350 tartuntaa eikä ole edes tiistai. Ilman lisärajoituksia ei näytä taittuvan. Harrastuspaikat seuraavaksi kiinni?
Niin mikä ei taitu? Jyrkkä nousu taittui.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
350 tartuntaa eikä ole edes tiistai. Ilman lisärajoituksia ei näytä taittuvan. Harrastuspaikat seuraavaksi kiinni?
Onneksi pian on taas maanantai, niin päiväluku on pienempi.350 tartuntaa eikä ole edes tiistai. Ilman lisärajoituksia ei näytä taittuvan. Harrastuspaikat seuraavaksi kiinni?
Onneksi pian on taas maanantai, niin päiväluku on pienempi.
Varmaan maakunnat ovat naputtaneet koneeseen viimeisen viikon-parin keissit kun ovat kuulleet että tänään on tiedotustilaisuus.
Ihankuin trendit eivät viittaisi siihen suuntaan, että tartunnat lisääntyvät?
Siksi olisi tärkeää alkaa katsomaan jo koronan yli. Me olemme jo osoittaneet, että viisaasti toimimalla pärjäämme tämän kanssa hyvin.
Minulla alkaa käpy palaa tämän jatkuvan pelottelun kanssa. Joka viikko tulee jokin teema, jonka vuoksi koronaa tulee sellaisenkin pelätä, joka ei ole aikaisemmin osannut. Tämä pelolla ohjaaminen tulee kääntymään tarkoitustaan vastaan, kun ihmiset lakkaavat täysin välittämästä. "Tutuilla ihmisillä" pelottelu katkaisi minun kohdalla kamelin selän. Ei sillä, että haluaisin ketään nähdä, vaan siksi, että keväästä lähtien ihmisten ihmisyyttä on nakerrettu milloin milläkin argumenteilla. Median mukaan jokaisen tulisi kokea etäisyyttä, syyllisyyttä ja vastuuta asioista joihin eivät ole vastuullisia. Psykologisesti tämä on todella vaarallista sekä yksilöllisesti, että kansanterveydellisesti.![]()
Ylilääkärin vakava varoitus: Korona tarttuu nyt turvallisen tuntuisissa kontakteissa
Suurin osa jäljitetyistä koronatartunnoista on saatu tutuilta ihmisiltä, ei ventovierailta.www.iltalehti.fi
Käytännössä kaikkeen missä Suomella on joku rooli osana Eurooppaa ja EU:ta pätee se, että Suomi kopioi Saksalta kaiken. Nythän Saksa on ottanut käyttöön jo 30-luvulta tutut metodit, ja voi pojat ja tytöt kun siellä geenit huutaa hallelujaa kun pitkästä aikaa pääsee pelolla ohjaamaan.
Ennen kaikkea tuossa Suomen hallituksen viestinnässähän korostuu, että puhutaan kuin vajaa-älyisille, ja yritetään todella alkeellisilla psykologisilla keinoilla vaikuttaa massoihin (varmaan osittain toimii). Sitten kun menee siitä valtio/media/some-idiootit triangelista pois normaalien ihmisten ja tuttujen pariin, niin tämä homma onneksi näyttäytyy ihan eri valossa.
Juttelen saksalaisen frendin kanssa koronasta aika tiuhaan ja tietyiltä osin tuo 30-luvun metodit ei ole edes liioittelua, melko sairaaksi on mennyt koronatouhu siellä paikoittain. Osa tämän ketjun aktiiveista toki kusisi hunajaa kun saataisiin tänne samanlainen meininki.
Mielenkiinnosta. Pistäs pari esimerkkiä miten iltapaskeet siellä tykittelee? =)
Kävin kääntymässä paikallisen Iltapaskan sivuilla (kts. kuva alla), ja onhan tuossa esim. jonkun Stasi- dokumentointiviraston (??) johtaja kertomassa, mitä sanottavaa hänellä on "Korona-kieltäjille". Demokratiaa vastustetaan ja lässynlää, en nyt tiedä mitä roolia Stasilla tässä on enkä jaksa avata uutista, mutta sieltä voi lueskella (Bild.de)
(tuo pääuutinen on "Tuleeko ensi viikolla sittenkin vielä totaali-lockdown?")
