WHO: Saattaa olla, ettei koronavirusta vastaan keksitä "ihmelääkettä"
Saattaa olla, ettei koronavirusta vastaan keksitä "ihmelääkettä", varoitti Maailman terveysjärjestö WHO maanantaina.
Kannanotto liittyi kehitteillä oleviin rokotteisiin, joihin liittyy suuria odotuksia.
"Monen rokotteen kehitys on kolmannessa [viimeisessä] testivaiheessa. Me kaikki toivomme, että kehityksen lopputuloksena syntyy infektiolta suojaava rokote. Tällä hetkellä 'ihmelääkettä' ei kuitenkaan ole – ja saattaa olla, ettei sellaista tulee tulekaan", sanoi WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus.
Samassa yhteydessä hän kuitenkin painotti, että toivoa rokotteen kehittämisestä on.
Samalla WHO muistutti, että ennen valmista rokotetta viruksen torjuminen nojaa yhä hyvään käsihygieniaan, etäisyyden pitämiseen ja turvaväleihin. WHO suosittaa myös maskien käyttöä.
Maanantaihin mennessä yli 18,1 miljoonaa ihmisellä oli todettu koronavirustartunta. Maailmanlaajuisesti on raportoitu yli 688 000 viruksesta johtuvaa kuolemaa.
(Reuters, AFP)