Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Varmaan aika iso syy lockdowneille Etelä-Euroopassa on se, että tietävät että voivat vetää siestaa pari kuukautta ja EU kuittaa painamalla rahaa ja lainaamalla mielikuvitusvelkaa. Lisäksi sikäläisillä päättäjillä on aika isot intressit päästä niihin rahoihin käsiksi.
Sillä ei tietysti ollut mitään merkitystä, että päivittäin kuolis satoja ihmisiä, sairaalat olivat joillain alueilla aivan tukossa, terveydenhuoltosektori romahtanut jne?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Mitä Italian tilannetta olen seurannut, niin tartuntamäärien kehitys on näyttänyt hyvin samankaltaiselta kuin Saksassa. Molemmat on olleet ympäristössään positiivisia esimerkkejä mutta nyt aivan viimeisen viikon parin aikana tilanne on toki heikentynyt pahasti. Tilanne ei ole aiemmin lähtenyt lapasesta ollenkaan vaikka Espanjan, Ranskan tai Tsekin tapaan. Jokin syy tälle varmaankin on, ja tarkka maskien käyttö lienee ainakin osaselitys.

Onko sinulla tietoa, joka antaa aihetta epäillä maskien tehoa tartuntojen rajoittamisessa? Ainakin Saksan terveysviranomaisten mukaan korona leviää helposti mm. yksityisjuhlissa, joissa maskeja tuskin liiemmälti käytetään. Ongelma on siis siinä, että maskeja ei käytetä tilanteissa, joissa se olisi tarpeen tartuntojen ehkäisemiseksi. On melkoinen älyllinen kuperkeikka väittää maskeja yleisesti tehottomiksi, jos tartuntojen leviämisen taustalla on se, että maskeja ei käytetä tarpeeksi.

Oleellista olisi kyllä ymmärtää, että mitä oikein on tapahtunut, että tilanne on näin pahasto repsahtanut Saksassa ja Italiassa juuri nyt. Onko tälle jokin selkeä ihmisten käyttäytymiseen liittyvä syy vai onko kyse vain siitä, että kolean syksyn puraistessa taudit vain alkavat jyllätä?
Uskon ihan vilpittömästi selityksen olevan niinkin yksinkertainen kuin että pienet mahdollisesti auttavat toimenpiteet hukkuu kohinaan kun päivittäinen elinpiiri kattaa 3-4 sukupolvea ja kaikkien ihmisten jatkuva tapaaminen ja läheisyys on normi. Vastaavasti sitten taas täällä... noh, kun luin Belgian uusista "kovista" rajoituksista niin ei voinut olla huomaamatta, että siellä saa siis kutsua "enää" neljä eri pariskuntaa lapsineen kotiinsa kuukauden aikana kun täällä itellä normi on aika paljon vähemmän :D
 
juupeliskuupelis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
598
No ei ne maskit autuaaksi tee ainakaan Italiassa. 37k kuollutta.

Kun porukka pakkautuu lähekkäin ja pussailee poskille sun muuta, niin ihme ettei maskit tehoa.

Eristäytyminen on sata kertaa tehokkaampaa kuin juosta lattella kaveriporukalla maskit kaulassa.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Vantaan häiriöjohtoryhmältä on tullut viimeksi linjaus 08.10.

Ei näköjään paljon kiinnosta korona.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
No ei ne maskit autuaaksi tee ainakaan Italiassa. 37k kuollutta.

Kun porukka pakkautuu lähekkäin ja pussailee poskille sun muuta, niin ihme ettei maskit tehoa.

Eristäytyminen on sata kertaa tehokkaampaa kuin juosta lattella kaveriporukalla maskit kaulassa.
Pysyvä eristäytyminenkin on hankalaa. Ideahan on se, että eristäydytään mahdollisuuksien mukaan ja sitten kun on käytävä jossain, niin maski naamalle, jos seudulla on koronaa..
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 154
Ihan hyvin Italiassakin saatiin homma haltuun keväällä, kun otettiin järeät toimet käyttöön. Nyt pitäisi samaa soveltaa uudelleen, mutta sillä tavalla luovasti, että pärjäillään pitkän aikaa. Sama toki pätee Suomeenkin vähän eri mittakaavassa.
 
