Tätä sopisi pohtia hyvin tarkasti. Länsimaalainen ihminen on ulkoistanut lähes kaikki vastuunsa ja suorastaan pahoinpitelee omaa kehoaan. Jos tällä saisi hieman ohjattua kohti terveempää elämäntapaa, niin siitä hyötyy kaikki kollektiivisesti. Mutta tuo heikoimmista huolehtiminen - se on kieltämättä ristiriitaista tämän periaatteen kanssa. Emme me halua altistaa ketään millekään sairaudelle mikäli asia on meidän päätettävissämme. Luotamme yleensä yhteiskunnan luomiin normeihin, viranomaisten ohjeistuksiin ja henkilökohtaiseen hygieniakäsitykseen kun asioimme toisten kanssa. Nämä kaikki on tällä hetkellä linkouksessa, ja jää nähtäväksi mihin ne asettautuvat.
Nyt meillä on ollut erityislaatuinen mahdollisuus opetella tautien tartuntamekanismeja. Ymmärrämme, että ollessamme oireellisia, olemme myös tartuttavia. Kun tämän ymmärrämme, emme mene pienessä nuhassa toimistolle, koska se ei itseä haittaa, vaan jätämme menemättä siksi, ettei se haittaisi muita. Tämä ei koske pelkästään koronaa. Kun nyt ymmärrämme, että sama tauti, joka itselle ei tunnu miltään, voi toiselle olla kohtalokas. Ymmärrämme, että koronan myötä oppimamme keinot toimivat yhtä hyvin kaikkien tartuntatautien kanssa. Tartuntatautilakia olisi syytä täsmentää siten, että joukkohysteria ei saisi muuttaa laintulkintaa. Tällä periaatteellisella päätöksellä varmistaisimme sen, että otamme jatkossakin yksilöinä vastuuta muiden terveydestä, emmekä kuvittelisi, että noudattaessamme ohjeita, kaikki ovat turvassa ja vastuu on jossain muualla. Vastuu on aina meillä.
Tämän puheen myötä kyllä itsekin innostuin. Haaveissa on jo pitkään ollut juosta maraton. Mitä luulet, siivittäisikö kolmas piikki vielä parempaan vauhtiin?
