Kingdom Come: Deliverance

Tämä on hyvä, mutta kannattaa miettiä haluaako Henrystä tehdä liian hyvää. Itellä meni hivenen maku kun oli aikalailla voittamaton kun nostelin vähän liikaa leveleitä. Suosittelen että käyt harjoittelemassa sen verran, että opit perus jutut, elä jää grindaan leveleitä. Tietty jokainen tyylillään. :)
No voihan antaa varusteissa sitten vähän tasoitusta muille :D

Kyllä alku pelissä muutenkin mielenkiintoisinta antia kun henry ei ole niin hyvä mutta silti täyteen ahdettua Cumanin leiriin siltikään uskalla ihan sooloilemaan lähteä.
Ja kyllä, välillä tulee karskisti käytettyä hyväkseen AI rajoitteisuutta, nouset jossain metsässä sopivasti mäellä ja vihut jää möllöttää siihen vähän matkan päähän ja itse vain jouskarilla ampuu niitä pois.

Aikanaan kun jatkoa tulee niin varmaan pelaan sitten vielä kolmanen kerran läpi ja jatkan suoraan jatko-osaan.
Saapi nähdä miten käy henryn kyvyille jatko-osassa vaiko aloitettaanko nollista.
 
Tuli hommattua tämä lisäreineen kaikkineen ja kyllähän tämä pelinä on koukuttava ja suosittelen kyllä. Se täytyy vain todeta, että on tämä kyllä vakaudeltaan yksi paskimpia pelejä mitä olen koskaan pelaillut. Julkkarin aikoihin tätä ei oma sen aikainen tietokone kestänyt ollenkaan vaan päätti kone aina pelatessa vähän väliä sammuttaa itsensä kokonaan.

No myllykin ehti tässä vaihtumaan ja pelikin on ilmeisesti lisäosineen valmista kauraa eli senkin osalta pitäisi pelittää... Silti tämä peli on onnistunut kaatamaan uudenkin koneen muutaman kerran ja kaatuilee edelleen silloin tällöin. Toimii kyllä siedettävästi mutta kyllä tämä ehdottomasti tuon "vakaudeltaan yksi paskimpia pelejä koskaan" tittelin ansaitsee :grumpy:

Tulee kyllä juopoteltua tässä pelissä turhankin usein näillä saviour schnappseilla, mutta kun tallennusvälejäkään ei viitsi kovin pitkäksi kasvattaa...
 
Viimeksi muokattu:
30h itsellä takana ja ei ole kertaakaan kaatunut. Yhtään peliä rikkovaa tai muutenkaan häiritsevää bugiakaan ei ole ollut.

Kaikin puolin mahtava peli! Viimeksi samanlaiset fiilarit saanut tietokonepelistä 15 vuotta sitten kun pelasin TES Oblivionia. Tuo että ei voi tallentaa milloin haluaa on mahtava ominaisuus. Ihan eri fiilis pelata kun kuolemasta tulee ainakin jonkulainen rangaistus, eikä voi vaan täpätä samantien F8 ja jatkaa siitä missä ollut 10 sekuntia sitten.
 
No myllykin ehti tässä vaihtumaan ja pelikin on ilmeisesti lisäosineen valmista kauraa eli senkin osalta pitäisi pelittää... Silti tämä peli on onnistunut kaatamaan uudenkin koneen muutaman kerran ja kaatuilee edelleen silloin tällöin. Toimii kyllä siedettävästi mutta kyllä tämä ehdottomasti tuon "vakaudeltaan yksi paskimpia pelejä koskaan" tittelin ansaitsee :grumpy:

Jos koko kone sammuu tai boottaa niin kuulostaa rautapuolen ongelmalta. Se on tosi että tämä peli vie monet koneet ihan äärirajoille, eikä ole parhaalla tavalla optimoitu.
 
106h pelikellossa, tarina pelattu läpi ja nyt väkerrän delsujen parissa. Theresan tarinan Woman's Lotista pelasin ja suosittelen lämpimästi. Oli hieno palata pelin alkuun ja nähdä tapahtumat naisvinkkelistä.

From the Ashesia oon tuusannut siitä asti kun se saataville tuli. Antoi mukavan lisämausteen pelikokemukselle. Kyllä se kilikalikeikkaa ja hämäräbisnestä myllärin kans vaati, mutta lopulta tuhkasta nousi uljas Pribyslavitz. Kun sitä lähdin rakentamaan, oli laukussa leipää ja piimää vaan. Nyt kelpaa nimismiehenä pasteerata pitkin pitäjää ja paukutella henkseleitä. Rahaa on!
 
Kyllä se kilikalikeikkaa ja hämäräbisnestä myllärin kans vaati, mutta lopulta tuhkasta nousi uljas Pribyslavitz.

Jännä nähdä miten tuon pystytys onnistuu Hardcorella, kun kaikki on kalliimpaa, kamojen korjaus maksaa enemmän ja kauppiaat on pihejä. Varmaan puolessa välissä pääjuonta menossa ja vasta 15k massia, enkä ole edes varusteisiin laittanut rahaa vaan pöllinyt kaiken. Voi olla että joudun ryöstämään jokaisen Böömin talon jotta saa sen +100k kasaan :D
 
Jos koko kone sammuu tai boottaa niin kuulostaa rautapuolen ongelmalta. Se on tosi että tämä peli vie monet koneet ihan äärirajoille, eikä ole parhaalla tavalla optimoitu.

Täppäsin windows 7 yhteensopivuustilan päälle minkä jälkeen ei ole ainakaan koko konetta onnistunut kyykkäämään ja pelin kaatumisetkin vähenivät. Toki ei uudempi kone ole kaatunut kuin kerran tai kaksi tätä pelatessa. Satunnaisia pelin kaatumisia tulee edelleen mutta onneksi harvakseltaan (huomattavasti harvemmin kuin ennen tuota yhteensopivuus tilaa).

Kyllähän tämä silloin julkaisun aikana oli ihan karmivassa kunnossa, mistä löytyy aivan wikipediatodistettakin ja muistan, että eri foorumeillakin oli aika runsas määrä erilaista ulinaa koskien kaatuiluja ym. :geek:.

Helvetin hyvä pelihän tämä tunnelmaltaan on, siinä ei ole valittamista. Tai no tuo turnajainen vituttaa kyllä joka kerta yhtä kovaa, kun ei aina jaksaisi kuunnella sitä aivan sairaan ylipitkää bullshitin jauhantaa...

upload_2020-1-15_21-3-4.png
 
Jännä nähdä miten tuon pystytys onnistuu Hardcorella, kun kaikki on kalliimpaa, kamojen korjaus maksaa enemmän ja kauppiaat on pihejä. Varmaan puolessa välissä pääjuonta menossa ja vasta 15k massia, enkä ole edes varusteisiin laittanut rahaa vaan pöllinyt kaiken. Voi olla että joudun ryöstämään jokaisen Böömin talon jotta saa sen +100k kasaan :D

Hardcorellakin koko peli oli liian helppoa ja lastenleikkiä, jo 30% juonen kohdalla oli paalua kasassa se +100k eikä tarvinnut juuri miettiä mitään. Ensimmäinen pelikertakin siis. Vituttaa etten valinnut kaikkia negative perkkejä vielä alkuun.
 
Hardcorellakin koko peli oli liian helppoa ja lastenleikkiä, jo 30% juonen kohdalla oli paalua kasassa se +100k eikä tarvinnut juuri miettiä mitään. Ensimmäinen pelikertakin siis. Vituttaa etten valinnut kaikkia negative perkkejä vielä alkuun.

No jopas.. kyllä tuo pätäkkä melkoisen tiukassa mulla ainakin oli varmaan ekat 40h ja senkin jälkeen piti pihistellä että sai Pribyslavitzia rakennettua. Tietty jos jotain överimetsästystä/ajanskippausta, överirosvoamista/ajanskippausta olis harrastanut, niin ehkä sitten sais rahaa joutuin, mutta itse pelasin melko "realistisesti".

Milloin pelasit? Että ovatko patchanneet jotain kun ei tuo myllärikään mitään älyttömiä summia enää taskuihinsa haalinut vaikka sille möi arvokasta tavaraa.

Normikaupat ei pulita tavaroista ku roposia.
 
Hardcorellakin koko peli oli liian helppoa ja lastenleikkiä, jo 30% juonen kohdalla oli paalua kasassa se +100k eikä tarvinnut juuri miettiä mitään.

Ei kyllä mulle ole tuollaisia summia kertynyt. Ja olen rosvoillut kans, muutaman aarrekartan käynyt läpi ja metsästänyt jne. Enkä ole edes tuhlaillut fyrkkaa kuin hevoseen, Savior Scnapseihin ja ruokaan. Torikauppiaat maksaa mulle noin 1/8 osa inventaariossa ilmoitetusta arvosta, blacksmithit ja asekauppiaat ehkä 1/5 jos tavara on ehjä, jota se harvoin on. Ja korjaaminen maksaa vaikka sen itse tekee, kun korjauskitit maksaa myös, eikä pahoin vaurioitunutta halvempaa kamaa ole edes kannattavaa korjata. Ekalla pelikerralla normaali vaikeudella sitä fyrkkaa tuli ovista ja ikkunoista.

E: Mut joo en ole siis aivan älyttömästi varastellut, lähinnä Rattayn isot kaupat ja Rattayn asevaraston ja Sasausta jotain. Tavallisten talonpoikien talojen ryöstely on aika nappikauppaa. Varastelu on helpoin tapa silti tehdä fyrkkaa, kun kama on usein täysin ehjää, toisin kuin taistelun jälkeisessä lipastamisessa.
 
Syyskuusta lähtien on tullut seurattua Warhorsen uusitun kotisivun avoimet työpaikat -sivua.

Seuraava peli saattaa työpaikkailmoitusten perusteella

- sisältää ison, avoimen maailman
- olla RPG
- sisältää algoritmeilla luotua sisältöä (käsin luodun lisäksi)
- sijoittua myöhäiskeskiaikaan
- tulla monelle pelialustalle.

Aika varmuudella voi siis huokaista helpotuksesta ja sanoa, että jatko-osa sieltä on tulossa.

Lisäksi peliä saattaa olla tekemässä uusi johtava hahmosuunnittelija ja taiteellinen suunnittelija.
 
Pienen studion tekeleeksi hemetin hienon näköinen peli:

(Älkää edes mainitko sujuvuutta :vihellys:)


Joo vaikka tuossa CryEnginessä on omat puutteensa, niin grafiikat on kyllä todella upeat. Isoihin taisteluihin tuo pelimoottori ei tahdo taipua, mutta kun huomioi että kyseessä avoimen maailman roolipeli, niin sikäli ihan hyvä valinta oli WHS:ltä ottaa CryEngine, jota käyttävät myös seuraavassa osassa. CryEnginehän nousi pelimaailmaan Far Cry 1:sen myötä, ja jo tuolloin olivat grafiikoissa aikaansa edellä.

E: Pirun raskas pelimoottori tuo on, toivotaan että saisivat seuraavan osan vähän paremmin optimoitua. Varsinkin jos aikovat pelimaailmaa laajentaa, eli luoda vielä isompia NPC-keskittymiä jne. Ne NPC:t kai tuota lagia tuolla Rattayssa Sasaussa jne. aiheuttaa?
 
Täytyy kyllä hehkuttaa tätä peliä, tuli taas vähän pelattua.. Uskaltauduin vihdoin sinne Pribyslavitzin leiriin, vaikka olin pelännyt että ei mitään mahiksia niitä vastaan.. Menin sinne hitaasti edeten ja ammuin jouskarilla about kaikki kuoliaaksi, meni kyllä melkosesti saviour schnappseja. Sairas kasa raatoja jäi, loottaillessa oli hauska yksityiskohta kun yhellä tyypillä oli taskussa 3500 nuolta :) En tiedä oliko joku bugi tai jotain.

Sitten kertomaan Sir Radzigille ja isolla joukolla uusiksi kylään, hienoja taisteluja ja animaatioita.

Tulee tästä pelistä välillä vahvasti mieleen Sierran Quest For Glory joka oli ehdottomasti lapsuuden paras peli.

Theresan tarina oli myös mukavaa vaihtelua kun alkoi perustehtävät välillä väsyttämään.
 
Joskus tuli ostettua ja kokeiltua tätä, mutta refundasin pelin reilu tunnin jälkeen. Päätin kuitenkin nyt antaa mahdollisuuden ja tuli ostettua Royal Versio, kun tuli hankittua vähän parempaa rautaa tietokoneeseen myös. Vaikka ei ihan sulava pelikokemus ole suurimmissa kaupungeissa, mutta paljon mieluisampi pelailla.

Itse peli tuntuu erittäin hyvältä, vaikka vasta pitkän tutoriaalin sain pelattua. Pidän erittäin paljon realistisesta otteesta, ja vielä ilman taikuutta joka on virkistävää. Taikahommat ei ole olleetkaan oikein mun mieleen näistä RPG peleissä. Esim Dark Soulssia pelaan aina melee hahmolla. Muttajoo, katsellaan miten tämä lähtee tästä käyntiin. Varmaan aika pitkä peli kyseessä, mutta ei se mitään. Lähiaikoina ei olekaan tulossa mitään kiinnostavaa peliä, joten tätä ehtii hyvin hakata :)
 
Tulipa tämäkin aloitettua "uudestaan". Aikoinaan jäi kesken heti tutoriaalin loputtua ja jostain syystä vaan lopahti mielenkiinto.
Nyt imaisi ihan eri tavalla mukaansa ja onpahan vaan helkkarin hyvän tuntuinen peli, joskin tappelu vaatii aika paljon harjoittelua koska olen aina ollu superpaska tappelumekaniikoissa jotka vaatii jotain ajoitusta tai combotusta, tai ajoitusta ja combotusta. :D
Raskashan tämä tosiaan on, R5 3600/2070 huutaa armoa 4K:na kaikki graffat tapissa, piti sitten pudottaa medium/high:lle niin saa sen tasaisen 50fps joka piisaa itselle mainiosti.
 
Ostinpa nyt sitten tämän pelin vihdoinkin ja rupesin ihan mielenkiinnosta vääntelemään nuppeja kaakkoon kun halusin nähdä miltä näyttää, ja hyvältähän tuo näyttää. Oudointahan tässä on se että pelin oma FPS mittari näyttää tasaista 60 nupit kaakossa, mikä ei pitäisi olla mahdollista tällä xeon, 1060 6GB, 16GB perunalla, käsittääkseni tämä peli ei ole ihan kaikkein kevyin grafiikoiltaan?. Niin FHDnä siis.
 
Läksin kanssa tätä tahkoamaan, mutta caponin metsästyreissulla kun kaveri pitää päästää pinteestä niin pataan tulee joka kerta. Aseet on jotain liian HC-kamaa tuolle aloittelevalle hahmolle. Onko tuo mahdollista hiipimällä selvittää ja juosta sitten vaan pakoon. Se helvetin hevonenkin katosi.
 
Läksin kanssa tätä tahkoamaan, mutta caponin metsästyreissulla kun kaveri pitää päästää pinteestä niin pataan tulee joka kerta. Aseet on jotain liian HC-kamaa tuolle aloittelevalle hahmolle. Onko tuo mahdollista hiipimällä selvittää ja juosta sitten vaan pakoon. Se helvetin hevonenkin katosi.

Sen voi vapauttaa sneakkaamalla ja sitten juoksemalla karkuun tms.. Hevosella ei väliä, saat kuitenkin palkkioksi pelastamisesta oman hevosen.
 
Läksin kanssa tätä tahkoamaan, mutta caponin metsästyreissulla kun kaveri pitää päästää pinteestä niin pataan tulee joka kerta. Aseet on jotain liian HC-kamaa tuolle aloittelevalle hahmolle. Onko tuo mahdollista hiipimällä selvittää ja juosta sitten vaan pakoon. Se helvetin hevonenkin katosi.

Ihan siitä kiinni myös, että mitä repusta löytyy ja mitkä skillit. Yksi olisi, että odottelee yöhön kunnes cumanit ovat nukkumassa ja sitten hiippailee ja kurkku auki (jos löytyy tarvittavat taidot). Ylipäätänsä yöllä pitäisi olla helpompi kun nukkuvat lähes ilkosillaan ilman armoreita kuten kaikki npc:t. Yhden niistä pitäisi ainakin saada pelistä pois, kun vetää hunting bowilla naamaan metrin päästä :eek:

e: Niin ja eikös ne roinat mene yöksi arkkuun turvaan. Jos sen saa auki ja vie romppeet niin jääkö miehille mitään muuta kuin paljaat nyrkit
 
Itselläkin tuli muutama vaikea taistelu, tässä esimerkki miten selvisin yhdestä.

En millään pärjännyt tuolle taistelussa, niin tapoin sen yöllä sinne majataloon kun se oli nukkumassa ja vein vielä kirstusta sen tavarat :rofl:
 
Itselläkin tuli muutama vaikea taistelu, tässä esimerkki miten selvisin yhdestä.

En millään pärjännyt tuolle taistelussa, niin tapoin sen yöllä sinne majataloon kun se oli nukkumassa ja vein vielä kirstusta sen tavarat :rofl:

Ekassa taistelussa juoksee hevosella sen ympäri ja ampuu nuolia. Ottaa sen mukaan raidaa sen luolan, ennen luolaan astumista ryyppää speech buffit tappiin ja keskustelemalla välttää taistelun
 
Lazarus (tms) potion tms auttaa myös taistelussa kun saa vähäksi aikaa lisää healthia.

Alun taisteluissa on kyllä hyvä konsti tuo että karkaa hevosella vähän matkan päähän, ampuu nuolella kun tulevat lähelle ja sitten taas sopivan matkan päähän ja uusiksi sama homma.. Ottaa aikansa ainakin alussa
kun vaikea osua mutta sillä saa skillejäkin hiottua hyvin.
 
Ja kun saa jouskarin niin lähtee metsästämään jäniksiä vaikka ja samalla paranee jouskarin taidot ja sitten metsästäjä taidot.

Ite juuri tuota @tjkoo kikkaa käytin erityisesti jouskarin kanssa, yleensä jos porukka lähtee perää ja vähän aikaa laukkaa, sitten muut luovuttaa ja yksi saattakin olla vain perässä niin sille laittaa luuvituoset kurkkuun ja muutenkin jos opettelee AI rajavaisuudet niin pelistä tulee "helppo"
 
muutenkin jos opettelee AI rajavaisuudet niin pelistä tulee "helppo"

Jeps, tässä kun parhaillaan pelaan peliä uusiksi, niin modeja laitoin melko rankalla kädellä. Iso osa sellaisia jotka tekee pelistä vaikeampia / tasapainoisempia. Kerran kun tuon taistelumekaniikan opettelee, niin on vanillana melko haastavaa hävitä yhtäkään taistelua.
 
Oudointahan tässä on se että pelin oma FPS mittari näyttää tasaista 60 nupit kaakossa, mikä ei pitäisi olla mahdollista tällä xeon, 1060 6GB, 16GB perunalla, käsittääkseni tämä peli ei ole ihan kaikkein kevyin grafiikoiltaan?. Niin FHDnä siis.

Pelin oma FPS-mittari näyttää väärin. Mulla on viimeisin versio pelistä, ja testasin kahdella eri FPS-ohjelmalla, molemmat näytti samaa ja pelin mittari näyttää yläkanttiin. Raskas peli joo, grafiikat on kyllä upeat, mutta samalla optimointi vähän falskaa suurissa NPC-keskittymissä. Mulla on i5-2500k 4,4ghz) ja RX570, en saa edes 50 fps keskiarvoa ultralla. Ilmeisesti intelin hyperthreading auttaisi tässä pelissä, ja sitä 2500k:ssa ei ole. Myös AMD:n päivitykset ylläri ylläri vaihtelee tän pelin suorituskykyä hieman. 1060ti voi olla tässä pelissä selvässä parempi, en tiedä tarkalleen.

Pelin graffoista vielä, luonnossa kasvusto varjoineen ja auringon heijastuksineen on todella upeaa, myös very high miksattuna muutamalla high -asetuksella, eli lisää FPS:iä saa aika pienellä grafiikan heikennyksillä. En ole missään pelissä nähnyt näin realistista auringon heijastusta maastoon nähden, etenkin sateen jälkeen. Far Cry 5:n tekstuurit on hienommat, mutta luonto ei pääse KCD:n tasolle. Toki tässä KCD:ssä on jossain päin karttaa vähän tylsähkö luonto, mutta sekin lienee osa immersiota.

Kerran kun tuon taistelumekaniikan opettelee, niin on vanillana melko haastavaa hävitä yhtäkään taistelua.

Totta. Varusteilla voi onneksi hieman vaikeuttaa ja pidentää taisteluita. Ottaa esim. huonon miekan ja vähän heikentää armoreita. Macet on lopulta aika ylivoimaisia, eli miekkailu vähän vaikeampaa. Eikä kannata aktivoida "headcracker" perkkiä kuten itse tein. Pääosumat saa liian helposti vastustajat kanveesiin. Pitänee nollata perkit sillä juomalla.

E: Ja siis mullakin toka pelikerta menossa, ekalla kerralla olin aivan hukassa taisteluissa, kovat vastukset selätin joko tuurilla tai ratsastamalla karkuun ampuen jousella. Ekalla pelikerralla miekkailu vaatii vitusti keskittymistä, ja sen että tajuaa blokkien ja lyöntien välisen rytmin. Sitä ei edes Bernard opeta kunnolla. Tai sitten missasin sen.
 
Viimeksi muokattu:
Tulipa tämäkin aloitettua "uudestaan". Aikoinaan jäi kesken heti tutoriaalin loputtua ja jostain syystä vaan lopahti mielenkiinto.
Nyt imaisi ihan eri tavalla mukaansa ja onpahan vaan helkkarin hyvän tuntuinen peli, joskin tappelu vaatii aika paljon harjoittelua koska olen aina ollu superpaska tappelumekaniikoissa jotka vaatii jotain ajoitusta tai combotusta, tai ajoitusta ja combotusta. :D
Raskashan tämä tosiaan on, R5 3600/2070 huutaa armoa 4K:na kaikki graffat tapissa, piti sitten pudottaa medium/high:lle niin saa sen tasaisen 50fps joka piisaa itselle mainiosti.
Itelläkin jäi tämä jo tovi sitten alkumetreille, aika monella tuntuu olevan sama juttu, hassua. Vähän alkaa olla jo poltetta palata pelin ääreen, ainut "este" on tuo pohjaton timesink ONI :rolleyes:
 
Näköjään ja viikon ajan eli 13-20.2.

kcd_free_epic_games_store.png



Onpa kyllä hieno juttu. KCD:n pariin pääsee paljon lisää pelaajia, jotka eivät ole kuulleetkaan pelistä koska sitä ei mainostettu kovinkaan ahkerasti. Arvelen, että se johtui pääasiassa varojen puutteesta.

Ennustan, että luvassa on kasapäin lisää vaatimuksia Kingdom Come 2:sta :)
 
Viimeksi muokattu:
Olipa hyvä että KCD tuli heti julkaisussa ostettua, ehkä tunti pelattuna ja backlogilla odottelee yhä vuoroaan (kymmenen muun tarinavetoisen kanssa). :lol: Hienoa että Epic jakelee muutakin kuin indie-kamaa. :thumbsup:
 
KCD:n pariin pääsee paljon lisää pelaajia, jotka eivät ole kuulleetkaan pelistä koska sitä ei mainostettu kovinkaan ahkerasti. Arvelen, että se johtui pääasiassa varojen puutteesta.

Myöskin monet arvostelijat (sekä arvostelusivustot että foorumin käyttäjät) teilasivat tämän heti julkaisun jälkeen. Johtui paljolti bugeista, joita ilmeisesti oli ekoissa versioissa paljon. Toinen joka ärsytti arvostelusivustoja, oli pelin vaikeus alkuvaiheessa. Moni ei ymmärtänyt pelin henkilöä, joka oli töhö naapurin Janne, joka ei osannut tapella tai miekkailla alussa. Pitkähkö tutoriaali sai monet ''kaikki mulle heti'' -pelaajat lopettamaan. Sääli, koska tämä peli aukeaa vasta sen ''tutoriaalin'' jälkeen kunnolla, ja ne skillit kyllä paranee ajan myötä.

Ymmärrän kritiikin joltain osin, ja tässä pelissä kyllä näkyy tietyissä kohtaa se, että kyseessä pelin kokoon nähden ''pieni'' peliyhtiö, jolla ei ollut Rockstarin tai Ubisoftin kokoisia budjetteja käytössä. Tuohon budjettiin nähden KCD on aivan järkyttävän laaja peli. Voidaan puhua keskiajan GTA:sta, paitsi että tämä on tarinavetoisempi, ja tähtää enemmän realistisuuteen. WarHorse Studios kun saisi ~30 miljoonan sijaan 100 miljoonaa käyttöönsä, niin nähtäisiin varmaan melkoinen mestariteos.
 
Olipa hyvä että KCD tuli heti julkaisussa ostettua, ehkä tunti pelattuna ja backlogilla odottelee yhä vuoroaan (kymmenen muun tarinavetoisen kanssa). :lol: Hienoa että Epic jakelee muutakin kuin indie-kamaa. :thumbsup:
Itsellä täysin sama tilanne :rofl: Ei tosin haittaa vaikka nyt sitä ilmaiseksi jakavat - tulipahan tuettua tekijöitä :giggle:
 
Jep, sama itelläkin. Peli-into alussa kaatui niihin julmettuihin bugeihin.
Nyt kyllä maistuu mainiosti, vaikka tuo kummallinen tallennussysteemi vaatikin vähän kantapään kautta opettelua.. :darra:
 
Jep, sama itelläkin. Peli-into alussa kaatui niihin julmettuihin bugeihin.
Nyt kyllä maistuu mainiosti, vaikka tuo kummallinen tallennussysteemi vaatikin vähän kantapään kautta opettelua.. :darra:
Nytten sentään pelin voi tallentaa ilman juomia kuin poistuu pelistä mutta alunperinhän tuo systeemi tarkoitettu luomaan pelkoa ja varovaisuutta pelaajille.

Toisin myönnän että kasetti oli tiukilla pelin alussa aikoinaan ja välillä tuli kuolemia vaikka varsinaisesti pelaajan vika ollut(en myönnä!) kun herny jumitti johonkin puun oksaan kiinni ja vihut hakkas ilmat pihalle.

Erityisen varovainen kannattaaa olla metsissä kun ei koskaan tiedä mikä bandit lauma paukahtaa paikalle ja silloin on hevonen hyvä olla olemassa.

Kärsivällisyys on päivän sana pelin alussa, EA tai Ubisofti olisi varmaan laittanut valuuttaa vasten tuossakin mahdollisuuden x3 exp boosteille.
 
Niin ja tuoltahan saa kyllä tallennusmodin joka antaa tallentaa silloin kun itse haluaa, mutta en mä nyt siihen lähde.
 
Julkaisun aikaan PS4:llä ei esimerkiksi oikein mikään oheispelimekaanikoista, kuten tiirikointi, varastaminen tai muu toiminut pennin vertaa.
Minä olen kyllä tästä erimieltä. Iso osa pelaajista valittu tuosta tiirikoinnista, mutta kun idea oli alunperinkin se, että ei hahmo yksinkertaisesti osaa mitään. Se täytyy oppia ja opetella.

Itse pääsin sen kanssa samantien sinuiksi ilman ongelmia ja kun muutama leveli meni, niin sekunnissa aukesi. Päivityksen jälkeen tuo meni aivan naurettavan helpoksi ja vei koko pointin siitä pelin ytimestä, että alkuun ei oikeasti osaa mitään.

Ja tuo tallennus. Ymmärrän porukan halun tallentaa missä vain, mutta juuri tässä en kyllä ikimaailmassa ottaisi modia millä tallennella miten vain. Kun ei annettu edes mahdollisuutta, niin ei oikeasti riskeerannut mitään ja en ole kokenut sen tason kuumottavuutta ikinä missään pelissä. ”Älä käytä tallennusta”...ei vain toimi samalla tavalla, kun tietää edes mahdollisuuden olevan.

Lisäksi juomia on todella nopea itse valmistaa ja joutuu näkemään vaivaa ja saa ”penaltyä” humaltumisen muodossa. Ja kun majapaikassa jne tallensi kuitenkin aina, niin ei koskaan tullut ongelmaksi edes pelin äkillinen lopettaminen.
 
Kyllä tuo tallennussysteemi välillä vähän ärsyttää, ja ainakin pistää tiukkoihin paikkoihin ja harkitsemaan.. Välillä pitää tehdä pitkiäkin sivureissuja kun käy ostamassa saviour snapseja tai tai nukkumassa tunnin. Toinen ehkä vähän ärsyttävä puoli on se että kun taistelussa joutuu 3+ vihollisen keskelle niin aika vähissä on mahikset selviytyä.

Loistava peli kuitenkin kaikkiaan, juuri sain Madonna of Sasaun läpi ja Steam tunteja takana 109
 
Ite en ole esimerkiksi jousiammunnan fani, jos siinä ei peli voi antaa selkeää kuvaa siitä, mihin se nuoli on menossa. Kuvaruutukatse, kun ei ole aivan yhtä intuitiivinen käyttöliittymä kuin ihmissilmä niin turhan vaikeaksi menee ihan vaan siksi, että olisi ikään kuin realistista.
Harjoittelun puutetta. Itsellä alkoi jousiammunta sujumaan oikein mallikkaasti omien ja Henryn kykyjen kasvaessa. Lopulta useimmat nuolet napsahtelivat sinne minne halusinkin, eli vihulaisten ja riistan päähän.
 
Kyllähän tuo autotallennus saattaa ehkä hieman harmittaa jos ajan taju menee kun samoilee metsissä 3-4h ja sitten tulee vastaan 3 ritaria viimiseen asti pelleissä. ;) Pitäis vielä olla ultra hardcore missä ei voi tallentaa ollenkaan, siinä vaiheessa miettis todellakin tekemisiään.

Olisko nyt kolmas peli mikä läks ja 20h sitäkin taulussa. Alkaa kai olee se 200h rikki kohta ;) Sillai keskiverto peli kun normisti pelailen 20-30h (tai sitten en sitäkään) ostettuja pelejä ja pidän et on saanut rahalle vastinetta.
 
Jousiammunasta vielä:
Pelin alussahan on lähes mahdotonta voittaa niitä jousiammunta kilpailuita ja varsinkin siinä joen varressa liikkuvaan tauluun.

Kun pelaaja alkaa hahmottaa sitä tähtäys systeemiä itsessään ja Henkalla käsi vakaantuu+pidempään voit tähtää niin yhtä äkkiä ollaankin tilanteessa jolloin jouskarilla ampuminen on todella todella paljon helpompamaa ja niissä ammunta kisoissa voittaa lähes aina.
Toistat ja toistat sitä samaa liikettä niin se iskeytyy melkein omiin selkäytimiin, sitä ei osaa selittää sen paremmin.
Tässä kyllä oma lehmä ojassa kun itse olen IRL metsästäjä niin tykkäsin KCD:ssä käydä paljon riistan perässä ja samallahan tuli itsestään kehitettyä noita taitoja.
Henry oli monesti pelkät kalsarit jalassa pusikossa väijymässä aamuruskon aikaan jäniksiä.

Lukon tiirikoinnille mä en kanssa lämmennyt, piti vaihtaa aina Xboxin ohjaimesta hiireen niin jotenkin onnistui.
 
Jousiammunta alkaa tosiaan sujumaan kun omakin Henkka on jossain 8 levelin tietämillä, mutta tuo miekkailu... jessus että sitä en vaan hanskaa alkuunkaan. Ymmärrän logiikan että siitäkin on yritetty tehdä mahdollisimman "oikeaa", mutta omat koordinaatiotaidot ei vaan riitä niihin kombotuksiin tai seuraamaan sitä vihreää kilpeä millon pitäisi suojata. Ei tule yhtään mitään ja oma tappelu on menny vaan siihen hiiren napin ränkkäämiseksi joka ei tosiaankaan toimi alkuunkaan.
 
Jep. Itse pelailen tuota tietokoneella ja käytössä x360 ohjain. Aina kun tulee tiirikointia harrastettua niin ohjain laskeutuu pöydälle ja hiiri+näppis käyttöön tiirikoinnin ajaksi. Jousiammunnasta, niin itse kyllä tykkään siitä kun ei ole mitään crosshairia (osuu keskelle näyttöä) ja muutenkin haasteellisempaa aluksi. Kyllähän niistä kaupoista löytyy sitä bowman's brewiä millä leveli nousee hetkeksi aikaa 5:llä jos tuntuu ettei pärjää ilman. Väitän, että jos nyt irl lähtisin ammuskelemaan jouskarilla pellolle niin olisi aika kauan aikaa hukassa ennen kuin alkaisi sujumaan.

Jousiammunta alkaa tosiaan sujumaan kun omakin Henkka on jossain 8 levelin tietämillä, mutta tuo miekkailu... jessus että sitä en vaan hanskaa alkuunkaan. Ymmärrän logiikan että siitäkin on yritetty tehdä mahdollisimman "oikeaa", mutta omat koordinaatiotaidot ei vaan riitä niihin kombotuksiin tai seuraamaan sitä vihreää kilpeä millon pitäisi suojata. Ei tule yhtään mitään ja oma tappelu on menny vaan siihen hiiren napin ränkkäämiseksi joka ei tosiaankaan toimi alkuunkaan.

Onko sulla jo se liike, että henry täydellisen väistön tapahtuessa (ja hyökkäyskohta valittuna) pistää äijään väistön jälkeen pari iskua? Tuon kun hallitsee ja siinä onnistuu, minkä jälkeen perään pari kunnon huitaisua normaalisti niin kaatuu kyllä ukko kuin ukko suht nopeasti. Heti kun se vihreä kilpi ilmestyy niin blokkaa :think:. Itse en ole vaivautunut käyttämään noita komboja oikeastaan ollenkaan.

edit: Jotenkin yritä iskostaa alitajuntaan se, että kun vihollinen tulee ihoon kiinni niin pian kolahtaa ja valmiina koko ajan näpäyttämään blockausta.
 
Enemmän nyt nähdäkseni verotti arvosanaa Warhorsen tai Dan Vavran halu tehdä joka välissä oman mielensä mukaista peliä ennemmin kuin pelaamislähtöistä.

Ei tätä peliä ohjannut Vavran mieltymykset, vaan koko idean keskiössä on ollut mahdollisimman realistinen pelikokemus, jossa on sitten tehty kompromisseja pelattavuuden parantamiseksi, kuten mm. tuon oman hevosen voi viheltää joka paikassa luokse -kanssa. Ja sitten lisätty mm. taikajuomia jne. joilla voi halutessaan parantaa ominaisuuksia esim. taistelussa. Minusta realistisuuden kanssa on onnistuttu, ei nappiin, mutta ihan hyvin, ja realistisuutta on karsittu tietyissä kohtaa jotta pelattavuus on miellyttävämpää.

Ite en ole esimerkiksi jousiammunnan fani, jos siinä ei peli voi antaa selkeää kuvaa siitä, mihin se nuoli on menossa. Kuvaruutukatse, kun ei ole aivan yhtä intuitiivinen käyttöliittymä kuin ihmissilmä niin turhan vaikeaksi menee ihan vaan siksi, että olisi ikään kuin realistista.

Nuolihan jättää pienen vanan josta näkee mihin se menee alkumatkalla, ja tuossa realistisuuden sijaan on nimenomaan ajateltu pelattavuutta. Mulla ei ainakaan ole ollut ongelmaa korjata tähtäystä missauksen jälkeen. Tähtäimenhän tuohon saa modina PC:llä, itse en ole ottanut kun tuon skillin paranemisen myötä ampuminen on lopulta aika helppoa.

Se mikä vähän ärsyttää, on se kuinka hidasta se nuolen vetäminen on, vaikka skilli on jo korkealla. Kun huomioi kuinka ylivoimaista tuolla nuolella hevosen selästä tappaminen on, niin ehkä parempi noin. Ensi osaan sitten enemmän vihollisia jotka osaa paremmin käyttää jousta, ja hevosen selästä.

En sanoisi, että ydinpelimekaniikoissa olisi siis miekkataistelua ja hiiviskelyä lukuun ottamatta onnistuttu. Julkaisun aikaan PS4:llä ei esimerkiksi oikein mikään oheispelimekaanikoista, kuten tiirikointi, varastaminen tai muu toiminut pennin vertaa.

Jep ennen päivityksiä tiirikointi ja varastelu oli ilmeisesti pirun hankalaa. Toisaalta kun päähenkilö on muutenkin töhö naapurinjanne, niin sen pitääkin olla alussa vaikeaa. Nyt se oli 1.9 versiossa liian helppoa alusta asti, ainakin PC:llä.

Hevosella ratsastaminen maastossa vähän tönkköä, eli sitä mekaniikkaa voisi parantaa seuraavaan osaan, mutta en kyllä sanoisi että oheispelimekaniikat olisi epäonnistuneet. Fyysisen liikkuvuuden osalta cryengineä jouduttiin muovaamaan sellaiseksi, jota ei oltu koskaan aiemmin tehty, ja se vähän näkyy tuossa tönkköisyydessä. Vavra sanoi haastattelussa, että Cryenginellä jatketaan, ja sitä jatkokehitellään. Grafiikaltaan aivan maailmanluokan pelimoottori.

Oheishenkilöihin ei myöskään nähdäkseni erityisemmin syvyyttä löytynyt hahmoina lukuun ottamatta ehkä Hans Caponia ja pappia poikkeuksina. Päätarina juuttui niiden kaivosetsintöjen aikaan yllättävän kauas aika vähävirikkeisiin tehtäviin.

Joo tässä on paljon parannettavaa. Osa sivutehtävistä tylsiä, ja suurin osa hahmoista aika tylsiä, eli lisää noita kiimaisia juoppopappeja ja ylimielisiä playboy -caponeita, eli siis värikkäitä hahmoja. Tykkään peleissä hahmoista jotka on henkisesti häiriintyneitä, usein tarjoaa myös parhaat tehtävät. Myös ensi osassa voisi olla useampi päähenkilö jolla voi pelata. Erilaisissa yhteiskunnallisissa asemissa, ja erilaisia persoonaltaan. Ja tuota ''saat valita mitä puhut'' -keskustelua voi vielä monipuolistaa.
 
Huomenna kello 13:00 alkaen juhlistetaan KCD:n julkaisun kaksivuotispäivää suoralla lähetyksellä, jossa mukana pelinkehittäjiä. Saattaa tulla erittäin mielenkiintoinen lähetys, tai sitten vähemmän mielenkiintoinen.

 
Tuliskohan ilmoitusta jatkosta :hmm:
About vuosi sitten oli myyty noin kaksi miljoonaa kappaletta, isot yhtiöthän itkisi hoosiaanaa pienistä myyntiluvuista mutta kai "AA" peliksi silti kelvollinen määrä.
 
Tuliskohan ilmoitusta jatkosta :hmm:
About vuosi sitten oli myyty noin kaksi miljoonaa kappaletta, isot yhtiöthän itkisi hoosiaanaa pienistä myyntiluvuista mutta kai "AA" peliksi silti kelvollinen määrä.

Tsekin valuutassa myynnit on about 2 miljardia Korunaa. Se on aika paljon.
 
Tsekin valuutassa myynnit on about 2 miljardia Korunaa. Se on aika paljon.

Se on paljon, pelin toteutunut budjetti oli kokonaisuudessaan n. 750 miljoona Korunaa, eli eiköhän tuolla vähän voittoakin ole tehty.

Toivotaan ettei mikään iso pelifirma nielaise tätä taideteosta, ja ala monistamaan paskaa. Uniikki peli joka menettäisi välittömästi ainutlaatuisuutensa, jos joku "Ubisoft" alkaisi päättämään asioista.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
260 539
Viestejä
4 524 136
Jäsenet
74 641
Uusin jäsen
Repolaine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom