Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 447
Ravintola joka ei kysele passia joutuu toimimaan rajoitusten puitteissa. Ja menee kiinnikin aikaisemmin kuin passia kyselevät. Joten on se kyllä melkoinen logiikan riemuvoitto kuvitella, että passi jollain ihmeen tavalla vähentäisi asiakkaiden määriä passia käyttävissä ravintoloissa.
Tilastoja odotellessa. Vaimo on näitä väliinputoajia passin kanssa jolla sairastettu tauti ja yksi rokote ja hyvin pääsi eilen syömään ilman passia. Puhun nyt ruokaravintoloista enkä juottoloista.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 803
Olis saanut tuon erikeepperin bannit kestää kauemmin. Nyt täällä jatkuu taas tuo sama perusteeton kauhuskenaariomaalaus päivästä toiseen.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571

Seuraakohan tuosta jotain muuta kuin mielen pahoittamista? Uusi Suomi uutisoi jostain laajoistakin vaikutuksista jos lakot toteutuu. Toisaalla luki, että ei ainakaan vielä olisi ollut isoja lakkoja.

Työnanataja ei voi tarkistaa työntekijöiltä passia työpaikalla. Tässäkin tapauksessa on laissa hieman säätämistä tulevaisuutta varten. Nykyään esim. kokilta työnantajan on vaadittava salmonellatodistus. Tälläisessä epidemiatilanteessa olisi hyvä, että esim. hoitajilta voisi vaatia rokotetodistusta, etenkin jos työskentelevät riskiryhmien parissa. Toki rokotteen vaatiminen vs. salmonellatodistus on hieman eri asioita, joten lain rustaamisessa pitää olla hyvin tarkkarajainen.
Tartuntatautilain 48 pykälä edellyttää tietyissä tapauksissa hoitohenkilöstöltä rokotteesta saatua suojaa, mutta taitaa tosiaan olla niin, että covid19 ei kuulu sille listalle joita vastaan rokotetta edellytetään. Influenssa, tuhkarokko, vesirokko ja hinkuyskä kylläkin kuuluvat. Miksei covid19 ole tuolla listalla?

Samalla huomasin, että pykälä 45:n mukaan työntekijällä on oikeus osallistua vapaaehtoisiin rokotuksiin työajalla jos se ei ole vaikeudetta mahdollista muuna aikana. Tästä syystä kai työpaikoillakin järjestetään influenssa rokotuksia. Koronarokote ei taida olla tuonkaan pykälän piirissä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Olis saanut tuon erikeepperin bannit kestää kauemmin. Nyt täällä jatkuu taas tuo sama perusteeton kauhuskenaariomaalaus päivästä toiseen.
Käytä estolistaa, älä osallistu jankutukseen, älä keskustele kirjoittajista, käytä raporttitoimintoa heti jos lähtee taas jankutukseen, politiikaan jne. siivotaan kyllä nopeasti.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
690
Tilastoja odotellessa. Vaimo on näitä väliinputoajia passin kanssa jolla sairastettu tauti ja yksi rokote ja hyvin pääsi eilen syömään ilman passia. Puhun nyt ruokaravintoloista enkä juottoloista.
Ruokaravintoloissa on myös rajoitukset päällä, jos eivät ole passia ottaneet käyttöön. Millä ihmeen logiikalla ravintola joka joutuu rajoittamaan paikkansa 75% täydestä kapasiteetista voittaisi kilpailussa ravintolan joka saa ottaa sisään 100% paikoista passin avulla? Eihän kyse ole siitä etteikö syömään pääsisi
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Heh. Koronapassi on näköjään kustu ja paskottu aika hyvin. Vaimoni on sairastanut koronan yli 6kk sitten ja on saanut nyt yhden rokotuksen sen jälkeen. Hän ei voi saada toista rokotetta eikä näinollen saa passia.
Tai oikeastaan joidenkin sairaanhoitopiirien rokotusperiaatteet on kustu. Vaimosi pitäisi saada se toinen pikki ja sitä kautta passi. Käsittääkseni tämä onnistuu osassa sairaanhoitopiireistä/kunnista, mutta ei esim. Helsingissä, mikä pitäisi musta fiksata. Rokotteita on yllin kyllin tarjolla, joten toisen piikin antaminen näille väliinputoajille ei olisi mikään ongelma.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 599

Onnistuu kaikissa suomen sairaanhoitopiireissä.
edit: Tästäkin asiasta on kerrottu kun koronapassin käyttöönotosta kerrottin. Verkkosivujen päitystä ei näköjään tehdä ihan reaaliaikaisesti kaikissa sairaanhoitopiireissä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Sulta täisi jäädä teksti puuttumaan tästä viestistä. Eli mihin toi liittyy, miksi postaat kuvan 3v vanhasta influenssauutisesta tähän ketjuun? Liittyikö tää johonkin?
Olisikohan tässä ollut tarkoitus verrata tuota nykytilanteeseen Covid19:n aiheuttaman sairaalakuormituksen osalta?

tays.JPG

(Tämän päivän luku covid19:n osalta tehohoidossa 36)

Vuonna 2016 koeteltiin myös tehohoidon rajoja:

"Jo 19 kuollut influenssaan, yli 100 tehohoidossa"

Huom. Myös perusterveitä ja nuoria sairastui vakavasti.

Realistisia kuvauksia potilaiden määrästä:

"– On se influenssakaudelle iso määrä tehohoitopotilaita. Usein influenssa vaatii aika pitkää tehohoitojaksoa. Sairaalassa on ollut melkoinen ruuhka jo kolme viikkoa. Ensiavussa on ollut kova kiire ja osastot ovat olleet täynnä, Laine kertoo. "

"– Kyllä se minusta aikamoinen määrä on normaalivuosiin verrattuna. Potilaita voi tulla vielä lisääkin, koska epidemia ei ole vielä täysin laantunut, kertoo infektiolääkäri Pekka Ylipalosaari."

Julistettiinko tuolloin miten ei jakseta ja paikat täyttyy rokottamattomista? Löytääkö joku vielä vanhoja uutisia?

Näköjään Asko on ainakin ollut perillä tilastoista: "– Tehohoidossa olleista noin 80 prosenttia on ollut rokottamattomia tai heillä on ollut sairaus, joka heikentää rokotevastusta. Sairaalamaailman näkökulmasta rokote on siis suojannut influenssalta hyvin, kertoo ylilääkäri Asko Järvinen HYKSin infektiosairauksien klinikalta. "
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Nähtävästi hiljattain muuttunut Helsingissä tuo käytäntö koronan sairastaneiden rokottamisesta.
Noniin, ehkä tuota sivua ei siis ole vielä päivitetty? Mutta jos on muuttunut, niin hyvä niin. Toinen piikki sairastaneille niin katoaa tuokin ongelma.

EDIT: Olikin siis muuttunut "väärään" suuntaan. Aiemmin onnistui, enää ei. Hölmöä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 599
Nähtävästi hiljattain muuttunut Helsingissä tuo käytäntö koronan sairastaneiden rokottamisesta.
Virallinen ohjeistus muuttui samalla kun koronapassin käyttöönotosta tiedotettiin. Sairastaneet ovat kylla aiemminkin saaneet osassa sairaanhoitopiirejä toisen rokotteen kunhan ovat kysyneet asiasta.
 
Viimeksi muokattu:

voffer

huru-hara
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 049
Noniin, ehkä tuota sivua ei siis ole vielä päivitetty? Mutta jos on muuttunut, niin hyvä niin. Toinen piikki sairastaneille niin katoaa tuokin ongelma.
Mä tarkoitin että hiljattain muuttunut niin, että ei enää anneta toista rokotusta. En tiedä muuttuuko taas sellaiseksi, että toisen rokotuksen saa...
Koska eräs kaveri sai toisen rokotuksensa kuukausi - pari sitten, vaikka on koronan sairastanut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664

36 ihmistä tehohoidossa maanlaajuisesti niin kaikki on aivan loppu ja kukaan ei enää jaksa mitään. Kai sitä kehitysmaassa asutaan.
Ei, vaan asumme maassa, jossa jyllää koronapandemia. Jutussa sanotaan:

Päijät-Soten yksikössä, jossa Rautjärvi toimii lääkärinä, on yhteensä kahdeksan tehohoitopaikkaa. Se vastaa melko normaalia määrää valtakunnallisessa keskussairaaloiden vertailussa. Koronapotilaat kuormittavat tehohoidon kapasiteettia. Rautjärvi kertoo, että se johtaa yhä kasvavaan leikkausvelkaan.

– Isompi teho-osasto tarkoittaa leikkaussalin sulkua. Jos meillä on teho-osastolla kolme koronapotilasta, meille jää enää 1-2 puhdasta tehohoitopaikkaa yksikköömme. Tällöin joudumme siirtämään potilaita muualle.
Tämä sama tilanne on toistunut ihan jokaisessa maassa, jossa korona leviää: tehopaikat loppuvat kesken. Korona aiheuttaa täysin poikkeuksellisen kuorman tehohoitoon ja siksi on niin vittumainen. Jos osaavaa henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, sitä ei ole tarpeeksi. Siksi pitää keksiä keinoja hillitä sitä tehopaikkojen tarpeen kasvua. Esim. passilla.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Ei, vaan asumme maassa, jossa jyllää koronapandemia. Jutussa sanotaan:

Tämä sama tilanne on toistunut ihan jokaisessa maassa, jossa korona leviää: tehopaikat loppuvat kesken. Korona aiheuttaa täysin poikkeuksellisen kuorman tehohoitoon ja siksi on niin vittumainen. Jos osaavaa henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, sitä ei ole tarpeeksi. Siksi pitää keksiä keinoja hillitä sitä tehopaikkojen tarpeen kasvua. Esim. passilla.
Uudenmaan sulusta ja ravintolarajoituksista kesti 3 viikkoa, kunnes tartuntamäärät alkoivat taas laskea. Tartuntamäärien lasku on ollut suoraan verrannollinen sairaalakuormitukseen ja kuolemiin. Toivottavasti näemme 3 viikon päästä laskua ainakin sairaalakuormituksessa.

corona5.JPG

(Nimesin väärin tuon ensimmäisen palkin, pahoittelut. Helsinki -> Uusimaa)
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
690
Siinäpän hävettäväis, ei kiinnosta mitä muut ajattelee
Veikkaan että alkais kiinnostaa siinä vaiheessa kun jengi kävelee ovesta pihalle. Mutta se nyt ei enää kuulu tähän keskusteluun.

Mitä nyt lehtijuttuja on tullut luettua, niin kyllä nuo ravintoloiden tyypit on ainakin ollut tyytyväisiä, että passi tuli käyttöön. Voivat taas palkata lisää porukkaa ja rahaakin tulee ihan erilailla sisään. Eihän se teitä omaan napaan tuijottajia kiinnosta, mutta varmasti kiinnostaa ravintola- ja tapahtuma-alan ihmisiä keitä on nyt kuristettu tässä viimeiset puolitoista vuotta
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Nähtävästi hiljattain muuttunut Helsingissä tuo käytäntö koronan sairastaneiden rokottamisesta.
Tässä on ilmeisesti taustalla se, että koronan sairastaneiden ei katsota tarvitsevan kahta rokotetta. Rokotuksia taas ei anneta/ei pitäsi antaa hallintoviranomaisten miellyttämiseksi vaan lääketieteellisin perustein:
– Perusteet eivät voi olla sosiaalisia, mutta emme tee tätä kiusalla. Rokotteet sisältävät aina tiettyjä riskejä, joten ylimääräisille annoksille on oltava lääketieteelliset perusteet.
Lukkarisen mukaan THL on linjannut, että koronan sairastaminen ja yksi rokoteannos vastaa kahta rokotetta, eikä ylimääräistä rokoteannosta suositella.
Ei siis tarvita lisää rokotuksia vaan pitää muuttaa perusteita, joilla terveyspassin saa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Päijät-Soten teholla ollaan kovin väsyneitä..

... Koska tehohoidossa on YKSI koronaviruksen takia hoidettava:

(Viime viikolla ei ketään).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
Veikkaan että alkais kiinnostaa siinä vaiheessa kun jengi kävelee ovesta pihalle. Mutta se nyt ei enää kuulu tähän keskusteluun.

Mitä nyt lehtijuttuja on tullut luettua, niin kyllä nuo ravintoloiden tyypit on ainakin ollut tyytyväisiä, että passi tuli käyttöön. Voivat taas palkata lisää porukkaa ja rahaakin tulee ihan erilailla sisään. Eihän se teitä omaan napaan tuijottajia kiinnosta, mutta varmasti kiinnostaa ravintola- ja tapahtuma-alan ihmisiä keitä on nyt kuristettu tässä viimeiset puolitoista vuotta
Sulla on ehkä vähän liian ruusuinen kuva, ei siinä paljoa passia kysellä jos asiakaskunnasta on 90% rokottamattomia. Lisäksi kun pitää mestaa pidempään auki niin tarvitaan enemmän henkilökuntaakin. Molemmat mainittu tässä jutussa: Koronapassien valvonta alkoi: joka kolmas ihminen ulos yökerhosta Espoossa

Tietysti on ”puhtaita” yökerhoja joita tämä auttanee.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Mitä nyt lehtijuttuja on tullut luettua, niin kyllä nuo ravintoloiden tyypit on ainakin ollut tyytyväisiä, että passi tuli käyttöön. Voivat taas palkata lisää porukkaa ja rahaakin tulee ihan erilailla sisään. Eihän se teitä omaan napaan tuijottajia kiinnosta, mutta varmasti kiinnostaa ravintola- ja tapahtuma-alan ihmisiä keitä on nyt kuristettu tässä viimeiset puolitoista vuotta
Tarkoitatko nyt ravintoloita vai baareja? Ravintolathan on saaneet toimia jokseenkin normaalisti kesästä lähtien. Kannattaa nyt muistaa, että meillähän oli (taas) keväällä täyssulku, jolloin ravintoloissa ei saanut syödä edes lounasta. Ravintoloiden tilanne on siis ollut jo aika hyvä eikä mikään passien vaatiminen välttämättä sitä oleellisesti paranna.

Ravintola-alan työntekijöiden liikkuvuus on aika suurta. Johan ravintolat ehtivät valittamaan henkilöstöpulaa, kun rajoituksia kevennettiin ja entiset tekijät olivatkin vaihtaneet alaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 427
Ravintola-alan työntekijöiden liikkuvuus on aika suurta. Johan ravintolat ehtivät valittamaan henkilöstöpulaa, kun rajoituksia kevennettiin ja entiset tekijät olivatkin vaihtaneet alaa.
Rajoitusten aikainen toiminta ei nähdäkseni kuvaa normaalitilannetta. Mutta en sitä kiellä, etteikö voisi olla. Nuo kaksi lausetta vain eivät oikein liity toisiinsa.
 
Leopardi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 620
Päijät-Soten teholla ollaan kovin väsyneitä..

... Koska tehohoidossa on YKSI koronaviruksen takia hoidettava:

(Viime viikolla ei ketään).
Ei anneta totuuden pilata hyvää propagandaa, tämä jos mikä on sitä disinformaatiota :facepalm:
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 578
Sairaalapotilaiden määrä on tuplaantunut kuukaudessa... Tehohoidossa tämä ei vielä näy, mutta sehän seuraakin viiveellä.

Ai jai.

Ja pitkään pysyi tilanne stabiilina. Sitten tapahtui jotain eli rajoituksia höllennettiin ja "ohi on" -tyyppistä mantraa julistettiin, ja ehkä vieläkin merkittävämmin, who knows, syssy on saanut. Ja sehän sen kuin jatkaa saamistaan koko ajan, ilma kylmenee ja kuivuu, ja ihmisten kalsidiolivarannot hiipuu. Rokotukset eivät etene niin hyvin että ne riittäisi kompensoimaan tätä negatiivista kehitystä.

Saa nähdä vedetäänkö siitä "hätäjarrumekanismista" jossain vaiheessa vai mitä tapahtuu, mutta ei oikein hyvältä näytä nyt lähitulevaisuuden suhteen. Voi olla, että jo nämä nyt olemassaolevat sairaalapotilaat riittää viemään teho-osastot lähes kriisitilaan lähiviikkojen aikana, puhumattakaan, jos porukkaa lappaa ulko-ovesta sisään yhä kiihtyvään tahtiin.
No vaikea paikkahan se on. Rokotekattavuus alkaa olla huippunsa saavuttanut ja kaikki ketkä sen ovat halunneet, ovat sen saaneet. Loppu ei sitten halua tai muuten pysty ja siinä ei ihmekäännettä ole tulossakaan. Eli Rokotukset on ns "nähty" ja taputeltu. Toinen vaihtoehto on sitten pitää yhteiskuntaa kiinni hamaan tulevaisuuteen ja ei se rokotekattavuus siitään silti nouse. Korona osaa mennä lockdowninkin läpi, kuten on lukemattomia kertoja jo nähty. Ei sitä pysäytä mikään.

Minusta ihan hyvä asia, että että ei olla rokottamattomien vankina, kuten jotkut ovat asiaa kuvanneet. Kaikki tulevat koronan sairastamaan ja nyt periaate on, että kerran se kirpaisee. Joku kuolee ja paljon useampi toipuu. Sellaista se on, eikä muutakaan voi. Erkin mielestä tietenkin voisi jatkaa rajoituksia muutamia vuosia, jolloin korona menee kansan läpi hitaasti ja hallitusti, eikä sairaanhoito ylikuormitu. Se ei vaan nyt ole se vaihtoehto kustannusten ja muiden haittojen takia.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
690
Tarkoitatko nyt ravintoloita vai baareja? Ravintolathan on saaneet toimia jokseenkin normaalisti kesästä lähtien. Kannattaa nyt muistaa, että meillähän oli (taas) keväällä täyssulku, jolloin ravintoloissa ei saanut syödä edes lounasta. Ravintoloiden tilanne on siis ollut jo aika hyvä eikä mikään passien vaatiminen välttämättä sitä oleellisesti paranna.

Ravintola-alan työntekijöiden liikkuvuus on aika suurta. Johan ravintolat ehtivät valittamaan henkilöstöpulaa, kun rajoituksia kevennettiin ja entiset tekijät olivatkin vaihtaneet alaa.
Ruokaravintoloissa on leviämisalueella ollut 75% rajoitus. Niissä se toki vaikuttaa vähemmän kuin baareissa, mutta kuvittelisin kyllä yrittäjän silti mieluummin ottavan 100% sisään ja olevan auki pidempään kuin rajoituksen kanssa.

Sulla on ehkä vähän liian ruusuinen kuva, ei siinä paljoa passia kysellä jos asiakaskunnasta on 90% rokottamattomia. Lisäksi kun pitää mestaa pidempään auki niin tarvitaan enemmän henkilökuntaakin. Molemmat mainittu tässä jutussa: Koronapassien valvonta alkoi: joka kolmas ihminen ulos yökerhosta Espoossa

Tietysti on ”puhtaita” yökerhoja joita tämä auttanee.
Otit sitten esimerkiksi perjantain ja lauantain välisen yön, kun passin sai ottaa käyttöön puolilta öin. Kai se nyt melko selvää on, että ne passittomat ajetaan siinä vaiheessa pihalle. Jos viitsit katsoa uutisointia lauantain ja sunnuntain välisestä yöstä ja kuinka baarit on ollu tupaten täynnä niin kuva on taas ihan eri näköinen: IL-reportaasi: Helsingissä räjähdettiin villiin kreisibailaukseen pöydillä - "Tuntuu absurdilta"
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 578
Sanotaan nyt vielä sekin, että olin aika pessimistinen asian suhteen, mutta nyt hallitus ja työnantajakin yllättivät iloisesti. Odotin että seurataan tilannetta ja hohhaillaan ainakin vuoden loppuun, eikä uskalleta tehdä mitään.

Työmaalla palataan vanhaan normaaliin ensi viikolla ja maskit ym ovat harkinnan mukaan eli tuskin moni käyttää. Etätyöt loppuvat jne.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
690
Meillä töissä työnantaja laittoi toissa viikolla kyselyn missä kysyttiin kuinka moni on saanut 2 rokotusta ja haluaako jo luopua maskin käytöstä. Yli 80% halusi luopua maskeista ja nyt ollaan oltu ilman siitä asti. Muutama henkilö on enää pitänyt maskeja.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
191

Meillä ei otettu maskeja koskaan käyttöön, sai kyllä halutessaan pitää, mutta kukaan ei niitä ottanut.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Tässä on ilmeisesti taustalla se, että koronan sairastaneiden ei katsota tarvitsevan kahta rokotetta. Rokotuksia taas ei anneta/ei pitäsi antaa hallintoviranomaisten miellyttämiseksi vaan lääketieteellisin perustein:
– Perusteet eivät voi olla sosiaalisia, mutta emme tee tätä kiusalla. Rokotteet sisältävät aina tiettyjä riskejä, joten ylimääräisille annoksille on oltava lääketieteelliset perusteet.
Lukkarisen mukaan THL on linjannut, että koronan sairastaminen ja yksi rokoteannos vastaa kahta rokotetta, eikä ylimääräistä rokoteannosta suositella.
Ei siis tarvita lisää rokotuksia vaan pitää muuttaa perusteita, joilla terveyspassin saa.
No tämä. Kansan huvitukset saavat covidin sairastaneen ihmisen haluamaan niin paljon rokotetta, että toimitaan vastoin THL:n suositusten.

Miksei voisi olla sitä vasta-ainepassia ja päästettäisi kaikki halukkaat vasta-ainetestiin? Vaikka rokotepassin rinnalle.

Noihin vasta-ainetesteihin ei nykyään edes pääse ellei ole lääkärin lähetettä...

Tosin vasta-aineiden puuttuminen tai kynnysarvoa matalampi määrä ei indikoi sitä, etteikö ihmisellä olisi kykyä tuottaa vasta-aineita tarvittaessa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Otit sitten esimerkiksi perjantain ja lauantain välisen yön, kun passin sai ottaa käyttöön puolilta öin. Kai se nyt melko selvää on, että ne passittomat ajetaan siinä vaiheessa pihalle. Jos viitsit katsoa uutisointia lauantain ja sunnuntain välisestä yöstä ja kuinka baarit on ollu tupaten täynnä niin kuva on taas ihan eri näköinen: IL-reportaasi: Helsingissä räjähdettiin villiin kreisibailaukseen pöydillä - "Tuntuu absurdilta"
Puolen yön aika kosketti lähinnä perjantaita. Eiköhän suurin osa ota passin käyttöön jo alkuillasta vastaisuudessa niin tuo puolen yön säätökin vähenee. Eilen kysyttiin ovella jo alkuillasta koronapassia Helsingissä. Sehän on ihan mahdollista jos on joku näitä 75% asiakaspaikoista rajoitteita päällä ja haluaa siitä heti eroon.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Paljonkohan alkaa tulla toisenlaista kuormitusta sairaaloihin, kun porukka saa nyt vetää luvan kanssa päätyyn asti?
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
690
No tämä. Kansan huvitukset saavat covidin sairastaneen ihmisen haluamaan niin paljon rokotetta, että toimitaan vastoin THL:n suositusten.

Miksei voisi olla sitä vasta-ainepassia ja päästettäisi kaikki halukkaat vasta-ainetestiin? Vaikka rokotepassin rinnalle.

Noihin vasta-ainetesteihin ei nykyään edes pääse ellei ole lääkärin lähetettä...

Tosin vasta-aineiden puuttuminen tai kynnysarvoa matalampi määrä ei indikoi sitä, etteikö ihmisellä olisi kykyä tuottaa vasta-aineita tarvittaessa.
En kyllä itse oikein ymmärrä sitä 6kk katkaisukohtaa missä taudin sairastanut yhtäkkiä tipahtaa johonkin välitilaan. Väittäisin, että tämä sairastanut ja yhden rokotteen ottanut on jopa paremmassa suojassa kuin 2 rokotetta saanut. Tuota pitäisi ehdottomasti passin kohdalla tarkastella uudelleen
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122

Eiköhän sieltä ole korjausta tulossa lähipäivinä.

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Eiköhän sieltä ole korjausta tulossa lähipäivinä.

Kiitostahan tuo näkyy paljon keränneen niin yrittäjiltä, kuin asiakkailtakin. Jotkut kolme piikkiä saaneet sekä J&J-kertapiikitetyt saaneet punaista mutta eiköhän se lukusofta ensi vkl. osaa jo antaa noistakin vihreää.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kytkös on se että tämä on ymmärtääkseni sen koronapassin vastustuksen argumentti. Itse en halua mitään terveyspassia, rajoittaa yksilönvapauksia.
Itseasiassa ei rajoita. Rajoitukset rajoittaa, passilla ei ole mitään vaikutusta kun rajoitteita ei ole. Kun rajoitteita on, passi lisää yksilönvapauksia.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 065
Itseasiassa ei rajoita. Rajoitukset rajoittaa, passilla ei ole mitään vaikutusta kun rajoitteita ei ole. Kun rajoitteita on, passi lisää yksilönvapauksia.
Minusta pikemminkin pitäisi jo rajoituksista luopua, eikä tässä vaiheessa ottaa passia käyttöön.

Ja ehkä yleisen terveyden nimissä voidaan luoda pikaruokakielto ja samalla terveille ottaa terveyspassi jolla vain riittävän terveet saa ostaa pikaruokaa.

Näen tässä samankaltaisuuksia(en täysin vastaavana) tähän nykyiseen koronapolitiikkaan.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Minusta pikemminkin pitäisi jo rajoituksista luopua, eikä tässä vaiheessa ottaa passia käyttöön.
No se on ihan totta. Mutta silloin passista ei mitään haittaakaan ole. Passin ainoat vaikutukset ovat vapautta lisääviä JOS rajoituksia on syystä tai toisesta.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 447
Se läskiys ja sen aiheuttamat vaivat ei yleensä tartu ihmisestä toiseen, mutta miten vain. Logiikka se on paskakin logiikka.
Onko se logiikka nyt sairaalakuorma vai tarttuvuus? Päättäkää jo. Jos on ensimmäinen, niin mitä veikkaatte, että kumpi kuormittaa enemmän?
Välillä se on sairaalakuorma, kun itselle sopii ja välillä taas jokin muu, kun ei sovikkaan.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 146
No vaikea paikkahan se on. Rokotekattavuus alkaa olla huippunsa saavuttanut ja kaikki ketkä sen ovat halunneet, ovat sen saaneet. Loppu ei sitten halua tai muuten pysty ja siinä ei ihmekäännettä ole tulossakaan. Eli Rokotukset on ns "nähty" ja taputeltu. Toinen vaihtoehto on sitten pitää yhteiskuntaa kiinni hamaan tulevaisuuteen ja ei se rokotekattavuus siitään silti nouse. Korona osaa mennä lockdowninkin läpi, kuten on lukemattomia kertoja jo nähty. Ei sitä pysäytä mikään.

Minusta ihan hyvä asia, että että ei olla rokottamattomien vankina, kuten jotkut ovat asiaa kuvanneet. Kaikki tulevat koronan sairastamaan ja nyt periaate on, että kerran se kirpaisee. Joku kuolee ja paljon useampi toipuu. Sellaista se on, eikä muutakaan voi. Erkin mielestä tietenkin voisi jatkaa rajoituksia muutamia vuosia, jolloin korona menee kansan läpi hitaasti ja hallitusti, eikä sairaanhoito ylikuormitu. Se ei vaan nyt ole se vaihtoehto kustannusten ja muiden haittojen takia.
Kyllä tavoitteena on, että rokotekattavuus vielä selvästi nousee, ja pitäisi tehdä kaikki mahdolliset toimenpiteet että se saadaan nousemaan mahdollisimman korkeaksi.

Lisäksi jos sairaalakuormitus nousee liian korkealle, kuten nyt näyttää että tulee tapahtumaan lähiviikkojen aikana, niin meidän kannattaa muistella sitä pandemian alun hokemaa "flatten the curve", eli sen verran tarvitaan rajoituksia että tilanne ei aivan karkaa käsistä. Voi tosin olla jo myöhäistä kohta.

Anyway, uskoisin kyllä että rajoituksia tarvitaan, niitä on tulossa, ja niille on myös enemmistön kannatus, riippumatta siitä mitä angsti-techiläiset kitisee.

Voi toki olla, että koronapassin käyttöönotto leviämisalueiden baareissa auttaa asiaa huomattavastikin, who knows.
 
Vai että oikein enemmistön kannatus rajoituksille. Näkeehän sen nyt ihan omin silmin, että ihmiset ei niitä rajoituksia enää kaipaa. Ja miksi kaipaisi, kun suurin osa on jo kahteen kertaan rokotettu ja monella on taudin kautta hankittu immuniteetti
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Lihavuus ei kuormita teho-osastoja lainkaan niin paljon kuin korona vapaasti levitessään. Lihavuus ei myöskään tartu. Mitä mahdat siis meinata?
Jos lasketaan kaikki lihavuudesta tulevat ongelmat kuten kakkostyypin diabetes, sydän&verisuonisairaudet, rasvamaksa, jne jne. niin aikalailla se lihavuus rasittaa ja maksaa järjestelmälle. Ehkä ei suoranaisesti teho-ostastoissa näy, mutta jostainhan elintasosairauksien hoitamiseen menevät varat ovat pois.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 447
Lihavuus ei kuormita teho-osastoja lainkaan niin paljon kuin korona vapaasti levitessään. Lihavuus ei myöskään tartu. Mitä mahdat siis meinata?
Jaa no, sinulla on sitten jotain lukuja, että paskoista elämäntavoista johtuvat kansantaudit (nykyään) ei aiheuta terveydenhuollolle kuormaa.

Nyt ei ollut tarttuvuudesta kyse, vaan asioista mitkä myös kuormittavat yhteiskuntaa/sairaaloita. Kuten sanottu, niin itse olen vähän ymmälläni, että mikä se mittari välillä on, kun samoista asioista puhutaan, kun tuntuu välillä vaihtelevan...

Tässä nopean etsinnän tulos, kun verrataan lihavuutta/liikkumattomuutta esim. urheiluvammoihin.

Joten miten meinaat, että mistä tämä nykyinen kansantauti johtuu ja kumpi maksaa enemmän yhteiskunnalle?

UKK-instituutti on arvioinut vähäisen liikunnan ja heikon fyysisen kunnon aiheuttamia kustannuksia. Liikkumattomuus vaikuttaa suoraan ja välillisesti moniin eri asioihin.

”Liikkumattomuudesta aiheutuvat kulut ovat kymmenkertaiset liikuntavammojen kustannuksiin verrattuna”, Jari Parkkari UKK-instituutista sanoo.

Arvion mukaan liikkumattomuuden vuosittaiset kustannukset ja tuottavuuden menetykset ovat 3,2–7,5 miljardia euroa.

Laskelmassa on otettu huomioon sairauksien aiheuttamat terveydenhuollon ja tuottavuuden kustannukset, ikääntyvän väestön koti- ja laitoshoidon kustannukset, tuloverojen menetys, työttömyysturvaetuudet sekä syrjäytymisestä aiheutuvat kustannukset.

Näiden lukujen pohjalta voidaan sanoa, että kansanterveyden ja –talouden kannalta liikunnan hyöty on paljon merkittävämpi kuin urheilussa loukkaantumisen riski.

Lihavuus kuormittaa terveydenhuoltoa ja laajemminkin kansantaloutta aiheuttamalla sairauksia ja sairauspoissaoloja. Tutkijoiden mukaan lihavuuteen pitäisi puuttua muutenkin kuin vetoamalla yksilön omaan vastuuseen.

Lihavuuden terveysvaikutukset

Lihavuus lisää riskiä sairastua lukuisiin sairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, astmaan, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, dementiaan, masennukseen, uniapneaan, kihtiin, sappi- ja haimasairauksiin sekä useisiin syöpäsairauksiin.
Lisäksi lihavuus voi aiheuttaa kuukautishäiriöitä, hedelmättömyyttä sekä komplikaatioita raskauden ja synnytyksen aikana.
Sairauksien riskiä kasvattavat erityisesti vyötärön seudulla kertynyt rasva ja varhain alkanut lihavuus. Vyötärölihavuus on tunnusomaista erityisesti metaboliselle oireyhtymälle eli tilalle, jossa samalla henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa.
Lihavuus ja siihen liittyvät sairaudet heikentävät elämänlaatua fyysisen toimintakyvyn ja työkyvyn huonontuessa.
Käytännössä aina esim. ohitusleikkauspotilas palaa lähtöruutuun teho-osaston kautta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 146
Vai että oikein enemmistön kannatus rajoituksille. Näkeehän sen nyt ihan omin silmin, että ihmiset ei niitä rajoituksia enää kaipaa. Ja miksi kaipaisi, kun suurin osa on jo kahteen kertaan rokotettu ja monella on taudin kautta hankittu immuniteetti
Ei kysymys olekaan rokotettujen koronariskistä vaan siitä, että sairaaloista loppuu tehohoitopaikat kesken ja se kyllä koskettaa sitten ihan jokaista suomalaista. Se on kestämätön tilanne ja varmasti löytyy kannatusta toimenpiteille, joiden avulla tällainen tilanne voidaan välttää.

Se on myös hallituskriisin paikka sitten siinä vaiheessa, jos näin pahasti todella pääsee käymään.

Lähes kaikki rokottamattomat tulevat koronan kyllä saamaan, mutta ei niiden kaikkien tarvitse sitä nyt heti saada...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 112
Vuonna 2016 koeteltiin myös tehohoidon rajoja:

"Jo 19 kuollut influenssaan, yli 100 tehohoidossa"

Huom. Myös perusterveitä ja nuoria sairastui vakavasti.

Realistisia kuvauksia potilaiden määrästä:

"– On se influenssakaudelle iso määrä tehohoitopotilaita. Usein influenssa vaatii aika pitkää tehohoitojaksoa. Sairaalassa on ollut melkoinen ruuhka jo kolme viikkoa. Ensiavussa on ollut kova kiire ja osastot ovat olleet täynnä, Laine kertoo. "

"– Kyllä se minusta aikamoinen määrä on normaalivuosiin verrattuna. Potilaita voi tulla vielä lisääkin, koska epidemia ei ole vielä täysin laantunut, kertoo infektiolääkäri Pekka Ylipalosaari."

Julistettiinko tuolloin miten ei jakseta ja paikat täyttyy rokottamattomista? Löytääkö joku vielä vanhoja uutisia?

Näköjään Asko on ainakin ollut perillä tilastoista: "– Tehohoidossa olleista noin 80 prosenttia on ollut rokottamattomia tai heillä on ollut sairaus, joka heikentää rokotevastusta. Sairaalamaailman näkökulmasta rokote on siis suojannut influenssalta hyvin, kertoo ylilääkäri Asko Järvinen HYKSin infektiosairauksien klinikalta. "
Tuossa siis oli ollut koko influenssaepidemian aikana noin 100 ihmistä tehohoidossa. Koronaviruksen osalta tämä ylitettiin jo kevään 2020 aikana ja kuormitus yhteensä on ollu moninkertainen.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 618
Viestejä
4 186 332
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom