- Liittynyt
- 23.10.2016
- Viestejä
- 147
Ruotsin taloudella ei ainakaan mene pätkääkään paremmin. Paitsi hautausurakoitsijoilla. Mikä on pointtisi?
Parhaiten menee muuten mailla, jotka tukahduttivat koronan... Tärkeämpää oli kuitenkin perseillä ja reissata ympäri maailmaa, joten tässä sitä ollaan.
Itse olen pari viikkoa kesällä ulkomailla reissussa ja tullut koronaa. Ihan sellaisissa maissa johon Sanna sano että on ok mennä. Suurin osa perseiliöistä on / oli mamuja jotka kävivät kotimaisaan ja toivot koronan.
Toki oma perhe on yleinen tartuntalähde, mutta samaan aikaan suurehko osa ei tartuta ketään, edes perheenjäseniä vaikka on oleskeltu ihan normaalisti ja ehkä tajuttu epäillä vasta kun tartuntavaaran huippu on jo ohitettu.


