Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
04.11.2017
Viestejä
937
Ei ole. Se on vastaus vain siihen, että ravintoloita voidaan pitää auki ja tapahtumia järjestää vapaammin niin, että rokottamattomat eivät altistu ja sairastu yhtä todennäköisesti näissä paikoissa. Ei sen enempää eikä sen vähempää. Elinkeinoelämähän tuota toivoo, enkä ihmettele miksi. Koronapassi on vaihtoehto kaikkia koskeville rajoituksille.
Entä jos otettaisiin rajoitukset pois? :think:
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 467
En ole videota katsonut, mutta yli puolella KAIKISTA suomalaisista on korkea verenpaine. Että en sitten tiedä mikä vähemmistö se on, jos suurin osa siitä kärsii.
Ja samalla suuri osa noista yleisimmistä syistä ovat täysin elintasosairauksia verenpaine mukaan lukien, jolla ihan itse sen riskinsä voisi minimoida, jos vain yhtään kiinnostaisi.

Siihen ei passeja ja turhaa pelonlietsontaa tarvita, vaan väestön kiinnostusta oman terveyden hoitamiseen.

Ihmisten hinku oman vapautensa luovuttamiseen valtion kontrolliin näennäisen ja valheellisen turvallisuudentunteen luomiseksi on jotain, mitä en kyllä pysty käsittämään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Entä jos otettaisiin rajoitukset pois? :think:
Terveydenhuoltoammattilaisten mukaan se on typerä idea tällä hetkellä, sillä sairaalapaikkojen määrä on taas kovassa kasvussa. Eli tuskin otetaan rajoituksia pois. Tällä hetkellä rajoituksia on tulossa lisää. PK-seudulle varman lähipäivinä.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
742
Ja samalla suuri osa noista yleisimmistä syistä ovat täysin elintasosairauksia verenpaine mukaan lukien, jolla ihan itse sen riskinsä voisi minimoida, jos vain yhtään kiinnostaisi.
Niin, sehän se on että kaikille terveydenhuolto ja oma terveys on tärkeää sekä kaiken a ja o. Paitsi kun siitä jotain pitäisi maksaa tai itse tehdä asian eteen...
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 269
:facepalm:

Kun se passi perustuu dataan, joka löytyy jostain valtiollisen tahon palvelimelta, ja tarkastetaan sieltä, niin on helppo murtautua sinne sitelle, ja väärentää siellä oleva data?

Tervetuloa nykyaikaan!
Ei tullut mieleen että siinä on muitakin heikkoja lenkkejä?

Suunnittelevat (eli varmaan aikaisintaan talvella valmis) varmaan sovellusta baareille joka hakee kyllä/ei tiedon henkilön tiedoista onko passi voimassa. Annettu rokotus on terveystieto sitä ei saa jakaa baareille joten voi vaatia lakimuutoksiakin.

Nyt kannasta tulostettava todistus rajanylityksiä varten (joita liikkuu väärennöksinä Euroopassa) sisältää myös terveystietoja se ei tule olemaan ratkaisu. Taisi siinä olla henkilötunnuskin jota en myöskään halua jakaa kuppilaan.

Toivottavasti et ole tietoturvan ammattilainen.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136

Lakiteknisiä asioita tutkittiin jo ja todettiin, että ei ole lakiteknistä estettä.

Henkilökortin jne väärentäminen ei enää nykyisin ole ihan helppoa ja muistaakseni siitä tulee sakkoa tai vankeutta:
 
mittari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 152
Ei ole. Se on vastaus vain siihen, että ravintoloita voidaan pitää auki ja tapahtumia järjestää vapaammin niin, että rokottamattomat eivät altistu ja sairastu yhtä todennäköisesti näissä paikoissa. Ei sen enempää eikä sen vähempää. Elinkeinoelämähän tuota toivoo, enkä ihmettele miksi. Koronapassi on vaihtoehto kaikkia koskeville rajoituksille.
Koronapassi ei ole vastaus mihinkään. Se on nyt joku ihme pelastus kuten maskit oli
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 467
Influenssalla on muuten lähes 1:1 samat riskitekijät sairaalahoitoa vaativalle taudinkuvalle.

Voisiko joku siis nyt ihan oikeasti kertoa, miksi tätä passia ollaan puskemassa joka tuutista, kun otamme huomioon, että rokotettu ja rokottamaton voiva molemmat sitä tautia levittää. Lisäksi sairaalahoitoa vaativien riskitekijät ovat täysin tiedossa ja ihmisten itsensä hallinnoitavissa.

Mikä on se asia, mitä tällä saavutetaan nyt, kun pandemia on jyllännyt jo pari vuotta pitkin maailma? Virusta ei tulla hävittämään enää mihinkään vaan se on jo tullut osaksi väestön kulkutauteja.

Ainoa, mitä sillä tullaan saavuttamaan on vain yksi hallinnan ja vallankäytön väline ihmisten elämään vallanpitäjien toimesta. Järjetöntä.

41z4p1.jpg
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 397
Mulla ei ole henkilökohtaisia intressejä vastustaa koronapassia, koska olen jo kaksi piikkiä vapaaehtoisesti hakenut ja lisäksi voin tämän kyseisen terveystiedon jakaa, mutta koronapassia ei missään nimessä pidä ottaa käyttöön, jos sen tehosta ei ole mitään oikeaa näyttöä. Koronan varjolla on maailmalla tehty koviakin rajoituspäätöksiä ihan puhtaalta mutu-tuntumalta ja yhtään UUTTA "ehkä toimii" -rajoitusta emme koronaan enää kaipaa. Nyt ei olla enää kevään 2020 tilanteessa, jossa oli vielä jotenkin hyväksyttävää tehdä hätäisiä päätöksiä, koska epätietoisuus oli niin suurta.

Jos tehosta saadaan kunnon näyttöä, niin koronapassi mahdollistaa sen, että palvelut voidaan pitää auki epidemiatilanteesta riippumatta, mikä on tietysti kaikkien kannalta hyvä juttu.
 
Viimeksi muokattu:

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Mulla ei ole henkilökohtaisia intressejä vastustaa koronapassia, koska olen jo kaksi piikkiä vapaaehtoisesti hakenut ja lisäksi voin tämän kyseisen terveystiedon jakaa, mutta koronapassia ei missään nimessä pidä ottaa käyttöön, jos sen tehosta ei ole mitään oikeaa näyttöä. Koronan varjolla on maailmalla tehty koviakin rajoituspäätöksiä ihan puhtaalla mutu-tuntumalta ja yhtään UUTTA "ehkä toimii" -rajoitusta emme koronaan enää kaipaa. Nyt ei olla enää kevään 2020 tilanteessa, jossa oli vielä jotenkin hyväksyttävää tehdä hätäisiä päätöksiä, koska epätietoisuus oli niin suurta.
Siinä mielessä ollaan kevään 2020 tilanteessa, että deltavariantti siirsi maalitolppia selkeästi ja esim koulujen alkamisen seuraukset ovat täysen hämärän peitossa.
Kannattaa muistaa, että mm rippileireillä oli ongelmia koronan kanssa, joten ongelmat eivät ole mitenkään poissuljettuja koulussakaan, kun koululaisia ei ole rokotettu..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Voisiko joku siis nyt ihan oikeasti kertoa, miksi tätä passia ollaan puskemassa joka tuutista, kun otamme huomioon, että rokotettu ja rokottamaton voiva molemmat sitä tautia levittää. Lisäksi sairaalahoitoa vaativien riskitekijät ovat täysin tiedossa ja ihmisten itsensä hallinnoitavissa.
En tiedä, miksi tämä pitää toistaa joka sivulla. Mutta: passilla pidetään potentiaalisimmat sairaalaan joutuvat poissa tapahtumista ja paikoista, joissa korona tarttuu helposti, esim. baarit. Tällä vältetään nopea sairaalapaikkatarpeen nousu ja mahdollistetaan se, että niitä baareja ei suljeta niin herkästi kuin nyt. Se on siis elinkeinon tarpeisiin ja toiveisiin vastauksen antava työkalu. Ano Turtiaista varmaan harmittaisi, mutta suurinta osaa kansasta ei.

