Asetuksen säännökset romuajoneuvon määrittelykriteereistä, käytettyjen ajoneuvojen
omistajanvaihdoksista ja viennistä sekä ajoneuvon omistajan velvollisuudesta toimittaa
romuajoneuvo jätehuoltoon ovat edenneet parempaan suuntaan vanhoihin ajoneuvoihin
liittyvän harrastus-, kilpailu- ja liiketoiminnan kannalta. Romuajoneuvon määrittelykritee-
rien yhteyteen (liitteeseen I) on ehdotettu lisättävän säännöksiä sen arvioinnista, onko
ajoneuvo romuajoneuvo. Arvioinnin tekisi riippumaton ajoneuvoasiantuntija. Jäsenvaltiot
voisivat laatia listan ajoneuvoasiantuntijoista. Komission toimivaltaa antaa delegoituja
säädöksiä romuajoneuvon määrittelykriteerien muuttamisesta on täsmennetty siten, että
komissio voisi teknologisen kehityksen perusteella rajoittaa tapauksia, joissa ajoneuvo
katsottaisiin romuajoneuvoksi.
Romuajoneuvojen määrittelykriteereihin on ehdotettu kahta poikkeusta. Ajoneuvoa ei
pidettäisi romuajoneuvona, jos jommankumman poikkeuksen edellytykset täyttyisivät.
Ensimmäisen poikkeuksen mukaan jäsenvaltion viranomainen tai sen nimeämä taho
voisi hyväksyä ajoneuvon kulttuurisesti kiinnostavaksi ajoneuvoksi. Edellytyksenä olisi,
että ajoneuvon omistaja tai viranomainen on dokumentoinut ajoneuvon ainutlaatuisen
historiallisen tai kulttuurisen arvon tai ajoneuvo on yksittäin rakennettu tai muokattu ajo-
neuvo, joka on yksittäishyväksytty. Asetuksen johdanto-osan perustelukappaleessa on
selvennetty, että kulttuurisesti kiinnostavaksi ajoneuvoksi voitaisiin katsoa esimerkiksi
keräilijöiden tai museoiden hallussa olevat ajoneuvot tai kilpa-ajoneuvot. Ajoneuvon ja
sen osien ja omistajan tulisi olla tunnistettavissa ja omistajan tulisi suojata ajoneuvo vau-
rioilta ja säilyttää sitä ympäristön kannalta asianmukaisesti. Edellytysten täyttyminen tu-
lisi tarkistaa viiden vuoden välein ja ajoneuvon omistajanvaihdosten yhteydessä.
Toinen poikkeus voitaisiin myöntää, jos ajoneuvo on korjattavissa liikennekelpoiseksi
viiden vuoden kuluessa. Poikkeuksen myöntämistä varten ajoneuvon omistajan olisi toi-
mitettava viranomaiselle suunnitelma ajoneuvon korjaamisesta. Riippumattoman ajo-
neuvoasiantuntijan tulisi hyväksyä korjaussuunnitelma. Jos ajoneuvon omistaja ei toi-
mita viranomaiselle katsastustodistusta viiden vuoden kuluessa korjaussuunnitelman
lähettämisestä, ajoneuvo katsottaisiin romuajoneuvoksi ja viranomaisen tulisi kehottaa
ajoneuvon omistajaa toimittamaan se jätehuoltoon. Viranomainen voisi pidentää kor-
jausaikaa viidellä vuodella päivitetyn korjaussuunnitelman perusteella. Myös tämä poik-
keus edellyttäisi, että ajoneuvon omistaja suojaa ajoneuvon vaurioilta ja säilyttää sitä
ympäristön kannalta asianmukaisesti.
Ajoneuvon omistajalla tai omistajan nimissä toimivalla talouden toimijalla olisi velvolli-
suus toimittaa ajoneuvo, josta tulee romuajoneuvo, ilman aiheetonta viivytystä jätehuol-
toon. Epäillessään, että käytetty ajoneuvo saattaa olla romuajoneuvo, viranomainen
voisi vaatia ajoneuvon omistajaa esittämään voimassa olevan katsastustodistuksen tai
liitteen I mukaisen arvioinnin, jonka mukaan ajoneuvo ei ole romuajoneuvo. Myös käyte-
tyn ajoneuvon omistajanvaihdosta varten ajoneuvon omistajan olisi esitettävä ajoneuvon
hankinnasta kiinnostuneelle voimassa oleva katsastustodistus tai liitteen I mukainen ar-
viointi osoitukseksi siitä, että ajoneuvo ei ole romuajoneuvo.
Velvollisuutta ei kuitenkaan sovellettaisi liikennekelpoisten ajoneuvojen omistajanvaihdoksissa, jossa osapuolina
ovat luonnolliset henkilöt, jotka eivät ole talouden toimijoita paitsi, jos ajoneuvon kauppa
tapahtuu etäsopimuksella tai verkkoalustan kautta. Taloudellisesti korjauskelvottoman
ajoneuvon omistajanvaihdosta varten ajoneuvon omistajan olisi katsastustodistuksen tai
liitteen I mukaisen arvioinnin lisäksi esitettävä kopio ajoneuvon vauriohistoriasta vakuu-
tusyhtiön tekemän arvion perusteella sekä kustannusarvio ajoneuvon korjaamisesta lii-
kennekelpoiseksi. Käytettyjen ajoneuvojen omistajanvaihdoksia koskevia säännöksiä
olisi tarkoitus noudattaa omistajanvaihdoksissa EU:n sisällä ja EU:sta kolmansiin mai-
hin. Viranomainen voisi tarkistaa omistajanvaihdoksia koskevien vaatimusten täyttymi-
sen epäillessään, että romuajoneuvoja ollaan viemässä maasta käytettyinä ajoneuvoina.