Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Sanoivat tuossa radiossa, jotta Ruotsi on nyt Euroopan pahin koronapesäke..
Tämä siitä huolimatta, että:
- Rajoitukset on siellä ihan kohtuuliset.
- Ruotsissa jo yli miljoonan tiedetään sairastaneen koronan.
- Rokotettukin on 31,2% (1 annos)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: eba
- Maanantai ja alhaiset testimäärät, joko raportoidaan ensimmäinen alle 100 päivätartunnan lukema?

144 on vielä aika kaukana sadasta. Toisaalta Kanta-Häme ja Keski-Pohjanmaa ovat yhdessä yli 40, joten jos/kun maakuntien muutamat (3-4) tartuntaryppäät saadaan kuriin (ja vappuhännät katkottua) niin ei tuohon sataan kovin kauaa enää mene jos suunta on suuremmilla alueilla sellainen kuin se on ollut. Helsinki-Uusimaa ja Varsinais-suomi ovat kuitenkin vain 70 yhteensä tuosta 144:stä.
 
Pfizer Biontech on tietty paras, mutta olisi kiva saada piikki kohta, täällä rokotetaan vasta 55+ vuotiaita, ja vanhemmat ihmiset alkavat nyt saamaan toista piikkiä eli rokotustahti hidastuu selvästi kuukauden ajaksi.

Tavallisella kadunmiehellä ei ole mitään kompetenssia arvioda sitä, mikä rokote on todellisuudessa "paras", ainakaan tiedolla mitä nyt on saatavilla.

Koska "paras vs huonoin" ei ole yksiulotteinen akseli vaan siihen liittyy paljon erilaisia tekijöitä, ja paljon niihin liittyvää dataa saadaan vasta myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Parhaus on kyllä niin turha määre että siitä keskusteluun löytyy yhtä paljon mielipiteitä kuin osapuoliakin.

Pfizer & Biontech on paras, koska saan sen keskiviikkona
J&J on paras, koska sitä tarvitaan vaan yksi annos
Moderna on paras, koska sen säilyttäminen on huomattavasti helpompaa
Astra Zeneca on paras, koska se on halpa
Sputnik on paras, koska se on venäläinen

Jne.
 
Niin sairaalassa on yksi potilas, jonka takia ajetaan toimintaa alas. Viisaampi tajuaa lukea muutakin kun sen klikki otsikon, tyhmempi taas ei.
Ei toimintaa sen yhden potilaan takia ajeta alas. Sama tehtäisiin vaikka potilaita olisi nolla, koska pian niitä tulee.

Tuntuu kyllä tosi tyhmältä selittää tällaisia itsestäänselvyyksiä oletettavasti aikuiselle ihmiselle.
 
Ehkä kannattaa huilata hetki selittelyssä. Kyllä sen ymmärtää kun 14kk on sitä "pahinta" odottanut kuin kuuta nousevaa:)
Pitäisikö juhannus taas perua, ettei terveyskeskukset täyttyisi mökkiläisistä...
 
Ja tämä oletus perustuu mihin? Jutussa sanottiin levinneen erittäin voimakkaasti nuorten keskuudessa. Ne nuoret harvoin sinne sairaalaan joutuu. Tuntuu todella tyhmältä selittää tälläisiä asioita oletettavasti tilannetta haukan lailla seuraavalle.
 
Niin sairaalassa on yksi potilas, jonka takia ajetaan toimintaa alas. Viisaampi tajuaa lukea muutakin kun sen klikki otsikon, tyhmempi taas ei.
Ilmeisesti alasajon syynä myös osastoilla leviävät epidemiat, Hämeenlinnassa ja Riihimäellä kummassakin kuusi uutta tartuntaa jollain osastoilla. Ainakin HS koronaseurantasivun mukaan.
 
Ilmeisesti alasajon syynä myös osastoilla leviävät epidemiat, Hämeenlinnassa ja Riihimäellä kummassakin kuusi uutta tartuntaa jollain osastoilla. Ainakin HS koronaseurantasivun mukaan.

Siellä osastolla leviävänä on siitä hankalata, että siellä harvoin terveenä maataan, eikä tuo korona ainakaan parantumista edistä. Siellähän taidettiin myös rajoittaa vierailuja, joka on kyllä ihan viisasta kun on osastoillakin alkanut leviämään.
 
Ja tämä oletus perustuu mihin? Jutussa sanottiin levinneen erittäin voimakkaasti nuorten keskuudessa. Ne nuoret harvoin sinne sairaalaan joutuu. Tuntuu todella tyhmältä selittää tälläisiä asioita oletettavasti tilannetta haukan lailla seuraavalle.
Kyllä varautuminen on ihan paikallaan vaikka se voi "hukkaan" mennäkin. Oletettavasti kyllä joitain potilaita tulee.
 
Kyllä varautuminen on ihan paikallaan vaikka se voi "hukkaan" mennäkin. Oletettavasti kyllä joitain potilaita tulee.

No ei muutoman potilaan takia vielä kannata alkaa osastoja sulkemaan. Tosin taudin leviämisen estämiseksi voi olla järkeä (osastoilla on jo levinnyt). Hankala sano näillä tiedoilla mitä pitäisi ei tai pitäisi tehdä.
 
Keski-Pohjanmaa otti vahvan johtoaseman
1621247205475.png
 
Pitäisikö juhannus taas perua, ettei terveyskeskukset täyttyisi mökkiläisistä...
Tää olis kyllä kova veto. Viime vuonna sanottiin ihan pääministerin toimesta, että nyt ei ole oikea aika mennä mökille. Nyt vuoden jälkeen jos epidemia lähtisi taas laukalle, niin pääministerin pitäisi varmaan sanoa, että nyt on oikea aika poistua kaupungista mökille. Niin se maailma muuttuu, kun tieto lisääntyy :)
 
Eiköhän tuo saada parissa viikossa pysäytettyä. On niin pienet piirit tuolla.

Todennäköisesti. Näin kävi Salossakin koska testauskapasiteetti riitti kaikkien mahdollisesti altistuneiden testaamiseen.

Pohjanmaallakin epäilevät nousun jatkuvan vielä hetken kunnes kääntyy laskuun.
 
Tää olis kyllä kova veto. Viime vuonna sanottiin ihan pääministerin toimesta, että nyt ei ole oikea aika mennä mökille. Nyt vuoden jälkeen jos epidemia lähtisi taas laukalle, niin pääministerin pitäisi varmaan sanoa, että nyt on oikea aika poistua kaupungista mökille. Niin se maailma muuttuu, kun tieto lisääntyy :)
Taisi Sanna-Marin olla Heinäluoman kanssa mökillä :)
 
Paras rokotus on tietysti sellainen joka on saatavilla.
Saatavuus tietty on kriittistä, pistämättömän rokotteen suoja on 0.

Todellisuudessa paras rokote selviää parin vuoden sisällä näistä nykyisistä. Kaikissa kun on kaksi arpaa vielä raaputtamatta:

a) osumatarkkuus tuleviin mutaatioihin
b) pitkällä aikavälillä ilmenevät haitat

Se kun on ihan sama että onko se suojausteho nykyisiä tai epidemian alun versioita kohtaan 70% vai 90% jos se tuleva mutaatio ei ole tuon suojan piirissä. Omalla kohdalla merkkaa vain se osuuko suojaus vai ei.

No onneksi tätä lottoa ei tartte itse arpoa, otetaan se rokote jonka terveysviranomaiset onnistuu saamaan.
 
Päivitetty rokote-ennuste.

ViikkoSaapuneet rokoteannoksetArvio tulevista rokoteannoksistaRokoteannosten kokonaismäärä
52/2020 – 19/20212 855 0252 855 025
20/2021240 0003 095 025
21/2021240 0003 335 025
22/2021285 0003 620 025
23/2021285 0003 905 025

Viime viikolla saapui ~17000 rokotetta vähemmän kuin arvio. Toivottavasti ei tule tavaksi. Yleensähän noita on tullut enemmän kuin arvio.
 
"Paras rokote"-keskusteluun tässä katsomissuositus:
Why you can't compare Covid-19 vaccines
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Vantaa alkoi rokottaa +35v asukkaita, Lohja pistää astetta paremmaksi ja tällä viikolla aukeaa rokotukset +30v väestölle..
 
Pfizer ja Astra näköjään on enemmän täälä tapetilla. Minua tökkäsivät just Modernalla. Saa nähdä kasvaako sarvet.

Meilläpäin rokottelevat 40+ ikäisiä.
 
Ehkä kannattaa huilata hetki selittelyssä. Kyllä sen ymmärtää kun 14kk on sitä "pahinta" odottanut kuin kuuta nousevaa:)
Pitäisikö juhannus taas perua, ettei terveyskeskukset täyttyisi mökkiläisistä...
Viime toukokuussa, siis hetki ennen valtakunnallisen ravintolasulun päättymistä, kerroin olevani mökillä 50 kilometrin päässä. Tämä oli "itsekästä", koska asetin tällä toiminnalla sairaanhoidon kapasiteetin vaaraan. Vaikka huomautin, että olen kaiken lisäksi oman SHP:n alueella, niin "ei vaikuta, itsekästä". Oli nimittäin vaarana, että vedän moottorisahalla jalkaan tai meinaan hukkua paljuun, ja taas viedään koronasairailta osastopaikat. Tai jos näin ei olisi käynyt, niin ainakin levittäisin taudin maalaiskylän s-marketissa käydessä kaikkiin mummoihin. Minä, joka olin niinkin hurjasti riskikäyttäytynyt, että olin tuolloin viettänyt edelliset 2 kuukautta kotona, käynyt vain ruokakaupassa, ollut tapaamatta vanhempiani ja tavannut noin 5 ihmistä ulkotiloissa turvaväliä noudattaen.

Jonkinlainen suhteellisuudentajuhan tässä hommassa tarvittaisiin. Nyt kai jo ymmärretään, ettei mitään maakuntarajasulkuja yskivine poliiseineen tai "älä mene mökille" -juttuja ei enää edes ehdotella vaikka mikä tulisi. Mutta alkoholipolitiikkaa tällä taudilla tehdään vielä pitkään.
 
Mikäs tämän videon pointti mahtaa olla tiivistettynä?

No lyhyesti nuo rokotteiden tehot % voivat oikeasti heitellä todella paljon, riippuen missä kohtaa pandemiaa nuo phase1/2 trialit on tehty ja missä päin maailmaa.
Ja että mimmoisessa tilassa kyseiset maat on olleet Koronan kanssa testauksen aikana. Parasta vaan ottaa mikä vaan rokote minkä sattuu ensimmäisenä saamaan.
 
Mikäs tämän videon pointti mahtaa olla tiivistettynä?

Lisäyksenä että kaikki rokotteet suojaavat "taudin vakavalta muodolta" (jota on Suomessa toistettu viestinnässä)

Eli minkään rokotteen osalta - vaikka rokotettu potilas olisi taudin saanut - ei testiryhmäläinen ole joutunut sairaalaan tai kuollut. Sen sijaan vertailuryhmässä näitä löytyy.

Rokotteen pääasiallisena tavoitteenahan ei varsinaisesti ole estää taudin saamista vaan vähentää sen vaikutus kohtuulliseksi.

Toinen tavoite on sitten saada aikaan mahdollisimman pitkä suoja.

Ja nämä pitäisi saada sitten mahdollisimman pienillä negatiivisilla vaikutuksilla.

Sen takia on hankalaa vertailla että mikä on "paras". Tietoa ei yksinkertaisesti ole kattavaan vertailuun ja vaikutukset ovat erilaisia.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
No lyhyesti nuo rokotteiden tehot % voivat oikeasti heitellä todella paljon, riippuen missä kohtaa pandemiaa nuo phase1/2 trialit on tehty ja missä päin maailmaa.
Ja että mimmoisessa tilassa kyseiset maat on olleet Koronan kanssa testauksen aikana. Parasta vaan ottaa mikä vaan rokote minkä sattuu ensimmäisenä saamaan.
Johnson & Johnson saattaa olla kokonaisuutena jopa parempi rokote kuin Pfizer & Moderna, koska se tutkitusti tehoaa esimerkiksi Etelä-Afrikan muunnokseen aika hyvin, kun taas noiden kahden muun kohdalla teho on ilmeisesti aika heikko. Pfizerin ja Modernan "prosentit" pätee alkuperäiseen villivirukseen, jota ei enää edes pahemmin ole liikkeelläkään...

Ja kuka tietää mikä on tilanne liittyen Intian muunnokseen!

Joten ainakin mä ottaisin J&J:n ihan hyvillä mielin, se voi olla kokonaisuutena jopa toimivin rokote tai tasaisen hyvä joka tapauksessa.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Jaahas, tällä hetkellä näköjään trendi on panikoida intian muunnoksesta.

Edellinen juttu taisi olla että 99% todennäköisyydellä ennen kesää kasvaa tartunnat, sitä ennen taas hiihtolomien piti levittää tautia aivan holtittomasti pitkin lappia, sitä ennen taas yli 1000 tapauksen päivätahti ja taas sitä ennen joulu ja syksyn toinen aalto. Tässä välillä toki kaikki brasilian, EA:n, Brittien ja Suomenkin muunnokset käsitelty.

No ehkä tämä Intian muunnos nyt räjäyttää pankin niin saadaan viimeinkin lockdownit ja oppii saatanan itsekkäät kansalaiset käyttäytymään ja Arkadianmäen tylleröiset näkisivät olleensa KAIKESSA väärässä.
 
Eikös nyt itseasiassa olla edellä viime vuodesta. Silloin ravintolat avattiin rajoitetusti 1.6. Yökerhot pidettiin tuolloin vielä suljettuina.
Täällä panikoidaan jo rajoituksien jatkamista koko kesän.
Muistaako joku vielä millä rajoituksilla viime kesä lähti käyntiin..?
Tässä muisto vime vuodelta.

Yli 10 hengen sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja kokoukset ovat kiellettyjä 31.5. asti.
Kesän osalta sosiaali- ja terveysministeriö antaa aluehallintovirastoille ohjauskirjeen myöhemmin, jonka jälkeen aluehallintovirastot valmistelevat päätöksensä. Enintään 50 hengen yleisötilaisuudet on tarkoitus sallia 1.6. lähtien toistaiseksi. 50 hengen kokoontumisrajoitus koskee myös yksityisen ja kolmannen sektorin järjestämiä tilaisuuksia, kuten kulttuuri-, harraste-, liikunta- ja urheilutapahtumia. Yli 500 hengen yleisötilaisuudet ovat kiellettyjä 31.7. asti
.
 
Eikös nyt itseasiassa olla edellä viime vuodesta.
Suomessahan oli viime keväänäkin aika maltilliset rajoitukset, ja käppyrä laski täällä aika hitaasti, kun taas monissa muissa maissa käppyrät tiputettiin tiukoilla lockdowneilla nopeasti.

Ja nyt ne rajoitukset on vielä "maltillisemmat", vaikka elämme hyvin epävarmoja aikoja, lähinnä Intian muunnokseen liittyen.

Tragikoomisuuden huipentumahan tässä olisi se, että tilanne äityisi niin pahaksi, että kuntavaalit pitäisi taas siirtää...
 
Ja kuka tietää mikä on tilanne liittyen Intian muunnokseen!

Edelleenkin länsimaista paras kokemuspohja Intialaisesta on briteillä joilla luonnollisesti vanhana siirtomaa-ajan isäntänä on vahvat suhteet sinne suuntaan.

Tämänhetkisen tiedon ja kokemuksen mukaan Intian muunnos on tarttuvampi kuin Kentin muunnos mutta rokote tehoaa siihen yhtä tehokkaasti eikä sairaalaan joutuneista ole ollut mitään piikkiä vaikka Intialainen sitä Kenttiläistä syrjäyttääkin.
 
Suomessahan oli viime keväänäkin aika maltilliset rajoitukset, ja käppyrä laski täällä aika hitaasti, kun taas monissa muissa maissa käppyrät tiputettiin tiukoilla lockdowneilla nopeasti.

Tuo on aika suhteellista, kun Suomessa ei päästetty käppyröitä samanlaisiin lukemiin mitä monissa muissa maissa.
 
Liitteet

  • Screenshot_20210517-175947.jpg
    Screenshot_20210517-175947.jpg
    186,2 KB · Luettu: 152
Tuo on aika suhteellista, kun Suomessa ei päästetty käppyröitä samanlaisiin lukemiin mitä monissa muissa maissa.
Kuten kuvasta näkyy, niin Suomen tilanne oli pitkään huonompi kuin esimerkiksi Saksassa eli huhtikuun loppupuolelta kesäkuun alkuun asti.

Mutta ei nyt ajauduta keskustelussa liikaa sivupoluille, vaan pointti tosiaan oli, että rajoitukset oli viime keväänäkin aika maltilliset ja nyt ne on vielä vähäisemmät. Ollaan siis pitkälti tuurin varassa, sillä ei ainakaan voi sanoa, että olisi kovat aseet käytössä koronan torjunnassa nyt.
 
Tarkoitatko että lasten etäopetus oli maltillinen toimi? Aika vinoutunut näkemys mielestäni. Ulkonaliikkumiskieltoja ei tullut silloinkaan, mutta kyllähän täällä kovat rajoitukset paikallisesti olivat. Tokihan me voidaan leikkiä että toimet ovat riittävät vasta kun ulos ei saa mennä, mutta se nyt ei ole oikein järkevä millään mittasuhteella.
 
  • Tykkää
Reactions: ilq

Suomessa oli maltilliset rajoitukset viime keväänä verrattuna useimpiin muihin sivistysmaihin ja tänä keväänä taas.

Etäopetuskin loppui juuri näinä aikoina vuosi sitten ja kaksi viikkoa vedettiin lähiopetuksella ennen kesälomaa. Nyt on ihan takki auki tuohonkin verrattuna.
 
Tässä kun on ollut kaikennäköistä puhetta rokotekattavuudesta niin USA on kaikennäköisiä lähestymistapoja tullut rokotekattavuuden kasvattamiseen.

Kuten esim. Ohiossa järjestettävä miljonäärilotto rokotettujen kesken:

Muitakin porkkanoita löytyy eri firmojen ja osavaltioiden osalta, kuten isot firmat tarjoavat työntekijöilleen useamman sadan dollarin arvoisia lahjakorttea. Osalle nuorista arvotaan yliopistoihin stipendejä ym.

Tähän liittyen vielä, USA on nyt ylittänyt 1. rokotteen saaneiden osalta 60% rajan.
 
Ilmeisesti puhutaan 16v tai vanhemmista? Koko kansan osalta tilanne on Hesarin seurantasivun mukaan 47.1%.

Herra Presidentti puhui 60% amerikkalaisista, mutta tiedä sitten - tapana liioitella ja vetää lukuja kotiin niin voi olla 16v+.

edit: eli 16v+ , puhutaan Adults.

CNN:

Biden: 60% of Americans have received at least one vaccine shot

"President Biden announced today that 60% of Americans have received at least one Covid-19 vaccine shot.
In less than four months we've gone from less than 6% to 60% of adults in America with at least one shot," he said.
 
Viimeksi muokattu:
Yleisesti jenkkien luku on koskenut koko populaatiota ja brittien yli 16? vuotiaita tms. mistä noi rokoteprosentit on ilmoitettu. Mutta en sitten tiedä ilmoittellaanko noita jenkeissä vaihtelevasti eri organisaatioiden toimesta.
 
Ilmeisesti puhutaan 16v tai vanhemmista? Koko kansan osalta tilanne on Hesarin seurantasivun mukaan 47.1%.

Ottaen huomioon monien osavaltioiden erittäin löyhät rajoitukset, kansalaisten rokotus-ja koronakriittisyyden (aina edellistä pressaa ja hänen hallintoaan myöten), suurkaupunkien asukastiheyden ym ym voidaan todeta että Modernan rokote on toiminut loistavasti jos tämänhetkinen sairastuneiden määrä on alin sitten viime heinäkuun.. :D tai kävi se nopeasti yhtenä syyskuun päivänä hieman alle nykyisen lukeman. Mutta kuitenkin.

Joku voi kertoa tähän vaikka Kalifornian tiukoista rajoituksista.. Osittain joo mutta juuri eilen katsoin tosi-tv soopaa (tri jalkapaise tms) jossa oli juuri Kaliforniasta kuvattu lääkärikäynti.. Osalla oli kirurgi maski/ffp maski mutta eräällä kin lääkärillä erittäin ohut kangasmaski (suu näkyi hyvin läpi kun puhui) ja potilaalla had eli putkihuivi mitä repi ylöspäin jatkuvasti kun se valui nenältä pois. Pieni huone, pitkähkö altistumisaika ja maskit aivan nimelliset. Lakeja ehkä noudatettiin mutta hyöty on aika kyseenalainen..
 
Johnson & Johnson saattaa olla kokonaisuutena jopa parempi rokote kuin Pfizer & Moderna, koska se tutkitusti tehoaa esimerkiksi Etelä-Afrikan muunnokseen aika hyvin
Jos hypoteeseja rokotteiden paremmuudelle haetaan, niin silläkin voi olla merkitystä onko kyseessä yhden vai kahden annoksen valmiste, kun kuitenkin pääasiassa tehoa vertaillaan ohjeen mukaan rokotettujen kesken. Osa nimittäin varmasti jättää boosterin ottamatta kaksiosaiseen rokotteeseensa.
 
Suomessahan oli viime keväänäkin aika maltilliset rajoitukset, ja käppyrä laski täällä aika hitaasti, kun taas monissa muissa maissa käppyrät tiputettiin tiukoilla lockdowneilla nopeasti.
Tässä pitää tietää, että "käppyrän laskun" alkaessa ei käytännössä testattu kuin kohdennetusti varotoimena kriittistä henkilöstöä(ja siitäkin todella pieni osa silloisen riskinarvion näkökulmasta) ja vakavasti sairastuneita. Hengitystieinfektioon sairastuneita ohjeistettiin pysymään kotona ja yskimään, koska heitä ei voitu testata ja oli arvattavissa, että huomattava osa heistä sairastaa covidia. Koska ei ollut myöskään johdonmukaista pyytää lieväoireisia lääkärin arviolla diagnosoitaviksi tartuttamaan lääkäri ja tukkimaan terveysasemat, ei voitu tilastoida kuin pieni osa koronatautitapauksista esimerkiksi aprillipäivän tai vapun aikoihin.

Käppyrän laskun päätyessä sinne käytännön nollatasolle taas testauskapasiteetti oli kehittynyt huomattavasti ja muistaakseni niihin aikoihin jo pikkunuhaiset pääsivät puhelinsoitolla testiajanvaraukseen. :hmm: Voi olla että vasta hieman myöhemmin, mutta joka tapauksessa on selvää, että kesäkuun alussa terassien avauspäivänä oli tauti lähes poistettu maasta. Tätä seurannut nousu olisi ollut jokseenkin samanlainen pelkän ulkomaantuonnin avulla, vaikka tauti olisi alkukesästä hävitetty kokonaan Suomesta taikasauvalla. Niin vähiin se meni.

En nyt lähde vertailemaan tätä muihin maihin, vaan pelkästään totean että todellinen tapausmäärä Suomessa suorastaan romahti viime keväänä. Lähtötaso oli todellisuudessa vähintään noin 1000 päivässä, minkä jopa THL ehti jo viime kesänä myöntää, vaikka tämä päivänselvä loogisesti pääteltävissä ollut totuus foliohattupuheena sitä ennen usein täälläkin tyrmättiin.

Hieman kärjistäen tuhannesta(tai kahdesta tuhannesta) per päivä nollaan kahdessa kuukaudessa. Sitä voi tietysti pitää hitaana oikein tiheällä kammalla vertailukohtaa etsien.
 
Ourworldindatan perusteella verrokkimaa Saksassa on alkuaikoina 2020 ollut selvästi Suomea suurempi osuus testeistä positiivisia eli piileviä tartuntoja on ollut enemmän kuin Suomessa. Kuitenkin myöhemmin keväällä on testimäärä per positiivinen tulos ollut aika samaa luokkaa molemmissa maissa.

Tuosta päätellen Saksassa on tultu vielä tiedettyäkin isommalla ryminällä tartunnoissa alas viime vuoden keväällä. Ja Suomessa ei siis tultu yhtä isolla ryminällä alas, vaan hissun kissun kesään mennessä.

Nyt ei tulla alas edes hissun kissun vaan aika vaakasuoraa viivaa taitaa olla käytännössä...
 
Ourworldindatan perusteella verrokkimaa Saksassa on alkuaikoina 2020 ollut selvästi Suomea suurempi osuus testeistä positiivisia eli piileviä tartuntoja on ollut enemmän kuin Suomessa.
Ilman hyvin syvällisiä tarkentavia tietoja testauksen käytöstä kunakin päivänä kussakin maassa tämä on hätäinen johtopäätös. Rajallisesta testimäärästä eri tarkoituksiin käytettävä osuus voi jakautua hyvin eri osumaprosentteihin eikä joukko ole mitenkään tasainen. Siltä osin kun testattiin huonohappisena sairaalaan kärrättäviä, saatiin oletusarvoisesti korkeahko osuus positiivisia. Sikäli kun testattiin varmuuden vuoksi oireetonta tai hyvin vähäoireista sairaanhoidon henkilökuntaa, saattoi esiintyvyys olla hyvinkin matala.
 
Alle kuukaudessa: Keski-Pohjanmaalla on Suomen rauhallisin koronaepidemiatilanne tällä hetkellä.

Intian varianttia liikkeellä. Voi olla että Kalajoen hiekkasärkillä ei kovasti juhlita tänä vuonna. Nuoret kuitenkin haluaa remuta mikä on ymmärrettävää. Toivottavasti muistavat sitten käyttäytyä ja toimia oikein.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös tuo Keski-Pohjanmaa ole näiden lestadiolaisten ym. kristillisten lahkojen kulta-aluetta? Näillä on tyypillisenä ominaispiirteenä suuret perhekoot, jolloin virus varmasti leviää nopeasti. Lisäksi rokotusvastaisuus kukoistaa näissä piireissä. Kummasti näistä jätetään uutisoimatta. Tavoitteenahan on ainoastaan lietsoa pelkoa.
 
YLE kirjoitti: "Keski-Pohjanmaan aluella on todettu viimeisten kahden viikon aikana yhteensä 124 positiivista koronatartuntaa." Ja tällä on päästy ilmaantuvuudessa Suomen kärkeen, eli kyseessä on sen verran pieni maakunta, että oikeasti pari yksittäistä illanviettoa voi nostaa maakunnan luvun korkeaksi, mutta toisaalta kontaktit jne. ovat näistä helposti jäljitettävissä. Maakunnassa on vain yksi iso kaupunki, jossa sielläkään ei ole kuin alle 50 000 asukasta.

Mielestäni tilanne ei siis ole kovin paha ja parin viikon päästä maakunta voi ollakin jo toisessa päässä ilmaantuvuuskartalla.
 
Kuten kuvasta näkyy, niin Suomen tilanne oli pitkään huonompi kuin esimerkiksi Saksassa eli huhtikuun loppupuolelta kesäkuun alkuun asti.

Mutta ei nyt ajauduta keskustelussa liikaa sivupoluille, vaan pointti tosiaan oli, että rajoitukset oli viime keväänäkin aika maltilliset ja nyt ne on vielä vähäisemmät. Ollaan siis pitkälti tuurin varassa, sillä ei ainakaan voi sanoa, että olisi kovat aseet käytössä koronan torjunnassa nyt.

Ja silti meillä on paljon parempi kokonaistilanne edelleen kun verrataan mihin tahansa Euroopan maahan. Tämän toki unohdat sujuvasti kun ei sovi agendaan ja yrität esittää, että täällä menisi huonosti verrattuna muihin Eurroopan maihin. Suomen ilmaantuvuus kokoajalta on 16,266, lähimpänä on Norja 21,893. Verailuksi muutoma muukin Saksa 42,946, Britit 65,291 ja naapurimme Ruotsi 102,136 (jätin väestöltään pienet saaret huomiotta). Tähän ollaan päästy ilman niitä lockdowneja jne. toimia joita monissa noista vertailumaissa on kokeiltu.

Rokotukset etenee kokoajan, joten vetäisit välillä vähän happea tuosta jatkuvasta uhkien kehittelystä.
 
YLE kirjoitti: "Keski-Pohjanmaan aluella on todettu viimeisten kahden viikon aikana yhteensä 124 positiivista koronatartuntaa." Ja tällä on päästy ilmaantuvuudessa Suomen kärkeen, eli kyseessä on sen verran pieni maakunta, että oikeasti pari yksittäistä illanviettoa voi nostaa maakunnan luvun korkeaksi, mutta toisaalta kontaktit jne. ovat näistä helposti jäljitettävissä. Maakunnassa on vain yksi iso kaupunki, jossa sielläkään ei ole kuin alle 50 000 asukasta.

Mielestäni tilanne ei siis ole kovin paha ja parin viikon päästä maakunta voi ollakin jo toisessa päässä ilmaantuvuuskartalla.
Riippuu ihan siitä, miten kattavia rajoitustoimia siellä pistetään pystyyn. Koronaan kun eristäminen tepsii melko hyvinkin tehokkaasti..
 
Riippuu ihan siitä, miten kattavia rajoitustoimia siellä pistetään pystyyn. Koronaan kun eristäminen tepsii melko hyvinkin tehokkaasti..
Käytännössä kovia eristämisrajoituksia ei voi tällä hetkellä asettaa, kovimmat rajoitukset ovat jotain ravintoloiden aukioloaikoihin liittyviä. Nuorten kokoontumisia ei voi millään laillisilla keinoilla estää, joten rajoitukset eivät akuuttia tilannetta ratkaise, pitää vain toivoa, että ihmiset elelisivät muutaman viikon vähän varovaisemmin ja jäljitys olisi tehokasta, niin eiköhän se siitä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 573
Viestejä
4 886 065
Jäsenet
78 844
Uusin jäsen
Mg80

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom