmää.

Wattleen en ole aiemmin törmännyt missään yhteydessä, vaikka näiden diy automaatiojärjestelmien kanssa on tullut askareltua.
Aika perusjuttuja haussa. Periaatteessa "Verisure ilman vartiointipalvelua" -tyyppinen ratkaisu, jossa olisi kulunvalvontaa, murtohälytintä, vuotohälyttimiä, ilmankosteus- ja lämpötila-antureita jne. Mihinkään laiteohjaukseen (valot, verhot jne.) ei tässä vaiheessa ole tarvetta.

Ideaalisti ratkaisu olisi sellainen, että siinä olisi helppokäyttöinen mobiilikäyttöliittymä ja järjestelmään olisi mahdollista lisäillä uusia laitteita ilman teknistä syväosaamista.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 380
Viestejä
4 159 105
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom