- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 2 170
Vakavaa tautimuotoa kyllä, leviämistä ei. Tämän on tainneet sekä STM:n, että THL:n edustajat jo myöntää.
Kyllä rokote suojaa myös tartunnalta eli estää myös leviämistä, tästä ei ole mitään epäselvyyttä. Tämä suoja tosin heikkenee ajan myötä ja on kuuden kuukauden kohdalla jo paljon alempi kuin esimerkiksi kolmen kuukauden kohdalla. Mutta ei tällöinkään ole lähelläkään nollaa.
"Tutkimuksessa havaittiin, että suojateho koronavirusinfektiota vastaan heikkeni 3-6 kuukautta toisen annoksen jälkeen. Suoja oli parhaimmillaan, eli noin 85 prosenttia, ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, mutta hiipui noin 65 prosenttiin seuraavien kolmen kuukauden aikana."
Nykyisessä muodossaan tuo rajoitus olisi perusteltu jos joku data vahvasti osoittaisi, että tautia rokottamattomiin levittävät pääasiassa toiset rokottamattomat jotka viettävät aikaa anniskeluravintolassa klo 17:00 jälkeen. Jos siis ajatellaan, että rajoituksen tarkoitus on rokottamattomien suojelu ja terveydenhuollon resurssin turvaaminen.
Riskikontaktien väheneminen vähentää sairastumista. Mitä useampi rajoitusten myötä ottaa rokotteen sitä enemmän laskee sairaalakuormitus.
Toinen vaihtoehto on rajoittaa kaikkia, jolloin ravintoloissa ei ole asiakkaita lainkaan. Onko se mielestäsi parempi ratkaisu?