![]()
Sitä vähääkin dataa saisi ehkä paremmin kerättyä, no... keräämällä sitä. Esimerkiksi moni ihminen ei näinä aikoina käy lainkaan ravintoloissa. Kaikki eivät muutenkaan käy juuri koskaan, ja etenkin voivat kertoa varsin suurella varmuudella, ovatko käyneet viikon tai kuukauden kuluessa.Niin. Tämä järjestys on 1:1 sama kuin jos eri tilanteet laitetaan riviin sen mukaan miten helppoa niitä on jäljittää (pl. koulut). Nuo kaksi ensimmäistä korostuu, koska jäljitettävyys on hyvä. Sitten on se iso massa tartuntoja, joita ei saada jäljitettyä. Voivat tulla esim. (viihde)ravintoloista tai olla tulematta.
TL;DR Oikeasti näitä on vaikea laittaa järjestykseen kun data on puutteellista.
Tjaa... minusta tämänpäiväinen tiedotustilaisuus oli tyyliltään tavanomainen, ja varsin rauhallinen. En aina ymmärrä, miksi tässä ketjussa nousee tällaisia yhtäkkisiä paskahalvauksia "ihmisten pelottelusta" yms.
Tjaa... minusta tämänpäiväinen tiedotustilaisuus oli tyyliltään tavanomainen, ja varsin rauhallinen. En aina ymmärrä, miksi tässä ketjussa nousee tällaisia yhtäkkisiä paskahalvauksia "ihmisten pelottelusta" yms.
Koronaepidemia on siirtynyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella tunnuslukujen valossa kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen. Asiasta kerrottiin sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedotustilaisuudessa torstaina aamupäivällä.
On kuitenkin alueellisten viranomaisten käsissä, mitä paikallisia rajoituksia ja toimenpiteitä ne viruksen leviämisen estämiseksi ottavat käyttöön.
Kiuru nyt on ihan kujalla tästä asiasta.Hieno homma kyllä että pormestarilla on (vielä hetken) kanttia vastustaa kaikkea spekulointia, painetta ja hörhöilyä:
![]()
Koronavirus | ”Nyt on pakko reagoida” – Koordinaatioryhmä: Pääkaupunkiseutu on leviämisvaiheessa, uusia rajoituksia luvassa koko Uudellemaalle
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) osoitti sormellaan pääkaupunkiseudun suuntaan ja painotti kaupunkien erityistä vastuuta.www.hs.fi
Samalla Hesari ottaa avoimesti askeleen fake-newsin puolelle:
Jostainhan se tartunta tulee sinne kotiin. Kotitartunnat ovat jatkutartuntoja.
www.verkkouutiset.fi
Esittääkö pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä nyt harrastustoiminnan keskeyttämistä koska tartunnat "raketoi".![]()
Täällä tartuntoja on nyt saatu, yksi paikka kiinnittää huomion | Verkkouutiset
Täällä tartuntoja on nyt saatu, yksi paikka kiinnittää huomion | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
Menee kyllä ihan vittuiluksi jos aletaan jotain liikuntaharrastuksia rajoittamaan tilanteessa jossa tartuntoja on vielä aika maltillisesti ja ne tulevat jostain ihan muualta.Esittääkö pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä nyt harrastustoiminnan keskeyttämistä koska tartunnat "raketoi".
harrastustoiminnasta saatujen tartuntojen osuus oli noin 5 prosenttia.
harrastustoiminnasta saatujen tartuntojen osuus oli noin 5 prosenttia.
En ymmärrä miksei Suomessa voida tehdä samaa kuin muaalla Euroopassa, eli jos esim. jossain lähiössä on paljon tartuntoja, pistetään sinne alueellinen lock-down?
Tuolla logiikalla ei rajoiteta tartuntoja käytänössä kuin nimellisesti. Noh, taitaa nyt iltapäivällä selvitä koronaryhmän arpomiset.55% hima, 20% duunit, 6% koulut ja 5% harrasteet, lopuissa pari pinnaa ravintolat ja muut lähteet (ulkomailta tuodut?). Varmaan noissa rajoituksissa lähdetään siitä, että rajoitetaan sitä mitä voidaan. Rafloja rajoitettiin jo, ensin tuossa menee harrasteet, sitten koulut, viimeiseksi duunit ja kotitartunnoille ei oikein voi mitään.
Ei noita rajoituksia voida varmaan tehdä muuten kuin joidenkin hallinnollisten alueiden laajuudella. Tuskin se on mahdollista muuallakaan Euroopassa, mutta voi olla että joissain maissa tuo aluejako on tiheämpi.
Onhan noita esim. Madridissa toteutettu. Mutta toki poliittisesti hyvin vaikeita päätöksiä - Suomessa varmaan täysin mahdottomia.Tuskin se on mahdollista muuallakaan Euroopassa, mutta voi olla että joissain maissa tuo aluejako on tiheämpi.
Huomenna vasta kerrotaan jos jotain uusia rajoitteita.Tuolla logiikalla ei rajoiteta tartuntoja käytänössä kuin nimellisesti. Noh, taitaa nyt iltapäivällä selvitä koronaryhmän arpomiset.
Työpaikoilla olisi aika paljon tehtävissä jos halua olisi. Ilmeisesti jossain raksoilla ja peran metallipajoissa vieläkin vedetään ahtaissa kahvihuoneissa ilman maskeja tai muita varotoimia.55% hima, 20% duunit, 6% koulut ja 5% harrasteet, lopuissa pari pinnaa ravintolat ja muut lähteet (ulkomailta tuodut?). Varmaan noissa rajoituksissa lähdetään siitä, että rajoitetaan sitä mitä voidaan. Rafloja rajoitettiin jo, ensin tuossa menee harrasteet, sitten koulut, viimeiseksi duunit ja kotitartunnoille ei oikein voi mitään.
En ole nähnyt maskia yhdelläkään raksapenalla tms. huomioväritakilla lähimarketissa vaikka lähes kaikilla muilla on. Tuskin siis työpaikallakaan.Työpaikoilla olisi aika paljon tehtävissä jos halua olisi. Ilmeisesti jossain raksoilla ja peran metallipajoissa vieläkin vedetään ahtaissa kahvihuoneissa ilman maskeja tai muita varotoimia.
Työpaikoilla olisi aika paljon tehtävissä jos halua olisi. Ilmeisesti jossain raksoilla ja peran metallipajoissa vieläkin vedetään ahtaissa kahvihuoneissa ilman maskeja tai muita varotoimia.
Ja ihan valkokaulustoimistoissakin pidetään palavereja neukkareissa ym. älyttömyyksiä.
Tuon mukaan noin puolet on jäljittämättömiä. Oma veikkaukseni on, että noista on melko iso osa näitä bailutartuntoja.![]()
Täällä tartuntoja on nyt saatu, yksi paikka kiinnittää huomion | Verkkouutiset
Täällä tartuntoja on nyt saatu, yksi paikka kiinnittää huomion | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
Kaikki me näitä veikataan sinne, millä ei itselle ole arvoa ja minkä haluaisimme nähdä joutuvan rajoitetuksi.Tuon mukaan noin puolet on jäljittämättömiä. Oma veikkaukseni on, että noista on melko iso osa näitä bailutartuntoja.
No se nyt vaan on fakta, että baareissa ja yökerhoissa jäljitettävyys ja eristettävyys on poikkeuksellisen huono.Kaikki me näitä veikataan sinne, millä ei itselle ole arvoa ja minkä haluaisimme nähdä joutuvan rajoitetuksi.
Työpaikoilla olisi aika paljon tehtävissä jos halua olisi. Ilmeisesti jossain raksoilla ja peran metallipajoissa vieläkin vedetään ahtaissa kahvihuoneissa ilman maskeja tai muita varotoimia.
Ja ihan valkokaulustoimistoissakin pidetään palavereja neukkareissa ym. älyttömyyksiä.
Se on totta, toinen juttu on se, millaisia työkaluja valtiolla on tuohon puuttua. Maskisuositukset kai on jo?
Pandemiaoloissa.Minusta nämä palaverit ja ahtaat kahvihuoneet ovat ihan normaalia elämää, missähän vaiheessa nekin ovat muuttuneet älyttömyyksiksi?
En tiedä miten ja missä nämä tietyt maahanmuuttajataustaiset liikkuvat ja ja mitä tekevät mutta nyt on julkisuudessakin kerrottu etää suhteessa muuhun väestöön on tartuntoja paljon.Pandemiaoloissa.
Jos joku reilun parin tuhannen työntekijän teollisuuslaitos Helsingissä, missä työskentelee paljon myös maahanmuuttajia, pystyy oikeilla toimilla pitämään tartunnat nollissa, niin vaikea ymmärtää millaisia on ne työpaikat, joissa tämä pääsee leviämään. Ja tämä esimerkki on siis esimerkki ihan oikeasta elämästä.
No se nyt vaan on fakta, että baareissa ja yökerhoissa jäljitettävyys ja eristettävyys on poikkeuksellisen huono.
Vai kuinka monta uutista olet nähnyt, jossa tyyliin "kaikki yökerhossa X päivänä Y klo Å-Ö välillä olleet on asetettu karanteeniin"?
No en.Sä et huomannut, miten siellä yritettiin pakottaa mustaa valkoiseksi ja toisteltiin sanaa "huolestuttava"?
No en.
No kun jotain pitää keksiä koska suosio. Keväällä keksittiin että suljetaan uusimaa ja ajettiin poliisin resursseja seisokelemaan lääninrajoille.Siellä aktiivisesti prässättiin tätä "Uusimaa on nyt leviämisvaiheessa"-höpöhöpöä siihen tahtiin, että alueen asiasta päättävällä ryhmällä ei oikeastaan ollut enää muuta keinoa kuin sanoa että niin se sitten on kun sitä HUS:in johtoa ja ministeritasoa myöten pakotettiin.
No, nyt Uusimaa on siis leviämisvaiheessa (ei ole kriteerien mukaan) ja koko vaihemalli voitaneen vetää vessanpöntösä alas. Koskapa keinotekoisen vaihemallin vaiheiden ainoa määrittelevä tekijä on... ne määrittelevät kriteerit![]()
Miksei ne katso sieltä itse määrittelemistä kriteereistään? Koska ainoa leviämisvaiheen määritelmä on ne kriteerit, mitä arvoa on koko määrittelyllä jos kriteereitä ei noudateta? Siihen vaiheeseen kuuluvia toimia on jo ollut käytössä joten se ei sido käsiä että ei olla tietyssä vaiheessa.Pitäis lakkauttaa pandemiaryhmät turhana ja aluehallintovirastot sekä hallitus voi tulla täältä kysymään missä mennään ja mitä ei pitäisi tehdä.
Määritteet löytyy alkuperäisestä lähteestä. (STM)Miksei ne katso sieltä itse määrittelemistä kriteereistään? Koska ainoa leviämisvaiheen määritelmä on ne kriteerit, mitä arvoa on koko määrittelyllä jos kriteereitä ei noudateta? Siihen vaiheeseen kuuluvia toimia on jo ollut käytössä joten se ei sido käsiä että ei olla tietyssä vaiheessa.
Määritteet:
Määritteet löytyy alkuperäisestä lähteestä. (STM)
"STM:n asettaman covid-19-epidemian tilannekuva- ja mallinnusryhmä on jakanut epidemian tilannekuvan kolmeen vaiheeseen: perustasoon, kiihtymisvaiheeseen ja leviämisvaiheeseen. Alueellisen ja valtakunnallisen epidemiologinen tilanteen luokittelu perustuu kokonaisarvioon, jossa käytetään apuna tutkittuun tietoon perustuvia määrällisiä ja laadullisia kriteerejä sekä huomioidaan muutosten suunta, nopeus ja alueen väestöpohja. " https://julkaisut.valtioneuvosto.fi...2421/STM_2020_26_j.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Tässä nyt on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. 1) Jurppiilla on parempi tilannetieto ja kokonaisarvio, kuin asiantuntijoilla 2) Ei ole.

Lisäyksenä huomioisin tuosta samaisesta dokumentista sivulta 11:Määritteet löytyy alkuperäisestä lähteestä. (STM)
"STM:n asettaman covid-19-epidemian tilannekuva- ja mallinnusryhmä on jakanut epidemian tilannekuvan kolmeen vaiheeseen: perustasoon, kiihtymisvaiheeseen ja leviämisvaiheeseen. Alueellisen ja valtakunnallisen epidemiologinen tilanteen luokittelu perustuu kokonaisarvioon, jossa käytetään apuna tutkittuun tietoon perustuvia määrällisiä ja laadullisia kriteerejä sekä huomioidaan muutosten suunta, nopeus ja alueen väestöpohja. " https://julkaisut.valtioneuvosto.fi...2421/STM_2020_26_j.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Tässä nyt on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. 1) Jurppiilla on parempi tilannetieto ja kokonaisarvio, kuin asiantuntijoilla 2) Ei ole.
Tämä yhdessä sen kanssa, ettei dokumentissa mainita mitenkään kaikkien vaiheen alakohtien olevan pakollisia täyttyä (vaan, että tehdäään sitä kokonaisarviota), antaa nähdäkseni mahdollisuuden nostaa alueita ja/tai kuntia leviämisvaiheeseen jo nyt. Toteamus pääkaupunkiseudun siirtymisestä leviämisvaiheeseen ei siis ole mitenkään ristiriidassa tämän kanssa, eikä kyseessä ole mikään "klikkibaittisana keltaiselle lehdistölle".Mikäli kaikista varotoimista huolimatta merkit leviämisvaiheen uhasta yleistyvät, välttämättömiä lisätoimenpiteitä ovat laajemmat ja tiukemmat alueelliset ja valtakunnalliset suositukset ja rajoitukset sekä varautuminen hoitokapasiteetin lisäykseen.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.