- Liittynyt
- 11.05.2020
- Viestejä
- 321
Voimia sinne. Ei ole koskaan helppo paikka tehdä tuo päätös, ja sattuu niin saamaristi syrämmeen, mutta se on vaan ajateltava että kissan kannalta se on kuitenkin oikea jos tilanne on noin pahaksi mennyt. Ei sitä uskoisi kuinka rakkaita ja tärkeitä noista karvaperseistä vaan tulee, vieläpä jos ovat noin kauan olleet kamuna.Nyt on todella haikea olo, meidän toisen kissan, Samban on aika huomenna perjantaina lähteä viimeiselle matkalleen. Maanantai-iltana teimme päätöksen että nyt on oikea aika, hänellä kun on lonkkavikaa ja vähän muutenkin kulumaa sekä oikeastaan se pahempi asia, eli ilmeisesti kasvain päässä. Joskus noin vuosi sitten leikattiin niskasta pieni patti joka oli kasvain ja nyt on otsaan muodostunut isompi patti joka on lähiaikoina kasvanut koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Totesimme että parempi päästää hänet kissojen taivaaseen ennen kuin tuo patti kasvaa liikaa ja romahduttaa hänen kunnon.
Onhan hän jo yli 18v ikäinen ja ollut käytännössä pienestä asti meillä. Vielä surullisemmaksi tämä tekee sen takia kun hän on meidän kahdesta kissasta enemmän ollut "minun kissa". Tämä viikko on ollut kyllä melkoista tunteiden vuoristorataa, ei ikinä olisi voinut ennalta uskoa kuinka pahalta koko ajatus tuntuu, ja välillä vaan toivoisi että yhtäkkiä tapahtuisi ihme eikä medän teiden tarvitsisi vielä erota. Tilannetta ei helpota se tieto että meidän toinenkin kissa on yli 18v ja hänelläkin alkaa kohta olla tunnit täynnä kun alkaa olemaan vähän sairauksia eli ei tiedä kuinka pian hän lähtee perässä. Sitäkin on kyllä mietitty että lähettäisikö hänetkin samalla viimeiselle matkalleen mutta Rumban osalta tilanne ei vielä vaikuta ihan niin akuutilta lääkityksen vuoksi.
Samba on aina ollut niin kiltti kissa ettei tosikaan, ikinä ei räpsi edes laserilla leikittäessä ihmistä, tulee aina kehräten kiittämään ruuasta ja herkuista jne. Vielä vanhuksenakin juoksee ja pomppii iästään ja nivelrikoistaan huolimatta kuin pikkukissa.
Tässä Samba on lempipaikassaan, pahvilaatikossa nukkumassa.
"Mitäs siinä oikein kuvaat?" (tässä kuvassa otsan patti näkyy aavistuksen verran)
Huh... Vähän helpotti tämän kirjoittaminen oloa...
Porukoiden 11v katti kanssa alkaa olemaan siinä hilkulla, iän ja muun terveyden puolesta ei olisi vielä paha mutta hänellä kanssa lonkkavikaa todettu ja n. puoli vuotta sitten alkoi ontua todella pahasti jalkaansa eikä oikein voinut käydä laatikolla tai muutenkaan liikkua kunnolla, makaili vaan lattialla ja maukui paljon. Ylipainoakin on jonkun verran eikä siitä oikein helposti enää eroon pääse kun liikuntaa ei pysty harrastamaan ainakaan jatkossa riittävästi. Eläinlääkäriltä saadun "ihmepiikin" voimin on kunto kuitenkin kohentunut siten että liikkuminen onnistuu suh koht normaalisti ja aina välillä pistää pallojen kanssa koppatikoppatit tulille pentukissan lailla, ja hyppii vielä sentään sohvan korkuisille tasoille ongelmitta. Kipujakaan ei tunnu olevan, tosin se on kissoista aina vähän hankala sanoa, vaikuttaa kuitenkin erittäin onnelliselta.
Vaan karu totuus on että ei tuo onni ikuisesti jatku ja eläinlääkärin tuomio oli alun perin aika tyly, olisi sillä ekalla käynnillä jo halunnut pistää uneen. Mutta laitettiin sitten toisenlainen pistos jatkoajan toivossa. Henkisesti tuohon on jo ehtinyt hieman valmistautua että lähtö voi olla lähellä, mutta tulee se aivan h*lvetin paha paikka taas olemaan. Oma lapsuudesta asti ollut kissekamu lähti viimeiselle matkalleen 15 vuotiaana vähän turhan yllättäen, kun eläinlääkärikäynnillä paljastuikin että on pitkälle levinnyt kasvain elimistössä, ja sille tielleen jäi. Kissa oli kyllä voinut pahoin jonka takia lekurille mentiin, joten olihan se käynyt mielessä että jotain voi olla, mutta silti se tieto ja päätös lopettamisesta tuli vähän niinkuin päin näköä.
Taitaa taas alkaa kuukausien tukala helle.
. En enää muista kuinka monta viikkoa kesti rauhoitella. Olen tästä varmaan joskus kertonut. Tällöin tuli mm. 
). Ja se riittää että yksi vetää kunnolla herneet nenään, muut sitten voi osallistua. 