Jos esim. nyt perjantaina Etelä-Suomen AVI päättää rajoittaa baarien aukioloa ja asettaa yleisörajat tapahtumille, olisi tämä ehkä ollut vältettävissä koronapasseilla. Vielä ei tiedetä, mitä AVI päättää, joten hyvässä lykyssä ei pistetä paikkoja taas säppiin.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
535
Miksi sairastuneista merkittävä osa onkin nyt rokotettuja? – Lääkäri selittää: ”Ei tarkoita sitä mitä moni luulee”

Rokotepassilla tää ratkeaa kun rokottamattomat ei sairastu kun eivät ole samassa tilassa rokotettujen kanssa
Mitähän tässäkin nyt tarkoitetaan tuolla "sairastuneella"? Onko tässä yhteydessä tartunta == sairastunut? Aika moni "sairastaa" koronan lähes oireettomana ja jos rokotukset kerran toimivat niin yhä useamman kohdalla pitäisi olla näin, joten mielestäni tartunnan sanominen "sairastumiseksi" on vähän liioittelua.

Tämä siitä nyt saadaan kun sokeasti tuijotetaan noita testaamalla saatuja tartuntamääriä, tällä menolla tästä tilanteesta ei päästä koskaan pois.

edit: Vai onko tässä nyt taas joku uusi pelottelutaktiikka, että aletaan kutsua tartuntoja sairastumisiksi?
 
3me

Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
412
Mitähän tässäkin nyt tarkoitetaan tuolla "sairastuneella"? Onko tässä yhteydessä tartunta == sairastunut? Aika moni sairastaa koronan lähes oireettomana ja jos rokotukset kerran toimivat niin yhä useamman kohdalla pitäisi olla näin, joten mielestäni tartunnan sanominen "sairastumiseksi" on vähän liioittelua.

Tämä siitä nyt saadaan kun sokeasti tuijotetaan noita testaamalla saatuja tartuntamääriä, tällä menolla tästä tilanteesta ei päästä koskaan pois.
Tällä hetkellä tärkeintä on seurata paljonko porukkaa joutuu sairaalahoitoon, lievät tapaukset eivät ole suuri ongelma. Päivittäiset tartunnat pitäisi kuitenkin kohta saada aisoihin ettei sairaaloihin ole liikaa tungosta, jos tartunnat jatkavat kaksinkertaistumista joka toinen viikko niin tilanne äityy kyllä pahaksi.
 
Liittynyt
20.02.2018
Viestejä
93
Tuon koronapassin, yksityisyydensuojan ja terveystietojen osalta mielipiteitä laillisuudesta on puolesta ja vastaan. Tosin vain baarien yms osalta EHKÄ voisi olla mahdollista. Toisaalta siltä baarissa työskentelevältä baarimikolta ei taas voisi kysyä mitään....niin sekava hässäkkä, että en usko, että ainakaan tänä vuonna tulee mitään selvää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Henkilökohtaisesti olen ainakin hiukan yllättynyt näistä tartuntaluvuista kun miettii, kuinka pitkällä kuitenkin ollaan rokotusten kanssa. On se delta vaan melkoisen tarttuva. Tämän päivän luku 872 ja Helsingissäkin meni 200 tartuntaa komeasti rikki.

AVI tekee perjantaina päätökset rajoituksista, eikä tämä lukema lupaa kovin hyvää sen suhteen.
 
Passiin ei ole tulossa näkyviin mitään terveystietoja. Ja passi liittyisi vain ei-välttämättömyyskohteisiin kuten juuri ravintolat/baarit/tapahtumat. Ruokakauppoihin, apteekkeihin, pankkeihin, virastoihin sun muihin ei passeja tietenkään syynättäisi. Mutta en mäkään usko, että tätä mitenkään nopeasti saadaan kyhättyä. Valmistelun olisi pitänyt olla pitkällä jo ennen eduskunnan lomia.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 649
Olematon määrä sairaalatapauksia edelleen ja porukka innokkaana kannattamassa rajoituksia.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Henkilökohtaisesti olen ainakin hiukan yllättynyt näistä tartuntaluvuista kun miettii, kuinka pitkällä kuitenkin ollaan rokotusten kanssa. On se delta vaan melkoisen tarttuva. Tämän päivän luku 872 ja Helsingissäkin meni 200 tartuntaa komeasti rikki.

AVI tekee perjantaina päätökset rajoituksista, eikä tämä lukema lupaa kovin hyvää sen suhteen.
Miten nää rokotuksen noihin tartuntoihin nyt liittyy. Käsittääkseni yli 50-vuotiaat on suurin osa rokotettu ja kun on noita tartuntoja seurannu niin ne on nyt ikäluokassa 20-40 vuotiailla. Ja tänään oli että ekan piikin saaneita alkaa olla suuri osa ketkä tartuntoja saa ja nää rokotteet ei estä tartuntoja tai levittämistä
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 269
Kannattaa muistaa, että mm rippileireillä oli ongelmia koronan kanssa, joten ongelmat eivät ole mitenkään poissuljettuja koulussakaan, kun koululaisia ei ole rokotettu..
Tänään Hesarissa kaikkien eduskuntaryhmien pj:t vastasivat EI kun kysyttiin koulujen siirtymisestä etäopetukseen. Ihmettelin motivaatiota kun lapset eivät äänestä. Kai he ajattelivat että vanhemmat pääsevät helpommalla eli perus populismia tämäkin. Lasten terveyttä ei ajatella vaan ääniä.
 
Lapsilla on oikeus olla vapaa aikuisten aiheettomasta panikoinnista ja olla sosiaalinen. Huonosti menisi jos suositeltaisiin kotona pitämään lapsille vaarattoman flunssan takia.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Lapsilla on oikeus olla vapaa aikuisten aiheettomasta panikoinnista ja olla sosiaalinen. Huonosti menisi jos suositeltaisiin kotona pitämään lapsille vaarattoman flunssan takia.
No tosta voi olla erimieltä mitä uutisia on lukenu et koronan sairastamalla älykkyys tippuu. Mut ehkä parempi et tulevat sukupolvet olis vielä tyhmempiä lampaita
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Tänään Hesarissa kaikkien eduskuntaryhmien pj:t vastasivat EI kun kysyttiin koulujen siirtymisestä etäopetukseen. Ihmettelin motivaatiota kun lapset eivät äänestä. Kai he ajattelivat että vanhemmat pääsevät helpommalla eli perus populismia tämäkin. Lasten terveyttä ei ajatella vaan ääniä.
No, kokeilevat, miten homma perseytyy. Toivottavasti tarpeeksi moni lapsi on jo sairastanut koronan. Se on ainut mahdollinen palastus tilanteeseen.. Tuurilla ne laivatkin seilaavat ja poliitikon takit kääntyvät helposti..
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 649
No tosta voi olla erimieltä mitä uutisia on lukenu et koronan sairastamalla älykkyys tippuu. Mut ehkä parempi et tulevat sukupolvet olis vielä tyhmempiä lampaita
Taisit nyt unohtaa sen lääkäreidenkin toteaman faktan että about jokainen suomalainen tulee saamaan koronan.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 397
No tosta voi olla erimieltä mitä uutisia on lukenu et koronan sairastamalla älykkyys tippuu. Mut ehkä parempi et tulevat sukupolvet olis vielä tyhmempiä lampaita
Paljos älykkyys tippuu, jos nököttää kotona? Versus että sairastaa koronan? Ihmiskunnan älykkyys on jo joidenkin tutkimusten mukaan peakannut, eli tippuu koko ajan muutenkin ;)
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 649
Nerokas vinkki tosiaan. Tosissaan ehdotellaan että pidetään lapset kotona koko lapsuusiän. Voi lapsi parat kun on tuollaisia vanhempia.
 
  • Tykkää
Reactions: B12
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 374
Juttelin tuossa eilen henkilön kanssa joka tekee todella tiiviistö töitä nuorten, urheilun ja vanhusten parissa.

Rajoitukset aiheuttaneet aika rajusti varsinkin nuoriin ja vanhuksiin. Meillä on ihan helvetisti vanhuksia jotka menettäneet ison osan liikkuvuudestaan ja lihaksistaan kun istuvat himassa. Tämä taas johtaa siihen että vanhuksia joutuu enemmän ja enemmän sairaaloihin ja hoitokoteihin ennen aikojaan. Tähän päälle henkiset ongelmat kun on saanut istua pari vuotta eristyksissä himassa. En yhtään ihmettele että jotkut vanhukset jättivät noudattamatta rajoituksia heti alusta lähtien.

Lapsien kohdalla mielenterveydelliset ongelmat tulee ihan varmasti näkymään seuraavien vuosikymmenien aikana ja pahasti.

Rajoitukset nyt vaan aiheuttavat ihan älyttömästi ongelmia vaikka niistä ei haluta tässä ketjussa keskustella sanallakaan. Onneksi meillä on järkeviä lääkäreitä jotka alkaneet puhua että rajoituksia ei lisätä ja koronan kanssa pitää nyt vaan sitten elää.

Koronapassi seuraavaksi, turha miettiä mikä sen teho/vaikutus/hyödyt/haitat on, kunhan vaan tehdään koska korona pitää saada kuriin.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Paljos älykkyys tippuu, jos nököttää kotona? Versus että sairastaa koronan? Ihmiskunnan älykkyys on jo joidenkin tutkimusten mukaan peakannut, eli tippuu koko ajan muutenkin ;)
Oman lisänsä tuo koronavirus. Senkin sairastaminen saattaa sumentaa ajattelua. Imperial College London on tehnyt laajan tutkimuksen, johon on osallistunut 80 000 brittiä, joista 12 000 on sairastanut jossain vaiheessa covid-19-tartunnan. Oireellisen tartunnan saaneet selvisivät päättelykykyä ja tarkkaavaisuutta vaativista tehtävistä heikommin kuin tartunnalta välttyneet. Koronaviruspandemia on ollut keskuudessamme vasta puolitoista vuotta, joten pitkäaikaisia vaikutuksia on vielä vaikea arvioida.

Hyvä että tippuu, helpompi kontrolloida
 
3me

Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
412
Taisit nyt unohtaa sen lääkäreidenkin toteaman faktan että about jokainen suomalainen tulee saamaan koronan.
Onko sinulla antaa linkkiä tältä vuodelta kuka lääkäri olisi noin sanonut? Oma arvioni on että Koronan saisi Suomessa n.8-12% kansasta (en tosin ole lääkäri).
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
243
Asiaton käytös
28.07. näyttää tulleen päiväkohtainen uusi huippu tartunnoissa, yhteensä 923 tapausta. Tässä summattu aiemmin kyseiselle päivälle raportoidut tapaukset ja nyt tilastoihin saadut uudet 80 tapausta joissa näyte on otettu kyseisenä päivänä. Aiempi huippu oli 15.03. lukemalla 892 tapausta.

Eräässä valtion virastossa ulkomaalaistaustainen oli asioita hoitaessaan lopuksi sanonut pleksin takana maski päässä olleelle asiakaspalvelijalle, että hänellä on todettu korona. Eli asioinnin myötä asiakaspalvelija sai altistuksen, joka tiedotettiin ihan virallisesti paikallisessa mediassa (paikka ja kellonaikahaarukka). Täysin varmasti suomalaistaustainen olisi saanut rikossyytteen ja homma olisi päätynyt lööppiin.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 397
Onko sinulla antaa linkkiä tältä vuodelta kuka lääkäri olisi noin sanonut? Oma arvioni on että Koronan saisi Suomessa n.8-12% kansasta (en tosin ole lääkäri).
Globaali konsensus alkaa olla se, ettei koronasta päästä eroon, jolloin sen tulee sairastamaan hyvin moni elämänsä aikana. Helsingissä on jo nyt sairastanut taudin 4.7% koko kaupungin väestöstä, siis ihan testeillä diagnosoidut.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 912
Influenssalla on muuten lähes 1:1 samat riskitekijät sairaalahoitoa vaativalle taudinkuvalle.
Tarttuvuus ja osuus sairaalahoitoa vaativista on paljon pienempi. Eli ei nyt ihan kannata verrata. Vuodessa on kuollut enemmän väkeä koronaan, kuin influenssaan vuosikymmenessä. Monien suurien maiden data taitaa olla aika alakanttiin vielä.
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 352
Pohjois-Pohjanmaalla mielenkiintoista että noita tartuntoja tulee nyt ihan ympäri lääniä Iistä Taivalkoskelle ja Limingasta Oulaisiin. Epäilys on kyllä että festarit tai muu Oulun ravintoloissa bailaus taustalla tossa. Tai toki voi olla yksityiset kesäjuhlat esim.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Mielenkiintoista myös nähdä, miten lomien päättyminen vaikuttaa lukuihin kun ihmiset palaavat työpaikoille ja koulut alkavat. Viime vuonna kesän jälkeen nähtiin ensimmäinen nousu oikeastaan syyskuussa. Ja isommin sitten marraskuussa. Mutta deltan ansiosta kesä ollut aika lailla erilainen tänä vuonna. Ja toisessa vaakakupissa sitten rokotekattavuus.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Mitähän tässäkin nyt tarkoitetaan tuolla "sairastuneella"? Onko tässä yhteydessä tartunta == sairastunut? Aika moni "sairastaa" koronan lähes oireettomana ja jos rokotukset kerran toimivat niin yhä useamman kohdalla pitäisi olla näin, joten mielestäni tartunnan sanominen "sairastumiseksi" on vähän liioittelua.

Tämä siitä nyt saadaan kun sokeasti tuijotetaan noita testaamalla saatuja tartuntamääriä, tällä menolla tästä tilanteesta ei päästä koskaan pois.

edit: Vai onko tässä nyt taas joku uusi pelottelutaktiikka, että aletaan kutsua tartuntoja sairastumisiksi?
Jos sairastaa oireettomana, niin ei tule todennäköisesti tilastoiduksi mihinkään. Kai nuo sairastuneet ovat ihan tartunnan saaneita, jotka ovat oireiden takia hakeutuneet testattavaksi ja todettu positiivisiksi. Kuinkahan paljon pikatestien tuloksista raportoidaan THL:lle? Eikös niitä jossain lentokentillä ainakin tehdä? Kunpa oliskin joku luotettava keino arvioida tai selvittää oireettomana sairastaneiden määrää.
 
Liittynyt
08.10.2018
Viestejä
32
Mua ihmetyttää ihmisten sinisilmäisyys tuota rokotepassia kohtaan. Ihmiset ovat sinisilmäisinä valmiit hyväksymään kaiken mahdollisen, joilla luvataan paluuta normaaliin. Näiltä näkymin kaikki halukkaat aikuiset ovat saaneet toisen piikin syyskuun loppuun mennessä. Miten nopeasti kuvittelette, että tuollainen rokotepassi saadaan käyttöön? Sen käyttöönotto tapahtuisi vasta sitten, kun väestö on rokotettu. Mitäs iloa siitä siinä kohtaa on? Uskottetko tosissanne, että rokotepassi ei olisi käytössä hamaan tulevaisuuteen. Joka vuosi otettavat tehosterokotteet tulevat tietenkin mukaan ja 2025 edelleen lääkefirmat tuottaa aina uusia tehosteita, jotka pakkomyydään ihmisille, koska ilman tehostetta passi vanhenee.

Ei tämmöstä typerää byrokratiaa, jolla ei ole mitään vaikutusta terveyteen ja hankaloittaa vain ihmisten elämää.

Ps. Molemmat rokotteet on otettu, mutta mun mielestä rokotepassi on aivan kuolleena syntynyt idea.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 083
43 tartuntaa Kuhmossa. Oisko tietulli Sotkamon kunnan rajaa vasten hyvä? :kahvi:
On niin poikkeuksellinen pomppaus pikkukunnalle, että piti ihan tarkistaa mikä homma. Nuo kaikki oli ulkomaalaisten marjanpoimijoiden ryhmässä, jossa 44:ltä 74:stä löytyi tartunta:

Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 397
Henkilökohtaisesti olen ainakin hiukan yllättynyt näistä tartuntaluvuista kun miettii, kuinka pitkällä kuitenkin ollaan rokotusten kanssa. On se delta vaan melkoisen tarttuva. Tämän päivän luku 872 ja Helsingissäkin meni 200 tartuntaa komeasti rikki.

AVI tekee perjantaina päätökset rajoituksista, eikä tämä lukema lupaa kovin hyvää sen suhteen.
AVI ei muuten päätä ravintolarajoituksista, sen tekee valtioneuvosto, jos tekee. AVI voisi kyllä kieltää festarit ja muut vastaavat tapahtumat kokoontumisrajoitusten nojalla, mutta baarit pysyvät auki, kunnes Sanna toisin sanoo.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
AVI ei muuten päätä ravintolarajoituksista, sen tekee valtioneuvosto, jos tekee. AVI voisi kyllä kieltää festarit ja muut vastaavat tapahtumat kokoontumisrajoitusten nojalla, mutta baarit pysyvät auki, kunnes Sanna toisin sanoo.
Totta, hyvä huomio. Hallitus kokoontuu myös huomenna ja varmaan miettivät, tarvitaanko rajoituksia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 950
Miten nää rokotuksen noihin tartuntoihin nyt liittyy. Käsittääkseni yli 50-vuotiaat on suurin osa rokotettu ja kun on noita tartuntoja seurannu niin ne on nyt ikäluokassa 20-40 vuotiailla. Ja tänään oli että ekan piikin saaneita alkaa olla suuri osa ketkä tartuntoja saa ja nää rokotteet ei estä tartuntoja tai levittämistä
Kyllähän ne vähentää myös tartuntoja ja leviämistä, tehokkuus tossa ei vaan oo samaa luokkaa kuin oireisen tartunnan tai vakavan taudin estämisessä mutta mikään noista ei ole 100% joten jos lähdetään sille linjalle että "estäminen" on vaan täydellinen koskaan murtumaton suoja niin sittenhän ne "ei estä mitään". Asiaa nyt ei vaan noin ole järkevää tarkastella.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Mä taas toivon, että tartunnat saataisiin laskuun ja rokotekattavuus kasvuun ilman mitään rajoituksia. Ja jos jotain rajoituksia tarvitaan, niin sitten passilla ne kohdistettaisiin rokottamattomiin.
Kohta alkaa koulut ja siellä ei rokotteita ole niin homma on karkaamassa käsistä tällä hetkellä
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 106
Mua ihmetyttää ihmisten sinisilmäisyys tuota rokotepassia kohtaan.
Ei tässä ole kyse mistään sinisilmäisyydestä vaan järjenkäytöstä vs aivottomasta/suhteellisuudentajuttomasta kaikkien asioiden vastustamisesta.

Kaikissa koronantorjuntatoimissa on kyse tasapainosta kahden asian välillä:

1) Kuinka tehokas keino on vähentämään koronatartuntoja
2) Kuinka paljon se haittaa normaalien ihmisten elämää ja talouden toimintaa.

"Koronapassi" on tässä suhteessa erinomainen kompromissi.

Verrattuna siihen, että asioita alettaisin sulkea kokonaan, koronapassi haittaa ihmisten elämää paljon vähemmän.
Verrattuna siihen, että mitään ei tehdä, koronapassi rajoittaa tartuntojen leviämistä melko tehokkaasti, vaikkei täysin estä niitä.

Ihmiset ovat sinisilmäisinä valmiit hyväksymään kaiken mahdollisen, joilla luvataan paluuta normaaliin.
Väärin. Ihmiset ovat järkevinä valmiit hyväksymään järkevät toimenpiteet kuten esim. koronapassin.

Sen sijaan koronapassin vastustus tuntuu perustuvan täysin olkiukkoiluun, pelotteluun ja asioiden väärinymärtämiseen.

Näiltä näkymin kaikki halukkaat aikuiset ovat saaneet toisen piikin syyskuun loppuun mennessä.
Oleellinen sana on tuo "halukkaat".

Miten nopeasti kuvittelette, että tuollainen rokotepassi saadaan käyttöön? Sen käyttöönotto tapahtuisi vasta sitten, kun väestö on rokotettu. Mitäs iloa siitä siinä kohtaa on?
Vaikka se, että typerät rokotevastaiset/koronadenialistiset hörhöt eivät tule massatapahtumiin tartuttamaan muita (ja tämä on edelleen riski niille rokotetuille, koska se rokotekin tarjoaa vain n 90% suojan, eli se vain vähentää vakavien sairastumisten määrää n. 10-kertaisesti, ei poista niitä).

Ja mitä kauemmin sen koronapassin kanssa viivytellään sen typerän vastustamisen takia, sitä myöhemmin se tulee käyttöön. Sitä pitäisi alkaa valmistelmaaan ASAP jotta se optio sen käyttöönottaminen on mahdollista.

Uskottetko tosissanne, että rokotepassi ei olisi käytössä hamaan tulevaisuuteen. Joka vuosi otettavat tehosterokotteet tulevat tietenkin mukaan ja 2025 edelleen lääkefirmat tuottaa aina uusia tehosteita, jotka pakkomyydään ihmisille, koska ilman tehostetta passi vanhenee.
Menee jälleen melkoiseksi salaliittohörhöilyksi kuvitella, että niitä ihan huvikseen ja lääkefirmojen lompakkojen rikastuttamiseksi pidettäisiin voimassa pidempään kuin on tarvis.

Voi olla, että kolmas annos tullaan koronapassin saamiseksi jossain vaihessa vaatimaan, mutta jos niin tehdään, niin tasan sen takia, että tieteelliset tutkimukset sanoo, että kaksi ei tietyn ajan jälkeen tarjoa enää riittävää suojaa.

Ja silloin se, että massatapahtumiin pääsee vasta kolmen rokotuksen jälkeen on HYVÄ asia, ei huono asia.

Ei tämmöstä typerää byrokratiaa, jolla ei ole mitään vaikutusta terveyteen ja hankaloittaa vain ihmisten elämää.
:facepalm:

Sillä nimenomaan HELPOTETAAN tavallisten ihmisten elämää todella paljon, verrattuna asioiden kiinnilaittamiseen.

Ja koronapassijärjestelmän kehittäminen ja ylläpito on ihan nappikauppaa sen rinnalla, paljonko kaiken kiinnilaittaminen aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
LASSE LEHTONEN sanoo, että koulujen alkaminen on koronatartuntojen kannalta iso riski.

– Virus pystyy leviämään osittain rokotetussa väistössä. En pidä tilannetta vielä kuitenkaan täydellisenä katastrofina. Rokotuksia täytyy Suomessa nopeuttaa, jotta paluu uuteen normaaliin voi olla mahdollista.

Hulinat on vasta alkamassa
 
Tuossa kerrotaan myös, että tänään on tullut myös uusi maanlaajuinen tartuntaennätys, 872.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 651
Viestejä
4 197 365
Jäsenet
70 762
Uusin jäsen
JaffaTheNeste

Hinta.fi

Ylös Bottom