- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 10 551
Perusterveet alle 60v eivät tarvitse neljättä piikkiä. Salminen on muutenkin ollut mielestäni fiksuin asiantuntija korona-aikana.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Se oli muuten hyvä, kun käytin pandemian aivan alkuvaiheilla maskia niin lampaat katsoi aivan vieroksuen, sitten kun annettiin suositus niin vasta silloin ottivat maskit käyttöön.
Omikron BA.1 -variantin pohjalta tuunattuja rokotteita odotetaan markkinoille hieman syksymmällä, mutta eihän nekään ilmeisesti erityisen hyvin näihin nykyisiin muunnoksiin tehoa.Tällä hetkellä jaettavat rokotteet lienevät ihan samoja kuin mitä ihan alusta saakka on jaettu. Onko mitään uusia tuloillaan? Mihin ne nenäsumuteet jäi?
Siinä vaiheessa, kun jo 3 oli sairastunut, todennäköisesti useampi hoitaja oli levittänyt tautia ympäriinsä, jolloin huone-eristys ja maskit eivät enää noiden 15 kohdalla vaikuta.Tuossa likellä olevassa kuntoutusyksikössä sairastui koronaan ensin kolme henkilöä joista yksi joutui sairaalahoitoon.
Löivät asukkaat huone eristykseen, hoitajilla maskit ym. Muutaman päivän päästä sairastuneita oli 15kpl. Kaikki asukkaat
on vähintään 3:sti rokotettuja. Eli hyvin leviää ja juuri millään tartuntoja ei saa estetyksi.
Eli nyt pitää sitten jatkaa toimenpiteitä ja katsoa, saatiinko leviämistä niillä hidastettua... Koronan rajoittamisessa on aina sama sykli, ollut alusta asti:Tasaisesti on tullut sairastumisia siellä reilun viikon ajan.
Jos ei tarvitse neljättä niin ei olisi tarvinnut sitä ensimmäistäkään. Neljäshän otetaan, kun edellisen rokotteen vaikutus on hiipunut. Jos haluaa, että vaikutusta on, pitää noita boostereita käydä ottamassa säännöllisesti. Mutta hyvä, että myöntävät nyt, että terveelle (ja ei vanhalle) se ei ole niin tärkeää ottaa.Perusterveet alle 60v eivät tarvitse neljättä piikkiä. Salminen on muutenkin ollut mielestäni fiksuin asiantuntija korona-aikana.
![]()
Onhan tuo korona nyt riehunut ympäriinsä senverran rajusti, että harva sitä ei ole sairastanut viimeisen 4 kk:n aikana... Sehän sitten vastaa taas yhtä rokotusta..Jos ei tarvitse neljättä niin ei olisi tarvinnut sitä ensimmäistäkään. Neljäshän otetaan, kun edellisen rokotteen vaikutus on hiipunut. Jos haluaa, että vaikutusta on, pitää noita boostereita käydä ottamassa säännöllisesti. Mutta hyvä, että myöntävät nyt, että terveelle (ja ei vanhalle) se ei ole niin tärkeää ottaa.
Olet oikeassa. Olisi hyvä, jos olisi jotain kotitestejä joilla voisi seurata oman immuniteetin vahvuutta. Näkisi milloin voisi käydä boosterilla.Onhan tuo korona nyt riehunut ympäriinsä senverran rajusti, että harva sitä ei ole sairastanut viimeisen 4 kk:n aikana... Sehän sitten vastaa taas yhtä rokotusta..
Onneksi myös hoitajat on pakkorokotettu ja useat mustat lampaat ajettu pois alalta niin eivät levitä tautia, siis vakavaa tautia, siis eivät itse saa, eikun siis levittävät huonommin eiku miten se nyt meni?Tuossa likellä olevassa kuntoutusyksikössä sairastui koronaan ensin kolme henkilöä joista yksi joutui sairaalahoitoon.
Löivät asukkaat huone eristykseen, hoitajilla maskit ym. Muutaman päivän päästä sairastuneita oli 15kpl. Kaikki asukkaat
on vähintään 3:sti rokotettuja. Eli hyvin leviää ja juuri millään tartuntoja ei saa estetyksi.
Hoitajien rokotukset suojaavat sekä hoitajia, että potilaita.Onneksi myös hoitajat on pakkorokotettu ja useat mustat lampaat ajettu pois alalta niin eivät levitä tautia, siis vakavaa tautia, siis eivät itse saa, eikun siis levittävät huonommin eiku miten se nyt meni?
Jos ei tarvitse neljättä niin ei olisi tarvinnut sitä ensimmäistäkään. Neljäshän otetaan, kun edellisen rokotteen vaikutus on hiipunut. Jos haluaa, että vaikutusta on, pitää noita boostereita käydä ottamassa säännöllisesti. Mutta hyvä, että myöntävät nyt, että terveelle (ja ei vanhalle) se ei ole niin tärkeää ottaa.
En näytä, koska en siihen liittyvää ole maininnut. Artikkelissa asiantuntija kertoo, että terveen ei tarvitse ottaa boosteria. Oma pointti oli, että jos rokotteen vaikutus on hiipunut niin silloin tarvitsee ottaa uusi rokotus, jos haluaa, että immuniteettiä on. Jos taas nyt sanotaan, että boosteria ei tarvitse ottaa terveiden niin silloin se tarkoittaa, että suojaa ei enää kohta ole....näytätkö jotain käppyrää vaikka viisikymppisille, missä näkyy koko korona-ajan yli että ei olisi kannattanut ottaa niitä rokotteita?
Olisivat vaan saaneet aloittaa sen tiukan linjan jo loppuvuonna 2019... Olisi koko hemmetin pandemia mahdollisesti tukahtunut alkuunsa!No tuollaisessa totalitarisen keskusjohtoisessa maassa voi suht vapaasti vetää millaista linjaa haluaa. Ei ole oppositio urputtamassa, tai ainakin saa nopeasti hiljaiseksi tai ”katoamaan”.
En näytä, koska en siihen liittyvää ole maininnut. Artikkelissa asiantuntija kertoo, että terveen ei tarvitse ottaa boosteria. Oma pointti oli, että jos rokotteen vaikutus on hiipunut niin silloin tarvitsee ottaa uusi rokotus, jos haluaa, että immuniteettiä on. Jos taas nyt sanotaan, että boosteria ei tarvitse ottaa terveiden niin silloin se tarkoittaa, että suojaa ei enää kohta ole.
In addition to effectiveness against infection, our data show that 5–8 months after vaccination, individuals have additional protection against severe illness and hospitalisation, even if infected with SARS-CoV-2. For those aged 55 years or older, vaccine effectiveness against hospitalisation due to COVID-19 was over 80%, compared with that of individuals in the same age group who were unvaccinated and infected with SARS-CoV-2.
Jotenkin tuntuu että se on aika pieni se ikkuna millon se antaa positiivisen. Mulla oli oireiden alusta jo kolmantena päivänä nega.Mahtaako nuo kauppojen pikatestit pysyä enää hyvin perässä näissä uusissa muunnoksissa? Tässä on parin viikon aikana ollut melkeinpä koko perheellä ja useammalla tutullakin lieviä oireita, mutta kaikilla näyttää testit negatiivista.
Ei ole kyllä ensimmäinen kerta, kun itsellä alkaa joku hengitystieinfektio heti kesäloman alettua ja taitaa olla kohtuu yleinen ilmiö sekin.
Eivät nuo koko aikana ole olleet ehdottoman varmoja. Toimii paremmin niin päin, että jos näyttää että on positiivinen niin sitten aika varmasti on myös tartunta, ellet ole uittanut sitä jossain koiran vesikupissa tms. mistä voi myös tulla pos tulokset.Mahtaako nuo kauppojen pikatestit pysyä enää hyvin perässä näissä uusissa muunnoksissa? Tässä on parin viikon aikana ollut melkeinpä koko perheellä ja useammalla tutullakin lieviä oireita, mutta kaikilla näyttää testit negatiivista.
Ei ole kyllä ensimmäinen kerta, kun itsellä alkaa joku hengitystieinfektio heti kesäloman alettua ja taitaa olla kohtuu yleinen ilmiö sekin.
Jotenkin tuntuu että se on aika pieni se ikkuna millon se antaa positiivisen. Mulla oli oireiden alusta jo kolmantena päivänä nega.
Kyllä tällä hetkellä tilanne on se, että jos henkilölle tulee jotain flunssan tai allergian kaltaisia oireita, on erittäin suuri mahdollisuus että koronaa se on. Omikron jyrää ja jättää perinteiset flunssat ihan paitsioon.Eivät nuo koko aikana ole olleet ehdottoman varmoja. Toimii paremmin niin päin, että jos näyttää että on positiivinen niin sitten aika varmasti on myös tartunta, ellet ole uittanut sitä jossain koiran vesikupissa tms. mistä voi myös tulla pos tulokset.
Nyt on kyllä liikenteessä kaikenlaista köhää ja nuhaa kun ulkolämpötilat heittelee ja porukka kulkee vanhasta tottumuksesta t-paidassa ja shortseissa iltaisin.
Mutta on myös muistettava että ei se korona hyökkää puskasta sun kimppuun vaikka olis mikä variantti, vaatii melkein sen että oot tuolla ihmisten ilmoilla rutkasti. Jos ikkuna auki nukutun yön jälkeen on kurkku käheänä, niin se suurella todennäköisyydellä ei ole koronaa. Tai jos eläinallergikko aivastaa pari kertaa silitettyään koiraa kaupan pihalla, ei sen takia kannata vielä pois töistä jäädä.Kyllä tällä hetkellä tilanne on se, että jos henkilölle tulee jotain flunssan tai allergian kaltaisia oireita, on erittäin suuri mahdollisuus että koronaa se on. Omikron jyrää ja jättää perinteiset flunssat ihan paitsioon.
Mutta on myös muistettava että ei se korona hyökkää puskasta sun kimppuun vaikka olis mikä variantti, vaatii melkein sen että oot tuolla ihmisten ilmoilla rutkasti. Jos ikkuna auki nukutun yön jälkeen on kurkku käheänä, niin se suurella todennäköisyydellä ei ole koronaa. Tai jos eläinallergikko aivastaa pari kertaa silitettyään koiraa kaupan pihalla, ei sen takia kannata vielä pois töistä jäädä.
On muutenkin ainakin omassa työyhteisössä jäänyt aika vähälle se kotiin jääminen ja etäily lievien tai edes keskinkertaisten oireiden takia. Jos joku jaksaa testin tehdä ja saa positiivisen, niin sitten toki, mutta on tainnut testausintokin harventua. Itseni mukaan lukien. Jotenkin etäilystäkin on tullut vähän "tabu", kun on palattu normaalimpaan arkeen. Toivottavasti muilla on sellaiset työyhteisöt, joissa ollaan avoimempia uusille etätyökäytännöille jos moisia on otettu käyttöön.
Onko muilla havaintoja miten uusien käytäntöjen omaksuminen on jatkunut jos sellaisia on käytössä?
No meillä se virallinen raja on että kuumeinen flunssaoire, migreeni, jne. minkä vuoksi saa jäädä kotiin, ja tietysti esimiehen päätettävissä jos antaa luvan sitten muista syistä ne 1-3pv sairaslomaa ilman todistusta. Korona-aikana tuo oli 1-5 päivää. Etätyö oli korona-aikanakin vähän sellainen mörkö, toisaalta siihen kannustettiin kovasti mutta käytännössä tosi harva uskalsi toteuttaa. Ehkä hallinnon ihmiset etäili enemmän ja sellaiset jotka kulkivat pidemmältä töihin, niin säästivät matkoissa. Tietty kenttähommia ei voi etänä tehdäkään.On muutenkin ainakin omassa työyhteisössä jäänyt aika vähälle se kotiin jääminen ja etäily lievien tai edes keskinkertaisten oireiden takia. Jos joku jaksaa testin tehdä ja saa positiivisen, niin sitten toki, mutta on tainnut testausintokin harventua. Itseni mukaan lukien. Jotenkin etäilystäkin on tullut vähän "tabu", kun on palattu normaalimpaan arkeen. Toivottavasti muilla on sellaiset työyhteisöt, joissa ollaan avoimempia uusille etätyökäytännöille jos moisia on otettu käyttöön.
Onko muilla havaintoja miten uusien käytäntöjen omaksuminen on jatkunut jos sellaisia on käytössä?
Monilla, kuten itsellänikin tuo niiskuttamattomuus johtui siitä että ei vaan kehdannut julkisella paikalla niistellä ja aivastella ainakaan jos oli "maskipakko" alueella ilman maskia, joten tuli pidätettyä viimeiseen asti. Nyt voi taas päästellä eikä kukaan anna pahaa silmää tai porttaria, tai passita testeihin jonkun aivastuksen takia. Tietenkin jos olisi ollut sen luokan oireita että voisi olla tosissaan kipeä, niin ei tietenkään olisi työmaalle tullut edes mentyä, tämä nyt pätee oli koko koronaa keksitty tai ei. Itse nyt olen sen 300 päivää vuodesta yleensä jossainmäärin allerginen jollekin, tai ainakin aamuisin tuppaa niiskututtamaan ja aivastuksia tulee herkästi joten voin vaikuttaa jonkun silmissä kipeältä, vaikka en sitä olisikaan.Ei kai sitä ainakaan lievien oireiden takia nykyisin tarvia tehdä? Muuten saisi olla vähän väliä 5pv minilomilla. Pitkään aikaan ei raksallakaan näkynyt niiskuttavia neniä mutta kyllä niitä nykyisin alkaa näkyä taas.
Jep, kyllä taukotuvassa päät käänty jos joku aivasti tai yskäsi silloin ekan aallon jyllätessä.Monilla, kuten itsellänikin tuo niiskuttamattomuus johtui siitä että ei vaan kehdannut julkisella paikalla niistellä ja aivastella ainakaan jos oli "maskipakko" alueella ilman maskia, joten tuli pidätettyä viimeiseen asti. Nyt voi taas päästellä eikä kukaan anna pahaa silmää tai porttaria, tai passita testeihin jonkun aivastuksen takia.
Mahtaako nuo kauppojen pikatestit pysyä enää hyvin perässä näissä uusissa muunnoksissa? Tässä on parin viikon aikana ollut melkeinpä koko perheellä ja useammalla tutullakin lieviä oireita, mutta kaikilla näyttää testit negatiivista.
Ei ole kyllä ensimmäinen kerta, kun itsellä alkaa joku hengitystieinfektio heti kesäloman alettua ja taitaa olla kohtuu yleinen ilmiö sekin.
Kyselin yhdeltä jenkkifoorumilta ja ainakin siellä useammat olivat saaneet kotitesteillä positivisia vaikka kierrossa onkin näitä uudempia omikron-variantteja.Mahtaako nuo kauppojen pikatestit pysyä enää hyvin perässä näissä uusissa muunnoksissa? Tässä on parin viikon aikana ollut melkeinpä koko perheellä ja useammalla tutullakin lieviä oireita, mutta kaikilla näyttää testit negatiivista.
Ei ole kyllä ensimmäinen kerta, kun itsellä alkaa joku hengitystieinfektio heti kesäloman alettua ja taitaa olla kohtuu yleinen ilmiö sekin.
Meidän firmassa vaaditaan virallinen koska käsittääkseni valtio korvaa ensimmäiset 10pv tästä (tartuntapvraha tjsp).Jaksaako joku kiteyttää, että mikä nykyisin on työpaikoilla käytäntö näiden virallisten testien kanssa? Vaaditaanko virallista testiä yleisesti vai riittääkö useimmissa paikoissa kotitesti? Oli kieltämättä aika urakka mennä tiistaina viralliseen testiin hakemaan positiivista todistusta kun meinasi kunto loppua täysin kesken. Ja tänään hieman kun googletin niin ilmeisesti työnantaja ei saa edes vaatia mitään virallista testausta? Joltain erto sivulta lainattuna: Työnantaja ei voi määrätä työntekijää menemään koronatestiin. Testaus perustuu aina vapaaehtoisuuteen ja sen suorittaminen on terveydenhuollon ammattilaisten tehtävä.

Tein äsken pikatestin. Ei mennyt minuuttiakaan, kun pärähti toinenkin viiva. Tein testit myös kahtena edellispäivänä, jolloin testit näyttivät negatiivista. Nyt pyöritin puikkoa hieman pidempään sieraimissa kuin edellispäivinä. Olo on samanlainen kuin allergia-aikana, jos ei ole muistanut ottaa lääkettä.Mahtaako nuo kauppojen pikatestit pysyä enää hyvin perässä näissä uusissa muunnoksissa? Tässä on parin viikon aikana ollut melkeinpä koko perheellä ja useammalla tutullakin lieviä oireita, mutta kaikilla näyttää testit negatiivista.
Ei ole kyllä ensimmäinen kerta, kun itsellä alkaa joku hengitystieinfektio heti kesäloman alettua ja taitaa olla kohtuu yleinen ilmiö sekin.
Onko täällä jo keskusteltu mahdollisista syistä, joka saa tehosterokotteen saaneet näyttämään tartuntojen osalta yliedustetulta? Ja miksi juuri 70-vuotiaiden ikäluokka on poikkeus?
![]()
Tehosterokottamattomat on todennäköisemmin sairastaneet koronan jo aiemmin ja saaneet siitä suojaa.Onko täällä jo keskusteltu mahdollisista syistä, joka saa tehosterokotteen saaneet näyttämään tartuntojen osalta yliedustetulta? Ja miksi juuri 70-vuotiaiden ikäluokka on poikkeus?
![]()

"Toki jo kaksi kertaa..."On tämä erikoinen tauti. Jatkoja siis edelliseen että nyt tässä ollaan pojan kanssa oltu koko viikko 40 neliön kämpässä kaksin eikä se ole saanut tartuntaa. Itse sain parin tunnin altistuksella ulkona enkä ollut mitenkään lähekkäin positiivisen kanssa. Toki poika on jo 2 kertaa tämän sairastanut mutta edellinen aika kaukana helmi/maaliskuussa. Ja itseen taas tuo pojan tauti ei tarttunut silloin![]()

Entä miksi koronaa esiintyy tuon mukaan buustatuissa noin tuplasti enemmän kuin rokottamattomissa?Tehosterokottamattomat on todennäköisemmin sairastaneet koronan jo aiemmin ja saaneet siitä suojaa.
Rokotettuja on enemmän. Korona ei ole häipynyt mihinkään mutta on heikentynyt.Entä miksi koronaa esiintyy tuon mukaan buustatuissa noin tuplasti enemmän kuin rokottamattomissa?
Pl. 70+.
Ei ole tästä kyse. Pylväät ovat 100 000 yksilöä kohden.Rokotettuja on enemmän. Korona ei ole häipynyt mihinkään mutta on heikentynyt.
Täysin rokottamattomat ovat varmasti kohdanneet ja sairastaneet koronaa jo aiemmin, eivätkä välttämättä sairastu nyt niin helposti ja vakavasti eivätkä etenkään vaivaudu mihinkään virallisiin testeihin.Entä miksi koronaa esiintyy tuon mukaan buustatuissa noin tuplasti enemmän kuin rokottamattomissa?
Pl. 70+.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.