juupeliskuupelis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
598
Ihan hyvin Italiassakin saatiin homma haltuun keväällä, kun otettiin järeät toimet käyttöön. Nyt pitäisi samaa soveltaa uudelleen, mutta sillä tavalla luovasti, että pärjäillään pitkän aikaa. Sama toki pätee Suomeenkin vähän eri mittakaavassa.
Koko maailma vaan kotiin nyhjäämään 6kk. Sillä maailma pelastuu. Voi tosin nettikirjoittelukin loppua lyhyeen jos koko maailma suljetaan. :geek:
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 154
Koko maailma vaan kotiin nyhjäämään 6kk. Sillä maailma pelastuu. Voi tosin nettikirjoittelukin loppua lyhyeen jos koko maailma suljetaan. :geek:
Saivartelu sikseen, mutta onhan se totta, että etähommia pitäisi tehdä niin paljon kuin mahdollista ja muutenkin välttää turhaa pyörimistä ihmismassojen keskuudessa, ja kun on pakko pyöriä niin maski päässä. Suomessa jos jossain tämä on helpommin toteutettavissa kuin useimmissa maailman maissa tai oikeastaan missään. Ei se jossain Intiassa oikein toimi...

Toki vaihtoehto B on se, että tukahdutetaan korona kerralla kunnolla kuten Uudessa-Seelannissa ja Australiassa, ja sen jälkeen voidaan hengittää helpommin ainakin jonkin aikaa taas.
 
juupeliskuupelis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
598
Saivartelu sikseen, mutta onhan se totta, että etähommia pitäisi tehdä niin paljon kuin mahdollista ja muutenkin välttää turhaa pyörimistä ihmismassojen keskuudessa, ja kun on pakko pyöriä niin maski päässä. Suomessa jos jossain tämä on helpommin toteutettavissa kuin useimmissa maailman maissa tai oikeastaan missään. Ei se jossain Intiassa oikein toimi...
Niin, eli Suomessa on asiat hyvin hanskassa.

Onhan se nyt selvää ettei kolmansissa maissa ole asiat yhtä hyvin. Intiassa sadat miljoonat ihmiset paskovat kadulle, niin ehkei se maskin käyttökään nyt ole ihan priimaa.
 
Liittynyt
11.09.2018
Viestejä
294
Intiasta puheenollen, millä ihmeen vippaskonstilla tartuntamäärät ovat muka voineet laskea seuraavan käppyrän mukaisesti? Luulisi että tuolla jos jossain mitään rauhoittumista ei pitäisi missään tapauksessa tapahtua.

1603554565066.png

Worldometers
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Koko maailma vaan kotiin nyhjäämään 6kk. Sillä maailma pelastuu. Voi tosin nettikirjoittelukin loppua lyhyeen jos koko maailma suljetaan. :geek:
Kotontako ei voisi kirjoitella nettiin? Hups, teen juuri nyt niin..
Ja koko maailmaa ei suljettu edes viimetalvenakaan.. Pistettiin vain tarpeeksi tiukat sulkutoimet ja tauti kävi hiipumaan.
Nyt on yritetty pärjätä vahemmällä, mutta on kuljettu hieman perässä VS kulloinkin tarvittavat toimenpiteet ja on myös hölmöilty ja annetaan lennättää maahan tautisia jatkuvalla syötöllä..

Tauti kannattaisi hyydyttää nyt, jolloin voitaisiin viettää melko normaalia joulua. Jos tapaukset vain lisääntyvät, niin joulu tulee olemaan melkoisen suljettu.
 
juupeliskuupelis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
598
Kotontako ei voisi kirjoitella nettiin? Hups, teen juuri nyt niin..
Ja koko maailmaa ei suljettu edes viimetalvenakaan.. Pistettiin vain tarpeeksi tiukat sulkutoimet ja tauti kävi hiipumaan.
Nyt on yritetty pärjätä vahemmällä, mutta on kuljettu hieman perässä VS kulloinkin tarvittavat toimenpiteet ja on myös hölmöilty ja annetaan lennättää maahan tautisia jatkuvalla syötöllä..

Tauti kannattaisi hyydyttää nyt, jolloin voitaisiin viettää melko normaalia joulua. Jos tapaukset vain lisääntyvät, niin joulu tulee olemaan melkoisen suljettu.
Huumorillahan mä heitin, että jos koko maailma suljetaan, niin ei toimi mikään kohta enää.

Porukkaa kuolee. Mitä sitten? Elämä on. Mitä porukka nyt itkee, tekee vaan hyvää maapallolle tämä.

Vois puolet maapallosta kuolla, eikä mitään menetettäisi. Minä mukaanlukien.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Intiasta puheenollen, millä ihmeen vippaskonstilla tartuntamäärät ovat muka voineet laskea seuraavan käppyrän mukaisesti? Luulisi että tuolla jos jossain mitään rauhoittumista ei pitäisi missään tapauksessa tapahtua.

Worldometers
Intiassa ei tiedetä varmasti, että paljonko siellä edes asuu sakkia. Iso ihmismassa asuu aaltopellihökkelikylissä käytännössä kaatopaikoilla tai niiden välittömässä läheisyydessä. Joku korona voi hyvinkin olla vain yksi muista (kulku)taudeista siellä päin, mutta voi olla varma että merkittävä osuus populasta ja siten myös potentiaalisia sairastuneita jää myös testaus- sekä hoitotoimien ulkopuolelle. Päivittäin löytyy raatoja ties mihin kuolleina, ja jos slummiasukin arvo on mitä on eläessäänkin, ei niitä aleta erikseen toki yksitellen selvittämään mihin kukin kuoli.

Varmaan nuo lukemat tulee suoraan sieltä parempiosaisten alueilta, joissa jonkinlaista terveydenhuoltoa edes on, ja joissa jotakin testaus/rajoitustoimia voi ylipäätänsä tehdä, ja nähdä niiden vaikutuksen.
 
Kuka tietää vaikka siellä alkaisi jo laumasuoja purra pikku hiljaa... Eiköhän korona ole tuolla isoissa kaupungeissa jyllännyt jo hyvin tehokkaasti.

Intiassa muuten ollaan ottamassa käyttöön uutta pikatestiä: India's new paper Covid-19 test could be a ‘game changer’
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Intiasta puheenollen, millä ihmeen vippaskonstilla tartuntamäärät ovat muka voineet laskea seuraavan käppyrän mukaisesti? Luulisi että tuolla jos jossain mitään rauhoittumista ei pitäisi missään tapauksessa tapahtua.

Worldometers
Kausivaihtelua:

Ylempi kuva on Pakistanin rajalta ja Alempi hieman etelämpää pääkapungista.
 
juupeliskuupelis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
598
Intiassa ei tiedetä varmasti, että paljonko siellä edes asuu sakkia. Iso ihmismassa asuu aaltopellihökkelikylissä käytännössä kaatopaikoilla tai niiden välittömässä läheisyydessä. Joku korona voi hyvinkin olla vain yksi muista (kulku)taudeista siellä päin, mutta voi olla varma että merkittävä osuus populasta ja siten myös potentiaalisia sairastuneita jää myös testaus- sekä hoitotoimien ulkopuolelle. Päivittäin löytyy raatoja ties mihin kuolleina, ja jos slummiasukin arvo on mitä on eläessäänkin, ei niitä aleta erikseen toki yksitellen selvittämään mihin kukin kuoli.

Varmaan nuo lukemat tulee suoraan sieltä parempiosaisten alueilta, joissa jonkinlaista terveydenhuoltoa edes on, ja joissa jotakin testaus/rajoitustoimia voi ylipäätänsä tehdä, ja nähdä niiden vaikutuksen.
Juuri näin. Ei noita kolmansien maiden numeroita kannata täysin tosissaan ottaa.

Joku slummi jossa kuolee päivittäin satoja ihmisiä, niin ruvetaanko niitä sen kummemmin tarkastelemaan, vai kärrätäänkö ne vaan jonnekin mädäntymään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Kotontako ei voisi kirjoitella nettiin? Hups, teen juuri nyt niin..
Ja koko maailmaa ei suljettu edes viimetalvenakaan.. Pistettiin vain tarpeeksi tiukat sulkutoimet ja tauti kävi hiipumaan.
Nyt on yritetty pärjätä vahemmällä, mutta on kuljettu hieman perässä VS kulloinkin tarvittavat toimenpiteet ja on myös hölmöilty ja annetaan lennättää maahan tautisia jatkuvalla syötöllä..

Tauti kannattaisi hyydyttää nyt, jolloin voitaisiin viettää melko normaalia joulua. Jos tapaukset vain lisääntyvät, niin joulu tulee olemaan melkoisen suljettu.
Mitä tarkoittaa "suljettu joulu"..? Tai yksi mitä tulee mieleen, on joulupukki joka pomppii asunnosta toiseen. Muuten ihan tavallinen joulu ruokineen päivineen.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Luuleeko kukaan tosissaan, että kukaan joka jo ei elä varovaisesti tekisi niin joulunvieton takia? :facepalm:
 
Liittynyt
11.09.2018
Viestejä
294
Yksi mielenkiintoinen on myös Israel. Ensimmäinen aalto jyrättiin tehokkaasti, yhteiskunta avattiin, ja tartunnat lähti kasvuun. Uusi lockdown, ja nyt tartunnat näyttävät laskevaa käytää. Mitäs nyt? Yhteiskunta taas auki, vai istuskellaanko himassa kunnes jotain parannuskeinoa on tarjolla?

1603562047856.png

worldometer
 
juupeliskuupelis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
598
Yksi mielenkiintoinen on myös Israel. Ensimmäinen aalto jyrättiin tehokkaasti, yhteiskunta avattiin, ja tartunnat lähti kasvuun. Uusi lockdown, ja nyt tartunnat näyttävät laskevaa käytää. Mitäs nyt? Yhteiskunta taas auki, vai istuskellaanko himassa kunnes jotain parannuskeinoa on tarjolla?

worldometer
Israel nyt tosin periaatteessa voisikin olla lockdownissa kauankin, kun USAn kukkarolla kuitenkin voivat helposti käydä.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Mitä tarkoittaa "suljettu joulu"..? Tai yksi mitä tulee mieleen, on joulupukki joka pomppii asunnosta toiseen. Muuten ihan tavallinen joulu ruokineen päivineen.
"Joulupukkien" tilauskalenterit ovat miltei tyhjiä ja jos tilanne vielä pahenee, niin todennäköisesti ei ole mitään. Tästä oli ihan uutinen viimeviikolla, jossain sattui silmiin.
Lisäksi vaikuttaa epäilemättä joulumyynteihin, se on selvä. Samoin välipäivien kivijalkakauppojen myyntiin ja uudenvuoden myynteihin.

Matkustelu on myös paljon vähemmän yleistä ja hyvin suuri osa tulee viettämään joulun kotona, ihan sillä samalla porukalla, jonka kanssa muutenkin ollaan. Kaikenlaisten pikkujoulupippaloidenkin määrä tulee olemaan melko minimaallinen normi vuosiin verrattuna. Joululoma koronassa kun voipi olla melko v-mäinen juttu, kun ei kannata olettaa, että olisi niin hyvä tuuri, että oireet olisi vain lievät.

Todennäköisesti joululahjamyyntikin painottuu melko paljon nettiin ja kivijalkakaupoissa myynti tulee jäämään joulumyynneissä selkeästi normivuoteen, kun ei kukaan järjissään oleva lähde jonnekin potentiaalisesti täyteen ahdetuun kauppaan seikkailemaan.
 
Eli mikään ei muutu ainakaan minulla.
 
Pikkujoulut ovat tietty iso juttu ravintoloille. Meille tuli ilmoitus että firma ei tänä vuonna järjestä pikkujouluja. Iso juttu monelle ravintola-alan yritykselle ja ihmiselle. Meitäkin on noin 150 firmassa. Muuten koronalla ei ole perhepiirissä vaikutusta perinteiseen jouluun.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
"Joulupukkien" tilauskalenterit ovat miltei tyhjiä ja jos tilanne vielä pahenee, niin todennäköisesti ei ole mitään. Tästä oli ihan uutinen viimeviikolla, jossain sattui silmiin.
Lisäksi vaikuttaa epäilemättä joulumyynteihin, se on selvä. Samoin välipäivien kivijalkakauppojen myyntiin ja uudenvuoden myynteihin.

Matkustelu on myös paljon vähemmän yleistä ja hyvin suuri osa tulee viettämään joulun kotona, ihan sillä samalla porukalla, jonka kanssa muutenkin ollaan. Kaikenlaisten pikkujoulupippaloidenkin määrä tulee olemaan melko minimaallinen normi vuosiin verrattuna. Joululoma koronassa kun voipi olla melko v-mäinen juttu, kun ei kannata olettaa, että olisi niin hyvä tuuri, että oireet olisi vain lievät.

Todennäköisesti joululahjamyyntikin painottuu melko paljon nettiin ja kivijalkakaupoissa myynti tulee jäämään joulumyynneissä selkeästi normivuoteen, kun ei kukaan järjissään oleva lähde jonnekin potentiaalisesti täyteen ahdetuun kauppaan seikkailemaan.
Perinteisesti just noi firmojen pikkujoulut ovat tuottaneet parhaan tilin baariravintoloille, ja meilläpäin puolet liukenee siinä 22 pintaan muutenkin, eli siinä mielessä ihan turha mussuttaa aamuyöntunneista. Toki eivät mitkään merkit tue tavanomaista pikkujoulusesonkia, mutta elokuun alusta siihen olisi voinut vielä pyrkiä
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Pikkujouluja ei ole kuin virtuaalisesti ja kun on normaalisti pidetty suvussa jouluateriat 2-3 päivänä perätysten 15-20 henkilön voimin, niin ei taida tulla sekään tänä vuonna tapahtumaan samalla tavalla. Siinä mielessä on ihan oikein sanoa että joulu on peruttu, mutta ei se tarkoita etteikö muuten voisi perheen kesken viettää omaa juhlaa. Surullista siinä on lähinnä juuri se lasten ja isovanhempien osuus, joille joululla on suurin merkitys. Tosin onhan tässä vielä 2kk aikaa, joten mitä tahansa voi vielä tapahtua hyvässä ja pahassa.
 
Edelleen. Mitään joulua "ei ole peruttu". En nyt ymmärrä tätä keskustelua. Jos se nyt muuttaa hieman muotoaan jostain mitä on tehty aikaisemmin niin mitä sitten.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Edelleen. Mitään joulua "ei ole peruttu". En nyt ymmärrä tätä keskustelua. Jos se nyt muuttaa hieman muotoaan jostain mitä on tehty aikaisemmin niin mitä sitten.
Luuletko oikeasti että joku ei ymmärrä tuota? Se on sanamuoto joka tarkoittaa juuri sitä, että tänä vuonna joulua vietetään pääosin pienemmissä piireissä ja eri tavalla kuin aiemmin.

Joku nörttikuutiossa asuva angstinen työtön ei varmaan huomaa mitään eroa, mutta ihmisiä ja perheitä/sukuja on monenlaisia, joista toisiin tämä tilanne osuu pahemmin kuin toisiin.
 
Niin, tänä vuonna vietetään "pääosin pienemmissä piireissä". So what? Onko se "joulu on peruttu" jos jotkut on pienimmissä piireissä syy vai mikä se pointti on.
Miten taas nörttikuutiot ja angstiset työttömät liittyy jouluun. Ei mitenkään.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Niin, tänä vuonna vietetään "pääosin pienemmissä piireissä". So what? Onko se "joulu on peruttu" jos jotkut on pienimmissä piireissä syy vai mikä se pointti on.
Sinua tuntuu tässä jurppivan tuo termi, mutta yritä päästä siitä yli. Monille lapsille ja lapsenmielisille joulu tuntuu olevan peruttu jos sitä ei voi viettää tuttuun tapaan suvun kesken.

Miten taas nörttikuutiot ja angstiset työttömät liittyy jouluun. Ei mitenkään.
Liittyy siinä mielessä, että jos joulua on aina ennenkin viettänyt yksin, niin ei korona muuta sitä tilannetta miksikään. Siltä kantilta katsottuna joulua ei ole missään nimessä "peruttu".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Sinua tuntuu tässä jurppivan tuo termi, mutta yritä päästä siitä yli. Monille lapsille ja lapsenmielisille joulu tuntuu olevan peruttu jos sitä ei voi viettää tuttuun tapaan suvun kesken.

Liittyy siinä mielessä, että jos joulua on aina ennenkin viettänyt yksin, niin ei korona muuta sitä tilannetta miksikään. Siltä kantilta katsottuna joulua ei ole missään nimessä "peruttu".
Höpöhöpö. Lapsille ja lapsenmielisille joulupukki on tärkein joulun juttu. Sitä on ehkä vaikea selittää lapselle että korona vei pukin.
Suvusta ne viis veisaa. Niin ja tuosta toisesta ollaan samaa mieltä. Muuten nämä "joulu on peruttu" jutut on ihan omassa päässä olevia juttuja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 427
Olisi mahdollista työmatkaa Tukholmaan tarjolla. Voiko noista mielestänne kieltäytyä Koronariskin takia? En kyllä halua sinne lähteä jos ei ole pakko. 10p karanteeni ei kiinnosta eikä tartunta muutenkaan.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Olisi mahdollista työmatkaa Tukholmaan tarjolla. Voiko noista mielestänne kieltäytyä Koronariskin takia? En kyllä halua sinne lähteä jos ei ole pakko. 10p karanteeni ei kiinnosta eikä tartunta muutenkaan.
Varmaan riippuu työnantajasta. Kysy sieltä, ei se täältä selviä.

Kertausharjoituskutsuja on varmaan myös tullut monille, kun PV ilmoitti alkuvuoden tauon jälkeen jatkavansa harjoituksia normaalisti. Se laittaa varmasti miettimään ihan samaa, että jos töitä tehdään etänä ja muutenkin yritetään harrastaa sosiaalista eristäytymistä, niin miksi helvetissä pitäisi noudattaa käskyä lähteä ryynäämään ventovieraiden viereen viikoksi kyynärpäätuntumalla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 189
Turha edes miettiä mitään "oikeata" sulkua ja tukahduttamista Suomessa. Lainsäädäntö ei taivu tähän täällä. Pitää olla oikeus hakea nuuskaa haaparannasta ettei nikkiksissään rupea riehumaan. :lol:
En oikein pysty pitämään sitä mitenkään negatiivisena piirteenä yhteiskunnassa, että ei joko juridisesti voida alkaa hitsata ihmisiä koteihinsa tai se ei ainakaan menisi ilmoitusasiana. Ei se, että ihminen voi esimerkiksi poistua kotimaastaan ja palata sinne, ole kuitenkaan mikään pikkuasia tai lapsellista minäminä-ajattelua vaan länsimaisen sivistyksen kulmakiviä. Ei sellaista voida eikä pitäisi edes yrittää rajoittaa minkään koronan tai espanjantaudin takia. Katsotaan sitten uudestaan kun täällä riehuu ebola zaire ja keuhkorutto.

Nuuskan hakijoita on myös aika huono moralisoida niin pitkään, kun kannattaa sitä, että valtio on lapsellisuuksissaan myöntynyt moralistiseen kieltolakiin.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Yksi mielenkiintoinen on myös Israel. Ensimmäinen aalto jyrättiin tehokkaasti, yhteiskunta avattiin, ja tartunnat lähti kasvuun. Uusi lockdown, ja nyt tartunnat näyttävät laskevaa käytää. Mitäs nyt? Yhteiskunta taas auki, vai istuskellaanko himassa kunnes jotain parannuskeinoa on tarjolla?

worldometer
Noh, jokusen kerran Israelissa (työn puolesta toki) käyneenä vois sanoa, että se kansa kyllä on varautunut kaikkeen pahempaankin tässä vuosikymmenten aikana, ja keskimäärin kyllä tottelee myös auktoriteetteja enemmän mitä hyvinvointivaltioiden asukkaat ja on valmiita monenlaisiin suojatoimiin.
Surullista siinä on lähinnä juuri se lasten ja isovanhempien osuus, joille joululla on suurin merkitys.
Ainakin täällä Pirkanmaalla joulua tullaan viettään täsmälleen samalla tavalla mitä viime vuonnakin. Ja nimenomaan isovanhempien toiveesta. Samaiset isovanhemmat on kyllä eläneet elämäänsä koko korona-ajan muutenkin suht normaalisti (kevään parin kk "eristäytymistä" lukuunottamatta kun ei mitään aktiviteetteja ollut, hengailivat sitten mökillä) ja lastenlapsiakin nähneet jo monta kuukautta tässä käytännössä joka viikko, joten vaikea nähdä mitään syytä mikä normaalin joulun nyt estäis. Toki heillä asenne on muutenkin se että "tulee tauti jos tulee" ja päivä lastenlasten kanssa on arvokas aina. Jostain Joulusta nyt puhumattakaan.
Varmaan riippuu työnantajasta. Kysy sieltä, ei se täältä selviä.

Kertausharjoituskutsuja on varmaan myös tullut monille, kun PV ilmoitti alkuvuoden tauon jälkeen jatkavansa harjoituksia normaalisti. Se laittaa varmasti miettimään ihan samaa, että jos töitä tehdään etänä ja muutenkin yritetään harrastaa sosiaalista eristäytymistä, niin miksi helvetissä pitäisi noudattaa käskyä lähteä ryynäämään ventovieraiden viereen viikoksi kyynärpäätuntumalla.
No ainahan noistakin voi sluibailla. Vaikea silti keksiä miks pitäis, varsinkaan just nyt. Jollet nyt et itse jotain riskiryhmää koe olevasi, tai muuten ole peloissasi jostakin. Aika ämmämäiseltä kuulostaa, sori nyt vaan.

Itellä ainakin ressuhommat lisääntyneet viime aikoina aika reilusti vaikka aktiivinen ollut ennenkin. Toki riippuu sodan ajan sijoituksestakin kuinka paljon tarvii sykkiä. Siellä sissileirillä on hyvää aikaa viskipullon äärellä ollut spekuloida muiden upseerien kanssa myös reservin henkistä kanttia, jos vasuritytöt/viherhipit pistää kansalaiset sulkuun ja poliisit sekä varusmiehet ja sitä kautta ressut "valvomaan" ja kansa lähtee kapinoimaan, että kummalle puolen kiistaa hypoteettisesti ressut sijoittuu. Yleensä se perheen hyvinvointi tulee kuitenkin ensin, jos on yhtään ristiriitaa poliittisia käskyjä ajatellen joissa ei järkeä ole, kun ei suoranaista sotaa käydä tunnistettua vihollista vastaan. Nää ajatukset ei siis ole yksin minun, mutta jaan kyllä ideologian sinällään.

Aasinsiltana edelliseen, Suomessa nyt asiat varmaan pysyy pääosin kuitenkin lapasessa, koska suurin osa auktoriteettejä kunnioittaa, mutta aika pahalta näyttää Ranska ja Espanja esim. missä muutenkin sisäiset ristiriidat on jo aiemmin olleet kovia, aktiiveja on paljon jotka ei tällaisista rajoitustoimista tykkää tai muuten vaan hakee keppihevosta kapinoida, ja kaiken päälle palkka-armeijoilla vedetään.
 
Väestötiheys ja pienet perhekoot ovat aika selkeä piirre mitkä kyllä auttaa Suomea ihan mistään auktoriteeteista riippumattakin. Ja suomalaisten luontainen tyyli pitää hajurakoa ihmisiin. Ja rakennusten laadukas ilmastointi moniin muihin maihin verrattuna.

Lapasesta homma kyllä lähtee täälläkin ellei ole riittävän kovat rajoitukset. Se vaan lähtee lapasesta vähän hitaammin kuin jossain muualla.

Erityisen auktoriteetteja kunnioittavana kansana en suomalaisiakaan pidä sillä perusteella, että maskisuositukset on olleet päällä jo vaikka kuinka pitkään tietyissä tilanteissa, mutta hyvin laiskasti ihmiset on maskeja keskimäärin käyttäneet. Runsasmaskiset tilaisuudet ovat olleet poikkeus eikä sääntö, ainakin valtakunnan tasolla.
 
Viimeksi muokattu:

vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Väestötiheys ja pienet perhekoot ovat aika selkeä piirre mitkä kyllä auttaa Suomea ihan mistään auktoriteeteista riippumattakin. Ja suomalaisten luontainen tyyli pitää hajurakoa ihmisiin. Ja rakennusten laadukas ilmastointi moniin muihin maihin verrattuna.

Lapasesta homma kyllä lähtee täälläkin ellei ole riittävän kovat rajoitukset. Se vaan lähtee lapasesta vähän hitaammin kuin jossain muualla.
Puhuin siis siinä kontekstissa, jos vedetään täysi lockdown ja kansa alkaa kapinoida, mitä monessa Euroopan maassa jo tapahtuu parhaillaan. En yleisesti rajoituksista sinällään. Veikkaan kyllä että kovin paljoa nykyistä rankempia/pitkäkestoisempia toimia ei täälläkään katsota kovin hyvällä. Tuntuu suuri osa väsyneen jo koko koronaan, varsinkin jos ei itse niin vaaralliseksi koe nykytiedon valossa.
 
juupeliskuupelis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
598
En oikein pysty pitämään sitä mitenkään negatiivisena piirteenä yhteiskunnassa, että ei joko juridisesti voida alkaa hitsata ihmisiä koteihinsa tai se ei ainakaan menisi ilmoitusasiana. Ei se, että ihminen voi esimerkiksi poistua kotimaastaan ja palata sinne, ole kuitenkaan mikään pikkuasia tai lapsellista minäminä-ajattelua vaan länsimaisen sivistyksen kulmakiviä. Ei sellaista voida eikä pitäisi edes yrittää rajoittaa minkään koronan tai espanjantaudin takia. Katsotaan sitten uudestaan kun täällä riehuu ebola zaire ja keuhkorutto.

Nuuskan hakijoita on myös aika huono moralisoida niin pitkään, kun kannattaa sitä, että valtio on lapsellisuuksissaan myöntynyt moralistiseen kieltolakiin.
No juu, samaa mieltä pääpiirteittäin, mutta onhan se hauskaa kun urheilla ei sais, mutta nuuskaa pitää saada hakea. Tärkeysjärjestykset pitää olla.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Noh, jokusen kerran Israelissa (työn puolesta toki) käyneenä vois sanoa, että se kansa kyllä on varautunut kaikkeen pahempaankin tässä vuosikymmenten aikana, ja keskimäärin kyllä tottelee myös auktoriteetteja enemmän mitä hyvinvointivaltioiden asukkaat ja on valmiita monenlaisiin suojatoimiin.
Auktoriteetti vaan on eri kuin luulisi. Suurintahan esiintyvyys on ollut ultraortodoksien keskuudessa, joille viranomainen ei ole auktoriteetti ja jotka asuvat erittäin tiiviisti ja köyhästi ja jumalan palvaus on sen verran tärkeä osa elämää, ettei taudinpelko ainakaan mene ohi.

No juu, samaa mieltä pääpiirteittäin, mutta onhan se hauskaa kun urheilla ei sais, mutta nuuskaa pitää saada hakea. Tärkeysjärjestykset pitää olla.
Auttaa kun miettii, mitä nuo käytännön toimenpiteiden tasolla tarkoittaa. "Hakea nuuskaa" = poistua maasta ja saapua kotimaahan. Asioita, joita ei voida kieltää. Urheilussakin todellinen raja tulee vastaan vasta kun sitä harjoitetaan jossain tilassa, jonka aukioloa yksityisestikin viranomainen voi valvoa ja kontrolloida. Keväälläkin urheiltiin ja ihan kontaktihommia, siitä ei vaan hirveästi ymmärrettävistä syistä huudeltu ;)
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Oli tuossa entinen työkaveri käymässä työpaikalla tiistaina, keskiviikkona alkanut oireet, perjantaina käynyt testeissä ja juuri saanut ilmoituksen että on korona positiivinen.

Hänellä on koronavilkku puhelimessa ja koodin laittanut, mutta ei ainakaan vielä ole oma puhelin mitään ilmoitellut.

Itsellä ei ole mitään oireita vaikka olimme vajaan tunnin samassa huoneessa jauhamassa paskaa...
Ei tullut koronaa tänne, kaverikin sanoi että jos ei olisi tiennyt että korona, olisi ollut normaalisti töissä.

Näin oikeasti perusterveellä nelikymppisellä tauti ilmenee, ei niinkuin lehdissä kirjoitetaan.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
632

Alusta asti on kirjoitettu, että tauti on 80% ihmisillä lievä. Jos tarraudut yksittäisten potilaiden uutisointeihin, niin noh oma vika.
Riittää se 5% vakavana, jotka ruuhkauttaa sairaalat, jos annetaan mennä vaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
Höpöhöpö. Lapsille ja lapsenmielisille joulupukki on tärkein joulun juttu. Sitä on ehkä vaikea selittää lapselle että korona vei pukin.
Suvusta ne viis veisaa. Niin ja tuosta toisesta ollaan samaa mieltä. Muuten nämä "joulu on peruttu" jutut on ihan omassa päässä olevia juttuja.
Aika monella pukki on kuitenkin joku tuttu? Meillä ei koskaan käynyt vierasta pukkia vaan pukki oli joku joka muutenkin oli mukana joulunvietossa. Pieniä lapsia kun on helppo hämätä. Itsekkin olen ollut pukkina, ei kukaan kohderyhmään kuulunut huomannut että "puutuin" jokosta kun pukki oli paikalla. Sitten vaan pihalle ja alakerrasta sisään ja joku "no voi vitsi olinko juuri vessassa kun pukki kävi" lapsille ja täydestä menee.

Nyt on oma lapsi ja ajattelin itse hoitaa pukin homman kyllä vaikka koronaa ei olisikaan, taikka oma isä saa hoitaa tms. Tosin tänä vuonna ei vielä tarvitse kun ei vuoden ikäinen asiaa tajua kuitenkaan.

Joku iso sukujuhla jos on ollut perinteenä niin se sitten jää, mutta noin muuten ei muutoksia. Oma joulu pienen piirin kesken niin ei vaikuta koronat mitrnkään (ellei nyt sitten joku sairastu koronaan)
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
En ole tajunnut sitä maskia, kaikki tilanteet näyttää nollaa ja silti suositellaan masksia kaupapssa, en usko että se perustuu mihinkään faktaan.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Alusta asti on kirjoitettu, että tauti on 80% ihmisillä lievä. Jos tarraudut yksittäisten potilaiden uutisointeihin, niin noh oma vika.
Riittää se 5% vakavana, jotka ruuhkauttaa sairaalat, jos annetaan mennä vaan.
Ihan yhtä paljon minä tarraudun kun täällä moni kuka huutelee että kuinka vaarallinen tämä on.

Vanhoille tai sairaille on kaikki taudit vaarallisia, nuorille ja terveille lähinnä korona on vain vittumainen flunssa pahimmillaan.

En tiedä kun en ole edes influenssaa sairastanut saatikka ollut kuumeessa moneen vuoteen, mutta voihan se olla että mullakin korona on ollut ja mennyt oireettomana?
 
Liittynyt
01.03.2019
Viestejä
319
Massakanne koronatoimia vastaan - Kati Ronkainen ja lakimies Lauri Saarela

Ennen kuin ylläpito sensuroi, tai muut kriittiset lukijat raportoivat tästä viestistä, niin olkaa ystävällisiä ja lukekaa se Kanne ensin. Se on siis saatavilla ensiviikon alusta lähtien (20+ sivua). Siitä voi jokainen sitten päätellä, että miten "huuhaata" tämä on, ja joutaako tälläiset viestit deletoida.

Itse todella toivon, että kanteessa esitetyt asiat eivät pitäisi paikkaansa. Sen verran järkyttävää tekstiä siitä löytyy.
Helsingin yliopiston Infektiotautiopin proffa avaa Lapin Kansassa suunsa ja kyseenalaistaa Korona-toimet:

Tässä jo viime keväältä Infektiolääkäri Heikki Peltolan samanlaiset kyseenalaistukset, jotka Heikki Peltolakin konfirmoi:

Ja tosiaan kannetta puskee Suomessa ja maailmanlaajuisestikin näitä Koronatoimia vastaan, että eiköhän se olisi jo pikkuhiljaa aika hitaimmankin tajuta, että tässä koronahommassa ei nyt ole ihan kaikki kohdallaan.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 687
Viestejä
4 188 942
Jäsenet
70 780
Uusin jäsen
Tauno.T

Hinta.fi

Ylös Bottom