Eiköhän ne lääkärit hoitaisi nuorempien suhteen rajanvedon, vanhat (eläkeläiset) on kaikki riskiryhmää. Ja uskoisin että sukulaiset hoitaisi valtaosalle ruuan ja lääkkeet, loput hoitaisi yhteiskunta ja vapaaehtoiset. Kaupat kai toimittaa ovelle monin paikoin, sitä voisi lisätäkin. Hoito niin kuin ennenkin ei kai siihen ole tullut muutoksia.
90-luvun lama ja 2008 -romahduksen opetti, että vertaistuki, läheiset, naapurit ei kyllä yksin riitä. Ei edes vahvistettuna 3.sektorin toimijoilla. Kuntien ja valtion tulisi ottaa tästä ainakin koordinointikoppi.
Seuraava lainaus on pätkä
Matti Rimpelän facebook-kirjoituksesta eriarvoisuustutkijoiden ryhmässä.
”...Tämä viikko menee kriisin pikahallintaan. Hyvä niin. Mutta nyt olisi opittava historiasta. Hyvät toiveet eivät riitä, kun sosiaalinen turvallisuus perheissä, yksin kotona asuville yms. järkkyy. Muistan hyvin 1990-luvun keskustelun ja kehityksen. Teimme silloin vakavia virheitä juuri siksi, että emme ottaneet sosiaalista ulottuvuutta ajoissa mukaan kuvaan ja kun se otettiin, luotettiin aivan liian paljon yhteisöllisyyteen, yhteisvastuuteen, kumppanuuteen, järjestöihin ja 'kansalaisten uudelleen organisoitumiseen"
Miksi hallituksen vastaus ja vastuu heikossa asemassa olevien ihmisten auttamisesta tulee asialistalle vasta myöhemmin? Miksi ei jo nyt käynnistetä kiireellisenä esimerkiksi 'Sosiaalisen turvallisuuden kriisiohjelmaa' samalla tavalla kuin on käynnistetty talouden ja yritysten kriisiohjelmaa. Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, jos perhekriisit lisääntyvät ja sosiaalityön/lastensuojelun/lasten mielenterveyspalvelujen kuorma kasvaa jo lähiviikoista alkaen.
Minulle jää se käsitys, että hallitus on todella selvästi tiedostanut kriisin vakavuuden terveyden ja talouden suunnissa ja toimii niissä viisaasti ja tehokkaasti. Sosiaalisen suunnassa sen sijaan tunnutaan vielä olevan toiveiden, yhteivastuun ja vetoomusten vaiheessa.
Ensi viikolla toivon saavani kuunnella hallituksen tiedotustilaisuutta sosiaalisen turvallisuuden kriisiohjelmasta, tai muutoin sanoitetusta sosiaalisista investoinnista toimintaan vaikeuksiiin ajautuvien ihmisten ja erityisesti heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi.
Miksi odottaisimme yhtään enempää tässä kiireisessä tehtävässä? Meillä tulee olla varaa myös kiireellisiin sosiaalisiin investointeihin ja näin ehkäistä/vähentää epidemiakriisin sosiaalisia haittavaikutuksia, joita se väistämättä tuottaa.”